Sosiaalihuoltolakiin ja lastensuojelulakiin tehdyt muutokset ovat luoneet kaksi rinnakkaista ja keskenään erilaista palvelupolkua lapsiperheille. Poluilla tarjottavat palvelut poikkeavat toisistaan ja ovat kustannuksiltaan erilaisia. Palveluissa työskentelevän henkilöstön kelpoisuusvaatimuksetkin vaihtelevat.

 

Sosiaa­li­huol­tolain mukainen omatyön­tekijä voi olla sosiaa­lioh­jaaja. Sosiaa­li­huol­tolain nojalla tehdään yhtey­denotto sosiaa­li­huoltoon palve­lu­tarpeen arvioi­mi­seksi. Lasten­suo­je­lussa työsken­telee lapsen asioista vastaava sosiaa­li­työn­tekijä. Lasten­suo­je­lu­lakia nouda­tet­taessa lähdetään liikkeelle lasten­suo­je­luil­moi­tuk­sesta, ja vasta sen jälkeen tapahtuu palve­lu­tarpeen arviointi.

– Lain esityöt eivät anna juurikaan välineitä palve­lu­pol­kujen eriyt­tä­miseen, valit­telee Kunta­liiton erityis­asian­tuntija Aila Puustinen-Korhonen.

– Niinpä käytän­nössä sosiaa­li­huol­tolain ja lasten­suo­je­lulain mukaisten palve­lujen rajapinta on muotou­tunut kunnittain hyvin vaihte­le­vaksi.

Sosiaa­li­huol­tolain uudis­tuk­sessa siirrettiin osia lasten­suo­je­lulain mukai­sista palve­luista suoraan sosiaa­li­huol­tolain mukai­siksi palve­luiksi. Perheen ei enää tarvitse olla lasten­suojelun asiakas saadakseen apua ongel­miinsa, olipa sitten kysymys perhe­työstä, tukihen­ki­löstä tai tukiper­heistä, vertais­ryh­mä­toi­min­nasta tai loman­viet­to­pal­ve­luista.

Miten asiakkaat jakautuvat?

Lasten­suojelun palve­lujen tarpeen vähen­tä­misen lisäksi uudis­tuk­sella pyrittiin siihen, että lapset ja perheet saisivat palveluja mahdol­li­simman varhai­sessa vaiheessa ja matalan kynnyksen takaa. Tavoite sinällään on Puustinen-Korho­sesta tietysti hyvä.

– On kokonaan toinen kysymys, miten säädetty sosiaali­huoltolaki on ollut sovel­let­ta­vissa käytäntöön, hän huomauttaa.

Kunta­liiton lasten­suojelun kunta­ky­se­lyssä (2017) tiedus­teltiin lainsää­dännön muutosten vaiku­tuksia kunkin vastaajan organi­saa­tioon. Vain hieman yli puolet vastan­neista arvioi, että lasten­suo­je­lulain ja sosiaa­li­huol­tolain kolme vuotta sitten voimaan tulleet muutokset ovat selkeitä ja hyvin tiedossa lasten­suojelun käytän­nössä.

Puustinen-Korhosen mielestä kunnissa ei ole onnis­tuttu raken­tamaan riittä­västi sosiaa­li­huol­tolain mukaisia palveluja. Lasten­suojelu kantaa edelleen suurta vastuuta. Kunnissa on erilaisia käytäntöjä siitä, milloin asiak­kaiden voidaan katsoa kuuluvan näiden palve­lujen piiriin.

– Miten eroavat toisistaan sosiaa­li­huol­tolain mukaiset erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ja lasten­suojelun avohuollon asiak­kaana olevat lapset?

Mielenterveyspalveluja puuttuu

Kunta­liiton kunta­ky­selyn mukaan kaikissa tervey­den­huollon kartoi­te­tuissa tutki­muk­sissa ja palve­luk­sissa oli tapah­tunut heiken­nystä viisi vuotta sitten toteu­tettuun kyselyyn verrattuna. Vakavin heikennys koski lasten mielen­ter­veys­pal­ve­lujen saata­vuutta.

Kunnat ja yt-alueet joutu­vatkin ostamaan aiempaa enemmän terveys­pal­veluja yksityi­siltä palve­lun­tuot­ta­jilta. Kyselyn mukaan 58 prosenttia niistä ostaa perhe­te­rapiaa, 42 prosenttia lääkä­ri­pal­veluja, 41 prosenttia psyko­lo­gi­pal­veluja ja 39 prosenttia toimin­ta­te­rapiaa.

