Miksi näin pro­vokati­ivi­nen otsikko? Viime aikoina sote-pros­essin yhtey­dessä olen joutunut vas­taa­maan lähialo­jen edus­ta­jien kysymyk­si­in sosi­aal­i­huol­lon byrokraat­tisu­ud­es­ta.

Kysymyk­sil­lä on yleen­sä tarkoitet­tu asi­akkaiden asiois­sa tarvit­tavia hallintopäätök­siä, jot­ka hidas­ta­vat palvelun saan­tia. Kalli­in sairaala­op­er­aa­tion jäl­keen tarvi­taan koti­hoitoa, mut­ta ensin on saata­va kun­nan koti­hoitopäätös. Tilanne on nurinkuri­nen: kus­tan­nuk­sil­taan vähäisem­pi toi­mi vaatii hallintopäätöstä, kun taas kus­tan­nuk­sil­taan kallis toimen­pide voidaan tehdä asiantun­ti­jaratkaisuin.

Pääosa sosi­aal­i­huol­losta joudut­ti­in sotes­sakin jät­tämään sote-keskusten ulkop­uolelle juuri sik­si, että sosi­aal­i­huol­lon kat­sot­ti­in ole­van luon­teeltaan pääosin vira­nomaishallintoa. Täl­lainen mieliku­va ei ainakaan sote-inte­graa­tio­ta tue.

Oli tärkeää kontrolloida sitä, ketä autettiin ja kenen katsottiin tulevan toimeen omillaan.

Sosi­aal­i­huol­lon päätöskäytän­tö on ymmär­ret­tävis­sä sitä taus­taa vas­ten, että aikoinaan niin huoltoa­pu kuin useim­mat palve­lutkin edel­lyt­tivät taloudel­lista tarve­hark­in­taa tai koski­vat tah­don­va­s­taisia toimia. Oli tärkeää kon­trol­loi­da sitä, ketä autet­ti­in ja kenen kat­sot­ti­in tule­van toimeen omil­laan.

Päätök­set antoi­vat myös luot­ta­mushenkilöille mah­dol­lisu­u­den ottaa viran­halti­jan tekemä päätös luot­ta­muse­li­men päätet­täväk­si. Asi­akkaan oikeustur­van kannal­ta kiel­tei­sis­sä ratkaisu­is­sa päätös on vält­tämätön. Sama kos­kee tilantei­ta, jois­sa asi­akkaal­la ja ammat­ti­laisel­la on eri­lainen näke­mys palve­lu­tarpeesta yleis­es­ti.

Sil­loin, kun tilanne on arvioitu yhdessä ja suun­nitel­mas­ta ollaan yhtä mieltä, tun­tuu palve­lu­tarvearvion ja asi­akas­su­un­nitel­man kuor­rut­ta­mi­nen hallinnol­lisel­la päätök­sel­lä turhal­ta. Ei ihme, jos työn­tek­i­jät uupu­vat.

On tarpeen erottaa itse auttamisprosessia tukevat kirjalliset työt ja asiakasprosessia jäsentävät määräajat.

Byrokraat­tista kuor­maa koskevas­sa keskustelus­sa maini­taan usein pros­essien määräa­jat ja kir­jal­liset tilan­n­earviot. Nehän vievät aikaa.

On tarpeen erot­taa itse aut­tamis­pros­es­sia tuke­vat kir­jal­liset työt ja asi­akaspros­es­sia jäsen­tävät määräa­jat. Yhdessä tehty elämän­ti­lanteen kar­toi­tus – myös kir­jal­lis­es­ti – voi aut­taa asi­akas­ta saa­maan parem­man otteen ongel­mas­taan ja järjestys­tä elämään. Alku­vai­heen arvioi­va työsken­te­ly luo parhaim­mil­laan luot­ta­mus­ta ja läpinäkyvyyt­tä yhteistyöhön. Määräa­jat taas anta­vat ryhtiä pros­es­si­in.

Kun sosi­aal­i­huol­lon lain­säädän­töä soten jäl­keen uud­is­te­taan, on syytä ottaa tarkkaan läpi­valaisu­un sosi­aal­i­huol­lon hallinnol­liset tehtävät. Useim­mat sosi­aali­palve­lut ovat yleisiä palvelu­ja, kuten ter­vey­den­huolto, ja niiden toteut­ta­jana on ammat­in­har­joit­tamisoikeudet omaa­va ammat­ti­lainen.