Sinä lokakuun yönä kotkalaisen Johannan ei tarvinnut pelätä, sillä hän oli päässyt puolen vuoden odotuksen jälkeen tukiasuntoon. Huoltaja oli vihdoin allekirjoittanut sopimuksen. Johanna oli silloin 17-vuotias.

 

Nyt kak­si vuot­ta myöhem­min edessäni istuu sanavalmis 19-vuo­tias nuori nainen, joka muis­telee pyyn­nöstäni kah­den vuo­den takaista ensim­mäistä yötä tuki­a­sun­nos­sa.

– Se oli helpo­tus. Ei min­ua edes pelot­tanut, vaik­ka se olikin melko kolkko kämp­pä. Siel­lä ei ollut muu­ta kuin pat­ja lat­tial­la ja ver­hok­si me laitet­ti­in joku valkoinen lakana, ettei ulkoa näy sisälle, ker­too Johan­na.

– Muis­tan, että kävin illal­la osta­mas­sa karkki­pussin, jotain suk­laa-man­sikoi­ta ne taisi­vat olla. Taval­laan sil­loin se konkreti­soi­tui, että tästä voi alkaa uusi sivu elämässäni.

Sosi­aalio­h­jaa­ja Soile Tap­o­la nyökkäilee vier­essä ja myön­tää, että Johan­na piti saa­da nopeasti sijoitet­tua ja hänelle saati­in jär­jestet­tyä pikaises­ti kalus­tam­a­ton asun­to. Soile Tap­o­la on yksi kolmes­ta tuki­a­sun­to­työn sosi­aalio­h­jaa­jas­ta Kotkan Per­hep­alvelu­iden nuorten tiimis­sä. Hän sijais­taa Johan­nan varsi­naista omatyön­tek­i­jää Ris­to Sohl­ma­nia, joka on täl­lä het­kel­lä loma­l­la. Johan­na kut­suu omatyön­tek­i­jään­sä tut­taval­lis­es­ti Ripak­si ja myön­tää ole­vansa mon­es­ta asi­as­ta hänelle kiitolli­nen.

– Esimerkik­si kun muutin, olin hyvin ujo, arka ja vetäy­tyvä. Sem­moinen pienek­si käper­tyvä. En minä epä­sosi­aa­li­nen ollut, mut­ta aika hil­jainen omista asiois­tani. Enää en ole sel­l­ainen. Olen paljon rohkaistunut ja olen paljon avoimem­pi. Osaan keskustel­la parem­min kuin mitä kak­si vuot­ta sit­ten, sanoo Johan­na.

Jälkihuoltotyöntekijän pesti

Johan­na on tuki­a­sun­to­työn asi­akas. Laitok­ses­ta täysi-ikäis­inä jälk­i­huoltoon siir­tyvil­lä on nuorten tiimis­sä aivan oma työn­tekijänsä, Otto Lyytikäi­nen.

– Jälk­i­huolto­työn­tek­i­jän työ alkoi Kotkas­sa viisi vuot­ta sit­ten las­ten­suo­jelun sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den aloit­teesta. He oli­vat sitä mieltä, että resurssit eivät riitä siihen, mitä tarvi­taan, kun joku nuori tulee laitok­ses­ta, ker­too Kari Lind­berg, nuorten tiimin vas­taa­va ohjaa­ja ja itse asi­as­sa yksi koko ”Kotkan mallin” arkkite­hdeistä.

– Sil­loin tarvi­taan tiivistä ja tehokas­ta tukea ja siihen ei aika riit­tänyt. Sik­si lähdet­ti­in tekemään täl­laista kokeilua eli otet­ti­in reservistä yksi työn­tek­i­jä tekemään jälk­i­huoltoa.

