Raiskauksen uhrit jäävät usein yksin, koska meiltä puuttuu yhä riittävästi taitoa ja tukipalveluja heidän auttamisekseen.

 

Seksu­aa­li­ri­kok­set ovat lisään­ty­neet Suo­messa 12 pro­sent­tia viime vuo­desta. Elo­kuussa 2015 tuli voi­maan Istan­bu­lin sopi­mus eli Euroo­pan neu­vos­ton yleis­so­pi­mus nai­siin koh­dis­tu­van väki­val­lan ja per­he­vä­ki­val­lan ehkäi­se­mi­sestä ja tor­ju­mi­sesta. Sopi­mus vel­voit­taa jäsen­maita muun muassa tar­joa­maan sek­su­aa­li­suutta louk­kaa­van väki­val­lan uhreille tuki­pal­ve­luita.

Sek­su­aa­li­vä­ki­val­lan uhrin hoi­dosta ja ensia­vusta vas­taa­vat ensi­si­jai­sesti ter­veys­kes­kuk­set ja päi­vys­tys­po­likli­ni­kat. Pal­ve­lut ovat kui­ten­kin usein niin hajal­laan, että uhri saat­taa jäädä koko­naan ilman apua. Ammat­ti­lai­set­kaan eivät aina osaa ohjata uhria oikei­siin pal­ve­lui­hin, sillä saman sai­raan­hoi­to­pii­rin sisällä saat­ta­vat käy­tän­nöt uhrin hoi­ta­mi­sessa ja avun tar­joa­mi­sessa vaih­della.

Sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan ammat­ti­lai­silla ei lii­oin ole aina riit­tä­västi tai­toja koh­data sek­su­aa­li­sen väki­val­lan uhria. THL:n asian­tun­ti­jan Kat­riina Bild­jusch­ki­nin mukaan suu­rin ongelma se, että sek­su­aa­lista väki­val­taa koh­dan­nut asia­kas ei uskalla ker­toa asiasta, koska hän ei tiedä, kuinka työn­te­kijä suh­tau­tuu. Työn­te­kijä taas aris­te­lee ottaa asiaa puheeksi, koska ei tiedä, mihin voi lähet­tää asiak­kaan, jos hänelle ei ole tar­jota apua tai pal­ve­lua.

− Toi­nen suuri puute on se, että monilla paik­ka­kun­nilla puut­tuu jat­ko­hoito tai se on liian vähäistä. Asian esille otta­mi­nen ilman, että voi miten­kään aut­taa, tun­tuu mah­dot­to­malta, Bild­jusch­kin sanoo.

Tietoa saa myös tukinainen.fi ja riku.fi.

Istan­bu­lin sopi­mus edel­lyt­tää, että sek­su­aa­li­sen väki­val­lan uhri saa tar­vit­se­mansa pal­ve­lut yhdestä pai­kasta tai että hänet voi­daan välit­tö­mästi ohjata asian­mu­kai­siin eri­tyis­pal­ve­lui­hin. Nykyi­sessä jär­jes­tel­mässä on kui­ten­kin liian pal­jon puut­teita, minkä vuoksi uhri jää usein täy­sin yksin.

Saattaen vaihdetaan

Ter­vey­den ja hyvin­voin­nin lai­tos jul­kaisi keväällä 2016 ohjeis­tuk­sen sai­raan­hoi­to­pii­reille alu­eel­lis­ten hoi­to­ket­ju­jen luo­mi­seksi sek­su­aa­li­vä­ki­val­taa koke­neen uhrin aut­ta­mi­seksi. Kat­riina Bild­jusch­ki­nin mukaan tällä het­kellä tuki­muo­doissa on enem­män puut­teita kuin pal­ve­luja. Vuo­den 2016 lop­puun men­nessä hoi­to­ket­juja on − tai työ hoi­to­ket­jun luo­mi­seksi on aloi­tettu − jo puo­lessa sai­raan­hoi­to­pii­reistä.

