Jälkihuollolla itsenäiseen elämään

Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja nousee 21 vuodesta 25 vuoteen ensi vuoden alussa. Muutos on tärkeä itsenäistyville nuorille, mutta kuinka kustannusten ja työvoimatarpeen kasvuun on varauduttu? Kuvat: Veikko Anttila

Jälkihuollon tarkoitus on tukea lapsen tai nuoren kotiutumista lastensuojelun sijaishuollosta tai tukea nuoren itsenäistymistä. Lastensuojelujärjestöt ovat ajaneet lastensuojelun jälkihuollon ikärajan nostoa vuosikausia, minkä vuoksi kentällä riemuitaan.

Viime keväänä valtioneuvostossa hyväksytyt ja ensi vuoden alusta voimaan tulevat muutokset lastensuojelulaissa vahvistavat kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeutta hyvään kohteluun, huolenpitoon ja valvontaan. Samalla jälkihuollon ikäraja nousee 25 ikävuoteen.

Vuoden alussa sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän selvittämään lastensuojelun jälkihuollon uudistamistarpeita. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin professori Juho Saari Tampereen yliopistosta. Pysyväksi asiantuntijaksi nimetty Minna Manelius kertoo ikärajan nostamisen jo työryhmän toiminnan aikana olleen myönteinen yllätys.

– Lastensuojelujärjestöt ja alan asiantuntijat ovat ajaneet asiaa vuosikaudet, koska nuorilla katsotaan syrjäytymisriskin kasvavan jälkihuollon päättyessä liian varhain, jälkihuollosta vastaavana johtavana sosiaalityöntekijänä Helsingin kaupungilla työskentelevä Manelius muistuttaa.

Ikärajan nostamista esitti myös ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja tänä vuonna valmistuneessa lastensuojelun uudistamista käsitelleessä selvityksessään.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto teki korkeammasta ikärajasta lakialoitteen, minkä sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti maaliskuussa. Hallituskausi oli siinä vaiheessa jo lopuillaan, mutta siitä huolimatta aloite ehdittiin käsitellä eduskunnan täysistunnossa osana lastensuojelulain muuttamista.

– Lyhyessä ajassa on tapahtunut upeita asioita. Jälkihuollosta ei ole puhuttu koskaan niin paljon kuin tänä vuonna. On alettu vihdoinkin ymmärtää sen olevan tärkeä osa sijaishuollon jatkumoa, Manelius sanoo.

Kuvassa pikkuesineitä, kyniä, voidetuuveja, ilmastointiteippiä ja 18-vuotta rintaneula

Lastensuojelulain mukaan lapselle tai nuorelle on järjestettävä jälkihuoltoa sijaishuollon päättymisen jälkeen viimeistään silloin, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Velvollisuus siihen on myös avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja kohdistunut lapseen yksin.

Jälkihuoltoa voidaan järjestää sellaisellekin nuorelle, jota ei ole aiemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle tai jonka sijoitus ei ole kestänyt puolta vuotta. Näin voidaan tukea nuorta itsenäistymisessä, vaikka ehdotonta jälkihuoltovelvollisuutta ei olisikaan.

Tällä hetkellä velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy nuoren täyttäessä 21 vuotta tai viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on sijoittamisen päättymisen jälkeen ollut viimeksi lastensuojelun asiakkaana.

Vuonna 2017 lastensuojelun toimenpiteenä kodin ulkopuolelle sijoitettiin 17 956 lasta, joista huostaan otettuina oli 10 526. Jälkihuollossa oli yhteensä 7 894 nuorta. Edellisvuoteen verrattuna 18–20-vuotiaiden nuorten määrä lisääntyi 1,5 prosenttia. Lastensuojelun avohuollossa oli vuoden 2017 aikana 55 884 lasta ja nuorta. Näin jälkihuollon asiakkaiden osuus kaikista avohuollon asiakkaista oli 14 prosenttia.

