Viime vuosi oli erityinen. Lastensuojeluilmoituksia tuli tolkuttomasti. Kiireellisiä sijoituksia tehtiin enemmän kuin useina edellisinä vuosina. Soititpa minne päin Suomea tahansa, oli tilanne sama, ihmettelee Hämeenlinnan kaupungin lastensuojelun palvelupäällikkö Marja Hänninen.

 

THL:n tilas­to­ra­portin mukaan maassamme tehtiin viime vuonna lasten­suo­je­luil­moitus 76 116 lapsesta. Yhtä lasta kohden tehtiin keski­määrin 1,8 lasten­suo­je­luil­moi­tusta. Lasten­suo­je­luil­moi­tusten kokonais­määrä (139 368) kasvoi 15 prosenttia edelli­sestä vuodesta.

Kiireel­li­sesti sijoi­tettiin 4 081 lasta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Huostassa olleiden määrä pysyi vakaana ja oli yhteensä 10 526 lasta. Kodin ulkopuo­lelle oli vuoden aikana sijoi­tettuna 17 956 lasta ja nuorta. Lukumäärä kasvoi 3 prosenttia edelli­sestä vuodesta, mikä johtui pääasial­li­sesti kiireel­listen sijoi­tusten määrän kasvusta.

Lasten­suojelun avohuollon asiak­kaina oli 55 884 lasta ja nuorta vuonna 2017. Määrä väheni 1 146 asiak­kaalla (2 prosenttia) edelli­sestä vuodesta.

THL:n tutki­mus­pro­fes­sorin Tarja Heinon mukaan tilastot osoit­tavat yllät­täviä muutoksia. Avohuollon uusien asiak­kaiden määrä ei ole pyrki­myk­sistä huoli­matta vähen­tynyt vuoden 2016 jälkeen. Kiireel­liset toimet ovat taas lisään­tyneet.

– Maakuntien välillä on merkit­täviä eroja ja vaikeasti selitet­tävää vaihtelua niin ilmoitus- kuin sijoi­tus­käy­tän­nöissä. Sijoi­tus­paikka pitäisi järjestää lapsen tarpeita vastaa­vasti, mutta esimer­kiksi perhe­hoi­dossa olevien lasten osuus vaihtelee maakun­nittain paljon, Heino pohtii.

Tapah­tuiko suoma­lai­sessa lasten­suo­je­lussa vuonna 2017 jotain sellaista, millä näitä lukuja voitaisiin selittää? Sitä pitäisi Hämeen­linnan lasten­suojelun palve­lu­pääl­likön Marja ­Hännisen mielestä tutkia.

– Huoles­tut­tavaa ja yllät­tä­vääkin on, että kiireel­listen sijoi­tusten määrä on niin rajusti kasvanut, jatkaa Kunta­liiton erityis­asian­tuntija Aila Puustinen-Korhonen.

Hänen mielestään olisi kiinnos­tavaa selvittää, mitä uudis­tettuun sosiaa­li­huol­to­lakiin säädetty pykälä yhtey­de­no­tosta sosiaa­li­huoltoon tuen tarpeen arvioi­mi­seksi aiheutti lasten­suojelun ilmoi­tus­vel­vol­li­suu­delle käytän­nössä. Pykälien sisältö ja velvoit­tavuus ovat hyvin saman­laisia.

Huostaanottoja ennätysmäärä

Kanta-Hämeessä ja Pohjois-Karja­lassa kiireel­li­sesti sijoi­tet­tujen lasten osuus oli 0,5 prosenttia vastaavaan väestöön suhteu­tettuna, mikä on maakun­nittain tarkas­teltuna suurin. Huostassa olleiden lasten määrissä Kanta-Häme on myös kärjen tuntu­massa, sillä luku niiden osalta on 1,2 prosenttia, kun kärki­paikkaa pitävän Pohjois-Savon luku on 1,3 prosenttia.

Hämeen­lin­nassa lasten­suo­je­luil­moi­tusten määrä kasvoi viime vuonna 19 prosenttia, 2 252 ilmoi­tukseen. Huostaan­ottoja valmis­teltiin ennätys­määrä. Ilmoi­tuk­sista 67 johti kiireel­liseen sijoi­tukseen. Kiireel­li­sistä sijoi­tuk­sista 25 päätyi huostaan­ottoon.

