Taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt jo parikymmentä vuotta. Jos taloudellisesti ahtaalle joutuneet kokevat, ettei heitä kuulla, Suomessa voidaan vielä nähdä jopa väkivaltaisuuksia, sanoo Heikki Hiilamo.

 

Helsin­gin yli­opis­ton sosi­aa­li­po­li­tii­kan pro­fes­sori Heikki Hiilamo kat­soo suo­ma­laista yhteis­kun­taa näkö­ala­pai­kalta. Hänen omaa tut­ki­musa­laansa ovat köy­hyys, syr­jäy­ty­mi­nen ja eriar­voi­suus yhteis­kun­nassa. Viime vuo­sina niissä on riit­tä­nyt tutkittavaa.

− Suomi on pysy­nyt euroop­pa­lai­sit­tain tuloe­roil­taan tasa-arvois­ten mai­den jou­kossa. Kuulumme yhä samaan kas­tiin kuin muut Pohjoismaat ja muu­ta­mat Itä-Euroopan maat, joissa talou­del­li­nen kehi­tys on ollut tasa­pai­noista. Näin on esi­mer­kiksi Tsekissä, Slovakiassa ja Sloveniassa, sanoo Hiilamo.

– Suomi on kui­ten­kin erkaan­tu­massa muista Pohjoismaista. Meillä tuloe­rot ovat kas­va­neet nopeam­min kuin naa­pu­ri­maissa, joi­hin Suomea on totuttu ver­taa­maan. Eriarvoistuminen alkoi 1990-luvulla Taloudellisen eriar­vois­tu­mi­sen juu­ret yltä­vät 1990-luvulle, lamaan, jota seu­rasi it-alan nousu, Hiilamo sanoo.

Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny.

Nokian menes­tys imi mukaansa muita it-alan yri­tyk­siä. Syntyi ammat­teja ja töitä, joista mak­set­tiin kor­keita palk­koja. Yrityksen avain­hen­ki­löt teki­vät rahaa optioilla, joita heille tarjottiin.

– Jotkut alat meni­vät eteen­päin tur­bo­vauh­dilla.  Toisilla aloilla palk­ka­taso ja kehi­tys jun­na­si­vat  pai­koil­laan. Tuloerot kas­voi­vat. Taloudellinen  eriy­ty­mi­nen lähti liik­keelle. Teollisuus ajau­tui vai­keuk­siin 2000-luvulla. Työtä alkoi siir­tyä hal­van työ­voi­man mai­hin Aasiaan ja itäi­seen Eurooppaan.

Teollisuuden hyvä­palk­kai­set mies­ten amma­tit vähe­ni­vät, kun muun muassa pape­ri­teol­li­suus sulki teh­taita. Keskiluokan ydin eli teol­li­suu­den hyvin pal­ka­tut mie­het jäi­vät vaille työtä, ja osa ajau­tui pit­kä­ai­kais­työt­tö­myy­teen. Keskiluokka alkoi kur­jis­tua, ja monet alat ja työn­te­ki­jät valui­vat kes­ki­luo­kasta alas­päin. Työvoimaa siir­tyi mata­lam­min pal­ka­tulle palvelusektorille.
– Se on uusi ilmiö Suomessa, Hiilamo kertoo.

Vuodesta 2008 läh­tien Suomi on elä­nyt uuden­laista taan­tu­man aikaa. Itse talou­den romah­duk­sesta maa toi­pui pian, mutta kasvu ei läh­te­nyt­kään liik­keelle kuten muissa Euroopan maissa.
– Vuoden 2008 jäl­keen meillä ei ole nähty talous­kas­vua. Se on suo­ma­lai­nen ongelma, eikä se enää liity Euroopan talous­krii­siin. Muut Europan maat pär­jää­vät parem­min kuin me. Sekin on uusi tilanne meille.