Hänelle pamahti heti 18 asi­akas­ta, ja tilanne on siitä läh­tien ollut saman­lainen, 15–20 akti­ivi­asi­akas­ta koko ajan. Nämä kolme muu­ta työn­tek­i­jää tekevät tuki­a­sun­to­työtä, jos­sa suurin osa asi­akkaista on jälk­i­huol­los­sa ole­via nuo­ria eli peri­aat­teessa jälk­i­huol­los­sa työsken­telee neljä työn­tek­i­jää. Tuki­a­sun­to­työtä voidaan pitää jälk­i­huolto­työn tehostet­tuna muo­tona, Lind­berg ker­too.

Ensimmäinen yö tukiasunnossa oli helpotus.


Kotkan nuorten tiimis­sä toim­i­taan sys­teemisen ratkaisu- ja voimavarakeskeisen ajat­telu- ja toim­intata­van mukaan. Työkalu­pak­ista löy­tyvät muun muas­sa ratkaisukeskeiset menetelmät, Nep­sy-val­men­ta­jat, verkos­to­työ, huolen puheek­siot­to ja toimin­nal­liset menetelmät kuten ryh­mät ja leir­it nuo­rille.

Asi­akkaat pyritään tapaa­maan nuoren maaperäl­lä eli asi­akas val­it­see tapaami­s­paikan. Nuorten tiimis­sä on erikois­tut­tu nuorisorikospros­essin hoita­miseen, tiimistä löy­tyy myös nuorten päi­hde- ja mie­len­ter­veystyön osaamista.

Kuntouttavaa psykoterapiaa hakemassa

Johan­na on yksi asi­akkaista, joka kokee tarvit­se­vansa tukea myös mie­len­ter­vey­den ylläpitämisessä.

– Me ollaan koh­ta kah­den vuo­den ajan yritet­ty saa­da min­ulle Kelan myön­tämää kuntout­tavaa psykoter­api­aa, mut­ta ei ne ole ikinä myön­täneet sitä min­ulle. Mut­ta kun me ollaan Ripan kanssa jak­set­tu vään­tää ja kään­tää, niin nyt se on myön­net­ty ja olen toden­näköis­es­ti tänä syksynä aloit­ta­mas­sa psykoter­api­an, Johan­na iloit­see.

Hän myön­tää, että ei olisi jak­sanut yksin tais­tel­la byrokra­ti­aa vas­taan. Lisäk­si hän on päässyt viimeisen kah­den vuo­den aikana ter­vey­den­huol­lon asi­akkaak­si, tulok­se­na muun muas­sa löy­dös, joka leikat­ti­in kak­si kuukaut­ta sit­ten.

– Nuor­ta ohjataan koko ajan hänen tarvit­semien­sa palvelu­jen piiri­in, joi­ta voivat olla, niin kun Johan­nalle, ter­veyspalve­lut, jollekin toiselle esimerkik­si TE-keskus, Soile Tap­o­la sanoo.

– Ja tietysti meil­lä on nuo­ria, joil­la saat­taa olla päi­htei­denkäyt­töä tai mie­len­ter­vey­teen liit­tyviä ongelmia, arjen ja elämän­hallinnan vaikeuk­sia, tai muuten vain vaikeuk­sia sosi­aal­i­sis­sa suhteis­sa. Mei­dän työtämme on sil­loin tukea ja aut­taa, jot­ta nuori pääsee eteen­päin, hän jatkaa ja lisää, että jälk­i­huolto­työ vaatii tek­i­jältään eri­ty­isosaamista.

Psykiatrinen sairaanhoitaja ja lääkäri tiimin käytössä

Soile Tap­o­la on hyvin ylpeä siitä, että hei­dän moni­ammatil­lis­es­ta tiimistään löy­tyy sosi­aalialan ammat­ti­lais­ten lisäk­si kak­si psyki­a­trista sairaan­hoita­jaa ja lääkäri. Vas­taa­van ohjaa­jan Kari Lind­ber­gin mukaan sairaan­hoita­jat työsken­televät pääasial­lis­es­ti varhaisen tuen vai­heessa.

