Sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden vaihto-ohjelma tutustuttaa kollegoiden työhön muualla maailmassa.

 

Kansain­vä­lisyys ja eri kulttuurit ovat aina kiinnos­taneet terveys­so­si­aa­li­työn­tekijä Ari Rahkoa.

− Olen reissannut paljon. Opiskel­les­sa­nikin tein käytännön harjoit­telut Maahan­muut­ta­ja­toi­mis­tossa ja kandin­työni kirjoitin maahan­muut­tajien kotou­tu­mi­sesta, Ari Rahko kertoo.

Rahko työsken­telee HUS:in elinsiirto- ja maksa­ki­rurgian osastolla. Siellä hän ensi kertaa kuuli sosiaali- ja nuori­so­työn­te­ki­jöiden vaihto-ohjelma CIF:stä.

− On ainut­laa­tuista ja upeaa, että sosiaa­lia­lalla on mahdol­lista lähteä ammatil­liseen vaihtoon vielä yliopis­tosta valmis­tu­misen jälkeenkin.

Pohtiessaan vaihtoon lähtöä Rahko osallistui CIF:in toimintaan ja järjesti Suomeen tulleille vaihto-ohjel­ma­lai­sille piknikkejä Suomen­linnaan.

− Siellä juttelin ensi kerran taiwa­ni­laisen sosiaa­li­työn­te­kijän Wen-Sien Sun kanssa. Hänen yhtei­sö­so­si­aa­li­työnsä alkupe­räi­sa­suk­kaiden kanssa kuulosti kiinnos­ta­valta ja hyvin erilai­selta euroop­pa­laiseen sosiaa­li­työhön verrattuna.

Kun sitten CIF:in sivuille ilmestyi mahdol­lisuus hakea Taiwaniin, Rahko haki ja pääsi mukaan.

− Halusin tutustua johonkin tyystin erilaiseen järjes­telmään kuin meillä, ja sellaisen löysin Taiwa­nista.

Suomen järjestelmän fanit

Rahko oli ensim­mäinen suoma­lainen CIF-vierailija Taiwa­nissa. Vastaanotto oli sen mukaista.

− Kaikkia kiinnosti aivan hirveästi kuulla meidän järjes­tel­mäs­tämme, jota maail­malla pidetään ihanteena. Myös ryhmäni muut vaihto-ohjel­ma­laiset Intiasta, Turkista ja Itäval­lasta tiesivät hyvin pohjois­maisen sosiaa­lityön mallin jo koulu­kir­joistaan ja pitivät sitä esimer­kil­lisenä, Rahko kertoo.

− Oli siinä vähän hankalaa yrittää sanoa aina johonkin väliin, että on niitä ongelmia meilläkin.

Suomea esitel­lessään Rahko joutui lähes­tymään asioita hyvin laajasta kuvasta: miten suoma­lainen yhteis­kunta ja sosiaa­li­turva toimivat ja miten sosiaa­li­työtä tehdään.

Nämä isomman kuvion pohdis­kelut osoit­tau­tuivat yhdeksi matkan suurim­mista anneista.

Kaikkia kiinnosti  kuulla meidän järjestelmästämme, jota maailmalla pidetään ihanteena.

− Ensi kertaa elämässäni mietin laajasti, miten kokonai­suudet meillä toimivat. Tähän auttoi se, että saman­ai­kai­sesti peila­simme järjes­tel­määmme Taiwanin malliin.

− Nyt näen sosiaa­li­jär­jes­tel­mämme ja oman työni sen osana paljon selkeämmin. Olen myös tämän verora­hoilla tuotetun hyvin­voin­ti­jär­jes­tel­mämme entistä suurempi fani − lähtien jo siitä, että meillä köyhyys ei ole este elinsiir­rolle.

Sosiaa­lie­tuudet ovat Taiwa­nissa niukat, Rahko toteaa.

