Aulikki Kananoja toivoo, että sosiaalialan työntekijä ei katso asiakastaan palvelujärjestelmän kautta vaan näkee ihmisen elämäntilanteessaan.

 

 

Kurik­ka­lai­sen kan­sa­kou­lun opet­ta­jan ja maa­ta­lous­tek­ni­kon tytär lähti Yhteis­kun­nal­li­seen kor­kea­kou­luun opis­ke­le­maan toi­mit­ta­jaksi, mutta val­mis­tui­kin sosi­aa­li­työn­te­ki­jäksi. Pro­fes­sori Armas Nie­mi­sen per­soo­nal­li­set luen­not imai­si­vat Kana­no­jan sosi­aa­li­po­li­tii­kan maailmaan.

Kun ura löy­tyi, Aulikki Kana­noja teki siitä merkityksellisen.

Ensim­mäi­set työ­pai­kat ovat amma­til­li­selle kas­vulle mer­ki­tyk­sel­li­siä. Aulikki Kana­no­jalla on tästä vahva kokemus.

Sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä Pelas­ta­kaa Lap­set ry:ssa hän sijoitti lap­sia kesä­lei­reille ja neu­voi adoptioasioissa.

– Pelan laa­du­kas työ­noh­jaus, hyvät käy­tän­nöt sekä amma­til­li­set kon­sul­taa­tiot ava­si­vat amma­tin, Kana­noja kertoo.

Käy­täntö osoitti myös opin­toi­hin sisäl­ty­vän puut­teen. Kana­no­jan aineyh­dis­tel­mään kuu­lui sosi­aa­li­po­li­tiikka, sosio­lo­gia, val­tio-oppi ja tilas­to­tiede, eivätkä ne anta­neet eväitä ymmär­tää lasta. Yksi­kin äiti ihmet­teli, miten nuori ja koke­ma­ton ihmi­nen käsit­te­lee per­hei­den moni­mut­kai­sia asioita. Samaa ihmet­teli Kananojakin.

Asiakastyö tehdään päätöksen valmisteluprosessissa

Moniam­ma­til­li­suu­den arvo vah­vis­tui Vakuu­tusa­lan Kun­tou­tus­kes­kuk­sessa, jossa pala­ve­rit orto­pe­dien, neu­ro­lo­gien ja ammat­ti­tau­tien asian­tun­ti­joi­den kanssa opet­ti­vat konsultointia.

Lää­kä­reiltä ei kysytty, mitä asiak­kaan koh­dalla pitäisi tehdä, vaan miten vamma vai­kut­taa arjessa ja työssä suo­riu­tu­mi­sessa. Asiak­kaan työ­pai­kalta taas han­kit­tiin tieto, mitä työ teki­jältä edel­lyt­tää. Näi­den tie­to­jen avulla teh­tiin sosi­aa­li­työn­te­ki­jän amma­til­li­nen arvio.

Aulikki Kana­noja pitää Vakuu­tusa­lan kun­tou­tus­kes­kuk­sen kun­tout­ta­mis­joh­ta­jaa Veikko Nie­meä tär­keänä amma­til­li­sena men­to­ri­naan. Niemi oli yhteis­kun­ta­po­lii­tikko, joka arvosti asiakastyötä.

– Veikko Nie­meltä opin, kuinka tär­keää on val­mis­tella asia­kasta kos­keva pää­tös hyvin. Pää­tök­sen­teko on vain hal­lin­nol­li­nen joh­to­pää­tös hyvästä valmistelusta.

Sosiaali­alan työssä ­tarvitaan tietoa ­ihmisen käyttäytymisestä.

Asia­kas­työ tapah­tuu val­mis­te­lu­pro­ses­sissa ja sosi­aa­li­työn­te­ki­jän teh­tävä on var­mis­taa, että asia­kas hyö­tyy pro­ses­sista. Olen­naista on, miten tilanne kar­toi­te­taan, mitä tie­toa kerä­tään ja miten asiak­kaan elä­män­ti­lanne sanoi­te­taan. Siinä työn­te­kijä antaa oman tie­dol­li­sen pää­omansa asiak­kaan käyttöön.

Veikko Niemi vihki Kana­no­jan myös ammat­tiyh­dis­tys­toi­min­taan Sosi­aa­li­työn­te­ki­jäin Lii­tossa, jonka puheen­joh­taja Aulikki Kana­noja oli vuo­sina 1979–1984.