– Esimerkik­si jos kouluil­la kuraat­tori huo­maa, että jol­lakin nuorel­la on mie­len ailahtelu­ja tai masen­nuk­sen oire­i­ta, niin sen sijaan, että ruve­taan kir­joit­ta­maan lähetet­tä psyki­a­tri­an polik­linikalle erikois­sairaan­hoitoon, meil­lä pääsee psyki­a­triselle sairaan­hoita­jalle tiivi­iseen kar­toituk­seen nopeasti ilman lähetet­tä.

Sairaan­hoita­jat työsken­televät myös muiden työn­tek­i­jöi­den työ­pa­ri­na.

– Jos meil­lä on joku asi­akas, oli hän alaikäi­nen tai täysi-­ikäi­nen tai tuki­a­sun­nos­sa ole­va nuori, jon­ka psyykkises­tä voin­nista tulee huol­ta, niin me voimme ottaa työ­parik­si sairaan­hoita­jan. Lisäk­si per­hep­alveluis­sa on käytössä oma lääkäri, jolle kuka tahansa nuorten tiimin työn­tek­i­jä voi vara­ta ajan ja men­nä asi­akkaan kanssa lääkärin jut­tusille. Täl­lä me olemme voineet vaikut­taa siihen, että polille pää­tyvät ne, jot­ka oikeasti tarvit­se­vat psyki­a­trista hoitoa, Lind­berg sum­maa.

Suhdeperustainen työ

Jälk­i­huolto­työssä on viime aikoina nous­sut esi­in suhde­pe­rus­tainen työ. Sil­lä tarkoite­taan nuoren omaa suhdeavaru­ut­ta, kuten iso­van­hempia, kum­me­ja tai omaa per­het­tä, jot­ka pyritään otta­maan tuk­i­työhön mukaan. Johan­nan omatyön­tek­i­jä Ris­to Sohlman on kan­nus­tanut Johan­naa tutus­tu­maan äitin­sä suku­un, jota hän ei ole tavan­nut 14 vuo­teen.

Olisi järkevää saada tukea ainakin 25-vuotiaaksi.

– Ripan ansios­ta olen tänä vuon­na löytänyt kum­mitä­ti­ni ja ukin ja äidin per­heen sekä neljä pikku­sis­arus­ta. Olen tavan­nut hei­dät kaik­ki, sanoo Johan­na ja läm­min ilme ilmestyy hänen silmi­in­sä.

– He tuli­vat käymään Kotkas­sa suku­lai­sis­sa ja samal­la reis­sul­la he tuli­vat moikkaa­maan min­ua. Käyti­in Mäkkäril­lä syömässä ja sen jäl­keen käyti­in kirp­pik­sil­lä, hän muis­telee tapaamista.

Soile Tap­o­la muis­tut­taa, että Johan­na näki sil­loin myös äitin­sä neljän­tois­tavuo­den tauon jäl­keen. Johan­na nyökkää.

– Kyl­lähän se aika hul­lul­ta ja oudol­ta tun­tui. Ja jän­nältä. Tosin me olti­in jutel­tu äidin kanssa somes­sa puoli vuot­ta ennen kuin me nähti­in ja siinä ajas­sa oli ehtinyt tutus­tua ja tietää sen kir­joite­tun tek­stin perus­teel­la, mil­lainen tyyp­pi hän on.

Soile Tap­o­la korostaa per­heen ja suvun merk­i­tys­tä jälk­i­huolto­työssä.

– Sil­loin kun nuorelle löy­de­tään omaa per­het­tä ja omaa sukua, jot­ka ovat olleet kauan pois­sa nuoren elämästä, niin se kan­taa nuor­ta. Se on yksi tärkeä työ­muo­to, että yritetään löytää näitä luon­taisia verkos­to­ja nuorelle.

