Kaisa Yliruokanen on kahden lapsen äiti ja Talentian markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija. Kuva: Jyrki Komulainen.

Kaisa Yli­ruo­ka­nen on kah­den lap­sen
äiti ja Talen­tian mark­ki­noin­nin ja vies­tin­nän asian­tun­tija. Kuva: Jyrki Komu­lai­nen.

Helsin­kiin raken­net­tava uusi las­ten­sai­raala saa kah­vi­lansa kat­toon kak­si­met­ri­sen pui­sen Kiiski-veis­tok­sen.
Tai­tei­lija Veikko Hir­vi­mäen tekemä rus­kean röpe­löi­sen kalao­lion tyr­mä­si­vät heti niin lap­set kuin aikui­set­kin. Jopa joku­nen tai­de­asian­tun­tija uskal­tau­tui pitä­mään pöt­ky­lää tur­han roh­keana ja pelot­ta­vana, var­sin­kin las­ten­sai­raa­laym­pä­ris­töön. Sai­raa­lalle kult­tuu­ri­han­kin­toja tekevä sää­tiö kulutti kalaan 20 000 euroa.

Julkisia tiloja suunnitellaan yleensä ilman lapsia.

Myös tyt­tä­reni päi­vä­ko­din katossa roik­kuu val­tava kala. Sen ham­paat irvis­tä­vät ja kita on auki. ”Mah­tui­sin­ko­han tuonne suu­hun?”, tyt­töni poh­tii eikä tyk­kää otuk­sesta yhtään.

Tämä kala on var­masti tehty pie­nillä kätö­sillä ja muu­ta­man kym­pin bud­je­tilla, mutta se ei loh­duta, jos pelot­taa.
Sen sijaan katossa roik­ku­vasta isosta luon­no­nok­sasta tyt­töni tyk­kää. Sii­hen ripus­te­taan tee­man mukai­sia tai­de­tuo­tok­sia, kuten tali­tint­tejä, lumi­hiu­ta­leita, kuk­ka­sia.

”Äiti, katso mitä iha­naa oksalla nyt on!”, olen kuul­lut monta ker­taa. Kalasta emme yleensä puhu. Vain hie­man lui­mis­te­lemme sen suun­taan.

Muis­tiko kukaan kysyä lap­silta, mitä he halua­vat roik­ku­maan päänsä ylä­puo­lelle samalla, kun he yrit­tä­vät leik­kiä tai paran­tua? Vai onko näissä mere­ne­lä­vissä kyse jos­tain salai­sesta kär­ki­hank­keesta, jolla nos­te­taan suo­ma­laista luon­non­tie­dettä kan­sain­vä­li­selle tasolle?

Jul­ki­sia tiloja suun­ni­tel­laan yleensä ilman lap­sia. Vii­saat kor­kea­kou­lu­te­tut aikui­set valit­se­vat, sai­raa­la­huo­neen värit ja Muu­mit, päi­vä­ko­din haa­lean kel­tai­set laka­nat ja kou­lu­jen jäy­kät pul­pe­tit. Las­ten mie­li­pi­dettä ei kysytä. Onnek­kailla on oksa, johon omaa tai­detta saa esille.

Uudis­tu­nut var­hais­kas­va­tus­laki antaa hyvät mah­dol­li­suu­det toi­mia toi­sin. Lain mukaan var­hais­kas­va­tuk­sen tavoit­teena on ”var­mis­taa lap­sen mah­dol­li­suus osal­lis­tua ja saada vai­kut­taa itse­ään kos­ke­viin asioi­hin.” Kala katossa, jos mikä, kuu­luu tähän sar­jaan.

Visu­aa­li­sen ympä­ris­tön mer­ki­tys var­hais­kas­va­tuk­sessa on jää­nyt liian vähälle huo­miolle. Kas­va­tus­tie­teen toh­tori Päivi Lind­berg havaitsi väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­ses­saan, että päi­vä­ko­dit kyllä ovat fyy­si­sesti tur­val­li­sia ja käy­tän­nöl­li­sesti toi­mi­via, mutta las­ten toi­min­nan näkö­kul­masta tilat ovat jous­ta­mat­to­mia eikä leik­kiym­pä­ris­töissä näy pit­kä­kes­toi­nen luova leikki.
Mutta eikös se juuri ollut sitä tär­keintä leik­kiä?

Ympä­ris­tön kehit­tä­mi­sen lisäksi las­ten näke­myk­sen kuu­le­mi­nen voisi avata uusia näkö­kul­mia myös päi­vä­ko­din toi­min­taan. Lap­si­läh­töi­nen orien­taa­tio on var­masti käy­tössä jo mones­sa­kin talossa, mutta aito läs­nä­olo toi­min­nan suun­nit­te­lussa usein uupuu. Kuvit­teel­li­nen yri­tys aset­tua lap­sen ase­maan ja tasolle ei ole sama asia kuin ihan oikean lap­sen mie­li­pide ja aito kuun­te­le­mi­nen.

Var­hais­kas­va­tus­lain uudis­tuk­set ovat vielä tuo­reita. Las­ten osal­lis­tu­mis- ja vai­kut­ta­mis­mah­dol­li­suu­det alka­vat vasta muo­tou­tua. Juuri nyt on se aika, jol­loin on mah­dol­lista ja hel­posti päät­tä­jille perus­tel­ta­vissa viedä päi­vä­ko­din toi­min­taa ja tiloja lasta osal­lis­ta­vam­paan suun­taan.
Aloit­taa voi vaikka niistä kaloista katossa!

Kaisa Yli­ruo­ka­nen