Vastoin yleistä luu­loa his­to­ria ei suin­kaan toista itse­ään. Sen sijaan his­to­riasta tie­tä­mät­tö­mät tai siitä piit­taa­mat­to­mat saat­ta­vat tehdä höl­möyk­siä, joita eivät parem­min infor­moi­tuina ken­ties menisi teke­mään.

Suku­pol­vi­tut­ki­jat ovat vie­läpä loh­dul­li­sesti pää­tel­leet, että pojasta polvi useim­mi­ten para­nee. Kukin suku­polvi osaa melko hyvin vält­tää van­hem­pien edus­ta­man suku­pol­ven pahim­mat vir­heet.

Siinä samassa on tosin vaa­rana tois­taa iso­van­hem­pien suku­pol­ven teke­mät vir­heet. Niin tup­paa käy­mään, jos maa­il­maa tar­kas­tel­laan liian kapeasta his­to­rial­li­sesta ikku­nasta. Esi­mer­kiksi suu­rim­mat talous­taan­tu­mat esiin­ty­vät kuta­kuin­kin joka toi­sen suku­pol­ven aktii­vi­-iässä ilman, että mikään mak­ro­ta­lou­del­li­nen lai­na­lai­suus mää­räisi esiin­ty­vyyttä.

Täl­lai­nen havainto tulee mie­leen, kun lukee ilmei­sen tosis­saan laa­dit­tuja suun­ni­tel­mia, joi­den mukaan lukion voisi lähi­tu­le­vai­suu­dessa suo­rit­taa ilman ainut­ta­kaan his­to­rian kurs­sia. Perus­kou­lun his­to­rian ope­tusta ei tie­ten­kään vas­taa­vasti lisät­täisi. His­to­rian ope­tusta ei toki kiel­let­täisi tai edes vähen­net­täisi, mutta se lak­kaisi ole­masta itses­tään selvä yleis­si­vis­tyk­sen tuki­jalka, jona sitä on totuttu pitä­mään.

His­to­rian ope­tuk­sia kart­ta­vat tun­tu­vat pel­kää­vän, että popu­lis­min eväät hupe­ne­vat, jos kansa osaa aset­taa ilmiöitä his­to­rial­li­siin yhteyk­siinsä. Jo nyt esi­mer­kiksi koros­te­taan sosi­aa­li­tur­van muo­dos­ta­van kan­nus­tin­louk­kuja ja estä­vän työn vas­taa­not­ta­mista.

Pikai­nen­kin sil­mäys lähi­his­to­ri­aan toisi mie­leen, että viime vuo­si­kym­men­ten par­haan työl­li­syys­ti­lan­teen aikana noin kol­man­nes vii­me­si­jai­sen tuen saa­jista oli työs­sä­käy­viä kan­sa­lai­sia. Medi­aan levi­te­tään silti hur­jia tari­noita siitä, miten tar­jolla ole­viin työ­paik­koi­hin ei ole haki­joita, vaikka luva­tulla palk­ka­ta­solla nii­den pitäisi innos­taa tho­rax­ki­rur­ge­ja­kin alan­vaih­toon.

Tarkoitushakuisesta näkökulman valinnasta ei ole pitkä matka valeuutisiin, mutta niihinhän on sosiaalialla totuttu.

His­to­rial­li­sia fak­toja kart­ta­vasta info­tar­jon­nasta voisi tie­tysti todeta, että usko­koon ken lys­tää – mutta vali­tet­ta­van monet tun­tu­vat usko­van. Ajan henki pyr­kii koros­ta­maan raket­ti­tie­tei­den siu­nauk­sel­li­suutta ja pitä­mään his­to­rian kal­tai­sia puu­has­te­luja ilma­nai­kui­sena jou­ta­voin­tina, jonka varassa kan­san­ta­lous ei kohene.

Pel­kät kat­kel­mal­li­set yksi­tyis­koh­dat eivät edus­ta­kaan his­to­rial­lista ymmär­rystä. Joku Kolum­bus­kin pääsi his­to­rian­kir­joi­hin, vaik­kei alku­jaan tien­nyt, minne lähti sei­laa­maan, minne aika­naan saa­pui eikä palat­tu­aan­kaan tien­nyt, missä oli käy­nyt. Tai jos muis­taa – kuten minä – kirk­ko­his­to­riasta Paa­va­lin kir­jei­den saa­jien nimet, mut­tei yhden­kään kir­jeen sisäl­töä, ei kan­nata kuvi­tella ymmär­tä­vänsä kris­til­li­sen tapa­kult­tuu­rin kehi­tys­kul­kuja.

Mut­tei his­to­ria noin ylei­sem­min ottaen ole kovin kau­kana raket­ti­tie­teestä. Ava­ruus­ra­ket­tien maan­pääl­lis­ten kul­je­tus­kis­ko­jen leveys näet juon­taa juu­rensa Roo­man val­ta­kun­nan aikai­sista hevos­vank­ku­reista. Kun vau­nu­jen raken­ta­jat muok­ka­si­vat akse­li­le­vey­det roo­ma­lais­ten kul­ku­väy­lien mukai­siksi, omak­su­tut mitat säi­lyi­vät vau­nuja suun­ni­tel­lei­den metal­li­sep­pien käsi­työ­tai­don dna:ssa vuo­si­sa­toja.