Erityisherkkä lapsi kokee kaiken syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Varhaiskasvattajana voit auttaa lasta kääntämään herkkyytensä voimavaraksi.

 

 

Lapsi ei tahtoisi valita nallen ja tiikerin väliltä, koska laatikkoon jäävälle lelulle voi tulla paha mieli.

Aikuisen kanssa jutel­lessaan sama tenava pohtii maailman menoa kuin iso ihminen. Seuraa­vassa hetkessä hän parkuu lohdut­to­masti, koska ajatus pihalle siirty­mi­sestä tuntuu hänestä kestä­mät­tö­mältä.

Onko sinunkin ryhmässäsi lapsi, joka kokee kaiken syvemmin ja kokonais­val­tai­semmin kuin muut? Tämä on toden­nä­köistä, sillä 15 – 20 prosenttia ihmisistä on erityis­herkkiä.

Erityis­herkkyys on synnyn­näistä hermo­jär­jes­telmän herkkyyttä, joka ilmenee kehossa ja mielessä.

– Kyse ei ole sairau­desta tai diagnoo­sista vaan täysin normaa­lista ominai­suu­desta, painottaa herkkyyteen pereh­tynyt psykologi ja kouluttaja Heli Heiskanen.

Suoma­lai­sessa kulttuu­rissa herkkyyttä on perin­tei­sesti pidetty heikkoutena ja turhana arkailuna. Psyko­login mielestä tällainen ajatte­lutapa joutaisi jo romukoppaan, sillä herkkyy­dessä on paljon hyvää.

– Erityis­herkän tunne- ja aisti­ko­ke­mukset ovat usein voimak­kaampia kuin muilla. Herkkyys voi ilmetä esimer­kiksi syväl­li­syytenä, tarkkoina havain­toina, empaat­ti­suutena, tunnol­li­suutena ja luovuutena, Heiskanen kuvaa.

Ehkäise ylivirittyminen

Varhais­kas­vat­tajien on tärkeää ymmärtää erityis­herk­kyyttä, sillä ilmiö vaikuttaa ryhmä­kas­va­tuk­sessa moniin asioihin.

Herkkä lapsi kuormittuu muita nopeammin melusta, jatku­vasta sosiaa­li­suu­desta ja uusista tilan­teista. Myös kiireessä mykkyrään jäänyt sukka tai suussa oudolta tuntuva ruoka voi aidosti koetella lasta, jonka hermosto ei jätä pieniäkään asioita huomiotta.

Jos lapsi ei pysty sääte­lemään kohtaa­maansa ärsyke­määrää, hänen hermos­tonsa ajautuu lopulta ylivi­rit­ty­neeseen tilaan. Ulospäin tämä näkyy esimer­kiksi lukkiu­tu­misena tai raivo­koh­tauksina.

Heiskanen neuvoo varhais­kas­vat­tajia ehkäi­semään ylivi­rit­ty­mistä jo ennalta. Fiksuinta on suunni­tella päivän struk­tuuri niin, että kaiken­laiset lapset jaksavat porukan tahdissa.

– Lapsella pitää olla välillä mahdol­lisuus vetäytyä lepäämään tai johonkin rauhal­liseen tilaan, eikä tämä koske vain erityis­herkkiä. Se, mikä on hyvä erityis­her­kille, on hyvä kaikille.

Tiedolle on tarvetta

Porilainen lasten­tar­han­opettaja Anna-Matilda Tähtinen kiinnostui erityis­herk­kyy­destä, kun sai herkän lapsen ja alkoi tunnistaa samoja piirteitä myös itsessään. Opinnäy­te­työssään hän päätyi tutkimaan, miten lapsen eritys­herkkyys näkyy päivä­ko­dissa ja kuinka työnte­kijät ottavat sen huomioon.

Opinnäy­tetyön kyselyyn vastanneet päivä­kotien työnte­kijät kertoivat kaipaa­vansa erityis­herk­kyy­destä lisää koulu­tusta. Tähtisen mielestä varhais­kas­vat­tajat hyötyi­sivät eniten konkreet­ti­sista neuvoista.

– Ensin on tärkeää ymmärtää, millaisia henki­lö­koh­taisia ja ryhmässä toimi­misen haasteita erityis­herkkyys voi tuoda mukanaan. Sen jälkeen olisi hyvä saada käytännön työkaluja arjen helpot­ta­miseen.

