Sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden vaihto-ohjelma tutustuttaa kollegoiden työhön muualla maailmassa.

 

Kansain­välisyys ja eri kult­tuu­rit ovat aina kiin­nos­ta­neet ter­veyssosi­aal­i­työn­tek­i­jä Ari Rahkoa.

− Olen reis­san­nut paljon. Opiskel­lessanikin tein käytän­nön har­joit­te­lut Maa­han­muut­ta­ja­toimis­tossa ja kand­in­työni kir­joitin maa­han­muut­ta­jien kotou­tu­mis­es­ta, Ari Rahko ker­too.

Rahko työsken­telee HUS:in elin­si­ir­to- ja mak­sakirur­gian osas­tol­la. Siel­lä hän ensi ker­taa kuuli sosi­aali- ja nuoriso­työn­tek­i­jöi­den vai­h­to-ohjel­ma CIF:stä.

− On ain­ut­laa­tu­ista ja upeaa, että sosi­aalialal­la on mah­dol­lista lähteä ammatil­liseen vai­h­toon vielä yliopis­tos­ta valmis­tu­misen jäl­keenkin.

Pohties­saan vai­h­toon lähtöä Rahko osal­lis­tui CIF:in toim­intaan ja jär­jesti Suomeen tulleille vai­h­to-ohjel­malaisille piknikke­jä Suomen­lin­naan.

− Siel­lä jut­telin ensi ker­ran tai­wani­laisen sosi­aal­i­työn­tek­i­jän Wen-Sien Sun kanssa. Hänen yhteisö­sosi­aal­i­työn­sä alku­peräisas­ukkaiden kanssa kuu­losti kiin­nos­taval­ta ja hyvin eri­laiselta euroop­palaiseen sosi­aal­i­työhön ver­rat­tuna.

Kun sit­ten CIF:in sivuille ilmestyi mah­dol­lisu­us hakea Tai­wani­in, Rahko haki ja pääsi mukaan.

− Halusin tutus­tua johonkin tyystin eri­laiseen jär­jestelmään kuin meil­lä, ja sel­l­aisen löysin Tai­wanista.

Suomen järjestelmän fanit

Rahko oli ensim­mäi­nen suo­ma­lainen CIF-vierail­i­ja Tai­wanis­sa. Vas­taan­ot­to oli sen mukaista.

− Kaikkia kiin­nos­ti aivan hirveästi kuul­la mei­dän jär­jestelmästämme, jota maail­mal­la pide­tään ihanteena. Myös ryh­mäni muut vai­h­to-ohjel­malaiset Inti­as­ta, Turk­ista ja Itä­val­las­ta tiesivät hyvin pohjo­is­maisen sosi­aal­i­työn mallin jo koulukir­jois­taan ja pitivät sitä esimerkil­lisenä, Rahko ker­too.

− Oli siinä vähän han­kalaa yrit­tää sanoa aina johonkin väli­in, että on niitä ongelmia meil­läkin.

Suomea esitel­lessään Rahko jou­tui läh­estymään asioi­ta hyvin laa­jas­ta kuvas­ta: miten suo­ma­lainen yhteiskun­ta ja sosi­aal­i­tur­va toimi­vat ja miten sosi­aal­i­työtä tehdään.

Nämä isom­man kuvion pohdiske­lut osoit­tau­tu­i­v­at yhdek­si matkan suurim­mista anneista.

Kaikkia kiinnosti  kuulla meidän järjestelmästämme, jota maailmalla pidetään ihanteena.

− Ensi ker­taa elämässäni mietin laa­jasti, miten kokon­aisu­udet meil­lä toimi­vat. Tähän aut­toi se, että samanaikaises­ti peilasimme jär­jestelmäämme Tai­wanin malli­in.

− Nyt näen sosi­aal­i­jär­jestelmämme ja oman työni sen osana paljon selkeäm­min. Olen myös tämän verora­hoil­la tuote­tun hyv­in­voin­ti­jär­jestelmämme entistä suurem­pi fani − läh­tien jo siitä, että meil­lä köy­hyys ei ole este elin­si­ir­rolle.

Sosi­aalietu­udet ovat Tai­wanis­sa niukat, Rahko toteaa.

