Viime vuosi oli erityinen. Lastensuojeluilmoituksia tuli tolkuttomasti. Kiireellisiä sijoituksia tehtiin enemmän kuin useina edellisinä vuosina. Soititpa minne päin Suomea tahansa, oli tilanne sama, ihmettelee Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen.

 

THL:n tilas­to­ra­por­tin mukaan maas­samme teh­tiin viime vuonna las­ten­suo­je­luil­moi­tus 76 116 lap­sesta. Yhtä lasta koh­den teh­tiin kes­ki­mää­rin 1,8 las­ten­suo­je­luil­moi­tusta. Lastensuojeluilmoitusten koko­nais­määrä (139 368) kas­voi 15 pro­sent­tia edel­li­sestä vuodesta.

Kiireellisesti sijoi­tet­tiin 4 081 lasta, mikä on 15 pro­sent­tia enem­män kuin vuonna 2016. Huostassa ollei­den määrä pysyi vakaana ja oli yhteensä 10 526 lasta. Kodin ulko­puo­lelle oli vuo­den aikana sijoi­tet­tuna 17 956 lasta ja nuorta. Lukumäärä kas­voi 3 pro­sent­tia edel­li­sestä vuo­desta, mikä joh­tui pää­asial­li­sesti kii­reel­lis­ten sijoi­tus­ten mää­rän kasvusta.

Lastensuojelun avo­huol­lon asiak­kaina oli 55 884 lasta ja nuorta vuonna 2017. Määrä väheni 1 146 asiak­kaalla (2 pro­sent­tia) edel­li­sestä vuodesta.

THL:n tut­ki­mus­pro­fes­so­rin Tarja Heinon mukaan tilas­tot osoit­ta­vat yllät­tä­viä muu­tok­sia. Avohuollon uusien asiak­kai­den määrä ei ole pyr­ki­myk­sistä huo­li­matta vähen­ty­nyt vuo­den 2016 jäl­keen. Kiireelliset toi­met ovat taas lisääntyneet.

– Maakuntien välillä on mer­kit­tä­viä eroja ja vai­keasti seli­tet­tä­vää vaih­te­lua niin ilmoi­tus- kuin sijoi­tus­käy­tän­nöissä. Sijoituspaikka pitäisi jär­jes­tää lap­sen tar­peita vas­taa­vasti, mutta esi­mer­kiksi per­he­hoi­dossa ole­vien las­ten osuus vaih­te­lee maa­kun­nit­tain pal­jon, Heino pohtii.

Tapahtuiko suo­ma­lai­sessa las­ten­suo­je­lussa vuonna 2017 jotain sel­laista, millä näitä lukuja voi­tai­siin selit­tää? Sitä pitäisi Hämeenlinnan las­ten­suo­je­lun pal­ve­lu­pääl­li­kön Marja ­Hännisen mie­lestä tutkia.

– Huolestuttavaa ja yllät­tä­vää­kin on, että kii­reel­lis­ten sijoi­tus­ten määrä on niin rajusti kas­va­nut, jat­kaa Kuntaliiton eri­tyis­asian­tun­tija Aila Puustinen-Korhonen.

Hänen mie­les­tään olisi kiin­nos­ta­vaa sel­vit­tää, mitä uudis­tet­tuun sosi­aa­li­huol­to­la­kiin sää­detty pykälä yhtey­de­no­tosta sosi­aa­li­huol­toon tuen tar­peen arvioi­mi­seksi aiheutti las­ten­suo­je­lun ilmoi­tus­vel­vol­li­suu­delle käy­tän­nössä. Pykälien sisältö ja vel­voit­ta­vuus ovat hyvin samanlaisia.

Huostaanottoja ennätysmäärä

Kanta-Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa kii­reel­li­sesti sijoi­tet­tu­jen las­ten osuus oli 0,5 pro­sent­tia vas­taa­vaan väes­töön suh­teu­tet­tuna, mikä on maa­kun­nit­tain tar­kas­tel­tuna suu­rin. Huostassa ollei­den las­ten mää­rissä Kanta-Häme on myös kär­jen tun­tu­massa, sillä luku nii­den osalta on 1,2 pro­sent­tia, kun kär­ki­paik­kaa pitä­vän Pohjois-Savon luku on 1,3 prosenttia.

