Resilienssi on keskeinen työhy­vin­vointia kuvaava käsite, jolla ymmär­retään kykyä joustaa ja ponnahtaa takaisin vaikeuksissa.

 

Työnoh­jaaja Krisse Lipposen mukaan resilienssi liittyy laajasti ottaen elämään ja ihmisenä olemiseen.

− Sosiaa­lityön alalla kohdataan koko ihmisyyden kirjo, joten siellä tarvitaan paljon näkemystä resiliens­sistä, optimis­mista ja selviytymiskyvystä.

Suomen kielessä resilienssiä lähinnä kuvaava sana on sisu, mutta Lipposen mielestä se on luonteeltaan jäärä­päinen ja perää­nan­ta­maton, kun taas resilienssi sisältää enemmän jousta­vuutta sekä kykyä käyttää omia ja ympäristön voima­varoja vaikeuksia kohdat­taessa. Resiliens­sillä voidaan kuvata lisäksi perheen, tiimin tai organi­saation ominai­suutta, jota kukin yhteisön jäsen rakentaa ja ylläpitää yksilönä ja kaikki yhdessä. Se on hyvin keskeinen käsite työnte­kijän itsensä kannalta, mutta tietenkin myös asiakkaan kannalta tämän vaikeassa tilanteessa.

Resilienssi on yksi myötä­tun­to­uu­pu­muk­selta suojaava tekijä, mutta Lippo­sesta se on kaiken kaikkiaan keskeinen hyvän elämän, jaksa­misen ja hyvin­voinnin osatekijä. Resilienssiin liittyy kyky ajatella myöntei­sesti ja ymmärtää, että ihmisellä on mahdol­lisuus vaikuttaa ainakin jossain määrin ympäris­töönsä ja asioi­hinsa. On hyväk­syttävä, että kaikkiin asioihin emme voi vaikuttaa, mutta on tärkeä oppia näkemään ne, joihin pystymme vaikuttamaan.

− Jos ihmisellä on riittä­västi myönteisiä tunteita, hän voi niiden varassa ylläpitää tällaista ajattelua.

Resilienssiä voi opetella

Resiliens­sissä on keskeistä se, että ihminen kykenee olemaan vuoro­vai­ku­tuk­sessa ympäris­tönsä kanssa ja pystyy pyytämään, saamaan ja vastaa­not­tamaan apua. On osattava hyödyntää tarjottuja epävi­ral­lisia tai viral­lisia resursseja. Viral­lisia voivat olla vaikkapa sosiaali- ja tervey­den­huollon palvelut ja epävi­ral­lista esimer­kiksi ystävien kanssa käytävät keskustelut.

Resilienssi on yksi myötätunto-

uupumukselta suojaava tekijä.

Kovan työpaineen alla ihminen saattaa sulkeutua ympäris­töltä, koska hän kokee, että hänellä ei ole aikaa keskus­tella kollegan tai esimiehen kanssa työn alla olevasta vaikeasta tapauk­sesta. Tämä lisää kuormittumista.

− On tärkeää oppia tunnis­tamaan tällaiset kohdat ja muistaa, että haasta­vissa tilan­teissa ei saa jättäytyä yksin.

Resilienssi on sekä yksilöä että yhteisöä koskeva käsite. Meissä kaikissa on sitä jonkin verran ja voimme tietoi­sesti kasvattaa sitä. Ihminen, joka kohtaa usein vaikeuksia, kertoo, kuinka ne ovat kasvat­taneet hänen selviy­ty­mis­ky­kyään. Hän tulee tietoi­seksi siitä, mitkä toiminta- ja asennoi­tu­mis­tavat ovat tukeneet hänen selviytymistään.

Omaa resiliens­siään voi tietoi­sesti harjoittaa muun muassa siten, että opettelee kuunte­lemaan itseään ja tunnis­tamaan ja suuntamaan voima­va­rojaan. Työyh­tei­sössä voi keskus­tella muiden kanssa niin viral­li­sissa kuin epävi­ral­li­sis­sakin tilan­teissa. On tärkeää saada jakaa kolle­goiden kanssa vaikeita tilan­teita, mutta yhtä on tärkeää, että sen jälkeen olo on voimaan­tunut eikä uupunut.

− Se ei siis tarkoita vain tuskan jakamista, vaan arviointia, kuinka toimitaan, että päästään eteenpäin.

Resilienssi sisältää kyvyn tunnistaa kohta, missä pitää luopua ja etsiä toinen suunta huomioiden sekä fyysinen että sosiaa­linen ympäristö.

− On tärkeää edetä proses­sin­omai­sesti eikä vain tehdä päämää­rä­orien­toi­tu­neesti, Lipponen painottaa.

Opettele tunnis­tamaan myötäiloa

Organi­saa­tioissa ja työyh­tei­söissä on tärkeää tunnistaa, mikä pitää yllä yhteisön resilienssiä: miten me tuemme itseämme ja toisiamme jaksamaan haasta­vissa tilan­teissa. Lipponen vertaa työyh­teisöä nyytti­kes­teihin, joissa jokainen on vastuussa siitä, millaista tarjot­tavaa saadaan kokoon. Tuodaanko sinne herkkuja vai hapan­tu­nutta ruokaa.

− Olemme kaikki raken­ta­massa työyh­teisön tunnelmaa, vuoro­vai­ku­tusta ja selviämiskykyä.

Kun resilienssiä tukevia asioita tunnis­tetaan ja aletaan vahvistaa, alkaa niitä yleensä löytyä lisää. Tällöin yhteisö ikään kuin herää ajatuk­selle, mikä on sen omin tapa selvitä haasta­vista tilan­teista. Resilienssiä tukevat muun muassa koulu­tukset, työnoh­jaukset ja esimie­hiltä saatava tuki, mutta myös kahvi­tunti- ja käytä­vä­kes­kus­telut tai muut tilanteet, joissa kukin kokee saavansa tukea.

Resilienssi sisältää kyvyn tunnistaa kohta, missä pitää luopua ja etsiä toinen suunta.

Resilienssiin liittyvä optimismi tarkoittaa Lipposen mukaan sitä, että voimme vaikean ja haastavan tilanteen keskel­läkin nähdä asioita, jotka ovat kaikesta huoli­matta hyvin tai arvok­kaita, ja joita haluamme säilyttää tai vahvistaa. Optimismia on se, että näkee, mikä tänään on hyvin.

Resilienssin tunnis­ta­minen suojaa myötä­tun­to­uu­pu­muk­selta, kuten yleen­säkin optimismin ja muiden myönteisten tunteiden ruokki­minen. Resilienssin avulla voimme muuttaa näkökulmaa asiakas­ti­lan­teessa, kun näemme, mikä asiakkaan selviä­mistapa on. Se voi tukea lisäksi meidän omaa jaksa­mis­tamme.  Lipponen muistuttaa, että myötä­tun­to­uu­pu­muksen sijaan voisi opetella tunnis­tamaan myötäyl­peyttä tai myötäiloa vaikkapa silloin, kun asiakas on onnis­tunut selviy­tymään jostain pienen­pie­nestä asiasta.

− Myötäi­lolla me suojaamme myös itseämme.

Iita Kettunen