Kaiku-hanke haluaa turva­pai­kan­ha­ki­joista pohjois­kar­ja­laisen yhteisön jäseniä oikeuk­sineen ja velvol­li­suuk­sineen.

 

Mustafa Kamilia voi sanoa onnel­li­seksi mieheksi. Hän on mennyt juuri naimisiin, muuttanut omako­ti­taloon joen rannalle ja hänellä on työ kotoval­men­tajana Pohjois-Karjalan Sosiaa­li­tur­vayh­dis­tyksen Kaiku-projek­tissa. Mustafa Kamil, puhut­te­lu­ni­meltään Safi, on iraki­lainen turva­pai­kan­hakija. Hän saapui Helsinkiin vaaral­lisen matkan jälkeen syksyllä 2015. Matka kulki Irakista Turkkiin, Kreikkaan ja lopulta Euroopan halki Suomeen.

− Ensim­mäinen ajatus Suomesta oli, että tämä maa on rauhal­linen, tästä voisi tulla uusi kotimaani, Safi kertoo.

Kun turva­pai­kan­ha­ki­joita tuli aina vain lisää, siirrettiin aiemmin tulleita uusiin vas­taanottokeskuksiin. Safil­lekin moni paikka tuli tutuksi. Joka kerta hän toivoi, että matka lopulta pysäh­tyisi. Viimeisin pysähdys oli Paiholan vastaan­ot­to­keskus, 20 kilometrin pääs­sä Joensuusta.

Kotima­joitus tuo normaa­liutta

Elämä vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa – englannin kielellä Safi käyttää sanaa leiri – oli raskasta. Vanha mieli­sai­raala keskellä metsää. Kolme kerros­sänkyä pienessä huoneessa. Ei mitään tekemistä. Huoli omaisista ja lähei­sistä. Paljon epätie­toi­suutta. Turva­paik­ka­haas­tattelu ja päätös jännit­tävät. Paina­jaisia ja huonosti nukuttuja öitä, pitkälle nukuttuja päiviä.

Safilla on kieli­taitoa ja karismaa, ja turva­pai­kan­ha­kijat valit­sivat hänet edusta­jakseen vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa. Häntä käytettiin paljon apuna, kun viral­liset tulkit eivät olleet paikalla. Näitä tilan­teita oli paljon ja kaikkina vuoro­kau­de­nai­koihin.

– Halusin auttaa, mutta autta­minen alkoi stressata. Asiat olivat usein kielteisiä. Olin samassa tilan­teessa kuin kaikki muutkin, mutta lisäksi sain selvittää toisten ongelmia, Safi kertoo.

Saadakseen muuta ajatel­tavaa kuin oma tilan­teensa Safi hakeutui vapaa­eh­tois­työhön Pohjois-Karjalan Sosiaa­li­tur­vayh­dis­tykseen. Safin tilan­netta helpotti myös pääsy kotima­joi­tukseen. Joensuu­lainen turva­pai­kan­ha­ki­joita auttava vapaa­eh­tois­ryhmä organisoi kotima­joi­tusta, jossa paikka­kun­ta­laiset tarjoavat huoneen tarvit­se­valle. Safi sai kodin Suhmu­rasta.

− Martin ja Pirkon koti oli minulle kuin taivas. Heillä oli paljon ystäviä, ja kotona kävi paljon vieraita. Ympärillä oli elämää. Edelleen Safi auttoi Paiholaan jääneitä puheli­mitse, mutta nyt autta­minen tuntui kevyem­mältä.

Kaiku tukee osalli­suutta

Pohjois-Karjalan Sosiaa­li­tur­vayh­distys aloitti ESR-rahoi­tuk­sella Kaiku-hankkeen elokuussa 2015. Sen tarkoitus oli tuottaa pitkä­ai­kais­työt­tö­mille uuden­laisia palve­luita, jotka auttavat työllis­tymään.

