Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore muistuttaa, että varhaiskasvatus on juuri oikea paikka puhua kehosta, tunteista ja seksuaalisuudesta kaikille lapsille yhdessä.
Kun lapsi oppii arvostamaan omaa kehoaan ja tunteitaan, hänen ei tarvitse toimia omaa kokemustaan vastaan ulkoisten paineiden vuoksi tai miellyttääkseen muita. Tämä on yksi kehotunnekasvatuksen keskeisistä tavoitteista.
– Lasten on hyvä oppia kuuntelemaan omaa kehotunnetta siitä, milloin on hyvä olla toisen lähellä, asiantuntijalääkäri ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatore Väestöliitosta tiivistää.
Kehotunnekasvatus juontaa juurensa Väestöliiton tekemään kyselyyn, jossa selvitettiin, miten seksuaalikasvatus toteutuu eri ikävaiheissa. Yllättävän moni vastaaja kommentoi, ettei seksuaalikasvatus sovi lapsille.
– Aloimme miettiä, voisiko lasten seksuaalikasvatukselle olla oma sanansa, koska se on erilaista kuin koulujen seksuaalikasvatus. Puhumme unnutuksesta, kun lapsi koskettelee itseään. Myös lasten sukupuolielimille on omat sanansa, Cacciatore pohtii.
Ennen termin lanseerausta Väestöliitto kysyi terveydenhoitajilta, varhaiskasvattajilta ja seksuaalikasvatuksen ammattilaisilta, miltä kehotunnekasvatus kuulostaa.
– Etenkin terveydenhoitajat ja varhaiskasvattajat pitivät sanasta. Se koettiin helpompana ja osuvampana viestinä esimerkiksi vanhempien suuntaan.
Lapsella on oikeus oppia
Kyselyssä havaittiin, että vanhemmat kokevat kehotunnekasvatukseen liittyvien turvataitojen opettamisen yhtenä kaikkein vaikeimmista kasvatuksen osa-alueista. Myös uskonnolliset ja kulttuuriset esteet voivat rajoittaa seksuaalisuudesta puhumista kotona.
– Joskus sanotaan, että lapselle ei pitäisi puhua seksuaalisuudesta, ellei hän kysy siitä. Me näemme, että lapsella on oikeus saada tietää ja oppia etenkin turvataitoja. Tätä asiaa ei voi jättää sen varaan, että siitä puhutaan kotona, Cacciatore sanoo.
Värikäs turvataitojuliste on tulostettavissa Väestöliiton verkkosivuilta tai tilattavissa painettuna.
Mitä pienempi lapsi on, sitä todennäköisemmin hyväksikäyttäjä on lapsen lähipiirissä. Senkin vuoksi varhaiskasvatus on oikea paikka puhua kehosta, tunteista ja seksuaalisuudesta kaikille lapsille yhdessä.
Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma sisältää perusteet lapsen kehotunnekasvatukselle, vaikka sanaa ei siellä olekaan suoraan mainittuna.
Turvataidot osana kehotunnekasvatusta
Turvataidot ovat ystävyyden perustaitoja. Kaikki alkaa kehon osien nimeämisestä. Samalla opitaan, että kaikki kehon osat ovat yhtä hyviä ja että omasta kehosta huolehtiminen on tärkeää.
Uimapukusääntö tarkoittaa, että erityisesti uimapuvun alla olevat alueet ovat jokaisen omia. Niistä lapsi saa itse määrätä. Samalla lapsi oppii, että kyseiset alueet ovat arvokkaita ja myös yksityisiä. Niitä ei näytetä kaikille.
Kolmas turvataito on kosketuksen sääntö. Kosketus on aina vapaaehtoista, ja sen pitää tuntua kaikista hyvältä. Kosketus ei liioin saa olla salaisuus. Lapsi oppii myös, että omia sukupuolielimiä voi katsoa ja koskea yksityisesti omassa rauhassa, mutta se ei ole tapana julkisesti.
– Lapselle voidaan selittää, miksi peppua pitää rasvata tai pyyhkiä ja siihen voidaan kysyä lupa, Cacciatore havainnollistaa.
Neljäs taito on kyky toimia tilanteessa, joka tuntuu pahalta. Tavoitteena on, että lapsi oppii sanomaan ”ei”, osaa lähteä pois ja kertoo tapahtuneesta tutulle aikuiselle.
– Ujokin lapsi oppii sanomaan aikuiselle ”ei”, kun sitä harjoitellaan yhdessä.
Milloin on aika huolestua?
Lapsi on luonnostaan utelias, tutkiva ja leikkivä. Nämä piirteet näkyvät esimerkiksi lääkärileikkeinä tai ihastumisina toisiin lapsiin tai läheisiin aikuisiin. Kihertävät ja hyväntuuliset leikit suunnilleen saman ikäisten kanssa ovat yleensä luonnollinen osa portaittain kehittyvää seksuaalisuutta.
Samoin luonnollista on se, jos lapsi koskettelee itseään rauhoittuakseen tai koska hänellä on tylsää. Jos unnuttaminen on häiritsevää tai liian julkista, lapselle voi muistuttaa, että joitain asioita voi tehdä yksityisesti.
Huolen tulisi herätä, jos lapsen käytös on pakonomaista ja ahdistunutta, eikä hän pysty lopettamaan seksuaalisuuden esille tuomista, vaikka häntä siihen kehotetaan.
– Lapsi tarvitsee apua eikä rankaisua. Onko hän nähnyt tai kokenut jotain, mitä omalla ikätasolla ei vielä pitäisi tai onko hänen elämässään jotain muuta stressiä, Cacciatore sanoo.
Huolen tulisi herätä, jos lapsen käytös on pakonomaista ja ahdistunutta.
Kun huoli herää, Cacciatore suosittelee ensin keskustelemaan asiasta työpaikalla kollegoiden ja esimiehen kanssa. Seuraava askel on puhua lapsen vanhemmille ja tehdä tarvittaessa lastensuojeluilmoitus.
Kielteistä tunnetta ei saa siirtää lapselle
Väestöliiton kyselyn mukaan monilla varhaiskasvattajilla on hyviä valmiuksia puhua seksuaalisuudesta lapsille, työkavereille ja vanhemmille. Toisaalta moni kokee osaamisen puutteita.
– Helppo tapa ottaa asia puheeksi vanhempien kanssa on esimerkiksi näyttää heille julistetta ikätasoisesta seksuaalikasvatuksesta ja kertoa, että toteutamme sitä meidän kunnassamme tai yksikössämme, Cacciatore vinkkaa.
Seksuaalisuus ja siitä puhuminen voivat herättää myös ammattilaisissa voimakkaita tunteita: hämmennystä ja ahdistusta. Raisa Cacciatore rohkaisee ammattilaisia kouluttautumaan. Myös työpaikan yhteiset sopimukset auttavat ottamaan asioita puheeksi.
– Olisi tärkeää sopia yhdessä, miten esimerkiksi lasten sukupuolielimiä kutsutaan, milloin tutkimusleikkeihin tai unnuttamiseen puututaan ja mitä silloin sanotaan lapselle.
Jos lapset huomaavat rakkaan opettajansa hermostuvan tai ahdistuvan, lapselle voi syntyä vahva tunnekokemus. Suuria pelkoja ja syyllisyyttä voi nousta ihan turhaan.
– Olipa ammattilaisen oma tunne mikä tahansa, kielteistä tunnetta ei koskaan saisi siirtää lapselle, Cacciatore painottaa.
Hanna Moilanen