Hämeenlinnassa las­ten­suo­je­luil­moi­tus­ten määrä kas­voi viime vuonna 19 pro­sent­tia, 2 252 ilmoi­tuk­seen. Huostaanottoja val­mis­tel­tiin ennä­tys­määrä. Ilmoituksista 67 johti kii­reel­li­seen sijoi­tuk­seen. Kiireellisistä sijoi­tuk­sista 25 pää­tyi huostaanottoon.

Hämeenlinnan kau­pun­gin las­ten­suo­je­lun pal­ve­lu­pääl­likkö Marja Hänninen muis­tut­taa, että huos­taan­ot­toja pure­taan koko ajan. Lapsia kotiu­te­taan puo­len­kym­mentä vuo­sit­tain hyvässä yhteis­työssä per­hei­den, sijoi­tus­paik­ko­jen ja mui­den pal­ve­lun­tar­joa­jien kanssa. Tällä het­kellä kau­pun­gilla on huos­tassa yhteensä 133 lasta.

– Voi sanoa, että lap­sen läh­det­tyä sijoi­tuk­sesta huos­taan­otto pure­taan puo­len vuo­den kulut­tua. Esimerkiksi nuo­ren ja van­hem­pien huo­noja välejä on kohen­nettu per­he­te­ra­pian avulla.

Sosiaali- ja lastensuojelulakien muutokset eivät tuoneet lisää voimavaroja, vaan monessa kunnassa niitä siirrettiin taskusta toiseen.

Kaupunki on kehit­tä­nyt ehkäi­se­viä pal­ve­luja nuo­rille. Kiitosta on saa­nut las­ten­suo­je­lu­työ­hön koh­dis­tu­vaa pai­netta sel­västi hel­pot­ta­nut Toppari-tuki­pal­velu. Topparin moniam­ma­til­li­seen tii­miin kuu­lu­vat psy­ko­logi, kaksi psy­kiat­rista sai­raan­hoi­ta­jaa ja sosi­aa­lioh­jaa­jaa sekä lähitutor.

Tiimin jäse­net jal­kau­tu­vat kadulle ja tapaa­vat kou­lui­käi­siä nuo­ria hei­dän koto­naan, kah­vi­lassa tai vaikka kei­la­hal­lilla. Asiakkailla voi olla psyyk­ki­siä tai sosi­aa­li­sia vai­keuk­sia, mutta tiimi koh­taa työs­sään myös koti- ja per­he­ti­lan­tei­siin liit­ty­viä haasteita.

– Toppari-työ on erit­täin teho­kasta. Loppupeleissä se ei edes maksa pal­jon, jos sitä ver­taa sijais­huol­lon kus­tan­nuk­siin, Hänninen painottaa.

Sijoituksen kriteereitä tiukennettiin

Kiireellisesti sijoi­tet­tu­jen las­ten osuus vas­taa­vaan väes­töön suh­teu­tet­tuna oli pie­nin Etelä-Karjalassa ja Ahvenanmaalla. Etelä-Karjalan sosi­aali- ja ter­veys­piiri Eksoten las­ten­suo­je­lun pal­ve­lu­pääl­likkö Raija Kojo ker­too hei­dän kehit­tä­neen tehos­tet­tua per­he­työtä, mihin liit­ty­vää inten­sii­vistä per­heelle kotiin annet­ta­vaa tukea on lisätty.

– Kiireelliset sijoi­tuk­set ajan­koh­tais­tu­vat usein pit­kään jat­ku­neen vai­kean per­he­ti­lan­teen jäl­keen, jol­loin tapah­tuu sel­lai­nen yli­lyönti, mitä van­hem­mat eivät enää kykene käsit­te­le­mään, Kojo selittää.

– Pyrimme enna­koi­maan juuri niitä tilan­teita. Perheillä on käy­tös­sään suora puhe­lin­nu­mero tutuille per­he­työn­te­ki­jöille, jotka pys­ty­vät välit­tö­mästi jär­jes­tä­mään kotiin apua.

Kojo muis­tut­taa las­ten­suo­je­lu­lain muu­tok­sesta, millä kii­reel­li­sen sijoi­tuk­sen kri­tee­reitä tiu­ken­net­tiin. Muutoksella halut­tiin eroon sel­lais­ten sijoi­tus­ten teke­mi­sestä, joilla pyri­tään hel­pot­ta­maan huos­taan­ot­toja. Eksotessa muu­tok­sella ei ollut mer­ki­tystä, sillä kii­reel­lis­ten sijoi­tus­ten mää­rät ovat vähen­ty­neet jo pitkään.

