Kun sosiaa­li­työn­tekijä joutuu jatku­vasti työsken­te­lemään vastoin omaa moraa­li­koo­diaan, hän voi menettää lopulta itsekun­nioi­tuk­sensa. Se on musertava kokemus. Hänelle jäävät vaihtoeh­doiksi joko lähteä työstä tai uupua, sanoo Maija Mänttäri-van der Kuip.

 

Sosiaa­liala on noussut yhdeksi työpa­hoin­voinnin kärkia­loista Suomessa. Se on näkynyt muun muassa kuormit­tavan kiireen lisään­ty­misenä, kohon­neena vakavan työuu­pu­muksen riskinä ja sairaus­pois­sao­lojen kasvuna.

Jyväs­kylän yliopis­tossa työsken­televä ja parhaillaan äitiys­lo­maansa viettävä yliopis­ton­opettaja Maija Mänttäri-van der Kuip väitteli yhteis­kun­ta­tie­teiden tohto­riksi viime vuonna sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden heiken­ty­västä työhy­vin­voin­nista tiukan talouden oloissa. Laajaan kysely­ai­neistoon (2011 – 2012) pohjau­tuvan tutki­muksen tavoit­teena oli selvittää subjek­tii­visen työhy­vin­voinnin kokemuksia ja tarkas­tella muuttuvien toimin­ta­mah­dol­li­suuksien yhteyttä niihin.

– Jos ei voi olla tyyty­väinen tekemäänsä työhön ja ahdistuu asioiden tekemättä jättä­mi­sestä, niin onhan se hyvin kuormittavaa.

Mänttäri-van der Kuip puhuu tutki­muk­sessaan ”moraa­li­sesta ahdin­gosta”. Sillä tarkoi­tetaan psyyk­kisen pahoin­voinnin kokemusten yhdis­ty­mistä kaven­tu­neisiin mahdol­li­suuksiin tehdä eetti­sesti vastuul­lista sosiaa­li­työtä. Jopa 43 prosenttia kyselyyn vastan­neista raportoi työhy­vin­voin­tinsa heiken­tyneen kuluneen kahden vuoden aikana. Työpa­hoin­voinnin kokemuk­sista ilmoitti kärsi­vänsä 18 prosenttia vähintään muutaman kerran viikossa tai päivittäin. Lähes 11 prosenttia vastaa­jista koki moraa­lista ahdinkoa työssään. Tiuken­tuneet säästö- ja tehok­kuus­paineet selit­tivät vahvasti tätä kokemusta. Melkein 40 prosenttia näki mahdol­li­suu­tensa tehdä eetti­sesti vastuul­lista sosiaa­li­työtä heikentyneen.

– Moraa­lista ahdinkoa työssään kokevat sosiaa­li­työn­te­kijät olivat halut­to­mampia jatkamaan nykyi­sessä työssään. He olivat olleet useammin sairaus­lo­malla kuin ne työto­verit, joilla ei tällaista kokemusta ollut, Mänttäri-van der Kuip lisää.

Kohti pysyvän niukkuuden aikaa

Tutki­muk­sesta nousevien epäkohtien ja sosiaa­li­työssä tapah­tu­neiden muutosten ymmär­tä­mi­seksi on tutkijan mielestä katsottava myös hyvin­voin­ti­val­tioissa tapah­tu­nutta kehitystä. Suomessa on totuttu pitämään virstan­pyl­väänä 1990-luvun lamaa. Laman on katsottu antaneen tilaa uudis­tuk­sille, joita oli jo alettu muualla länsi­maissa toteuttaa.

– Voidaan puhua Euroopan mitta­kaa­vassa laajem­masta ideolo­gi­sesta käänteestä, missä koros­tuvat yksilön vastuu ja markki­noiden painoarvo, selittää Mänttäri-van der Kuip.

Moraalista ahdinkoa työssään kokevat sosiaalityöntekijät olivat haluttomia jatkamaan nykyisessä työssään.

– Pysyvän niukkuuden aikakau­della politiikkaa leimaa vaihtoeh­dot­tomuus. Poliit­tisia päätöksiä perus­tellaan talou­del­li­silla argumen­teilla. Ei voi muuta kuin leikata kaikesta ja kiristää vyötä.

Tutkija kehottaa kysee­na­lais­tamaan tämän johto­pää­töksen, koska demokra­tiassa on oltava aina vaihtoehtoja. Hän arvos­telee meille tällä hetkellä syötet­tävää visiota siitä, että työnte­ki­jöiden on tilanteen pelas­ta­mi­seksi pakko alkaa paiskia pidempää työpäivää.