Hämeen­linnan kaupungin lasten­suojelun palve­lu­pääl­likkö Marja Hänninen muistuttaa, että huostaan­ottoja puretaan koko ajan. Lapsia kotiu­tetaan puolen­kym­mentä vuosittain hyvässä yhteis­työssä perheiden, sijoi­tus­paik­kojen ja muiden palve­lun­tar­joajien kanssa. Tällä hetkellä kaupun­gilla on huostassa yhteensä 133 lasta.

– Voi sanoa, että lapsen lähdettyä sijoi­tuk­sesta huostaanotto puretaan puolen vuoden kuluttua. Esimer­kiksi nuoren ja vanhempien huonoja välejä on kohen­nettu perhe­te­rapian avulla.

Sosiaali- ja lastensuojelulakien muutokset eivät tuoneet lisää voimavaroja, vaan monessa kunnassa niitä siirrettiin taskusta toiseen.

Kaupunki on kehit­tänyt ehkäi­seviä palveluja nuorille. Kiitosta on saanut lasten­suo­je­lu­työhön kohdis­tuvaa painetta selvästi helpot­tanut Toppari-tukipalvelu. Topparin moniam­ma­til­liseen tiimiin kuuluvat psykologi, kaksi psykiat­rista sairaan­hoi­tajaa ja sosiaa­lioh­jaajaa sekä lähitutor.

Tiimin jäsenet jalkau­tuvat kadulle ja tapaavat koului­käisiä nuoria heidän kotonaan, kahvi­lassa tai vaikka keila­hal­lilla. Asiak­kailla voi olla psyyk­kisiä tai sosiaa­lisia vaikeuksia, mutta tiimi kohtaa työssään myös koti- ja perhe­ti­lan­teisiin liittyviä haasteita.

– Toppari-työ on erittäin tehokasta. Loppu­pe­leissä se ei edes maksa paljon, jos sitä vertaa sijais­huollon kustan­nuksiin, Hänninen painottaa.

Sijoituksen kriteereitä tiukennettiin

Kiireel­li­sesti sijoi­tet­tujen lasten osuus vastaavaan väestöön suhteu­tettuna oli pienin Etelä-Karja­lassa ja Ahvenan­maalla. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveys­piiri Eksoten lasten­suojelun palve­lu­pääl­likkö Raija Kojo kertoo heidän kehit­täneen tehos­tettua perhe­työtä, mihin liittyvää inten­sii­vistä perheelle kotiin annet­tavaa tukea on lisätty.

– Kiireel­liset sijoi­tukset ajankoh­tais­tuvat usein pitkään jatkuneen vaikean perhe­ti­lanteen jälkeen, jolloin tapahtuu sellainen ylilyönti, mitä vanhemmat eivät enää kykene käsit­te­lemään, Kojo selittää.

– Pyrimme ennakoimaan juuri niitä tilan­teita. Perheillä on käytössään suora puhelin­numero tutuille perhe­työn­te­ki­jöille, jotka pystyvät välit­tö­mästi järjes­tämään kotiin apua.

Kojo muistuttaa lasten­suo­je­lulain muutok­sesta, millä kiireel­lisen sijoi­tuksen kritee­reitä tiuken­nettiin. Muutok­sella haluttiin eroon sellaisten sijoi­tusten tekemi­sestä, joilla pyritään helpot­tamaan huostaan­ottoja. Eksotessa muutok­sella ei ollut merki­tystä, sillä kiireel­listen sijoi­tusten määrät ovat vähen­tyneet jo pitkään.

– Kriisi­ti­lan­teissa olemme kiinnit­täneet huomiota huolel­liseen selvi­tys­työhön, jotta ratkaisua voitaisiin etsiä muilla keinoin kuin sijoi­tusten ja huostaan­ot­tojen kautta, Kojo selittää.

– Huostaan­ottoja ei pitkitetä tarpeet­to­masti. Ensisi­jai­sesti pyritään tilanteen kohen­ta­miseen. Nuorella se voi tarkoittaa perus­koulun loppuun saatta­mista ja toisen asteen opiske­lu­paikan hankki­mista.

Aila Puustinen-Korhonen pitää Kojon mainit­semaa kriteerien tiuken­nusta myös ongel­mal­lisena. Sillä vaikeu­tettiin kiireel­lisen sijoi­tuksen tekemistä. Lasten­suo­je­lussa tilan­teiden tulkintaan liittyy epäsel­vyyttä ja epäröintiä. Aiheel­lisia sijoi­tuksia on voinut jäädä tekemättä. Yksi seuraus voikin olla viime vuonna tapah­tunut kiireel­listen sijoi­tusten suma, kun kasaan­tuneet sijoi­tukset ovat purkau­tuneet viiveellä.

