Lähtökohta 1990-luvun lopulla oli Islannissa karu. 42 prosenttia nuorista kertoi juoneensa itsensä humalaan viimeisen kuukauden aikana. Asian korjaamiseksi kehitettiin Islannin malli.

 

 

Tilanne nuorten alkoho­lin­käytön suhteen oli karmea, kertoo projek­ti­johtaja ja asian­tuntija Rafn M. Jonsson kolle­gansa erityis­asiantuntija Sveinbjörn Krist­jans­sonin kanssa. He vastaavat päihteiden käytön ehkäi­systä Islannin Embætti landlæknis eli Direc­torate of Health organi­saa­tiossa. Se toimii Islannin hyvin­voin­ti­mi­nis­teriön alaisuu­dessa samoin kuin valta­kun­nal­linen lasten­suo­je­lu­vi­ran­omainen, Government Agency for Child Protection eli Barna­vern­darstofa.

– Tilanne oli niin villi, että CNN kävi tekemässä 60 Minutes ‑ohjelman islan­ti­lais­nuo­rista, Jonsson kertoo.

Nuoriso näytti siinä pohjois­maisen alkoho­lin­käytön mallia, öistä juopot­telua pitkin katuja.

Tilasto vuodelta 1998 kertoo, että humala­hakuisen juomisen lisäksi 15 – 16-vuotiaista lähes 23 prosenttia poltti päivittäin tupakkaa, runsaat 17 prosenttia oli kokeillut kanna­bista. Luvut olivat nousussa. Kuusi vuotta aiemmin päivittäin polttajia oli 15 prosenttia ja marihuanaa kokeil­leita 7 prosenttia. Päihty­miseen liittyvät loukkaan­tu­miset olivat myös yleisempiä Islan­nissa kuin muissa Euroopan maissa.

Luvut herät­tivät. Alettiin rakentaa Islannin mallia, joka keskittyi löytämään riskit lasten päihteiden käytölle ja ratkaisuja, jotka vaikut­tai­sivat myöntei­sesti lasten elämään.

Tulokset ovat olleet dramaat­tisia. Hyviä tuloksia saatiin jo vuonna 2006, ja päihteiden käytön lasku on vain jatkunut. Vuonna 2016 enää vain 5 prosenttia 15 – 16-vuotiaista kertoi juoneensa itsensä humalaan viimeisen kuukauden aikana. Päivittäin tupakoivia oli 15-kesäi­sissä enää 3 prosenttia.

Islannin mallin lähtökohtana oli tiede

Erityinen rooli oli Islannin yliopiston emeri­tus­pro­fessori Þórólfur Þórlinds­so­nilla. Hän tutki asiaa ja jalkautui tekemään muutosta. Tästä häntä tiede­miehenä myös kriti­soitiin. Nyt on aika kiittää.

– Lähes­ty­mistapa asiaan oli käytän­nöl­linen. Näytin vanhem­mille, mitä he pystyivät tekemään. Sillä, miten vapaa-aika vietetään, on merki­tystä nuorille, Þórlindsson kertoo.

Sanoimme vanhemmille, että on teidän syynne, jos muiden perheiden lapsilla menee huonosti.

Tutki­mus­tieto vahvisti, että kun nuorella on ystäviä, jotka käyttävät alkoholia ja polttavat kanna­bista, se kasvattaa toden­nä­köi­syyttä päihteiden käyttöön. Ja päin vastoin: raitis kaveri­piiri pitää raittiina. Islannin mallia alettiin luoda näiden faktojen varaan.

Samoin osallis­tu­minen ohjattuun harras­tukseen vähensi toden­nä­köi­syyttä päihteiden käyttöön. Harras­tukset tarjo­sivat mahdol­li­suuden viran­omai­sille ja kasvat­ta­jille kohdata nuoria: kun tavattiin, voitiin vaikuttaa ja tukea nuoria myöntei­sellä tavalla.

Konkreet­tisia lukuja haettiin siihen, millä tavalla vanhempien kanssa vietetyn ajan määrä vaikutti ja vähensi aineiden käytön riskiä. Vanhempien tuki vaikutti myös kaveri­piirin valintaan.

Tutkimus näytti, miten kouluissa, joissa vanhemmat tuntevat lastensa ystävät ja tuntevat heidän vanhem­pansa, syntyy sosiaa­lista pääomaa. Oppilaat hyötyvät vanhempien välisestä yhtey­destä ja vaikutus ulottuu tapaan käyttää päihteitä. Yhtei­söl­lisyys synnyttää suoja­me­ka­nismeja lapsille.

Islan­nissa oli 1990-luvun lopulla hoito­paikkoja nuorille, joissa heille tarjottiin muuta tekemistä: urheilua ja aktivi­teettejä, jotta heillä olisi vaihtoehto huumeille ja alkoho­lille. Yliopis­to­tutkija Inga Dóra Sigfúsdóttir tarttui asiaan: mitä jos käytet­täisiin samaa keinoa tarjota nuorille tekemistä jo ennen kuin he ottavat päihteitä ensim­mäis­täkään kertaa.

