Vahvuusperustainen kasvatus auttaa lapsia ja nuoria löytämään omat luonteen vahvuutensa ja hyödyntämään niitä.

 

Kasvat­ta­jat ovat kautta aiko­jen ymmär­tä­neet luon­teen vah­vuuk­sien yhtey­den ihmi­sen hyvin­voin­tiin, oppi­mi­seen ja onnel­li­suu­teen. Jos­sain vai­heessa kui­ten­kin aja­tel­tiin, että koska luonne on osa ihmi­sen per­soo­nal­li­suutta, sii­hen ei saa kajota.

− On moraa­li­ses­ti­kin oikein opet­taa lap­selle myö­tä­tun­toa, sin­nik­kyyttä teh­tä­vien äärellä, näkö­kul­man otto­ky­kyä ja tai­toa aset­tua toi­sen ase­maan, huo­maut­taa eri­tyi­so­pet­taja, tie­to­kir­jai­lija Kaisa Vuo­ri­nen.

Vuo­ri­nen jul­kaisi viime vuonna yhdessä kol­le­gansa Lotta Uusi­talo-Mal­mi­vaa­ran kanssa ope­tus-­ ja kas­va­tusa­lan ammat­ti­lai­sille suun­na­tun, posi­tii­vi­seen peda­go­giik­kaan poh­jau­tu­van kir­jan ja toi­min­ta­kor­tit nimel­tään Huo­maa hyvä!

Kir­jan joh­dan­nossa pai­no­te­taan, että luon­teen­vah­vuuso­pe­tus on sovel­let­ta­vissa kai­killa aloilla, sillä luon­teen­vah­vuu­det ovat läsnä kai­kessa, kuinka ihmi­nen puhuu toi­sille, kuinka käyt­täy­tyy tai hal­lit­see tun­tei­taan.

− Aja­tus luon­teen­vah­vuu­den tuke­mi­sesta on iki­vanha, mutta mie­les­tämme tie­toi­nen työs­ken­tely sen kanssa vaati täl­lai­sen käy­tän­nön­lä­hei­sen oppaan, sanoo Vuo­ri­nen.

Kasvattajan tärkein tehtävä on opettaa lapsille tunnetaitoja ja käyttäytymisen säätelyä arjen pienissä hetkissä.

Kir­jan kes­kei­nen sanoma on se, että jokai­sella lap­sella on syn­ty­mässä saa­tuja luon­teen vah­vuuk­sia, joita on tär­keää tun­nis­taa. Lap­sen ja nuo­ren kas­vu­ym­pä­ristö pyri­tään raken­ta­maan sel­lai­seksi, että hän voi tulla vah­vuuk­sis­taan tie­toi­seksi ja oppia huo­maa­maan itses­sään myön­tei­siä kykyjä, mikä aut­taa häntä luot­ta­maan itseensä.

Tämä ei Vuo­ri­sesta tar­koita sitä, että lap­sista halut­tai­siin muo­kata tie­tyn­lai­sia, vaan että aikuis­ten toi­vo­taan her­kis­ty­vän näke­mään jokai­sessa lap­sessa ole­via mah­dol­li­suuk­sia ja tai­toja, jotka aut­ta­vat häntä pär­jää­mään ja vah­vis­tu­maan.

Tunnetaitoja ja käyttäytymisen säätelyä

Vuo­ri­nen ja Uusi­talo-­Mal­mi­vaara ovat molem­mat eri­tyi­so­pet­ta­jia ja työs­ken­nel­leet las­ten kanssa, joilla on käyt­täy­ty­mi­sen haas­teita, mutta myös pal­jon lah­jak­kuuk­sia. Vuo­ri­nen muis­tut­taa, että tut­ki­mus­ten­kin mukaan hyvän huo­maa­mi­nen moti­voi, ja sel­keät pää­mää­rät aut­ta­vat näitä lap­sia pär­jää­mään ja löy­tä­mään mah­dol­li­suuk­sia oppia.

− Usein mie­ti­tään, miten lap­sen tulisi muut­tua onnis­tuak­seen, mutta me ajat­te­lemme, että aikui­sen on yhtä tär­keää muut­taa toi­min­ta­ta­paansa ja muo­kata ympä­ris­töä lap­sen par­haaksi, että hänen olisi siinä hel­pompi sel­viy­tyä ja onnis­tua, sanoo Kaisa Vuo­ri­nen.