Koulutusta asiakastyöhön Yhdysvalloista

Hätä omasta osaa­mi­sesta sai Aulikki Kana­no­jan jat­ka­maan opin­toja Yhdys­val­toi­hin. Pelan toi­mi­tus­joh­taja Elina Rau­ta­nen oli opis­kel­lut Yhdys­val­loissa ja suo­sit­teli sitä. Full­bright Asla ‑sti­pen­din tur­vin Kana­nohja lähti vuonna 1969 Bryn Mawr Col­le­gen Gra­duate School of Social Work and Social Researc­hiin Pennsylvaniaan.

Bryn Mawr Col­lege oli sosi­aa­li­työn mais­te­ri­kou­lu­tuk­sen ura­nuur­taja Yhdys­val­loissa. Kun koulu juhli sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen 100-vuo­tista his­to­riaa, se keräsi esit­te­lyt 100 mer­kit­tä­västä alum­nis­taan. Aulikki Kana­noja oli yksi valituista.

Kana­noja muis­te­lee, että kou­lu­tuk­sen tut­ki­muk­sel­li­nen osuus ei ollut kovin vahva, mutta käy­tän­nön ja teo­rian yhteen­so­vit­ta­mi­seen paneuduttiin.

Ame­rik­ka­lai­nen kou­lu­tus arvosti käy­tän­töä, ja asia­kas­työ­hön kou­lu­tet­tiin perusteellisesti.

Tuoda toivoa asiakkaan elämään.

Käy­tän­nön arvos­tus näkyi muun muassa siinä, että kaksi kes­keistä pro­fes­so­ria teki ope­tus­työn ohella asia­kas­työtä jär­jes­tö­jen tuot­ta­missa pal­ve­luissa. Yhteys käy­tän­nön työ­hön säi­lyi elä­vänä ja tuoreena.

Ei sosiaalityötä ilman myötätuntoa

Kana­noja koros­taa, että sosi­aa­li­työssä tar­vi­taan myö­tä­tun­toa, ei mora­li­soin­tia. Jos asia­kas hais­taa työn­te­ki­jän asen­teel­li­suu­den, jonka työn­te­ki­jän kysy­myk­set usein pal­jas­ta­vat, alkaa hän puolustautua.

– Kun on hyvä teo­reet­ti­nen kou­lu­tus, kyke­nee jäsen­tä­mään asiak­kaan tilan­netta kiin­nos­ta­vana ilmiönä otta­matta moraa­lista kan­taa, toteaa Kananoja.

Kana­noja toteaa, että koke­mat­to­muus ja osaa­mi­sen puute voi aiheut­taa vää­riä arvioin­teja ja suo­ra­nai­sia vir­heitä, jotka pitää myön­tää ja analysoida.

– Jos­kus vein asiak­kaita liian kun­nian­hi­moi­siin suun­ni­tel­miin, joita asia­kas ei jak­sa­nut, mutta ei toh­ti­nut sanoa, kun näki minun innos­tuk­seni. Hyvä tar­koi­tus johti asiak­kaan pettymyksiin.

Kana­no­jan mie­lestä viime hal­li­tuk­sen sää­tä­mät akti­voin­ti­suun­ni­tel­mat eivät tuot­ta­neet tulosta, koska ne oli­vat jär­jes­tel­män suun­ni­tel­mia. Rap­sut epä­on­nis­tu­mi­sesta sai asiakas.

Yhdys­val­loista palat­tu­aan Aulikki Kana­no­jalla oli tuo­mi­si­naan yksi­lö­koh­tai­sen asia­kas­työn sanoma. Hän kir­joitti yhdessä Anni Pen­tin­mäen kanssa oppi­kir­jan, joka kului seu­raa­vien sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­pol­vien käsissä.

– Kun­nioita asia­kasta niin pal­jon, että haluat rää­tä­löidä oman osaa­mi­sesi tuke­maan juuri häntä. Jokai­sen asiak­kaan elä­män­ti­lanne ja voi­ma­va­rat ovat ainut­laa­tui­sia, ja siksi sosi­aa­li­työtä ei voi tehdä tar­joa­malla stan­dar­di­soi­tuja ratkaisumalleja.

