Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteerille Riitta Särkelälle järjestöt ovat aina olleet luonteva paikka parantaa maailmaa.

 

 

Villa­su­kat, kah­vi­kuppi ja tie­to­kone. Teams-pala­veri seu­raa tois­taan. Ensi- ja tur­va­ko­tien lii­ton pää­sih­teeri Riitta Särkelä on tul­lut teke­mään työ­päi­vän vaih­teeksi lii­ton toi­mi­ti­laan Itä-Pasilaan.

On rau­hal­lista, sillä hän on ainut hen­kilö pai­kan päällä. Korona ja pauk­ku­pak­ka­nen ovat hil­jen­tä­neet pääkaupungin.

Seitsemännestä ker­rok­sesta näkee pit­källe yli itäi­sen Helsingin. Maisema on kau­nis, mutta Särkelä tie­tää, että kau­pun­gissa muhii ongel­mia. Ihmisten tilanne on vai­keu­tu­nut koro­nan vuoksi. Siitä kär­si­vät eni­ten ne, joille meni huo­nosti jo ennen pandemiaa.

Päihteiden käyttö on lisään­ty­nyt. Eristys käy monen mie­len­ter­vey­den päälle. Lähisuhdeväkivaltaa esiin­tyy myös per­heissä, joissa se ennen oli vierasta.

Apua tar­vit­se­vat per­heet eivät enää ohjaudu pal­ve­lui­hin kuten ennen koronaa.

Se mie­ti­tyt­tää Särkelää.

– Koronasta jää varjo ihmis­ten elä­mään. Tulee pitkä tai­val, kun­nes koro­nan aiheut­tama sosi­aa­li­nen kriisi on rat­kottu. On syn­ty­nyt iso pal­ve­lu­vaje. Palveluntarvetta on jää­nyt piiloon.

– Se on isoin asia, joka tässä tilan­teessa huolestuttaa.

Olen sielultani sosiaalityöntekijä

Riitta sär­kelä on teh­nyt työtä ihmis­ten pahoin­voin­nin yti­messä neljä vuosikymmentä.

Ensimmäinen työ­paikka oli Ensikotien liitto, jossa hän työs­ken­teli kou­lu­tus- ja tut­ki­mus­sih­tee­rinä. Hän oli juuri saa­nut val­miiksi sosi­aa­li­po­li­tii­kan opin­not yliopistossa.

Muutaman vuo­den hän työs­ken­teli van­ki­lassa psy­ko­lo­gina ja van­kein­hoi­to­lai­tok­sen psy­ko­lo­gian yli­opet­ta­jana ja palasi sit­ten pysy­västi järjestöuralle.

– Ympyrä sul­keu­tuu, hän sanoo työ­pai­kassa, jossa ura aika­naan alkoi.

Toivo on läsnä sosiaalityössä aina.

Järjestöt ovat olleet Särkelälle luon­teva paikka paran­taa maa­il­maa. Hän kiin­nos­tui yli­opis­tossa raken­teel­li­sesta sosi­aa­li­työstä, köy­hyy­destä, eriar­voi­suu­desta ja hei­koilla ole­vien ihmis­ten selviämisestä.

Olen sie­lul­tani sosi­aa­li­työn­te­kijä, hän kuvaa.

– Olen aina halun­nut vai­kut­taa asioi­hin. Sain lap­suu­den­ko­dista kai­kista huo­len pitä­mi­sen ja kaik­kien kun­nioit­ta­mi­sen eetok­sen. Vanhemmat opet­ti­vat näke­mään kai­kissa hyvää. Kiinnostus ihmi­siin ja vai­kut­ta­mi­seen ovat elä­mäni punai­set langat.

Järjestöjyräksi häntä ei voi kuvata. Hän ei jyrää vaan puhuu asiansa peh­meästi ja rau­hal­li­sesti. Työvuodet ihmis­ten vai­keuk­sien parissa eivät ole vie­neet häneltä uskoa parempaan.

– Olen toi­vei­kas monien asioi­den suh­teen. Vaikka ongel­mia on pal­jon, aina on toi­voa ja mah­dol­li­suus muutokseen.

– Toivo on läsnä sosi­aa­li­työssä aina. Koskaan ei tiedä, kenen elämä kään­tyy parem­paan, kun sitä raken­ne­taan asiak­kaan vah­vuuk­sien varaan, hän muistuttaa.

Järjestöillä vahva rooli

Tohtoriksi sär­kelä väit­teli 2016. Aihe oli tie­tysti jär­jes­töt, tar­kem­min nii­den rooli sote-pal­ve­lu­jen tuot­ta­jana 1995–2010.