– Kriisitilanteissa olemme kiin­nit­tä­neet huo­miota huo­lel­li­seen sel­vi­tys­työ­hön, jotta rat­kai­sua voi­tai­siin etsiä muilla kei­noin kuin sijoi­tus­ten ja huos­taan­ot­to­jen kautta, Kojo selittää.

– Huostaanottoja ei pit­ki­tetä tar­peet­to­masti. Ensisijaisesti pyri­tään tilan­teen kohen­ta­mi­seen. Nuorella se voi tar­koit­taa perus­kou­lun lop­puun saat­ta­mista ja toi­sen asteen opis­ke­lu­pai­kan hankkimista.

Aila Puustinen-Korhonen pitää Kojon mai­nit­se­maa kri­tee­rien tiu­ken­nusta myös ongel­mal­li­sena. Sillä vai­keu­tet­tiin kii­reel­li­sen sijoi­tuk­sen teke­mistä. Lastensuojelussa tilan­tei­den tul­kin­taan liit­tyy epä­sel­vyyttä ja epä­röin­tiä. Aiheellisia sijoi­tuk­sia on voi­nut jäädä teke­mättä. Yksi seu­raus voi­kin olla viime vuonna tapah­tu­nut kii­reel­lis­ten sijoi­tus­ten suma, kun kasaan­tu­neet sijoi­tuk­set ovat pur­kau­tu­neet viiveellä.

Haukat lastensuojelun taivaalla

”Alkusyksystä kuu­lin, että Posti on voit­ta­nut erään kau­pun­gin las­ten­suo­je­lun per­he­työn kil­pai­lu­tuk­sen. Kyse ei ollut vale­uu­ti­sesta. Olemme sel­lai­sen ilmiön äärellä, jossa isot toi­mi­jat pyr­ki­vät uudelle alalle ali­hin­taan, teke­vät tap­piolla muu­ta­man vuo­den ja kar­tut­ta­vat sinä aikana osaamista.”

THL:n tut­ki­mus­pro­fes­sori Tarja Heino ihmet­te­lee blo­gis­saan val­lit­se­vaa toi­min­ta­ta­paa ja kyse­lee lap­sen edun perään. Todettakoon, että voi­tet­tu­aan mai­ni­tun tar­jous­kil­pai­lun Posti kui­ten­kin vetäy­tyi. Siitä huo­li­matta uuti­nen pal­jas­taa jotain olen­naista las­ten­suo­je­lussa val­lit­se­vasta todel­li­suu­desta tänä päivänä.
Heino ker­too kan­ta­vansa huolta niistä noin 18 000 lap­sesta ja nuo­resta, jotka vuo­sit­tain ovat las­ten­suo­je­lu­pe­rus­tein ympä­ri­vuo­ro­kau­ti­sessa hoi­dossa. Vuonna 2015 oli kysei­sistä lap­sista ja nuo­rista yli 7 000 sijoi­tet­tuna yksi­tyi­seen per­hee­seen oman kodin ulko­puo­lelle, lähes saman ver­ran eri­lai­siin lai­tok­siin, yli 2 000 amma­til­li­siin per­he­ko­tei­hin ja lähes 2 000 muualle.

”Näissä yksi­köissä kas­vaa pik­ku­kau­pun­gin kokoi­nen tuleva suku­polvi”, kir­joit­taa Heino.
Lastensuojelun ympä­ri­vuo­ro­kau­ti­nen pal­ve­lu­tuo­tanto on yksi­tyis­ty­nyt 2000-luvulla. Laitosyksiköistä ja amma­til­li­sista per­he­ko­deista suu­rin osa on yksi­tyis­ten yri­tys­ten ja yleis­hyö­dyl­lis­ten jär­jes­tö­jen yllä­pi­tä­miä. Julkisen sek­to­rin yksik­köjä on noin kolmannes.

