Kaiku-hanke haluaa turvapaikanhakijoista pohjoiskarjalaisen yhteisön jäseniä oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

 

Mustafa Kamil­ia voi sanoa onnel­lisek­si miehek­si. Hän on men­nyt juuri naimisi­in, muut­tanut omakoti­taloon joen ran­nalle ja hänel­lä on työ koto­val­men­ta­jana Pohjois-Kar­jalan Sosi­aal­i­tur­vay­hdis­tyk­sen Kaiku-pro­jek­tis­sa. Mustafa Kamil, puhut­telu­nimeltään Safi, on irak­i­lainen tur­va­paikan­hak­i­ja. Hän saa­pui Helsinki­in vaar­al­lisen matkan jäl­keen syksyl­lä 2015. Mat­ka kul­ki Irak­ista Turkki­in, Kreikkaan ja lop­ul­ta Euroopan hal­ki Suomeen.

− Ensim­mäi­nen aja­tus Suomes­ta oli, että tämä maa on rauhalli­nen, tästä voisi tul­la uusi koti­maani, Safi ker­too.

Kun tur­va­paikan­hak­i­joi­ta tuli aina vain lisää, siir­ret­ti­in aiem­min tullei­ta uusi­in vas­taanottokeskuksiin. Safillekin moni paik­ka tuli tutuk­si. Joka ker­ta hän toivoi, että mat­ka lop­ul­ta pysähty­isi. Viimeisin pysähdys oli Pai­holan vas­taan­ot­tokeskus, 20 kilo­metrin pääs­sä Joen­su­us­ta.

Kotimajoitus tuo normaaliutta

Elämä vas­taan­ot­tokeskuk­ses­sa – englan­nin kielel­lä Safi käyt­tää sanaa leiri – oli raskas­ta. Van­ha mieli­sairaala keskel­lä met­sää. Kolme ker­rossänkyä pienessä huoneessa. Ei mitään tekemistä. Huoli omai­sista ja lähei­sistä. Paljon epäti­etoisu­ut­ta. Tur­va­paikka­haas­tat­telu ja päätös jän­nit­tävät. Paina­jaisia ja huonos­ti nukut­tu­ja öitä, pitkälle nukut­tu­ja päiviä.

Safil­la on kieli­taitoa ja karis­maa, ja tur­va­paikan­hak­i­jat val­it­si­vat hänet edus­ta­jak­seen vas­taan­ot­tokeskuk­ses­sa. Hän­tä käytet­ti­in paljon apuna, kun viral­liset tulk­it eivät olleet paikalla. Näitä tilantei­ta oli paljon ja kaikki­na vuorokau­de­naikoi­hin.

– Halusin aut­taa, mut­ta aut­ta­mi­nen alkoi stres­sa­ta. Asi­at oli­vat usein kiel­teisiä. Olin samas­sa tilanteessa kuin kaik­ki muutkin, mut­ta lisäk­si sain selvit­tää tois­t­en ongelmia, Safi ker­too.

Saadak­seen muu­ta ajateltavaa kuin oma tilanteen­sa Safi hakeu­tui vapaae­htoistyöhön Pohjois-Kar­jalan Sosi­aal­i­tur­vay­hdis­tyk­seen. Safin tilan­net­ta helpot­ti myös pääsy koti­ma­joituk­seen. Joen­su­u­lainen tur­va­paikan­hak­i­joi­ta aut­ta­va vapaae­htois­ryh­mä organ­isoi koti­ma­joi­tus­ta, jos­sa paikkakun­ta­laiset tar­joa­vat huoneen tarvit­se­valle. Safi sai kodin Suh­muras­ta.

− Mar­tin ja Pirkon koti oli min­ulle kuin taivas. Heil­lä oli paljon ystäviä, ja kotona kävi paljon vierai­ta. Ympäril­lä oli elämää. Edelleen Safi aut­toi Pai­ho­laan jääneitä puhe­lim­itse, mut­ta nyt aut­ta­mi­nen tun­tui kevyem­mältä.

Kaiku tukee osallisuutta

Pohjois-Kar­jalan Sosi­aal­i­tur­vay­hdis­tys aloit­ti ESR-rahoituk­sel­la Kaiku-han­kkeen eloku­us­sa 2015. Sen tarkoi­tus oli tuot­taa pitkäaikaistyöt­tömille uuden­laisia palvelui­ta, jot­ka aut­ta­vat työl­listymään.

