IanHajoava perhe McEwanin kirja Rannalla sijoittuu vuoden 1962 Englantiin ja kuvaa Florencen ja Edwardin katastro­faa­lista hääyötä, joka johti eroon.

 

Ian McEwanin kirja innoitti Tampereen yliopis­tossa kurssiin, jossa on luettu kirjaa monitie­teisen tutki­muksen välineenä. Kurssin aineis­tosta kirjoi­tettiin Hajoava perhe -artik­ke­li­ko­koelma, jota suosit­telen lämpi­mästi sosiaa­lialan ammat­ti­lai­sille luetta­vaksi.

Fiktii­vinen tarina tarjoaa mielen­kiin­toisen tutki­mus­kohteen: tarinassa ei loukata kenenkään yksityi­syyden suojaa, aineisto on usein kompakti ja kaikilla on sama mahdol­lisuus tutustua materi­aaliin ja käsitellä sitä eri puolilta. Kirjal­lisuus antaa myös loistavan tilai­suuden päästä ihmis­mielen sisään, kun kirjailija voi kuvata päähen­ki­löi­densä mielen­liik­keitä, ajatuksia, tekemisiä ja tekemättä tai puhumatta jättä­misiä. Oikeassa elämäs­sähän ihmisiä tarkkai­le­malla ei kenenkään mieleen pääse käsiksi.

Ian McEwan kirjoittaa tavalla, joka trauma­tisoi lukijansa, tai ainakin luo syylli­syyttä ja häpeää. Siksi moni saattaa lopettaa lukemisen kesken. Kirjan päähen­kilöt toivovat pääse­vänsä nolosta nuoruu­desta aikui­suuden vapauteen avioliiton avulla, mutta törmäävät omiin traumoi­hinsa. Edwar­dilla trauma on oma seksu­aa­linen kokemat­to­muu­tensa ja Florencella valtava seksu­aa­li­suutta kohtaan tuntema inho, joka saattaa olla insestin tuottama. Tähän lukija saa vain viittauksia, mutta ei voi olla asiasta varma.

Artik­ke­li­ko­koelma ruotii kirjaa monen tietee­nalan käsittein. Histo­rial­li­sesti Englannin 1960-luvun puritaa­ninen ilmapiiriä ja luokkae­rojen vaiku­tuksia, psyko­lo­gi­sesti loputonta jossit­telua, jota elämä on täynnä tai traumojen käsit­telyä, sosio­lo­gi­sesti häpeän kokemista ja juuria, aikuisiän suurten käänteiden tuottamia oppimis­ko­ke­muksia.

Kirjal­li­suus­tieteen näkökul­masta tutkitaan Florencen ja Edwardin mimeet­tisiä, ihmisen kaltaisia piirteitä, heitä temaat­tisina henki­löinä, jotka kuljet­tavat eteenpäin seksu­aa­li­suuden, avioliiton, väkivallan ja luokkae­rojen näkökulmia, ja lopulta synteet­tisinä henki­löinä, joita kirjailija tarvitsee kuljet­taakseen draamaa eteenpäin.

Kristiina Koski­luoma

Matti Hyvärinen, Eriikka Oinonen ja Tiina Saari (toim.): Hajoava perhe. Romaani monitie­teisen tutki­muksen välineenä. Vasta­paino 2015.