Tätä jut­tua var­ten on kuultu myös sel­lai­sia kun­nal­li­sen las­ten­suo­je­lun työn­te­ki­jöitä tai esi­mies­a­se­massa ole­via hen­ki­löitä, jotka jou­tu­vat työ­teh­tä­viensä tai ase­mansa vuoksi seu­raa­maan yksi­tyis­ten pal­ve­lun­tuot­ta­jien toi­min­taa. Joukossa on esi­mer­kil­li­siä­kin yri­tyk­siä, mutta jois­ta­kin yksi­köistä annettu palaute on kriit­tistä. Haastateltujen hen­ki­löl­li­syy­den suo­je­le­mi­seksi he esiin­ty­vät nimettöminä.

– Haukat vais­toa­vat saa­liin kau­kaa. Markkinoille tulee yri­tyk­siä, joilla ei ole min­kään­laista hajua siitä, miten näitä töitä pitäisi tehdä, sanoo yksi haas­ta­tel­luista työntekijöistä.
– Kunnallisissa pal­ve­luissa on pal­jon toi­vo­mi­sen varaa, mutta ne ovat kui­ten­kin niin lähellä, että me pys­tymme val­vo­maan niitä paremmin.
– Tähän sekoit­tuu kun­nissa myös elin­kei­no­po­li­tiikka. Eri alu­eet halua­vat näitä lai­tok­sia alueil­leen. Välillä tun­tuu, että las­ten­suo­je­lun asian­tun­te­mus tai lap­sen tar­peet ovat niitä vii­me­si­jai­sia asioita, jat­kaa toi­nen haastateltavista.

Isojen toi­mi­joi­den ostet­tua pie­nem­piä ne liian usein muut­ta­vat hyväksi koet­tua sapluu­naa tai vaih­ta­vat ihmi­siä. Ostetussa yksi­kössä työtä teh­neet pit­kän lin­jan ammat­ti­lai­set eivät koe enää voi­vansa tehdä asia­kas­työtä eet­ti­sesti kes­tä­vällä tavalla ja läh­te­vät. Heidän muka­naan mene­te­tään val­ta­vasti osaamista.

– Harmittaa kai­kista eni­ten nii­den las­ten puo­lesta, joita jou­du­taan siir­tä­mään muu­alle sen takia, kun se bis­nes ei men­nyt­kään tältä osta­jalta niin kuin oli ajateltu.

Palvelutarpeen arviointi tärkeää

– Olemme viime vuo­teen saakka olleet alue­hal­lin­to­vi­ras­ton seu­ran­nassa. Kahteen ker­taan on ollut uhka­sak­ko­kin päällä las­ten­suo­je­lun mää­rä­ai­ko­jen yli­tys­ten vuoksi, Marja Hänninen kertoo.

Hämeenlinna on viime vuonna luo­pu­nut tilaaja–tuottajamallista sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­lu­jensa orga­ni­soin­nissa. Koko Kanta-Hämeen alu­eella on kiin­ni­tetty huo­miota eri­tyi­sesti pal­ve­lu­tar­peen arvioin­nin kehit­tä­mi­seen. Arviointi tapah­tuu lap­si­per­he­pal­ve­lui­den ja las­ten­suo­je­lun yhteis­työnä. Näin lyhen­ne­tään per­hei­den odo­tusai­koja ja nopeu­te­taan työskentelyä.

– Yritämme seg­men­toida asiak­kuuk­sia siten, että tie­tyn­tyyp­pi­sissä ongel­missa pro­sessi toteu­te­taan aina samalla tavoin. Siihen sisäl­ty­vät tietty määrä tapaa­mi­sia ja tie­tyt menetelmät.

Arvioinnin kautta tul­laan muun muassa per­he­työn, per­he­neu­vo­lan ja las­ten­suo­je­lun asiak­kaaksi. Näin asiak­kaan itsensä ei tar­vitse osata arvioida, mihin ottaa yhteyttä. Samassa yhtey­dessä teh­dään myös pal­ve­luoh­jausta kau­pun­gin ulko­puo­li­siin palveluihin.

– Se on var­masti syynä, että onnis­tuimme kam­pit­ta­maan mää­rä­ai­ka­pul­mamme. Tämä toi­min­ta­malli tulee mah­dol­li­sesti siir­ty­mään tule­vaan soteen, arve­lee Hänninen.

