Musiikissa on se hyvä puoli, että kun se osuu, se ei satu, kerrotaan Bob Marleyn sanoneen.

 

Musi­ik­ki koukut­taa ihmisen syn­tymät­tömästä vau­vas­ta muis­ti­sairaaseen vaari­in. Se rentout­taa, lohdut­taa ja vahvis­taa. Musi­ik­ki luo tun­nel­man het­keen kuin het­keen. Musi­ikin voimal­la tyhjätään pää arjen raskaud­es­ta, tai musi­ik­ki antaa oikean vireen tekemiseen ja tsemp­paa toim­i­maan.

Musi­ik­ista voi naut­tia monin tavoin. Toiset meistä ovat musi­ikin kuun­telijoi­ta, toiset tek­i­jöitä. Musi­ik­ki yhdis­tää, ja se on elämise­nalue, jota ilman ei voi olla.

Helsinkiläiselle Hel­lä Her­man­ni ja Kylmät väreet ‑yhty­een jäse­nille musi­ik­ki on elämän­tyyli. Ei työ, sil­lä yhty­een vak­i­tuiset jäsenet ovat palkkatyössä kukin tahol­laan sosi­aali-tai kult­tuuri­alal­la. Ei har­ras­tuskaan, sil­lä se on liian vähän san­ot­tu yhty­een kunnianhimoi­sen tekemisen ja haavei­den vuok­si

– Min­un iden­ti­teet­tiäni kuvaa kak­si puol­ta. Olen sosi­aalialan ammat­ti­lainen, mut­ta olen myös laula­ja ja musi­ik­in­tek­i­jä, sanoo Kaisa Nissi­nen, yhty­een laulu­solisti ja Rhodes-pianon soit­ta­ja.

Kaisa työsken­telee ohjaa­jana Rin­neko­tisäätiöl­lä kuntout­tavas­sa työ­toimin­nas­sa ja kehi­tys­vam­mais­ten työhön­val­men­nuk­ses­sa.

Vak­i­tu­inen työ­paik­ka on sik­sikin kätevää, että kokopäivä­muusikon työ free­lancer ‑poh­jal­ta on rankkaa. Leipä usein kapeaa ja toim­i­tus­var­muus katkeil­e­vaa. Sen tietää yhty­een perkus­sion­isti Petri Sämpi, jol­la koke­mus­ta free­lance-muusikon työstä takavu­osil­ta. Nyky­isin hän on rumpu­jen soiton ja bän­diopetuk­sen pää­toimi­nen opet­ta­ja Res­on­aaris­sa.

– Res­on­aari on eri­ty­is­ryh­mille suun­nat­tu musi­ikkik­oulu ja eri­ty­is­musi­ikkikas­vatuk­sen asiantun­ti­jakeskus. Musi­ikin ja sosi­aalialan ammat­ti­lais­ten sulau­tunut yhdis­telmä, Sämpi ker­too.

Töiden jälkeen levyn tekoon

Hel­lä Her­man­ni ja Kylmät väreet on vuon­na 2011 perustet­tu yhtye, joka soit­taa musi­ikkile­hti Rum­ban sanoin urbaa­nia folkia. Suomenkieliset lyri­ikat ovat pelk­istet­tyjä ja tun­nel­moivia. Musi­ik­ki on muka­van van­hah­tavaa, mut­ta silti mod­er­nia. Kaupunki­maista, mut­ta syvem­min koet­tuna kuuli­ja löytää kesäisen maalais­maise­man.

Biisien poh­ja-aihiot ja sanat syn­tyvät pitkälle Jani Her­manssonin mieliku­vista ja tun­nelmista.

– Tun­nus­tan. Olen nai­ivi roman­tikko. Min­ul­la oli lap­su­udessa paljon ideoita elokuva­käsikirjoituksista, ja niitä olen ottanut bii­sei­himme. Sovi­tustyön teemme yhdessä, ja jokainen instru­ment­ti tuo oman vah­van osuuten­sa lop­putu­lok­seen.

Mar­rasku­un lopus­sa julk­istet­ti­in yhty­een ensim­mäi­nen pitkä­soit­tolevy Kesäyön asfalt­ti Rapu Records ‑levy-yhtiön kanssa. Levy äänitet­ti­in idyl­lisessä Kylälah­den kar­tanos­sa vuo­den 2015 syksyl­lä pari­na viikon­lop­puna ja jokunen iltakin han­kkeeseen kului.

