Lähtökohta 1990-luvun lopulla oli Islannissa karu. 42 prosenttia nuorista kertoi juoneensa itsensä humalaan viimeisen kuukauden aikana. Asian korjaamiseksi kehitettiin Islannin malli.

 

 

Tilanne nuorten alko­holinkäytön suh­teen oli karmea, ker­too pro­jek­ti­jo­hta­ja ja asiantun­ti­ja Rafn M. Jon­s­son kol­le­gansa erityis­asiantuntija Svein­björn Krist­janssonin kanssa. He vas­taa­vat päi­htei­den käytön ehkäisys­tä Islannin Embæt­ti landlæk­nis eli Direc­torate of Health organ­isaa­tios­sa. Se toimii Islannin hyv­in­voin­ti­min­is­ter­iön alaisu­udessa samoin kuin val­takun­nalli­nen las­ten­suo­jelu­vi­ra­nomainen, Gov­ern­ment Agency for Child Pro­tec­tion eli Bar­nav­ern­darsto­fa.

– Tilanne oli niin vil­li, että CNN kävi tekemässä 60 Min­utes ‑ohjel­man islanti­lais­nuorista, Jon­s­son ker­too.

Nuoriso näyt­ti siinä pohjo­is­maisen alko­holinkäytön mallia, öistä juopot­telua pitkin katu­ja.

Tilas­to vuodelta 1998 ker­too, että humala­hakuisen juomisen lisäk­si 15–16-vuotiaista läh­es 23 pros­ent­tia polt­ti päivit­täin tupakkaa, run­saat 17 pros­ent­tia oli kokeil­lut kannabista. Luvut oli­vat nousus­sa. Kuusi vuot­ta aiem­min päivit­täin polt­ta­jia oli 15 pros­ent­tia ja mar­i­hua­naa kokeillei­ta 7 pros­ent­tia. Päi­htymiseen liit­tyvät loukkaan­tu­miset oli­vat myös yleisem­piä Islannis­sa kuin muis­sa Euroopan mais­sa.

Luvut herät­tivät. Alet­ti­in rak­en­taa Islannin mallia, joka keskit­tyi löytämään riskit las­ten päi­htei­den käytölle ja ratkaisu­ja, jot­ka vaikut­taisi­vat myön­teis­es­ti las­ten elämään.

Tulok­set ovat olleet dra­maat­tisia. Hyviä tulok­sia saati­in jo vuon­na 2006, ja päi­htei­den käytön lasku on vain jatkunut. Vuon­na 2016 enää vain 5 pros­ent­tia 15–16-vuotiaista ker­toi juoneen­sa itsen­sä humalaan viimeisen kuukau­den aikana. Päivit­täin tupakoivia oli 15-kesäi­sis­sä enää 3 pros­ent­tia.

Islannin mallin lähtökohtana oli tiede

Eri­tyi­nen rooli oli Islannin yliopis­ton emer­i­tus­pro­fes­sori Þóról­fur Þór­lindssonil­la. Hän tut­ki asi­aa ja jalka­u­tui tekemään muu­tos­ta. Tästä hän­tä tiedemiehenä myös kri­ti­soiti­in. Nyt on aika kiit­tää.

– Läh­estymistapa asi­aan oli käytän­nölli­nen. Näytin van­hem­mille, mitä he pystyivät tekemään. Sil­lä, miten vapaa-aika vietetään, on merk­i­tys­tä nuo­rille, Þór­linds­son ker­too.

Sanoimme vanhemmille, että on teidän syynne, jos muiden perheiden lapsilla menee huonosti.

Tutkimusti­eto vahvisti, että kun nuorel­la on ystäviä, jot­ka käyt­tävät alko­ho­lia ja polt­ta­vat kannabista, se kas­vat­taa toden­näköisyyt­tä päi­htei­den käyt­töön. Ja päin vas­toin: raitis kaveripi­iri pitää rait­ti­ina. Islannin mallia alet­ti­in luo­da näi­den fak­to­jen varaan.

Samoin osal­lis­tu­mi­nen ohjat­tuun har­ras­tuk­seen vähen­si toden­näköisyyt­tä päi­htei­den käyt­töön. Har­ras­tuk­set tar­jo­si­vat mah­dol­lisu­u­den vira­nomaisille ja kas­vat­ta­jille koh­da­ta nuo­ria: kun tavat­ti­in, voiti­in vaikut­taa ja tukea nuo­ria myön­teisel­lä taval­la.

