Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore muistuttaa, että varhaiskasvatus on juuri oikea paikka puhua kehosta, tunteista ja seksuaalisuudesta kaikille lapsille yhdessä.

 

Kun lapsi oppii arvos­tamaan omaa kehoaan ja tunteitaan, hänen ei tarvitse toimia omaa kokemustaan vastaan ulkoisten paineiden vuoksi tai miellyt­tääkseen muita. Tämä on yksi kehotun­ne­kas­va­tuksen keskei­sistä tavoit­teista.

– Lasten on hyvä oppia kuunte­lemaan omaa kehotun­netta siitä, milloin on hyvä olla toisen lähellä, asian­tun­ti­ja­lääkäri ja lastenp­sy­kiatri Raisa Cacciatore Väestö­liitosta tiivistää.

Kehotun­ne­kas­vatus juontaa juurensa Väestö­liiton tekemään kyselyyn, jossa selvi­tettiin, miten seksu­aa­li­kas­vatus toteutuu eri ikävai­heissa. Yllät­tävän moni vastaaja kommentoi, ettei seksu­aa­li­kas­vatus sovi lapsille.

– Aloimme miettiä, voisiko lasten seksu­aa­li­kas­va­tuk­selle olla oma sanansa, koska se on erilaista kuin koulujen seksu­aa­li­kas­vatus. Puhumme unnutuk­sesta, kun lapsi kosket­telee itseään. Myös lasten sukupuo­lie­li­mille on omat sanansa, Cacciatore pohtii.

Ennen termin lansee­rausta Väestö­liitto kysyi tervey­den­hoi­ta­jilta, varhais­kas­vat­ta­jilta ja seksu­aa­li­kas­va­tuksen ammat­ti­lai­silta, miltä kehotun­ne­kas­vatus kuulostaa.

– Etenkin tervey­den­hoi­tajat ja varhais­kas­vat­tajat pitivät sanasta. Se koettiin helpompana ja osuvampana viestinä esimer­kiksi vanhempien suuntaan.

Lapsella on oikeus oppia

Kyselyssä havaittiin, että vanhemmat kokevat kehotun­ne­kas­va­tukseen liittyvien turva­tai­tojen opetta­misen yhtenä kaikkein vaikeim­mista kasva­tuksen osa-alueista. Myös uskon­nol­liset ja kulttuu­riset esteet voivat rajoittaa seksu­aa­li­suu­desta puhumista kotona.

– Joskus sanotaan, että lapselle ei pitäisi puhua seksu­aa­li­suu­desta, ellei hän kysy siitä. Me näemme, että lapsella on oikeus saada tietää ja oppia etenkin turva­taitoja. Tätä asiaa ei voi jättää sen varaan, että siitä puhutaan kotona, Cacciatore sanoo.

Värikäs turvataitojuliste on tulostettavissa Väestöliiton verkkosivuilta tai tilattavissa painettuna.

Mitä pienempi lapsi on, sitä toden­nä­köi­semmin hyväk­si­käyttäjä on lapsen lähipii­rissä. Senkin vuoksi varhais­kas­vatus on oikea paikka puhua kehosta, tunteista ja seksu­aa­li­suu­desta kaikille lapsille yhdessä.

Valta­kun­nal­linen varhais­kas­va­tus­suun­ni­telma sisältää perusteet lapsen kehotun­ne­kas­va­tuk­selle, vaikka sanaa ei siellä olekaan suoraan mainittuna.

Turvataidot osana kehotunnekasvatusta

Turva­taidot ovat ystävyyden perus­taitoja. Kaikki alkaa kehon osien nimeä­mi­sestä. Samalla opitaan, että kaikki kehon osat ovat yhtä hyviä ja että omasta kehosta huoleh­ti­minen on tärkeää.

Uimapu­kusääntö tarkoittaa, että erityi­sesti uimapuvun alla olevat alueet ovat jokaisen omia. Niistä lapsi saa itse määrätä. Samalla lapsi oppii, että kyseiset alueet ovat arvok­kaita ja myös yksityisiä. Niitä ei näytetä kaikille.

