Taidelähtöiset menetelmät rikastuttavat vuorovaikutusta asiakkaan kanssa.

 

 

Erikois­tut­kija Outi Linnossuon mukaan tai­de­läh­töi­siä mene­tel­miä voi hyö­dyn­tää sosiaali­alalla laa­jasti, kun­han niitä tar­jo­taan asiak­kaan omista läh­tö­koh­dista käsin kou­lu­te­tun ohjaa­jan avustuksella.

– Auttamistyössä puhe­val­lan rooli on suuri, mutta sen rin­nalle tar­vi­taan mui­ta­kin ilmai­sun kei­noja sekä työn­te­ki­jöille että asiak­kaille, hän sanoo.

Ekspressiiviseen tai­de­työs­ken­te­lyyn eri­kois­tu­nut Linnossuo toi­mii Turun yli­opis­ton sosi­aa­li­työn lai­tok­sella. Hän on myös opet­ta­nut sosio­no­meille toi­min­nal­li­sia ja tai­de­läh­töi­siä menetelmiä.

– Ekspressiivinen tai­de­työs­ken­tely ohjaa ihmistä ilmai­se­maan itse­ään tai­teen kei­noin ja oival­ta­maan mer­ki­tyk­siä omasta ja tois­ten elämästä.

Taiteen avulla voidaan antaa muoto jollekin kipeälle.

Taiteen sovel­lus­mah­dol­li­suu­det ovat Linnossuon mukaan sosi­aa­li­työssä lähes rajat­to­mat. Työskentely voi perus­tua esi­mer­kiksi musii­kin, kuva­tai­teen tai kir­jal­li­suu­den perin­tee­seen. Teatteri ja tanssi tar­joa­vat kehol­li­sia mene­tel­miä tun­tei­den ilmai­suun. Symbolisia väli­neitä, kuten kort­teja, nuk­keja ja asuja voi­daan myös hyödyntää.

Menetelmien teo­reet­ti­set taus­tat ovat kir­ja­via, ja par­haim­mil­laan työs­ken­tely onkin moni­tie­teistä ja ‑tai­teista.

– Arvostan suu­resti Miina Savolaisen voi­maut­ta­van valo­ku­van mene­tel­mää. Siinä yhdis­tyy sekä moni­tie­tei­syys että Miinan ihmi­syyttä arvos­tava ja kun­nioit­tava tapa koh­data toi­nen ihminen.

Käynnissä uusi tuleminen

Taidelähtöiset mene­tel­mät tuli­vat tun­ne­tuksi 90-luvun lopulla. Tällä het­kellä on käyn­nissä uusi tule­mi­nen, kun tai­de­maa­ilma etsii uusia sovellusaloja.

Terveyden ja hyvin­voin­nin lai­tok­sen eri­kois­tut­kija Päivi Känkänen on seu­ran­nut yli 20 vuotta taide- ja kult­tuu­ri­läh­töis­ten mene­tel­mien tule­mista osaksi sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon toi­min­toja. Trendistä kum­puaa kult­tuu­ri­hy­vin­voin­nin käsite, joka pai­not­taa tai­teen ja kult­tuu­rin roo­lia ihmi­sen hyvinvoinnissa.

Alussa suo­ma­laista tut­ki­mus­tie­toa ei juu­ri­kaan ollut.

– 2000-luvulla käyn­nis­tyi pal­jon eri­lai­sia kokeilu- ja kehit­tä­mis­hank­keita, joi­hin ei kui­ten­kaan kovin usein kuu­lu­nut tut­ki­musta. Nykyään monissa hank­keissa on myös tut­ki­muk­sel­li­nen ote, jotta hyö­dyt ja vai­kut­ta­vuus voi­daan näyt­tää toteen, hän sanoo.

Tällä het­kellä on päät­ty­mässä moni­vuo­ti­nen ArtsEqual-hanke, jossa on kerätty ison tut­ki­ja­jou­kon voi­min tie­toa tai­teen ja kult­tuu­rin hyvinvointivaikutuksista.

Taide tarjoaa symbolisen etäisyyden

Taide tar­joaa mah­dol­li­suu­den koh­data asia­kas ilon, innos­tu­mi­sen ja roh­kai­se­mi­sen kautta. Menetelmät aut­ta­vat raken­ta­maan vuo­ro­vai­ku­tusta ihmis­ten välille ja tar­joa­vat kättä pidem­pää vai­kei­den asioi­den lähes­ty­mi­seen. Taide tar­joaa sym­bo­li­sen etäi­syy­den ja meta­fo­rista suo­jaa asioi­den käsittelyyn.

