Kuinka paljon Suomessa onkaan mummuja ja vaareja, jotka lapsen­lap­sensa oheis­huol­ta­juuteen suostuessaan tietä­mättään sitou­tuvat lapsen kasvatus- ja huolto­vas­tuuseen ilman tukea?

Hyvin toimiessaan oheis­huol­tajuus on lapsen ja huoltajien kannalta luonteva ja inhimil­linen ratkaisu: lapselle tärkeät aikuiset jakavat kasva­tus­vas­tuuta ja tekevät yhteis­työtä lapsen asioissa. Suureen osaan oheis­huol­ta­juus­rat­kaisuja ei liity lasten­suojelu lainkaan, vaan huoltajat päätyvät keskenään hakemaan oheis­huol­ta­juutta käräjä­oi­keu­desta.

Jos oheis­huol­ta­juus­rat­kaisuun on päädytty sijais­huollon vaihtoehtona, voivat asiat mutkistua. Sosiaa­li­työn­tekijä saattaa kertoa mummulle ja vaarille mahdol­li­suu­desta hakea lapsen vanhempien suostu­muk­sella oheis­huol­ta­juutta. Isovan­hemmat saattavat ottaa lapsen­lap­sensa luokseen siinä hyvässä uskossa, että he auttavat väliai­kai­sesti lapsen vanhempia selviämään vanhem­muu­destaan, jos sitä horjut­tavat sairaus, riitainen avioero, vanki­la­tuomio tai päihde- tai mielen­ter­vey­son­gelma. Jos vielä tilanteen kärjis­tyessä keskus­tellaan huostaanoton mahdol­li­suu­desta, mummulle tulee lapsen­lap­sesta todel­linen hätä.

Pahim­massa tapauk­sessa mummun ja vaarin terveys tai talous romah­tavat lapsen kasvatus- ja huolto­vastuun vuoksi, koska he eivät ole ymmär­täneet oheis­huol­ta­juutta hakiessaan sopia selkeästi kunnan kanssa palkkioista, kulukor­vauk­sista tai muusta tuesta ja palve­luista.

Jaksa­vimmat lähtevät peräämään oikeus­teitse kunnalta palkkiota tai korvauksia. Usein pelko lapsen menet­tä­mi­sestä aiheuttaa kuitenkin sen, että apua ei haeta ajoissa, vaan uuvutaan, ja siitä kärsivät kaikki.

 

Oikeus voitti

Leenan tyttä­ren­poika oli kaksi­vuotias kymmenen vuotta sitten, kun mummi haki pojan vastaan­ot­to­ko­dista luokseen äidin huumei­den­käytön vuoksi. Tarkoitus oli, että lapsi olisi mummun luona pari kuukautta ja palaisi sitten äidin luokse tilanteen rauhoi­tuttua. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja Leena oli valmis pitämään pojan luonaan pidempään.

En olisi ikinä saanut mitään, jos en olisi lähtenyt oikeusteitse hakemaan.

− Sosiaa­li­työn­tekijä suositteli hakemaan oheis­huol­ta­juutta, että ei tarvitsisi tehdä huostaan­ottoa, kun se on niin raskas toimenpide, Leena kertoo.

Myös Leenan tytär suostui oheis­huol­ta­juuteen. Kun Leena haki kunnalta perhe­hoi­tolain mukaista palkkiota ja kulukor­vauksia, kunta kieltäytyi maksa­masta niitä ilmoittaen, että kysymys on yksityi­sestä sijoi­tuk­sesta.

− He itse ehdot­tivat oheis­huol­ta­juutta minulle ja sitten väittivät, että olin tyttäreni kanssa siitä sopinut, vaikka en ollut ikinä kuullutkaan oheis­huol­ta­juu­desta, Leena ihmet­telee.

Asia meni hallinto-oikeuteen asti, joka ratkaisi sen Leenan hyväksi. Kunta joutui maksamaan Leenalle taanneh­ti­vasti perhe­hoi­tolain mukaisen palkkion ja kulukor­vaukset.

− En olisi ikinä saanut mitään, jos en olisi lähtenyt oikeus­teitse hakemaan.