Kolmas turva­taito on koske­tuksen sääntö. Kosketus on aina vapaa­eh­toista, ja sen pitää tuntua kaikista hyvältä. Kosketus ei liioin saa olla salaisuus. Lapsi oppii myös, että omia sukupuo­lie­limiä voi katsoa ja koskea yksityi­sesti omassa rauhassa, mutta se ei ole tapana julki­sesti.

– Lapselle voidaan selittää, miksi peppua pitää rasvata tai pyyhkiä ja siihen voidaan kysyä lupa, Cacciatore havain­nol­listaa.

Neljäs taito on kyky toimia tilan­teessa, joka tuntuu pahalta. Tavoit­teena on, että lapsi oppii sanomaan ”ei”, osaa lähteä pois ja kertoo tapah­tu­neesta tutulle aikui­selle.

– Ujokin lapsi oppii sanomaan aikui­selle ”ei”, kun sitä harjoi­tellaan yhdessä.

Milloin on aika huolestua?

Lapsi on luonnostaan utelias, tutkiva ja leikkivä. Nämä piirteet näkyvät esimer­kiksi lääkä­ri­leik­keinä tai ihastu­misina toisiin lapsiin tai läheisiin aikuisiin. Kiher­tävät ja hyvän­tuu­liset leikit suunnilleen saman ikäisten kanssa ovat yleensä luonnol­linen osa portaittain kehit­tyvää seksu­aa­li­suutta.

Samoin luonnol­lista on se, jos lapsi kosket­telee itseään rauhoit­tuakseen tai koska hänellä on tylsää. Jos unnut­ta­minen on häirit­sevää tai liian julkista, lapselle voi muistuttaa, että joitain asioita voi tehdä yksityi­sesti.

Huolen tulisi herätä, jos lapsen käytös on pakon­omaista ja ahdis­tu­nutta, eikä hän pysty lopet­tamaan seksu­aa­li­suuden esille tuomista, vaikka häntä siihen kehotetaan.

– Lapsi tarvitsee apua eikä rankaisua. Onko hän nähnyt tai kokenut jotain, mitä omalla ikäta­solla ei vielä pitäisi tai onko hänen elämässään jotain muuta stressiä, Cacciatore sanoo.

Huolen tulisi herätä, jos lapsen käytös on pakonomaista ja ahdistunutta.

Kun huoli herää, Cacciatore suosit­telee ensin keskus­te­lemaan asiasta työpai­kalla kolle­goiden ja esimiehen kanssa. Seuraava askel on puhua lapsen vanhem­mille ja tehdä tarvit­taessa lasten­suo­je­luil­moitus.

Kielteistä tunnetta ei saa siirtää lapselle

Väestö­liiton kyselyn mukaan monilla varhais­kas­vat­ta­jilla on hyviä valmiuksia puhua seksu­aa­li­suu­desta lapsille, työka­ve­reille ja vanhem­mille. Toisaalta moni kokee osaamisen puutteita.

– Helppo tapa ottaa asia puheeksi vanhempien kanssa on esimer­kiksi näyttää heille julis­tetta ikäta­soi­sesta seksu­aa­li­kas­va­tuk­sesta ja kertoa, että toteu­tamme sitä meidän kunnas­samme tai yksikös­sämme, Cacciatore vinkkaa.

Seksu­aa­lisuus ja siitä puhuminen voivat herättää myös ammat­ti­lai­sissa voimak­kaita tunteita: hämmen­nystä ja ahdis­tusta. Raisa Cacciatore rohkaisee ammat­ti­laisia koulut­tau­tumaan. Myös työpaikan yhteiset sopimukset auttavat ottamaan asioita puheeksi.

– Olisi tärkeää sopia yhdessä, miten esimer­kiksi lasten sukupuo­lie­limiä kutsutaan, milloin tutki­mus­leik­keihin tai unnut­ta­miseen puututaan ja mitä silloin sanotaan lapselle.

Jos lapset huomaavat rakkaan opetta­jansa hermos­tuvan tai ahdis­tuvan, lapselle voi syntyä vahva tunne­ko­kemus. Suuria pelkoja ja syylli­syyttä voi nousta ihan turhaan.

– Olipa ammat­ti­laisen oma tunne mikä tahansa, kielteistä tunnetta ei koskaan saisi siirtää lapselle, Cacciatore painottaa.

Hanna Moilanen