Lapsen ja nuoren monenlaisen oireilun ja ongelmien alkusyy voi olla kiusatuksi tuleminen, sanoo sosionomi Amanda Pietikäinen.

 

Itse­tunto-ongel­mia, vihaa, ahdis­tusta, masen­nusta, tun­ne­kyl­myyttä. Ne kaikki voi­vat olla seu­rausta kiusa­tuksi tule­mi­sesta lap­sena tai nuorena.

Kiusaaminen jät­tää pit­kät jäl­jet, jos sii­hen ei puu­tuta var­hain eikä lapsi saa kor­vaa­via koke­muk­sia esi­mer­kiksi har­ras­tuk­sista, Amanda Pietikäinen sanoo. Hän teki opin­näy­te­työnsä kiusat­tu­jen tari­noista Laurean ammattikorkeakouluun.

Pietikäinen on tavan­nut kiusat­tuja nuo­ria työs­sään las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sessa Nurmijärvellä. Parhaillaan hän on hoi­to­va­paalla ja tekee keik­kaa koti­kau­pun­kinsa Hyvinkään lastensuojelussa.

– Kiusaamisen seu­rauk­set ovat sekä välit­tö­miä että pit­kä­kes­toi­sia. Vaikka kiusaa­mi­nen on jo lop­pu­nut, kiusattu kan­taa usein seu­rauk­sia muka­naan aikui­suu­teen saakka.

Pietikäinen on kuul­lut työs­sään nuo­rilta, miten heitä on kiusattu ja min­kä­lai­sia tun­teita se heissä synnyttää.

– Kiusatuksi tule­mi­nen näkyy heissä monella lailla. Heistä näkee, että he ovat saa­neet nenilleen.

Joillakin ihmisillä sydän särkyy aika ajoin, minun sydämeni te särjitte joka päivä. (Kirjasta: Kirjeitä kiusaajille)


Kiusaaminen vai­kut­taa per­soo­naan, itse­tun­toon ja käsi­tyk­seen itsestä ja muista ihmi­sistä, hän kuvaa. Se aiheut­taa nuo­rille psyyk­ki­siä oireita ja pahoin­voin­tia. Se voi näkyä myös epä­var­muu­tena, masen­nuk­sena, eris­täy­ty­mi­senä tai ongel­mina sosi­aa­li­sissa suhteissa.

Myös moni aikui­nen jou­tuu kiusa­tuksi, esi­mer­kiksi työ­pai­kalla. Erityisen vahin­gol­lista se kui­ten­kin on lap­suu­dessa ja nuo­ruu­dessa, Pietikäinen sanoo. Silloin ihmi­nen raken­taa kuvaa itses­tään ja on muu­ten­kin epävarma.

– Puhutaan kiusa­tun stig­masta. Se tar­koit­taa, että kiusaa­mi­sen aiheut­ta­mat tun­teet vai­kut­ta­vat käsi­tyk­seen itsestä. Kiusaaminen, häpeä ja huo­non valoon jou­tu­mi­nen syn­nyt­tä­vät kiusa­tun iden­ti­tee­tin. Se näkyy myös muille ihmisille.

Kiusattu alkaa uskoa sii­hen, että hänessä on jokin vika, joka selit­tää kiusaa­mi­sen. Niin käsi­tys itsestä ja arvosta hor­juu. Stigmatisoitunut hen­kilö jou­tuu usein kiusa­tuksi ja ylei­seksi syn­ti­pu­kiksi myö­hem­min esi­mer­kiksi työpaikalla.

Seuraukset jatkuvat pitkään

Kiusatuilla voi olla vai­keuk­sia sosi­aa­li­sissa suh­teissa myö­hem­mässä elä­mässä. Kiusattu jää usein yksin, sillä kiusaa­mi­nen on ryh­mäil­miö. Hänet eris­te­tään. Hän voi itse­kin vetäy­tyä omiin oloihinsa.

