Vahvuus­pe­rus­tainen kasvatus auttaa lapsia ja nuoria löytämään omat luonteen vahvuu­tensa ja hyödyn­tämään niitä.

 

Kasvat­tajat ovat kautta aikojen ymmär­täneet luonteen vahvuuksien yhteyden ihmisen hyvin­vointiin, oppimiseen ja onnel­li­suuteen. Jossain vaiheessa kuitenkin ajateltiin, että koska luonne on osa ihmisen persoo­nal­li­suutta, siihen ei saa kajota.

− On moraa­li­ses­tikin oikein opettaa lapselle myötä­tuntoa, sinnik­kyyttä tehtävien äärellä, näkökulman ottokykyä ja taitoa asettua toisen asemaan, huomauttaa erityi­so­pettaja, tieto­kir­jailija Kaisa Vuorinen.

Vuorinen julkaisi viime vuonna yhdessä kolle­gansa Lotta Uusitalo-Malmi­vaaran kanssa opetus-­ ja kasva­tusalan ammat­ti­lai­sille suunnatun, positii­viseen pedago­giikkaan pohjau­tuvan kirjan ja toimin­ta­kortit nimeltään Huomaa hyvä!

Kirjan johdan­nossa paino­tetaan, että luonteen­vah­vuuso­petus on sovel­let­ta­vissa kaikilla aloilla, sillä luonteen­vah­vuudet ovat läsnä kaikessa, kuinka ihminen puhuu toisille, kuinka käyttäytyy tai hallitsee tunteitaan.

− Ajatus luonteen­vah­vuuden tukemi­sesta on ikivanha, mutta mieles­tämme tietoinen työskentely sen kanssa vaati tällaisen käytän­nön­lä­heisen oppaan, sanoo Vuorinen.

Kasvattajan tärkein tehtävä on opettaa lapsille tunnetaitoja ja käyttäytymisen säätelyä arjen pienissä hetkissä.

Kirjan keskeinen sanoma on se, että jokai­sella lapsella on synty­mässä saatuja luonteen vahvuuksia, joita on tärkeää tunnistaa. Lapsen ja nuoren kasvu­ym­pä­ristö pyritään raken­tamaan sellai­seksi, että hän voi tulla vahvuuk­sistaan tietoi­seksi ja oppia huomaamaan itsessään myönteisiä kykyjä, mikä auttaa häntä luottamaan itseensä.

Tämä ei Vuori­sesta tarkoita sitä, että lapsista halut­taisiin muokata tietyn­laisia, vaan että aikuisten toivotaan herkis­tyvän näkemään jokai­sessa lapsessa olevia mahdol­li­suuksia ja taitoja, jotka auttavat häntä pärjäämään ja vahvis­tumaan.

Tunne­taitoja ja käyttäy­ty­misen säätelyä

Vuorinen ja Uusitalo-­Malmi­vaara ovat molemmat erityi­so­pet­tajia ja työsken­nelleet lasten kanssa, joilla on käyttäy­ty­misen haasteita, mutta myös paljon lahjak­kuuksia. Vuorinen muistuttaa, että tutki­mus­tenkin mukaan hyvän huomaa­minen motivoi, ja selkeät päämäärät auttavat näitä lapsia pärjäämään ja löytämään mahdol­li­suuksia oppia.

− Usein mietitään, miten lapsen tulisi muuttua onnis­tuakseen, mutta me ajatte­lemme, että aikuisen on yhtä tärkeää muuttaa toimin­ta­ta­paansa ja muokata ympäristöä lapsen parhaaksi, että hänen olisi siinä helpompi selviytyä ja onnistua, sanoo Kaisa Vuorinen.

Hän painottaa, että erityi­sesti varhais­kas­va­tuk­sessa luonteen­kas­va­tuk­sella ja vahvuuksien tukemi­sella on erittäin suuri merkitys koko lapsen loppue­lämän hyvin­voinnin kannalta. On luontaista ja inhimil­lis­täkin huomata niitä asioita, joissa lapsen on tärkeää kehittyä. Kasvat­tajan kannattaa kuitenkin nähdä vaivaa suunna­takseen huomionsa lapsen onnis­tu­misiin edisty­sas­keliin, sillä se palkitsee lapsen ja hänen perheensä kohtaa­mi­sessa.

Vuorinen ja Uusitalo­-Malmi­vaara ovat pitäneet positii­vi­sesta pedago­gii­kasta koulu­tuksia tuhan­sille opetta­jille ja varhais­kas­vat­ta­jille. Positii­visen kasva­tuksen koulu­tuk­sissa paino­tetaan lämmintä vuoro­vai­ku­tusta ja kasvat­tajan taitoa olla sensi­tii­vinen lapsen aloit­teille.

Vahvuus­pe­rus­teisuus ei Vuorisen mukaan tarkoita sitä, että jatku­vasti kehutaan lasta tai tehdään hänelle kaikki mahdol­li­simman helpoksi, vaan pikem­minkin sitä, että lapsen täytyy oppia odottamaan, ponnis­te­lemaan ja ottamaan toiset huomioon.

On hienoa, että lapset oppivat kertomaan itsestään myönteisiä asioita.

− Kasvat­tajan tärkein tehtävä on opettaa lapsille tunne­taitoja ja käyttäy­ty­misen säätelyä arjen pienissä hetkissä.

