Erityisherkkä lapsi kokee kaiken syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Varhaiskasvattajana voit auttaa lasta kääntämään herkkyytensä voimavaraksi.

 

 

Lapsi ei tah­toisi valita nal­len ja tii­ke­rin väliltä, koska laa­tik­koon jää­välle lelulle voi tulla paha mieli.

Aikuisen kanssa jutel­les­saan sama tenava poh­tii maa­il­man menoa kuin iso ihmi­nen. Seuraavassa het­kessä hän par­kuu loh­dut­to­masti, koska aja­tus pihalle siir­ty­mi­sestä tun­tuu hänestä kestämättömältä.

Onko sinun­kin ryh­mäs­säsi lapsi, joka kokee kai­ken syvem­min ja koko­nais­val­tai­sem­min kuin muut? Tämä on toden­nä­köistä, sillä 15–20 pro­sent­tia ihmi­sistä on erityisherkkiä.

Erityisherkkyys on syn­nyn­näistä her­mo­jär­jes­tel­män herk­kyyttä, joka ilme­nee kehossa ja mielessä.

– Kyse ei ole sai­rau­desta tai diag­noo­sista vaan täy­sin nor­maa­lista omi­nai­suu­desta, pai­not­taa herk­kyy­teen pereh­ty­nyt psy­ko­logi ja kou­lut­taja Heli Heiskanen.

Suomalaisessa kult­tuu­rissa herk­kyyttä on perin­tei­sesti pidetty heik­kou­tena ja tur­hana arkai­luna. Psykologin mie­lestä täl­lai­nen ajat­te­lu­tapa jou­taisi jo romu­kop­paan, sillä herk­kyy­dessä on pal­jon hyvää.

– Erityisherkän tunne- ja ais­ti­ko­ke­muk­set ovat usein voi­mak­kaam­pia kuin muilla. Herkkyys voi ilmetä esi­mer­kiksi syväl­li­syy­tenä, tark­koina havain­toina, empaat­ti­suu­tena, tun­nol­li­suu­tena ja luo­vuu­tena, Heiskanen kuvaa.

Ehkäise ylivirittyminen

Varhaiskasvattajien on tär­keää ymmär­tää eri­tyis­herk­kyyttä, sillä ilmiö vai­kut­taa ryh­mä­kas­va­tuk­sessa moniin asioihin.

Herkkä lapsi kuor­mit­tuu muita nopeam­min melusta, jat­ku­vasta sosi­aa­li­suu­desta ja uusista tilan­teista. Myös kii­reessä myk­ky­rään jää­nyt sukka tai suussa oudolta tun­tuva ruoka voi aidosti koe­tella lasta, jonka her­mosto ei jätä pie­niä­kään asioita huomiotta.

Jos lapsi ei pysty sää­te­le­mään koh­taa­maansa ärsy­ke­mää­rää, hänen her­mos­tonsa ajau­tuu lopulta yli­vi­rit­ty­nee­seen tilaan. Ulospäin tämä näkyy esi­mer­kiksi luk­kiu­tu­mi­sena tai raivokohtauksina.

Heiskanen neu­voo var­hais­kas­vat­ta­jia ehkäi­se­mään yli­vi­rit­ty­mistä jo ennalta. Fiksuinta on suun­ni­tella päi­vän struk­tuuri niin, että kai­ken­lai­set lap­set jak­sa­vat poru­kan tahdissa.

– Lapsella pitää olla välillä mah­dol­li­suus vetäy­tyä lepää­mään tai johon­kin rau­hal­li­seen tilaan, eikä tämä koske vain eri­tyis­herk­kiä. Se, mikä on hyvä eri­tyis­her­kille, on hyvä kaikille.

Tiedolle on tarvetta

Porilainen las­ten­tar­han­opet­taja Anna-Matilda Tähtinen kiin­nos­tui eri­tyis­herk­kyy­destä, kun sai her­kän lap­sen ja alkoi tun­nis­taa samoja piir­teitä myös itses­sään. Opinnäytetyössään hän pää­tyi tut­ki­maan, miten lap­sen eri­tys­herk­kyys näkyy päi­vä­ko­dissa ja kuinka työn­te­ki­jät otta­vat sen huomioon.

Opinnäytetyön kyse­lyyn vas­tan­neet päi­vä­ko­tien työn­te­ki­jät ker­toi­vat kai­paa­vansa eri­tyis­herk­kyy­destä lisää kou­lu­tusta. Tähtisen mie­lestä var­hais­kas­vat­ta­jat hyö­tyi­si­vät eni­ten kon­kreet­ti­sista neuvoista.

– Ensin on tär­keää ymmär­tää, mil­lai­sia hen­ki­lö­koh­tai­sia ja ryh­mässä toi­mi­mi­sen haas­teita eri­tyis­herk­kyys voi tuoda muka­naan. Sen jäl­keen olisi hyvä saada käy­tän­nön työ­ka­luja arjen helpottamiseen.

Alle 3‑vuotiaita opet­tava Tähtinen on huo­man­nut, että kaik­kein pie­nim­pien las­ten eri­tyistä herk­kyyttä on vielä vai­kea tun­nis­taa. Vaikka syyt lap­sen käy­tök­seen oli­si­vat hämä­rän pei­tossa, Tähtinen suo­sit­te­lee aina kun­nioit­ta­maan lap­sen yksi­löl­li­siä tarpeita.

Sanoita ja sylittele

Omasta herk­kyy­destä voi olla var­hais­kas­vat­ta­jan työssä pal­jon etua. Tähtinen ker­too tavoit­ta­vansa hel­posti tun­teita ja koke­muk­sia, joita lapsi päi­vä­ko­din ärsy­ke­tul­vassa kokee.

– Pystyn koh­taa­maan lap­sen herk­känä olen­tona, jolle on luon­teen­omaista toi­mia tie­tyllä tavalla.

Aikuista voi tur­haut­taa, jos lapsi suh­tau­tuu aina uusiin asioi­hin varau­tu­neesti. Tähtinen toi­voo var­hais­kas­vat­ta­jien muis­ta­van, että lap­sen pelko tai jän­ni­tys on todellista.

Aikuinen voi tukea lasta ennakoimalla ja lukemalla hänen tunnetilojaan.

Pelokkaalle lap­selle ei hänen mie­les­tään kan­nata pau­kaut­taa suo­raan, että nyt läh­de­tään lii­kun­ta­sa­liin. Voi olla parempi suun­nata ensin vaat­tei­den vaih­toon ja sen jäl­keen kehot­taa lasta käve­le­mään kohti salia.

Jos lapsi hätään­tyy, Tähtinen sanoit­taa tilan­teen: ”Ei hait­taa, että sua jän­nit­tää.” Sitten hän tar­joaa lap­selle syli­ään tai kät­tään: ”Mennäänkö yhdessä?”

Tarvittaessa Tähtinen ottaa hoi­det­ta­vansa kanssa etäi­syyttä huo­les­tut­ta­vaan asi­aan. Esimerkiksi vie­rai­li­joi­den musiik­kie­si­tystä voi ihan hyvin seu­rata ovensuusta.

Onnistumiset esiin

Heli Heiskasen mukaan on tär­keää, ettei aikui­nen syyl­listä lasta tur­haan. Lapselle ei pidä sanoa, että tämä on liian herkkä tai ettei johon­kin asi­aan voi rea­goida tie­tyllä tavalla.

– Se saa lap­sen tun­te­maan, että hän on vää­rän­lai­nen. Ylimääräiset häpeän koke­muk­set eivät ole hyväksi kenel­le­kään, mutta her­kim­piin ne voi­vat vai­kut­taa mah­dol­li­sesti koko loppuelämän.

Ryhmässä on tär­keää kiin­nit­tää huo­miota suvait­se­vai­suus­kas­va­tuk­seen ja tun­ne­tai­to­jen opet­ta­mi­seen. Jos kaveri yrit­tää näl­viä hel­posti kyy­ne­leh­ti­vää lasta, hänelle kan­nat­taa Anna-Matilda Tähtisen mie­lestä sanoa, että olemme eri­lai­sia ja meitä har­mit­ta­vat eri asiat.

Herkkä lapsi tar­vit­see eri­tyi­sen pal­jon onnis­tu­mi­sen koke­muk­sia, huo­maut­taa Heiskanen.

– Mitä enem­män onnis­tu­mi­sia tapah­tuu, sitä parem­min lapsi oppii luot­ta­maan itseensä ja löy­tä­mään omat kei­nonsa sel­viy­tyä ryhmässä.

Aikuinen voi tukea lasta enna­koi­malla ja luke­malla hänen tun­ne­ti­lo­jaan. Myös sään­nöl­li­sinä tois­tu­vista rutii­neista on apua.

Aina ei tarvitse suoriutua

Kun herkkä lapsi aloit­taa var­hais­kas­va­tuk­sessa, hänen tulee Tähtisen mie­lestä saada mah­dol­li­sim­man pal­jon syliä. Heiskanen vah­vis­taa, että tur­val­li­suu­den tunne heti alussa luo poh­jan luot­ta­muk­selle ja hoi­dossa viihtymiselle.

– Osa lap­sista oppii kovet­ta­maan itsensä ja peit­tä­mään tun­teensa. Se on sel­viy­ty­mis­keino, mutta ei paras mah­dol­li­nen. Itse näen työs­säni, kuinka näitä suo­ja­kuo­ria kuo­ri­taan sit­ten aikuisena.

Tähtinen tie­tää omasta koke­muk­ses­taan, että eri­tyis­herk­kyys mer­kit­see lopu­tonta itsensä hyväk­sy­mistä. Hän toi­voo, ettei yhden­kään lap­sen tar­vit­sisi pii­lot­taa todel­lista minäänsä.

– Vaikka lapsi sel­viäisi asioista itse, aina ei tar­vitse. Isompikin lapsi voi tar­vita pie­nen halit­te­lu­het­ken vaikka puke­mi­sen ohessa.

Minna Hotokka

Lue lisää eri­tyis­herk­kyy­destä Heli Heiskasen teok­sesta Herkkyyden voima – Opas oman­nä­köi­seen elämään.