Kunta maksoi Leenalle kuitenkin vain lain määrit­te­lemän minimi­palkkion, vaikka kunnan muut perhe­hoi­tajat saavat tuplasti enemmän. Leena vaati tasa-arvoista kohtelua korkeim­massa hallinto-oikeu­dessa asti, mutta sen päätöksen mukaan kunta saa itsenäi­sesti päättää, minkä suuruista palkkiota kenel­lekin maksaa.

Myös kulukor­vausten maksa­mi­sessa Leenalla on ollut kunnan kanssa vaihte­levia käytäntöjä. Ensin niitä maksettiin tasasumma kuukausittain. Viime syksynä niiden maksa­minen lopetettiin Leenan saamien vammais­tukien vuoksi. Kun Leena valitti asiasta, korvauksia alettiin jälleen maksaa, mutta lopetettiin taas kahden kuukauden kuluttua. Nyt Leena saa kulukor­vaukset kuitteja vastaan.

Viime syksynä kunnan johtava sosiaa­li­työn­tekijä oli kutsunut Leenan tapaa­miseen saadakseen kuulla Leenan ja pojan kuulu­misia.

− Hän sanoi halua­vansa kuulla meidän tausto­jamme, koska ”tämä asia on niin sekaisin, että haemme siihen linjausta”. Siis ovatko he kymmenen vuotta hakeneet tähän asiaan linjausta? Leena ihmet­telee.

 

Voittaako oikeus?

Myös Marja alkoi noin kymmenen vuotta sitten osallistua tuolloin viisi­vuo­tiaan pojan­tyt­tä­rensä Sallan hoitoon, kun tytön vanhempien avioero kriisiytyi. Sallan vanhempien tilanteen pahetessa lasten­suojelun työtekijä väläytti tytön huostaan­ottoa. Tästä Marja pelästyi toden teolla ja pohti mahdol­li­suutta ottaa Salla luokseen asumaan, kunnes tytön isä saisi asiansa kuntoon.

− Sosiaa­li­työn­tekijä esitti minulle, että hakisin oheis­huol­ta­juutta, Marja kertoo.

Tämä sopi myös Sallan vanhem­mille. Lasten­suo­je­lussa järjes­te­tyssä neuvot­te­lussa sovittiin, että Marja hoitaisi Sallaa pari vuotta. Sosiaa­li­työn­tekijä lupasi myös, että Marjaa tuettaisiin kaikin tavoin talou­del­li­sesti ja apua saisi tarvit­taessa. Marja kävi kuitenkin vielä töissä, joten suurempaa hätää ei ollut.

Vanhempien asiat eivät kuitenkaan selkiy­tyneet, ja Salla jäi Marjan luokse. Tyttö oli pienestä asti ollut hyvin vaativa lapsi, ja jo muutaman vuoden kuluttua Marjan oli jäätävä ensin osa-aikai­selle eläkkeelle ja sitten kokonaan pois töistä jaksaakseen hoitaa häntä.

Vaikka Marja sai Sallasta elatusavun, lapsi­lisät, toimeen­tu­lotuen ja harras­tus­rahaa, eivät rahat riittäneet mitenkään kasvavan ja hoitoa vaativan tytön menoihin Marjan jäätyä pois työstä. Hän itse ei saanut Sallan hoita­mi­sesta mitään palkkiota. Myös Marjan terveys alkoi horjua, kun ei saanut jaksa­mi­seensa ja tytön hoitoon mitään tukea.

Sosiaalityöntekijä suositteli hakemaan oheishuoltajuutta, että ei tarvitsisi tehdä huostaanottoa.

Hakiessaan kunnalta perhe­hoi­tolain mukaista palkkiota kunta kieltäytyi maksa­masta perus­tellen Marjan oheis­huol­ta­juus­so­pi­musta yksityisenä sijoi­tuksena. Marjalle vihjattiin myös, että jos Sallalle tehtäisiin nyt huostaan­ot­to­päätös, ei olisi varmaa, että mummi saisi pitää tytön.

− Ei se ollut yksityinen sijoitus, koska sosiaa­li­toimi myötä­vai­kutti oheis­huol­ta­juus­so­pi­muksen synty­miseen, ja Sallan asia oli alusta lähtien lasten­suo­je­luasia, Marja sanoo.

Nyt asiaa puidaan hallinto-oikeu­dessa.

 

Selkeyt­tääkö uusi laki tilanteen?

