Kaiku-hanke haluaa turvapaikanhakijoista pohjoiskarjalaisen yhteisön jäseniä oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

 

Mustafa Kamilia voi sanoa onnel­li­seksi mie­heksi. Hän on men­nyt juuri nai­mi­siin, muut­ta­nut oma­ko­ti­ta­loon joen ran­nalle ja hänellä on työ koto­val­men­ta­jana Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen Kaiku-pro­jek­tissa. Mustafa Kamil, puhut­te­lu­ni­mel­tään Safi, on ira­ki­lai­nen tur­va­pai­kan­ha­kija. Hän saa­pui Helsinkiin vaa­ral­li­sen mat­kan jäl­keen syk­syllä 2015. Matka kulki Irakista Turkkiin, Kreikkaan ja lopulta Euroopan halki Suomeen.

− Ensimmäinen aja­tus Suomesta oli, että tämä maa on rau­hal­li­nen, tästä voisi tulla uusi koti­maani, Safi kertoo.

Kun tur­va­pai­kan­ha­ki­joita tuli aina vain lisää, siir­ret­tiin aiem­min tul­leita uusiin vas­taanottokeskuksiin. Safillekin moni paikka tuli tutuksi. Joka kerta hän toi­voi, että matka lopulta pysäh­tyisi. Viimeisin pysäh­dys oli Paiholan vas­taan­ot­to­kes­kus, 20 kilo­met­rin pääs­sä Joensuusta.

Kotimajoitus tuo normaaliutta

Elämä vas­taan­ot­to­kes­kuk­sessa – englan­nin kie­lellä Safi käyt­tää sanaa leiri – oli ras­kasta. Vanha mie­li­sai­raala kes­kellä met­sää. Kolme ker­ros­sän­kyä pie­nessä huo­neessa. Ei mitään teke­mistä. Huoli omai­sista ja lähei­sistä. Paljon epä­tie­toi­suutta. Turvapaikkahaastattelu ja pää­tös jän­nit­tä­vät. Painajaisia ja huo­nosti nukut­tuja öitä, pit­källe nukut­tuja päiviä.

Safilla on kie­li­tai­toa ja karis­maa, ja tur­va­pai­kan­ha­ki­jat valit­si­vat hänet edus­ta­jak­seen vas­taan­ot­to­kes­kuk­sessa. Häntä käy­tet­tiin pal­jon apuna, kun viral­li­set tul­kit eivät olleet pai­kalla. Näitä tilan­teita oli pal­jon ja kaik­kina vuorokaudenaikoihin.

– Halusin aut­taa, mutta aut­ta­mi­nen alkoi stres­sata. Asiat oli­vat usein kiel­tei­siä. Olin samassa tilan­teessa kuin kaikki muut­kin, mutta lisäksi sain sel­vit­tää tois­ten ongel­mia, Safi kertoo.

Saadakseen muuta aja­tel­ta­vaa kuin oma tilan­teensa Safi hakeu­tui vapaa­eh­tois­työ­hön Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykseen. Safin tilan­netta hel­potti myös pääsy koti­ma­joi­tuk­seen. Joensuulainen tur­va­pai­kan­ha­ki­joita aut­tava vapaa­eh­tois­ryhmä orga­ni­soi koti­ma­joi­tusta, jossa paik­ka­kun­ta­lai­set tar­joa­vat huo­neen tar­vit­se­valle. Safi sai kodin Suhmurasta.

− Martin ja Pirkon koti oli minulle kuin tai­vas. Heillä oli pal­jon ystä­viä, ja kotona kävi pal­jon vie­raita. Ympärillä oli elä­mää. Edelleen Safi aut­toi Paiholaan jää­neitä puhe­li­mitse, mutta nyt aut­ta­mi­nen tun­tui kevyemmältä.

Kaiku tukee osallisuutta

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys aloitti ESR-rahoi­tuk­sella Kaiku-hank­keen elo­kuussa 2015. Sen tar­koi­tus oli tuot­taa pit­kä­ai­kais­työt­tö­mille uuden­lai­sia pal­ve­luita, jotka aut­ta­vat työllistymään.

Syksyllä maa­il­man­ti­lanne muut­tui, ja pako­lai­sia alkoi tulla ennen näke­mä­tön määrä myös Pohjois-Karjalaan. Kaiku eli ajan her­molla ja laa­jensi toi­min­taansa Paiholan vas­taan­ot­to­kes­kuk­sen, jossa oli yli 100 pää­osin ira­ki­laista nuo­reh­koa miestä tur­va­pai­kan­ha­ki­jana. Heidät piti ottaa osaksi suo­ma­laista yhteis­kun­taa. Kenenkään ei ole hyvä olla toi­met­to­mana odot­ta­massa pää­töstä tulevaisuudestaan.

