Suomalaiset kannattavat hyvinvointivaltiota ja haluavat pitää siitä kiinni, mutta mitä se tarkoittaa?

 

Kysymys­tä selvit­ti sosi­aal­i­työn opet­ta­ja Tuo­mo Kokko­nen Kokkolan yliopis­tokeskus Chy­de­niuk­ses­ta. Hän pere­htyi sosi­aal­i­työn väitös­tutkimuk­ses­saan sosi­aalis­es­ta kansalaisu­ud­es­ta ja hyv­in­voin­ti­val­tios­ta käy­tyyn keskustelu­un.

− Hyv­in­voin­ti­val­tios­ta on tul­lut keskilu­okan tulon­jakokamp­pailua. Meitä kiin­nos­ta­vat vien­ti­te­ol­lisu­u­den kil­pailukyky, vak­i­naises­sa työssä ole­vien työe­hdot ja esimerkik­si päivä­hoitomaksujen taso. Sen sijaan kaikkein heikoim­mas­sa ase­mas­sa ole­vien ihmis­ten palvelui­ta ja etuuk­sia vähen­netään koko ajan, Tuo­mo Kokko­nen sanoo.

Pohjo­is­mainen hyv­in­voin­ti­val­tioma­lli poh­jaa uni­ver­sal­is­mi­in, jos­sa yhteis­es­tä hyvästä pää­sevät naut­ti­maan kaik­ki. Enää hyv­in­voin­ti­val­tio ei kuitenkaan Kokkosen mielestä puo­lus­ta vähäo­saisia. He eivät saa ään­tään kuu­lu­vi­in eikä heitä kuun­nel­la.

Hyvinvointivaltiota kannatetaan siksi, että se nähdään palkanlisänä.

−  Hyv­in­voin­ti­val­tio tulee kuitenkin tien­sä päähän, jos jatkamme näin. Mei­dän on huole­hdit­ta­va siitä, ettei vielä suurem­pi osa putoa yhteiskun­nan ulkop­uolelle.

Kokko­nen pohtii, kan­nat­taako keskilu­okan elämän­ta­van ja val­takult­tuurin arvo­jen mukaista hyv­in­voin­ti­val­tio­ta puo­lus­taa. Sosi­aal­is­ten oikeuk­sien keskeisi­in peri­aat­teisi­in kuu­luu taa­ta jokaiselle ihmis­ar­vo ja kun­nioi­tus. Se edel­lyt­tää, että eri­ty­istä huomio­ta kohdis­te­taan pako­lais­ten ja mie­len­ter­veyskuntoutu­jien kaltais­ten vähem­mistö­jen aut­tamiseen.

− Olemme nyt huimasti vau­raampia kuin kym­meniä vuosia sit­ten. Mon­es­sa suh­teessa keskilu­ok­ka tulisi toimeen vähem­mäl­lä hyv­in­voin­ti­val­tion tuel­la kuin aiem­min.

– Mei­dän pitäisi miet­tiä vakavasti sitä, ketkä yhteiskun­nas­samme tarvit­se­vat eniten tukea ja suo­jelua. Van­hus­ten­hoi­dos­ta säästetään, pitkäaikaistyöt­tömät nuoret saa­vat huonos­ti palvelui­ta, puhu­mat­takaan päi­hde- ja mie­len­ter­veyskuntoutu­jista.

Huol­ta herät­tävät myös pako­lais­ten ase­ma ja kohtelu. Hyv­in­voin­ti­val­tion puo­lus­tamises­sa on alka­nut piil­lä melkein rasisti­nen sivupi­irre, vaik­ka hyv­in­voin­ti­val­tion arvoihin kuu­luu huole­htia kaik­ista vähäo­sai­sista. Samaan aikaan Suo­mi on glob­al­isaa­tion voit­ta­jia.

– Suo­mi ei pysty yksin ratkaise­maan pako­laiskri­isiä. Irti­sanoudumme kuitenkin sol­i­daarisu­ud­es­ta ja human­is­mista, jos kieltäy­dymme aut­ta­mas­ta hätää pak­enevia.

Vähäosaisimmat keskiöön

Kokko­nen halu­aa, että hyv­in­voin­ti­val­tion fokus­ta muute­taan.

– Voisim­meko vaikka­pa 10 vuo­den ajan suh­tau­tua kri­it­tisem­min niihin velvoit­teisi­in, joi­ta pohjo­is­mainen hyv­in­voin­ti­val­tion uni­ver­sal­is­mi tuot­taa? En tarkoi­ta päivähoidon, erikois­sairaan­hoidon tai muiden keskilu­okan arvostamien palvelu­iden lopet­tamista, vaan sitä, että kiin­nitämme enem­män huomio­ta huono-osais­ten avun tarpeeseen ja sat­saamme siihen.

