Sosiaalihuoltolakiin ja lastensuojelulakiin tehdyt muutokset ovat luoneet kaksi rinnakkaista ja keskenään erilaista palvelupolkua lapsiperheille. Poluilla tarjottavat palvelut poikkeavat toisistaan ja ovat kustannuksiltaan erilaisia. Palveluissa työskentelevän henkilöstön kelpoisuusvaatimuksetkin vaihtelevat.

 

Sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­nen oma­työn­te­kijä voi olla sosi­aa­lioh­jaaja. Sosi­aa­li­huol­to­lain nojalla teh­dään yhtey­den­otto sosi­aa­li­huol­toon pal­ve­lu­tar­peen arvioi­mi­seksi. Las­ten­suo­je­lussa työs­ken­te­lee lap­sen asioista vas­taava sosi­aa­li­työn­te­kijä. Las­ten­suo­je­lu­la­kia nou­da­tet­taessa läh­de­tään liik­keelle las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sesta, ja vasta sen jäl­keen tapah­tuu pal­ve­lu­tar­peen arviointi.

– Lain esi­työt eivät anna juu­ri­kaan väli­neitä pal­ve­lu­pol­ku­jen eriyt­tä­mi­seen, valit­te­lee Kun­ta­lii­ton eri­tyis­asian­tun­tija Aila Puus­ti­nen-Kor­ho­nen.

– Niinpä käy­tän­nössä sosi­aa­li­huol­to­lain ja las­ten­suo­je­lu­lain mukais­ten pal­ve­lu­jen raja­pinta on muo­tou­tu­nut kun­nit­tain hyvin vaih­te­le­vaksi.

Sosi­aa­li­huol­to­lain uudis­tuk­sessa siir­ret­tiin osia las­ten­suo­je­lu­lain mukai­sista pal­ve­luista suo­raan sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­siksi pal­ve­luiksi. Per­heen ei enää tar­vitse olla las­ten­suo­je­lun asia­kas saa­dak­seen apua ongel­miinsa, olipa sit­ten kysy­mys per­he­työstä, tuki­hen­ki­löstä tai tuki­per­heistä, ver­tais­ryh­mä­toi­min­nasta tai loman­viet­to­pal­ve­luista.

Miten asiakkaat jakautuvat?

Las­ten­suo­je­lun pal­ve­lu­jen tar­peen vähen­tä­mi­sen lisäksi uudis­tuk­sella pyrit­tiin sii­hen, että lap­set ja per­heet sai­si­vat pal­ve­luja mah­dol­li­sim­man var­hai­sessa vai­heessa ja mata­lan kyn­nyk­sen takaa. Tavoite sinäl­lään on Puus­ti­nen-Kor­ho­sesta tie­tysti hyvä.

– On koko­naan toi­nen kysy­mys, miten sää­detty sosiaali­huoltolaki on ollut sovel­let­ta­vissa käy­tän­töön, hän huo­maut­taa.

Kun­ta­lii­ton las­ten­suo­je­lun kun­ta­ky­se­lyssä (2017) tie­dus­tel­tiin lain­sää­dän­nön muu­tos­ten vai­ku­tuk­sia kun­kin vas­taa­jan orga­ni­saa­tioon. Vain hie­man yli puo­let vas­tan­neista arvioi, että las­ten­suo­je­lu­lain ja sosi­aa­li­huol­to­lain kolme vuotta sit­ten voi­maan tul­leet muu­tok­set ovat sel­keitä ja hyvin tie­dossa las­ten­suo­je­lun käy­tän­nössä.

Puus­ti­nen-Kor­ho­sen mie­lestä kun­nissa ei ole onnis­tuttu raken­ta­maan riit­tä­västi sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­sia pal­ve­luja. Las­ten­suo­jelu kan­taa edel­leen suurta vas­tuuta. Kun­nissa on eri­lai­sia käy­tän­töjä siitä, mil­loin asiak­kai­den voi­daan kat­soa kuu­lu­van näi­den pal­ve­lu­jen pii­riin.

– Miten eroa­vat toi­sis­taan sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­set eri­tyi­sen tuen tar­peessa ole­vat lap­set ja las­ten­suo­je­lun avo­huol­lon asiak­kaana ole­vat lap­set?

Mielenterveyspalveluja puuttuu

Kun­ta­lii­ton kun­ta­ky­se­lyn mukaan kai­kissa ter­vey­den­huol­lon kar­toi­te­tuissa tut­ki­muk­sissa ja pal­ve­luk­sissa oli tapah­tu­nut hei­ken­nystä viisi vuotta sit­ten toteu­tet­tuun kyse­lyyn ver­rat­tuna. Vaka­vin hei­ken­nys koski las­ten mie­len­ter­veys­pal­ve­lu­jen saa­ta­vuutta.

Kun­nat ja yt-alu­eet jou­tu­vat­kin osta­maan aiem­paa enem­män ter­veys­pal­ve­luja yksi­tyi­siltä pal­ve­lun­tuot­ta­jilta. Kyse­lyn mukaan 58 pro­sent­tia niistä ostaa per­he­te­ra­piaa, 42 pro­sent­tia lää­kä­ri­pal­ve­luja, 41 pro­sent­tia psy­ko­lo­gi­pal­ve­luja ja 39 pro­sent­tia toi­min­ta­te­ra­piaa.