Vuosittain noin 1 500 sijoitettua saavuttaa täysikäisyyden. Oletettavasti suuri osa heistä jatkaa jälkihuollon asiakkaina. Jälkihuollossa olevista asiakkaista 18 vuotta täyttäneitä nuoria on noin 86 prosenttia.

Itsenäisyys voi aluksi vaikuttaa hyvin pelottavalta.

Jälkihuollon uudistamistyöryhmä jätti loppuraporttinsa sosiaali- ja terveysministeriölle huhtikuussa. Raportissa todetaan, että ikärajan nostaminen 25 ikävuoteen aiheuttaa merkittäviä taloudellisia kustannuksia. Samalla korostuu julkisen vallan vastuu jälkihuollon rakenteellisesta ja toiminnallisesta uudistamisesta.

– Kunnissa on tietenkin mietitty, miten asia järjestetään ja miten jälkihuollon laajenemiseen varaudutaan, toteaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen.

Laajennus tarkoittaa Puustinen-Korhosen mukaan sitä, että neljänä seuraavana vuonna ensi vuoden alusta lukien jälkihuollosta ei ketään poistu, kun 21 vuotta täyttävät jäävät jälkihuoltoon. Kolmena seuraavana vuonna tilanne on sama. 18 vuotta täyttäneitä tulee jälkihuoltoon, eikä ketään poistu.

Kunnat käyttävät jälkihuoltoon tällä hetkellä noin 14–15 prosenttia avohuollon käyttökustannuksista, mikä on arviolta 37–41 miljoonaa euroa vuositasolla. Valtio kompensoi jälkihuoltovelvoitteen laajenemiseen valtionosuuksina vuodesta 2020 alkaen neljänä seuraavana vuonna 12 miljoonaa euroa kunakin vuonna eli yhteensä 48 miljoonaa euroa.

– Uskon, että se riittää. Se on meillä Kuntaliitossa laskettu. Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat laskelman hyväksyneet, Puustinen-Korhonen täsmentää.

Helsingin kaupunki on lähtenyt määrätietoisesti vahvistamaan lastensuojeluaan ja jälkihuoltoaan. Kaupunginvaltuusto on asettanut sosiaalityöntekijöiden asiakkaiden maksimimääräksi 50. Lastensuojelussa kyseinen luku on 30. Kunnat hoitavat jälkihuoltoaan kukin omalla tavallaan, mutta Helsingissä on lastensuojelun sijaishuollon suuren asiakasmäärän vuoksi nähty parhaaksi pitää yllä erillistä jälkihuoltoyksikköä.

– Tällä hetkellä meillä on jälkihuollossa vuositasolla noin 1 000 asiakasta, kun ikäraja ei ole vielä noussut, Minna Manelius sanoo.

Kun kesällä työhön rekrytoitiin seitsemän uutta sosiaalityöntekijää, on heitä nyt jälkihuollossa yhteensä 16. Heidän lisäkseen jälkihuoltoyksikössä työskentelee 28 sosiaaliohjaajaa. Kahtena päivänä viikossa on saatavilla perheterapeutin palveluita. Terveydenhoitaja on käytettävissä noin 80-prosenttisesti viikkotyöajasta.

– Päättäjämme ovat ottaneet tarpeen ikärajan nostamisesta vakavasti. He ovat ymmärtäneet, että kolme vuotta on lyhyt aika hoitaa ongelmia, joiden syntymiseen on mennyt ehkä koko lapsuus.

Maneliuksen mukaan suurella osalla heidän asiakkaistaan on vakavia mielenterveys- ja päihdeongelmia. Jälkihuoltoa tutkittaessa on selvinnyt, että 40 prosentilla sen piirissä olevista nuorista on mielenterveysdiagnoosi. Usein nämä nuoret ovat väliinputoajia nuorten ja aikuisten peruspalveluissa.

Jälkihuoltoyksikössä toimii Maneliuksen lisäksi toinenkin, kevättalvella työssään aloittanut johtava sosiaalityöntekijä Tiia Hipp. Sosiaaliohjaajilla on myös oma johtava ohjaajansa, ammatillinen esimies, vaikka johtava sosiaalityöntekijä johtaa kaikkia yksikön neljää tiimiä.

