Raija Julkunen tarkas­telee hyvin­voin­ti­val­tiot­ri­lo­giansa kolman­nessa osassa hyvin­voin­ti­valtion käänne­kohtia.

 

Käsitte­ly­ta­paansa Raija Julkunen luonnehtii poliit­tiseen talous­tie­teeseen kallellaan olevan sosiaa­li­tie­tei­lijän otteeksi. Esimerk­keinä ovat erityi­sesti Britannia, Saksa ja Alankomaat.

Trilogian aiemmat osat ovat käsitelleet työtä (Uuden työn paradoksit, 2008) ja sukupuolta (Sukupuolen järjes­tykset ja tasa-arvon paradoksit, 2010). Uusi kirja toimii hyvänä histo­rial­lisena analyysina hyvin­voin­ti­valtion vaiheista sen eri muodoissa ja esittelee katta­vasti siitä tehtyä tutki­musta.

Hyvin­voin­ti­valtio julis­tettiin kriisiin jo sen kukkeim­massa vaiheessa 1970-luvun alussa. Sitä syytettiin paisu­vista kuluista ja työvoiman suurista sivuku­luista. 1990-luvulta voimis­tu­neessa uusli­be­ra­lis­ti­sessa politii­kassa hyvin­voin­ti­val­tiota alettiin muokata ja työntää takaisin. Uusista menoista pidät­täy­dyttiin ja lisättiin kontrollia. Vuoden 2008 finans­si­kriisin jälkeen suuntaus vain vahvistui. EU:n talous­ku­ri­po­li­tiikka on tämän politiikan ilmen­tymää.

Jos ennen ajateltiin talou­del­lisen toiminnan tavoit­teeksi parantaa ihmisten hyvin­vointia, terveyttä ja tasa-arvoa, kääntyi ajatus nyt päälaelleen: mitä hyvin­voin­ti­valtio voi tehdä talous­kasvun ja kilpai­lu­kyvyn hyväksi.

Hyvin­voin­ti­val­tiosta tehtiin välttä­mätön, ei enää innostava. Tämän muutoksen myötä näyttää myös sosiaa­li­de­mo­kraat­ti­selta liikkeeltä lähteneen houkut­te­levuus.

Näennäi­sesti vaati­mat­tomien yksit­täisten muutosten seurauksena on syntynyt kokonaan uusi järjes­telmä. Köyhyys on palannut, täystyöl­li­syy­destä on luovuttu tavoit­teena, voittojen maksi­mointi on sallittu valit­ta­matta tuloe­rojen kasvusta tai hyötyjen ja haittojen epäta­sai­sesta jakau­tu­mi­sesta, työmark­ki­noilla on tehty joustoja heikoista valit­ta­matta. Tunneil­mas­tossa myötä­tunto on huven­tunut ja arvot ovat kovenneet.

Kuva on kovin synkkä. Hyvin­voin­ti­valtio nykymuo­dossaan ei riitä enää vasta­voi­maksi tämän ajan epävar­muuk­sille ja vääryyk­sille. Mitä jatkossa? Raija Julkunen uskoo, etta hyvin­voin­ti­valtio sinnit­telee edelleen. Se ei häviä, siitä on tullut loputon päänvaiva. Sen muokkaa­miseen voi vaikuttaa poliit­ti­sella voimalla.

Tähän kirjaan kannattaa tarttua. Se auttaa ymmär­tämään ympärillä tapah­tuvaa myller­rystä. Mitä nykyinen sote-uudis­tuskaan on kuin hyvin­voin­ti­valtion refor­mointia, johon kuuluvat julkisen vallan äänetön luovutus, markki­nois­tetut palvelut, tehokkuus ja kustan­nus­kont­rolli, kustan­nusten hillintä. Kirja on luetta­vissa myös verkossa.

Kristiina Koski­luoma


Raija Julkunen: Muuttuvat hyvin­voin­ti­valtiot: Euroop­pa­laiset hyvin­voin­ti­valtiot refor­moi­tavina. University of Jyväskylä, SoPhi 2017.