Yhdenvertaisuuden toteutumista valvoo sosiaalinen optimisti, joka tunnetaan myös ahkeruudesta. Kirsi Pimiä on ensimmäinen yhdenvertaisuusvaltuutettu ja  valvoo yhdessä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston kanssa yhdenvertaisuuslain toteutumista.

 

Oletpa nai­nen tai mies, minkä ikäi­nen hyvänsä, kan­ta­suo­ma­lai­nen tai maa­han­muut­taja, kris­titty, mus­limi tai uskonn­o­ton, terve tai sai­ras, nai­mi­sissa, sinkku tai leski, homo tai hetero, olet Suo­messa sama­nar­voi­nen kuin kaikki muut.

Sen tur­vaa perus­tus­laki, monet muut lait ja ennen kaik­kea yhden­ver­tai­suus­laki. Se tuli voi­maan 2015. Samalla vähem­mis­tö­val­tuu­tettu muut­tui yhdenvertaisuusvaltuutetuksi.

Vähem­mis­tö­val­tuu­tettu saat­toi puut­tua etni­seen syr­jin­tään. Yhden­ver­tai­suus­val­tuu­te­tulla on suu­rem­mat saap­paat. Hel­sin­ki­läi­nen yhden­ver­tai­suus­val­tuu­tettu Kirsi Pimiä val­voo nyt, miten yhden­ver­tai­suus­la­kia nou­da­te­taan Suo­messa ja ettei ketään syr­jitä lakiin kir­ja­tuista syistä. Yhden­ver­tai­suus­val­tuu­te­tun toi­misto myös edis­tää asiaa.

Pimiä on kou­lu­tuk­sel­taan juristi. Hänet tuli yhden­ver­tai­suus­val­tuu­te­tuksi edus­kun­nasta, jossa hän toi­mii suu­ren valio­kun­nan valio­kun­ta­neu­vok­sena. Aiem­min hän työs­ken­teli oikeus­mi­nis­te­riössä demokratia‑, kieli- ja perus­oi­keus­asioi­den yksi­kön joh­ta­jana ja val­tio­neu­vos­ton kans­liassa EU-asioi­den yksi­kön pääl­lik­könä. Hän on toi­mi­nut myös oikeus­mi­nis­teri Tuija Braxin (vihr.) avustajana.

Yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Pimiä on eri­kois­tu­nut EU-oikeu­teen ja siellä perus­oi­keus­nä­kö­kul­maan ja oikeu­del­li­siin kysy­myk­siin. Hänen kau­tensa yhden­ver­tai­suus­val­tuu­tet­tuna kes­tää viisi vuotta. Tutut ja työ­to­ve­rit kuvaa­vat häntä skar­piksi ja päte­väksi työnarkomaaniksi.

Lap­sena Val­kea­kos­kella hän myös huo­masi ensim­mäi­sen ker­ran, että ihmi­set eivät ole tasa-arvoi­sia. Vaikka tytöt oli­vat hyviä, pojat oli­vat parem­pia. Mummo toi­voi sukuun poi­kia. Pimiästä kas­voi mal­til­li­nen maailmanparantaja.

– Haluan vai­kut­taa yhteis­kun­taan: että ote­taan pie­niä aske­lia mutta parem­paan suuntaan.

Pimiää arvos­te­taan, mutta häneen koh­dis­tuu myös kovia odo­tuk­sia. Hän raken­taa nyt poh­jaa sille, miten pal­jon yhden­ver­tai­suus­val­tuu­te­tun sana tule­vai­suu­dessa painaa.

Sama kohtelu ei aina riitä

Mitä yhden­ver­tai­suus sit­ten tar­koit­taa? Lain mukaan ihmi­set ovat sama­nar­voi­sia riip­pu­matta suku­puo­lesta, iästä, alku­pe­rästä, kan­sa­lai­suu­desta, kie­lestä, uskon­nosta ja vakau­muk­sesta, mie­li­pi­teistä, poliit­ti­sesta tai ammat­tiyh­dis­tys­toi­min­nasta, per­he­suh­teista, vam­masta, ter­vey­den­ti­lasta tai sek­su­aa­li­sesta suuntautumisesta.

