Millainen työkaveri olen? Mitä tuon tullessani työyhteisöön? Onko työpaikallani aktiivista ammatillista työkaveruutta?

 

 

Työyh­tei­söjä on perin­tei­sesti haluttu kehit­tää paran­ta­malla esi­mies-alai­sak­se­lin toi­min­taa – ensin val­men­ta­malla esi­mie­hiä, sit­ten tar­kas­te­le­malla alais­ten toi­min­taa ja vas­tuuta. Yhteis­työlle raken­tu­vassa työyh­tei­sössä on syytä tar­kas­tella myös saman tason työ­ka­ve­ruutta.

Työ­ka­ve­ruus on late­raa­lista yhteis­työtä, eli se on oleel­lista myös ver­kos­toissa, orga­ni­saa­tioi­den väli­sessä yhteis­työssä, tai eri toi­mi­pis­tei­siin hajau­te­tussa toi­min­nassa oman tii­min, oman orga­ni­saa­tion eri tii­mien ja yksi­köi­den välillä.

Aktii­vi­sen työ­ka­ve­ruu­den työyh­tei­sössä työn­te­ki­jöi­den ei tar­vitse eri­tyi­sesti kavee­rata tai olla sydä­nys­tä­viä kes­ke­nään. Sekään ei toki ole kiel­let­tyä, mutta sen paikka on muu­alla kuin työ­pai­kalla. Työssä riit­tää se, että tul­laan ammat­ti­lai­sina toi­meen kes­ke­nään.

Työn tekemisen peruspilarit

Aktii­vi­nen työ­ka­ve­ruus on vuo­ro­vai­ku­tusta, jossa työn­te­ki­jät toi­mi­vat ammat­ti­mai­sesti ja vas­tuul­li­sesti, yhtei­sön perus­teh­tä­vän suun­tai­sesti ja var­mis­ta­vat työn ja asia­kas­pal­ve­lun suju­vuu­den.

– Esi­mies ei yksin kykene var­mis­ta­maan työyh­tei­sön menes­tystä, täl­löin jää hel­posti osa työyh­tei­sön poten­ti­aa­lia hyö­dyn­tä­mättä. Tar­vi­taan jaet­tua joh­ta­juutta, jota esi­mies voi tukea monin tavoin, toteaa pro­fes­sori Satu Tee­ri­kan­gas.

Viime aikoina on pal­jon van­nottu itseoh­jau­tu­vuu­den nimiin.

Tar­kas­te­lua on hyvä siir­tää itseoh­jau­tu­vuu­desta kohti yhtei­sö­oh­jau­tu­vuutta, sillä itseoh­jau­tu­vuus voi olla yhtei­sön kan­nalta myös nega­tii­vista sil­loin kun se ei pal­vele työyh­tei­sön perus­teh­tä­vää. Yksit­täis­ten työn­te­ki­jöi­den ansiot tai erin­omai­suus eivät rat­kaise yhtei­sön erin­omai­suutta. Tavoi­tel­tava koko­nai­suus syn­tyy aina yhteis­toi­min­nasta sillä kukaan ei pääse par­haa­seen työ­suo­ri­tuk­seensa yksin, poh­tii Satu Tee­ri­kan­gas.

Aktiivisen työkaveruuden työyhteisö

Eri teh­tä­vissä toi­mi­vien ammat­ti­lais­ten työ­pa­nos ja työ­ka­ve­ruus vai­kut­taa työil­ma­pii­riin. Hyvä työ­ka­ve­ruus edis­tää par­haim­mil­laan työ­hy­vin­voin­tia ja tukee työyh­tei­sön tulok­sel­li­suutta.

– Hyvää työ­ka­ve­ruutta ilmen­si­vät tut­ki­muk­ses­samme neljä ydin­ar­voa – valoi­suus, inhi­mil­li­syys, luot­ta­mus ja roh­keus. Mitä vähem­män arvot näky­vät arjessa, sitä enem­män yhtei­sön hyvin­vointi ja tulok­sel­li­suus kär­si­vät ja sitä enem­män hen­ki­löstö vaih­tuu, tii­vis­tää Tee­ri­kan­gas.

Tarvitaan jaettua ­johtajuutta, jota esimies voi tukea monin tavoin.

Jokai­nen työyh­tei­sön jäsen voi miet­tiä mil­lai­nen työ­ka­veri on, eli kuinka hyvin itse ilmen­tää hyvän työ­ka­ve­ruu­den arvoja. Toista arvos­tava asenne näkyy kai­kessa arjen käyt­täy­ty­mi­sessä. Aktii­vi­nen työ­ka­veri huo­mioi esi­mer­kiksi työ­ka­ve­rinsa aamui­sin ter­veh­ti­mällä.