Hän pai­not­taa, että eri­tyi­sesti var­hais­kas­va­tuk­sessa luon­teen­kas­va­tuk­sella ja vah­vuuk­sien tuke­mi­sella on erit­täin suuri mer­ki­tys koko lap­sen lop­pue­lä­män hyvin­voin­nin kan­nalta. On luon­taista ja inhi­mil­lis­tä­kin huo­mata niitä asioita, joissa lap­sen on tär­keää kehit­tyä. Kas­vat­ta­jan kan­nat­taa kui­ten­kin nähdä vai­vaa suun­na­tak­seen huo­mionsa lap­sen onnis­tu­mi­siin edis­ty­sas­ke­liin, sillä se pal­kit­see lap­sen ja hänen per­heensä koh­taa­mi­sessa.

Vuo­ri­nen ja Uusi­ta­lo­-Mal­mi­vaara ovat pitä­neet posi­tii­vi­sesta peda­go­gii­kasta kou­lu­tuk­sia tuhan­sille opet­ta­jille ja var­hais­kas­vat­ta­jille. Posi­tii­vi­sen kas­va­tuk­sen kou­lu­tuk­sissa pai­no­te­taan läm­mintä vuo­ro­vai­ku­tusta ja kas­vat­ta­jan tai­toa olla sen­si­tii­vi­nen lap­sen aloit­teille.

Vah­vuus­pe­rus­tei­suus ei Vuo­ri­sen mukaan tar­koita sitä, että jat­ku­vasti kehu­taan lasta tai teh­dään hänelle kaikki mah­dol­li­sim­man hel­poksi, vaan pikem­min­kin sitä, että lap­sen täy­tyy oppia odot­ta­maan, pon­nis­te­le­maan ja otta­maan toi­set huo­mioon.

On hienoa, että lapset oppivat kertomaan itsestään myönteisiä asioita.

− Kas­vat­ta­jan tär­kein teh­tävä on opet­taa lap­sille tun­ne­tai­toja ja käyt­täy­ty­mi­sen sää­te­lyä arjen pie­nissä het­kissä.

Kun kas­vat­taja näkee ja kuu­lee lap­sen toi­min­nassa myön­tei­siä asioita, hän sanal­lis­taa ne. Sanat aut­ta­vat lasta ymmär­tä­mään, missä hän onnis­tui. Näin lapsi oppii itses­tään pal­jon. Vuo­ri­nen sanoo, että palaut­teen on hyvä olla raken­ta­vaa, aidosti välit­tä­vää ja myön­tei­seen kes­kit­ty­vää, mutta ei jat­ku­vaa kehu­mista.

Mate­ri­aa­li­pa­ket­tiin sisäl­tyy kirja ja 26 toi­min­ta­kort­tia. Kus­sa­kin kor­tissa nimik­ko­lintu varis esit­te­lee jon­kin vah­vuu­den. Kor­tin toi­sella puo­lella vah­vuutta kuvail­laan ja anne­taan esi­merk­kejä, miten se ilme­nee.

Vah­vuuk­sia kuvaa­vat sanat ovat vai­keita lap­selle. Hän ei voi ymmär­tää mitä ovat itse­sää­tely tai sin­nik­kyys, mutta kun kas­vat­taja näkee niitä tai­toja käy­tet­tä­vän, hän kon­kre­ti­soi ne lap­selle sanal­lis­ta­malla lap­sen toi­min­nan.

− Vaikka toi­min­ta­kort­tien sanat ja toi­min­taoh­jeet on tar­koi­tettu vähän isom­mille, olemme saa­neet hyvää kes­kus­te­lua niistä aikai­seksi eskari­ikäistenkin kanssa, Vuo­ri­nen ker­too.

Vahvuuskasvatus lisää työhyvinvointia

Eräässä eska­rissa kor­tit levi­tet­tiin las­ten eteen, ja heitä pyy­det­tiin miet­ti­mään, tun­nis­ta­vatko he mis­sään kor­tissa jotain itses­tään. Eräs kuusi­vuo­tias poika valitsi sin­nik­kyyttä kuvaa­van kor­tin ja ker­toi ole­vansa sin­ni­käs sii­man­sel­vit­täjä, sillä kesäi­sin hän jak­saa mum­mo­lassa sel­vit­tää aina kaikki sot­kuun men­neet sii­mat.