Kun kasvattaja näkee ja kuulee lapsen toimin­nassa myönteisiä asioita, hän sanal­listaa ne. Sanat auttavat lasta ymmär­tämään, missä hän onnistui. Näin lapsi oppii itsestään paljon. Vuorinen sanoo, että palautteen on hyvä olla raken­tavaa, aidosti välit­tävää ja myönteiseen keskit­tyvää, mutta ei jatkuvaa kehumista.

Materi­aa­li­pa­kettiin sisältyy kirja ja 26 toimin­ta­korttia. Kussakin kortissa nimik­ko­lintu varis esittelee jonkin vahvuuden. Kortin toisella puolella vahvuutta kuvaillaan ja annetaan esimerkkejä, miten se ilmenee.

Vahvuuksia kuvaavat sanat ovat vaikeita lapselle. Hän ei voi ymmärtää mitä ovat itsesäätely tai sinnikkyys, mutta kun kasvattaja näkee niitä taitoja käytet­tävän, hän konkre­tisoi ne lapselle sanal­lis­ta­malla lapsen toiminnan.

− Vaikka toimin­ta­korttien sanat ja toimin­taohjeet on tarkoi­tettu vähän isommille, olemme saaneet hyvää keskus­telua niistä aikai­seksi eskari­ikäistenkin kanssa, Vuorinen kertoo.

Vahvuus­kas­vatus lisää työhy­vin­vointia

Eräässä eskarissa kortit levitettiin lasten eteen, ja heitä pyydettiin miettimään, tunnis­ta­vatko he missään kortissa jotain itsestään. Eräs kuusi­vuotias poika valitsi sinnik­kyyttä kuvaavan kortin ja kertoi olevansa sinnikäs siiman­sel­vittäjä, sillä kesäisin hän jaksaa mummo­lassa selvittää aina kaikki sotkuun menneet siimat.

Poika kertoi myös pysty­vänsä pitämään sinnik­käästi silmiään auki pitkään räpyt­tä­mättä ripsiään. Ryhmän tytöt taas tutkivat reiluus­korttia ja sanoivat reilusti antavansa muiden lasten leikkiä omilla leluillaan.

− On hienoa, että lapset oppivat kertomaan itsestään myönteisiä asioita, sillä mitä varhai­semmin aloitetaan, sen paremmin voidaan hyvin­vointia tukea, Kaisa Vuorinen sanoo.

Pelimannin päivä­ko­dissa Helsin­gissä käytiin kortit yhdessä läpi teemoittain. Kun teemana oli rohkeus, valittiin sitä edustamaan pehmolelu­lammas. Kukin lapsi sai pitää vuoro­tellen siitä viikon huolta. Viikon­loppuna lammas pääsi vierai­lulle lapsen kotiin, jossa perhe kirjoitti päivä­kirjaan, millaista rohkeutta lammas näki ja koki perheessä sen viikon­lopun ajan.

Ollilan päivä­ko­dissa Joensuussa taas jokaisen lapsen vanhempi kirjoitti lapselleen pienen kirjeen siitä, miksi hän on kiitol­linen lapsestaan. Kirjeet luettiin päivä­ko­dissa yksi päivässä, ja koko sen päivän kyseisen kirjeen saanut lapsi sai olla keski­pis­teenä.

Keväällä ilmes­ty­neeseen Vahvuus­va­riksen bongausop­paaseen on koottu varhais­kas­vat­tajien ja opettajien muita ideoita käytännön arjessa toteu­tet­ta­viksi.

Vahvuusopetusta soveltaa kaikissa yhteisöissä ja tilanteissa, joissa ihmiset ovat kiinnostuneita vaikuttamaan hyvän avulla ja sen kautta.

Vuorisen mukaan vahvuus­pe­rus­teinen pedago­giikka on otettu kouluissa ja päivä­ko­deissa hyvin vastaan, sillä velvoi­te­taanhan uudessa varhais­kas­va­tus­suun­ni­tel­mas­sakin kasvat­tajia tutus­tumaan entistä paremmin lapsen vahvuuksiin ja hänen kiinnos­tuk­sensa kohteisiin sekä kirjaamaan niitä ylös.

− Kirjamme vastaa myös siihen tarpeeseen, että opettajat oppivat sanal­lis­tamaan lasten vahvuuksia ja näkemään niiden laajempia merki­tyksiä.

Vahvuus­pe­rus­tainen pedago­giikka lisää työhy­vin­vointia, sillä työn ilo lisääntyy, kun käytössä on uusia, toimivia ideoita. Koulu­tuk­sissa koros­tetaan, kuinka tärkeää kasvat­tajien on huolehtia omasta hyvin­voin­nistaan ja työyh­tei­sönsä tunneil­mas­tosta, sillä kasvat­tajien käyttäy­ty­mis­malli välittyy lapsiin.

− On tärkeää antaa työka­ve­reille kiitosta, kun on onnis­tuttu jossain, Vuorinen kannustaa.

Tekijät koros­tavat, että vaikka kirja on suunnattu pääasiassa kouluille ja päivä­ko­deille, voidaan vahvuuso­pe­tusta soveltaa kaikissa yhtei­söissä ja tilan­teissa, joissa ihmiset ovat kiinnos­tu­neita vaikut­tamaan hyvän avulla ja sen kautta.

Iita Kettunen