– Taiteen avulla voi­daan antaa muoto jol­le­kin kipeälle ja vai­keasti lähes­tyt­tä­välle asialle tai jol­le­kin sel­lai­selle, jonka ole­mas­sao­loa ei edes tun­nista, Känkänen sanoo.

Taiteen sovellusmahdollisuudet sosiaalityössä ovat lähes rajattomat.

Esimerkiksi roo­li­vaat­teen tai käsi­nu­ken tur­vin voi tar­kas­tella asioita vähän etäämpää.

Ammattilaisen on aina tar­jot­tava mah­dol­li­suus jatkotyöskentelyyn.

– Taiteella on avaava luonne. Syvälle kipei­siin koke­muk­siin mene­mi­nen voi herät­tää tapah­tu­ma­ket­ju­jen vyö­ryn. Se mikä ava­taan, pitää osata myös sul­kea, Känkänen summaa.

Taiteilijat ovat jal­kau­tu­neet sosi­aa­li­työn ken­tille. Päivi Känkänen kehot­taa lähes­ty­mään eri alo­jen yhteis­työtä avoi­min mie­lin ja hyö­dyn­tä­mään uusia näkö­kul­mia työssä.

Omaa ammat­ti­tai­to­aan voi täy­den­tää tai­de­läh­töi­sillä mene­tel­millä esi­mer­kiksi kan­san­opis­toissa ja täy­den­nys­kou­lu­tus­kes­kuk­sissa, vink­kaa Linnossuo.

Jokin liikahti

Nuoret sukelsivat klassikkonäytelmän teemoihin koulukodissa.

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö, Terveyden ja hyvin­voin­nin lai­tos sekä Valtion kou­lu­ko­dit toteut­ti­vat yhteis­työssä Rikos ja ran­gais­tus ‑teat­te­ri­hank­keen keväällä 2018.
Kokonaisuuteen kuu­lui 13 teat­te­ri­työ­pa­jaa, joi­hin osal­lis­tui kou­lu­ko­tiin sijoi­tet­tuja nuo­ria. Nuoret sai­vat olla kon­kreet­ti­sesti mukana käsi­kir­joi­tuk­sen hio­mi­sessa, ja hei­dän tuot­ta­mi­aan ääni­nau­hoja pää­tyi mukaan Johanna Freundlichin ohjaa­maan esitykseen.
Nuoret samas­tui­vat vai­vatta vuonna 1866 kir­joi­te­tun romaa­nin tari­naan. Lopputuloksena syn­tyi nyky­ai­kaan tuotu tul­kinta Fjodor Dostojevskin klas­sik­ko­teok­sesta Rikos ja ran­gais­tus, ja näy­tel­mää esi­tet­tiin myös nel­jässä muussa val­tion kou­lu­ko­dissa. Lavalla esiin­tyi kolme ammattinäyttelijää.

Tekemisen ilo löytyi

Erikoistutkija Päivi Känkänen oli mukana tut­ki­massa hank­keen vaikuttavuutta.
– Kiertuenäyttämön tai­teel­li­nen suun­nit­te­lija Jussi Lehtonen esit­teli minulle ideansa val­tion kou­lu­ko­deissa toteu­tet­ta­vasta teat­te­ri­hank­keesta. Me puo­les­tamme THL:n tut­ki­joina kiin­nos­tuimme Marko Mannisen kanssa hank­keen vai­ku­tus­ten arvioi­mi­sesta, Känkänen kertoo.
Työpajatyöskentelyssä nuo­rille pyrit­tiin luo­maan kont­rol­lista vapaa tila, jossa sai antaa tun­tei­den tulla.
– Myös jäy­kissä ins­ti­tu­tio­naa­li­sissa raken­teissa tar­vi­taan suo­ris­tus­pai­neista vapaata tilaa, jossa voi irrotella.
Ihanteellisen tilan luo­mi­nen ottaa aikaa ja vaa­tii vetä­jiltä ja osal­lis­tu­jilta sal­li­vaa asennetta.
Hankkeen tulos­ten mukaan tässä kui­ten­kin onnis­tut­tiin. Ryhmä oli ilma­pii­ril­tään kannustava.
Känkänen ja Manninen haas­tat­te­li­vat osal­lis­tu­jia kol­mesti hank­keen aikana. Nuoret koki­vat saa­neensa apua eri­tyi­sesti tun­tei­den käsittelyyn.
Jotkut ker­toi­vat, että har­joit­teet vapaut­ti­vat ahdis­tusta ja aut­toi­vat tun­nis­ta­maan omia tunteita.
– Löytyi teke­mi­sen iloa, ja nuo­ret sai­vat posi­tii­vista palau­tetta itses­tään. Rooliharjoitteiden kautta saat­toi myös samas­tua jon­kun toi­sen ihmi­sen ase­maan, Känkänen kertoo.

Ella Rantanen