– Kiusatulla on käsi­tys, että kukaan ei tyk­kää minusta. Jos kiusattu vaih­taa kou­lua, hän ei uskalla tutus­tua uusiin luok­ka­ka­ve­rei­hin. Siksi hän voi taas jäädä ilman kave­reita. Aikuisenakin kiusa­tun voi olla vai­kea löy­tää ystä­viä tai luot­taa työ­to­ve­rei­hin. Kiusaaminen vai­keut­taa ystä­vyys­suh­teita ja kiintymyssuhteita.

Yksi tapa sel­vitä kiusaa­mi­sesta on alkaa kiusata itse, Pietikäinen ker­too. Kiusaaminen voi joh­taa myös masen­nuk­seen, per­soo­nal­li­suu­den häi­riöi­hin tai tunnekylmyyteen.

– On tapah­tu­nut ikä­viä asioita. Kiusattu on voi­nut kiel­tää tun­teet, joita kiusaa­mi­nen syn­nytti. Hän ei ehkä edes tun­nista niitä itsessään.

Myös sek­su­aa­li­nen hol­tit­to­muus voi ker­toa kiusaa­mi­sesta lap­sena tai nuo­rena. Pahimmassa tapauk­sessa nuo­ren sek­si­kump­pani on tun­te­ma­ton aikui­nen, Pietikäinen sanoo.

– Kiusattu hakee sek­sistä lähei­syyttä ja hyväk­syn­tää, koska ei ole saa­nut sitä muuten.

Joskus kiusaa­mi­nen näkyy kou­lu­pel­kona. Se joh­taa pois­sao­loi­hin ja kou­lu­me­nes­tys heik­ke­nee. Koulu voi pelot­taa niin pal­jon, että nuori jopa yrit­tää itsemurhaa.

Opinäytetyö kääntyi kirjaksi

Kun las­ten­suo­je­lussa tapaa lap­sen tai nuo­ren, josta näkee, että hänen asiansa eivät ole hyvin, kan­nat­taa sel­vit­tää, onko häntä kiusattu tai kiusa­taanko edel­leen, Amanda Pietikäinen muistuttaa.

Jos luulitte, että kipu loppuu, kun sanat loppuvat, niin olette väärässä. (Kirjasta: Kirjeitä kiusaajille)

Kaikilla aikui­silla on hänen mie­les­tään vas­tuu kiusa­tun nuo­ren aut­ta­mi­sesta. Kiusaamista on kou­lussa, mutta myös har­ras­tuk­sissa, pihoilla ja kotona.

– Kun lapsi tai nuori alkaa ker­toa asiois­taan, usein käy ilmi, että häntä on kiusattu. Se voi olla monien ongel­mien alkusyy.

Pietikäinen on huo­man­nut, miten puhu­mi­nen hel­pot­taa nuoria.

– On tär­keää, että joku oikeasti kuun­te­lee. Nyt he sano­vat, että he eivät ole ker­to­neet kenel­le­kään, koska kukaan ei usko tai ota heitä tosissaan.

Pietikäisen opin­näy­te­työ tuotti teok­sen Kirjeitä kiusaa­jille. Siinä kiusa­tut pur­ka­vat tun­tei­taan heitä pii­naan­neille. Mukana on las­ten­suo­je­lun asiak­kaita ja muita kiusa­tuiksi jou­tu­neita, nuo­ria ja jo aikuisia.

– Tein sen apu­teok­seksi kiusat­tu­jen kanssa elä­ville ja työtä teke­ville. Teksteistä näkee, mitä lap­set ja nuo­ret ovat koke­neet ja miten se vai­kut­taa hei­hin. Ja miten kipeää se tekee yhä.

Teosta voi käyt­tää tera­pian apuna. Kun nuori lukee ker­to­muk­sia, hän ehkä uskal­tau­tuu ker­to­maan omista koke­muk­sis­taan. Kiusatuille teos tar­joaa vertaistukea.