Järjestöillä on ollut poik­keuk­sel­li­sen iso mer­ki­tys yhteis­kun­nan raken­ta­mi­sessa, hän sanoo. Ne ovat tar­jon­neet ihmi­sille osal­lis­tu­mi­sen ja vai­kut­ta­mi­sen kana­van ja väy­län muut­taa maailmaa.

Järjestöt ovat nos­ta­neet esille yhteis­kun­nan ongel­mia ja kehit­tä­neet nii­hin rat­kai­suja. Ne ovat tar­jon­neet pal­ve­luja pal­ve­lu­jär­jes­tel­män auk­ko­paik­koi­hin. Monet jär­jes­tö­jen aloit­ta­mat pal­ve­lut ovat siir­ty­neet yhteis­kun­nan kontolle.

– Kuka muis­taa, että Mannerheimin las­ten­suo­je­lu­liitto aloitti neu­vo­la­toi­min­nan ja Ensi- ja tur­va­ko­tien liitto perusti ensim­mäi­set turvakodit?

Järjestöjen toi­min­nassa alkoi vahva amma­til­lis­tu­mi­nen 1980-luvulla. Järjestöihin tuli kovan luo­kan ammat­ti­lai­sia, esi­mer­kiksi sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä ja psy­ko­lo­geja, Särkelä kuvaa.

– Nyt jär­jes­töillä on vahva vai­kut­ta­mi­sen ja asian­tun­ti­jan rooli.

Järjestöjä tar­vi­taan Särkelän mukaan myös nyky-Suomessa ja sote-aikana. Järjestöillä on osaa­mista ja ket­te­ryyttä sekä kykyä tuot­taa mata­lan kyn­nyk­sen pal­ve­luja, avo­pal­ve­luja ja vertaisryhmätoimintaa.

Särkelä näkee myös huo­lia, joi­den kanssa jär­jes­tö­väki jou­tuu kamp­pai­le­maan. Hankintalakia sovel­le­taan tiu­kasti hinta edellä, laatu ja vai­ku­tuk­set unoh­taen, hän sanoo. Alalle on tul­lut myös isoja yrityksiä.

Järjestöillä on vahva vaikuttamisen ja asiantuntijan rooli.

Särkelä pel­kää, että pal­ve­lu­jen tuot­ta­mi­sen kes­kit­tä­mis­ke­hi­tys jat­kuu. Maa jae­taan suu­riin hyvin­voin­tia­luei­siin. Jos han­kin­tao­saa­mi­nen ei ole kun­nossa, isot yri­tyk­set ovat vah­voilla ja pie­net, pai­kal­li­set pal­ve­lu­jen tuot­ta­jat jää­vät jalkoihin.

Haasteena rahoitus

Särkelä on iloi­nen, että edel­li­nen sote-raken­nelma ei eden­nyt, vaikka sote-uudis­tus muu­ten olisi jo tervetullut.

– Siinä oli vah­vasti mukana mark­ki­na­ve­toi­suus. Ihmisillä on perus­oi­keu­det ja nii­den tur­vaa­mi­nen on perus­tus­lain mukaan jul­ki­sen val­lan teh­tävä. Markkinat eivät huo­lehdi niistä yksin.

Järjestöille Sipilän hal­li­tuk­sen sote-suun­ni­telma oli riski, hän sanoo. Esityksessä oli muo­toi­luja, jotka oli­si­vat estä­neet jär­jes­tö­jen mata­lan kyn­nyk­sen toi­min­to­jen rahoit­ta­mi­sen Veikkauksen tuo­toilla. Niissä jär­jes­töt kui­ten­kin ovat vahvimmillaan.

Särkelän mukaan myös yri­tyk­siä ja jär­jes­töjä tar­vi­taan pal­ve­lu­jen tuot­ta­mi­sessa. Järjestämisvastuu on kui­ten­kin jul­ki­silla toi­mi­joilla. Sote-pal­ve­lui­den kil­pai­lu­tuk­sissa han­kin­nat pitää pilk­koa pie­nem­miksi ja ostet­ta­van pal­ve­lun laa­dulle pitää mää­rit­tää kri­tee­rit, hän sanoo.

– Pitäisi kil­pai­lut­taa vai­ku­tuk­silla. Silloin ollaan kiin­nos­tu­neita siitä, mitä saa­daan aikaan ja eri tahot ovat osaa­mi­sel­laan mukana.

Hän toi­voo, että jär­jes­tö­jen mer­ki­tys tun­nis­te­taan val­mis­te­lussa ole­vissa sote-sää­dök­sissä nykyistä parem­min. Kun mai­ni­taan pk-yri­tyk­set, nii­den rin­nalla pitää mai­nita järjestöt.

– Sote-laki­pa­ketti on jär­jes­tö­jen näkö­kul­masta paran­tu­nut lausun­to­vai­heen jälkeen.

