Kaksi New Yorkin osavaltion palkka­lis­toilla ollutta sosiaa­li­työn­te­kijää sai 1970-luvulla potkut, koska heidän vastuullaan ollut pikku­lapsi menehtyi laimin­lyödyn huolen­pidon seurauksena. Lapsi oli osavaltion huostassa, joten hänen huolen­pi­tonsa olisi pitänyt olla erityisen tarkassa seurannassa.

Lieven­tä­väksi asian­haa­raksi ei kelvannut, että työnte­ki­jöillä oli vastuullaan noin 900 lasta, joista suurinta osaa he eivät olleet koskaan ehtineet tavata eivätkä ehtisi vastaisuudessakaan.

Samaan aikaan Englan­nissa kirjattiin histo­riaan 9-vuotiaan maahan­muut­ta­ja­tytön väkival­tainen kuolema kotona. Koska tytöstä oli tehty lasten­suo­je­luil­moi­tuksia ja hänet oli kirjattu asiak­kaaksi, vastuul­li­seksi tapah­tu­neeseen katsottiin yksit­täinen sosiaa­li­työn­tekijä. Hän oli saanut tytön asian hoitaakseen pari viikkoa aiemmin, ja hänet oli pereh­dyt­tänyt uuteen työhön kokeneempi sosiaa­li­työn­tekijä, joka oli samaan aikaan sairas­tu­massa osasto­hoitoa vaati­neeseen psykoosiin.

Perehtyäkseen vireillä olleisiin asiakkuuksiin laiminlyönnistä tuomitun työntekijän olisi pitänyt lukea viikossa, päivittäisten askareiden ohessa, yli 2 000 sivua lastensuojeluraportteja, tehdä niiden perusteella kiireellisyysjärjestys ja kyetä pelastamaan kurjissa oloissa elänyt tyttö, jota hän ei ollut kertaakaan tavannut.

Kummas­sakaan yllä maini­tussa tapauk­sessa oikeus­istuin ei löytänyt työnte­ki­jöiden menet­te­lystä varsi­naista virhettä – he eivät voineet olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan. Tuomiot tulivat vastuusta, eivät virheistä.

Vaikuttaa siltä, että sosiaa­li­työn­tekijä on saman­lai­sessa vastuussa kuin aiemmin oli media­jul­kaisun vastaava päätoi­mittaja. Vanhan ja sittemmin järke­vöi­tetyn lain mukaan hän vastasi koko julkai­susta, vaikkei olisi ehtinyt tutustua koko julkaisuun.

Miten ovat asiat kovem­milla työmark­ki­noilla, kuten ICT-rinta­malla? No: muuan kehit­tä­jäin­si­nööri oli ulkomaan­reis­sullaan kadonnut eikä vastannut sen paremmin työ- kuin privaat­ti­kän­nyk­käänsä, sähkö­pos­teista puhumat­takaan. Parin viikon etsin­töjen tuloksena hänet jälji­tettiin Espanjaan, jossa hän oli käyttänyt ahkerasti firman luotto­korttia muun muassa hotelli- ja baarilaskuihin.

Yrityksen henki­lös­tö­pääl­likkö lähti omakä­ti­sesti hakemaan kadon­nutta lammasta koti-Suomeen, jonne saavut­tiinkin kohta­lai­sessa järjes­tyk­sessä. Kun työsuh­detta ryhdyttiin luotto­kortin väärin­käytön ja katoa­mis­temp­pujen vuoksi purkamaan, insinööri oli saanut lakimie­heltään ohjeen vedota siihen, että alkoholi aiheuttaa hänessä hyvin erikois­laa­tuisia käyttäy­ty­mis­piir­teitä. Eikä terveys­syistä voitu ketään irtisanoa.

Nämä työelämän esimerkit kuvas­tavat joko risti­rii­taista tai sitten ihan päätöntä vastuu­ajat­telua. Vastuu katsotaan joskus kaikki­voi­pai­seksi ominai­suu­deksi estää maailman pahuudet, ja virhee­tönkin toiminta voi riittää tuomion perus­teeksi, jos jotakin uutis­kyn­nyksen ylittävää pääsee tapahtumaan.