Luottamuksen ja vuorovaikutuksen merkitys

Luot­ta­mus ja vuorovaiku­tus on Soile Tap­olan mukaan nuoren kanssa työsken­telyssä elin­tärkeää.

– Jos ei ole luot­ta­mus­ta tai vuorovaiku­tus­ta, niin ei se työ siinä tapauk­ses­sa pysty alka­maan, hän sanoo.

Myös Kari Lind­berg pitää vuorovaiku­tus­ta tärkeänä.

–Tässä tul­laan niin lähelle ihmistä, eikä sitä voi ulkois­taa niin, että ”hoide­taan­pas nämä Kela:n paper­it ja good­bye”, hän sanoo.

Kun tii­mi saa uuden asi­akkaan, mietitään tarkkaan, kuka työn­tek­i­jä olisi ”kemioil­taan” nuorelle sopi­va. Jos nuori jatkos­sa huo­maa, että kesälo­masi­jaisen kanssa työsken­te­ly sujuukin parem­min, työn­tek­i­jää voidaan vai­h­taa.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tämä toiminta joko loppuu tai laajenee.

– Kyl­lä työssämme pitää ajatel­la, että ihmisiähän tässä pyöritel­lään eikä esineitä, Lind­berg muis­tut­taa.

Johan­na ei pidä pahana, että hän työsken­telee Ris­to Sohlmanin kesälo­man aikana Soile Tap­olan kanssa. He ovat juuri saa­neet Kela-hake­muk­sen tehtyä ja tapaamiset rul­laa­vat sovi­tusti. Joskus kiire saat­taa vaikut­taa tapaamisi­in.

– Jos työn­tek­i­jäl­lä on paljon asi­akkai­ta ja kiire niin ei vält­tämät­tä ehditä käymään kaikkia asioi­ta läpi, mut­ta sel­l­aiset tilanteet ovat harv­inaisia, Johan­na sanoo.

Soile Tap­o­la myön­tää, että ajoit­tain on paljon työtä.

– Kiireeltä ei voi vält­tyä, vaik­ka yritetään parhaamme, että sovi­tut tapaamiset pitää ja jokaiselle asi­akkaalle olisi riit­tävästi aikaa, mut­ta aina voi tul­la yllät­tävää ja aku­ut­tia, se on tämän työn luonne, hän sanoo.

Entä jos palvelu loppuu?

Näin ulkop­uolisen silmin Kotkan nuorten tiimin jälk­i­huolto näyt­tää toimi­van hyvin, kun sitä ver­taa koko maan kir­javaan tilanteeseen. Mut­ta kuin­ka käy jatkos­sa, kun ensi vuon­na siir­ry­tään uuteen maakun­ta­malli­in?

– Maakun­ta-ajat­telu on sitä, että kaikil­la maakun­nan asukkail­la on olta­va tar­jol­la saman­laiset palve­lut. Kot­ka on ain­oa paik­ka Kymen­laak­son maakun­nas­sa, mis­sä on tämänkaltainen nuorten palvelui­hin erikois­tunut yksikkö, Kari Lind­berg pohtii.

– Käytän­nössä se tarkoit­taa sitä, että tämä toim­inta joko lop­puu tai laa­je­nee. Sil­lä taval­la tämä pitäisi ajatel­la, että laa­jen­e­miseen on nyt mah­dol­lisu­us, mut­ta täl­lä samal­la resurssil­la se pitää pystyä pyörit­tämään, hän lisää.

Johan­na kokee saa­neen­sa Kotkan tuki­a­sun­to­toimin­nas­ta ja jälk­i­huol­lon palveluista monia eväitä itsenäistä elämää varten. Mut­ta entä sit­ten kun tuki lop­puu? Vaik­ka siihen on vielä kak­si vuot­ta aikaa, Johan­naa mieti­tyt­tää lak­isääteinen 21 vuo­den rajapyyk­ki.