Vakavin heikennys koski lasten mielenterveyteen liittyvien palvelujen saatavuutta.

Kun aiemmassa kyselyssä 63 prosenttia vastan­neista arvioi, että lasten mielen­ter­veys­palvelu järjestyi tarpeen­mu­kaisena kohtuul­li­sella työmää­rällä ja viiveellä tai viiveettä, nyt näin vastan­neiden osuus on vain 37 prosenttia.

Puustinen-Korhonen toteaa, että sijais­huol­lolla, myös kiireel­li­sillä sijoi­tuk­silla korvataan puuttuvia mielen­ter­veys­pal­veluja, erityi­sesti lasten- ja nuori­sop­sy­kiat­rista avohoitoa ja osasto­hoitoa. Tervey­den­huol­lossa on ollut pitkään hoito­käy­täntönä ohjata osa psyyk­ki­sesti oireh­ti­vista ja hyvin sairais­takin lapsista sijais­huoltoon.

– Lasten­suojelu kokee monesti tämän painos­tuksena ja kantaa suurta huolta siitä, että nämä lapset eivät saa tarvit­se­maansa apua sijais­huol­losta.

Palve­lu­jär­jes­tel­mästä puuttuu pidem­piai­kainen lasten- ja nuori­sop­sy­kiat­rinen kuntouttava hoito. Sijais­huol­to­rat­kaisun takia tervey­den­huol­lolla ei ole ollut tarvetta eikä mielen­kiintoa kehittää sellaista hoitoa.

– Lasta ei lastenp­sy­kiat­riassa hoideta, jos hän ei ole motivoi­tunut. Lasten­suojelun pitää ottaa nekin lapset, joita ei haluta muualla hoitaa, kun heitteil­lekään ei voi jättää.

Ohjausta sijais­huoltoon perus­tellaan usein kasvuo­lojen vakaut­ta­misen nimissä. Lasten­suo­je­lulaki kuitenkin velvoittaa terveys­kes­kukset ja sairaan­hoi­to­piirin järjes­tämään tarvit­tavat tutki­mukset, hoidon ja terapiat lasten­suojelun asiak­kaina oleville.

– Tähän asiaan ei halua tässä maassa kukaan puuttua, eivät edes valvon­ta­vi­ran­omaiset, ihmet­telee Puustinen-Korhonen.

Tiimityö on tullut jäädäkseen

Lasten­suojelu on kehit­tynyt tiimityön suuntaan. Aluksi tiimeihin tuli sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden lisäksi perhe­työn­te­ki­jöitä, sosiaa­lioh­jaajia ja johtava sosiaa­li­työn­tekijä. Nyt on mukana perhe­te­ra­peutteja ja monia muita ammat­ti­laisia kuten psykiat­rinen sairaan­hoitaja, sosiaa­lip­sy­kologi, lasten­valvoja ja psykologi.

Lastensuojelutyötä haittaa jatkuvat muutokset.


– Kaikki kokemuk­sistaan kertoneet kunnat pitivät tiimi­työtä hyvänä mainiten, että entiseen ei ole paluuta, vaikka kehitet­tä­vääkin on, Puustinen-Korhonen sanoo.

Kunta­ky­selyn avovas­tauk­sissa todetaan lasten­suojelun joutuvan ponnis­te­lemaan saadakseen pitää itsellään asian­tun­te­muk­sensa. Muut toimijat, kuten koulu ja tervey­den­huolto, pyrkivät määrit­tämään, mitä lasten­suojelun pitäisi milloinkin tehdä. Ne arvioivat mielellään lasten­suojelun onnis­tu­mista, vaikka niillä ei ole siihen riittävää kompe­tenssia.

Puustinen-Korhonen muistuttaa lasten­suo­je­lu­työtä haitanneen jo 10 vuoden ajan lasten­suo­je­lu­lakiin tehdyt jatkuvat muutokset. Nykyiseen lasten­suo­je­lu­lakiin tehtiin muutoksia noin 20 kertaa ennen vuoden 2015 suurempaa sosiaa­li­huol­tolain muutosta.

– Aina oletetaan työnte­ki­jöiden pysyvän perässä. Kunta­ky­selyn mukaan jatkuvat lakimuu­tokset ovat merkittävä kuormi­tus­tekijä lasten­suojelun sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden työssä.

Markku Tasala