Kannattajia ja vastustajia

Hanke kohtasi vastus­tusta, kaikki vanhemmat eivät innos­tuneet, eivätkä alkuun halunneet hyväksyä, että vastuu nuorista olisi juuri heidän. ”Onko muka meidän vikamme, että nuoret juovat?”, Þórlindsson muistelee vanhempien kysyneen.

– Sanoimme vanhem­mille, että ”on teidän syynne, jos muiden perheiden lapsilla menee huonosti.”

Idea on, että jos yhdellä lapsella ei ole rajoja, se tarttuu naapu­rinkin lapsiin. Lisäksi koros­tettiin, että on lapsen etu viettää aikaa vanhempien kanssa. Se vähentää lapsen riskiä olla väärään aikaan väärässä paikassa ja seurassa. Jos lapset ovat yöllä ulkona, se tarjoaa mahdol­li­suuden joutua huonolle tielle. Väylä, joka johtaa esimer­kiksi huumausai­neiden käyttöön, ei ole salape­räiset huume­kaup­piaat, vaan kaverit.

Þórlindsson pisti kaupun­gin­joh­tajia myöten ihmiset miettimään asiaa. Jos nuoret ovat toimet­tomina, mitä on tarjolla. Yhdessä islan­ti­lais­kau­pun­gissa ratkaisu oli punttisali, joka kuitenkin oli kiinni iltaisin ja viikon­lop­puisin.

– Sanoin, että avatkaa se ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Islannin mallissa tämä tapahtui laajassa mitta­kaa­vassa. Nuorille järjes­tettiin liikku­mis­mah­dol­li­suuksia ja muita ohjattuja harras­tuksia.

– Oli tärkeää, että kerättiin tietoa väestön ja nuorten tilan­teissa. Olennaista on se, että etsittiin tiedot paikal­li­sesti. Miltä tupakointi, alkoholin ja aineiden käyttö näyttää juuri omalla paikka­kun­nalla eikä yleisesti koko Islan­nissa.

Þórlindsson muistuttaa tutki­mus­tiedon rajal­li­suu­desta: tietty metodi voi toimia tarkasti rajatussa konteks­tissa. Nuorten kohdalla ratkai­suihin tarvitaan nuoret itse, koulut, vanhemmat ja ympäristö. Þórlindsson yllytti vanhempia aktii­vi­suuteen ja tuloksia syntyi.

Kotiin lain voimalla

Laki lasten kotiin­tu­loa­joista päädyttiin säätämään vanhempien aloit­teesta ja tuella. Laki määrää, että alle 12-vuotiaiden pitää olla talvella kotona ennen kahdeksaa, kesällä ennen kymmentä. 12 – 15-vuotiaiden tulee olla kotona talvella kello kymme­neltä ja kesällä puolen yön aikaan.

– Koteihin jaettiin lain voimaan tultua esimer­kiksi jääkaap­pi­mag­neetteja, jotka muistut­tivat kotiin­tu­loa­joista, Jonsson kertoo.

Islannin mallia on viety 18 maahan. Suomi oli mukana hetken aikaa.

Näin sekä polii­silla että vanhem­milla oli mahdol­lisuus puuttua viikon­lop­pu­öiden menoon.

– Poliisit olivat aktii­visia ja seura­sivat, oliko nuoria liikkeellä.

Valtaosa vanhem­mista alkoi noudattaa käytäntöä ja edellyttää lapsiltaan näitä kotiin­tu­loaikoja. Kehitettiin ”vanhem­pain­kä­velyt”, joissa vanhemmat sekä tapasivat toisiaan että pystyivät seuraamaan tilan­netta kotinur­killa.

Vanhemmat ja koulu sitou­tuivat tiettyihin käytän­töihin. Nuorille alettiin järjes­tel­mäl­li­sesti organi­soida harras­tus­mah­dol­li­suuksia. Se saattoi olla niin tanssia, balettia, soiton opiskelua kuin urheilua.

– Saimme onneksi urhei­lu­kerhot tähän mukaan, ja sillä oli paljon merki­tystä, Þórlindsson sanoo.

Jokai­sesta islan­ti­lais­kun­nasta löyty­vätkin ympäri­vuo­tiset maaui­malat. Lisäksi on raken­nettu katettuja jalka­pal­lo­kenttiä, jotta harras­tus­kausi jatkuu pitempään. Golfkenttiä pienessä 350 000 asukkaan maassa on 70, ja golfia pidetään perhe­har­ras­tuksena. Hevosia maassa sanotaan olevan jopa enemmän kuin asukkaita.

Liikun­ta­har­ras­tuk­sessa on omat periaat­teensa: sen pitää olla hauskaa. Valmen­tajat ovat koulu­tettuja ohjaajia. Päihde­va­lis­tuk­sesta ei tehty erillistä asiaa, vaan osa normaalia toimin­taym­pä­ristöä. Myös katsomot ovat nyt täynnä, kun nuoret harras­tavat.