Ammattilaisen eettinen vastuu koskee omaa työtä

Yli­so­si­aa­li­neu­vo­sins­ti­tuu­tio luo­tiin nos­ta­maan sosi­aa­li­huol­lon arvos­tusta. Aulikki Kana­noja sai vuonna 2012 ensim­mäi­senä tämän eli­ni­käi­sen arvo­ni­men, joka voi olla vain yhdellä hen­ki­löllä kerrallaan.

– Arvo­ni­meen ladat­tiin pal­jon odo­tuk­sia ja olen jou­tu­nut miet­ti­mään, olenko ollut odo­tus­ten mukainen.

Kana­noja ei halua olla arvo­joh­taja, sillä ylös­päin kat­so­mi­nen on hänen mie­les­tään sosi­aa­li­työlle vierasta.

– Haluai­sin, että puheen­vuo­roni herät­täi­si­vät ihmi­set poh­ti­maan omia arvo­jaan ennem­min kuin että pitäisi aja­tella kuin minä.

Yli­so­si­aa­li­neu­vos Aulikki Kana­no­jalla on kolme mis­siota. Ensim­mäi­nen mis­sio on saada sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­set vakuut­tu­neeksi siitä, että hei­dän ei tar­vitse kan­taa ammat­tieet­tistä vas­tuuta rajal­li­sista resurs­seista tai puut­teista lainsäädännössä.

– Ammat­tieet­ti­nen vas­tuu kos­kee ammat­ti­lai­sen omaa toimintaa.

Sosi­aa­li­työn­te­kijä ei voi ottaa eet­tistä vas­tuuta polii­tik­ko­jen pää­tök­sistä. Ne ovat syn­ty­neet demo­kraat­ti­sessa jär­jes­tel­mässä. Sosi­aa­li­työn­te­kijä voi antaa oman panok­sensa pää­tök­sen­te­koon tuot­ta­malla tie­toa päätöksentekijöille.

Asiakas työprosessiin keskiöön

Sosi­aa­li­työn etiikka näkyy siinä, miten työn­te­kijä toi­mii ja miten hän koh­te­lee asiakasta.

– Oleel­lista on, kyke­neekö työn­te­kijä tuo­maan asiak­kaan elä­mään toi­voa ja posi­tii­vi­suutta sil­loin­kin, kun parasta mah­dol­lista apua ei ole mah­dol­lista antaa.

Kana­noja muis­tut­taa myös, että asiak­kaan osal­li­suus ei tar­koita sitä, että asiak­kaalta on vain kysytty. Asia­kas täy­tyy ottaa mukaan prosessiin.

– Ver­rat­tain hyvä pal­ve­lu­jär­jes­telmä saat­taa syn­nyt­tää ammat­ti­väen­kin pii­rissä ajat­te­lu­ta­van, että jär­jes­telmä ja pal­ve­lut hoi­ta­vat asiat. Tähän sisäl­tyy ansa, että unoh­tuu mitä sosi­aa­li­työn­te­kijä itse tekee.

Sosi­aa­li­työn perus­y­din on siinä, että työn­te­kijä yhdessä asiak­kaan kanssa hyö­dyn­tää jär­jes­tel­mää asiak­kaan auttamiseksi.

Myötä­tuntoa, ei moralisointia.

– Jos työn­te­kijä ajat­te­lee asiak­kaan tilan­teen rahan ja pal­ve­lui­den kautta, syn­tyy lii­ken­ne­po­lii­si­mai­nen toi­men­kuva, ”mihin tämä asia­kas ohja­taan”, sen sijaan että kysyt­täi­siin, ”miten me yhdessä asiak­kaan kanssa voimme työs­ken­nellä tilan­teen helpottamiseksi”.

– Lakien ja sää­dös­ten tun­te­mi­nen on tar­peen, mutta nii­den hyö­dyn­tä­mi­sen paikka tulee sit­ten kun on sel­villä, mitä juuri tämä asia­kas tässä elä­män­ti­lan­teessa tar­vit­see jak­saak­seen parem­min ja sel­vi­täk­seen vai­keuk­sista. On myös kat­sot­tava aut­ta­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia yhtä lakia laa­jem­min, opas­taa Kananoja.

Miten juurrutetaan uudistukset käytännön työhön?

Toi­nen Kana­no­jan mis­sio kos­kee käy­tän­nön ja teo­rian yhdistämistä.