– Sosiaaliohjaajan työ on tärkein sosiaalityöntekijän tarjoama resurssi. Jälkihuollon asiakkaaksi tuleva nuori saa tuekseen ja rinnalla kulkijakseen sosiaaliohjaajan, joka voi auttaa muuttoon tai muihin mielekkään arjen rakentamiseen liittyvissä asioissa, sanoo Manelius.

– Laitoksessa et ole koskaan yksin. Jääkaappi täyttyy itsestään. Huoltomies huolehtii korjaustöistä. Kun asumisharjoittelun aikakin on lyhyt tai sitä ei ole ollenkaan, itsenäisyys voi aluksi vaikuttaa hyvin pelottavalta, Manelius jatkaa.

Helsingin jälkihuoltoyksikön toimintakulut ovat pyörineet 980 000 euron paikkeilla. Pääosin kulut muodostuvat työntekijöiden palkoista, sillä asiakkaat saavat muita palveluja – kuten toimeentulo- tai asumistukea – muiden viranomaisten kautta. Ikärajan nostaminen vaatii Maneliuksen mielestä lisätyövoimaa.

– Työntekijäkustannukset vaikuttavat isoilta, mutta täytyy myös muistaa, että aiemmasta poiketen nuorten sosiaalityöhön siirtyy vähemmän jälkihuollon asiakkaita ottaessamme heistä vastuuta jatkossakin.

Vihdoin on ymmärretty, että jälkihuolto on tärkeä osa sijaishuollon jatkumoa.

Professori Juho Saaren työryhmän raportissa mainitaan, että jälkihuolto ei ole valtakunnallisesti tasalaatuista ja toteutus riippuu kotikunnasta. Manelius korostaa kunnille lastensuojelulaissa säädettyä velvollisuutta järjestää jälkihuolto, mihin kuuluu myös aktiivinen tiedottaminen nuorille heidän oikeudestaan sellaiseen. Laadunvaihteluihin vaikuttavat myös käytettävissä olevat resurssit.

– Järjestelmä on voinut jättää jopa heitteille näitä nuoria. Täytyy muistaa, että joskus laitoksesta toiseen pompotellut nuoret ovat menettäneet luottamuksensa viranomaisiin, minkä vuoksi he eivät pysty ottamaan apua vastaan.

– Vastentahtoisia päätöksiä ei aikuisten kanssa voida eikä haluta tehdä. Avun vastaanottamiseen houkutteleminen saattaa vaatia nuoreen kohdistuvaa motivointia.

Lastensuojelun Keskusliitto nostaa omassa lastensuojelulain muutoksiin liittyvässä lausunnossaan esiin laadun. Lastensuojelulaki ei määrittele täsmällisesti, millaista jälkihuoltoa kuntien tulee nuorille tarjota. Tämä on johtanut liiton mukaan sattumanvaraisuuteen ja liian suureen vaihteluun.

– Olemme sosiaalityöntekijöiden kanssa määritelleet arvopohjan, joka ohjaa työskentelyämme täällä. Lähdemme siitä, että jokaisella nuorella pitää olla koti, päivittäin mielekästä tekemistä, turvallinen aikuinen ja peruskoulu käyty, Manelius luettelee.

– Haluamme nuoren joko opiskelevan toisella asteella tai saavan kyseiset opinnot valmiiksi. Ikärajan noustessa tavoitetta pyritään vahvistamaan toimimalla siten, että kaikki asiakkaamme tulisivat jälkihuollon aikana hankkimaan toisen asteen tutkinnon.

Arvioiden mukaan peruskoulun varaan jäävästä henkilöstä aiheutuu hänen elinajaltaan noin 295 000 euron menetys julkishallinnolle. Koulutus suojaa nuoria monilta sosiaalisilta ja terveydellisiltä ongelmilta kuten työttömyydeltä ja teinivanhemmuudelta. Helsingin jälkihuollossa monet ovat jättäneet peruskoulun kesken, ja toisen asteen tutkinto löytyy vain harvoilta.

