Piia Puurusen väitös avaa sosiaalityön pioneerin Jane Addamsin ajattelua ja sosiaalityön alkuvaiheita.

 

 

Alun­perin sosi­aa­likas­vat­ta­jak­si koulut­tau­tunut Piia Puu­runen väit­teli mar­rasku­us­sa sosi­aal­i­työn oppi­aineessa Itä-Suomen yliopis­tossa Kuo­pios­sa. Sivuaineinaan sosi­olo­giaa ja sosi­aalip­sykolo­giaa opiskel­lut Puu­runen ihaili klas­sikko­jen vah­vaa ase­maa naa­pu­ri­ti­eteis­sä ja ihmetteli, mik­sei suhde sosi­aal­i­työn klas­sikkoi­hin ole yhtä elävä.

– Siitä heräsi kiin­nos­tus sosi­aal­i­työn his­to­ri­aan ja löy­tyivät myös sosi­aal­i­työn taka-alalle jääneet klas­sikot, Puu­runen sanoo.

Väitöskir­jas­saan Puu­runen tarkastelee mit­tavaa määrää Jane Addam­sin (1860–1935) tek­ste­jä pyrkien ymmärtämään niiden luo­maa kuvaa sosi­aal­i­työstä ja syntya­jas­taan. Addam­sin käsinkir­joite­tut tek­stit jäivät tutkimuk­sen ulkop­uolelle vaikealukuisuuten­sa vuok­si. Tek­stien aiheet ovat ajanko­htaisu­udessaan häm­men­täviä. Pohd­in­to­ja löy­tyy naiskysymyk­seen, rauhankysymyk­seen, maa­han­muut­toon, pätkä­työläisyy­teen, hikipa­joi­hin, las­tenoikeuk­si­in ja ekol­o­gisu­u­teen liit­tyen.

Addam­sin per­in­töä on tutkit­tu paljonkin, mut­ta hänen sosi­aal­i­työn käsi­tyk­sen­sä rak­en­tu­mista ja sosi­aal­i­työn käsit­teen sisältöä ei ole aikaisem­min tarkastel­tu näin laa­jasti suomenkielel­lä.

Addam­sin tek­stit kietoutu­vat keskeiseen vai­heeseen sosi­aal­i­työn his­to­ri­aa. Vaik­ka tieteenalan juuret ovat kaukaisim­mil­laan ensim­mäi­sis­sä ihmis­ten väli­sis­sä hyvän­tekeväisyy­den ja aut­tamisen teois­sa, alkoi ammatil­lis­tu­va sosi­aal­i­työ kehit­tyä vas­ta 1800-luvun lop­pupuolel­la.

Kolme historiallista vaihetta

Puu­runen tarkastelee Addam­sin ajat­telua suh­teessa kolmeen his­to­ri­al­liseen vai­heeseen, kap­i­tal­is­min kehi­tyk­sen kul­taiseen aikakau­teen 1889–1902, yhteiskun­nal­lisen heräämisen pro­gres­si­iviseen aikakau­teen 1902–1914 ja sodan ja suuren laman kau­teen 1914–1935.

Varhais­vai­heessa Jane Addams työsken­teli lähiy­hteisössä. Hän perusti omin varoin Chica­goon setle­ment­ti­ta­lo Hull Housen ja havain­noi sosi­aal­isia ongelmia ruo­hon­ju­u­ri­ta­sol­la. Addam­sin toimin­nas­sa ja kir­joituk­sis­sa näkyi sosi­aal­i­työn ele­ment­te­jä jo ennen kuin sitä oli käsit­teenä vielä määritel­ty. Per­in­teinen hyvän­tekeväisyys ja filantropia alkoi­vat väistyä organ­isoidun hyvän­tekeväisyy­den tieltä. Addams pohti paljon aut­tamis­suhdet­ta ja sosi­aal­i­työtä kansalais­toim­intana.

Pro­gres­si­ivisel­la kaudel­la käytän­nön sosi­aal­i­työ alkoi kiin­nit­tyä rak­en­teisi­in kuten paikall­ishallintoon ja kansalais­toim­intaan. Toises­sa vai­heessa eri hyvän­tekeväisyys­toim­i­jat löy­sivät yhteisiä toimin­nan kohtei­ta. Vaa­dit­ti­in reforme­ja ja vaikutet­ti­in lain­säädän­töön.

­Historian merkitys on suuri myös ammatti-­identiteetin ­kannalta.

