Kun sosiaalityöntekijä joutuu jatkuvasti työskentelemään vastoin omaa moraalikoodiaan, hän voi menettää lopulta itsekunnioituksensa. Se on musertava kokemus. Hänelle jäävät vaihtoehdoiksi joko lähteä työstä tai uupua, sanoo Maija Mänttäri-van der Kuip.

 

Sosi­aaliala on nous­sut yhdek­si työ­pa­hoin­voin­nin kärkialoista Suomes­sa. Se on näkynyt muun muas­sa kuor­mit­ta­van kiireen lisään­tymisenä, kohon­neena vaka­van työu­upumuk­sen riskinä ja sairaus­pois­saolo­jen kasvu­na.

Jyväskylän yliopis­tossa työsken­televä ja parhail­laan äitiys­lo­maansa viet­tävä yliopistonopet­ta­ja Mai­ja Mänt­täri-van der Kuip väit­teli yhteiskun­tati­etei­den tohtorik­si viime vuon­na sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den heiken­tyvästä työhyv­in­voin­nista tiukan talouden olois­sa. Laa­jaan kyselyaineis­toon (2011–2012) poh­jau­tu­van tutkimuk­sen tavoit­teena oli selvit­tää sub­jek­ti­ivisen työhyv­in­voin­nin koke­muk­sia ja tarkastel­la muut­tuvien toim­intamah­dol­lisuuk­sien yhteyt­tä niihin.

– Jos ei voi olla tyy­tyväi­nen tekemään­sä työhön ja ahdis­tuu asioiden tekemät­tä jät­tämis­es­tä, niin onhan se hyvin kuor­mit­tavaa.

Mänt­täri-van der Kuip puhuu tutkimuk­ses­saan ”moraalis­es­ta ahdin­gos­ta”. Sil­lä tarkoite­taan psyykkisen pahoin­voin­nin koke­musten yhdis­tymistä kaven­tuneisi­in mah­dol­lisuuk­si­in tehdä eet­tis­es­ti vas­tu­ullista sosi­aal­i­työtä. Jopa 43 pros­ent­tia kyse­lyyn vas­tan­neista rapor­toi työhyv­in­vointin­sa heiken­tyneen kuluneen kah­den vuo­den aikana. Työ­pa­hoin­voin­nin koke­muk­sista ilmoit­ti kär­sivän­sä 18 pros­ent­tia vähin­tään muu­ta­man ker­ran viikos­sa tai päivit­täin. Läh­es 11 pros­ent­tia vas­taa­jista koki moraal­ista ahdinkoa työssään. Tiuken­tuneet säästö- ja tehokku­u­s­paineet selit­tivät vah­vasti tätä koke­mus­ta. Melkein 40 pros­ent­tia näki mah­dol­lisuuten­sa tehdä eet­tis­es­ti vas­tu­ullista sosi­aal­i­työtä heiken­tyneen.

– Moraal­ista ahdinkoa työssään koke­vat sosi­aal­i­työn­tek­i­jät oli­vat halut­tomampia jatka­maan nykyisessä työssään. He oli­vat olleet use­am­min sairaus­lo­ma­l­la kuin ne työ­tover­it, joil­la ei täl­laista koke­mus­ta ollut, Mänt­täri-van der Kuip lisää.

Kohti pysyvän niukkuuden aikaa

Tutkimuk­ses­ta nou­se­vien epäko­h­tien ja sosi­aal­i­työssä tapah­tunei­den muu­tosten ymmärtämisek­si on tutk­i­jan mielestä kat­sot­ta­va myös hyv­in­voin­ti­val­tiois­sa tapah­tunut­ta kehi­tys­tä. Suomes­sa on totut­tu pitämään virstan­pylväänä 1990-luvun lamaa. Laman on kat­sot­tu anta­neen tilaa uud­is­tuk­sille, joi­ta oli jo alet­tu muual­la län­si­mais­sa toteut­taa.

– Voidaan puhua Euroopan mit­takaavas­sa laa­jem­mas­ta ide­ol­o­gis­es­ta kään­teestä, mis­sä koros­tu­vat yksilön vas­tuu ja markki­noiden pain­oar­vo, selit­tää Mänt­täri-van der Kuip.

Moraalista ahdinkoa työssään kokevat sosiaalityöntekijät olivat haluttomia jatkamaan nykyisessä työssään.

– Pysyvän niukku­u­den aikakaudel­la poli­ti­ikkaa leimaa vai­h­toe­hdot­to­muus. Poli­it­tisia päätök­siä perustel­laan taloudel­lisil­la argu­menteil­la. Ei voi muu­ta kuin leika­ta kaikesta ja kiristää vyötä.

Tutk­i­ja kehot­taa kyseenalais­ta­maan tämän johtopäätök­sen, kos­ka demokra­ti­as­sa on olta­va aina vai­h­toe­hto­ja. Hän arvostelee meille täl­lä het­kel­lä syötet­tävää visio­ta siitä, että työn­tek­i­jöi­den on tilanteen pelas­tamisek­si pakko alkaa paiskia pidem­pää työpäivää.