– Kan­sal­li­set kehit­tä­mis­oh­jel­mat ja tut­ki­muk­set eivät muutu käy­tän­nöksi. Uusi kehit­tä­mi­nen aloi­te­taan kata­stro­fin jäl­keen tai äänek­kään ryh­män nos­ta­man epä­koh­dan poh­jalta aina alusta. Ope­ra­tio­na­li­sointi on osaa­mi­sa­lue, joka puut­tuu, Kana­noja tiivistää.

Kana­noja pahoit­te­lee, että osaa­mis­kes­kuk­set, jotka aika­naan perus­tet­tiin kehit­tä­mään käy­tän­nön työtä, siir­tyi­vät enem­män teke­mään aka­tee­mista tut­ki­musta yli­opis­to­jen tapaan.

Yksi tapa viedä teo­riaa ja kehit­tä­mis­työn tulok­sia käy­tän­nön työ­hön oli­si­vat kuu­kausit­tai­set tut­ki­mus­ko­kouk­set, joita lää­kä­ri­kunta har­ras­taa. Sosi­aa­lia­lalla kokouk­set voi­si­vat edis­tää uusien lakien yhte­näistä tul­kin­taa ja nii­den mah­dol­lis­ta­mia käytäntöjä.

Kol­mas Aulikki Kana­no­jan mis­sio kos­kee sosi­aa­li­työn vai­kut­ta­vuu­den tut­ki­mista. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jän eet­ti­nen vel­vol­li­suus on tar­kas­tella omaa työtä ja seu­rata asiak­kai­den elä­män­ti­lan­tei­den muu­tosta. On tär­keää tie­tää, min­kä­lai­nen työs­ken­tely asiak­kaan kanssa tuot­taa toi­vot­tua tulosta ja mikä ei johda myön­tei­seen suun­taan tai peräti pahen­taa tilannetta.

– On sel­vää, että sosi­aa­li­työn vai­ku­tus­ten erot­ta­mi­nen kai­kista muista asiak­kaan elä­mään vai­kut­ta­vista teki­jöistä ei ole help­poa, mutta seu­ran­nan totaa­li­nen lai­min­lyönti on mie­les­täni raken­teel­lista välin­pi­tä­mät­tö­myyttä asiak­kaan aut­ta­mista kohtaan.

Opi sanoittamaan oma työsi

Jos­kus Aulikki Kana­noja tun­tee itsensä van­haksi ja kärt­tyi­säksi. Var­sin­kin sil­loin, kun sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­set eivät osaa sanoit­taa työ­tään tai näke­vät sen vain lain ja hal­lin­non kautta. Sote-uudis­tusta val­mis­tel­taessa nämä puut­teet tuli­vat esille.

– Kan­nat­taa osata sanoa, mitä osaa ja missä tar­vit­see mui­den ammat­ti­lais­ten panosta. On suuri vahinko, jos sosi­aa­lia­lan amma­til­li­sen osaa­mi­nen jää yhteis­työ­kump­pa­neille jäsen­ty­mät­tö­mäksi ja epäselväksi.

Aulikki Kananoja

  • 1940 Kurikka
  • 1958 yli­op­pi­las, Ilma­joen lukio
  • 1964 yhteis­kun­ta­tie­tei­den kan­di­daatti, Yhteis­kun­nal­li­nen korkeakoulu
  • 1969–1971 MSS (Mas­ter of Social Ser­vice) Bryn Mawr Col­lege, The Gra­duate School of Social Work and Research, Penn­syl­va­nia, USA
  • 1963–1965 sosi­aa­li­työn­te­kijä, Pelas­ta­kaa Lap­set ry
  • 1965–1982 kun­tou­tus­neu­voja ja kun­tout­ta­mis­pääl­likkö, Vakuu­tusa­lan Kuntoutuskeskus
  • 1982–1984 sosi­aa­li­huol­lon leh­tori, Hel­sin­gin yliopisto
  • 1985–1991 osas­to­pääl­likkö ja kehit­tä­mis­joh­taja, Hel­sin­gin sosiaalivirasto
  • 1991–1999 osastopäällikkö/johtaja Sosiaalihallitus/Stakes
  • 1999–2006 sosi­aa­li­joh­taja, Hel­sin­gin sosiaalivirasto
  • 2006 kun­nia­toh­tori, Hel­sin­gin yliopisto
  • 2012 yli­so­si­aa­li­neu­vos
aulikkikananoja.fi

Kris­tiina Koskiluoma