− Taiwa­nissa toimeen­tu­lo­tukea saa 6 kuukautta ja se on siinä. Taiwa­nissa myös lapset ovat elatus­vel­vol­lisia vanhem­mistaan eli lasten tulot otetaan huomioon toimeen­tu­lo­tuessa. Tuoma­rilta täytyy anoa erityis­va­pautta, jos ei voi elättää vanhem­piaan.

Rahko asui 15 matka­päi­vänsä aikana neljässä eri isäntä­per­heessä Taipeissa, Taichun­gissa, Taina­nissa sekä Kaohsiun­gissa. Päivät täyttyivät vierai­luista sosiaa­lialan työpaik­koihin, luennoista, tapaa­mi­sista ja panee­li­kes­kus­te­luista.

Vaikka aikataulu oli tiukka, kokemuksia ehti tulla muual­takin kuin sosiaa­lia­lalta.

− Jo se, että asui isäntä­per­heissä avasi näköalan paikal­listen taval­liseen arkeen. Nyt tiedän, miltä Taiwa­nissa tuoksuu, mitä siellä syödään ja miltä siellä kuulostaa.

Luonto­ko­ke­muksia Rahko sai, kun yksi isäntä­per­heistä vei hänet kuumille lähteille. Hän koki myös yli 5 richterin asteen maanjä­ris­tyksen.

− Siinä iso talo heilui ja Ari-poika katseli huolissaan ympärilleen, että pitääkö lähteä ulos. Paikal­liset eivät stres­sanneet heilu­mi­sesta lainkaan.

Elinsiirtojen maailma

Taichun­gissa Rahko tapasi tutta­vansa Wen-Sien Hsun ja pääsi näkemään tämän yhtei­sös­so­si­aa­li­työtä O’lyn kylässä.

− Se oli uniikkia toimintaa. Ammatil­lisuus ei koros­tunut, vaan sosiaa­li­työn­te­kijät olivat ennem­minkin tämän alkupe­räi­syh­teisön jäseniä. He asuivat kylässä, opettivat, pitivät ip-kerhoja ja laativat eri ikäryh­mille erilaista ohjelmaa.

Erityinen ilonaihe matkalla Rahkolle oli päästä neljässä eri sairaa­lassa jutte­lemaan elinsiir­tojen parissa toimivien terveys­so­si­aa­li­työn­te­ki­jöiden kanssa.

− Se oli mahtavaa! Suomessa minulla ei ole tätä mahdol­li­suutta, sillä ihan täysin samaa ammat­ti­kuvaa ei lisäkseni ole kenel­läkään muulla.

Taiwa­nissa on hirvittävä pula elinluo­vut­ta­jista. Pula liittynee osin uskontoon.

 O’lyn kylässä työskentelevät sosiaalityöntekijät olivat kuin alkuperäisyhteisön jäseniä.

− Ymmärsin, että buddha­lai­suu­dessa ihmisen tulisi säilyä kokonaisena ja asia liittyy jotenkin jälleen­syn­ty­misiin. Kerrottiin myös peloista, jos luovut­ta­misen jälkeen vainaja alkaa kummi­tella tultuaan luovu­tuk­sesta katuma­päälle.

Suku on iso aukto­ri­teetti Taiwanin kollek­tii­vi­sessa kulttuu­rissa. Vaikka ihminen olisi todis­tet­ta­vasti antanut luvan elinluo­vu­tukseen, yksikin sukulainen voi kieltää luovu­tuksen. Taiwa­nissa sosiaa­li­työn­tekijä − ei lääkäri kuten meillä − neuvot­telee lähio­maisten kanssa luovu­tuk­sista.

− Sosiaa­li­työn­te­kijät yrittävät taivu­tella perheitä luovu­tukseen muun muassa print­taa­malla 3D-elimiä, joita voi laittaa luovu­tet­tujen elimien tilalle.