Haukat lastensuojelun taivaalla

”Alkusyk­systä kuulin, että Posti on voittanut erään kaupungin lasten­suojelun perhetyön kilpai­lu­tuksen. Kyse ei ollut valeuu­ti­sesta. Olemme sellaisen ilmiön äärellä, jossa isot toimijat pyrkivät uudelle alalle alihintaan, tekevät tappiolla muutaman vuoden ja kartut­tavat sinä aikana osaamista.”

THL:n tutki­mus­pro­fessori Tarja Heino ihmet­telee blogissaan vallit­sevaa toimin­ta­tapaa ja kyselee lapsen edun perään. Todet­takoon, että voitet­tuaan mainitun tarjous­kil­pailun Posti kuitenkin vetäytyi. Siitä huoli­matta uutinen paljastaa jotain olennaista lasten­suo­je­lussa vallit­se­vasta todel­li­suu­desta tänä päivänä.
Heino kertoo kanta­vansa huolta niistä noin 18 000 lapsesta ja nuoresta, jotka vuosittain ovat lasten­suo­je­lu­pe­rustein ympäri­vuo­ro­kau­ti­sessa hoidossa. Vuonna 2015 oli kysei­sistä lapsista ja nuorista yli 7 000 sijoi­tettuna yksityiseen perheeseen oman kodin ulkopuo­lelle, lähes saman verran erilaisiin laitoksiin, yli 2 000 ammatil­lisiin perhe­ko­teihin ja lähes 2 000 muualle.

”Näissä yksiköissä kasvaa pikku­kau­pungin kokoinen tuleva sukupolvi”, kirjoittaa Heino.
Lasten­suojelun ympäri­vuo­ro­kau­tinen palve­lu­tuo­tanto on yksityis­tynyt 2000-luvulla. Laito­syk­si­köistä ja ammatil­li­sista perhe­ko­deista suurin osa on yksityisten yritysten ja yleis­hyö­dyl­listen järjes­töjen ylläpi­tämiä. Julkisen sektorin yksikköjä on noin kolmannes.

Tätä juttua varten on kuultu myös sellaisia kunnal­lisen lasten­suojelun työnte­ki­jöitä tai esimies­a­se­massa olevia henki­löitä, jotka joutuvat työteh­tä­viensä tai asemansa vuoksi seuraamaan yksityisten palve­lun­tuot­tajien toimintaa. Joukossa on esimer­kil­li­siäkin yrityksiä, mutta joistakin yksiköistä annettu palaute on kriit­tistä. Haasta­tel­tujen henki­löl­li­syyden suoje­le­mi­seksi he esiin­tyvät nimet­töminä.

– Haukat vaistoavat saaliin kaukaa. Markki­noille tulee yrityksiä, joilla ei ole minkään­laista hajua siitä, miten näitä töitä pitäisi tehdä, sanoo yksi haasta­tel­luista työnte­ki­jöistä.
– Kunnal­li­sissa palve­luissa on paljon toivo­misen varaa, mutta ne ovat kuitenkin niin lähellä, että me pystymme valvomaan niitä paremmin.
– Tähän sekoittuu kunnissa myös elinkei­no­po­li­tiikka. Eri alueet haluavat näitä laitoksia alueilleen. Välillä tuntuu, että lasten­suojelun asian­tun­temus tai lapsen tarpeet ovat niitä viime­si­jaisia asioita, jatkaa toinen haasta­tel­ta­vista.

Isojen toimi­joiden ostettua pienempiä ne liian usein muuttavat hyväksi koettua sapluunaa tai vaihtavat ihmisiä. Ostetussa yksikössä työtä tehneet pitkän linjan ammat­ti­laiset eivät koe enää voivansa tehdä asiakas­työtä eetti­sesti kestä­vällä tavalla ja lähtevät. Heidän mukanaan menetetään valta­vasti osaamista.

– Harmittaa kaikista eniten niiden lasten puolesta, joita joudutaan siirtämään muualle sen takia, kun se bisnes ei mennytkään tältä ostajalta niin kuin oli ajateltu.

