Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore muistuttaa, että varhaiskasvatus on juuri oikea paikka puhua kehosta, tunteista ja seksuaalisuudesta kaikille lapsille yhdessä.

 

Kun lapsi oppii arvos­ta­maan omaa keho­aan ja tun­tei­taan, hänen ei tar­vitse toi­mia omaa koke­mus­taan vas­taan ulkois­ten pai­nei­den vuoksi tai miel­lyt­tääk­seen muita. Tämä on yksi keho­tun­ne­kas­va­tuk­sen kes­kei­sistä tavoitteista.

– Lasten on hyvä oppia kuun­te­le­maan omaa keho­tun­netta siitä, mil­loin on hyvä olla toi­sen lähellä, asian­tun­ti­ja­lää­käri ja las­tenp­sy­kiatri Raisa Cacciatore Väestö­liitosta tiivistää.

Kehotunnekasvatus juon­taa juu­rensa Väestöliiton teke­mään kyse­lyyn, jossa sel­vi­tet­tiin, miten sek­su­aa­li­kas­va­tus toteu­tuu eri ikä­vai­heissa. Yllättävän moni vas­taaja kom­men­toi, ettei sek­su­aa­li­kas­va­tus sovi lapsille.

– Aloimme miet­tiä, voi­siko las­ten sek­su­aa­li­kas­va­tuk­selle olla oma sanansa, koska se on eri­laista kuin kou­lu­jen sek­su­aa­li­kas­va­tus. Puhumme unnu­tuk­sesta, kun lapsi kos­ket­te­lee itse­ään. Myös las­ten suku­puo­lie­li­mille on omat sanansa, Cacciatore pohtii.

Ennen ter­min lan­see­rausta Väestöliitto kysyi ter­vey­den­hoi­ta­jilta, var­hais­kas­vat­ta­jilta ja sek­su­aa­li­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lai­silta, miltä keho­tun­ne­kas­va­tus kuulostaa.

– Etenkin ter­vey­den­hoi­ta­jat ja var­hais­kas­vat­ta­jat piti­vät sanasta. Se koet­tiin hel­pom­pana ja osu­vam­pana vies­tinä esi­mer­kiksi van­hem­pien suuntaan.

Lapsella on oikeus oppia

Kyselyssä havait­tiin, että van­hem­mat koke­vat keho­tun­ne­kas­va­tuk­seen liit­ty­vien tur­va­tai­to­jen opet­ta­mi­sen yhtenä kaik­kein vai­keim­mista kas­va­tuk­sen osa-alueista. Myös uskon­nol­li­set ja kult­tuu­ri­set esteet voi­vat rajoit­taa sek­su­aa­li­suu­desta puhu­mista kotona.

– Joskus sano­taan, että lap­selle ei pitäisi puhua sek­su­aa­li­suu­desta, ellei hän kysy siitä. Me näemme, että lap­sella on oikeus saada tie­tää ja oppia eten­kin tur­va­tai­toja. Tätä asiaa ei voi jät­tää sen varaan, että siitä puhu­taan kotona, Cacciatore sanoo.

Värikäs turvataitojuliste on tulostettavissa Väestöliiton verkkosivuilta tai tilattavissa painettuna.

Mitä pie­nempi lapsi on, sitä toden­nä­köi­sem­min hyväk­si­käyt­täjä on lap­sen lähi­pii­rissä. Senkin vuoksi var­hais­kas­va­tus on oikea paikka puhua kehosta, tun­teista ja sek­su­aa­li­suu­desta kai­kille lap­sille yhdessä.

Valtakunnallinen var­hais­kas­va­tus­suun­ni­telma sisäl­tää perus­teet lap­sen keho­tun­ne­kas­va­tuk­selle, vaikka sanaa ei siellä ole­kaan suo­raan mainittuna.

Turvataidot osana kehotunnekasvatusta

Turvataidot ovat ystä­vyy­den perus­tai­toja. Kaikki alkaa kehon osien nimeä­mi­sestä. Samalla opi­taan, että kaikki kehon osat ovat yhtä hyviä ja että omasta kehosta huo­leh­ti­mi­nen on tärkeää.

Uimapukusääntö tar­koit­taa, että eri­tyi­sesti uima­pu­vun alla ole­vat alu­eet ovat jokai­sen omia. Niistä lapsi saa itse mää­rätä. Samalla lapsi oppii, että kysei­set alu­eet ovat arvok­kaita ja myös yksi­tyi­siä. Niitä ei näy­tetä kaikille.