Syksyllä maail­man­ti­lanne muuttui, ja pakolaisia alkoi tulla ennen näkemätön määrä myös Pohjois-Karjalaan. Kaiku eli ajan hermolla ja laajensi toimin­taansa Paiholan vastaan­ot­to­kes­kuksen, jossa oli yli 100 pääosin iraki­laista nuorehkoa miestä turva­pai­kan­ha­kijana. Heidät piti ottaa osaksi suoma­laista yhteis­kuntaa. Kenenkään ei ole hyvä olla toimet­tomana odotta­massa päätöstä tulevai­suu­destaan.

Saadakseen muuta ajateltavaa kuin oma tilanteensa Safi hakeutui vapaaehtoistyöhön Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykseen.

Tieto Kaiku-hankkeesta on levinnyt. Turva­pai­kan­ha­kijat ovat aktii­visia sosiaa­li­sessa mediassa. Kaikun työval­mentaja Aino Harinen saa viikoittain eri puolilta Suomea puheluita, joissa kysytään voisiko hän auttaa. Kaiku-projekti on toistai­seksi ainoa laatuaan, eivätkä sen resurssit riitä valta­kun­nal­liseen toimintaan.

Älä oleta – kuuntele

Kaiku-hanke aloitti käymällä kerto­massa toimin­nastaan Paiho­lassa, jottei turva­pai­kan­ha­ki­joiden tarvitsisi lähteä minnekään.

− Kuinka väärässä olimmekaan! He nimenomaan haluavat pois syrjäi­sestä keskuk­sesta ihmisten pariin. Nykyisin infot ovat Joensuussa.

− Mahdol­li­suuksien torita­pah­tu­massa tutustuin Safiin, ja hän lähti vapaa­eh­toisena mukaan infoi­himme. Hän tuntui tuntevan kaikki, häntä kuunneltiin, Aino selittää.

Loppu­vuo­desta Mustafa Kamilista tuli palkattu kotoval­mentaja. Silloin hän myös vuokrasi itselleen pienen mökin Martin ja Pirkon naapu­rista. Kun minulla oli töitä, ei mielestäni ollut oikein asua enää toisten tuen varassa, hän selittää.

Turva­pai­kan­ha­kijat haluavat työhön

Toimin­nasta kiinnos­tuneet rekis­te­röidään ja heidän osaami­sensa kartoi­tetaan.

– Työkaluna on 6-sivuinen lomake, jonka jokainen saa kotiläksynä täytet­tä­väksi. Lomakkeen täyttä­minen sinällään on jo osa voimaan­tu­mista. Monella on suoma­laisia ystäviä, joiden kanssa käydä lomaketta läpi. Toiset tekevät sitä turva­pai­kan­ha­ki­ja­to­ve­reiden tai vastaan­ot­to­kes­kuksen henki­lö­kunnan kanssa, Aino Harinen kertoo.

Teema­koh­tai­sessa lomak­keessa kysytään perus­tiedot, kieli­taito, koulutus, työko­kemus, harras­tukset, haaveet, unelma-ammatti, mielty­mykset ja oma ”myyntipuhe”, miten tarjoaisi osaamistaan työnan­ta­jalle.

– Alun perin tarkoitus tehdä yksilö­koh­tai­sesti työtä, mutta koska osallis­tujia on niin paljon, olemme käyneet asioita läpi 8 hengen ryhmissä. Ei tämä ryhmä­muo­toi­nenkaan työskentely huono ole, arvioi Aino.

Ryhmä­ko­koon­tu­misia pidettiin heinä-elokuussa. Se sopi hyvin Ainolle ja Safille, joilla ei kummal­lakaan ollut kesälomaa. Nyt Ainolle on palau­tettu 58 lomaketta täytettynä. Kaikkiaan Kaiku-hankkeella on 80 rekis­te­röityä asiakasta.

Lomake toimii Ainolle työvä­li­neenä, kun hän etsii työtä tai työhar­joit­te­lu­paikkoja. Yhdessä hakijan kanssa työstetään lomakkeen pohjalta cv tai tehdään esitte­ly­video.