Saadakseen muuta ajateltavaa kuin oma tilanteensa Safi hakeutui vapaaehtoistyöhön Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykseen.

Tieto Kaiku-hank­keesta on levin­nyt. Turvapaikanhakijat ovat aktii­vi­sia sosi­aa­li­sessa mediassa. Kaikun työ­val­men­taja Aino Harinen saa vii­koit­tain eri puo­lilta Suomea puhe­luita, joissa kysy­tään voi­siko hän aut­taa. Kaiku-pro­jekti on tois­tai­seksi ainoa laa­tu­aan, eivätkä sen resurs­sit riitä val­ta­kun­nal­li­seen toimintaan.

Älä oleta – kuuntele

Kaiku-hanke aloitti käy­mällä ker­to­massa toi­min­nas­taan Paiholassa, jot­tei tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den tar­vit­sisi läh­teä minnekään.

− Kuinka vää­rässä olim­me­kaan! He nime­no­maan halua­vat pois syr­jäi­sestä kes­kuk­sesta ihmis­ten pariin. Nykyisin infot ovat Joensuussa.

− Mahdollisuuksien tori­ta­pah­tu­massa tutus­tuin Safiin, ja hän lähti vapaa­eh­toi­sena mukaan infoi­himme. Hän tun­tui tun­te­van kaikki, häntä kuun­nel­tiin, Aino selittää.

Loppuvuodesta Mustafa Kamilista tuli pal­kattu koto­val­men­taja. Silloin hän myös vuo­krasi itsel­leen pie­nen mökin Martin ja Pirkon naa­pu­rista. Kun minulla oli töitä, ei mie­les­täni ollut oikein asua enää tois­ten tuen varassa, hän selittää.

Turvapaikanhakijat haluavat työhön

Toiminnasta kiin­nos­tu­neet rekis­te­röi­dään ja hei­dän osaa­mi­sensa kartoitetaan.

– Työkaluna on 6‑sivuinen lomake, jonka jokai­nen saa koti­läk­synä täy­tet­tä­väksi. Lomakkeen täyt­tä­mi­nen sinäl­lään on jo osa voi­maan­tu­mista. Monella on suo­ma­lai­sia ystä­viä, joi­den kanssa käydä loma­ketta läpi. Toiset teke­vät sitä tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­to­ve­rei­den tai vas­taan­ot­to­kes­kuk­sen hen­ki­lö­kun­nan kanssa, Aino Harinen kertoo.

Teemakohtaisessa lomak­keessa kysy­tään perus­tie­dot, kie­li­taito, kou­lu­tus, työ­ko­ke­mus, har­ras­tuk­set, haa­veet, unelma-ammatti, miel­ty­myk­set ja oma ”myyn­ti­puhe”, miten tar­joaisi osaa­mis­taan työnantajalle.

– Alun perin tar­koi­tus tehdä yksi­lö­koh­tai­sesti työtä, mutta koska osal­lis­tu­jia on niin pal­jon, olemme käy­neet asioita läpi 8 hen­gen ryh­missä. Ei tämä ryh­mä­muo­toi­nen­kaan työs­ken­tely huono ole, arvioi Aino.

Ryhmäkokoontumisia pidet­tiin heinä-elo­kuussa. Se sopi hyvin Ainolle ja Safille, joilla ei kum­mal­la­kaan ollut kesä­lo­maa. Nyt Ainolle on palau­tettu 58 loma­ketta täy­tet­tynä. Kaikkiaan Kaiku-hank­keella on 80 rekis­te­röi­tyä asiakasta.

Lomake toi­mii Ainolle työ­vä­li­neenä, kun hän etsii työtä tai työ­har­joit­te­lu­paik­koja. Yhdessä haki­jan kanssa työs­te­tään lomak­keen poh­jalta cv tai teh­dään esittelyvideo.

Kaiku-hankkeessa sopeudutaan

– Kuvittelimme alkuun, että moni saa oles­ke­lu­lu­van. Nyt teemme kui­ten­kin enim­mäk­seen työtä turvapaikanhakija­statuksella ole­vien kanssa. Vain 16 asiak­kaal­lamme on oles­ke­lu­lupa ja siten mah­dol­li­suus saada sosi­aa­li­tur­va­tun­nus ja esi­mer­kiksi TE­toimiston tai Kelan pal­ve­luita, ker­too Aino Harinen.