Usein kiista­na­laisia ovat ne oheis­huol­ta­juus­ti­lanteet, jotka tulkitaan kunnassa lapsen yksityi­seksi sijoi­tuk­seksi tai joissa kunta ei koe olleensa aloit­teel­linen. Oheis­huol­tajuus, yksityinen sijoitus sekä huostaanotto ja läheis­ver­kos­to­si­joitus ovat siis erillisiä asioita, mutta voivat koskettaa samoja lapsia ja aikuisia.

− Kunnan velvol­lisuus on tehdä huostaanotto, jos sen edelly­tykset täyttyvät. Jos huostaanotto voidaan välttää oheis­huol­ta­juus­rat­kai­sulla, ratkaisu on lapsen edun mukainen ja huoltajat suostuvat siihen, he voivat hakea siihen käräjä­oi­keu­desta päätöstä, sanoo Pesäpuu ry:n Lähemmäs-projektin projek­ti­pääl­likkö Pia Lahtinen.

Lähemmäs-projekti selvitteli valta­kun­nal­lisen ryhmän kanssa vuosina 2013 – 2016 oheis­huol­ta­juutta koskevia ongelmia, ja projektin aikana on koottu työnte­ki­jöiden avuksi tieto­pa­ketti oheis­huol­ta­juuden mahdol­li­suuk­sista lasten­suo­je­lu­työssä. Tieto­pa­ketti julkaistaan aikanaan myös Lasten­suojelun käsikir­jassa.

Lahtisen mukaan jotkut lapset ja isovan­hemmat ovat ajautuneet kohtuut­tomiin tilan­teisiin muun muassa siksi, että eri kunnissa oheis­huol­ta­juutta ja siihen liittyviä kustan­nuksia on käsitelty ja tulkittu kirja­vasti soveltaen eri lakeja: sosiaa­li­huol­to­lakia, lasten­suo­je­lu­lakia, perhe­hoi­to­lakia, sen edeltäjää perhe­hoi­ta­ja­lakia sekä lakia lapsen huollosta ja tapaa­mi­soi­keu­desta.

− Lasten­suo­je­lu­laissa oli viittaus vanhaan perhe­hoi­ta­ja­lakiin, jossa oheis­huol­ta­jalle velvoi­tettiin maksamaan tarvit­taessa palkkiota ja kustan­nusten korvausta sekä tarjoamaan muuta tukea. Sana ’tarvit­taessa’ jätti paljon tulkin­nan­varaa.

Huhti­kuussa 2015 voimaan tulleessa uudessa perhe­hoi­to­laissa tarken­nettiin oheis­huol­tajan asemaa ja makset­tavia korvauksia, ja 1.7.2016 tehdyssä perhe­hoi­tolain muutok­sessa asia selkeytyi edelleen.

Lahtisen mukaan kunnilla on ollut vaikeuksia soveltaa risti­rii­taisia lakeja – eikä se helppoa olekaan. Hän muistuttaa, että on nouda­tettava sitä kokonai­suu­dessaan sitä lakia, jota on alun perinkin ryhdytty sovel­tamaan.

− Enää ei voi poimia ’rusinoita pullasta’ siten, että maksetaan vain esimer­kiksi käynnis­tämis- ja kulukorvaus. Jos nouda­tetaan perhe­hoi­to­lakia, myös hoito­palk­kiota on maksettava ja tarkis­tettava. Oheis­huol­ta­jalle on tarvit­taessa myös järjes­tettävä perhe­hoi­tolain 10 §:ssä mainittuja muita palveluja ja tukitoimia.

 

Neuvontaa vai myötä­vai­kut­ta­mista?

Myös kunnan myötä­vai­kut­ta­mi­sesta oheis­huol­ta­juuden synty­miseen on usein eri tulkintoja. Sosiaa­li­huol­to­la­kihan velvoittaa lasten­suojelun työnte­kijää antamaan neuvontaa ja ohjausta. Marja ja Leena tulkit­sevat molemmat, että kunta on myötä­vai­kut­tanut oheis­huol­ta­juuden synty­miseen, koska he eivät olisi mitenkään ymmär­täneet oma-aloit­tei­sesti ryhtyä hakemaan oheis­huol­ta­juutta.

− On usein veteen piirretty viiva, tulki­taanko ohjaus ja neuvonta myötä­vai­kut­ta­mi­seksi. Näitä epäselviä tilan­teita ratkotaan sitten jälkeenpäin oikeus­is­tui­missa, Lahtinen sanoo.

