Vastoin yleistä luu­loa his­to­ria ei suinkaan toista itseään. Sen sijaan his­to­ri­as­ta tietämät­tömät tai siitä piit­taa­mat­tomat saat­ta­vat tehdä hölmöyk­siä, joi­ta eivät parem­min infor­moi­tu­ina ken­ties menisi tekemään.

Sukupolvi­tutk­i­jat ovat vieläpä lohdullis­es­ti päätelleet, että pojas­ta polvi useim­miten para­nee. Kukin sukupolvi osaa melko hyvin vält­tää van­hempi­en edus­ta­man sukupol­ven pahim­mat virheet.

Siinä samas­sa on tosin vaarana tois­taa iso­van­hempi­en sukupol­ven tekemät virheet. Niin tup­paa käymään, jos maail­maa tarkastel­laan liian kapeas­ta his­to­ri­al­lis­es­ta ikku­nas­ta. Esimerkik­si suurim­mat talous­taan­tu­mat esi­in­tyvät kutakuinkin joka toisen sukupol­ven akti­ivi­-iässä ilman, että mikään makro­taloudelli­nen lainalaisu­us määräisi esi­in­tyvyyt­tä.

Täl­lainen havain­to tulee mieleen, kun lukee ilmeisen tosis­saan laa­dit­tu­ja suun­nitelmia, joiden mukaan lukion voisi lähi­t­ule­vaisu­udessa suorit­taa ilman ain­ut­takaan his­to­ri­an kurssia. Perusk­oulun his­to­ri­an ope­tus­ta ei tietenkään vas­taavasti lisät­täisi. His­to­ri­an ope­tus­ta ei toki kiel­let­täisi tai edes vähen­net­täisi, mut­ta se lakkaisi ole­mas­ta itses­tään selvä yleis­sivistyk­sen tuk­i­jal­ka, jona sitä on totut­tu pitämään.

His­to­ri­an opetuk­sia kart­ta­vat tun­tu­vat pelkäävän, että pop­ulis­min eväät hupenevat, jos kansa osaa aset­taa ilmiöitä his­to­ri­al­lisi­in yhteyk­si­in­sä. Jo nyt esimerkik­si koroste­taan sosi­aal­i­tur­van muo­dosta­van kan­nustin­loukku­ja ja estävän työn vas­taan­ot­tamista.

Pikainenkin silmäys lähi­his­to­ri­aan toisi mieleen, että viime vuosikym­menten parhaan työl­lisyys­ti­lanteen aikana noin kol­mannes viime­si­jaisen tuen saa­jista oli työssäkäyviä kansalaisia. Medi­aan levitetään silti hur­jia tari­noi­ta siitä, miten tar­jol­la ole­vi­in työ­paikkoi­hin ei ole hak­i­joi­ta, vaik­ka luvat­ul­la palkkata­sol­la niiden pitäisi innos­taa tho­raxkirurge­jakin alan­vai­h­toon.

Tarkoitushakuisesta näkökulman valinnasta ei ole pitkä matka valeuutisiin, mutta niihinhän on sosiaalialla totuttu.

His­to­ri­al­lisia fak­to­ja kart­tavas­ta info­tar­jon­nas­ta voisi tietysti tode­ta, että uskokoon ken lystää – mut­ta valitet­ta­van mon­et tun­tu­vat usko­van. Ajan hen­ki pyrkii korosta­maan raket­ti­ti­etei­den siu­nauk­sel­lisu­ut­ta ja pitämään his­to­ri­an kaltaisia puuhastelu­ja ilmanaikuise­na joutavointi­na, jon­ka varas­sa kansan­talous ei kohene.

Pelkät katkel­malliset yksi­tyisko­h­dat eivät edus­takaan his­to­ri­al­lista ymmär­rystä. Joku Kolum­buskin pääsi his­to­ri­ankir­joi­hin, vaikkei alku­jaan tien­nyt, minne lähti seilaa­maan, minne aikanaan saa­pui eikä palat­tuaankaan tien­nyt, mis­sä oli käynyt. Tai jos muis­taa – kuten minä – kirkko­his­to­ri­as­ta Paavalin kir­jei­den saa­jien nimet, mut­tei yhdenkään kir­jeen sisältöä, ei kan­na­ta kuvitel­la ymmärtävän­sä kris­til­lisen tapakult­tuurin kehi­tyskulku­ja.

Mut­tei his­to­ria noin yleisem­min ottaen ole kovin kaukana raket­ti­ti­eteestä. Avaru­us­raket­tien maan­pääl­lis­ten kul­je­tuskisko­jen lev­eys näet juon­taa juuren­sa Rooman val­takun­nan aikai­sista hevos­vankkureista. Kun vaunu­jen rak­en­ta­jat muokka­si­vat akselilevey­det rooma­lais­ten kulku­väylien mukaisik­si, omak­su­tut mitat säi­lyivät vaunu­ja suun­nitellei­den met­allisep­pi­en käsi­työ­taidon dna:ssa vuo­sisato­ja.