Kaisa Yliruokanen on kahden lapsen äiti ja Talentian markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija. Kuva: Jyrki Komulainen.

Kaisa Yliruoka­nen on kah­den lapsen
äiti ja Tal­ent­ian markki­noin­nin ja viestin­nän asiantun­ti­ja. Kuva: Jyr­ki Komu­lainen.

Helsinki­in raken­net­ta­va uusi las­ten­sairaala saa kahvi­lansa kat­toon kak­simetrisen puisen Kiis­ki-veis­tok­sen.
Taiteil­i­ja Veikko Hirvimäen tekemä ruskean röpelöisen kalao­lion tyr­mä­sivät heti niin lapset kuin aikuisetkin. Jopa jokunen taideasiantun­ti­ja uskaltau­tui pitämään pötkylää turhan rohkeana ja pelot­ta­vana, varsinkin las­ten­sairaalaym­päristöön. Sairaalalle kult­tuuri­hank­in­to­ja tekevä säätiö kulut­ti kalaan 20 000 euroa.

Julkisia tiloja suunnitellaan yleensä ilman lapsia.

Myös tyt­täreni päiväkodin katossa roikkuu val­ta­va kala. Sen ham­paat irvistävät ja kita on auki. ”Mah­tu­isinko­han tuonne suuhun?”, tyt­töni pohtii eikä tykkää otuk­ses­ta yhtään.

Tämä kala on var­masti tehty pie­nil­lä kätösil­lä ja muu­ta­man kympin bud­jetil­la, mut­ta se ei lohdu­ta, jos pelot­taa.
Sen sijaan katossa roikku­vas­ta isos­ta luon­nonok­sas­ta tyt­töni tykkää. Siihen ripuste­taan tee­man mukaisia taide­tuo­tok­sia, kuten tal­it­int­te­jä, lumi­hi­u­talei­ta, kukka­sia.

”Äiti, kat­so mitä ihanaa oksal­la nyt on!”, olen kuul­lut mon­ta ker­taa. Kalas­ta emme yleen­sä puhu. Vain hie­man luimis­telemme sen suun­taan.

Muis­tiko kukaan kysyä lap­sil­ta, mitä he halu­a­vat roikku­maan pään­sä yläpuolelle samal­la, kun he yrit­tävät leikkiä tai paran­tua? Vai onko näis­sä merenelävis­sä kyse jostain salais­es­ta kärk­i­hankkeesta, jol­la nos­te­taan suo­ma­laista luon­non­tiedet­tä kan­sain­väliselle tasolle?

Julk­isia tilo­ja suun­nitel­laan yleen­sä ilman lap­sia. Viisaat korkeak­oulute­tut aikuiset val­it­se­vat, sairaalahuoneen värit ja Muumit, päiväkodin haalean keltaiset lakanat ja koulu­jen jäykät pulpetit. Las­ten mielipi­det­tä ei kysytä. Onnekkail­la on oksa, johon omaa taidet­ta saa esille.

Uud­is­tunut varhaiskas­va­tus­la­ki antaa hyvät mah­dol­lisu­udet toimia toisin. Lain mukaan varhaiskas­vatuk­sen tavoit­teena on ”varmis­taa lapsen mah­dol­lisu­us osal­lis­tua ja saa­da vaikut­taa itseään koske­vi­in asioi­hin.” Kala katossa, jos mikä, kuu­luu tähän sar­jaan.

Visuaalisen ympäristön merk­i­tys varhaiskas­vatuk­ses­sa on jäänyt liian vähälle huomi­olle. Kas­va­tusti­eteen tohtori Päivi Lind­berg havait­si väitöskir­jatutkimuk­ses­saan, että päiväkodit kyl­lä ovat fyy­sis­es­ti tur­val­lisia ja käytän­nöl­lis­es­ti toimivia, mut­ta las­ten toimin­nan näkökul­mas­ta tilat ovat jous­ta­mat­to­mia eikä leikkiym­päristöis­sä näy pitkäkestoinen luo­va leik­ki.
Mut­ta eikös se juuri ollut sitä tärkein­tä leikkiä?

Ympäristön kehit­tämisen lisäk­si las­ten näke­myk­sen kuulem­i­nen voisi ava­ta uusia näkökul­mia myös päiväkodin toim­intaan. Lap­silähtöi­nen ori­en­taa­tio on var­masti käytössä jo mon­es­sakin talos­sa, mut­ta aito läs­näo­lo toimin­nan suun­nit­telus­sa usein uupuu. Kuvit­teelli­nen yri­tys aset­tua lapsen ase­maan ja tasolle ei ole sama asia kuin ihan oikean lapsen mielipi­de ja aito kuun­telem­i­nen.

Varhaiskas­va­tus­lain uud­is­tuk­set ovat vielä tuor­e­i­ta. Las­ten osal­lis­tu­mis- ja vaikut­tamis­mah­dol­lisu­udet alka­vat vas­ta muotoutua. Juuri nyt on se aika, jol­loin on mah­dol­lista ja hel­posti päät­täjille perusteltavis­sa viedä päiväkodin toim­intaa ja tilo­ja las­ta osal­lis­tavam­paan suun­taan.
Aloit­taa voi vaik­ka niistä kaloista katossa!

Kaisa Yliruoka­nen