Jos lapsen huostaanotto on keskus­te­luissa otettu esiin, kuten Marjan tapauk­sessa, on samalla arvioitu läheis­ver­kosto- tai huolta­juus­rat­kaisua. Ne ovat usein lapsen, yhteis­kunnan ja läheis­ver­koston kannalta inhimil­li­sempiä ratkaisuja. Huoltajuus- ja asumis­jär­jes­telyt eivät saa kuitenkaan koskaan vaarantaa lapsen etua.

Lahtinen ymmärtää sosiaa­li­toimen tarpeen ratkaista lapsen tilanne nopeasti, ja ymmär­ret­tä­västi ollaan helpot­tu­neita, kun lapselle löytyy pysyvä, tuttu paikka läheis­ver­kos­tosta ilman huostaan­ottoa.

− Nopeissa ratkai­suissa ei kuitenkaan ehditä aina huolel­li­sesti arvioida tilan­netta lapsen edun kannalta, eikä riittävän ymmär­ret­tä­västi infor­moida oheis­huol­ta­jaksi aikovaa eri vaihtoeh­doista ja niiden vaiku­tuk­sista.

On usein veteen piirretty viiva, tulkitaanko ohjaus ja neuvonta myötävaikuttamiseksi.

Epäsel­vissä tapauk­sissa joudutaan punnit­semaan, onko kunta ollut aloit­teel­linen puoltaessaan oheis­huol­ta­juutta sen sijaan, että olisi ottanut lapsen huostaan ja sijoit­tanut hänet sukulais- tai läheis­si­jais­per­heeseen.

Lahtisen mukaan oheis­huol­ta­juutta on tulkittu kunnissa joskus siten, että koska kysymyk­sessä on huolta­juus­rat­kaisu, ei oheis­huol­tajaa tarvitse tukea.

− Heinä­kuussa voimaan tullut perhe­hoi­tolain muutos ei enää hyväksy tätä tulkintaa.

Läheis­ver­kos­to­kar­toi­tuksen perus­teella tehty oheis­huol­ta­juus­rat­kaisu ei poista lasta hoitavien oikeutta saada tarvit­taessa palveluja ja tukitoimia – päinvastoin. Kunnan kannattaa tarjota ja oheis­huol­tajan myös pyytää apua lapselle ja itselleen ennen uupumista.

 

Selkeä sopimus auttaa kaikkia

Lahtisen mukaan erityisen hankalia ovat tilanteet, jolloin lapsen tai oheis­huol­tajan kunta vaihtuu. Kunnat kun tulkit­sevat eri tavoin lakeja ja niiden velvoit­tamia maksuja. Usein kunnat vääntävät keskenään kättä siitä, mikä kustan­nus­vastuu kenel­lekin kuuluu.

Kunnan linjaus oheis­huol­tajien suhteen saattaa muuttua dramaat­ti­sesti jopa silloin, kun työntekijä vaihtuu, kuten Leenan tapauk­sessa.

− Kuntien lasten­suojelun sosiaa­li­työn­te­kijät vaihtuvat usein, eikä näitä tapauksia tule vastaan uran aikaan niin paljon, että niihin syntyisi rutiineja.

On tärkeää tehdä heti alussa selkeät sopimukset, jotka eivät työnte­kijän vaihtues­sakaan jätä tulkin­nan­varaa. Valta­kun­nal­li­sesti kaivat­taisiin kuitenkin lakia avaavaa ohjeis­tusta siihen, millainen sopimuksen sisällön tulisi olla. Muuten oheis­huol­ta­juus­rat­kaisut jäävät turhaan varjoon yhtenä lapsen edun mukaisena vaihtoehtona.

− Toivon, että julkaistava tieto­pa­ketti selkeyttää asioita sekä sosiaa­li­työn­te­ki­jöille että oheis­huol­ta­juutta pohti­ville, Pia Lahtinen sanoo.

Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen

− Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden pitäisi selvittää oheis­huol­ta­jiksi ryhty­ville, mitä oikeuksia ja velvol­li­suuksia heillä on lapsen ja viran­omaisten suhteen. Mitkä tuet, kulukor­vaukset ja palkkiot kuuluvat heille, sanoo Pirjo Hakka­rainen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Lukuisia avunpyyntöjä

Perhe­hoi­to­liiton toimin­nan­joh­tajan Pirjo Hakka­raisen mukaan liittoon on tullut säännöl­li­sesti yhtey­den­ottoja Marjan ja Leenan kaltaisiin tilan­teisiin joutu­neilta oheis­huol­ta­jilta.