– Tutkimuk­set ja käytän­nön esimerk­it ovat itse asi­as­sa osoit­ta­neet, että työn­tek­i­jät saat­ta­vat olla tuot­teliaampia tehdessään lyhyem­pää työvi­ikkoa. Julkisen sek­torin organ­isaa­tioiden johtamiskäytän­nöis­sä tapah­tuneisi­in muu­tok­si­in liitetään usein uuden julk­isjo­htamisen käsite. Sil­lä voidaan viita­ta markki­noil­ta lainat­tuun johtamistapaan, jol­la on pyrit­ty tehosta­maan työtä sekä uud­is­ta­maan organ­isaa­tioi­ta muun muas­sa pain­ot­ta­mal­la mitat­tavia tulok­sia ja tavoit­tei­ta.

Mänt­täri-van der Kuipin tutkimuk­ses­sa läh­es 66 pros­ent­tia vas­taa­jista koki työhön vaikut­tavien säästö­painei­den lisään­tyneen ja yli kolme neljä­sosaa tote­si myös tehokku­u­s­painei­den kas­va­neen. Vas­taa­jista 43 pros­ent­tia ilmaisi työhön kohdis­tu­van kon­trol­lin ja valvon­nan lisään­tyneen.

– Oleel­lista on, miten tehokku­us ja tulos määritel­lään. Onko tulosta asi­akkaan elämän­ti­lanteessa tapah­tu­va muu­tos? Vai se, että asi­akas­ta ei enää tava­ta? Onko asi­akkaan työl­listymi­nen tulosta?

– Sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den työtä ja sen vaikut­tavu­ut­ta pitääkin arvioi­da. Mit­taamisen keskiössä tulisi kuitenkin olla asi­akkaiden hyv­in­voin­ti.

– Ei asi­akastapaamis­ten onnis­tu­mista voi mita­ta sil­lä, kuin­ka mon­ta asi­akku­ut­ta vuosit­tain päätetään. Eikä tapaamis­ten määrä ker­ro mitään asi­akastyön laadus­ta.

Sosiaalityöntekijät muutosagentteina

Tutkimus pal­jas­taa myös toivoa antavia val­on­pilka­h­duk­sia. Pahoin­voin­nin laa­ju­ud­es­ta huoli­mat­ta sosi­aal­i­työn­tek­i­jöil­lä oli työhön liit­tyviä myön­teisiä hyv­in­voin­nin koke­muk­sia. Vas­taa­jista noin 41 pros­en­til­la oli niitä vähin­tään muu­ta­man ker­ran viikos­sa. Yleisimpiä oli­vat innos­tuk­sen koke­muk­set ja mieli­hyvän tun­tem­i­nen työhön syven­nyt­täessä. Lisäk­si sosi­aal­i­työn­tek­i­jöil­lä oli run­saasti myön­teisiä yhteisöl­lisyy­den koke­muk­sia. Heistä läh­es 91 pros­ent­tia luot­ti saa­vansa tarvit­taes­sa tukea työ­tovereil­taan.

Mänt­täri-van der Kuip ei halua hyväksyä sosi­aal­i­työn muut­tumista asi­akas­ta vas­tu­ut­tavak­si näyt­töpäät­teen kanssa tehtäväk­si työk­si. Eikä sitä, että asi­akkaiden kas­vokkainen tapaami­nen, luot­ta­muk­sel­lis­ten asi­aka­suhtei­den rak­en­t­a­mi­nen ja rin­nal­lakulkem­i­nen ei olisi enää ajan­mukaista. Tutk­i­ja kehot­taa uudelleenku­vit­tele­maan sosi­aal­i­työtä.

Kuvittele sosiaalityö uudeksi. Miten asiakkaat saisivat parhaiten apua ongelmiinsa?

– Organ­isaa­tiois­sa on alet­ta­va miet­timään yhdessä asi­akkaiden ja työn­tek­i­jöi­den kanssa sitä, miten asi­akkaat saisi­vat parhait­en apua ongelmi­in­sa. On pohdit­ta­va työtä ja ajankäyt­töä ihan uudel­la taval­la. Mis­sä sitä työtä tehdään, kenen kanssa ja mil­lä taval­la?

– Jois­sakin kun­nis­sa on tehty main­ioi­ta avauk­sia panos­ta­mal­la ehkäi­sevään työhön. Rai­sion kir­jas­tos­ta voi laina­ta per­hetyön­tek­i­jää. Ima­tran hyv­in­voin­tineu­vola vei per­hetyön koului­hin, päiväkotei­hin ja asi­akkaiden kotei­hin. Sosi­aal­i­työn­tek­i­jöil­lä – kuten tutk­i­joil­lakin – on mah­dol­lisu­us toimia muu­tosagent­teina tekemäl­lä epäoikeu­den­mukaisia rak­en­tei­ta näkyviksi. Sik­si työy­hteisöis­sä pitäisi olla lupa pohtia epäeet­tisik­si koet­tu­ja käytän­töjä ilman henkilöko­htaista riskiä.

Mänt­täri-van der Kuipin mielestä hyvä esimerk­ki rohkeas­ta muu­tok­seen tähtäävästä toimin­nas­ta oli Tikkuri­lan las­ten­suo­jelun avopalvelu­iden sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den hätähu­u­to Helsin­gin Sanomis­sa viime syksynä. Sitä seurasi vielä työn­tek­i­jöi­den tekemä kan­telu omas­ta työ­paikas­taan alue­hallintovi­ras­tolle maalisku­us­sa.

Markku Tasala