– Tekee hyvää huo­mata, että muut­kin ovat koke­neet saman­lai­sia asioita. Heillä on sama­lai­sia tun­teita ja koke­muk­sia. En ole­kaan yksin.

Omat kokemukset auttavat ymmärtämään muita

Amanda Pietikäinen oli itse­kin kou­lu­kiusattu. Kiusaaminen alkoi jo päi­vä­ko­dissa ja jat­kui ala-asteelta yläasteelle.

– Päiväkodissa kiusaa­mi­nen oli sul­ke­mista ulos lei­keistä. Sitä teki kaksi voi­ma­kasta tyt­töä. Kerran tytöt tuli­vat leik­ki­mään mei­dän koti­pi­haamme. Minua ei otettu mukaan leik­ki­mään silloinkaan.

– Äiti sanoi aluksi, että mene vaan mukaan. Sitten hän huo­masi, mitä tapah­tui ja sanoi, että ehkä noi­den tyt­tö­jen kanssa ei kan­na­ta­kaan leikkiä.

Toivon sydämestäni, että olette kärsineet yhtä paljon kuin minä. Karma is a bitch. (Kirjasta: Kirjeitä kiusaajille)


Kiusaajat vaih­tui­vat, kun koulu alkoi. Luokassa oli muu­tama poika, jotka kiusa­si­vat monia luokkakavereita.

– Minua pil­kat­tiin muun muassa ham­pai­den takia. Jänöhammas, minua nimiteltiin.

Kasvata tissit, banaanijalka

Kolmannella luo­kalla hän meni musiik­ki­luo­kalle uuteen kou­luun. Toinen pahim­mista kiusaa­ja­po­jis­ta­kin siir­tyi sinne. Kiusaaminen jatkui.

– Se ei ollut fyy­sistä väki­val­taa, vaan pilk­kaa ulko­näöstä. Olin pitkä ja hoikka. Minua kut­sut­tiin banaa­ni­ja­laksi. Kasvata tis­sit, sanot­tiin. Olin sil­loin vii­den­nellä luo­kalla, Pietiläinen kertoo.

– Joitakin luok­ka­ka­ve­reita kiusat­tiin pahem­min. Esimerkiksi kave­rini Tuulin ken­gät varas­tet­tiin, häntä hau­kut­tiin ja hänestä levi­tet­tiin kau­heita juttuja.

– Minuun koh­dis­tu­nut kiusaa­mi­nen ei ollut niin bru­taa­lia kuin muilla. Silti sekin jätti jäl­kensä. Mietin, mikä minussa on vikana. Olen sosi­aa­li­nen ja puhe­lias, mutta minun on edel­leen vai­kea luot­taa ihmi­siin. Vaatii pal­jon, että pääs­tän ihmi­sen lähelle.

Opin hymyilemään vasta aikuisena

– Koska pilkka koh­dis­tui ham­pai­siin, pei­tin suun kädellä, kun hymyi­lin. Aloin hymyillä vapaasti vasta pari vuotta sitten.

– Kiusaaminen on osa minua ja his­to­ri­aani. Se on myös kas­vat­ta­nut minua. Olen aja­tel­lut, että olen vahva per­soona. Kiusaaminen on anta­nut näkö­kul­maa ja syvyyttä työ­hön las­ten­suo­je­lussa. Tiedän, mistä nuo­ret puhu­vat ja miten syvät arvet heillä on.

Menestys elä­mässä on tuo­nut Pietikäiselle itseluottamusta.

– En pidä itseäni enää epä­var­mana. Tiedän, että kai­kesta pys­tyy sel­viy­ty­mään ja teke­mään hie­noja asioita elä­mässä. Olen onnis­tu­nut: minulla on koti, lapsi, ihana mies ja hieno ammatti. Tykkään elämästäni.

Jaana Laitinen