Tämän mukaan hyv­in­voin­ti­val­tio keskit­ty­isi paran­ta­maan huono-osais­ten ase­maa ja vält­tämään säästö­jen tekemistä hei­dän palveluis­taan. Keskilu­okan olisi tin­git­tävä eduis­taan.

Näin suur­ta mullis­tus­ta tuskin tapah­tuu, mut­ta Kokko­nen luot­taa pieni­in muu­tok­si­in. Sote-uud­is­tus voi onnistues­saan paika­ta palvelu­jär­jestelmän pahimpia aukko­ja ja tasa-arvois­taa ter­vey­den­hoitoa.

Sosiaalityö voi muuttaa suuntaa

Sosi­aalialan ammat­ti­laiset ja tutk­i­jat voivat oma­l­ta osaltaan yrit­tää muut­taa suun­taa. Alal­la olisi nyky­istä parem­min tiedostet­ta­va sosi­aal­i­työn poli­it­ti­nen rooli ja työhön liit­tyvien käsit­tei­den poli­it­tisu­us. Esimerkik­si sosi­aaliset oikeudet ymmär­retään kunakin aikana oma­l­la taval­laan.

Kokko­nen sanoo, että sosi­aalialan työn­tek­i­jät ovat johtavia ihmisoikeusam­mat­ti­laisia. Hei­dän on pidet­tävä kiin­ni sosi­aal­is­ten oikeuk­sien perus­pe­ri­aat­teista ja työsken­neltävä niiden eteen. Se vaatii, että työn­tek­i­jät ker­to­vat havait­semis­taan epäko­hdista.

− Sosi­aal­i­työ on nyt taloud­es­ta ohjau­tu­van hallinnon käski­jä ja toimeen­pani­ja. Se on näkymätön pro­fes­sio, joka ei vaiku­ta, eikä sen odote­ta vaikut­ta­van yhteiskun­taan.

Kun sosi­aalialan ammat­ti­laiset pysyvät hil­jaa, eivät kor­jaamista vaa­ti­vat yhteiskun­nan ongel­mat pääse esi­in. Hänestä alan koulut­ta­jien pitäisi miet­tiä, tarvit­seeko koulu­tuk­seen tehdä muu­tok­sia. Nyt ope­tu­so­hjel­mas­sa koros­tuu jär­jestelmälähtöisyys ja vähem­män tilaa saa sosi­aal­i­työn perus­ta eli ihmisoikeudet ja eti­ik­ka.

Kaikkien meidän tällä alalla pitää men­nä itseemme.

− Tuo­tamme koulu­tuk­seen oppi­sisältöjä, jot­ka eivät ole kovin kri­it­tisiä. Ne eivät kas­va­ta vaikut­tamiseen ja asioiden ajamiseen kykeneviä sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä.

−  Mon­et talousti­eteil­i­jät osaa­vat argu­men­toi­da vaku­ut­tavasti ja tuo­da point­tin­sa esi­in muu­ta­mas­sa min­uutis­sa. Sosi­aal­i­työn ja sosi­aalipoli­ti­ikan alal­la vain har­vat pystyvät samaan.

Yksi askel muu­tok­seen on se, että sosi­aalialan ammat­ti­laiset alka­vat käyt­tää julk­isu­udessa ään­tään niin viran­halti­joina kuin yksi­ty­is­inä kansalaisi­na. Virkamiehen ei tarvitse piiloutua laki­mon­ger­ruk­sen taakse, vaan asioista voi puhua selkeästi ja räväkästikin.

Kokko­nen toivoo myös, että sosi­aal­i­työn­tek­i­jät lähtevät etsimään vaikut­tamisen paikko­ja sosi­aal­i­työn organ­isaa­tioiden ulkop­uolelta. Esimerkik­si ter­vey­den­huol­los­sa tarvi­taan alan näkökul­maa.

− Vaikut­tamiseen täy­tyy kuitenkin suh­tau­tua prag­maat­tis­es­ti, sil­lä emme voi uus­lib­er­al­is­mille mitään.

− Työn arjes­sa voimme silti tehdä muu­tok­sia. Kuun­nel­laan ja puo­lus­te­taan ihmistä. Ei kangis­tu­ta viral­lisi­in kaavoihin ja toim­inta­mallei­hin. Tästä kumpua­vat arjen inno­vaa­tiot ja oival­luk­set.

Johan­na Mer­ilä