Vanhuksen ahdistuneisuuden ja masennuksen syynä voi olla lähisuhdeväkivalta. Kaltoinkohteluun on puututtava aina.

 

Liisa on huolissaan vanhasta rouvasta, joka asuu naapu­ri­huo­neis­tossa aikamies­poi­kansa kanssa. Vanhus on selväs­tikin muisti­sairas, ja aina kun Liisa on törmän­ nyt aikamies­poikaan rappu­käy­tä­vässä, tämä on ollut juovuk­sissa.

Vanhusta Liisa ei ole nähnyt ulkona enää aikoihin, ja nähtä­västi hän liikkuukin aika huonosti. Seinän takaa kuuluu usein myös itkua ja mekas­tusta, ja yhden hyvin levot­toman yön jälkeen Liisa päättää jakaa huoltaan. Hän soittaa kaupungin vanhus­pal­ve­lujen työnte­ki­jälle.

Turun vanhus­pal­ve­luiden johtava sosiaa­li­työn­tekijä Raili Hietanen kertoo, että puhelin­soittoja tulee muun muassa naapu­reilta, pankki­toi­mi­hen­ki­löiltä tai kaupan myyjiltä, jotka ovat huolissaan tapaa­mastaan vanhuk­sesta. Virka-ajan ulkopuo­lella tulee ilmoi­tuksia lisäksi sosiaa­li­päi­vys­tykseen polii­silta, terveys­kes­kus­päi­vys­tyk­sestä ja ambulanssi­ ja taksi­kus­keilta. Sosiaa­li­päi­vys­tyk­sestä ilmoi­tukset välitetään vanhus­pal­ve­luihin.

Hietasen mukaan ulkopuo­liset ilmoi­tuksen tekijät olettavat usein, että vanhuk­sesta ei huolehdi kukaan.

− Yleensä huono­kun­toi­silla vanhuk­silla on joku lähipii­rissä huoleh­ti­massa hänestä tai hänellä on kotihoidon palvelut. Mutta aina ilmoi­tuksen saatuamme alamme selvittää, mistä on kysymys.

Apuna lääkäri ja poliisi

Erityi­sesti kotihoidon työnte­ki­jöillä on hyvä tilaisuus arvioida asiak­kaanaan olevan vanhuksen tilanne, ja tarvit­taessa he ottavat yhteyttä sosiaa­li­työn­te­kijään. Jos työntekijä ilmoittaa asiak­kaasta, jolla jo on palveluja, on palve­lu­tarpeen arviointi tehtävä uudestaan.

− Usein palveluja lisätään tai aletaan järjestää vanhuk­selle ympäri­vuo­ro­kau­tista hoito­paikkaa, Hietanen kertoo.

Jos epäillään lähisuh­de­vä­ki­valtaa, sosiaa­li­työn­tekijä tekee kotihoidon kanssa kotikäynnin asiakkaan luokse. Tilanne on ongel­mal­linen silloin, jos vanhus ei suostu ottamaan heitä vastaan. Yleensä vanhuksen itsensä on pyydettävä apua, ennen kuin tilan­teeseen voidaan puuttua.

Väkivaltaisen läheisen luota vanhus siirretään tilapäiseen hoitopaikkaan tai turvakotiin.

− Joskus joudumme tekemään paljonkin töitä, että tilanne selviää.

Monesti lähisuh­de­vä­ki­val­ta­ti­lan­teessa väkivallan tekijä on vanhuksen aikuinen poika. Tilan­netta on vaikea alkaa purkaa, jos vanhus kieltää asian ja vakuuttaa että kaikki on kunnossa ja että poika saa asua edelleen hänen kanssaan. Jos väkivallan uhka on vakava, täytyy tilan­teeseen puuttua huoli­matta vanhuksen vastus­tuk­sesta.

− Jos näemme, että perhe­ti­lanne on uhkaava ja vanhuksen henki vaarassa, asiaan puuttu­mi­sesta päätetään lääkärin kanssa, joka arvioi vanhuksen kyvyn ilmaista oma tahtonsa. Todella vakavassa tilan­teessa käännymme poliisin puoleen.