– Kyl­lä minus­ta olisi järkevää, että olisi mah­dol­lista saa­da tukea ainakin 25-vuo­ti­aak­si. Minä en vielä ole mikään aikuinen. En ole sitä vält­tämät­tä 21-vuo­ti­aanakaan. Kyl­lä tule­vaisu­us vähän hirvit­tää: mitäs sit­ten, kun tuki lop­puu?

 


Jälkihuollon kehittäminen lapsipuolen asemassa

Jos jälkihuolto hoidetaan huonosti, on riskinä, että kaikki sijaishuollossa nuoren eteen tehty työ valuu hukkaan. Tätä eivät kuntapäättäjät tule aina ajatelleeksi.
”Pahimmillaan me itsenäistämme nuoret yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen.”

Kuva: Veikko Antti­la

Sip­ilän hal­li­tuk­sen yksi kärk­i­hankkeista on Lap­si- ja per­hep­alvelu­iden muu­toso­hjel­ma (LAPE). Siinä pyritään vuosi­na 2017–2018 etsimään sekä kansal­lis­es­ti että maakun­nit­tain uusia malle­ja ja toim­intakult­tuuria las­ten ja per­hei­den palvelui­hin. LAPE kat­taa sosi­aal­i­huol­lon suh­teel­lisen hyvin, mut­ta jälk­i­huoltokysymyk­set on rajat­tu kehit­tämisen ulkop­uolelle, vaik­ka tarvet­ta olisi niidenkin kehit­tämiselle.

Pahimmillaan me itsenäistämme nuoret yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen.

Varsi­nais-Suomes­sa myös jälk­i­huolto on osa maakun­nan LAPE-muu­toso­hjel­maa, jota muu­tosagent­ti Pekka Kuru on yht­enä moni­ammatil­lises­sa tiimis­sä kehit­tämässä. Hän näkee jälk­i­huol­lon tilan Suomes­sa täl­lä het­kel­lä haas­teel­lise­na.

– Jälk­i­huolto on Suomes­sa pirstaloitunut­ta ja siiloutunut­ta. Pahim­mil­laan me itsenäistämme nuoret yksinäisyy­teen ja syr­jäy­tymiseen, hän pain­ot­taa.

Kurun näke­mys­tä tukee juuri ilmestynyt Ter­vey­den ja hyv­in­voin­nin laitok­sen tutkimus, jon­ka mukaan kodin ulkop­uolelle sijoite­tut nuoret niin Suomes­sa, Ruot­sis­sa kuin Tan­skas­sakin, jäävät mui­ta use­am­min ilman jatkok­oulu­tus­ta.

– On käsit­tämätön­tä, että raskaan laitoshoidon tai pitkän ammatil­lisen per­he­si­joituk­sen jäl­keen, jälk­i­huolto hoide­taan huonos­ti. Jos ajatel­laan puh­taasti vain rahas­sa, laitoshoito on saat­tanut mak­saa 500 000, mut­ta jälk­i­huoltoon ei anneta edes sitä 30 000 euroa.

Pekka Kurun mukaan ei pidä puhua pelkästään kus­tan­nuk­sista, vaan näke­myk­ses­tä.

– Pitäisi pureutua lain­säädän­töön ja lain­säädän­nön takana ole­vi­in vas­tu­isi­in. Se on yksi asia. Sit­ten on ole­mas­sa velvoite. Mei­dän pitää ottaa huomioon se, että 18–21-vuotiaan itsenäistyvän nuoren jälk­i­huol­lon velvoite on kun­nal­la, mut­ta jollekin nuorelle 21 vuot­ta ei riitä.

Kurun mukaan nuori on saat­tanut viet­tää koko elämän­sä las­ten­suo­jelun sijaishuol­los­sa vira­nomais­ten vas­tu­ul­la ja sinä päivänä, kun hän täyt­tää 21, nuorelle näytetään ovea.