– Tutki­mukset ja käytännön esimerkit ovat itse asiassa osoit­taneet, että työnte­kijät saattavat olla tuotte­li­aampia tehdessään lyhyempää työviikkoa. Julkisen sektorin organi­saa­tioiden johta­mis­käy­tän­nöissä tapah­tu­neisiin muutoksiin liitetään usein uuden julkis­joh­ta­misen käsite. Sillä voidaan viitata markki­noilta lainattuun johta­mis­tapaan, jolla on pyritty tehos­tamaan työtä sekä uudis­tamaan organi­saa­tioita muun muassa painot­ta­malla mitat­tavia tuloksia ja tavoitteita.

Mänttäri-van der Kuipin tutki­muk­sessa lähes 66 prosenttia vastaa­jista koki työhön vaikut­tavien säästö­pai­neiden lisään­tyneen ja yli kolme neljäsosaa totesi myös tehok­kuus­pai­neiden kasvaneen. Vastaa­jista 43 prosenttia ilmaisi työhön kohdis­tuvan kontrollin ja valvonnan lisääntyneen.

– Oleel­lista on, miten tehokkuus ja tulos määri­tellään. Onko tulosta asiakkaan elämän­ti­lan­teessa tapahtuva muutos? Vai se, että asiakasta ei enää tavata? Onko asiakkaan työllis­ty­minen tulosta?

– Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden työtä ja sen vaikut­ta­vuutta pitääkin arvioida. Mittaa­misen keskiössä tulisi kuitenkin olla asiak­kaiden hyvinvointi.

– Ei asiakas­ta­paa­misten onnis­tu­mista voi mitata sillä, kuinka monta asiak­kuutta vuosittain päätetään. Eikä tapaa­misten määrä kerro mitään asiakastyön laadusta.

Sosiaa­li­työn­te­kijät muutosagentteina

Tutkimus paljastaa myös toivoa antavia valon­pil­kah­duksia. Pahoin­voinnin laajuu­desta huoli­matta sosiaa­li­työn­te­ki­jöillä oli työhön liittyviä myönteisiä hyvin­voinnin kokemuksia. Vastaa­jista noin 41 prosen­tilla oli niitä vähintään muutaman kerran viikossa. Yleisimpiä olivat innos­tuksen kokemukset ja mieli­hyvän tunte­minen työhön syven­nyt­täessä. Lisäksi sosiaa­li­työn­te­ki­jöillä oli runsaasti myönteisiä yhtei­söl­li­syyden kokemuksia. Heistä lähes 91 prosenttia luotti saavansa tarvit­taessa tukea työtovereiltaan.

Mänttäri-van der Kuip ei halua hyväksyä sosiaa­lityön muuttu­mista asiakasta vastuut­ta­vaksi näyttö­päätteen kanssa tehtä­väksi työksi. Eikä sitä, että asiak­kaiden kasvok­kainen tapaa­minen, luotta­muk­sel­listen asiakas­uh­teiden raken­ta­minen ja rinnal­la­kul­ke­minen ei olisi enää ajanmu­kaista. Tutkija kehottaa uudel­leen­ku­vit­te­lemaan sosiaalityötä.

Kuvittele sosiaalityö uudeksi. Miten asiakkaat saisivat parhaiten apua ongelmiinsa?

– Organi­saa­tioissa on alettava miettimään yhdessä asiak­kaiden ja työnte­ki­jöiden kanssa sitä, miten asiakkaat saisivat parhaiten apua ongel­miinsa. On pohdittava työtä ja ajankäyttöä ihan uudella tavalla. Missä sitä työtä tehdään, kenen kanssa ja millä tavalla?

– Joissakin kunnissa on tehty mainioita avauksia panos­ta­malla ehkäi­sevään työhön. Raision kirjas­tosta voi lainata perhe­työn­te­kijää. Imatran hyvin­voin­ti­neuvola vei perhetyön kouluihin, päivä­ko­teihin ja asiak­kaiden koteihin. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöillä – kuten tutki­joil­lakin – on mahdol­lisuus toimia muuto­sa­gent­teina tekemällä epäoi­keu­den­mu­kaisia raken­teita näkyviksi. Siksi työyh­tei­söissä pitäisi olla lupa pohtia epäeet­ti­siksi koettuja käytäntöjä ilman henki­lö­koh­taista riskiä.

Mänttäri-van der Kuipin mielestä hyvä esimerkki rohkeasta muutokseen tähtää­västä toimin­nasta oli Tikku­rilan lasten­suojelun avopal­ve­luiden sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden hätähuuto Helsingin Sanomissa viime syksynä. Sitä seurasi vielä työnte­ki­jöiden tekemä kantelu omasta työpai­kastaan aluehal­lin­to­vi­ras­tolle maaliskuussa.

Markku Tasala