– Olemme tyy­tyväisiä lop­putu­lok­seen. Levyn kap­palei­ta ei ole tuotet­tu liikaa, vaan niis­sä kuu­luu meille omi­nainen orgaa­ni­nen tyyli ja liveääni­tyk­sen hen­ki: ei millin tarkkaa, vaan elävää ja hen­git­tävää musi­ikkia, Jani Her­mans­son kuvaa.

Yhty­een jäseniä yhdis­tää pait­si into­hi­moinen suhde musi­ikki­in myös se, että kaikil­la vak­i­tu­isil­la jäse­nil­lä on sosiono­mi (AMK) ‑koulu­tus. Useim­mil­la vielä Lau­rea ammat­tiko­rkeak­oulus­ta.

– Olen ollut musi­ikin paris­sa 10-vuo­ti­aas­ta läh­tien. Soitel­lut ja tehnyt biise­jä mies-ja-kitara-asen­teel­la. Olin akti­ivi­urheil­i­ja pitkälle yli 25-vuo­ti­aak­si, kun lopetin urheilun ja elämään tuli tilaa musi­ikille, ker­too Her­mans­son.

– Olin jo pitkään ajatel­lut, että oma bän­di on saata­va. Kun Lau­re­as­sa tapasin samoin ajat­tele­via ihmisiä, toive alkoi konkreti­soitua. Ensim­mäiset keikkamme teimme hää­muusikkoina, muis­telee Her­mans­son.

Musi­ikkipi­ir­it eivät ole suuren suuret, joten tut­tu­jen kaut­ta löy­tyivät muut jäsenet. Kaisa oli käynyt bändin keikoil­la, ja halusi liit­tyä mukaan.

– Meistäkin Kaisa näyt­ti juuri sel­l­aiselta, että hän sopii mei­dän bändi­in, sanoo Her­mansson.

Jani Her­manssonin, Kaisa Nis­sisen ja Petri Sämpin lisäk­si yhty­een vak­i­tuiset jäsenet ovat Hen­rik Vitik­ka, rum­mut ja Mikko Niku­la, bas­so. Lisäk­si mukana on soolosoit­timia, kuten viulisti ja har­monikan soit­ta­ja.

Pää tyhjäksi työstä

Tämän vuo­den aikana parisenkym­men­tä keikkaa tehnyt Hel­lä Her­man­ni har­joit­telee Pitäjän­mäel­lä Helsin­gin Val­imossa. Toimis­toraken­nuk­sen kel­larik­er­rokses­sa on parin muun yhty­een kanssa jaet­tu treenikämp­pä. Ahdas ja täyn­nä soit­timia. Her­man­ni­lais­ten mukaan kuitenkin ruhti­naal­lisen suuri.

– Treen­i­ti­lat ovat kor­tilla ja kalli­ita. Aikaisem­min har­joit­te­limme ker­rostalon varas­tokanakopin kokoises­sa tilas­sa. Sil­loin oli ahdas­ta.

Yhtye treenaa ker­ran viikos­sa, keikko­jen edel­lä vähän use­am­min. Koskaan töi­den jäl­keen ei ole väsyt­tänyt niin paljon, etteikö jak­saisi tul­la paikalle. Yhty­een taiteel­lis­ten ambi­tioiden lisäk­si yhdessä tekem­i­nen ja yhteys saman henkisi­in ihmisi­in on tärkeää.

– Olisin var­masti paljon stres­saan­tuneem­pi, jos en saisi tehdä musi­ikkia ja käy­dä keikoil­la, sanoo Kaisa Nissi­nen.

– Soit­taes­sa pää tyh­je­nee töistä. Vaiku­tus on sama kuin urheil­lessa, jatkaa Her­mans­son.

Hel­lä Her­man­ni halu­aa keikkail­la mah­dol­lisim­man paljon. Mei­dän musi­ikkimme on paras­ta livenä, sanovat yhty­een jäsenet.

– Keikkailu ja live-esi­in­tymi­nen on tämän hom­man suo­la. Haaveilemme Suomen rundista, esi­in­tymi­sistä kesäfestareil­la, sanoo Mikko Niku­la.

Oma ensilevy loi uskoa tekemiseen, ja seu­raa­van levyn biisit ovat jo työn alla. Ruoka­halu kas­vaa tehdessä. Seu­raavas­ta levys­tä yhtye halu­aa tehdä vielä parem­man taiteel­lisen kokon­aisu­u­den.

– Olemme onnel­lisia musi­ikkia tehdessä, ja kiitol­lisia että saamme tehdä musi­ikkia näin, sanoo Petri Sämpi.

Hele­na Jaakko­la