Yleensä kysymyk­sessä on ollut isovan­hempi, joka on ottanut lapsen luokseen, mutta ei ole ollenkaan selvillä asemastaan.

− Nyt yhtey­de­notot koskevat useimmin sitä, onko kyseessä yksityinen sijoitus vai läheis­ver­kos­to­kar­toitus sekä sitä ja ovatko he oikeu­tettuja samaan hoito­palk­kioon kuin perhe­hoi­tajat, kertoo Pirjo Hakkarainen.pö

Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden pitäisi Hakka­raisen mielestä selvittää oheis­huol­ta­jiksi ryhty­ville juurta jaksaen, mitä oikeuksia ja velvol­li­suuksia heillä on sekä lapsen että viran­omaisten suhteen ja mitkä tuet, kulukor­vaukset ja palkkiot kuuluvat heille.

Ennen perhe­hoi­tolain muutosta Hakka­rainen kertoo liiton saaneen kosket­tavia yhtey­den­ottoja isovan­hem­milta, joilla on käräjä­oi­keu­delta oheis­huol­ta­juus­määräys, mutta kantavat todel­li­suu­dessa yksin kaiken vastuun lapsen kasva­tuk­sesta ja kuluista ilman minkään­laista tukea kunnalta. Perhe­hoi­tolain uudis­tuksen myötä tilanne on nyt kuitenkin paljon parempi.

Kotikunnan muutok­sissa riski

Ongel­mal­lisia ovat Hakka­raisen mukaan erityi­sesti ne tapaukset, joissa lapsi muuttaa toisesta kunnasta asumaan isoäidin luokse, ja kunnat eivät pääse yksimie­li­syyteen siitä, kuka on velvol­linen maksamaan isoäi­dille hoito­palkkion ja kulukor­vauksen.

− Myös tähän asiaan on saatava selkeys, Hakka­rainen perää.

Perhe­hoi­to­liiton tiedossa on myös muita Leenan kaltaisia tilan­teita, joissa hallinto-oikeus on määrännyt kunnan maksamaan oheis­huol­ta­jalle perhe­hoi­tolain mukaiset palkkion ja kulukor­vaukset, mutta kunta maksaakin kysei­selle henki­lölle vain lain mukaisen minimi­palkkion, vaikka muille kunnan perhe­hoi­ta­jille maksetaan korotettua hoito­palk­kiota.

Hakka­raisen mielestä on kohtuu­tonta, että isovan­hemmat joutuvat peräämään oikeuk­siaan raskaissa oikeus­pro­ses­seissa.

Jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus käsitellä sitä, miksi hänen omat vanhempansa eivät hoida häntä.

− Heidän tilan­teensa voi olla muutenkin tukala, kun moni kantaa lapsen­lap­sensa lisäksi huolta oman aikuisen lapsensa tilan­teesta.

Hakka­raisen mielestä olisi hyvä, että oheis­huol­tajien luona asuvilla lapsilla olisi jonkin­lainen sosiaa­li­toimen asiakkuus, jotta he saisivat tukea sitä tarvi­tessaan.

− Jokai­sella lapsella pitäisi olla mahdol­lisuus käsitellä sitä, miksi hänen omat vanhem­pansa eivät hoida häntä.

Kunta­lii­tosta selkeät ohjeet

Kunta­liiton erityis­asian­tuntija Aila Puustinen-Korhonen myöntää, että kunnat ovat tehneet virheitä jättäessään maksa­matta oheis­huol­tajien palkkioita, jos oheis­huol­ta­juus­jär­jestely on tehty sijais­huollon vaihtoehtona. Kunnilla on ollut kirjavaa käytäntöä ja tietä­mät­tö­myyt­täkin, eikä lainsää­däntö ole ollut selkeä. Siksi vuosi sitten voimaan tullut uusi perhe­hoi­tolaki tuli tarpeeseen.