Sotea suu­rempi haaste jär­jes­töille on rahoi­tus, Särkelä sanoo. Monille jär­jes­töille Veikkauksen tuo­tot ovat rahoi­tuk­sen kivijalka.

– Korona ja tär­keä työ peli­hait­to­jen vähen­tä­mi­seksi pie­nen­tä­vät tuot­toja. Haittojen vähen­tä­mi­nen on tär­keintä myös jär­jes­tö­jen mie­lestä. Tulevaisuudessa tar­vi­taan val­tiolta toi­mia tuo­ton vähe­ne­mi­sen kompensoinnissa.

Särkelä toi­voo, että yksi toimi on arpa­jais­ve­ron alen­ta­mi­nen pysy­västi. Hänen mie­les­tään ulko­maa­lais­ten peliyh­tiöi­den toi­min­taa pitää rajoit­taa Suomessa.

Katse käännetty ihmiseen

Välillä pää­sih­teeri käy keit­tä­mässä kah­via toi­mis­ton keit­tiössä. Hän kat­taa pöy­tään kaksi ter­mos­pul­loa ja kah­vi­mai­to­purk­kia sekä käsi­de­sit. Koronavirukselle ei anneta mahdollisuutta.

Hän näkee, että koro­nassa – niin kau­hea tauti kuin se onkin – on myös hyvää. Se näytti muun muassa, miten not­keasti jär­jes­töt muok­ka­si­vat toimintaansa.

Ensi- ja tur­va­ko­tien liitto ja sen jäse­nyh­dis­tyk­set siir­si­vät pal­ve­luja verk­koon, lisä­si­vät voi­maa chat­tiin ja orga­ni­soi­vat kas­vok­kain tapah­tu­vat tapaa­mi­set tur­val­li­siksi. Jäsenyhdistysten tueksi raken­net­tiin sään­nöl­li­set Teams-pala­ve­rit. Yhtään sai­ras­tu­mista, joka olisi vaa­ran­ta­nut avun tar­joa­mi­sen, ei ole lii­tossa koettu.

Korona teki Särkelän mie­lestä näky­väksi ihmis­ten kes­ki­näi­sen riippuvuuden.

- Se on iso lahja viime aikoina näh­dyn itsek­kyy­den ja kovan asen­neil­ma­pii­rin jäl­keen. On aja­teltu, että hoi­ta­koot ihmi­set ongel­mansa itse. Nyt on tul­lut enem­män ymmärrystä.

Koronasta jää varjo ihmisten elämään.

Särkelä lähet­tää kii­tok­sia myös nyky­hal­li­tuk­selle, joka alkoi hoi­taa koro­naa ihmis­ten ter­veys ja pär­jää­mi­nen edellä. Se ei miet­ti­nyt ensi­si­jai­sesti, miten talous pärjää.

– Katse on kään­netty ihmi­sen suun­taan. Olen siitä tosi iloi­nen. On ymmär­retty, että korona on mitä suu­rim­massa mää­rin sosi­aa­li­nen kiisi.

Korona on Särkelän mie­lestä näyt­tä­nyt myös, että yhteis­kunta ei pär­jää ilman että eri tahot yhdis­tä­vät voimansa.

Sitä tar­vi­taan myös sotessa. Käsitys siitä, mikä on asiak­kaalle hyväksi ja mitä pal­ve­luja hän tar­vit­see, syn­tyy yhteis­työssä. Se on jär­ke­vää myös resurs­sien käy­tön kannalta.

–  Hyviä merk­kejä on ole­massa, hän huomauttaa.

Sotea odo­tel­lessa on kehi­tetty esi­mer­kiksi per­he­kes­kuk­sia, joissa mukana on useita toi­mi­joita. Hän näkisi mie­lel­lään, että jul­kis­ten pal­ve­lu­jen tuot­ta­jat, jär­jes­tö­jen ammat­ti­lai­set ja vapaa­eh­toi­set toi­mi­vat rin­nak­kain tule­vissa sotekeskuksissa.

Mitä var­hem­min perhe saa tukea, sitä hel­pompi tilanne on kään­tää kohti parem­paa. Jos ongel­mat vai­keu­tu­vat, sitä ras­kaam­pia pal­ve­luja tar­vi­taan ja sitä enem­män ne maksavat.

– Kunnissa eurot ovat tiu­kassa. Ymmärrän kyllä, että jär­jes­töt eivät ole tässä niuk­kuu­dessa yksin. Sama kos­kee sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä. He ovat jou­tu­neet kan­ta­maan vas­tuuta ja syyl­li­syyttä asioista, jotka eivät ole yksit­täi­sen työn­te­ki­jän ratkaistavissa.

– Toivon, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ovat aktii­vi­sia vai­kut­ta­jia. Siihen jär­jes­töissä on hyviä mahdollisuuksia.

Jaana Laitinen