Tärkeänä työmuotona on työelämälähtöinen kielikoulutus. On toinen asia opetella kieltä, jotta voi tehdä työtä kuin päntätä vastaanottokeskuksessa kielioppia.

Tulokset ovat hyviä. Yli kol­me­kym­mentä kol­me­viik­koista TET-jak­soa (työ­elä­mään­tu­tus­tu­mi­nen) on toteu­tu­nut. Tyypillisiä työ­paikko ja ovat olleet ravin­to­lat, ja pizze­riat, kau­pan ala sekä sii­vous- ja rakennustyöt.

– Töitä on saatu 12 hen­ki­lölle. Suurin osa työ­so­pi­muk­sista on kui­ten­kin osa­-aikai­sia tai nollatyösopimuksia.

Näinä päi­vinä alle­kir­joi­te­taan ensim­mäi­nen sel­lai­nen työ­so­pi­mus, jossa par­tu­ri­kou­lu­tuk­sen koti­maas­saan saa­nut Ammar Alobidi aloit­taa kou­lu­tus­taan vas­taa­van työn Pohjois-Karjalan Osuuskaupan parturi-kampaamossa.

– Olen ylpeä tästä työ­so­pi­muk­sesta, Aino hehkuttaa.

Aino ei ole havain­nut työ­nan­ta­jien pii­rissä min­kään­laista syr­jin­tää. Työllistämisen ongel­mana on työn­ha­ki­jan puut­teel­li­nen kie­li­taito ja työ­nan­ta­jan rahanpuute.

Koulutusta ja talkoita

Kaiku on jär­jes­tä­nyt mes­sut, joilla työn­antajat ja työn­ha­ki­jat koh­ta­si­vat. Messuissa oli suuri työ, mutta ylei­nen tapah­tuma ei oikein tavoit­ta­nut kohdejoukkoaan.

– Nyt jär­jes­tämme ala­koh­tai­sia tapaa­mi­sia, joissa tie­tyn alan työ­nan­ta­jia ja alasta kiin­nos­tu­neita maa­han­muut­ta­jia kut­su­taan kah­ville. Keveämmillä jär­jes­te­lyillä saa­daan enem­män tulosta.

– Tärkeänä työ­muo­tona on työ­elä­mä­läh­töi­nen kie­li­kou­lu­tus. Esimerkiksi Ammar Alobidilla on työ­har­joit­te­lu­jen aikana kie­len­opet­taja pari tun­tia vii­kossa työ­pai­kalla tuke­massa ja opettamassa.

Aino epäi­lee kie­liop­pi­läh­töi­sen kie­len­ope­tuk­sen toi­mi­vuutta. On ihan toi­nen asia ope­tella kieltä käy­tän­nön tar­pee­seen voi­dak­seen tehdä tiet­tyä työtä, kuin pän­tätä vas­taan­ot­to­kes­kuk­sessa kie­liop­pia. Kaiku-hanke on jär­jes­tä­nyt työ­tur­val­li­suus­kort­ti­kou­lu­tusta. Myös hygie­nia­pas­si­kou­lu­tusta on ollut. Seuraavana vuo­roon tulee tulityökorttikoulutus.

Hyväksytyt suo­ri­tuk­set anta­vat mah­dol­li­suu­den päästä työ­har­joit­te­luun ja työ­hön. Kortti on monelle myös tosi tär­keä osoi­tus siitä, että on onnis­tu­nut jos­sa­kin ja saa­nut siitä todisteen.

Kaiku on jär­jes­tä­nyt myös suo­sit­tua pop-up-ravin­to­la­toi­min­taa ja tal­koita. Vakuutukset ovat tär­keä yksi­tyis­kohta, joka pitää olla kun­nossa, jotta tur­va­pai­kan­ha­ki­jat voi­vat osal­lis­tua näi­hin tapah­tu­miin. Kaiku huo­leh­tii niistä.

Olimme viime kesänä 20 hen­gen tal­koo­po­ru­kalla raken­ta­massa ja pur­ka­massa Ilosaarirockin lavoja. Ensi kesäksi meitä on pyy­detty kak­sin­ker­tai­sella mää­rällä mukaan. Talkoot oli­vat hieno juttu pojille. Palkkioksi he sai­vat vapaa­li­pun tapah­tu­maan. Mikä sen haus­kem­paa kuin tans­sia aamuun saakka tois­ten nuor­ten kanssa!