Väkival­taisen läheisen luota vanhus siirretään tilapäiseen hoito­paikkaan tai turva­kotiin. Jos hän on uusi asiakas, hänelle järjes­tetään hoito­pa­laveri. Vaikka turvaan lähte­neelle vanhuk­selle olisi perusteet saada hoito­paikka tai palve­lua­sunto, ei asia ole aina sillä autettu. Monet palaavat herkästi takaisin vanhaan kuvioon, kun akuutti tilanne on hetkel­li­sesti rauhoit­tunut, ja jos vanhuk­selle tarjotaan hoito­paikkaa, hän ei enää haluakaan sinne. Tilanne ratkeaa Hietasen mukaan yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun se kärjistyy niin pahaksi, että vaihtoehtoja ei ole.

Jos väkivallan tekijä on esimer­kiksi mielenterveys­ tai päihdeon­gel­mainen aikamies­poika, neuvo­tellaan tilan­teesta myös hänen sosiaa­li­työn­te­ki­jänsä kanssa. Pojalle voidaan järjestää oma asunto, jos hän sitä haluaa.

Kaikki ilmoitukset kirjataan

Ahdis­tuneen ja masen­tuneen vanhuksen elämässä saattaa Hietasen mukaan tapahtua suuri muutos, kun hänet saadaan risti­rii­tai­sesta kotiti­lan­teesta rauhal­liseen hoito­yk­sikköön, jossa on toimivat perus­pal­velut ja turval­lista olla.

− Kun ahdis­tukset jäävät pois, ei muisti­sai­rauskaan ole enää välttä­mättä mikään tuskal­linen asia, kertoo Raili Hietanen.

Jos kaltoin­koh­telua ilmenee omais­hoi­to­suh­teessa, puretaan omais­hoito välit­tö­mästi. Jos sekä hoidettava että hoitaja ovat jo hyvin iäkkäitä, saattavat molemmat olla hoito­paikan tarpeessa.

Vanhuksen talou­del­liseen hyväk­si­käyttöön puuttu­minen on Hietasen mielestä vaikeaa, sillä jokai­sella vanhuk­sella on oikeus antaa eläkkeensä kenelle tahtoo. Asian selvit­tä­mistä saattavat vaikeuttaa perheen muutkin sisäiset ongelmat, joihin on vaikea tarttua. Kaikki tilanteet pyritään kuitenkin selvit­tämään, mutta tässäkin tapauk­sessa siihen tarvitaan vanhuksen suostumus.

− Jos ihminen vaikuttaa puheli­messa normaa­lilta ja kieltää meitä tulemasta, emme voi mennä väkisin. Tilanne on ongel­mal­linen, jos meillä on vahva epäilys, että kaikki ei ole kunnossa. Yritämme selvittää tilan­netta haastat­te­le­malla häntä ja suostut­te­lemme häntä ottamaan meidät vastaan.

Raili Hietanen korostaa, että kaikkiin huoli-ilmoi­tuksiin suhtau­dutaan vakavasti, vaikka vanhusten hoito­pai­koista onkin puute. Joskus huoli-ilmoi­tuksen tekijästä saattaa näyttää siltä, että vanhuksen tilan­teeseen ei ole puu­ tuttu eikä häntä ole autettu mitenkään, vaikka hänellä ei selväs­tikään ole asiat kunnossa.

Jos kaltoinkohtelua ilmenee omaishoitosuhteessa, puretaan omaishoito välittömästi.

− Sosiaa­li­työn­tekijä ei voi tehdä vasten­tah­toisia päätöksiä. Jos vanhus kieltäytyy kaikista palve­luista, on naapurin vaikea ymmärtää sitä, että miksi mitään ei tehdä.

Kaikkia vanhuksia yritetään kuitenkin kaikin keinoin auttaa. Vanhusten kaltoin­koh­telua ei koskaan jätetä huomioi­matta. Kaikki ilmoi­tukset kirjataan, ja vanhuksen tilan­teeseen yritetään puuttua aina uudestaan.

