Suuri osa sosiaalityöstä tehdään sanoilla: puhumalla asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, päätöksentekijöiden ja median kanssa – ja tietenkin oman työpaikan ammattilaisten ja esimiesten kanssa.

 

 

Viime vuo­sina olen saa­nut mah­dol­li­suu­den puhua sosiaali­työstä lukui­sissa oman ja mui­den alo­jen kou­lu­tus­ti­lai­suuk­sissa. Sote-pro­ses­sin aikana kuu­li­joina on ollut usein ter­vey­den­huol­lon edus­ta­jia. On ollut mie­len­kiin­toista havaita, mitkä asiat osa­not­ta­jia ovat kiin­nos­ta­neet.

Alan ulko­puo­li­sille kuva sosi­aa­li­työstä ja alan teh­tä­vien sisäl­löstä ei ole kovin sel­keä. Lain­sää­däntö ei oman koke­muk­seni perus­teella herätä suurta mie­len­kiin­toa. Samoissa tilai­suuk­sissa lää­kä­rit luen­noi­vat usein poti­las­ta­paus­ten kautta – tun­nis­ta­mi­set sala­ten – tut­ki­muk­sista ja kehit­ty­vistä mene­tel­mistä. Ehkä tästä syystä ter­vey­den­huol­lon väkeä näyt­tää kiin­nos­ta­van eri­tyi­sesti sosi­aa­lia­lan asia­kas­työ ja sen sisältö.

Mahdollisuus puhua ihmisestä ja ongelmista ilman ennakkoasennetta.

Olen yrit­tä­nyt vas­tata mui­den alo­jen kiin­nos­tuk­seen otta­malla sosi­aa­lia­lan työn vii­te­ke­hyk­seksi elä­män­ti­lan­teen käsit­teen. Elä­män­ti­lanne antaa mah­dol­li­suu­den puhua sekä ihmi­sistä että hei­dän elä­mäs­tään vailla van­hoja mie­li­ku­via rahan jaka­mi­sesta tai ilman sosi­aa­li­siin ongel­miin liit­ty­viä ennak­koa­sen­teita. Elä­män­ti­lan­teella käsit­teenä on vah­vat juu­ret myös sosi­aa­li­työn klas­si­koi­den teok­sissa, vaik­kapa Mary Rich­mon­din elä­män­ti­lan­teen yksi­tyis­koh­tai­sissa jäsen­nyk­sissä. Olen saa­nut sosi­aa­li­työn elä­män­ti­lan­tei­siin perus­tu­vasta jäsen­tä­mi­sestä mui­den alo­jen edus­ta­jilta roh­kai­se­vaa palau­tetta.

Elä­män­ti­lan­teet ovat monen­lai­sia. Van­he­ne­mi­nen tuo muka­naan monen­laista tuen tar­vetta, mutta tämä ei ole sosi­aa­li­nen ongelma. Van­han ihmi­sen avun tarve on luon­nol­li­nen osa van­he­ne­mi­seen liit­ty­vää voi­mien ja elä­män­ti­lan­teen muu­tosta. Sen sijaan van­han ihmi­sen kokema väki­valta ja talou­del­li­nen hyväk­si­käyttö ovat sosi­aa­li­sia ongel­mia. Vai­kea vam­mai­suus antaa poik­kea­vat läh­tö­koh­dat elä­mälle ja toi­min­nalle, mutta vam­mai­suus ei ole sosi­aa­li­nen ongelma.

Ongel­mia ovat usein ympä­ris­tö­jen esteet, jäy­kät pal­ve­lu­käy­tän­nöt ja ymmär­tä­mät­tö­mät asen­teet. Nyky­ai­kana avio­ero ei usein­kaan ole vai­keis­sa­kaan tapauk­sissa sosi­aa­li­nen ongelma; sen sijaan lap­sen tur­val­lis­ten ja pysy­vien aikuis­ten puute, per­he­vä­ki­valta tai pit­kit­ty­vät huol­to­rii­dat lap­sista ovat sosi­aa­li­sia eli ihmis­suh­tei­den ongel­mia.

Elä­män­ti­lanne käsit­teenä kos­kee meitä kaik­kia, se ei syrji eikä lei­maa. Samalla tavalla kuin ter­veys myös elä­män­ti­lanne voi olla hyvä, taval­li­nen, huono tai vai­kea. Sosiaali­alan ammat­ti­lais­ten työ­kenttä ja osaa­mi­nen on suu­ria muu­tok­sia edel­lyt­tä­vien ja vai­kei­den elä­män­ti­lan­tei­den – myös sosi­aa­lis­ten ongel­mien – alu­eella.

Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­silla on hal­lus­saan vahva mie­li­ku­viin ja alan ase­maan vai­kut­tava väline. Sanoilla on vai­ku­tusta.