Ne ovat hen­ki­löön liit­ty­viä syitä, joi­den vuoksi ketään ei saa syr­jiä. Oikeu­den­mu­kai­sessa yhteis­kun­nassa hen­ki­löön liit­ty­vät teki­jät eivät saa vai­kut­taa ihmis­ten mah­dol­li­suuk­siin päästä kou­lu­tuk­seen tai saada työtä ja eri­lai­sia pal­ve­luja. Perus­oi­keu­det kuu­lu­vat kai­kille. Niin yhden­ver­tai­suus­val­tuu­te­tun toi­misto lin­jaa nettisivuillaan.

Kirsi Pimiä sanoo, että Suo­messa yhden­ver­tai­suus toteu­tuu hyvin ver­rat­tuna muu­hun maailmaan.

– Mutta huo­lia­kin on. Jul­ki­set talou­den ongel­mat voi­vat joh­taa sii­hen, että kai­kille ei voida taata samoja etui­suuk­sia. Jää­vätkö sil­loin jot­kut ryh­mät vähemmälle?

– Kah­den viime vuo­den aikana yhteis­kun­nan ilma­piiri on koven­tu­nut. Vas­tak­kai­na­set­telu on lisään­ty­nyt. Se voi joh­taa eriar­vois­tu­mis­ke­hi­tyk­seen, joka koh­dis­tuu joi­hin­kin väestöryhmiin.

Yhden­ver­tai­suus ei tar­koita sitä, että kaik­kia koh­del­laan samalla tavalla, Pimiä huomauttaa.

– Jokai­sen tilan­netta pitää arvioida yksi­löl­li­sesti. Sama koh­telu ei aina takaa yhden­ver­tai­suu­den toteutumista.

Esi­mer­kiksi vam­mai­nen voi tar­vita apua jo sii­hen, että hän pää­see hake­maan pal­ve­lua. Maa­han­muut­taja tar­vit­see tul­kin ja neu­von­taa, jotta hän tie­tää, mihin pal­ve­lui­hin hänellä on oikeus ja osaa hakea niitä. Moni van­hus tar­vit­see apua digi­ta­li­soi­tu­vassa maailmassa.

Jot­kut tar­vit­se­vat lisä­apua, jotta yhden­ver­tai­suus toteu­tuu. Pimiä näyt­tää toi­mis­tonsa tuot­ta­maa piir­rosta, joka kuvaa asiaa hyvin. Siinä kolme lasta kat­soo aidan yli. Pitkä näkee hyvin, vaikka hän sei­soo maassa. Lyhyempi yltää kat­so­maan aidan toi­selle puo­lelle mata­lalta tasolta. Lyhin lapsi tar­vit­see kor­kean korok­keen, jotta hän­kin näkee.

Omat päätökset ja asenteet suurennuslasin alle

Yhden­ver­tai­suus edel­lyt­tää sitä, että nip­pu­rat­kai­suja ei saa tehdä. Ihmistä pitää koh­della yksi­lönä, ei ryh­mänsä edus­ta­jana, Kirsi Pimiä sanoo. Se on tär­keää eri­tyi­sesti sosiaalialalla.

– Ei saa kat­soa, että tällä asiak­kaalla on pape­rissa rasti tuossa koh­dassa, lai­tan se samaan kasaan kuin muut vam­mai­set tai vaikka maahanmuuttajat.

Jokai­sella viran­omai­sella on lain mukaan vel­vol­li­suus edis­tää yhden­ver­tai­suutta, Pimiä muis­tut­taa. Sii­hen ei riitä, että ketään ei syrjitä.

– Jokai­nen voi miet­tiä, koh­te­lenko asiak­kaita yhdenvertaisesti.

On hyvä tun­nis­taa myös omat asen­teet. Sitä­kin sopii tark­kailla, koh­taanko tämän ihmi­sen ihmi­senä tai ryh­mänsä edustajana.