Aina on ongelmavanhempia, ja ongelmat polarisoituvat

– Parhaat vanhemmat on helppo saada mukaan, Rafn M. Jonsson sanoo.

Aika paljon on kuitenkin saavu­tettu. 1990-luvun lopulla päihde­hoi­to­paikkoja oli nuorille kymmenen. Asian­tuntija Halla Björk ­Marteinsdóttir Barna­vern­dars­to­fusta kertoo, että nyt päihde­hoitoon keskit­ty­neitä hoito­koteja 12 – 18-vuotiaille lapsille on kaksi sekä lisäksi yksi diagno­sointi- ja hoito­keskus.

Kaikki nämä yksiköt tekevät töitä lasten kanssa, joilla on alkoholi- tai muita ongelmia. Vuodesta 2008 islan­ti­laiseen hyvin­voin­ti­jär­jes­telmään on kuulunut monimuo­to­te­rapia Multi­sys­temic Therapy (MST) joka on suunnattu lapsille ja heidän perheilleen. Vuodesta 2008 noin sata lasta on saanut tällaista hoitoa vuosittain.

Ongelmat ovat vaativia.

– Ne, jotka aloit­tavat marihuanan käytön, siirtyvät käyttämään resep­ti­lääk­keitä. Tähän puuttu­minen on seuraava tehtävä, Jonsson sanoo.

Ongel­mal­lisen ryhmän suuruu­deksi Jonsson ja Krist­jansson arvioivat 4 – 5 prosenttia nuorista. Ongelmien taustalla ovat vanhemmat, rikki­näinen koti ja lopulta myös nuoren oma persoo­nal­lisuus.

Aikuisten alkoholin kulutus on ennallaan. Þórlindsson on kuitenkin sitä mieltä, että hyvää kehitystä on jo se, että alkoho­lin­käyttö aloitetaan aiempaa myöhemmin.

Huumeet ovat kuitenkin lähellä, ne ovat yhtä lähellä kuin internet, josta saa kaikkea. Kansain­vä­liset trendit eivät jätä Islantia väliin. Suoma­laisten ja ruotsa­laisten alkoho­li­po­li­tiikka ja alkoho­li­mo­no­polin murtu­minen huolettaa islan­ti­laisia.

– Suomessa ja Ruotsissa sanottiin, että valtiol­linen alkoho­li­mo­nopoli ei muutu koskaan. Nyt ei näytä siltä.

Parhaillaan Islan­nissa käydään kiistaa, laaje­neeko väkevien ja oluen myynti 49 lisen­soi­dusta paikasta kauppoihin. Samoin kanna­biksen laillis­ta­mis­kes­kustelu on Islan­nissa yhtä tuttu kuin muualla.

Jonsson ihmet­telee halli­tuksen ja eduskunnan kykyä valikoivaan kuuloon. Kun valis­tusta tehdään rokotusten suhteen, neuvot otetaan vastaan. Kun kyseessä on alkoholi tai hasis, ei haluta kuulla mitään.

– Kansa­lai­sista 75 prosenttia on alkoholi­monopolin purka­mista vastaan. Hallitus ei tästä välitä, mikä on todella omituista, sanoo Jonsson.

Liikunnan harrastuksessa on omat periaatteensa: sen pitää olla hauskaa.

Þórlindsson korostaa, että on ymmär­rettävä aineiden käytön sosiaa­linen aspekti.

– Riippuvuus ei ole vain lääke­tie­teel­linen ongelma. Jos medika­li­soidaan ongelmat, viedään pois kokemuksen vaikutus, sen miten seura vaikuttaa.

Vientituote, joka ei tullut Suomeen

Islannin mallia on viety jo 18 Euroopan maahan ja lisäksi muihin maanosiin. Mallin levit­täjänä toimii Icelandic Centre of Social Research and Analysis ICSRA. Islannin mallin perustana on data, ja sitä kerätään edelleen. Tietoa hankitaan muun muassa siitä, millainen on nuorten alkoho­lin­ku­lutus sekä päihteiden käyttö ja miten vanhemmat reagoivat lastensa tekemisiin.

– Onpa tieto kerätty sitten Reykja­vi­kista, Bukares­tista tai  Santia­gosta Chilessä, niin kaksi kuukautta myöhemmin me rapor­toimme riski­pro­fiilit viran­omaisten hyödyn­net­tä­väksi, ICSRA:n johtaja Jón Sigfússon kertoo.

– Me tarjoamme numerot, mikä on riski sille, että lapsi joutuu huonoille teille ja mitkä toimen­piteet vaikut­tavat tätä vastaan.

Sigfússon kertoo, että myös Suomi ja Helsinki olivat mukana lyhyen aikaa, mutta vuonna 2008 ministeri Paula Kokkonen ilmoitti, etteivät suoma­laiset voi jatkaa. Tuolloin menetelmän sponsorina oli yritys, ja jatko­ra­hoi­tuksen olisi pitänyt tulla valtiolta ja viran­omai­silta.

Sini Silván

Päivi­tetty 22.1.2019