Kaiku-hankkeessa sopeu­dutaan

– Kuvit­te­limme alkuun, että moni saa oleske­lu­luvan. Nyt teemme kuitenkin enimmäkseen työtä turvapaikanhakija­statuksella olevien kanssa. Vain 16 asiak­kaal­lamme on oleske­lulupa ja siten mahdol­lisuus saada sosiaa­li­tur­va­tunnus ja esimer­kiksi TE­toimiston tai Kelan palve­luita, kertoo Aino Harinen.

Tärkeänä työmuotona on työelämälähtöinen kielikoulutus. On toinen asia opetella kieltä, jotta voi tehdä työtä kuin päntätä vastaanottokeskuksessa kielioppia.

Tulokset ovat hyviä. Yli kolme­kym­mentä kolme­viik­koista TET-jaksoa (työelä­mään­tu­tus­tu­minen) on toteu­tunut. Tyypil­lisiä työpaikko ja ovat olleet ravin­tolat, ja pizzeriat, kaupan ala sekä siivous- ja raken­nustyöt.

– Töitä on saatu 12 henki­lölle. Suurin osa työso­pi­muk­sista on kuitenkin osa­-aikaisia tai nolla­työ­so­pi­muksia.

Näinä päivinä allekir­joi­tetaan ensim­mäinen sellainen työso­pimus, jossa partu­ri­kou­lu­tuksen kotimaassaan saanut Ammar Alobidi aloittaa koulu­tustaan vastaavan työn Pohjois-Karjalan Osuus­kaupan parturi-kampaa­mossa.

– Olen ylpeä tästä työso­pi­muk­sesta, Aino hehkuttaa.

Aino ei ole havainnut työnan­tajien piirissä minkään­laista syrjintää. Työllis­tä­misen ongelmana on työnha­kijan puutteel­linen kieli­taito ja työnan­tajan rahan­puute.

Koulu­tusta ja talkoita

Kaiku on järjes­tänyt messut, joilla työnan­tajat ja työnha­kijat kohta­sivat. Messuissa oli suuri työ, mutta yleinen tapahtuma ei oikein tavoit­tanut kohde­jouk­koaan.

– Nyt järjes­tämme alakoh­taisia tapaa­misia, joissa tietyn alan työnan­tajia ja alasta kiinnos­tu­neita maahan­muut­tajia kutsutaan kahville. Keveäm­millä järjes­te­lyillä saadaan enemmän tulosta.

– Tärkeänä työmuotona on työelä­mä­läh­töinen kieli­kou­lutus. Esimer­kiksi Ammar Alobi­dilla on työhar­joit­te­lujen aikana kielen­opettaja pari tuntia viikossa työpai­kalla tukemassa ja opetta­massa.

Aino epäilee kieliop­pi­läh­töisen kielen­ope­tuksen toimi­vuutta. On ihan toinen asia opetella kieltä käytännön tarpeeseen voidakseen tehdä tiettyä työtä, kuin päntätä vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa kielioppia. Kaiku-hanke on järjes­tänyt työtur­val­li­suus­kort­ti­kou­lu­tusta. Myös hygie­nia­pas­si­kou­lu­tusta on ollut. Seuraavana vuoroon tulee tulityö­kort­ti­kou­lutus.

Hyväk­sytyt suori­tukset antavat mahdol­li­suuden päästä työhar­joit­teluun ja työhön. Kortti on monelle myös tosi tärkeä osoitus siitä, että on onnis­tunut jossakin ja saanut siitä todisteen.

Kaiku on järjes­tänyt myös suosittua pop-up-ravin­to­la­toi­mintaa ja talkoita. Vakuu­tukset ovat tärkeä yksityis­kohta, joka pitää olla kunnossa, jotta turva­pai­kan­ha­kijat voivat osallistua näihin tapah­tumiin. Kaiku huolehtii niistä.

Olimme viime kesänä 20 hengen talkoo­po­ru­kalla raken­ta­massa ja purka­massa Ilosaa­ri­rockin lavoja. Ensi kesäksi meitä on pyydetty kaksin­ker­tai­sella määrällä mukaan. Talkoot olivat hieno juttu pojille. Palkkioksi he saivat vapaa­lipun tapah­tumaan. Mikä sen hauskempaa kuin tanssia aamuun saakka toisten nuorten kanssa!