Erityi­sesti vuosina 2010−2011 oli Puustinen-Korhosen mukaan ohjaus­tar­vetta kunnille hyvin paljon, koska oli tullut voimaan lainmuutos, jonka mukaan perhe­hoito tai muu vastaava järjestely on lapselle ensisi­jainen sijais­huol­to­vaih­toehto. Muu vastaava järjestely tarkoittaa lapsen hoidon ja huolen­pidon järjes­tä­mistä oheis­huol­tajan luona sijais­huollon sijasta. Tämän vuoksi alettiin selvi­tellä aiempaa enemmän lapsen läheis­ver­koston mahdol­li­suuksia pitää huolta lapsesta, jolloin myös oheis­huol­ta­juus­jär­jes­te­lyjen määrä kasvoi.

Kaikki kunnat eivät kuitenkaan kysy neuvoja Kunta­lii­tosta, eikä kuntien ole pakko noudattaa Kunta­liiton ohjeita.

− Joissakin kunnissa oli muodos­tunut omia toimin­ta­käy­täntöjä, eikä ollut ymmär­retty maksaa hoito­palk­kioita ja kulukor­vauksia niissä tilan­teissa, joissa se selvästi olisi ollut kunnan tehtävä.

Puustinen-Korhosen mielestä kunnat eivät ole vältelleet palkkioiden maksa­mista säästääkseen kustan­nuk­sissa.

− Ajatus säästä­mi­sestä ei ole realis­tinen, sillä kunnat käyttävät lasten ja perheiden palve­luihin 1,3 miljardia euroa vuodessa mukaan lukien perhe­hoito ja sijais­huolto, ja siitä summasta säästö olisi hyvin vähäistä.

Oheis­huol­ta­jalla ei elatus­vel­vol­li­suutta

Puustinen-Korhonen muistuttaa, että hoito­palkkion, kulukor­vauksen ja käynnis­tä­mis­kor­vauksen saamisen edelly­tyksenä on se, että lapsen asuminen järjes­tetään läheisen kodissa oheis­huol­ta­juus­mää­räyksen turvin ja sosiaa­li­vi­ran­omaisen läheis­ver­kos­to­kar­toi­tukseen liittyvänä toimen­pi­teenä huostaanoton vaihtoehtona.

− Mutta jos lapsi on jo jonkin aikaa ollut turval­li­sesti isoäidin, kummin tai tädin luona asumassa, eiväthän niissä tilan­teissa huostaanoton edelly­tykset täyty, Puustinen-Korhonen huomauttaa.

Kunta­liitto on Korhonen-Puustisen mukaan ohjeis­tanut kuntia jo vuodesta 2010 lähtien, että läheis­ver­koston kartoit­ta­minen on tehtävä huolel­li­sesti, ja läheis­ver­koston kartoi­tukseen perus­tuvat oheis­huol­ta­juus­mää­räykset on dokumen­toitava hyvin.

− Oheis­huol­tajan valinta on valmis­teltava yhtä huolel­li­sesti kuin huostaan­ot­tokin ja kuultava lapsen mieli­pi­dettä siitä, mikä ja kuka palvelee hänen etuaan parhaiten.

Jos oheis­huoltaja ei ole oikeu­tettu perhe­hoi­tolain mukaisiin palkkioihin ja korvauksiin, on hänen selviy­ty­mi­sensä turvattava muilla keinoin, sillä oheis­huol­ta­jalla ei ole lapsen elatus­vel­vol­li­suutta.

− Sellaista tilan­netta ei pitäisi tulla, että lasta hoitavan henkilön talous romahtaa, eikä hänellä siksi ole mahdol­li­suutta riittävän hyvin huolehtia lapsesta, Puustinen-Korhonen muistuttaa.

Rauman vs. sosiaalipalvelujohtaja Johanna Ylikoski

− Ohjauk­sel­li­ses­tikin voi myötä­vai­kuttaa ohjeis­huol­ta­jaksi ryhty­mi­sessä. Mutta jos sillä halutaan välttää kunnan sijoi­tus­vastuu, on se silloin eetti­sesti väärin, sanoo Johanna Ylikoski. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

 

Oheis­huol­tajuus − huostaanoton vaihtoehto vai ei?

 

Jos mummi ottaa kriisi­ti­lan­teessa lapsen luokseen asumaan, poistuvat huostaanoton edelly­tykset. Vai poistu­vatko?