Jane Addam­sin kir­joituk­sis­sa esille nousi­vat lap­si­työvoiman käyt­tö, työväestön ase­ma, nais­ten oikeudet ja siir­to­lais­ten ase­ma. Lap­si­työvoiman käyt­tö oli yleistä, mikä nos­ti esi­in ensim­mäisiä las­ten­suo­jelun kysymyk­siä. Sosi­aal­i­työn käsite ilmaan­tui Addam­sin tek­stei­hin täl­lä kyseisel­lä kaudel­la.

Kol­man­nen kau­den sosi­aal­i­työtä var­josti sota. Dra­maat­tiset ja traagiset tapah­tu­mat sekä nation­al­is­mi koet­te­liv­at sosi­aal­i­työn human­itäärisiä voimavaro­ja. Samal­la sosi­aal­i­työ kan­sain­välistyi ja sen eet­tiset kysymyk­set puhut­ti­vat laa­jasti.

Addams oli akti­ivi­nen nais­ten rauhan­li­ik­keessä ja sai työstään Nobelin rauhan­palkin­non vuon­na 1931.

– Addams loi sosi­aal­i­työstä kuvaa kumu­loitu­van tiedon ammat­ti­na, joka muotoutuu käytän­nön tasol­la ihmis­ten kanssa tehtäväk­si työk­si. Sen keskiössä ovat eet­tisyy­teen ja vuorovaiku­tuk­seen liit­tyvät kysymyk­set sekä yhteiskun­nan rak­en­teet. Sosi­aal­i­työl­lä on selkeät omat tehtävän­sä, mut­ta aiheet ovat myös tieteenalo­jen rajo­ja ylit­täviä, Puu­runen sum­maa.

Aina heikomman puolella

Yksi Addam­sin vaikut­tamisko­hteista oli puo­lus­taa niiden ryh­mien oikeuk­sia, joil­la ei ollut val­taa yhteiskun­nas­sa. Hän teki töitä las­ten ja nuorten, siir­to­lais­ten sekä työläis­ten paris­sa. Naiskysymyk­siä hän tarkasteli sisältäpäin, itsekin naise­na.

– Oman aikansa fem­i­nistinä hän ajoi nais­ten äänioikeut­ta ja ihaili pohjo­is­maisia naisia, joil­la täl­lainen oikeus jo oli, ker­too Puu­runen.

Äänioikeudessa Addams näki samal­la vas­tu­u­ta ja val­taa päät­tää siitä, mil­laisia asioi­ta yhteiskun­nal­lises­sa keskustelus­sa nos­tet­ti­in esi­in. Hän näki naiset koti­in liit­tyvien kysymys­ten asiantun­ti­jana ja lähisuhtei­den ylläpitäjänä sekä kult­tuurisen tiedon kan­ta­ji­na. Pyrkimyk­senään hänel­lä oli laa­jen­taa täl­laista tietoa yhteiskun­nan tasolle, yksi­tyiseltä alueelta julk­isille areenoille.

– Nais­ten tekemä työ jäi usein piiloon, mut­ta Addams tah­toi tuo­da tämän työ-panok­sen kaikkien nähtäville.

Klassikot keskustelukumppanina

Oman tieteenalan his­to­ri­an tun­te­mus on Puu­rusen mielestä hedelmäl­lis­in­tä sil­loin, kun his­to­ri­aa tarkastel­laan ajal­lise­na jatku­mona ja suh­teessa oman aikansa kon­tek­sti­in.

– Sosi­aal­i­työn his­to­ri­an tun­tem­i­nen aut­taa hah­mot­ta­maan alan muut­tumat­tomat peruskysymyk­set, mut­ta myös tiedosta­maan sen, että tieteenala on aina vuorovaiku­tuk­ses­sa oman aikansa ilmiöi­den ja olo­suhtei­den kanssa.

Puu­runen kokeekin, että sosi­aal­i­työn tulee olla kiin­ni ajas­sa ja tun­nistaa kunkin his­to­ri­al­lisen ajan­jak­son tarpeet. Klas­sikot tar­joa­vat per­spek­ti­iviä ja osoit­ta­vat, että sosi­aal­i­työssä on läs­nä yli ajan ulot­tuvia ele­ment­te­jä.

– His­to­ri­an merk­i­tys on suuri myös ammat­ti-iden­ti­teetin kannal­ta. Klas­sikot voivat toimia keskustelukump­pan­i­na vahvis­taen ja selkeyt­täen sosi­aal­i­työn arvoa.

Ella Ranta­nen

 

Yhteiskun­tati­etei­den mais­teri Piia Puu­rusen väitöskir­ja Jane Addam­sin sosi­aal­i­työn käsi­tyk­sen rak­en­tu­mi­nen tarkastet­ti­in 23.11.2019 Itä-Suomen Yliopis­ton Kuo­pi­on kam­puk­sel­la.