Poika ker­toi myös pys­ty­vänsä pitä­mään sin­nik­käästi sil­mi­ään auki pit­kään räpyt­tä­mättä rip­si­ään. Ryh­män tytöt taas tut­ki­vat rei­luus­kort­tia ja sanoi­vat rei­lusti anta­vansa mui­den las­ten leik­kiä omilla leluil­laan.

− On hie­noa, että lap­set oppi­vat ker­to­maan itses­tään myön­tei­siä asioita, sillä mitä var­hai­sem­min aloi­te­taan, sen parem­min voi­daan hyvin­voin­tia tukea, Kaisa Vuo­ri­nen sanoo.

Peli­man­nin päi­vä­ko­dissa Hel­sin­gissä käy­tiin kor­tit yhdessä läpi tee­moit­tain. Kun tee­mana oli roh­keus, valit­tiin sitä edus­ta­maan pehmolelu­lammas. Kukin lapsi sai pitää vuo­ro­tel­len siitä vii­kon huolta. Vii­kon­lop­puna lam­mas pääsi vie­rai­lulle lap­sen kotiin, jossa perhe kir­joitti päi­vä­kir­jaan, mil­laista roh­keutta lam­mas näki ja koki per­heessä sen vii­kon­lo­pun ajan.

Olli­lan päi­vä­ko­dissa Joen­suussa taas jokai­sen lap­sen van­hempi kir­joitti lap­sel­leen pie­nen kir­jeen siitä, miksi hän on kii­tol­li­nen lap­ses­taan. Kir­jeet luet­tiin päi­vä­ko­dissa yksi päi­vässä, ja koko sen päi­vän kysei­sen kir­jeen saa­nut lapsi sai olla kes­ki­pis­teenä.

Keväällä ilmes­ty­nee­seen Vah­vuus­va­rik­sen bon­gausop­paa­seen on koottu var­hais­kas­vat­ta­jien ja opet­ta­jien muita ideoita käy­tän­nön arjessa toteu­tet­ta­viksi.

Vahvuusopetusta soveltaa kaikissa yhteisöissä ja tilanteissa, joissa ihmiset ovat kiinnostuneita vaikuttamaan hyvän avulla ja sen kautta.

Vuo­ri­sen mukaan vah­vuus­pe­rus­tei­nen peda­go­giikka on otettu kou­luissa ja päi­vä­ko­deissa hyvin vas­taan, sillä vel­voi­te­taan­han uudessa var­hais­kas­va­tus­suun­ni­tel­mas­sa­kin kas­vat­ta­jia tutus­tu­maan entistä parem­min lap­sen vah­vuuk­siin ja hänen kiin­nos­tuk­sensa koh­tei­siin sekä kir­jaa­maan niitä ylös.

− Kir­jamme vas­taa myös sii­hen tar­pee­seen, että opet­ta­jat oppi­vat sanal­lis­ta­maan las­ten vah­vuuk­sia ja näke­mään nii­den laa­jem­pia mer­ki­tyk­siä.

Vah­vuus­pe­rus­tai­nen peda­go­giikka lisää työ­hy­vin­voin­tia, sillä työn ilo lisään­tyy, kun käy­tössä on uusia, toi­mi­via ideoita. Kou­lu­tuk­sissa koros­te­taan, kuinka tär­keää kas­vat­ta­jien on huo­leh­tia omasta hyvin­voin­nis­taan ja työyh­tei­sönsä tun­neil­mas­tosta, sillä kas­vat­ta­jien käyt­täy­ty­mis­malli välit­tyy lap­siin.

− On tär­keää antaa työ­ka­ve­reille kii­tosta, kun on onnis­tuttu jos­sain, Vuo­ri­nen kan­nus­taa.

Teki­jät koros­ta­vat, että vaikka kirja on suun­nattu pää­asiassa kou­luille ja päi­vä­ko­deille, voi­daan vah­vuuso­pe­tusta sovel­taa kai­kissa yhtei­söissä ja tilan­teissa, joissa ihmi­set ovat kiin­nos­tu­neita vai­kut­ta­maan hyvän avulla ja sen kautta.

Iita Ket­tu­nen