Syksyl­lä maail­man­ti­lanne muut­tui, ja pako­laisia alkoi tul­la ennen näkemätön määrä myös Pohjois-Kar­jalaan. Kaiku eli ajan her­mol­la ja laa­jen­si toim­intaansa Pai­holan vas­taan­ot­tokeskuk­sen, jos­sa oli yli 100 pääosin irak­i­laista nuorehkoa miestä tur­va­paikan­hak­i­jana. Hei­dät piti ottaa osak­si suo­ma­laista yhteiskun­taa. Kenenkään ei ole hyvä olla toimet­tomana odot­ta­mas­sa päätöstä tule­vaisu­ud­estaan.

Saadakseen muuta ajateltavaa kuin oma tilanteensa Safi hakeutui vapaaehtoistyöhön Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykseen.

Tieto Kaiku-han­kkeesta on levin­nyt. Tur­va­paikan­hak­i­jat ovat akti­ivisia sosi­aalises­sa medi­as­sa. Kaikun työ­val­men­ta­ja Aino Hari­nen saa viikoit­tain eri puo­lil­ta Suomea puhelui­ta, jois­sa kysytään voisiko hän aut­taa. Kaiku-pro­jek­ti on tois­taisek­si ain­oa laat­u­aan, eivätkä sen resurssit riitä val­takun­nal­liseen toim­intaan.

Älä oleta – kuuntele

Kaiku-han­ke aloit­ti käymäl­lä ker­tomas­sa toimin­nas­taan Pai­ho­las­sa, jot­tei tur­va­paikan­hak­i­joiden tarvit­sisi lähteä min­nekään.

− Kuin­ka väärässä olim­mekaan! He nimeno­maan halu­a­vat pois syr­jäis­es­tä keskuk­ses­ta ihmis­ten pari­in. Nyky­isin infot ovat Joen­su­us­sa.

− Mah­dol­lisuuk­sien tori­ta­pah­tu­mas­sa tutus­tu­in Safi­in, ja hän lähti vapaae­htoise­na mukaan infoi­himme. Hän tun­tui tun­te­van kaik­ki, hän­tä kuun­nelti­in, Aino selit­tää.

Lop­pu­vuodes­ta Mustafa Kamilista tuli palkat­tu koto­val­men­ta­ja. Sil­loin hän myös vuokrasi itselleen pienen mökin Mar­tin ja Pirkon naa­purista. Kun min­ul­la oli töitä, ei mielestäni ollut oikein asua enää tois­t­en tuen varas­sa, hän selit­tää.

Turvapaikanhakijat haluavat työhön

Toimin­nas­ta kiin­nos­tuneet rek­isteröidään ja hei­dän osaamisen­sa kar­toite­taan.

– Työkalu­na on 6‑sivuinen lomake, jon­ka jokainen saa kotiläksynä täytet­täväk­si. Lomak­keen täyt­tämi­nen sinäl­lään on jo osa voimaan­tu­mista. Monel­la on suo­ma­laisia ystäviä, joiden kanssa käy­dä lomaket­ta läpi. Toiset tekevät sitä tur­va­paikan­hak­i­ja­toverei­den tai vas­taan­ot­tokeskuk­sen henkilökun­nan kanssa, Aino Hari­nen ker­too.

Teemako­htaises­sa lomak­keessa kysytään perustiedot, kieli­taito, koulu­tus, työkoke­mus, har­ras­tuk­set, haaveet, unel­ma-ammat­ti, miel­tymyk­set ja oma ”myyn­tipuhe”, miten tar­joaisi osaamis­taan työ­nan­ta­jalle.

– Alun perin tarkoi­tus tehdä yksilöko­htais­es­ti työtä, mut­ta kos­ka osal­lis­tu­jia on niin paljon, olemme käyneet asioi­ta läpi 8 hen­gen ryh­mis­sä. Ei tämä ryh­mä­muo­toinenkaan työsken­te­ly huono ole, arvioi Aino.

Ryh­mäkokoon­tu­misia pidet­ti­in heinä-eloku­us­sa. Se sopi hyvin Ain­olle ja Safille, joil­la ei kum­mal­lakaan ollut kesälo­maa. Nyt Ain­olle on palautet­tu 58 lomaket­ta täytet­tynä. Kaikki­aan Kaiku-han­kkeel­la on 80 rek­isteröi­tyä asi­akas­ta.

Lomake toimii Ain­olle työvä­li­neenä, kun hän etsii työtä tai työhar­joit­telu­paikko­ja. Yhdessä hak­i­jan kanssa työstetään lomak­keen poh­jal­ta cv tai tehdään esit­te­lyvideo.