Palvelutarpeen arviointi tärkeää

– Olemme viime vuoteen saakka olleet aluehal­lin­to­vi­raston seuran­nassa. Kahteen kertaan on ollut uhkasak­kokin päällä lasten­suojelun määrä­ai­kojen ylitysten vuoksi, Marja Hänninen kertoo.

Hämeen­linna on viime vuonna luopunut tilaaja – tuotta­ja­mal­lista sosiaali- ja terveys­pal­ve­lu­jensa organi­soin­nissa. Koko Kanta-Hämeen alueella on kiinni­tetty huomiota erityi­sesti palve­lu­tarpeen arvioinnin kehit­tä­miseen. Arviointi tapahtuu lapsi­per­he­pal­ve­luiden ja lasten­suojelun yhteis­työnä. Näin lyhen­netään perheiden odotusaikoja ja nopeu­tetaan työsken­telyä.

– Yritämme segmen­toida asiak­kuuksia siten, että tietyn­tyyp­pi­sissä ongel­missa prosessi toteu­tetaan aina samalla tavoin. Siihen sisäl­tyvät tietty määrä tapaa­misia ja tietyt menetelmät.

Arvioinnin kautta tullaan muun muassa perhetyön, perhe­neu­volan ja lasten­suojelun asiak­kaaksi. Näin asiakkaan itsensä ei tarvitse osata arvioida, mihin ottaa yhteyttä. Samassa yhtey­dessä tehdään myös palve­luoh­jausta kaupungin ulkopuo­lisiin palve­luihin.

– Se on varmasti syynä, että onnis­tuimme kampit­tamaan määrä­ai­ka­pul­mamme. Tämä toimin­ta­malli tulee mahdol­li­sesti siirtymään tulevaan soteen, arvelee Hänninen.

Puustinen-Korhosen mielestä palve­lu­tarpeen arviointia tulisi kehittää moniam­ma­til­lisena tiimi­työnä. Siihen viime vuonna toteu­tetun Kunta­liiton lasten­suojelun kunta­ky­selyn tulokset antavat vahvan tuen. Tiimissä tulisi olla sosiaa­li­huollon osaajien lisäksi ainakin psykiat­rinen sairaan­hoitaja ja toimin­ta­te­ra­peutti tervey­den­huollon puolelta. Laaduk­kaalla arvioin­ti­työllä palve­luohjaus osuu oikeaan.

Tarja Heino toteaa sosiaa­lityön toimivan parhaim­millaan moniam­ma­til­lisen verkoston kokoon­ku­tojana. Ammat­ti­laiset ja palve­lu­jär­jes­telmät lapsen ympärillä tulisi kytkeä yhteen tavalla, jonka tavoit­teena on sekä voimistaa että auttaa lasta ja perhettä, mutta myös välttää lapsen sijoit­ta­minen.

– Ehkäisevä työ pitäisi nähdä niinkin, että kun vaikeuksia alkaa ilmaantua, ei toimi­takaan tiukasti yleisen normin tai palve­lu­kaavan mukaan vaan tehdään tarvit­taessa inten­sii­vi­semmin ja enemmän yhden kanssa. Näin ehkäistään ongelman vaikeu­tu­mista, Heino miettii.

Sijaisperheitä vaikea löytää

Lasten­suo­je­lulain mukaan lapsen sijais­huolto on järjes­tettävä ensisi­jai­sesti perhe­hoi­dossa. THL:n tilas­to­ra­por­tissa Etelä-Pohjanmaa erottuu laitos­huollon korkean luvun osalta. Huostassa olleista lapsista 35 prosenttia oli laitos­huollon piirissä ja 52 prosenttia oli sijoi­tettu perheisiin.

– Maakun­nassa vain Seinäjoki järjestää julki­sesti perhe­hoitoa. Muut kunnat tai kuntayh­tymät ostavat perhe­hoidon palveluja, kertoo Etelä-Pohjanmaan LAPE-hankkeen työntekijä Noora Aarnio, joka on virka­va­paalla Seinäjoen kaupungin lasten­suo­je­lu­työstä.

– Jotta perhe­hoito pääsisi entistä paremmin kehit­tymään, tarvit­taisiin maakun­nal­linen toimija huoleh­timaan siitä, että perhe­hoito on resurs­soitu mahdol­li­simman hyvin.

