Suomalaiset kannattavat hyvinvointivaltiota ja haluavat pitää siitä kiinni, mutta mitä se tarkoittaa?

 

Kysy­mystä sel­vitti sosi­aa­li­työn opet­taja Tuomo Kok­ko­nen Kok­ko­lan yli­opis­to­kes­kus Chy­de­niuk­sesta. Hän pereh­tyi sosi­aa­li­työn väi­tös­tut­ki­muk­ses­saan sosi­aa­li­sesta kan­sa­lai­suu­desta ja hyvin­voin­ti­val­tiosta käy­tyyn kes­kus­te­luun.

− Hyvin­voin­ti­val­tiosta on tul­lut kes­ki­luo­kan tulon­ja­ko­kamp­pai­lua. Meitä kiin­nos­ta­vat vien­ti­teol­li­suu­den kil­pai­lu­kyky, vaki­nai­sessa työssä ole­vien työ­eh­dot ja esi­mer­kiksi päivä­hoitomaksujen taso. Sen sijaan kaik­kein hei­koim­massa ase­massa ole­vien ihmis­ten pal­ve­luita ja etuuk­sia vähen­ne­tään koko ajan, Tuomo Kok­ko­nen sanoo.

Poh­jois­mai­nen hyvin­voin­ti­val­tio­malli poh­jaa uni­ver­sa­lis­miin, jossa yhtei­sestä hyvästä pää­se­vät naut­ti­maan kaikki. Enää hyvin­voin­ti­val­tio ei kui­ten­kaan Kok­ko­sen mie­lestä puo­lusta vähä­osai­sia. He eivät saa ään­tään kuu­lu­viin eikä heitä kuun­nella.

Hyvinvointivaltiota kannatetaan siksi, että se nähdään palkanlisänä.

−  Hyvin­voin­ti­val­tio tulee kui­ten­kin tiensä pää­hän, jos jat­kamme näin. Mei­dän on huo­leh­dit­tava siitä, ettei vielä suu­rempi osa putoa yhteis­kun­nan ulko­puo­lelle.

Kok­ko­nen poh­tii, kan­nat­taako kes­ki­luo­kan elä­män­ta­van ja val­ta­kult­tuu­rin arvo­jen mukaista hyvin­voin­ti­val­tiota puo­lus­taa. Sosi­aa­lis­ten oikeuk­sien kes­kei­siin peri­aat­tei­siin kuu­luu taata jokai­selle ihmi­sarvo ja kun­nioi­tus. Se edel­lyt­tää, että eri­tyistä huo­miota koh­dis­te­taan pako­lais­ten ja mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jien kal­tais­ten vähem­mis­tö­jen aut­ta­mi­seen.

− Olemme nyt hui­masti vau­raam­pia kuin kym­me­niä vuo­sia sit­ten. Monessa suh­teessa kes­ki­luokka tulisi toi­meen vähem­mällä hyvin­voin­ti­val­tion tuella kuin aiem­min.

– Mei­dän pitäisi miet­tiä vaka­vasti sitä, ketkä yhteis­kun­nas­samme tar­vit­se­vat eni­ten tukea ja suo­je­lua. Van­hus­ten­hoi­dosta sääs­te­tään, pit­kä­ai­kais­työt­tö­mät nuo­ret saa­vat huo­nosti pal­ve­luita, puhu­mat­ta­kaan päihde- ja mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jista.

Huolta herät­tä­vät myös pako­lais­ten asema ja koh­telu. Hyvin­voin­ti­val­tion puo­lus­ta­mi­sessa on alka­nut piillä mel­kein rasis­ti­nen sivu­piirre, vaikka hyvin­voin­ti­val­tion arvoi­hin kuu­luu huo­leh­tia kai­kista vähä­osai­sista. Samaan aikaan Suomi on glo­ba­li­saa­tion voit­ta­jia.

– Suomi ei pysty yksin rat­kai­se­maan pako­lais­krii­siä. Irti­sa­nou­dumme kui­ten­kin soli­daa­ri­suu­desta ja huma­nis­mista, jos kiel­täy­dymme aut­ta­masta hätää pake­ne­via.

Vähäosaisimmat keskiöön

Kok­ko­nen haluaa, että hyvin­voin­ti­val­tion fokusta muu­te­taan.

– Voi­sim­meko vaik­kapa 10 vuo­den ajan suh­tau­tua kriit­ti­sem­min nii­hin vel­voit­tei­siin, joita poh­jois­mai­nen hyvin­voin­ti­val­tion uni­ver­sa­lismi tuot­taa? En tar­koita päi­vä­hoi­don, eri­kois­sai­raan­hoi­don tai mui­den kes­ki­luo­kan arvos­ta­mien pal­ve­lui­den lopet­ta­mista, vaan sitä, että kiin­ni­tämme enem­män huo­miota huono-osais­ten avun tar­pee­seen ja sat­saamme sii­hen.