Konkreet­tisia luku­ja haet­ti­in siihen, mil­lä taval­la van­hempi­en kanssa viete­tyn ajan määrä vaikut­ti ja vähen­si ainei­den käytön riskiä. Van­hempi­en tuki vaikut­ti myös kaveripi­irin val­in­taan.

Tutkimus näyt­ti, miten kouluis­sa, jois­sa van­hem­mat tun­te­vat las­ten­sa ystävät ja tun­te­vat hei­dän van­hempansa, syn­tyy sosi­aal­ista pääo­maa. Oppi­laat hyö­tyvät van­hempi­en välis­es­tä yhtey­destä ja vaiku­tus ulot­tuu tapaan käyt­tää päi­hteitä. Yhteisöl­lisyys syn­nyt­tää suo­jamekanis­me­ja lap­sille.

Islannis­sa oli 1990-luvun lop­ul­la hoitopaikko­ja nuo­rille, jois­sa heille tar­jot­ti­in muu­ta tekemistä: urheilua ja aktivi­teet­te­jä, jot­ta heil­lä olisi vai­h­toe­hto huumeille ja alko­ho­lille. Yliopis­to­tutk­i­ja Inga Dóra Sigfús­dót­tir tart­tui asi­aan: mitä jos käytet­täisi­in samaa keinoa tar­jo­ta nuo­rille tekemistä jo ennen kuin he otta­vat päi­hteitä ensim­mäistäkään ker­taa.

Kannattajia ja vastustajia

Han­ke kohtasi vas­tus­tus­ta, kaik­ki van­hem­mat eivät innos­tuneet, eivätkä alku­un halun­neet hyväksyä, että vas­tuu nuorista olisi juuri hei­dän. ”Onko muka mei­dän vikamme, että nuoret juo­vat?”, Þór­linds­son muis­telee van­hempi­en kysyneen.

– Sanoimme van­hem­mille, että ”on tei­dän syynne, jos muiden per­hei­den lap­sil­la menee huonos­ti.”

Idea on, että jos yhdel­lä lapsel­la ei ole rajo­ja, se tart­tuu naa­purinkin lap­si­in. Lisäk­si korostet­ti­in, että on lapsen etu viet­tää aikaa van­hempi­en kanssa. Se vähen­tää lapsen riskiä olla väärään aikaan väärässä paikas­sa ja seuras­sa. Jos lapset ovat yöl­lä ulkona, se tar­joaa mah­dol­lisu­u­den joutua huonolle tielle. Väylä, joka johtaa esimerkik­si huumau­sainei­den käyt­töön, ei ole salaperäiset huumekaup­pi­aat, vaan kaver­it.

Þór­linds­son pisti kaupung­in­jo­hta­jia myöten ihmiset miet­timään asi­aa. Jos nuoret ovat toimet­tom­i­na, mitä on tar­jol­la. Yhdessä islanti­laiskaupungis­sa ratkaisu oli punt­ti­sali, joka kuitenkin oli kiin­ni iltaisin ja viikon­lop­puisin.

– Sanoin, että avatkaa se ja kat­so­taan, mitä tapah­tuu.

Islannin mallis­sa tämä tapah­tui laa­jas­sa mit­takaavas­sa. Nuo­rille jär­jestet­ti­in liikku­mis­mah­dol­lisuuk­sia ja mui­ta ohjat­tu­ja har­ras­tuk­sia.

– Oli tärkeää, että kerät­ti­in tietoa väestön ja nuorten tilanteis­sa. Olen­naista on se, että etsit­ti­in tiedot paikallis­es­ti. Miltä tupakoin­ti, alko­holin ja ainei­den käyt­tö näyt­tää juuri oma­l­la paikkakun­nal­la eikä yleis­es­ti koko Islannis­sa.

Þór­linds­son muis­tut­taa tutkimustiedon rajal­lisu­ud­es­ta: tiet­ty meto­di voi toimia tarkasti raja­tus­sa kon­tek­stis­sa. Nuorten kohdal­la ratkaisui­hin tarvi­taan nuoret itse, koulut, van­hem­mat ja ympäristö. Þór­linds­son yllyt­ti van­hempia akti­ivi­su­u­teen ja tulok­sia syn­tyi.

