Elämä ei tot­tele käsi­kir­joja, eivätkä sii­hen päde yhdet ohjeet tai nor­mit. Tämä on havaittu Kelassa, jossa toi­meen­tu­lo­tu­ki­pää­tös­ten teke­mi­nen on osoit­tau­tu­nut han­ka­lam­maksi kuin osat­tiin odot­taa. Sama totuus näkyy kai­kessa sosi­aa­lia­lan työssä. Inhi­mil­li­nen elämä on sot­kuista ja vaja­vaista. Se rön­syää, saa yllät­tä­viä kään­teitä, vaih­taa suun­taa.

Elämä ei noudata käsikirjaa.

Päätoimittaja Kristiina Koskiluoma.

Kris­tiina Kos­ki­luoma. Kuva: Veikko Somer­puro

Ihmi­sillä on val­ta­vasti tai­toa ja kei­noja rat­koa elä­män ongel­ma­ti­lan­teita, mutta ihmi­nen osaa myös sot­kea asiansa. Vali­tet­ta­van usein ihmi­sen asiat kui­ten­kin sot­keu­tu­vat tois­ten ihmis­ten, yhteis­kun­nan tai talou­den muu­tos­ten vuoksi, hänestä itses­tään riip­pu­mat­to­mista syistä. Jos­kus sai­rau­det tai omi­nai­suu­det tuot­ta­vat haas­teita.

Ei ole yksin­ker­taista raken­taa tuki­jär­jes­tel­miä, jotka oli­si­vat oikeu­den­mu­kai­sia, koh­tuul­li­sia ja yhteis­kun­nan kan­nalta talou­del­li­sesti kes­tä­viä.

Ydin­a­siaksi nousee ihmi­sen koh­taa­mi­nen. Ikui­suus­ky­sy­mys tun­tuu ole­van, läh­dem­mekö jär­jes­tel­män nor­meista ja ohjeista, vaiko ihmi­sen tar­pei­den tun­nis­ta­mi­sesta.

Tär­keää on myös huo­mata, että ihmi­nen on sosi­aa­li­nen olento, jonka omi­nai­suu­det ja vah­vuu­det tule­vat par­hai­ten esiin yhteis­toi­min­nassa tois­ten ihmi­so­len­to­jen kanssa. Ryh­mä­muo­toi­nen työs­ken­tely tar­joaa monia vah­vuuk­sia sosi­aa­lia­lan työ­hön.

Tar­peen on usein myös muis­tut­taa, että kaik­kia – niin ammat­ti­aut­ta­jia kuin autet­ta­via­kin – kos­ke­vat samat oikeu­det ja vel­vol­li­suu­det ihmi­sinä. Emme voi ottaa itsel­lemme oikeuk­sia, joita emme soisi toi­sille. Emme kiel­tää toi­silta sitä, mihin itse kat­somme ole­vamme oikeu­tet­tuja.

Kris­tiina Kos­ki­luoma