Istan­bu­lin sopi­muk­sen vel­voit­ta­mia tuki­kes­kuk­sia sek­su­aa­li­vä­ki­val­lan uhreille Suo­messa ei ole kun­nal­li­sella puo­lella ainoa­ta­kaan, mutta kol­man­nella sek­to­rilla muun muassa rais­kaus­krii­si­kes­kus Tuki­nai­nen tar­joaa kor­kea­ta­soi­sia tuki­pal­ve­luja.

– Jokai­sen ter­veys­a­se­man päi­vys­tyk­sessä on kui­ten­kin oltava jo nyt val­mius hoi­taa asial­li­sesti väki­val­lan tai rais­kauk­sen uhri.

Bild­jusch­kin suo­sit­te­lee, että jos asia­kas alkaa puhua lähisuhde­ tai sek­su­aa­li­vä­ki­val­lasta, on muis­tet­tava pysäh­tyä sii­hen tilan­tee­seen ja edetä ilman kii­rettä tai paniik­kia, jos teosta on jo kulu­nut aikaa. Uhria ei saa tuo­mita tai syyl­lis­tää, vaan ale­taan miet­tiä yhdessä, miten edetä.

Tutustu myös: Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi - julkaisuun. Ohjaus 5/2016, THL.

– Häntä kan­nat­taa myös kiit­tää siitä, että otti roh­keasti asian esille ja osoitti sillä luot­ta­muk­sensa työn­te­ki­jää koh­taan.

Asiak­kaalle voi ehdot­taa esi­mer­kiksi rikos­ ilmoi­tuk­sen teke­mistä ja jos hän haluaa, tera­piaa tai neu­von­taa. Jos työn­te­kijä ei tiedä, kuin­ ka kysei­sessä kun­nassa toi­mi­taan, hän lupaa asiak­kaalle sel­vit­tää asian ja sit­ten sovi­taan uusi tapaa­mi­nen tai muu yhtey­den­otto.

– Pää­asia on, että ei jätetä asia­kasta yksin hakeu­tu­maan pal­ve­luun, vaan vara­taan aika yhdessä hoi­to­ket­jun seu­raa­vaan lenk­kiin, eli saat­taen vaih­de­taan.

Sosiaalityötä kriisikeskuksessa

Tuki­nai­nen ry:n yllä­pi­tämä Rais­kaus­krii­si­kes­kus Tuki­nai­nen toi­mii Hel­sin­gissä ja Jyväs­ky­lässä. Hel­sin­gin toi­mi­pis­teessä krii­si­työn kehit­tä­mis­pääl­lik­könä ja sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä työs­ken­te­le­vän kriisi­ ja trau­map­sy­ko­te­ra­peutti Heli Hein­joen mukaan tyy­pil­li­nen asia­kas on nuo­rehko tai keski-ikäi­nen nai­nen. Usein rais­kaaja on uhrille ennes­tään tuttu ja rais­kaus tapah­tu­nut jos­sain muu­alla kuin uhrin kotona.

Akuu­tin rais­kauk­sen jäl­keen uhri itse on ilmoit­ta­nut tai joku lähei­sistä tuke­nut uhria ole­maan yhtey­dessä polii­siin. Poliisi ottaa ilmoi­tuk­sen vas­taan ja ohjaa uhrin oikeus­lää­ke­tie­teel­li­siin tut­ki­muk­siin.

– Toi­nen tyy­pil­li­nen tapaus on se, että tapah­tu­man jäl­keen uhri on men­nyt kotiin ja päät­tää vasta jäl­keen­päin läh­teä sel­vit­tä­mään tapah­tu­nutta.

Tuki­nai­sen mak­su­ton krii­si­pu­he­lin päi­vys­tää maa­nan­taista tors­tai­hin ja vii­kon­lop­pui­sin. Per­jan­tai­sin akuut­ti­vas­taan­otto tar­joaa mah­dol­li­suu­den krii­si­käyn­tiin vii­kon sisällä ensim­mäi­sestä yhtey­de­no­tosta.

– Akuu­tissa krii­sissä asiak­kaalla ei vält­tä­mättä ole sel­keää käsi­tystä tapah­tu­neesta, ja siksi ei ole vält­tä­mä­töntä puhua yksi­tyis­koh­tai­sesti rais­kauk­sesta. Jos riko­sil­moi­tusta ei ole vielä tehty, ker­romme, miten se teh­dään, Hein­joki sanoo.