 

Usein on käynyt niin, että ennen kuin tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että huostaan­ottoa harkitaan, on lapsi saattanut päästä turvaan mummun luokse jo aikaa sitten. Tämän vuoksi kunta voi katsoa, että huostaanoton edelly­tykset eivät täyty, koska mummu hoitaa lapsen niin hyvin.

Toisin sanoen, mummun edelly­tykset hoito­palk­kioon ovat hänen omasta syystään poistuneet, koska hän on ottanut lapsen turvaan ja hoitoon ennen kuin sosiaa­li­toimi on tehnyt päätök­sensä.

 

Kriteerinä lähtö­ti­lanne

Rauman vs. sosiaa­li­pal­ve­lu­joh­tajan Johanna Ylikosken mukaan näin todel­lakin voi käydä erityi­sesti, jos lapsen vanhempi ja mummu ovat keskenään aiemmin sopineet lapsen siirty­mi­sestä mummulle hoitoon ja oheis­huoltoon. Mutta akuutissa tilan­teessa kunnan pitäisi arvioida, täytty­vätkö huostaanoton edelly­tykset siitä huoli­matta, että lapsi on sillä hetkellä hoidossa muualla kuin kotona.

− Täytyyhän lapsesta jonkun huolta pitää kriisin hetkellä, olkoon se läheinen tai perhe­tu­ki­keskus, mutta kritee­reitä täytyy kuitenkin tarkas­tella lapsen lähtö­koh­dasta käsin, Ylikoski muistuttaa.

Ylikosken mukaan Raumalla ollaan selvillä siitä, että oheis­huol­ta­juutta ei voi käyttää huostaanoton vaihtoehtona, jos huostaanoton edelly­tykset täyttyvät. Huostaanoton jälkeen lapsi voidaan sijoittaa vaikkapa isovan­hem­malle, jos hänet on todettu sopivaksi läheis­ver­koston kartoi­tuk­sessa.

− Voihan kuitenkin olla, että kaikille kunnille tämä ei ole niin selvää, Ylikoski pohtii.

Mitä tulee sosiaa­li­toimen ohjaukseen tai myötä­vai­kut­ta­miseen oheis­huol­ta­juuden synty­mi­sessä, on sen raja hämärä Ylikos­kenkin mielestä, eikä varmaan selvä kaikille kunnil­lekaan.

− Ohjauk­sel­li­ses­tikin voi myötä­vai­kuttaa, mutta jos sillä halutaan välttää kunnan sijoi­tus­vastuu, ei se ole silloin eetti­sesti oikein.

Ylikoski myöntää, että lasten­suojelun sosiaa­lityön kentällä oheis­huol­ta­juus­asiat ovat jääneet katveeseen, koska niistä ei ole juurikaan puhuttu koulu­tuk­sessa eikä myöskään mediassa.

− Ei ole saatu tarpeeksi tietoa, kuinka niissä tulee menetellä ja mikä on kunnan vastuu niissä tilan­teissa. Vasta yksit­täisten tapausten ilmetessä aletaan tutkia, mitä se juridi­sesti tarkoittaa.

 

Tampereen kaupungin lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Ella Mäntylä

− Ongel­ma­ti­lan­teilta vältyt­täisiin, jos sosiaa­li­työn­te­ki­jöille tarjot­taisiin ohjeis­huol­ta­juu­desta koulu­tusta ja hyvät lakimies­kon­sul­taatiot, sanoo Ella Mäntylä. Kuva: Laura Vesa.

Yksityinen sijoitus ei oikeuta hoito­palk­kioon

 

Tampereen kaupungin lasten­suojelun johtavan sosiaa­li­työn­te­kijän Ella Mäntylän mukaan läheis­ver­kos­to­rat­kai­suissa Tampe­reella ei juurikaan ole törmätty epäselviin tilan­teisiin.

 

Lapsi sijoi­tetaan läheis­ver­kostoon joko huostaa­no­tolla tai huostaanoton sijasta huolto­rat­kai­sulla. Molem­missa tapauk­sissa huolta­jalle maksetaan perhe­hoi­tolain mukainen palkkio.

− Emme näe tässä mitään epäselvää, sanoo Ella Mäntylä.

