Samalla viikolla, kun Marjo Laitalan ja Vesa Puurosen kirja sai vuoden tiede­kirja -palkinnon, julkaistiin myös Elina Pekka­risen selvitys Koulukoti muutok­sessa.

 

Marjo Laitalan ja Vesa Puurosen kirja perustuu koulu­ko­teihin vuosina 1940 – 1985 sijoi­tet­tujen nuorten, Elina Pekka­risen kirja nykyisten koulu­kotien työnte­ki­jöiden haastat­te­luihin.

Koulukoti Muutoksessa ja Yhteiskunnan tahra -kirjatKoulukoti leimasi, mutta koulu­ko­ti­laitos oli myös yhteis­kunnan häpeä­tahra. Pahan­ta­pai­sille järjes­tettiin suoje­lu­kas­va­tusta jo 1800-luvulla. Alussa laitoksiin saapu­vista ei tiedetty juuri mitään, mutta myöhemmin täytettiin kaavak­keita, joilla lapsia ja nuoria luoki­teltiin ja leimattiin. Pahata­pai­suutta oli valehtelu, laiskuus, työnkammo, vastuut­tomuus, rivo puhe, röyhkeys, vilpil­lisyys, uppinis­kaisuus, taipumus väkivaltaan, psyko­paat­tinen luonne ja kevyt­mie­lisyys.

Etenkin tytöt saivat helposti siveet­tömän leiman. Nuoren oman käytöksen ohella vanhempien köyhyys ja kasva­tus­ky­vyt­tömyys johtivat koulu­kotiin.

Laitala ja Puuronen käsit­te­levät koulu­koteja eri aikoina ohjanneet ideologiat ja Marraskuun liikkeen kritiikin. Ideologiat edustivat lähinnä valtiol­lista rasismia. Kasva­tuk­sel­liset tavoitteet eivät toteu­tuneet käytän­nöissä. Maurin, Kertun, Sepon ja Tapanin tarinat osoit­tavat, että käytännöt olivat usein ennakoi­mat­tomia, julmia ja kohtuut­tomia. On tärkeää, että nämä tarinat saatiin kertoa ja kuultiin. Kaltoin­koh­del­luilta on pyydetty anteeksi. Kaikkein tärkeintä on kehittää lasten­suojelun käytäntöjä niin, että nuoret saavat apua eivätkä trauma­ti­soidu huostassa lisää.

Nykyinen koulukoti ei ole 1970-luvun koulukoti. Elina Pekka­risen selvi­tyk­sessä esiin nousee se, että koulu­kotiin tullaan oppivel­vol­li­suusiän ohitta­neena, monien sijoi­tuksien jälkeen. Koulukoti ei ehdi hyödyttää nuorta, kun hän jo lähtee omilleen. Hän listaa toimen­pi­teitä, joilla koulu­koteja tulisi kehittää. Lapsi- ja perhe­pal­ve­luiden reformin yhtey­dessä on tehtävä kuvaukset, joiden pohjalta maakun­nissa osataan tunnistaa lapset ja nuoret, jotka toden­nä­köi­sesti hyötyvät koulu­ko­ti­si­joi­tuk­sesta. Koulu­kodit tulee niveltää osaksi palve­lu­jär­jes­telmää niin, että nuorten ja perheiden tueksi saadaan koko maakun­nal­linen järjes­telmä. Julkiset kulku­yh­teydet, kulje­tus­mah­dol­li­suudet ja perheen­jä­senten majoi­tus­tilat on otettava lukuun.

Sijoi­tet­tujen nuorten ja heidän perhei­densä oikeuksia pitää vahvistaa. Heiltä on säännöl­li­sesti kysyttävä olosuh­teista ja koulu­kotien laadusta. Kyselyiden toteut­tajan on oltava koulu­ko­deista riippu­maton taho. Nuorten on tiedettävä, kuka koulu­kotien toimintaa valvoo ja miten valvojiin saa yhteyden.

Kristiina Koski­luoma

 

Marjo Laitala ja Vesa Puuronen: Yhteis­kunnan tahra. Vasta­paino 2016 .

Elina Pekka­rinen: Koulukoti muutok­sessa. Selvitys koulu­kotien asemasta ja tehtä­västä. Nuo- risotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 187. Helsinki 2017. Luetta­vissa: nuorisotutkimusseura.fi