Kun Turun kauppa­to­rilla elokuun puoli­vä­lissä heiluttiin puukon kanssa, oli poliisi paikalla minuu­teissa, eikä montaa sellaista lisää tarvittu, kun väkival­lan­tekijä jo oli kiinni ja selätetty vaarat­to­maksi.

Jälki­käteen poliisin toimintaan olivat tyyty­väisiä aivan kaikki. Meidän jokaisen mielestä Turun poliisi toimi oikein, hyvin ja täydel­li­sesti. Ja mikä tämän täydel­li­syyden loi? Tunteet­tomuus.

Kun poliisi sai hälytyksen, se saapui paikalle, jäljitti epäillyn ja hänet pysäyt­tääkseen ampui alaraajaan. Viran­omainen toimi täsmälleen kuten oli suunni­teltu ja harjoi­teltu. Lisävä­ki­valta estettiin, mutta kosto­toimiin ei ryhdytty.

Hurjimmat toivoivat jälki­käteen, että poliisi olisi suurella pyssyllä päästellyt epäillyn tuusan­nuus­kaksi, mutta sitä se ei tehnyt. Viran­omainen teki vain välttä­mät­tömän – toimi tunteetta ja suunni­tel­lusti. Ja kun poliisi tiedo­tus­ti­lai­suu­dessaan selvitteli tapah­tu­main­kulkua, ei se sielläkään antanut tulkin­noille sijaa, kunhan ynnäsi tapah­tu­ma­kulun ja asiain­osaiset.

Meillä on tapana valittaa, että juuri inhimillisyys on hukassa.

Taas jäi mummo syrjään, kun tuijo­tettiin vain pykälää eikä nähty ihmisen hätää. Noin astuttiin lapsen yli, kun pidettiin vain huolta käskyistä eikä pysäh­dytty pikkuisen äärelle.

Voi miten kylmiä olemmekaan, katsomme lain kirjainta emmekä ollenkaan sen henkeä, me sanomme, vaikka oikeastaan meidän pitäisi ylistää yhteistä, tuntee­tonta ohjeis­toamme. Sillä: Jos kohte­lemme kaikkia samalla tavalla, ei rasismia synny. Jos luotamme tasa-­arvoon, eivät poliit­tiset paino­tukset tai talou­del­liset seikat päätök­sis­sämme paina. Jos huhujen sijaan uskomme tutki­muksia, pysymme hyvällä, koetel­lulla tiellä.

Jos taas annamme tunteellemme päätösvallan, seurauksena on karmeaa jälkeä.

Sillä tunne heittelee, se menee minne sattuu, seuraa imartelua ja oikuk­kaita mielty­myk­siämme; tunne seilaa tuulten mukana, omiemme ja toisten.

Aina tuntuvat omat tunteemme oikeilta ja toisten vääriltä; oma fiilin­kimme luonnol­li­selta, toisten keino­te­koi­selta. Tunteen pohjalta jos edetään, aivan kohta alkaa omamme kaltainen mummo saada sen ylimää­räisen jälki­ruoan, ystäväl­linen lapsi nätimmän vihon ja itsemme näköinen laveimman elintilan. Tunne viettää siihen suuntaan, missä itsel­lämme paras olisi.

Siksipä: Noudat­ta­kaamme yhteisiä ohjeita, uskokaamme dataa emmekä naapurin sanaa, suosi­kaamme suuria otoksia satun­naisten kerto­musten sijaan. Opetta­kaamme itseämme siihen, etteivät omat tunnel­mamme välttä­mättä kerro yhtään mitään asioiden todel­li­sesta laidasta.

Tunne teutaroi, eikä mielek­kyyden suunta alati muuttu­vai­sesta löydy, vaan periaat­teesta, joka onnek­semme on jo sovittu. Oli edessämme elämän ruhjoma, ajan jäytämä tai oikukkaan sattu­muksen syrjään jättämä, periaate ja pyrkimys on kirkas ja yhteinen: Samaa hyvää kaikille.