Vakavin heikennys koski lasten mielenterveyteen liittyvien palvelujen saatavuutta.

Kun aiem­massa kyse­lyssä 63 pro­sent­tia vas­tan­neista arvioi, että las­ten mie­len­ter­veys­pal­velu jär­jes­tyi tar­peen­mu­kai­sena koh­tuul­li­sella työ­mää­rällä ja vii­veellä tai vii­veettä, nyt näin vas­tan­nei­den osuus on vain 37 pro­sent­tia.

Puus­ti­nen-Kor­ho­nen toteaa, että sijais­huol­lolla, myös kii­reel­li­sillä sijoi­tuk­silla kor­va­taan puut­tu­via mie­len­ter­veys­pal­ve­luja, eri­tyi­sesti las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­rista avo­hoi­toa ja osas­to­hoi­toa. Ter­vey­den­huol­lossa on ollut pit­kään hoi­to­käy­tän­tönä ohjata osa psyyk­ki­sesti oireh­ti­vista ja hyvin sai­rais­ta­kin lap­sista sijais­huol­toon.

– Las­ten­suo­jelu kokee monesti tämän pai­nos­tuk­sena ja kan­taa suurta huolta siitä, että nämä lap­set eivät saa tar­vit­se­maansa apua sijais­huol­losta.

Pal­ve­lu­jär­jes­tel­mästä puut­tuu pidem­piai­kai­nen las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­nen kun­tout­tava hoito. Sijais­huol­to­rat­kai­sun takia ter­vey­den­huol­lolla ei ole ollut tar­vetta eikä mie­len­kiin­toa kehit­tää sel­laista hoi­toa.

– Lasta ei las­tenp­sy­kiat­riassa hoi­deta, jos hän ei ole moti­voi­tu­nut. Las­ten­suo­je­lun pitää ottaa nekin lap­set, joita ei haluta muu­alla hoi­taa, kun heit­teil­le­kään ei voi jät­tää.

Ohjausta sijais­huol­toon perus­tel­laan usein kas­vuo­lo­jen vakaut­ta­mi­sen nimissä. Las­ten­suo­je­lu­laki kui­ten­kin vel­voit­taa ter­veys­kes­kuk­set ja sai­raan­hoi­to­pii­rin jär­jes­tä­mään tar­vit­ta­vat tut­ki­muk­set, hoi­don ja tera­piat las­ten­suo­je­lun asiak­kaina ole­ville.

– Tähän asi­aan ei halua tässä maassa kukaan puut­tua, eivät edes val­von­ta­vi­ran­omai­set, ihmet­te­lee Puus­ti­nen-Kor­ho­nen.

Tiimityö on tullut jäädäkseen

Las­ten­suo­jelu on kehit­ty­nyt tii­mi­työn suun­taan. Aluksi tii­mei­hin tuli sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den lisäksi per­he­työn­te­ki­jöitä, sosi­aa­lioh­jaa­jia ja joh­tava sosi­aa­li­työn­te­kijä. Nyt on mukana per­he­te­ra­peut­teja ja monia muita ammat­ti­lai­sia kuten psy­kiat­ri­nen sai­raan­hoi­taja, sosi­aa­lip­sy­ko­logi, las­ten­val­voja ja psy­ko­logi.

Lastensuojelutyötä haittaa jatkuvat muutokset.


– Kaikki koke­muk­sis­taan ker­to­neet kun­nat piti­vät tii­mi­työtä hyvänä mai­ni­ten, että enti­seen ei ole paluuta, vaikka kehi­tet­tä­vää­kin on, Puus­ti­nen-Kor­ho­nen sanoo.

Kun­ta­ky­se­lyn avo­vas­tauk­sissa tode­taan las­ten­suo­je­lun jou­tu­van pon­nis­te­le­maan saa­dak­seen pitää itsel­lään asian­tun­te­muk­sensa. Muut toi­mi­jat, kuten koulu ja ter­vey­den­huolto, pyr­ki­vät mää­rit­tä­mään, mitä las­ten­suo­je­lun pitäisi mil­loin­kin tehdä. Ne arvioi­vat mie­lel­lään las­ten­suo­je­lun onnis­tu­mista, vaikka niillä ei ole sii­hen riit­tä­vää kom­pe­tens­sia.

Puus­ti­nen-Kor­ho­nen muis­tut­taa las­ten­suo­je­lu­työtä hai­tan­neen jo 10 vuo­den ajan las­ten­suo­je­lu­la­kiin teh­dyt jat­ku­vat muu­tok­set. Nykyi­seen las­ten­suo­je­lu­la­kiin teh­tiin muu­tok­sia noin 20 ker­taa ennen vuo­den 2015 suu­rem­paa sosi­aa­li­huol­to­lain muu­tosta.

– Aina ole­te­taan työn­te­ki­jöi­den pysy­vän perässä. Kun­ta­ky­se­lyn mukaan jat­ku­vat laki­muu­tok­set ovat mer­kit­tävä kuor­mi­tus­te­kijä las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den työssä.

Markku Tasala