Helmikuisena arkipäivänä hain paketin postista. En tosin ihan mitä tahansa pakettia vaan ystäväni kutoman islantilaisen villapaidan.

 

 

Sekin oli jo ihana yllä­tys, mutta pake­tissa oli myös toi­nen iha­nuus: käsin kir­joi­tettu kirje. Kirjettä lukiessa tun­tui kuin ystä­väni olisi puhu­nut minulle kas­vok­kain keit­tiön pöy­dän äärellä.

Tarina vil­la­pai­dan kuto­mi­sesta ja yhteis­ten koke­mus­ten muis­te­luista aina teini-iästä läh­tien sai­vat kyy­ne­leet sil­miini. Mutta tun­sin, etten ole yksin enkä yksinäinen.

Aikaisempien tut­ki­mus­ten poh­jalta tie­de­tään, että pit­kit­ty­neellä yksi­näi­syy­dellä ja sosi­aa­li­sella eris­ty­nei­syy­dellä on yhteys eri­lai­siin hyvin­vointi- ja ter­vey­son­gel­miin. Koronaepidemia ja rajoi­tuk­set ovat lisän­neet yksi­näi­syy­den koke­musta. Erityisesti nuor­ten nais­ten yksi­näi­syy­den koke­mus on koro­na­vuo­den aikana lisään­ty­nyt, ker­too Ylen Suomalaisten pelot ja haa­veet ‑tut­ki­mus.

Mutta onko korona nor­ma­li­soi­nut yksi­näi­syyttä, kun se pakos­ta­kin kos­kee jo yhä useam­paa? Yksinäisyys lie­nee melko tuttu tunne tässä ajassa? Yksinäisyyttä ei kui­ten­kaan pitäisi yksi­se­lit­tei­sesti normalisoida.

Vakava kansantauti

Jokaisen ihmi­sen yksi­näi­syys on yksi­löl­listä ja sen vai­ku­tuk­set kun­kin elä­mään ovat eri­lai­sia. Koronan vuoksi ase­te­tut rajoi­tuk­set toi­vat muka­naan omat ilmiönsä ja vai­ku­tuk­sensa, kun nii­den myötä esi­mer­kiksi ikäih­mis­ten ja vam­mais­ten hen­ki­löi­den mah­dol­li­suuk­sia sosi­aa­li­siin suh­tei­siin ja vuo­ro­vai­ku­tuk­seen tois­ten ihmis­ten kanssa rajoi­tet­tiin poik­keuk­sel­li­sen paljon.

Englannissa toimi het­ken väliai­kai­nen vas­tuu­mi­nis­teri, jonka teh­tävä oli rat­kaista yksi­näi­syy­destä joh­tu­via ongel­mia. Suomessakin kokoon­tui vuo­sia sit­ten Yksinäisyysfoorumi.

– Mitä tasa-arvoi­sempi yhteis­kunta on, sitä vähem­män yksi­näi­syyttä esiin­tyy, totesi pro­fes­sori Juho Saari sil­loi­sessa puheenvuorossaan.

Palasin myös luke­maan edel­li­sen hal­li­tuk­sen aset­ta­man eriar­voi­suus­työ­ryh­män raport­tia ja ehdotuksia.

Yksinäisyyttä pidetään jo vakavana kansantautina.

Miten pal­jon tär­keitä, tur­vaa­via, palaut­ta­via, tehos­ta­via ja pelas­ta­via toi­men­pi­teitä! Pieni osa ehdo­tuk­sista on eden­nyt, iso osa odot­taa vai ovatko ne jo unohtuneet?

Yksinäisyyttä pide­tään jo vaka­vana kan­san­tau­tina. Tarvittaisiin siis poliit­ti­sia pää­tök­siä ja tekoja, vaikka näillä pää­tök­sillä ei läs­nä­oloa ja empa­tiaa voi lisätä.

Korona on uhka eriar­voi­suu­den kas­va­mi­selle ja lisään­ty­välle yksi­näi­syy­delle. Terveyden ja hyvin­voin­nin­lai­tos on teh­nyt kat­ta­vaa tilan­ne­ku­vaa sosi­aa­li­huol­lon tilasta pää­tök­sen­teon tueksi eri tasoilla.

Tilannekuva toi­vot­ta­vasti tuo nyt ja tule­vai­suu­dessa näky­väksi sen, miten tär­keä rooli sosi­aa­li­huol­lolla on. Yhdenvertaisuutta edis­tävä pää­tök­sen­teko perus­tuu tie­toon, avoi­muu­teen ja läpi­nä­ky­vyy­teen. Päätöksentekijät tar­vit­se­vat moni­puo­li­sesti tie­toa alan ammat­ti­lai­silta, jotta he näke­vät syvem­mälle kuin talous­ar­vion lukuihin.

Tämä aika tar­vit­see koke­muk­sia, tut­kit­tua tie­toa ja arvioin­tia paikallistasolla.

Marjo Katajisto