– Sil­loin mei­dän jär­jestelmämme tuot­taa syr­jäy­tymistä, yksinäisyyt­tä ja ylisukupolvi­su­ut­ta. Kun­nan pitäisi olla valmis jatka­maan työsken­te­lyä nuoren tukemisek­si yli 21 ikävuo­den, aina 23–25 vuo­teen asti.

Jälkihuolto houkuttelevaksi

Las­ten­suo­jelun Keskus­li­iton eri­ty­isas­iantun­ti­ja Tiia Hipp nos­taisi ikära­jan heti 25 vuo­teen, mut­ta muis­tut­taa, että jälk­i­huol­los­sa on paljon muu­takin kehitet­tävää.

– Kun­tien pitäisi resurssoi­da enem­män jälk­i­huoltoon, jatkos­sa se tehtävä on maakun­tien, hän sanoo.

– Kysymys on työn­tek­i­jöi­den ajas­ta. Työn­tek­i­jöil­lä pitäisi olla mah­dol­lisu­us tava­ta asi­akas­nuori niin usein kuin nuori halu­aa. Myös mui­ta tarvit­tavia työ­muo­to­ja tulisi kehit­tää. Esimerkik­si ver­tais­tukiryh­mät voisi­vat olla joidenkin nuorten kanssa hyödyl­lisiä.

Tiia Hip­pin mukaan työn­tek­i­jöil­lä pitäisi olla aikaa etsiä ver­tais­tukiryh­miä, har­ras­tus­ryh­miä tai vapaae­htois­ryh­miä, jot­ka nuori voisi kokea merk­i­tyk­sel­lisik­si.

– Olisi tärkeää saa­da nuori kiin­nit­tymään yhteisöön, jos­sa hän kokee kuu­lu­vansa johonkin. Tämä toim­inta voisi olla hyväk­si juuri niille nuo­rille, joil­la ei ole ole­mas­sa suku­laisverkos­toa tai suku­laisi­in ei voi pitää yhteyt­tä.

Tiia Hipp ottaa esille myös ne nuoret, jot­ka eivät ole tehneet jälk­i­huoltosopimus­ta, vaik­ka heil­lä olisi siihen oikeus ja miet­tii, mis­sä he ovat. Hänen mielestään nuor­ta olisi hyvä motivoi­da jo sijoituk­ses­sa siihen, että nuorel­la on oikeus jatkos­sa mon­een tukeen ja palvelu­un.

– Mut­ta main­os­te­taanko sitä riit­tävästi, että nuorel­la on oikeus näi­hin palvelui­hin, hän kysyy ja jatkaa.

– Jälk­i­huolto pitäisi tehdä houkut­tel­e­vak­si. Kun­nis­sa ja meil­läkin keskus­li­itossa pitäisi olla enem­män suo­raan nuo­rille suun­nat­tua mate­ri­aalia, jos­sa ker­rot­taisi­in sekä oikeuk­sista että konkreet­tis­es­ti niistä eduista ja hyödy­istä, mitä jälk­i­huol­losta nuorelle on, Tiia Hipp pohtii.

Leena Häkki­nen

 

Lähdeaineis­to:
Saana Pukkio ja Tiia Hipp (toim.): Mikä jäl­ki jää? Opas las­ten­suo­jelun jälk­i­huolto­työhön. Las­ten­suo­jelun Keskus­li­it­to 2016.
Kari Lind­berg: Kotkan kaupun­gin Per­hep­alvelu­iden Nuorten tiimin esit­te­ly­ma­te­ri­aali.
Antti Kääriälä, Marie Berlin, Mette Lausten, Heik­ki Hiil­amo ja Tiina Ris­tikari: Ear­ly school leav­ing by chil­dren in care: A com­par­a­tive study of three Nordic coun­tries, Chil­dren and Youth Ser­vices Review.
Iri­na Mäki: Voimaan­nu, älä leimaudu ‑luen­to­ma­te­ri­aali.