Alle 3-vuotiaita opettava Tähtinen on huomannut, että kaikkein pienimpien lasten erityistä herkkyyttä on vielä vaikea tunnistaa. Vaikka syyt lapsen käytökseen olisivat hämärän peitossa, Tähtinen suosit­telee aina kunnioit­tamaan lapsen yksilöl­lisiä tarpeita.

Sanoita ja sylittele

Omasta herkkyy­destä voi olla varhais­kas­vat­tajan työssä paljon etua. Tähtinen kertoo tavoit­ta­vansa helposti tunteita ja kokemuksia, joita lapsi päivä­kodin ärsyke­tul­vassa kokee.

– Pystyn kohtaamaan lapsen herkkänä olentona, jolle on luonteen­omaista toimia tietyllä tavalla.

Aikuista voi turhauttaa, jos lapsi suhtautuu aina uusiin asioihin varau­tu­neesti. Tähtinen toivoo varhais­kas­vat­tajien muistavan, että lapsen pelko tai jännitys on todel­lista.

Aikuinen voi tukea lasta ennakoimalla ja lukemalla hänen tunnetilojaan.

Pelok­kaalle lapselle ei hänen mielestään kannata paukauttaa suoraan, että nyt lähdetään liikun­ta­saliin. Voi olla parempi suunnata ensin vaatteiden vaihtoon ja sen jälkeen kehottaa lasta kävelemään kohti salia.

Jos lapsi hätääntyy, Tähtinen sanoittaa tilanteen: ”Ei haittaa, että sua jännittää.” Sitten hän tarjoaa lapselle syliään tai kättään: ”Mennäänkö yhdessä?”

Tarvit­taessa Tähtinen ottaa hoidet­ta­vansa kanssa etäisyyttä huoles­tut­tavaan asiaan. Esimer­kiksi vierai­li­joiden musiik­kie­si­tystä voi ihan hyvin seurata ovensuusta.

Onnistumiset esiin

Heli Heiskasen mukaan on tärkeää, ettei aikuinen syyllistä lasta turhaan. Lapselle ei pidä sanoa, että tämä on liian herkkä tai ettei johonkin asiaan voi reagoida tietyllä tavalla.

– Se saa lapsen tuntemaan, että hän on väärän­lainen. Ylimää­räiset häpeän kokemukset eivät ole hyväksi kenel­lekään, mutta herkimpiin ne voivat vaikuttaa mahdol­li­sesti koko loppue­lämän.

Ryhmässä on tärkeää kiinnittää huomiota suvait­se­vai­suus­kas­va­tukseen ja tunne­tai­tojen opetta­miseen. Jos kaveri yrittää nälviä helposti kyyne­leh­tivää lasta, hänelle kannattaa Anna-Matilda Tähtisen mielestä sanoa, että olemme erilaisia ja meitä harmit­tavat eri asiat.

Herkkä lapsi tarvitsee erityisen paljon onnis­tu­misen kokemuksia, huomauttaa Heiskanen.

– Mitä enemmän onnis­tu­misia tapahtuu, sitä paremmin lapsi oppii luottamaan itseensä ja löytämään omat keinonsa selviytyä ryhmässä.

Aikuinen voi tukea lasta ennakoi­malla ja lukemalla hänen tunne­ti­lojaan. Myös säännöl­lisinä toistu­vista rutii­neista on apua.

Aina ei tarvitse suoriutua

Kun herkkä lapsi aloittaa varhais­kas­va­tuk­sessa, hänen tulee Tähtisen mielestä saada mahdol­li­simman paljon syliä. Heiskanen vahvistaa, että turval­li­suuden tunne heti alussa luo pohjan luotta­muk­selle ja hoidossa viihty­mi­selle.

– Osa lapsista oppii kovet­tamaan itsensä ja peittämään tunteensa. Se on selviy­ty­mis­keino, mutta ei paras mahdol­linen. Itse näen työssäni, kuinka näitä suoja­kuoria kuoritaan sitten aikuisena.

Tähtinen tietää omasta kokemuk­sestaan, että erityis­herkkyys merkitsee loputonta itsensä hyväk­sy­mistä. Hän toivoo, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi piilottaa todel­lista minäänsä.

– Vaikka lapsi selviäisi asioista itse, aina ei tarvitse. Isompikin lapsi voi tarvita pienen halit­te­lu­hetken vaikka pukemisen ohessa.

Minna Hotokka

Lue lisää erityis­herk­kyy­destä Heli Heiskasen teoksesta Herkkyyden voima – Opas omannä­köiseen elämään.