Menetelmiä osaamisen tunnis­ta­miseen

Safi on toiminut tähän saakka paljon Ainon työparina ja usein myös tulkkina. Kun asiakkaat tarvit­sevat apua passi-, vero- tai pankki­asioiden kanssa, Safi menee mukaan, Ainoa ei tarvita.

Kohta teemme työnjaon siten, että Safi jatkaa turva­pai­kan­ha­ki­joiden kanssa, ja minä työsken­telen oleske­lu­luvan saaneiden kanssa. He tarvit­sevat pidem­mälle menevää ohjausta ja sparrausta kotou­tuakseen, Aino kertoo.

Aino Harinen on pohtinut paljon osaamisen käsitettä. Paraikaa hän on Haaga-Helian koulu­tuk­sessa, jossa opiskellaan, miten tunnistaa maahan­muut­tajien osaaminen. Hyväksi havaittu menetelmä on tarinan­ker­ronta.

Harvalla on tutkintoja tai koulu­tusta. Meillä arvos­tetaan viral­lisia todis­tuksia, ja niin tuntuu olevan Irakis­sakin. Moni siis sanoo, ettei osaa mitään, jos ei ole koulu­to­dis­tusta. Kuitenkin he ovat tehneet vaikka mitä.

Meillä on räätä­leitä, hitsaajia, partu­reita. Jollakin on alempi korkea­kou­lu­tut­kinto. Kerron­nal­liset menetelmät paljas­tavat hyvin osaamista. Kun pyydän asiakasta kertomaan, millainen oli hänen tyypil­linen päivänsä viisi vuotta sitten Irakissa, alkaa paljastua osaamis­ ta, joka voidaan sitten purkaa cv:ksi.

Yrittä­jäksi?

Neljän jälkeen alkaa Silta­kes­kuksen ovi käydä tiheään. Miehet terveh­tivät toisiaan. Yksi isä tuo mukanaan pienen poikansa, joka uppoutuu infon ajaksi kännykän pelimaa­ilmaan sivuhuo­neessa. Pöytään on katettu hedelmiä, pullaa ja pientä suolaista kahvin ja teen lisäksi. Kun tulkki Faroug Hedhil on saapunut ja kello osoittaa viittä, aloittaa Aino yrittä­jyys­kurssin esittelyn.

Kaiku-hanke on kilpai­lu­tuksen kautta hankkinut koulu­tuksen, jossa on tarjolla laadu­kasta yrittä­jä­kou­lu­tusta ja henki­lö­koh­taista mento­rointia. Kurssi selvästi kiinnostaa miehiä, ja he täyttävät yhteys­tie­to­lo­makkeen, jonka pohjalta Aino ottaa heihin henki­lö­koh­tai­sesti yhteyttä myöhemmin.

Entä jos päätös on kielteinen?

Tunnelmat vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa ovat nyt painos­tavat. Kielteisiä turva­paik­ka­pää­töksiä on tullut paljon, valituksia on tehty ja uusia päätöksiä odotetaan. Mielialat eivät ole kovin korkealla. Maahan­muut­to­vi­raston päätös julistaa Irak turval­li­seksi on kuohut­tanut mieliä niin, että turva­pai­kan­ha­kijat järjes­tivät Joensuussa miele­no­soi­tuk­senkin.

– Päätökset ovat pitkiä, monimut­kaisia ja suomen­kie­lisiä. Niitä luetaan ja selvi­tellään yhdessä, kertoo Safi.

Jokaisen saama kielteinen päätös on kova pettymys myös minulle. Mitä tapahtuu, jos toi­ nenkin päätös on kielteinen? Vastaanottokes­kuksesta joutuu lähtemään. Mistä katto pään päälle? Mistä elanto?

Oma elämänä on nyt tässä, se on rauhallista, pientä, mukavaa. En ikävöi kotimaatani. siellä on sota.