LAPE-hankkeessa toimi­vissa työryh­missä pyritään kehit­tämään perhe­hoitoa. Hoito­muo­dossa riittää haasteita sekä julki­silla että yksityi­sillä toimi­joilla. Perhe­hoi­dossa tukea tulee ohjata riittä­västi sekä sijais­van­hem­mille että perheisiin sijoi­te­tuille lapsille. Lapset voivat oireilla voimak­kaasti.

– Sijais­per­heiden löytä­minen ei ole aina helppoa. Oman kodin avaaminen ”julki­seksi kodiksi” ja perhe-elämän avaaminen viran­omai­sille voi olla raskasta. Seinä­joella on toiminut jo pitkään oma sosiaa­li­työn­tekijä perhe­hoi­tajien tukena.

Etelä-Pohjan­maalla suurin osa laitos­pal­ve­luista on yksityisten tuottamaa. Seinä­joella on kaksi julkista laitosta, 7-paikkainen perus­yk­sikkö ja 14-paikkainen yksikkö, missä on saata­villa neurop­sy­kiat­rista osaamista ja asian­tun­te­musta kehitys­vam­mai­suu­desta.

– Seinä­joella ollaan kansal­lisen trendin vastai­sesti lisää­mässä julkista palvelua. Olen itse ollut mukana kehit­tä­mässä tätä uutta 14-paikkaista lasten­suo­je­lu­yk­sikköä Törnä­välle, Aarnio kertoo.

Kehit­tä­mis­työssä on kuultu ensin­näkin lasten­suo­je­lutyön toimi­joita, mutta ainut­laa­tui­sella tavalla myös sijoi­tettuja nuoria ja heidän vanhem­piaan. Viime vuonna kootut nuorten ja vanhempien ryhmät ovat tuottaneet tietoa toimintaa varten. Aarnio tulee kokoamaan materi­aa­lista käsikirjan.

Perhehoidossa tukea tulee ohjata riittävästi sekä sijaisvanhemmille että perheisiin sijoitetuille lapsille. Lapset voivat oireilla hyvinkin voimakkaasti.

– Asiakkaat pitivät neuvot­te­lu­ti­lan­teita vaikeina, koska niissä voi nousta risti­rii­taisia tunteita esiin perheiden erimie­li­syyksien vuoksi. He toivoivat mahdol­li­suutta keskus­tella myös näiden tilan­teiden jälkeen ja purkaa tunteitaan.

– Sekä nuoret että vanhemmat pitivät tärkeänä, että perhetyön täytyy olla integroituna laitoksen toimintaan, Aarnio korostaa.

Lapsi- ja perhe­pal­ve­luiden muutos­oh­jelman aikana ollaan laati­massa sijais­huollon kansal­lisia laatu­kri­tee­reitä. Tarja Heinon mielestä Suomeen pitäisi perustaa avoin kansal­linen rekisteri, josta kävisivät ilmi maassa toimivat julkiset ja yksityiset lasten­suojelun laito­syk­siköt. Sieltä olisi löydet­tä­vissä yritys­tie­tojen lisäksi palve­lu­tar­jonta, hinnoittelu ja erikois­osaa­minen.

– Kun vaadittava tieto olisi yhden­mu­kai­sesti luoki­teltu, maakunnat voisivat kilpai­luttaa palve­lun­tuot­tajat rekis­terin perus­teella. Se antaisi mahdol­li­suuden luopua raskaista kilpai­lu­tuk­sista, jotka imevät valta­vasti voima­varoja, Heino perus­telee.

Sosiaalihuoltolain uudistus tarpeen

Sosiaa­li­huol­tolain uudis­tuksen myötä tehtiin muutoksia myös lasten­suo­je­lu­lakiin. Tavoit­teena oli siirtää sosiaa­li­pal­ve­lujen painopis­tettä lasten­suo­je­lusta sosiaa­li­huol­tolain mukaisiin keveämpiin palve­luihin.

Sosiaa­li­huol­tolain toimeenpano on kunta­ky­selyn mukaan kesken useissa kunnissa ja yhteis­toi­minta-alueilla. Se on edennyt maakun­nista ripeimmin Satakun­nassa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjan­maalla. Kanta-Hämeen, Kymen­laakson ja Lapin haasteena on toimeen­panon eritah­tisuus kuntien välillä: osassa ollaan jo pitkällä ja osassa vasta aloitellaan.

Haasta­tellut asian­tun­tijat ovat yhtä mieltä siitä, että sosiaa­li­huol­tolain uudistus oli erinomainen ja tarpeel­linen. Mutta mainitun lain mukaisten palve­lujen ja lasten­suo­je­lulain mukaisten palve­lujen rajapin­nasta käydään jatkuvaa keskus­telua.