− Tai­wanis­sa toimeen­tu­lo­tukea saa 6 kuukaut­ta ja se on siinä. Tai­wanis­sa myös lapset ovat ela­tusvelvol­lisia van­hem­mis­taan eli las­ten tulot ote­taan huomioon toimeen­tu­lotues­sa. Tuo­mar­il­ta täy­tyy anoa eri­ty­is­va­paut­ta, jos ei voi elät­tää van­hempiaan.

Rahko asui 15 matkapäivän­sä aikana neljässä eri isän­täper­heessä Taipeis­sa, Taichungis­sa, Tainanis­sa sekä Kaoh­si­ungis­sa. Päivät täyt­tyivät vierailuista sosi­aalialan työ­paikkoi­hin, luen­noista, tapaami­sista ja panee­likeskusteluista.

Vaik­ka aikataulu oli tiuk­ka, koke­muk­sia ehti tul­la muual­takin kuin sosi­aalialal­ta.

− Jo se, että asui isän­täper­heis­sä avasi näköalan paikallis­ten taval­liseen arkeen. Nyt tiedän, miltä Tai­wanis­sa tuok­suu, mitä siel­lä syödään ja miltä siel­lä kuu­lostaa.

Luon­tokoke­muk­sia Rahko sai, kun yksi isän­täper­heistä vei hänet kuumille lähteille. Hän koki myös yli 5 rich­terin asteen maan­järistyk­sen.

− Siinä iso talo heilui ja Ari-poi­ka kat­seli huolis­saan ympärilleen, että pitääkö lähteä ulos. Paikalliset eivät stres­san­neet hei­lu­mis­es­ta lainkaan.

Elinsiirtojen maailma

Taichungis­sa Rahko tapasi tut­ta­vansa Wen-Sien Hsun ja pääsi näkemään tämän yhteisös­sosi­aal­i­työtä O’lyn kylässä.

− Se oli uni­ikkia toim­intaa. Ammatil­lisu­us ei koros­tunut, vaan sosi­aal­i­työn­tek­i­jät oli­vat ennem­minkin tämän alku­peräisy­hteisön jäseniä. He asui­v­at kylässä, opet­ti­vat, pitivät ip-ker­ho­ja ja laa­ti­vat eri ikäryh­mille eri­laista ohjel­maa.

Eri­tyi­nen ilon­ai­he matkalla Rahkolle oli päästä neljässä eri sairaalas­sa jut­tele­maan elin­si­ir­to­jen paris­sa toimivien ter­veyssosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den kanssa.

− Se oli mah­tavaa! Suomes­sa min­ul­la ei ole tätä mah­dol­lisu­ut­ta, sil­lä ihan täysin samaa ammat­tiku­vaa ei lisäk­seni ole kenel­läkään muul­la.

Tai­wanis­sa on hirvit­tävä pula elin­lu­ovut­ta­jista. Pula liit­tynee osin uskon­toon.

 O’lyn kylässä työskentelevät sosiaalityöntekijät olivat kuin alkuperäisyhteisön jäseniä.

− Ymmärsin, että bud­dha­laisu­udessa ihmisen tulisi säi­lyä kokon­aise­na ja asia liit­tyy jotenkin jälleen­syn­tymisi­in. Ker­rot­ti­in myös peloista, jos luovut­tamisen jäl­keen vaina­ja alkaa kum­mitel­la tul­tuaan luovu­tuk­ses­ta katumapäälle.

Suku on iso auk­tori­teet­ti Tai­wanin kollek­ti­ivises­sa kult­tuuris­sa. Vaik­ka ihmi­nen olisi todis­tet­tavasti antanut luvan elin­lu­ovu­tuk­seen, yksikin suku­lainen voi kieltää luovu­tuk­sen. Tai­wanis­sa sosi­aal­i­työn­tek­i­jä − ei lääkäri kuten meil­lä − neu­vot­telee lähiomais­ten kanssa luovu­tuk­sista.

− Sosi­aal­i­työn­tek­i­jät yrit­tävät taivutel­la per­heitä luovu­tuk­seen muun muas­sa print­taa­mal­la 3D-elim­iä, joi­ta voi lait­taa luovutet­tu­jen elim­ien tilalle.

− He voivat myös tar­jo­ta suvulle jär­jeste­lyä, että jos luovu­tuk­seen suos­tu­taan, suvulle taataan jatkos­sa kak­si elin­tä, jos nämä niitä tule­vat tarvit­se­maan.