Valoi­suus on työ­ka­ve­ruu­den arvona mie­len­kiin­toi­nen käsite. Sen sisäl­lön voi ymmär­tää vas­ta­koh­dan kautta. Monessa työyh­tei­sössä tavaksi on eri­lai­sista syistä vakiin­tu­nut epä­koh­dissa vel­lo­mi­nen ja yhtei­nen mar­ma­tus. Tie­toi­sesti valoi­sempi suh­tau­tu­mi­nen tuo toi­voa ja tart­tues­saan paran­taa koko työyh­tei­sön arjen laa­tua. Voi­sinko siis tuoda työ­pai­kalle valoi­suutta ja toi­voa vali­tuk­sen sijaan?

Kuuntelemisen kultainen taito

Hyvän työ­ka­ve­ruu­den omi­nai­suuk­siin kuu­luu myös huo­maa­vai­suus, työ­ka­ve­rei­den arvos­tus ja luot­ta­mus. Hyvä työ­ka­veri ei kyt­tää eikä kyräile, koska hän voi luot­taa työ­ka­ve­riensa teke­vän omalla tahol­laan teh­tä­vänsä. Haas­tava työ­ka­veri mää­rit­te­lee itse työnsä rajat, käyt­tää vää­rin val­taansa ja pomot­taa jos­kus esi­mies­tä­kin. Yksi­kin han­kala hen­kilö voi jar­rut­taa työyh­tei­sön toi­min­taa niin, ettei se toimi niin hyvin kuin voisi.

On myös tär­keää osata kuun­nella työ­kump­pa­nia. Hei­kom­missa työyh­tei­söissä usein vai­en­ne­taan ja lan­nis­te­taan työ­ka­ve­rien näke­myk­set. Näin käy hel­posti uusille tulok­kaille tai niille, joi­den aito pyr­ki­mys kehit­tä­mi­seen sivuu­te­taan ja jotka sosi­aa­lis­te­taan työyh­tei­sön perin­tei­siin työ­ta­poi­hin. Var­min tapa lan­nis­taa toi­nen ja naker­taa työ­ka­ve­ruutta on ker­toa hänelle, että noin ei voi tehdä ja että meillä on aina toi­mittu näin. Toi­sen saa parem­min mukaan kuun­te­le­malla ja osoit­ta­malla, että hänen näke­myk­sensä ote­taan huo­mioon ja että se on kuu­le­mi­sen arvoi­nen.

Par­haim­mil­laan yhteis­työ voi olla raken­ta­vaa, tun­ne­taan työn teke­mi­sen iloa ja ede­tään kohti yhteistä tavoi­tetta. Huip­pu­päi­vinä voi­daan kokea kol­lek­tii­vi­sia flow-het­kiä. Hyvä me!

Työ2. Yhteistyön työyhteisö ‑hanke

Turun yli­opis­ton kaup­pa­kor­kea­kou­lun joh­ta­mi­sen pro­fes­sori Satu Tee­ri­kan­gas sekä tut­ki­jat Maa­rit Laiho, Arto Ryömä ja Suvi Satama paneu­tui­vat Työ 2. Yhteis­työn työyh­teisö ‑hank­keessa sii­hen, mitä tapah­tuu työyh­tei­söissä työn­te­ki­jöi­den välillä sekä orga­ni­saa­tioi­den välillä ja ver­kos­toissa ja miten se vai­kut­taa yhtei­sö­jen toi­min­taan. Perin­tei­nen ylhäältä alas ‑joh­ta­mis­tyyli sai kyy­tiä ja huo­mio kiin­tyy samassa tasossa tapah­tu­vaan yhteis­toi­min­taan ja vuo­ro­vai­ku­tuk­seen.

Työ­suo­je­lu­ra­has­ton vuo­sina 2018–2020 tuke­massa hank­keessa joh­ta­mi­sen tut­ki­jat ana­ly­soi­vat aluksi työ­ka­ve­ruu­teen liit­ty­vää joh­ta­mi­sen ja orga­ni­soin­nin tut­ki­mus­kir­jal­li­suutta. Haas­tat­te­luja ja havain­noin­tia teh­tiin pankki‑, sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon sekä kiin­teis­tö­alan työyh­tei­söissä. Aineis­toa kerät­tiin myös jär­jes­tä­mällä työ­pa­joja ja kyse­lyllä Hen­ki­lös­tö­joh­don ryhmä – Henry ry:n jäse­nille.

Työ­ka­ve­ruutta voi­daan kehit­tää työ­pa­joissa ja ‑kou­lu­tuk­sissa. Työ­ryh­mää kiin­nos­taa myös se, mitä koro­na­pan­de­mia yleis­ty­vine etä­töi­neen vai­kutti työ­ka­ve­ruu­teen. Mil­laista on etä­työ­ka­ve­ruus?

Jul­kaisu: Maa­rit Laiho, Arto Ryömä, Suvi Satama, Satu Tee­ri­kan­gas: Aktii­vi­nen työ­ka­ve­ruus työn arjen voi­ma­va­rana. Turun kaup­pa­kor­kea­koulu, jul­kai­suja E:2:20. Jul­kaisu on luet­ta­vissa ver­kossa.

Tuula Vai­ni­kai­nen