Kotiin lain voimalla

Laki las­ten koti­in­tu­loa­joista päädyt­ti­in säätämään van­hempi­en aloit­teesta ja tuel­la. Laki määrää, että alle 12-vuo­ti­aiden pitää olla talvel­la kotona ennen kahdek­saa, kesäl­lä ennen kym­men­tä. 12–15-vuotiaiden tulee olla kotona talvel­la kel­lo kymmeneltä ja kesäl­lä puolen yön aikaan.

– Kotei­hin jaet­ti­in lain voimaan tul­tua esimerkik­si jääkaap­pi­mag­neet­te­ja, jot­ka muis­tut­ti­vat koti­in­tu­loa­joista, Jon­s­son ker­too.

Islannin mallia on viety 18 maahan. Suomi oli mukana hetken aikaa.

Näin sekä poli­isil­la että van­hem­mil­la oli mah­dol­lisu­us puut­tua viikon­lop­puöi­den menoon.

– Poli­isit oli­vat akti­ivisia ja seura­si­vat, oliko nuo­ria liik­keel­lä.

Val­taosa van­hem­mista alkoi nou­dat­taa käytän­töä ja edel­lyt­tää lap­sil­taan näitä koti­in­tu­loaiko­ja. Kehitet­ti­in ”van­hempainkäve­lyt”, jois­sa van­hem­mat sekä tapa­si­vat toisi­aan että pystyivät seu­raa­maan tilan­net­ta kot­in­urkil­la.

Van­hem­mat ja koulu sitou­tu­i­v­at tiet­ty­i­hin käytän­töi­hin. Nuo­rille alet­ti­in jär­jestelmäl­lis­es­ti organ­isoi­da har­ras­tus­mah­dol­lisuuk­sia. Se saat­toi olla niin tanssia, balet­tia, soiton opiskelua kuin urheilua.

– Saimme onnek­si urheiluk­er­hot tähän mukaan, ja sil­lä oli paljon merk­i­tys­tä, Þór­linds­son sanoo.

Jokaises­ta islanti­laiskun­nas­ta löy­tyvätkin ympärivuo­tiset maauimalat. Lisäk­si on raken­net­tu katet­tu­ja jalka­pal­lo­kent­tiä, jot­ta har­ras­tuskausi jatkuu pitem­pään. Golfkent­tiä pienessä 350 000 asukkaan maas­sa on 70, ja golfia pide­tään per­he­har­ras­tuk­se­na. Hevosia maas­sa san­o­taan ole­van jopa enem­män kuin asukkai­ta.

Liikun­ta­har­ras­tuk­ses­sa on omat peri­aat­teen­sa: sen pitää olla hauskaa. Val­men­ta­jat ovat koulutet­tu­ja ohjaa­jia. Päi­hde­val­is­tuk­ses­ta ei tehty eril­listä asi­aa, vaan osa nor­maalia toim­intaym­päristöä. Myös kat­so­mot ovat nyt täyn­nä, kun nuoret har­ras­ta­vat.

Aina on ongelmavanhempia, ja ongelmat polarisoituvat

– Parhaat van­hem­mat on help­po saa­da mukaan, Rafn M. Jon­s­son sanoo.

Aika paljon on kuitenkin saavutet­tu. 1990-luvun lop­ul­la päi­hde­hoitopaikko­ja oli nuo­rille kymme­nen. Asiantun­ti­ja Hal­la Björk ­Marteins­dót­tir Bar­nav­ern­darsto­fus­ta ker­too, että nyt päi­hde­hoitoon keskit­tyneitä hoitokote­ja 12–18-vuotiaille lap­sille on kak­si sekä lisäk­si yksi diag­nosoin­ti- ja hoitokeskus.

Kaik­ki nämä yksiköt tekevät töitä las­ten kanssa, joil­la on alko­holi- tai mui­ta ongelmia. Vuodes­ta 2008 islanti­laiseen hyv­in­voin­ti­jär­jestelmään on kuu­lunut mon­imuo­toter­apia Mul­ti­sys­temic Ther­a­py (MST) joka on suun­nat­tu lap­sille ja hei­dän per­heilleen. Vuodes­ta 2008 noin sata las­ta on saanut täl­laista hoitoa vuosit­tain.

Ongel­mat ovat vaa­tivia.

– Ne, jot­ka aloit­ta­vat mar­i­hua­nan käytön, siir­tyvät käyt­tämään resep­tilääkkeitä. Tähän puut­tumi­nen on seu­raa­va tehtävä, Jon­s­son sanoo.