Menetelmiä osaamisen tunnistamiseen

Safi on toi­mi­nut tähän saakka pal­jon Ainon työ­pa­rina ja usein myös tulk­kina. Kun asiak­kaat tar­vit­se­vat apua passi‑, vero- tai pank­ki­asioi­den kanssa, Safi menee mukaan, Ainoa ei tarvita.

Kohta teemme työn­jaon siten, että Safi jat­kaa tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den kanssa, ja minä työs­ken­te­len oles­ke­lu­lu­van saa­nei­den kanssa. He tar­vit­se­vat pidem­mälle mene­vää ohjausta ja spar­rausta kotou­tuak­seen, Aino kertoo.

Aino Harinen on poh­ti­nut pal­jon osaa­mi­sen käsi­tettä. Paraikaa hän on Haaga-Helian kou­lu­tuk­sessa, jossa opis­kel­laan, miten tun­nis­taa maa­han­muut­ta­jien osaa­mi­nen. Hyväksi havaittu mene­telmä on tarinankerronta.

Harvalla on tut­kin­toja tai kou­lu­tusta. Meillä arvos­te­taan viral­li­sia todis­tuk­sia, ja niin tun­tuu ole­van Irakissakin. Moni siis sanoo, ettei osaa mitään, jos ei ole kou­lu­to­dis­tusta. Kuitenkin he ovat teh­neet vaikka mitä.

Meillä on rää­tä­leitä, hit­saa­jia, par­tu­reita. Jollakin on alempi kor­kea­kou­lu­tut­kinto. Kerronnalliset mene­tel­mät pal­jas­ta­vat hyvin osaa­mista. Kun pyy­dän asia­kasta ker­to­maan, mil­lai­nen oli hänen tyy­pil­li­nen päi­vänsä viisi vuotta sit­ten Irakissa, alkaa pal­jas­tua osaamis­ ta, joka voi­daan sit­ten pur­kaa cv:ksi.

Yrittäjäksi?

Neljän jäl­keen alkaa Siltakeskuksen ovi käydä tihe­ään. Miehet ter­veh­ti­vät toi­si­aan. Yksi isä tuo muka­naan pie­nen poi­kansa, joka uppou­tuu infon ajaksi kän­ny­kän peli­maa­il­maan sivu­huo­neessa. Pöytään on katettu hedel­miä, pul­laa ja pientä suo­laista kah­vin ja teen lisäksi. Kun tulkki Faroug Hedhil on saa­pu­nut ja kello osoit­taa viittä, aloit­taa Aino yrit­tä­jyys­kurs­sin esittelyn.

Kaiku-hanke on kil­pai­lu­tuk­sen kautta hank­ki­nut kou­lu­tuk­sen, jossa on tar­jolla laa­du­kasta yrit­tä­jä­kou­lu­tusta ja hen­ki­lö­koh­taista men­to­roin­tia. Kurssi sel­västi kiin­nos­taa mie­hiä, ja he täyt­tä­vät yhteys­tie­to­lo­mak­keen, jonka poh­jalta Aino ottaa hei­hin hen­ki­lö­koh­tai­sesti yhteyttä myöhemmin.

Entä jos päätös on kielteinen?

Tunnelmat vas­taan­ot­to­kes­kuk­sessa ovat nyt pai­nos­ta­vat. Kielteisiä tur­va­paik­ka­pää­tök­siä on tul­lut pal­jon, vali­tuk­sia on tehty ja uusia pää­tök­siä odo­te­taan. Mielialat eivät ole kovin kor­kealla. Maahanmuuttoviraston pää­tös julis­taa Irak tur­val­li­seksi on kuo­hut­ta­nut mie­liä niin, että tur­va­pai­kan­ha­ki­jat jär­jes­ti­vät Joensuussa mielenosoituksenkin.

– Päätökset ovat pit­kiä, moni­mut­kai­sia ja suo­men­kie­li­siä. Niitä lue­taan ja sel­vi­tel­lään yhdessä, ker­too Safi.

Jokaisen saama kiel­tei­nen pää­tös on kova pet­ty­mys myös minulle. Mitä tapah­tuu, jos toi­ nen­kin pää­tös on kiel­tei­nen? Vastaanottokes­kuksesta jou­tuu läh­te­mään. Mistä katto pään päälle? Mistä elanto?

Oma elämänä on nyt tässä, se on rauhallista, pientä, mukavaa. En ikävöi kotimaatani. siellä on sota.