Kolmas tur­va­taito on kos­ke­tuk­sen sääntö. Kosketus on aina vapaa­eh­toista, ja sen pitää tun­tua kai­kista hyvältä. Kosketus ei lii­oin saa olla salai­suus. Lapsi oppii myös, että omia suku­puo­lie­li­miä voi kat­soa ja kos­kea yksi­tyi­sesti omassa rau­hassa, mutta se ei ole tapana julkisesti.

– Lapselle voi­daan selit­tää, miksi pep­pua pitää ras­vata tai pyyh­kiä ja sii­hen voi­daan kysyä lupa, Cacciatore havainnollistaa.

Neljäs taito on kyky toi­mia tilan­teessa, joka tun­tuu pahalta. Tavoitteena on, että lapsi oppii sano­maan ”ei”, osaa läh­teä pois ja ker­too tapah­tu­neesta tutulle aikuiselle.

– Ujokin lapsi oppii sano­maan aikui­selle ”ei”, kun sitä har­joi­tel­laan yhdessä.

Milloin on aika huolestua?

Lapsi on luon­nos­taan ute­lias, tut­kiva ja leik­kivä. Nämä piir­teet näky­vät esi­mer­kiksi lää­kä­ri­leik­keinä tai ihas­tu­mi­sina toi­siin lap­siin tai lähei­siin aikui­siin. Kihertävät ja hyvän­tuu­li­set lei­kit suun­nil­leen saman ikäis­ten kanssa ovat yleensä luon­nol­li­nen osa por­tait­tain kehit­ty­vää seksuaalisuutta.

Samoin luon­nol­lista on se, jos lapsi kos­ket­te­lee itse­ään rau­hoit­tuak­seen tai koska hänellä on tyl­sää. Jos unnut­ta­mi­nen on häi­rit­se­vää tai liian jul­kista, lap­selle voi muis­tut­taa, että joi­tain asioita voi tehdä yksityisesti.

Huolen tulisi herätä, jos lap­sen käy­tös on pakon­omaista ja ahdis­tu­nutta, eikä hän pysty lopet­ta­maan sek­su­aa­li­suu­den esille tuo­mista, vaikka häntä sii­hen kehotetaan.

– Lapsi tar­vit­see apua eikä ran­kai­sua. Onko hän näh­nyt tai koke­nut jotain, mitä omalla ikä­ta­solla ei vielä pitäisi tai onko hänen elä­mäs­sään jotain muuta stres­siä, Cacciatore sanoo.

Huolen tulisi herätä, jos lapsen käytös on pakonomaista ja ahdistunutta.

Kun huoli herää, Cacciatore suo­sit­te­lee ensin kes­kus­te­le­maan asiasta työ­pai­kalla kol­le­goi­den ja esi­mie­hen kanssa. Seuraava askel on puhua lap­sen van­hem­mille ja tehdä tar­vit­taessa lastensuojeluilmoitus.

Kielteistä tunnetta ei saa siirtää lapselle

Väestöliiton kyse­lyn mukaan monilla var­hais­kas­vat­ta­jilla on hyviä val­miuk­sia puhua sek­su­aa­li­suu­desta lap­sille, työ­ka­ve­reille ja van­hem­mille. Toisaalta moni kokee osaa­mi­sen puutteita.

– Helppo tapa ottaa asia puheeksi van­hem­pien kanssa on esi­mer­kiksi näyt­tää heille julis­tetta ikä­ta­soi­sesta sek­su­aa­li­kas­va­tuk­sesta ja ker­toa, että toteu­tamme sitä mei­dän kun­nas­samme tai yksi­kös­sämme, Cacciatore vinkkaa.

Seksuaalisuus ja siitä puhu­mi­nen voi­vat herät­tää myös ammat­ti­lai­sissa voi­mak­kaita tun­teita: häm­men­nystä ja ahdis­tusta. Raisa Cacciatore roh­kai­see ammat­ti­lai­sia kou­lut­tau­tu­maan. Myös työ­pai­kan yhtei­set sopi­muk­set aut­ta­vat otta­maan asioita puheeksi.

– Olisi tär­keää sopia yhdessä, miten esi­mer­kiksi las­ten suku­puo­lie­li­miä kut­su­taan, mil­loin tut­ki­mus­leik­kei­hin tai unnut­ta­mi­seen puu­tu­taan ja mitä sil­loin sano­taan lapselle.

Jos lap­set huo­maa­vat rak­kaan opet­ta­jansa her­mos­tu­van tai ahdis­tu­van, lap­selle voi syn­tyä vahva tun­ne­ko­ke­mus. Suuria pel­koja ja syyl­li­syyttä voi nousta ihan turhaan.

– Olipa ammat­ti­lai­sen oma tunne mikä tahansa, kiel­teistä tun­netta ei kos­kaan saisi siir­tää lap­selle, Cacciatore painottaa.

Hanna Moilanen