Puustinen-Korhosen mie­lestä pal­ve­lu­tar­peen arvioin­tia tulisi kehit­tää moniam­ma­til­li­sena tii­mi­työnä. Siihen viime vuonna toteu­te­tun Kuntaliiton las­ten­suo­je­lun kun­ta­ky­se­lyn tulok­set anta­vat vah­van tuen. Tiimissä tulisi olla sosi­aa­li­huol­lon osaa­jien lisäksi aina­kin psy­kiat­ri­nen sai­raan­hoi­taja ja toi­min­ta­te­ra­peutti ter­vey­den­huol­lon puo­lelta. Laadukkaalla arvioin­ti­työllä pal­ve­luoh­jaus osuu oikeaan.

Tarja Heino toteaa sosi­aa­li­työn toi­mi­van par­haim­mil­laan moniam­ma­til­li­sen ver­kos­ton kokoon­ku­to­jana. Ammattilaiset ja pal­ve­lu­jär­jes­tel­mät lap­sen ympä­rillä tulisi kyt­keä yhteen tavalla, jonka tavoit­teena on sekä voi­mis­taa että aut­taa lasta ja per­hettä, mutta myös vält­tää lap­sen sijoittaminen.

– Ehkäisevä työ pitäisi nähdä niin­kin, että kun vai­keuk­sia alkaa ilmaan­tua, ei toi­mi­ta­kaan tiu­kasti ylei­sen nor­min tai pal­ve­lu­kaa­van mukaan vaan teh­dään tar­vit­taessa inten­sii­vi­sem­min ja enem­män yhden kanssa. Näin ehkäis­tään ongel­man vai­keu­tu­mista, Heino miettii.

Sijaisperheitä vaikea löytää

Lastensuojelulain mukaan lap­sen sijais­huolto on jär­jes­tet­tävä ensi­si­jai­sesti per­he­hoi­dossa. THL:n tilas­to­ra­por­tissa Etelä-Pohjanmaa erot­tuu lai­tos­huol­lon kor­kean luvun osalta. Huostassa olleista lap­sista 35 pro­sent­tia oli lai­tos­huol­lon pii­rissä ja 52 pro­sent­tia oli sijoi­tettu perheisiin.

– Maakunnassa vain Seinäjoki jär­jes­tää jul­ki­sesti per­he­hoi­toa. Muut kun­nat tai kun­tayh­ty­mät osta­vat per­he­hoi­don pal­ve­luja, ker­too Etelä-Pohjanmaan LAPE-hank­keen työn­te­kijä Noora Aarnio, joka on vir­ka­va­paalla Seinäjoen kau­pun­gin lastensuojelutyöstä.

– Jotta per­he­hoito pää­sisi entistä parem­min kehit­ty­mään, tar­vit­tai­siin maa­kun­nal­li­nen toi­mija huo­leh­ti­maan siitä, että per­he­hoito on resurs­soitu mah­dol­li­sim­man hyvin.

LAPE-hank­keessa toi­mi­vissa työ­ryh­missä pyri­tään kehit­tä­mään per­he­hoi­toa. Hoitomuodossa riit­tää haas­teita sekä jul­ki­silla että yksi­tyi­sillä toi­mi­joilla. Perhehoidossa tukea tulee ohjata riit­tä­västi sekä sijais­van­hem­mille että per­hei­siin sijoi­te­tuille lap­sille. Lapset voi­vat oireilla voimakkaasti.

– Sijaisperheiden löy­tä­mi­nen ei ole aina help­poa. Oman kodin avaa­mi­nen ”jul­ki­seksi kodiksi” ja perhe-elä­män avaa­mi­nen viran­omai­sille voi olla ras­kasta. Seinäjoella on toi­mi­nut jo pit­kään oma sosi­aa­li­työn­te­kijä per­he­hoi­ta­jien tukena.

Etelä-Pohjanmaalla suu­rin osa lai­tos­pal­ve­luista on yksi­tyis­ten tuot­ta­maa. Seinäjoella on kaksi jul­kista lai­tosta, 7‑paikkainen perus­yk­sikkö ja 14-paik­kai­nen yksikkö, missä on saa­ta­villa neu­rop­sy­kiat­rista osaa­mista ja asian­tun­te­musta kehitysvammaisuudesta.

– Seinäjoella ollaan kan­sal­li­sen tren­din vas­tai­sesti lisää­mässä jul­kista pal­ve­lua. Olen itse ollut mukana kehit­tä­mässä tätä uutta 14-paik­kaista las­ten­suo­je­lu­yk­sik­köä Törnävälle, Aarnio kertoo.