– Huolestuttavaa on, että asiakkaat joko saavat todella nuorina lapsia tai ainakin iso osa heistä on ehtinyt meille tullessaan olla raskaana. Kun helsinkiläiset yleensä tulevat äideiksi kolmikymppisinä, niin meidän nuoremme saavat lapsia jo alle 21-vuotiaana, kertoo Manelius

Nuoren itsenäistymistä ja kuntoutumista edistää oma asunto. Lastensuojelulaissa todetaan, että jälkihuollossa olevalle nuorelle tulee viivytyksettä korjata asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestää hänelle tarpeen mukainen asunto. Se on haasteellista Helsingissä, missä kohtuuhintaisia asuntoja on muutenkin niukasti saatavilla.

Jälkihuollossa on tuhannelle asiakkaalle tarjolla vain 307 kaupungilta välivuokrattua asuntoa. Asuntopulan vuoksi on turvauduttu myös muihin kaupungin omiin tai erilaisten säätiöiden omistamiin asuntoihin.

Manelius muistuttaa lastensuojelun ja jälkihuollon olevan investointeja nuoren tulevaisuuteen. Jos sijaishuolto ei kanna eikä nuorta tueta itsenäistymisessä, niin aiempien ponnistelujen valuminen hukkaan tulee maksamaan yhteiskunnalle valtavasti rahaa.

Kokonaisvaltainen ja koordinoitu tuki kannattaa. On voitu osoittaa, että intensiivinen, yksilöllisesti määrittyvä ja joustava jälkihuollon tuki kahtena ensimmäisenä vuotena sijoituksen päättymisen jälkeen siihen asti, kun nuori täytti 25 vuotta, tuotti merkittävää säästöä. Säästöt suhteutettiin työttömyydestä, rikollisuudesta, sairaudesta, asumisesta ja lastensuojelusta aiheutuviin menoihin.

Kunnissa on mietitty, miten jälkihuollon laajenemiseen varaudutaan.

Kuntaliiton Aila Puustinen-Korhonen kertoo, että Helsingin lisäksi monissa muissakin isoissa kaupungeissa ja isommissa kuntayhtymissä on oma jälkihuoltoyksikkö. Usein sijaishuolto ja jälkihuolto on kuitenkin yhdistetty samaan yksikköön, joka on sitten resurssoitu tarvittavalla työvoimalla.

– Ei sekään ole huono tapa. Ei ole realistista olettaa, että jälkihuoltoa järjestettäisiin kaikissa kunnissa samalla tavalla ja tasalaatuisesti, Puustinen-Korhonen napauttaa.

Puolet niistä kunnista ja kuntayhtymistä, joiden vastuulla jälkihuolto on, on alle 10 000 asukkaan kuntia. Niissä ovat myös jälkihuollolliset tarpeet huomattavasti toisenlaiset ja vähäisemmät suuriin kaupunkeihin verrattuna.

– Meillähän on kuntia, joissa ei ole yhtään lasta sijaishuollossa tai joissa ei tehdä joka vuosi yhtään kiireellistä sijoitustakaan.

Pienissä kunnissa sosiaalityöntekijät tekevät niin sanottua yhdennettyä työtä, jolloin samalla sosiaalityöntekijällä on vastuu koko lastensuojelun asiakasprosessista. Sen lisäksi hänellä voi olla asiakasvastuuta esimerkiksi perheoikeudellisista asioista.

Puustinen-Korhosen työhön kuuluu olennaisena osana kuntien viranhaltijoiden neuvonta ja ohjaus lastensuojelulain toimeenpanoon liittyvissä kysymyksissä. Kysymyksiä esitetään kuntien omasta aloitteesta.

– Kertaakaan en ole törmännyt siihen, että kunta ei olisi halunnut järjestää jälkihuoltoa tai olisi siitä pyrkinyt laistamaan. Paljon kysytään siitä, kun nuori ei halua jälkihuoltoa ja tarvetta siihen kuitenkin olisi. Mitä pitäisi tehdä?