− He voivat myös tarjota suvulle järjes­telyä, että jos luovu­tukseen suostutaan, suvulle taataan jatkossa kaksi elintä, jos nämä niitä tulevat tarvit­semaan.

Taiwa­nissa käytetään myös eläviä luovut­tajia maksan­siir­roissa. Suomessa maksoja siirretään vain aivokuol­leilta.

− Elävä voi luovuttaa maksastaan palasen. Se on ainoa elimemme, joka kasvaa uudelleen kokoonsa. Suomessa näitä ei tehdä, sillä siirrossa piilee iso sairas­tu­mis­riski luovut­ta­jalle. Ehkä Taiwa­nissa on uskomus­jär­jes­telmän vuoksikin helpompi hyväksyä pelkän palasen luovut­ta­minen, Rahko miettii.

3D-näköi­se­limet jo paljas­tavat, että tekno­lo­gi­selta tasoltaan Taiwanin sairaa­la­maailma on maailman huippua.

− Sairaalat olivat erittäin hyvin varus­teltuja ja koulutus korkea­ta­soista. Maa on mielen­kiin­toinen yhdis­telmä high-techiä ja syvää uskon­nol­li­suutta.

High-tech näkyi myös vammais­pal­ve­luissa.

− Bensa-asemilla vammaisen ei tarvitse kuin ajaa asemalle, niin joku kone skannaa rekis­te­ri­nu­meron ja tietty avustettu paikka aukeaa hänelle tankkauksen helpot­ta­mi­seksi.

Sairaalatkin pyörivät vapaaehtoisvoimin

Rahkon yllätyk­seksi vapaa­eh­toiset osallis­tuvat jopa hoito­teh­täviin. Lähes koko kotihoito on Taiwa­nissa vapaa­eh­toisten varassa.

− Taiwa­nissa on mahdot­toman suuri yhtei­söl­linen vastuun­tunto. Siellä oletetaan itsestään selvästi, että omaiset osallis­tuvat potilaan hoitoon.

Maa on mielenkiintoinen yhdistelmä high-techiä ja syvää uskonnollisuutta.

− Jos omaista ei näy, sairaan­hoitaja saattaa hyvin soittaa tälle kotiin ja kysyä, miksei tämä ollut isänsä luona yötä sairaa­lassa ja autta­massa hoitajia. Suomes­sahan ei vierai­luai­kojen ulkopuo­lella saa tulla paikal­lekaan.

Sosiaa­lialan koulutus Taiwa­nissa on korkea­kou­lu­ta­soista. Erikoista on se, että vielä maiste­rin­tut­kinnon jälkeen siellä suori­tetaan hyvin vaikea lisens­sikoe, jonka läpäisee vain 16 prosenttia kokelaista.

− Läpi päässeet saavat rahak­kaampia hommia. Muutkin voivat toimia sosiaa­li­työssä, vaikka eivät ole laillis­tettuja.

Ihmisten sosiaa­liset ongelmat ovat perim­mältään kaiken­lai­sista kulttuu­ri­sista eroista huoli­matta aika saman­kal­taisia, Rahko huomasi.

− Kulttuu­rista riippu­matta kodit­tomuus, huumeon­gelmat, perhe­vä­ki­valta ja talou­del­liset vaikeudet lienevät tyypil­lisiä ongelmia joka puolella palloa.

Rahkolle CIF-matka oli runsau­den­sarvi, jonka antia hän vieläkin sulat­telee. Hän suosit­telee ehdot­to­masti kaikkia kokei­lemaan vaihtoa ja muistuttaa, että ikä ei ole este.

− Intia­lainen matka­kol­legani oli jo kuusi­kymp­pinen nainen. Kannattaa lähteä katsomaan, miltä työmme näyttää muualla maailmaa.

− Se, että saa jutella kolle­goitten kanssa eri puolilta maapalloa, on hieno kokemus joka vahvistaa ammatil­lista identi­teettiä.

Tapio Ollikainen