− Vaikka vanhus torjui­sikin meidän yhtey­den­ot­tomme ja tarjoa­mamme avun, olemme hänen tilan­teestaan tietoisia ja seuraamme sitä. Siksi huoli-ilmoi­tukset ovat todella tärkeitä, Hietanen painottaa.

Iita Kettunen

 

Fyysinen väkivalta

Kaikki fyysisen kivun ja vahingon aiheut­ta­minen esimer­kiksi lyömällä, tönimällä, nipis­tä­mällä, tukis­ta­malla tai puris­ta­malla.

Fyysistä väkivaltaa voi tapahtua silloin, jos hoitotyön yhtey­dessä käytetään tilan­teeseen nähden tarpeet­toman rajuja otteita, joista aiheutuu ikään­ty­neelle ylimää­räistä kipua tai muuta kärsi­mystä.

Myös yli- tai alilää­kit­se­minen ja muunlainen hoidon tai avun laimin­lyönti voi pahim­millaan olla fyysistä väkivaltaa.

Psyyk­kinen ja henkinen väkivalta

Väkivaltaa, jossa ikäih­mi­selle tuotetaan tarkoi­tuk­sel­li­sesti henkistä pahoin­vointia, ahdis­tusta ja pelkoa esimer­kiksi nimit­te­le­mällä, huuta­malla tai kohte­le­malla häntä muutoin alenta­vasti ja loukkaa­vasti. Psyyk­kisen väkivallan erilaisia muotoja ovat muun muassa mitätöi­minen, nöyryyt­tä­minen, pelottelu, uhkai­le­minen, kiris­tä­minen ja eristä­minen.

Emotio­naa­linen väkivalta

On väkivaltaa, jossa teon tai tekemättä jättä­misen taustalla vaikuttaa voimakas tunne­riip­puvuus tekijän ja kokijan välillä.

Hengel­linen väkivalta

On ikään­tyneen vakau­muksen ja uskonnon harjoit­ta­misen kieltä­mistä, mitätöintiä tai halven­ta­mista. Hengel­listä väkivaltaa on myös uskonnon tai vakau­muksen nimissä ikään­ty­neelle ihmiselle aiheu­tettu ahdistus, pelko ja kärsimys.

Seksu­aa­linen hyväk­si­käyttö

On seksu­aa­lista identi­teettiä loukkaavaa käyttäy­ty­mistä, sukupuo­lista häirintää, ahdis­telua, alista­mista tai sukupuo­liyh­teyteen pakot­ta­mista ja raiskausta.

Talou­del­linen hyväk­si­käyttö

On ikään­tyneen ihmisen rahojen tai muun omaisuuden kuten tavaroiden, osakkeiden, asunnon, lääkkeiden käyttöä, myymistä tai hävit­tä­mistä ilman hänen lupaansa.

Talou­del­lista hyväk­si­käyttöä on ikäih­misen rahojen tai muun omaisuuden erias­teinen kiris­tä­minen, kuten esimer­kiksi väkival­lan­teolla, hoidotta jättä­mi­sellä tai hylkää­mi­sellä uhkai­le­malla.

Talou­del­li­sesta hyväk­si­käy­töstä on kyse, mikäli ikään­tyneen henkilön hyvän­tah­toi­suutta, avun tarvetta, luotta­musta tai sairauden takia alentu­nutta arvion­ti­kykyä käytetään hyväksi talou­del­lisen hyödyn tavoit­te­le­mi­seksi.

Hoidon ja avun laimin­lyönti

On tarkoi­tuk­sel­lista ja aktii­vista hoita­matta jättä­mistä tai hoito­vas­tuusta kieltäy­ty­mistä.

Hoidon ja avun laimin­lyönti voi olla myös tarkoi­tuk­se­tonta passii­vista, jolloin ikään­tyneen ihmisen hoidon epäon­nis­tu­minen johtuu hoitajan tai muun hoidosta vastaavan henkilön osaamat­to­muu­desta, tiedon­puut­teesta, uupumuk­sesta tai välin­pi­tä­mät­tö­myy­destä.

Lähde: Suvanto ry