Tämän mukaan hyvin­voin­ti­val­tio kes­kit­tyisi paran­ta­maan huono-osais­ten ase­maa ja vält­tä­mään sääs­tö­jen teke­mistä hei­dän pal­ve­luis­taan. Kes­ki­luo­kan olisi tin­git­tävä eduis­taan.

Näin suurta mul­lis­tusta tus­kin tapah­tuu, mutta Kok­ko­nen luot­taa pie­niin muu­tok­siin. Sote-uudis­tus voi onnis­tues­saan pai­kata pal­ve­lu­jär­jes­tel­män pahim­pia auk­koja ja tasa-arvois­taa ter­vey­den­hoi­toa.

Sosiaalityö voi muuttaa suuntaa

Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­set ja tut­ki­jat voi­vat omalta osal­taan yrit­tää muut­taa suun­taa. Alalla olisi nykyistä parem­min tie­dos­tet­tava sosi­aa­li­työn poliit­ti­nen rooli ja työ­hön liit­ty­vien käsit­tei­den poliit­ti­suus. Esi­mer­kiksi sosi­aa­li­set oikeu­det ymmär­re­tään kuna­kin aikana omalla taval­laan.

Kok­ko­nen sanoo, että sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jät ovat joh­ta­via ihmi­soi­keus­am­mat­ti­lai­sia. Hei­dän on pidet­tävä kiinni sosi­aa­lis­ten oikeuk­sien perus­pe­ri­aat­teista ja työs­ken­nel­tävä nii­den eteen. Se vaa­tii, että työn­te­ki­jät ker­to­vat havait­se­mis­taan epä­koh­dista.

− Sosi­aa­li­työ on nyt talou­desta ohjau­tu­van hal­lin­non käs­kijä ja toi­meen­pa­nija. Se on näky­mä­tön pro­fes­sio, joka ei vai­kuta, eikä sen odo­teta vai­kut­ta­van yhteis­kun­taan.

Kun sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­set pysy­vät hil­jaa, eivät kor­jaa­mista vaa­ti­vat yhteis­kun­nan ongel­mat pääse esiin. Hänestä alan kou­lut­ta­jien pitäisi miet­tiä, tar­vit­seeko kou­lu­tuk­seen tehdä muu­tok­sia. Nyt ope­tus­oh­jel­massa koros­tuu jär­jes­tel­mä­läh­töi­syys ja vähem­män tilaa saa sosi­aa­li­työn perusta eli ihmi­soi­keu­det ja etiikka.

Kaikkien meidän tällä alalla pitää men­nä itseemme.

− Tuo­tamme kou­lu­tuk­seen oppi­si­säl­töjä, jotka eivät ole kovin kriit­ti­siä. Ne eivät kas­vata vai­kut­ta­mi­seen ja asioi­den aja­mi­seen kyke­ne­viä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä.

−  Monet talous­tie­tei­li­jät osaa­vat argu­men­toida vakuut­ta­vasti ja tuoda point­tinsa esiin muu­ta­massa minuu­tissa. Sosi­aa­li­työn ja sosi­aa­li­po­li­tii­kan alalla vain har­vat pys­ty­vät samaan.

Yksi askel muu­tok­seen on se, että sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­set alka­vat käyt­tää jul­ki­suu­dessa ään­tään niin viran­hal­ti­joina kuin yksi­tyi­sinä kan­sa­lai­sina. Vir­ka­mie­hen ei tar­vitse pii­lou­tua laki­mon­ger­ruk­sen taakse, vaan asioista voi puhua sel­keästi ja rävä­käs­ti­kin.

Kok­ko­nen toi­voo myös, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät läh­te­vät etsi­mään vai­kut­ta­mi­sen paik­koja sosi­aa­li­työn orga­ni­saa­tioi­den ulko­puo­lelta. Esi­mer­kiksi ter­vey­den­huol­lossa tar­vi­taan alan näkö­kul­maa.

− Vai­kut­ta­mi­seen täy­tyy kui­ten­kin suh­tau­tua prag­maat­ti­sesti, sillä emme voi uus­li­be­ra­lis­mille mitään.

− Työn arjessa voimme silti tehdä muu­tok­sia. Kuun­nel­laan ja puo­lus­te­taan ihmistä. Ei kan­gis­tuta viral­li­siin kaa­voi­hin ja toi­min­ta­mal­lei­hin. Tästä kum­pua­vat arjen inno­vaa­tiot ja oival­luk­set.

Johanna Merilä