Joensuussa vapaa­eh­toi­nen kan­sa­lais­ryhmä ja jär­jes­tö­jen työn­te­ki­jät var­mis­ta­vat, ettei kukaan joudu tyh­jän päälle vas­taan­ot­to­kes­kuk­sesta. Tieto vas­taan­ot­to­kes­kuk­sesta läh­te­vistä tulee vapaa­eh­toi­sille ja nämä järjestä­ vät asun­non ja ohjaa­vat sosi­aa­li­toi­meen. Myös sosi­aa­li­toimi on ohjeis­tettu huo­leh­ti­maan paperittomista.

– Joensuussa on yhte­näi­nen linja. Emme puhu lait­to­masti maassa ole­vista, Aina toteaa.

Entä Mustafa Kamil, Safi, mikä häntä odot­taa? Kaiku-hanke jat­kuu vuo­den 2017 lop­puun. Sen mah­dol­li­sesta jat­kosta ei vielä ole tietoa.

– Oma elä­mänä on nyt tässä, se on rau­hal­lista, pientä, muka­vaa. En ikä­vöi koti­maa­tani. Siellä on sota.

Elämää var­jos­taa tur­va­paik­ka­pää­tös. Safikin on saa­nut kiel­tei­sen pää­tök­sen tur­va­paik­ka­ha­ke­muk­seensa. Nyt vireillä on vali­tus, ja uusi rat­kaisu voi tulla koska tahansa.

Kotimajoitusta VOKien rinnalle

Vapaaehtoisten ryh­mät ovat orga­ni­soi­neet tur­va­pai­kan­ha­ki­joille koti­ma­joi­tusta syk­systä 2015 läh­tien. Joensuussa tur­va­pai­kan­ha­ki­joille on han­kittu 10 koti­ma­joi­tus­paik­kaa. Joensuun lisäksi vapaa­eh­tois­ryh­miä toi­mii myös Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Lisäksi yksit­täi­siä majoi­tuk­sia toteu­te­taan eri­puo­lilla Suomea.

Kotimajoitus on eri asia kuin yksi­tyis­ma­joi­tus, joka on ollut käy­tössä jo kauan. Yksityismajoituksella tar­koi­te­taan tilan­netta, jossa tur­va­pai­kan­ha­kija asuu maassa oles­ke­le­van suku­lai­sen tai tut­ta­van luona. Kotimajoitus puo­les­taan tar­koit­taa, että tur­va­pai­kan­ha­kija asuu ennes­tään tun­te­mat­to­man vapaa­eh­toi­sen luona ikään kuin ali­vuo­kra­lai­sena, mutta vuo­kraa maksamatta.

Termeillä on mer­ki­tystä tur­va­pai­kan­ha­ki­jan saa­mien kor­vaus­ten vuoksi. Yksityismajoituksessa saa vähem­män tukea kuin koti­ma­joi­tuk­sessa, kun ole­te­taan yksi­tyis­ma­joi­tuk­sessa ole­van kuu­lu­van yhtei­seen ruo­ka­kun­taan majoit­ta­jan kanssa. Kotimajoitus on osoit­tau­tu­nut tehok­kaaksi kotout­ta­jaksi, ja huo­mat­ta­vasti hal­vem­maksi kuin majoi­tus vas­taan­ot­to­kes­kuk­sessa. Kielen oppi­mi­nen­kin tapah­tuu koti­ma­joi­tuk­sessa hel­pom­min kuin vastaanottokeskuksessa.

Raha-auto­maat­tiyh­dis­tys on anta­nut rahoi­tuk­sen tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den koti­ma­joi­tuk­sen kehit­tä­mi­seen. Hankkeella on tar­koi­tus saada koti­ma­joi­tuk­sesta viral­li­nen majoi­tus­muoto vas­taan­ot­to­kes­kus­ten rin­nalle. Toiveena on, että koti­ma­joi­tusta antava vapaa­eh­toi­nen saisi myös pie­nen kor­vauk­sen. Turvapaikanhakija saa elinkustannuskorvauksen.

Joensuussa koti­ma­joi­tusta vapaa­eh­toi­sena orga­ni­soi­nut Mirka Seppälä aloit­taa val­ta­kun­nal­li­sen koti­ma­joi­tus­hank­keen pal­kat­tuna koor­di­noi­jana tou­ko­kuussa. Hankkeen tie­dot­ta­jaksi on pal­kattu Sanna Valtonen.

Kristiina Koskiluoma