Joensuussa vapaa­eh­toinen kansa­lais­ryhmä ja järjes­töjen työnte­kijät varmis­tavat, ettei kukaan joudu tyhjän päälle vastaan­ot­to­kes­kuk­sesta. Tieto vastaan­ot­to­kes­kuk­sesta lähte­vistä tulee vapaa­eh­toi­sille ja nämä järjestä­ vät asunnon ja ohjaavat sosiaa­li­toimeen. Myös sosiaa­li­toimi on ohjeis­tettu huoleh­timaan paperit­to­mista.

– Joensuussa on yhtenäinen linja. Emme puhu laitto­masti maassa olevista, Aina toteaa.

Entä Mustafa Kamil, Safi, mikä häntä odottaa? Kaiku-hanke jatkuu vuoden 2017 loppuun. Sen mahdol­li­sesta jatkosta ei vielä ole tietoa.

– Oma elämänä on nyt tässä, se on rauhal­lista, pientä, mukavaa. En ikävöi kotimaatani. Siellä on sota.

Elämää varjostaa turva­paik­ka­päätös. Safikin on saanut kielteisen päätöksen turva­paik­ka­ha­ke­muk­seensa. Nyt vireillä on valitus, ja uusi ratkaisu voi tulla koska tahansa.

Kotima­joi­tusta VOKien rinnalle

Vapaa­eh­toisten ryhmät ovat organi­soineet turva­pai­kan­ha­ki­joille kotima­joi­tusta syksystä 2015 lähtien. Joensuussa turva­pai­kan­ha­ki­joille on hankittu 10 kotima­joi­tus­paikkaa. Joensuun lisäksi vapaa­eh­tois­ryhmiä toimii myös Helsin­gissä, Jyväs­ky­lässä, Oulussa, Tampe­reella ja Turussa. Lisäksi yksit­täisiä majoi­tuksia toteu­tetaan eripuo­lilla Suomea.

Kotima­joitus on eri asia kuin yksityis­ma­joitus, joka on ollut käytössä jo kauan. Yksityis­ma­joi­tuk­sella tarkoi­tetaan tilan­netta, jossa turva­pai­kan­hakija asuu maassa oleske­levan sukulaisen tai tuttavan luona. Kotima­joitus puolestaan tarkoittaa, että turva­pai­kan­hakija asuu ennestään tunte­mat­toman vapaa­eh­toisen luona ikään kuin alivuo­kra­laisena, mutta vuokraa maksa­matta.

Termeillä on merki­tystä turva­pai­kan­ha­kijan saamien korvausten vuoksi. Yksityis­ma­joi­tuk­sessa saa vähemmän tukea kuin kotima­joi­tuk­sessa, kun oletetaan yksityis­ma­joi­tuk­sessa olevan kuuluvan yhteiseen ruoka­kuntaan majoit­tajan kanssa. Kotima­joitus on osoit­tau­tunut tehok­kaaksi kotout­ta­jaksi, ja huomat­ta­vasti halvem­maksi kuin majoitus vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa. Kielen oppimi­nenkin tapahtuu kotima­joi­tuk­sessa helpommin kuin vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa.

Raha-automaat­tiyh­distys on antanut rahoi­tuksen turva­pai­kan­ha­ki­joiden kotima­joi­tuksen kehit­tä­miseen. Hankkeella on tarkoitus saada kotima­joi­tuk­sesta viral­linen majoi­tus­muoto vastaan­ot­to­kes­kusten rinnalle. Toiveena on, että kotima­joi­tusta antava vapaa­eh­toinen saisi myös pienen korvauksen. Turva­pai­kan­hakija saa elinkus­tan­nus­kor­vauksen.

Joensuussa kotima­joi­tusta vapaa­eh­toisena organi­soinut Mirka Seppälä aloittaa valta­kun­nal­lisen kotima­joi­tus­hankkeen palkattuna koordi­noijana touko­kuussa. Hankkeen tiedot­ta­jaksi on palkattu Sanna Valtonen.

Kristiina Koski­luoma