Kehittämistyössä on kuultu ensin­nä­kin las­ten­suo­je­lu­työn toi­mi­joita, mutta ainut­laa­tui­sella tavalla myös sijoi­tet­tuja nuo­ria ja hei­dän van­hem­pi­aan. Viime vuonna koo­tut nuor­ten ja van­hem­pien ryh­mät ovat tuot­ta­neet tie­toa toi­min­taa var­ten. Aarnio tulee kokoa­maan mate­ri­aa­lista käsikirjan.

Perhehoidossa tukea tulee ohjata riittävästi sekä sijaisvanhemmille että perheisiin sijoitetuille lapsille. Lapset voivat oireilla hyvinkin voimakkaasti.

– Asiakkaat piti­vät neu­vot­te­lu­ti­lan­teita vai­keina, koska niissä voi nousta ris­ti­rii­tai­sia tun­teita esiin per­hei­den eri­mie­li­syyk­sien vuoksi. He toi­voi­vat mah­dol­li­suutta kes­kus­tella myös näi­den tilan­tei­den jäl­keen ja pur­kaa tunteitaan.

– Sekä nuo­ret että van­hem­mat piti­vät tär­keänä, että per­he­työn täy­tyy olla integroi­tuna lai­tok­sen toi­min­taan, Aarnio korostaa.

Lapsi- ja per­he­pal­ve­lui­den muu­tos­oh­jel­man aikana ollaan laa­ti­massa sijais­huol­lon kan­sal­li­sia laa­tu­kri­tee­reitä. Tarja Heinon mie­lestä Suomeen pitäisi perus­taa avoin kan­sal­li­nen rekis­teri, josta kävi­si­vät ilmi maassa toi­mi­vat jul­ki­set ja yksi­tyi­set las­ten­suo­je­lun lai­to­syk­si­köt. Sieltä olisi löy­det­tä­vissä yri­tys­tie­to­jen lisäksi pal­ve­lu­tar­jonta, hin­noit­telu ja erikoisosaaminen.

– Kun vaa­dit­tava tieto olisi yhden­mu­kai­sesti luo­ki­teltu, maa­kun­nat voi­si­vat kil­pai­lut­taa pal­ve­lun­tuot­ta­jat rekis­te­rin perus­teella. Se antaisi mah­dol­li­suu­den luo­pua ras­kaista kil­pai­lu­tuk­sista, jotka ime­vät val­ta­vasti voi­ma­va­roja, Heino perustelee.

Sosiaalihuoltolain uudistus tarpeen

Sosiaalihuoltolain uudis­tuk­sen myötä teh­tiin muu­tok­sia myös las­ten­suo­je­lu­la­kiin. Tavoitteena oli siir­tää sosi­aa­li­pal­ve­lu­jen pain­opis­tettä las­ten­suo­je­lusta sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­siin keveäm­piin palveluihin.

Sosiaalihuoltolain toi­meen­pano on kun­ta­ky­se­lyn mukaan kes­ken useissa kun­nissa ja yhteis­toi­minta-alueilla. Se on eden­nyt maa­kun­nista ripeim­min Satakunnassa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Lapin haas­teena on toi­meen­pa­non eri­tah­ti­suus kun­tien välillä: osassa ollaan jo pit­källä ja osassa vasta aloitellaan.

Haastatellut asian­tun­ti­jat ovat yhtä mieltä siitä, että sosi­aa­li­huol­to­lain uudis­tus oli erin­omai­nen ja tar­peel­li­nen. Mutta mai­ni­tun lain mukais­ten pal­ve­lu­jen ja las­ten­suo­je­lu­lain mukais­ten pal­ve­lu­jen raja­pin­nasta käy­dään jat­ku­vaa keskustelua.

– Jostain syystä lakiin sisäl­ty­vää aja­tusta pal­ve­lu­jen perus­tu­mi­sesta tar­pee­seen, eikä joi­hin­kin kri­tee­rei­hin, on hir­veän vai­keaa saada mene­mään läpi, Raija Kojo pohtii.

Tarja Heino muis­tut­taa siitä, että laki­muu­tok­set eivät tuo­neet lisää voi­ma­va­roja. Se on joh­ta­nut jois­sa­kin kun­nissa sii­hen, että las­ten­suo­je­lusta on siir­retty resurs­seja sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­seen per­he­työn pii­riin. Näin raha on käy­tän­nössä liik­ku­nut ”kuk­ka­rosta toiseen”.