Ongelmia on noussut esiin silloin, kun läheis­ver­kos­to­rat­kai­sussa lapsen kotikunta muuttuu. Huostaa­no­tetun lapsen kotikunta ei muutu, ja kotikunta maksaa palkkion. Läheis­ver­kos­to­rat­kai­sussa lapsen kotikunta muuttuu oheis­huol­tajan asuin­paikan mukaan ja uuteen kotikuntaan tehdään ilmoitus läheis­ver­kos­to­rat­kai­susta, mutta pienet kunnat eivät halua maksaa niille uutena kotikuntana makset­ta­vaksi kuuluvia palkkioita.

− Tällai­sessa tilan­teessa on jouduttu kuulemma tekemään jopa huostaanotto, Mäntylä kertoo.

Ongelmia palkkion maksusta voi nousta Mäntylän mukaan myös silloin, kun kysymys on yksityi­sestä sijoi­tuk­sesta. Lapsen biolo­ginen vanhempi on saattanut vaikean elämän­ti­lan­teensa tai muun syyn vuoksi sopia isovan­hemman kanssa lapsen hoita­mi­sesta, ja he hakevat keskenään huolta­juuden.

− Vuosien kuluessa isovan­hempi kokee, että ”mehän olemmekin ottaneet yhteis­kunnan tehtävän hoitaak­semme ilmai­seksi”.

Mäntylä muistaa Tampe­reella pari tapausta, joissa nyt teini-ikäisten lasten vanhemmat hakivat aiemmin selkeästi isovan­hempien kanssa oheis­huol­ta­juutta, minkä vuoksi tehtiin yksityis­ko­ti­sel­vitys. Eräs isovan­hempi kertoi myöhemmin alun perin sitou­tu­neensa vain vähäksi aikaa ja vaati hoito­kor­vauksia, koska oli hoitanut lasta jo kymmenen vuotta.

Tampereen kaupunki hylkäsi hakemuksen perhe­hoi­to­palk­kiosta sillä perus­teella, että kysymys oli yksityi­sestä sijoi­tuk­sesta. Nyt asia on ratkais­tavana hallinto-oikeu­dessa. Kunta ei kuitenkaan Mäntylän mielestä väistänyt tässä huostaanoton velvol­li­suuttaan, koska lapsi jo tosia­sial­li­sesti asui isovan­hemman luona.

− Ymmär­rämme kyllä hänen kantansa, kun lapsella on lasten­suo­je­lu­tausta, mutta he olivat halunneet asian näin hoitaa.

Jos yksityistä sijoi­tusta ei olisi tapah­tunut, olisi toden­nä­köi­sesti päädytty huostaan­ottoon. Tässä tapauk­sessa isovan­hempi olisi saanut perhe­hoi­tolain mukaisen palkkion, mikäli lapsi olisi sukulais­perhe- selvi­tyksen jälkeen hänelle sijoi­tettu. Yksityis­ko­ti­sel­vi­tyk­sessä ei arvioida huostaanoton edelly­tyksiä vaan yksityis­kodin sopivuutta tehtä­väänsä.

Ella Mäntylän mielestä vastaa­van­lai­silta ongel­ma­ti­lan­teilta vältyt­täisiin muun muassa järjes­tä­mällä sosiaa­li­työn­te­ki­jöille kautta maan asiasta koulu­tusta ja hyvät lakimies­kon­sul­taatiot. Tampe­reella lakimies­kon­sul­taatio toimii hyvin.

Iita Kettunen

Kirjoittaja on tampe­re­lainen toimittaja, joka on tutkinut Jokesilta saamallaan apura­halla oheis­huol­tajien tilan­teita ja oheis­huol­ta­juuteen liittyviä viran­omais­käy­täntöjä.

 

Lähde­ai­neisto

Lasten­suojelun käsikirja, thl.fi

pesapuu.fi

perhehoitoliitto.fi

lastensuojelu.info

sosiaalikollega.fi/hankkeet/paattyneet-hankkeet/kehittamisyksikot/lastensuojelu_kehittamisyksikko/loppumateriaalit/Laheisverkoston%20kartoitus%20ja%20sukulaissijoitus%20-%20opas%20tyoskentelyyn.pdf

kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/soster/sosiaalipalvelut/lapset/lastensuojelu/Sivut/default.aspx

Aila Puustinen-Korhonen: Sukulais- ja läheis­ver­kos­to­si­joi­tukset lasten­suo­je­lussa ja asumisen järjes­tä­minen huolta­juus­jär­jes­telyin kodin ulkopuo­lisen sijoi­tuksen vaihtoehtona