Kaiku-hankkeessa sopeudutaan

– Kuvit­te­limme alku­un, että moni saa oleskelu­lu­van. Nyt teemme kuitenkin enim­mäk­seen työtä turvapaikanhakija­statuksella ole­vien kanssa. Vain 16 asi­akkaal­lamme on oleskelulu­pa ja siten mah­dol­lisu­us saa­da sosi­aal­i­tur­vatun­nus ja esimerkik­si TE­toimiston tai Kelan palvelui­ta, ker­too Aino Hari­nen.

Tärkeänä työmuotona on työelämälähtöinen kielikoulutus. On toinen asia opetella kieltä, jotta voi tehdä työtä kuin päntätä vastaanottokeskuksessa kielioppia.

Tulok­set ovat hyviä. Yli kolmekym­men­tä kolmevi­ikkoista TET-jak­soa (työelämään­tu­tus­tu­mi­nen) on toteu­tunut. Tyyp­il­lisiä työ­paikko ja ovat olleet rav­in­to­lat, ja pizze­ri­at, kau­pan ala sekä siivous- ja raken­nustyöt.

– Töitä on saatu 12 henkilölle. Suurin osa työ­sopimuk­sista on kuitenkin osa­-aikaisia tai nol­latyö­sopimuk­sia.

Näinä päiv­inä allekir­joite­taan ensim­mäi­nen sel­l­ainen työ­sopimus, jos­sa par­turik­oulu­tuk­sen koti­maas­saan saanut Ammar Alo­bi­di aloit­taa koulu­tus­taan vas­taa­van työn Pohjois-Kar­jalan Osu­uskau­pan par­turi-kam­paamossa.

– Olen ylpeä tästä työ­sopimuk­ses­ta, Aino hehkut­taa.

Aino ei ole havain­nut työ­nan­ta­jien piiris­sä minkään­laista syr­jin­tää. Työl­listämisen ongel­mana on työn­hak­i­jan puut­teelli­nen kieli­taito ja työ­nan­ta­jan rahan­puute.

Koulutusta ja talkoita

Kaiku on jär­jestänyt mes­sut, joil­la työ­nan­ta­jat ja työn­hak­i­jat kohta­si­vat. Mes­su­is­sa oli suuri työ, mut­ta yleinen tapah­tu­ma ei oikein tavoit­tanut kohde­joukkoaan.

– Nyt jär­jestämme alako­htaisia tapaamisia, jois­sa tietyn alan työ­nan­ta­jia ja alas­ta kiin­nos­tunei­ta maa­han­muut­ta­jia kut­su­taan kahville. Keveäm­mil­lä jär­jeste­ly­il­lä saadaan enem­män tulosta.

– Tärkeänä työ­muo­tona on työelämälähtöi­nen kielik­oulu­tus. Esimerkik­si Ammar Alo­bidil­la on työhar­joit­telu­jen aikana kie­lenopet­ta­ja pari tun­tia viikos­sa työ­paikalla tuke­mas­sa ja opet­ta­mas­sa.

Aino epäilee kieliop­pilähtöisen kie­lenopetuk­sen toimivu­ut­ta. On ihan toinen asia opetel­la kieltä käytän­nön tarpeeseen voidak­seen tehdä tiet­tyä työtä, kuin pän­tätä vas­taan­ot­tokeskuk­ses­sa kieliop­pia. Kaiku-han­ke on jär­jestänyt työ­tur­val­lisu­usko­rt­tik­oulu­tus­ta. Myös hygien­ia­pas­sik­oulu­tus­ta on ollut. Seu­raa­vana vuoroon tulee tuli­työko­rt­tik­oulu­tus.

Hyväksy­tyt suorituk­set anta­vat mah­dol­lisu­u­den päästä työhar­joit­telu­un ja työhön. Kort­ti on mon­elle myös tosi tärkeä osoi­tus siitä, että on onnis­tunut jos­sakin ja saanut siitä todis­teen.

Kaiku on jär­jestänyt myös suosit­tua pop-up-rav­in­to­la­toim­intaa ja talkoi­ta. Vaku­u­tuk­set ovat tärkeä yksi­tyisko­h­ta, joka pitää olla kun­nos­sa, jot­ta tur­va­paikan­hak­i­jat voivat osal­lis­tua näi­hin tapah­tu­mi­in. Kaiku huole­htii niistä.

Olimme viime kesänä 20 hen­gen talkooporukalla rak­en­ta­mas­sa ja purka­mas­sa Ilosaarirockin lavo­ja. Ensi kesäk­si meitä on pyy­det­ty kaksinker­taisel­la määräl­lä mukaan. Talkoot oli­vat hieno jut­tu pojille. Palkkiok­si he sai­vat vapaalipun tapah­tu­maan. Mikä sen hauskem­paa kuin tanssia aamuun saak­ka tois­t­en nuorten kanssa!

Menetelmiä osaamisen tunnistamiseen

Safi on toimin­ut tähän saak­ka paljon Ain­on työ­pa­ri­na ja usein myös tulkki­na. Kun asi­akkaat tarvit­se­vat apua passi‑, vero- tai pankki­a­sioiden kanssa, Safi menee mukaan, Ain­oa ei tarvi­ta.

Koh­ta teemme työn­jaon siten, että Safi jatkaa tur­va­paikan­hak­i­joiden kanssa, ja minä työsken­te­len oleskelu­lu­van saanei­den kanssa. He tarvit­se­vat pidem­mälle menevää ohjaus­ta ja spar­raus­ta kotoutu­ak­seen, Aino ker­too.

Aino Hari­nen on poht­in­ut paljon osaamisen käsitet­tä. Paraikaa hän on Haa­ga-Helian koulu­tuk­ses­sa, jos­sa opiskel­laan, miten tun­nistaa maa­han­muut­ta­jien osaami­nen. Hyväk­si havait­tu menetelmä on tari­nanker­ronta.

Har­val­la on tutk­in­to­ja tai koulu­tus­ta. Meil­lä arvoste­taan viral­lisia todis­tuk­sia, ja niin tun­tuu ole­van Irakissakin. Moni siis sanoo, ettei osaa mitään, jos ei ole koulu­todis­tus­ta. Kuitenkin he ovat tehneet vaik­ka mitä.

Meil­lä on räätäleitä, hit­saa­jia, par­ture­i­ta. Jol­lakin on alem­pi korkeak­oulu­tutk­in­to. Ker­ronnal­liset menetelmät pal­jas­ta­vat hyvin osaamista. Kun pyy­dän asi­akas­ta ker­tomaan, mil­lainen oli hänen tyyp­illi­nen päivän­sä viisi vuot­ta sit­ten Irakissa, alkaa pal­jas­tua osaamis­ ta, joka voidaan sit­ten purkaa cv:ksi.

Yrittäjäksi?

Neljän jäl­keen alkaa Sil­takeskuk­sen ovi käy­dä tiheään. Miehet ter­ve­htivät toisi­aan. Yksi isä tuo mukanaan pienen poikansa, joka uppoutuu infon ajak­si kän­nykän peli­maail­maan sivuhuoneessa. Pöytään on katet­tu hedelmiä, pul­laa ja pien­tä suo­laista kahvin ja teen lisäk­si. Kun tulk­ki Faroug Hed­hil on saa­punut ja kel­lo osoit­taa viit­tä, aloit­taa Aino yrit­täjyyskurssin esit­te­lyn.

Kaiku-han­ke on kil­pailu­tuk­sen kaut­ta han­kkin­ut koulu­tuk­sen, jos­sa on tar­jol­la laadukas­ta yrit­täjäk­oulu­tus­ta ja henkilöko­htaista men­toroin­tia. Kurssi selvästi kiin­nos­taa miehiä, ja he täyt­tävät yhteysti­etolo­mak­keen, jon­ka poh­jal­ta Aino ottaa hei­hin henkilöko­htais­es­ti yhteyt­tä myöhem­min.

Entä jos päätös on kielteinen?

Tun­nel­mat vas­taan­ot­tokeskuk­ses­sa ovat nyt pain­os­ta­vat. Kiel­teisiä tur­va­paikkapäätök­siä on tul­lut paljon, val­i­tuk­sia on tehty ja uusia päätök­siä odote­taan. Mielialat eivät ole kovin korkeal­la. Maa­han­muut­tovi­ras­ton päätös julis­taa Irak tur­val­lisek­si on kuo­hut­tanut mieliä niin, että tur­va­paikan­hak­i­jat jär­jes­tivät Joen­su­us­sa mie­lenosoituk­senkin.

– Päätök­set ovat pitk­iä, mon­imutkaisia ja suomenkielisiä. Niitä lue­taan ja selvitel­lään yhdessä, ker­too Safi.

Jokaisen saa­ma kiel­teinen päätös on kova pet­tymys myös min­ulle. Mitä tapah­tuu, jos toi­ nenkin päätös on kiel­teinen? Vastaanottokes­kuksesta joutuu lähtemään. Mis­tä kat­to pään päälle? Mis­tä elan­to?

Oma elämänä on nyt tässä, se on rauhallista, pientä, mukavaa. En ikävöi kotimaatani. siellä on sota.

Joen­su­us­sa vapaae­htoinen kansalais­ryh­mä ja jär­jestö­jen työn­tek­i­jät varmis­ta­vat, ettei kukaan joudu tyhjän päälle vas­taan­ot­tokeskuk­ses­ta. Tieto vas­taan­ot­tokeskuk­ses­ta lähte­vistä tulee vapaae­htoisille ja nämä järjestä­ vät asun­non ja ohjaa­vat sosi­aal­i­toimeen. Myös sosi­aal­i­toi­mi on ohjeis­tet­tu huole­hti­maan paperit­tomista.

– Joen­su­us­sa on yht­enäi­nen lin­ja. Emme puhu lait­tomasti maas­sa ole­vista, Aina toteaa.

Entä Mustafa Kamil, Safi, mikä hän­tä odot­taa? Kaiku-han­ke jatkuu vuo­den 2017 lop­pu­un. Sen mah­dol­lis­es­ta jatkos­ta ei vielä ole tietoa.

– Oma elämänä on nyt tässä, se on rauhal­lista, pien­tä, mukavaa. En ikävöi koti­maatani. Siel­lä on sota.

Elämää var­jostaa tur­va­paikkapäätös. Safikin on saanut kiel­teisen päätök­sen tur­va­paikka­hake­muk­seen­sa. Nyt vireil­lä on val­i­tus, ja uusi ratkaisu voi tul­la kos­ka tahansa.

Kotimajoitusta VOKien rinnalle

Vapaae­htois­t­en ryh­mät ovat organ­isoi­neet tur­va­paikan­hak­i­joille koti­ma­joi­tus­ta syksys­tä 2015 läh­tien. Joen­su­us­sa tur­va­paikan­hak­i­joille on han­kit­tu 10 koti­ma­joi­tu­s­paikkaa. Joen­su­un lisäk­si vapaae­htois­ryh­miä toimii myös Helsingis­sä, Jyväskylässä, Oulus­sa, Tam­pereel­la ja Turus­sa. Lisäk­si yksit­täisiä majoituk­sia toteutetaan eripuo­lil­la Suomea.

Koti­ma­joi­tus on eri asia kuin yksi­ty­is­ma­joi­tus, joka on ollut käytössä jo kauan. Yksi­ty­is­ma­joituk­sel­la tarkoite­taan tilan­net­ta, jos­sa tur­va­paikan­hak­i­ja asuu maas­sa oleskel­e­van suku­laisen tai tut­ta­van luona. Koti­ma­joi­tus puolestaan tarkoit­taa, että tur­va­paikan­hak­i­ja asuu ennestään tun­tem­at­toman vapaae­htoisen luona ikään kuin alivuokralaise­na, mut­ta vuokraa mak­samat­ta.

Ter­meil­lä on merk­i­tys­tä tur­va­paikan­hak­i­jan saamien kor­vausten vuok­si. Yksi­ty­is­ma­joituk­ses­sa saa vähem­män tukea kuin koti­ma­joituk­ses­sa, kun olete­taan yksi­ty­is­ma­joituk­ses­sa ole­van kuu­lu­van yhteiseen ruokakun­taan majoit­ta­jan kanssa. Koti­ma­joi­tus on osoit­tau­tunut tehokkaak­si kotout­ta­jak­si, ja huo­mat­tavasti halvem­mak­si kuin majoi­tus vas­taan­ot­tokeskuk­ses­sa. Kie­len oppimi­nenkin tapah­tuu koti­ma­joituk­ses­sa helpom­min kuin vas­taan­ot­tokeskuk­ses­sa.

Raha-automaat­tiy­hdis­tys on antanut rahoituk­sen tur­va­paikan­hak­i­joiden koti­ma­joituk­sen kehit­tämiseen. Han­kkeel­la on tarkoi­tus saa­da koti­ma­joituk­ses­ta viralli­nen majoi­tus­muo­to vas­taan­ot­tokeskusten rin­nalle. Toiveena on, että koti­ma­joi­tus­ta anta­va vapaae­htoinen saisi myös pienen kor­vauk­sen. Tur­va­paikan­hak­i­ja saa elinkus­tan­nusko­r­vauk­sen.

Joen­su­us­sa koti­ma­joi­tus­ta vapaae­htoise­na organ­isoin­ut Mir­ka Sep­pälä aloit­taa val­takun­nal­lisen koti­ma­joi­tushankkeen palkat­tuna koordi­noi­jana toukoku­us­sa. Han­kkeen tiedot­ta­jak­si on palkat­tu San­na Val­to­nen.

Kris­ti­ina Koskilu­o­ma