Tai­wanis­sa käytetään myös eläviä luovut­ta­jia mak­san­si­ir­rois­sa. Suomes­sa mak­so­ja siir­retään vain aivokuolleil­ta.

− Elävä voi luovut­taa mak­sas­taan palasen. Se on ain­oa elimemme, joka kas­vaa uudelleen kokoon­sa. Suomes­sa näitä ei tehdä, sil­lä siir­rossa piilee iso sairas­tu­mis­ris­ki luovut­ta­jalle. Ehkä Tai­wanis­sa on usko­musjär­jestelmän vuok­sikin helpom­pi hyväksyä pelkän palasen luovut­ta­mi­nen, Rahko miet­tii.

3D-näköise­limet jo pal­jas­ta­vat, että tek­nol­o­giselta tasoltaan Tai­wanin sairaala­maail­ma on maail­man huip­pua.

− Sairaalat oli­vat erit­täin hyvin varustel­tu­ja ja koulu­tus korkeata­soista. Maa on mie­lenki­in­toinen yhdis­telmä high-techiä ja syvää uskon­nol­lisu­ut­ta.

High-tech näkyi myös vam­mais­palveluis­sa.

− Ben­sa-asemil­la vam­maisen ei tarvitse kuin ajaa ase­malle, niin joku kone skan­naa rek­ister­inu­meron ja tiet­ty avustet­tu paik­ka aukeaa hänelle tankkauk­sen helpot­tamisek­si.

Sairaalatkin pyörivät vapaaehtoisvoimin

Rahkon yllä­tyk­sek­si vapaae­htoiset osal­lis­tu­vat jopa hoitote­htävi­in. Läh­es koko koti­hoito on Tai­wanis­sa vapaae­htois­t­en varas­sa.

− Tai­wanis­sa on mah­dot­toman suuri yhteisölli­nen vas­tu­un­tun­to. Siel­lä olete­taan itses­tään selvästi, että omaiset osal­lis­tu­vat poti­laan hoitoon.

Maa on mielenkiintoinen yhdistelmä high-techiä ja syvää uskonnollisuutta.

− Jos omaista ei näy, sairaan­hoita­ja saat­taa hyvin soit­taa tälle koti­in ja kysyä, mik­sei tämä ollut isän­sä luona yötä sairaalas­sa ja aut­ta­mas­sa hoita­jia. Suomes­sa­han ei vierailu­aiko­jen ulkop­uolel­la saa tul­la paikallekaan.

Sosi­aalialan koulu­tus Tai­wanis­sa on korkeak­oulu­ta­soista. Erikoista on se, että vielä mais­ter­in­tutkin­non jäl­keen siel­lä suorite­taan hyvin vaikea lisenssikoe, jon­ka läpäisee vain 16 pros­ent­tia koke­laista.

− Läpi päässeet saa­vat rahakkaampia hom­mia. Muutkin voivat toimia sosi­aal­i­työssä, vaik­ka eivät ole lail­lis­tet­tu­ja.

Ihmis­ten sosi­aaliset ongel­mat ovat per­im­mältään kaiken­lai­sista kult­tuuri­sista eroista huoli­mat­ta aika samankaltaisia, Rahko huo­masi.

− Kult­tuurista riip­pumat­ta kodit­to­muus, huume­on­gel­mat, per­heväki­val­ta ja taloudel­liset vaikeudet lienevät tyyp­il­lisiä ongelmia joka puolel­la pal­loa.

Rahkolle CIF-mat­ka oli run­sauden­sarvi, jon­ka antia hän vieläkin sulat­telee. Hän suosit­telee ehdot­tomasti kaikkia kokeile­maan vai­h­toa ja muis­tut­taa, että ikä ei ole este.

− Intialainen matkakol­le­gani oli jo kuusikymp­pinen nainen. Kan­nat­taa lähteä kat­so­maan, miltä työmme näyt­tää muual­la maail­maa.

− Se, että saa jutel­la kol­le­goit­ten kanssa eri puo­lil­ta maa­pal­loa, on hieno koke­mus joka vahvis­taa ammatil­lista iden­ti­teet­tiä.

Tapio Ollikainen