Yhden­ver­tai­suus­laki ei takaa alu­eel­lista yhden­ver­tai­suutta. Syr­jäi­sellä alu­eella asuva ei ehkä saa samoja pal­ve­luja yhtä hel­posti kuin isossa kau­pun­gissa. Sitä arvioi­taessa ei sovel­let­taisi yhden­ver­tai­suus­la­kia vaan perus­tus­lain yhdenvertaisuussäännöstä.

Jotkut tarvitsevat lisäapua, jotta yhdenvertaisuus toteutuu.

Yhden­ver­tai­suus­lain mukaan pal­ve­lu­jen saa­ta­vuutta ver­rat­tai­siin sii­hen, miten ver­rok­ki­ryhmä eli muut samalla paik­ka­kun­nalla asu­vat saa­vat palveluja.

Kuntien päätöksistä tulee paljon kanteluja

Yhden­ver­tai­suus­val­tuu­tettu on itse­näi­nen ja riip­pu­ma­ton viran­omai­nen, joka toi­mii oikeus­mi­nis­te­riön alai­suu­dessa. Kuka tahansa voi tehdä val­tuu­te­tulle kan­te­lun, jos hän kokee, että häntä on koh­deltu syr­ji­västi tai hän on havain­nut syr­ji­vää kohtelua.

Val­tuu­te­tun toi­misto ei valvo työ­elä­män syr­jin­tää. Se kuu­luu alue­hal­lin­to­vi­ras­toille. Yhden­ver­tai­suus­val­tuu­te­tulle voi tehdä kan­te­lun, mutta se ei anna tuo­mioita eikä ratkaisuja.

– Voimme jos­kus jul­kis­taa kan­nan­o­ton jos­ta­kin asiasta. Voimme myös edis­tää sovin­toa tilan­teessa, jossa joku kokee jou­tu­neensa vää­rin koh­del­luksi. Autamme myös yri­tyk­siä, kou­luja tai viran­omai­sia kehit­tä­mään käy­tän­töjä, jotka edis­tä­vät yhdenvertaisuutta.

Mer­kit­tä­vim­piä tapauk­sia val­tuu­tettu voi viedä yhden­ver­tai­suus- ja tasa-arvo­lau­ta­kun­taan tai tuo­miois­tui­meen. Niin hae­taan lin­jauk­sia sii­hen, mikä on lain tar­koit­ta­maa syr­jin­tää. Viime vuonna val­tuu­te­tun toi­misto vei lau­ta­kun­taan viisi tapausta. Yhdestä on jo tul­lut pää­tös. Se koski jul­ki­sen puo­len sai­raa­loi­den yli­lää­kä­rei­den ohjetta, jonka mukaan hedel­möi­tys­hoi­toja ei anneta nais­pa­reille. Lau­ta­kunta totesi, että se rik­koo yhdenvertaisuuslakia.

Val­tuu­te­tulle tuli 496 yhtey­den­ot­toa vuonna 2015. Niistä 34 koski sosi­aa­li­pal­ve­luja. Eni­ten vali­te­taan kun­tien viran­omais­ten pää­tök­sistä, Pimiä ker­too. Viime vuonna loka­kuun alkuun men­nessä vali­tuk­sia oli tul­lut 945. Niistä 120 koski sosi­aali- ja ter­vey­sa­laa. Nii­den osuus yhtey­de­no­toista on kasvanut.

– Ihmi­set voi­vat kokea, että heitä on koh­deltu vää­rin. He ovat ehkä saa­neet­kin huo­noa koh­te­lua. Tai viran­omai­sen tekemä rat­kaisu ei heitä miel­lytä. Siitä on jää­nyt epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den tunne. Usein kyse ei kui­ten­kaan ole lain tar­koit­ta­masta syrjinnästä.

Yhtey­den­ot­to­jen määrä on lähes tuplaan­tu­nut joka vuosi. Silti on pal­jon ihmi­siä, jotka eivät osaa tai jaksa ker­toa syr­jin­nästä. Kaikki eivät edes tiedä, että heitä on koh­deltu yhden­ver­tai­suus­lain vastaisesti.

Jaana Lai­ti­nen