Puustinen-Korhonen kehottaa kysyjiä arvioimaan jälkihuollolliset tarpeet sekä suunnittelemaan yhdessä nuoren ja hänen läheistensä kanssa jälkihuollon sisältö. Tämä tulisi kirjata yhteistuumin jälkihuoltosuunnitelmaan. Sitten toimitaan sen mukaan. Tilanteen muuttuessa suunnitelmaa voidaan tarkistaa sekä tarjota palveluja ja tukea tarpeenmukaisesti.

Aikuistumisen tuki ja starttiraha

Jälkihuollon uudistamistyöryhmän keräämien tietojen mukaan jälkihuollossa ei ole useinkaan riittävästi yhteen sovitettuja tukitoimia ja ‑palveluja tai vierellä kulkijoita. Aikuistuvien nuorten jälkihuollon palvelut ovat pirstaleisia.

Eniten apua tarvitsevat jäävät liian usein vaille tarvitsemaansa tukea. He eivät kiinnity palveluihin tai palvelujen tarjonta- ja tuotantotapa eivät pysty kiinnittämään monilla eri tavoilla kuormitettuja nuoria omiin palvelupolkuihinsa.

STM:n Lastensuojelun jälkihuollon uudistamistyöryhmä ehdottaa aikuistumisen tueksi säädettävää erillislakia nuorille aikuisille, jotka ovat olleet lastensuojelun sijoittamina tai muuten rinnastettavissa tuohon ryhmään. Nuoren kanssa tulisi laatia yksi kokonaissuunnitelma, minkä toteuttamisen tukemiseksi eri hallinnonalat muodostaisivat monen tahon palvelukokonaisuuden. Tällä pyritään varmistamaan syrjäytymisen torjumiseksi kokonaisratkaisu eri sektoreiden irrallisten palvelujen ja niihin ohjaamisen sijaan.

– Jos ehdotuksen kiteyttää yhteen lauseeseen, niin se tarkoittaa tuen tarpeen tarkkaa selvittämistä yhdessä nuoren kanssa moniammatillisesti, työryhmän asiantuntijajäsen Minna Manelius kiteyttää.

– Otetaan suunnitteluun kaikki tahot, jotka nuoren elämässä pitäisi olla läsnä. Kun nuorella on vaikkapa peruskoulu kesken, opetustoimi auttaa räätälöimään suunnitelmaa niin, että koulu on mahdollista saattaa loppuun.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen ei näe aikuistumisen tuen erillislakia toteuttamiskelpoisena ratkaisuna.

– Eikä siihen suuntaan olla hallitusohjelman mukaan menossa. Ohjelmaan on kirjattu, että jälkihuoltoa kehitetään. Erillislakitoimintatapa pirstaloisi palveluja enemmän kuin kokoaisi, Puustinen-Korhonen sanoo.

Työryhmän raportissa nostetaan esiin itsenäistymisvarat, joiden kertymisen suhteen jälkihuollon piirissä elävät nuoret ovat eriarvoisessa asemassa. Kaikki nuoret eivät saa ohjausta talouden hallintaan nykytilanteessa. Asiaa ehdotetaan selvitettäväksi. Pohdittavaksi nostetaan mahdollisuus aikuistumisen starttirahasta, joka maksettaisiin kaikille.

– Perusteellisen selvityksen tekeminen jälkihuollon toteuttamistavoista ja sisällöistä olisi paikallaan. Aikuistumisen tuen starttirahat ovat myös resursseja eikä sellaiseen olla hallitusohjelman mukaisten kirjausten nojalla ryhtymässä, Puustinen-Kohonen pohtii.

– Jotta aikuistumisen starttiraha olisi järkevä, pitäisi pystyä takaamaan sen järkevä käyttäminen. Yksilön vapaus edellä kun yhteiskunnassamme mennään, mitenkä sen rahan järkevän käytön sosiaaliviranomaisena varmistaisit?

Markku Tasala

Lähteet
Lastensuojelun jälkihuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:43.
Lastensuojelun Keskusliiton lausunto 26.8.2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *