Los Pipitos ‑yhdistys kokoaa vammaisten lasten perheet yhteen Nicaraguassa, kouluttaa vanhempia vaikuttamistyöhön ja tarjoaa palveluja.

 

 

Noin kym­me­nen naista istuu lat­tialle levi­te­tyillä matoilla pien­ten las­tensa kanssa Ciudad Sandinon kylässä vajaan puo­len tun­nin ajo­mat­kan päässä Nicaraguan pää­kau­pun­gista Managuasta.

Huoneen kes­kellä sei­soo fysio­te­ra­peutti, joka esit­te­lee jump­pa­liik­keitä. Idea on, että van­hem­mat oppi­vat lap­sen moto­ri­sia tai­toja kehit­tä­vät liik­keet yhtei­sissä tapaa­mi­sissa ja jat­ka­vat nii­den teke­mistä kotona.

Kansalaisjärjestö Los Pipitos jär­jes­tää kou­lu­tusta, ver­tais­toi­min­taa ja pal­ve­luja vam­mais­ten las­ten per­heille omassa pai­kal­lis­kes­kuk­ses­saan. Matalan, parak­ki­mai­sen raken­nuk­sen sei­nällä on kii­tos­laatta ja Japanin lippu muis­tut­ta­massa raken­nuk­sen rahoit­ta­jasta. Toisen raken­nuk­sen lei­po­mo­tila saa­tiin yhdys­val­ta­lai­sen seu­ra­kun­nan tuella ja tie­to­ko­neet moni­kan­sal­li­selta kauppaketjulta.

Viereisessä tilassa joukko teini-ikäi­siä kehi­tys­vam­mai­sia askar­te­lee pape­ri­mas­sasta syn­ty­mä­päi­vä­pal­loja. Ryhmää ohjaa kolme kuu­lo­vam­maista nuorta, jotka ovat itse olleet aiem­min mukana vas­taa­vassa ryh­mä­toi­min­nassa ja päte­vöi­ty­neet ryh­män­ve­tä­jiksi. Los Pipitos on Nicaraguan ainut jär­jestö, joka työs­ken­te­lee kaik­kien vam­mais­ryh­mien kanssa.

Perheet nostivat vammaisten oikeudet esille

Los Pipitoksen tarina sai alkunsa vuonna 1987, jol­loin 21 nica­ra­gua­laista per­hettä perusti vam­mais­ten las­ten van­hem­pien yhdis­tyk­sen. Nyt jäse­niä on noin 12 000, ja yhdis­tyk­sen toi­min­taan osal­lis­tuu huo­mat­ta­vasti useampi.

– Vammaisten asia ei ollut näky­villä mil­lään tavalla. Lapset pidet­tiin lukit­tuina omissa kodeis­saan. Heille ei ollut pal­ve­luja eikä heitä otettu yhteis­kun­nan jäse­niksi, pro­jek­ti­pääl­likkö Zuinglio Carcache sanoo.

Vammaisten asia ei ollut näkyvillä millään tavalla. Lapset pidettiin ­lukittuina omissa kodeissaan.

Kun van­hem­mat alkoi­vat vaa­tia pal­ve­luja, huo­mat­tiin, ettei niitä käy­tän­nössä ollut. Kansalaisjärjestö lähti kehit­tä­mään vam­mais­pal­ve­luja, vaa­ti­maan paran­nuk­sia vam­mais­ten ase­maan ja kou­lut­ta­maan van­hem­pia vaikuttamistyöhön.

Nykyisin Los Pipitoksella on 83 pai­kal­li­syh­dis­tystä eri puo­lilla Nicaraguaa. 38 pai­kal­li­syh­dis­tyk­sellä on omat pal­ve­lu­kes­kuk­set, jotka toi­mi­vat pää­asiassa vapaa­eh­tois­voi­min. Vain vii­dessä kes­kuk­sessa on pal­kattu koordinaattori.

Paikallisyhdistysten puheen­joh­ta­jat muo­dos­ta­vat kon­sor­tion, jossa pää­te­tään Los Pipitoksen val­ta­kun­nal­li­sista linjoista.

Keskusjärjestön rahoi­tuk­sesta 60 % tulee kan­sain­vä­li­sistä kehi­tys­hank­keista. Noin 20 % rahoi­tuk­sesta han­ki­taan myy­mällä kuu­lon­tut­ki­musta työ­nan­ta­jille ja vakuu­tus­yh­tiöille. Viimeiset 20 % saa­daan yhdis­tyk­sen pyö­rit­tä­mästä kierrätystoiminnasta.

Vertaistukea ja neuvontaa

Koordinaatgtori Raquel Barrantes jut­te­lee Ciudad Sandinon pai­kal­lis­kes­kuk­seen saa­pu­nei­den van­hem­pien kanssa. Välillä hän vit­sai­lee viit­to­ma­kie­lellä kau­em­pana sei­so­vien nuor­ten kanssa.

– Parasta tässä työssä on tie­toi­suus siitä, että kenen­kään ei tar­vitse jäädä yksin. Perheet voi­vat koh­data täällä sekä saada tukea ja pal­ve­luja. Opimme kaikki toi­sil­tamme, Barrantes sanoo.

Raquel Barrantes

Koordinaattori Raquel Barrantes toi­voo, että isät ja mie­het oli­si­vat enem­män mukana vam­mais­ten las­ten elämässä.

Barrantes pyö­rit­tää kes­kuk­sen toi­min­taa, koor­di­noi yhteis­työtä sekä neu­voo van­hem­pia pal­ve­lui­den pariin hakeu­tu­mi­sessa ja eri­lais­ten arkis­ten pul­mien rat­kai­se­mi­sessa. Hän myös vetää itse joi­tain toi­min­ta­ryh­miä ja toi­mii seksuaalikasvattajana.

Barrantes on kou­lu­tuk­sel­taan tie­to­tek­niik­kain­si­nööri. Yhdistyksessä teh­tä­vään työ­hön hän on päte­vöi­ty­nyt työs­ken­te­le­mällä kes­kuk­sessa 15 vuotta vapaa­eh­toi­sena muun muassa tie­to­tek­niikka- ja tai­de­ryh­mien vetä­jänä. Lisäksi hän on käy­nyt kou­lu­tuk­sia esi­mer­kiksi viittomakielestä.

– Jos sai­sin muut­taa yhden asian, haluai­sin isät ja mie­het osal­lis­tu­maan vam­mai­sen lap­sen elä­mään per­heen sisällä sekä tule­maan mukaan mei­dän toimintaamme.

Ammattilaiset tekevät myös vapaaehtoistyötä

Kun eri­tyi­so­pet­taja Ismara Arauzin työ­päivä vai­keasti vam­mais­ten las­ten eri­tyis­kou­lussa päät­tyy, hän jat­kaa päi­vää työs­ken­te­le­mällä vapaa­eh­toi­sena Ciudad Sandinon pai­kal­lis­kes­kuk­sessa kah­tena ilta­päi­vänä vii­kossa. Hän ohjaa lap­sia, joilla on eri­lai­sia oppimisvaikeuksia.

– Nicaraguassa on taval­lista, että ammat­ti­lai­set teke­vät oman alansa vapaa­eh­tois­työtä yhdis­tyk­sissä. Minulla on useam­pia kol­le­goita, jotka teke­vät samaa, Arauz kertoo.

Arauz tuli mukaan Los Pipitoksen toi­min­taan alun perin omai­sen roo­lissa. Kun hän näki, että vel­jen­poika kehit­tyi ja oppi asioita, hän sai kim­mok­keen ryh­tyä vapaaehtoiseksi.

Arauzin mukaan on edel­leen yleistä, että van­hem­mat vähät­te­le­vät vam­maista las­taan ja tämän mah­dol­li­suuk­sia sel­vitä elä­mässä eteenpäin.

Parasta ­tässä työssä on tietoisuus siitä, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.

– Sanotaan, että et opi kos­kaan luke­maan. Mutta täällä lap­set oppi­vat luke­maan ja van­hem­mat huo­maa­vat sen ole­van mahdollista.

Paikalliskeskusten pal­ve­lut perus­tu­vat pit­kälti ammat­ti­lais­ten teke­mään vapaa­eh­tois­työ­hön. Joissain kes­kuk­sissa jul­ki­sen sek­to­rin työn­te­ki­jät käy­vät pitä­mässä vas­taan­ot­toa tiet­tynä päi­vänä osana omaa perustyötään.

Toiminta rahoitetaan kehitysavun turvin

Nicaraguan pää­kau­pun­gissa Managuassa toi­mii Los Pipitoksen kes­kus­toi­misto sekä erään­lai­nen ter­veys- ja tera­pia­kes­kus IMPP, El Instituto Médico Pedagógico Los Pipitos.

Tarjolla on puhe­te­ra­peut­tien, fysio­te­ra­peut­tien, psy­ko­lo­gien ja lää­kä­rei­den pal­ve­luja. Taustalla on ammat­ti­lais­ten ver­kosto, jolta oste­taan pal­ve­luja tar­peen mukaan. Perheet pää­ty­vät pal­ve­lu­jen pii­riin ylei­sim­min kou­lun ohjaamana.

Kuuromykät Genesis ja Jairo soittavat videopuhelua.

Kuuromykät Cecilia (vas.), Genesis ja Jairo soit­ta­vat videopuhelua.

– Perheet eivät maksa pal­ve­luista kuin nimel­li­sen yhden euron käyn­ti­mak­sun. Toiminta rahoi­te­taan kan­sain­vä­lis­ten kehi­ty­syh­teis­työ­pro­jek­tien ja pai­kal­lis­ten lah­joi­tus­ten tur­vin, kes­kuk­sen joh­taja Aida Castilblanco kertoo.

Keskustoimistosta orga­ni­soi­daan myös koti­käyn­tejä per­hei­siin. Moniammatillinen ryhmä läh­tee kar­toit­ta­maan lap­sen ja per­heen koko­nais­ti­lan­netta ja pal­ve­lu­jen tar­vetta. Välillä teh­dään seu­ran­ta­käyn­tejä ja arvioi­daan suun­ni­tel­man toteutumista.

– Kotikäynnillä toive on, että koko perhe eli myös mie­het oli­si­vat sil­loin koolla. Perhekäyntien myötä mie­het­kin alka­vat vähi­tel­len osal­lis­tua enem­män, per­he­käyn­tejä orga­ni­soiva Gilda Raminz sanoo.

Avoin julkinen keskustelu puuttuu

Nicaraguan poliit­ti­nen kriisi han­ka­loit­taa kan­sa­lais­jär­jes­tö­jen toi­min­taa ja rahoitusta.

Noin kuu­den mil­joo­nan asuk­kaan Nicaraguassa on Latinalaisen Amerikan mit­ta­kaa­vassa kor­kea­ta­soi­nen ja kun­nian­hi­moi­nen laki vam­mais­pal­ve­luista ja vam­mais­ten oikeuksista.

Käytännössä lain toi­meen­pa­noa ei kui­ten­kaan val­vota ja edis­tetä kat­ta­vasti. Koulutuksessa sekä ter­veys- ja sosi­aa­li­pal­ve­luissa on auk­koja. Vaikka lap­set pää­si­si­vät kou­luun, opet­ta­jilla ei vält­tä­mättä ole osaa­mista tai väli­neitä opet­taa heitä.

Laissa on mää­ri­telty vam­mais­ten työl­lis­tä­mis­vel­voite yri­tyk­sille, jotka työl­lis­tä­vät vähin­tään 50 työn­te­ki­jää. Osa mak­saa kui­ten­kin mie­luum­min sakon, kuin työl­lis­tää vammaisia.

– Työnantajat eivät myös­kään ymmärrä, että vam­mai­suutta on monen­laista. Nuoret lai­te­taan usein sii­voa­maan, otta­maan kopioita tai avaa­maan ovia, vaikka kyse olisi älyk­käistä ihmi­sistä, joilla on moto­ri­sia ongel­mia, koor­di­naat­tori Hazel Sanchez lisää.

Valtio ja kan­sa­lai­syh­teis­kunta ovat etään­ty­neet toi­sis­taan Nicaraguassa poliit­ti­sen krii­sin myötä. Yhdistyksiä on lak­kau­tettu, ja rahoi­tusta lei­kattu. Myös Los Pipitoksen saama avus­tus lopetettiin.
Los Pipitos tasa­pai­noi­lee vai­keassa tilan­teessa ja yrit­tää pysyä kes­kus­te­lu­vä­leissä kaik­kien kanssa. Yhteistyön minis­te­riöi­den ja päät­tä­jien suun­taan täy­tyy toi­mia, oli­vatpa val­ta­suh­teet mitkä tahansa.

– Tällä het­kellä ei ole jul­kista, avointa kes­kus­te­lua asioista ja se vai­keut­taa jär­jes­tö­jen toi­min­taa, Los Pipitoksen joh­taja Donald Mendez arvioi.

Monet maat ovat jää­dyt­tä­neet kehitys­yhteistyöhankkeitaan ja suun­nan­neet rahoi­tusta mui­hin koh­tei­siin. Myös Suomi lak­kautti Nicaraguan kehi­ty­sa­vun vuonna 2011 demokratia­vajeen vuoksi.
Kriisi näkyy myös per­hei­den tasolla ja sen vai­ku­tuk­set kasau­tu­vat eni­ten köy­him­pien harteille.

– Jos rik­kaat tai kes­ki­luok­kaan kuu­lu­vat per­heet jou­tu­vat läh­te­mään maasta, he pys­ty­vät otta­maan myös vam­mai­set lap­sen mukaansa. Mutta kaik­kein köy­him­mät eivät vält­tä­mättä pysty, Mendez sanoo.

Hanna Moilanen