Marja Hännisen mie­lestä Hämeenlinnassa teh­tiin vii­sas rat­kaisu vuo­sia sit­ten, kun kau­punki lähti vah­vis­ta­maan saman­ai­kai­sesti sekä las­ten­suo­je­lua että lap­si­per­he­pal­ve­luita. Akilleen kan­ta­pääksi ovat muo­dos­tu­neet per­heet, jotka tar­vit­se­vat pal­ve­luita pal­jon ja pitkään.

– On eri­tyis­lap­sia tai muuta proble­ma­tiik­kaa, mikä vaa­tii pit­kä­jän­teistä kan­nat­te­lu­työtä. Se on han­ka­laa, koska lap­si­per­he­pal­ve­lui­den jär­jes­telmä perus­tuu sii­hen, että asiak­kuu­det eivät jat­kuisi kauan.

– Me las­kimme tou­ko­kuussa, että meillä on sata­kunta sel­laista lasta, joi­den oikea paikka ei olisi las­ten­suo­je­lussa. Sellaisia asiak­kuuk­sia on kui­ten­kin vai­keaa siir­tää, koska siir­tyes­sään ne voi­si­vat tuk­kia var­hai­sem­man tuen pal­ve­lut, Hänninen kertoo.

Markku Tasala

Riittävätkö sosiaalityöntekijät?

Kuntakyselyn vas­taus­ten mukaan las­ten­suo­je­lun pal­ve­lu­jen saa­ta­vuus on hei­ken­ty­nyt. Se on joh­tu­nut myös niu­ken­tu­neista resurs­seista. Kuntien perus­pal­ve­lu­jen val­tio­no­suuk­sia on lei­kattu kovalla kädellä. Vuonna 2012 leik­kaus­ten vai­ku­tus oli 631 mil­joo­naa euroa.

Vuonna 2015 leik­kaus­ten vai­ku­tus oli noin 1,3 mil­jar­dia euroa. Se on suun­nil­leen sama summa, jonka kun­nat käyt­ti­vät kaik­kien las­ten ja per­hei­den pal­ve­lu­jensa jär­jes­tä­mi­seen tuona vuonna. Kuntaliiton arvion mukaan sosi­aa­li­huol­to­lain rahoi­tus­tarve olisi ollut 88–95 mil­joo­naa euroa, kun kun­nille ohjat­tiin val­tio­no­suus­ra­hoi­tuk­sessa 16 mil­joo­naa euroa.

Henkilöresurssien osalta voi­ma­va­rat oli­vat huo­les­tut­ta­van ohuet muun muassa Kanta-Hämeessä. Lastensuojelun pal­ve­lu­pääl­likkö Marja Hänninen ker­too tilan­teen olleen Hämeenlinnassa viime vuonna kar­mea. Tällä het­kellä avo­huol­lossa on kuusi ja sijais­huol­lossa kaksi vir­kaa tyh­jil­lään. Kaupunki on tul­lut vastaan.

– Meillä teh­tiin iso pal­kan­ko­ro­tus sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille tou­ko­kuussa. Kesäkuussa lop­pui vii­mei­sin haku ja nyt vai­kut­taa siltä, että sai­simme aina­kin kaksi sijaista ja ehkä yhden vaki­nai­sen­kin, Hänninen toteaa.

Eksoten las­ten­suo­je­lun pal­ve­lu­pääl­likkö Raija Kojo ker­too heillä olleen kesä­kuussa neljä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän vir­kaa auki. Ammattihenkilölain voi­maan­tu­lon jäl­keen oli sijais­ten kanssa haas­teita, koska sijai­suus­kel­poi­suu­den täyt­tä­viä tai päte­viä työn­te­ki­jöitä ei ollut riittävästi.

– Meillä teh­tiin sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den palk­ka­rat­kaisu, jossa teh­tä­vän vaa­ti­vuu­den arviointi mää­ri­tel­tiin myös uudel­leen. Lastensuojelun sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den teh­tä­vä­koh­tai­nen palkka nousi useam­man sata euroa. Myös ohjaa­jien palk­koja on tar­kis­tettu, mutta se työ on vielä kesken.