Ongel­mallisen ryh­män suu­ru­udek­si Jon­s­son ja Krist­jans­son arvioi­vat 4–5 pros­ent­tia nuorista. Ongelmien taustal­la ovat van­hem­mat, rikkinäi­nen koti ja lop­ul­ta myös nuoren oma per­soon­al­lisu­us.

Aikuis­ten alko­holin kulu­tus on ennal­laan. Þór­linds­son on kuitenkin sitä mieltä, että hyvää kehi­tys­tä on jo se, että alko­holinkäyt­tö aloite­taan aiem­paa myöhem­min.

Huumeet ovat kuitenkin lähel­lä, ne ovat yhtä lähel­lä kuin inter­net, jos­ta saa kaikkea. Kan­sain­väliset tren­dit eivät jätä Islantia väli­in. Suo­ma­lais­ten ja ruot­salais­ten alko­holipoli­ti­ik­ka ja alko­holimo­nop­o­lin mur­tu­mi­nen huo­let­taa islanti­laisia.

– Suomes­sa ja Ruot­sis­sa san­ot­ti­in, että val­ti­olli­nen alko­holimo­nop­o­li ei muu­tu koskaan. Nyt ei näytä siltä.

Parhail­laan Islannis­sa käy­dään kiis­taa, laa­je­neeko väke­vien ja olu­en myyn­ti 49 lisen­soidus­ta paikas­ta kaup­poi­hin. Samoin kannabik­sen lail­lis­tamiskeskustelu on Islannis­sa yhtä tut­tu kuin muual­la.

Jon­s­son ihmettelee hal­li­tuk­sen ja eduskun­nan kykyä valikoivaan kuu­loon. Kun val­is­tus­ta tehdään roko­tusten suh­teen, neu­vot ote­taan vas­taan. Kun kyseessä on alko­holi tai hasis, ei halu­ta kuul­la mitään.

– Kansalai­sista 75 pros­ent­tia on alkoholi­monopolin purkamista vas­taan. Hal­li­tus ei tästä väl­itä, mikä on todel­la omi­tu­ista, sanoo Jon­s­son.

Liikunnan harrastuksessa on omat periaatteensa: sen pitää olla hauskaa.

Þór­linds­son korostaa, että on ymmär­ret­tävä ainei­den käytön sosi­aa­li­nen aspek­ti.

– Riip­pu­vu­us ei ole vain lääketi­eteelli­nen ongel­ma. Jos medikalisoidaan ongel­mat, viedään pois koke­muk­sen vaiku­tus, sen miten seu­ra vaikut­taa.

Vientituote, joka ei tullut Suomeen

Islannin mallia on viety jo 18 Euroopan maa­han ja lisäk­si mui­hin maanosi­in. Mallin levit­täjänä toimii Ice­landic Cen­tre of Social Research and Analy­sis ICSRA. Islannin mallin perus­tana on data, ja sitä kerätään edelleen. Tietoa han­ki­taan muun muas­sa siitä, mil­lainen on nuorten alko­holinku­lu­tus sekä päi­htei­den käyt­tö ja miten van­hem­mat reagoi­vat las­ten­sa tekemisi­in.

– Onpa tieto kerät­ty sit­ten Reyk­javikista, Bukarestista tai  San­ti­agos­ta Chi­lessä, niin kak­si kuukaut­ta myöhem­min me rapor­toimme riskiprofi­ilit vira­nomais­ten hyö­dyn­net­täväk­si, ICSRA:n johta­ja Jón Sigfús­son ker­too.

– Me tar­joamme numerot, mikä on ris­ki sille, että lap­si joutuu huonoille teille ja mitkä toimen­piteet vaikut­ta­vat tätä vas­taan.

Sigfús­son ker­too, että myös Suo­mi ja Helsin­ki oli­vat mukana lyhyen aikaa, mut­ta vuon­na 2008 min­is­teri Paula Kokko­nen ilmoit­ti, etteivät suo­ma­laiset voi jatkaa. Tuol­loin menetelmän spon­so­ri­na oli yri­tys, ja jatko­ra­hoituk­sen olisi pitänyt tul­la val­ti­ol­ta ja vira­nomaisil­ta.

Sini Sil­ván

Päivitet­ty 22.1.2019