Shok­ki­vai­heessa asia­kas ei vält­tä­mättä halua läh­teä teke­mään riko­sil­moi­tusta, mutta sen voi tehdä myö­hem­min­kin. Per­jan­tai­sin on mah­dol­lista tavata myös juristi. Sek­su­aa­li­ri­kos­ten uhreilla on mah­dol­li­suus jo ilmoitus­ tai kuu­lus­te­lu­vai­heessa saada mak­sutta oikeus­a­vus­taja. Hein­joki muis­tut­taa, että vaikka oikeu­del­li­nen puoli on tär­keää, läh­de­tään kui­ten­kin liik­keelle asiak­kaan voin­nista. Jos hän on krii­sin akuut­ti­vai­heessa, häntä rau­hoi­tel­laan ja var­mis­te­taan, että hän on tur­vassa.

– Teemme tur­val­li­suus­suun­ni­tel­man ja tuemme oikeus­pro­ses­siin, jos hän haluaa sitä sillä het­kellä tai myö­hem­min.

Uskalla kysyä

Jos asia­kas ei ole käy­nyt lää­kä­rissä, hänelle suo­si­tel­laan sitä, mutta hän saa päät­tää siitä itse. Krii­si­hoi­toa saa Tuki­nai­sessa joka tapauk­sessa, vaikka asia­kas ei halua­kaan tehdä raiskaukses­taan ilmoi­tusta polii­sille.

Krii­si­käyn­tien lisäksi voi osal­lis­tua myös eri­lai­siin krii­si­ryh­miin. Koska Rais­kaus­krii­si­kes­kus Tuki­nai­nen toi­mii vain kah­della paik­ka­kun­nalla, krii­si­päi­vys­tys aut­taa soit­ta­jaa sel­vit­tä­mään, miten omalta paik­ka­kun­nalta saa apua.

Tuki­naista kon­sul­toi­vat myös aut­ta­vat tahot ja viran­omai­set. Heli Hein­joki neu­voo heitä aina uskal­ta­maan kysyä asiak­kaalta suo­raan, jos on epäi­lyä sek­su­aa­li­sesta väki­val­lasta, sillä sil­loin asiak­kaalle aina­kin anne­taan mah­dol­li­suus kes­kus­te­luun.

– Olen usein kuul­lut uhreilta, että he oli­si­vat ker­to­neet asiasta, jos joku olisi kysy­nyt.

Hein­joki muis­tut­taa, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ovat kou­lu­tet­tuja koh­taa­maan ihmi­siä krii­seissä, joten puheeksi otta­mista ei pidä pelätä. Mikäli sosi­aa­li­työn­te­kijä ei itse voi aut­taa, hän pys­tyy sel­vit­tä­mään mah­dol­li­suu­det saada apua muu­alta. Mikäli paik­ka­kun­nalla on huonos­ti pal­ve­luja, työn­te­kijä voi itse­kin saada kon­sultaatiota rais­kaus­krii­si­kes­kus Tuki­nai­sesta.

Sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä Hein­joki huo­mioi asiak­kaan elä­män vakaut­ta­via asioita, sillä sosi­aa­li­sen tilan­teen kar­toi­tus on tär­keä osa krii­si­työs­ken­te­lyä. Sii­hen kuu­luu muun muas­sa kodin olo­suh­tei­den, asu­mi­sen ja taloudelli­sen tilan­teen sel­vit­tä­mi­nen. Tär­keää on myös arvioida asiak­kaan muun tuen tarve ja mah­dollisuudet sitou­tua krii­si­hoi­toon.

– Uusissa sek­su­aa­li­vä­ki­val­lan uhrien hoito­ ket­juissa sosi­aa­li­työn­te­ki­jän rooli voisi olla koor­di­noi­jan, joka näkee asiak­kaan tilan­teen koko­nai­suu­tena ja ohjaa häntä eteen­päin, Hein­joki sanoo.

Iita Ket­tu­nen