– Jostain syystä lakiin sisäl­tyvää ajatusta palve­lujen perus­tu­mi­sesta tarpeeseen, eikä joihinkin kritee­reihin, on hirveän vaikeaa saada menemään läpi, Raija Kojo pohtii.

Tarja Heino muistuttaa siitä, että lakimuu­tokset eivät tuoneet lisää voima­varoja. Se on johtanut joissakin kunnissa siihen, että lasten­suo­je­lusta on siirretty resursseja sosiaa­li­huol­tolain mukaiseen perhetyön piiriin. Näin raha on käytän­nössä liikkunut ”kukka­rosta toiseen”.

Marja Hännisen mielestä Hämeen­lin­nassa tehtiin viisas ratkaisu vuosia sitten, kun kaupunki lähti vahvis­tamaan saman­ai­kai­sesti sekä lasten­suo­jelua että lapsi­per­he­pal­ve­luita. Akilleen kanta­pääksi ovat muodos­tuneet perheet, jotka tarvit­sevat palve­luita paljon ja pitkään.

– On erityis­lapsia tai muuta proble­ma­tiikkaa, mikä vaatii pitkä­jän­teistä kannat­te­lu­työtä. Se on hankalaa, koska lapsi­per­he­pal­ve­luiden järjes­telmä perustuu siihen, että asiak­kuudet eivät jatkuisi kauan.

– Me laskimme touko­kuussa, että meillä on satakunta sellaista lasta, joiden oikea paikka ei olisi lasten­suo­je­lussa. Sellaisia asiak­kuuksia on kuitenkin vaikeaa siirtää, koska siirtyessään ne voisivat tukkia varhai­semman tuen palvelut, Hänninen kertoo.

Markku Tasala

Riittävätkö sosiaalityöntekijät?

Kunta­ky­selyn vastausten mukaan lasten­suojelun palve­lujen saatavuus on heiken­tynyt. Se on johtunut myös niuken­tu­neista resurs­seista. Kuntien perus­pal­ve­lujen valtio­no­suuksia on leikattu kovalla kädellä. Vuonna 2012 leikkausten vaikutus oli 631 miljoonaa euroa.

Vuonna 2015 leikkausten vaikutus oli noin 1,3 miljardia euroa. Se on suunnilleen sama summa, jonka kunnat käyttivät kaikkien lasten ja perheiden palve­lu­jensa järjes­tä­miseen tuona vuonna. Kunta­liiton arvion mukaan sosiaa­li­huol­tolain rahoi­tus­tarve olisi ollut 88 – 95 miljoonaa euroa, kun kunnille ohjattiin valtio­no­suus­ra­hoi­tuk­sessa 16 miljoonaa euroa.

Henki­lö­re­surssien osalta voima­varat olivat huoles­tut­tavan ohuet muun muassa Kanta-Hämeessä. Lasten­suojelun palve­lu­pääl­likkö Marja Hänninen kertoo tilanteen olleen Hämeen­lin­nassa viime vuonna karmea. Tällä hetkellä avohuol­lossa on kuusi ja sijais­huol­lossa kaksi virkaa tyhjillään. Kaupunki on tullut vastaan.

– Meillä tehtiin iso palkan­ko­rotus sosiaa­li­työn­te­ki­jöille touko­kuussa. Kesäkuussa loppui viimeisin haku ja nyt vaikuttaa siltä, että saisimme ainakin kaksi sijaista ja ehkä yhden vakinai­senkin, Hänninen toteaa.

Eksoten lasten­suojelun palve­lu­pääl­likkö Raija Kojo kertoo heillä olleen kesäkuussa neljä sosiaa­li­työn­te­kijän virkaa auki. Ammat­ti­hen­ki­lölain voimaan­tulon jälkeen oli sijaisten kanssa haasteita, koska sijai­suus­kel­poi­suuden täyttäviä tai päteviä työnte­ki­jöitä ei ollut riittä­västi.

– Meillä tehtiin sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden palkka­rat­kaisu, jossa tehtävän vaati­vuuden arviointi määri­teltiin myös uudelleen. Lasten­suojelun sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden tehtä­vä­koh­tainen palkka nousi useamman sata euroa. Myös ohjaajien palkkoja on tarkis­tettu, mutta se työ on vielä kesken.