Myös vero­po­li­tiikka on kas­vat­ta­nut eri väes­tö­ryh­mien tuloe­roja. Pääomaverotus uudis­tui 1993. Se teki mah­dol­li­seksi muut­taa ansio­tu­loja pää­oma­tu­loiksi. Monet hyvä­tu­loi­set, esi­mer­kiksi lää­kä­rit, laki­mie­het ja kon­sul­tit, alkoi­vat kier­rät­tää tuloja yri­tys­ten kautta. Reittejä on sit­tem­min tukittu, mutta mah­dol­li­suus kas­vatti aikoi­naan tuloe­roja suuresti.

Samaan suun­taan vai­kutti se, että varal­li­suus­ve­rosta luo­vut­tiin. Taloudellista eriar­voi­suutta, köy­hyyttä ja syr­jäy­ty­mistä lisää sekin, että yhteis­kun­nan tukia on pakko lei­kata. Leikkaukset koh­dis­tu­vat nii­hin, jotka tukia saa­vat, eli kaik­kein hei­koim­massa ase­massa ole­viin suomalaisiin.

Työpaikka erottaa pärjääjät ja köyhät

Tällä haa­vaa työ erot­taa väes­tö­ryh­mät, joilla menee talou­del­li­sesti hyvin tai huo­nosti, Heikki  Hiilamo kuvaa. Pärjääjiä ovat ne, jotka ovat ”jol­la­kin lailla mukana työ­mark­ki­noilla”, vaikka palkka oli­si­kin vaatimaton.

Meillä nähdään usein, että vain palkkatyö on kunniallista työtä.

Häviäjiin kuu­lu­vat pit­kä­ai­kais­työt­tö­mät ja ne, jotka eivät pääse työ­mark­ki­noille. Ryhmään kuu­luu esi­mer­kiksi kotiäi­tejä, jotka ovat olleet vuo­sia poissa työ­mark­ki­noilta. Myös vajaa­kun­toi­silla ja vam­mai­silla on vai­keuk­sia päästä työ­hön, vaikka he pys­tyi­si­vät työtä tekemään.

– Meillä on uskottu, että kun uusi nousu alkaa ja talous taas kas­vaa, työ­paik­koja tulee. Nyt näyt­tää siltä, että niin ei toden­nä­köi­sesti käy pit­kään aikaan.

Hiilamo huo­maut­taa, että hal­li­tus voi tuki­toi­min vai­kut­taa työl­li­syy­sas­tee­seen vain vähän.
– Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny. Hiilamon mie­lestä nyt pitäisi miet­tiä uusia rat­kai­suja ihmis­ten työl­lis­tä­mi­seen ja työ­elä­män raken­tei­siin. Niin ihmi­set pää­se­vät ylös köy­hyy­destä ja syr­jäy­ty­mi­sen vaarasta.

Palkkatyö pitää kek­siä uudel­leen, hän sanoo. Jos kai­kille eri riitä perin­teistä palk­ka­työtä, pitää luoda rat­kai­suja, joilla teke­mi­nen ja tulo ulot­tu­vat myös palk­ka­työtä vailla jää­neille. Hiilamo odot­taa kiin­nos­tu­neena, mitä perus­tu­lo­ko­kei­lusta tulee. Sitä val­mis­te­leva työ­ryhmä esitti raport­tinsa edus­kun­nalle maa­lis­kuun lopussa. Sen poh­jalta edus­kunta päät­tää, mikä perus­tu­lon malli vali­taan tar­kem­paan val­mis­te­luun. Kokeilu sijoit­tuu vuo­siin 2017–18.

– Perustulo ei ole itsei­sarvo. Sen sijaan pitää miet­tiä, mitä sillä halu­taan saada aikaan. Tavoite on, että nyt syr­jäy­ty­mis­vaa­rassa ole­vat ja pit­kä­ai­kais­työt­tö­mät pää­se­vät työ­hön kiinni ja saa­vat jär­ke­vää tekemistä.
Jos perus­tulo ote­taan käyt­töön Suomessa, yhteis­kun­nan ilma­pii­rin pitää muut­tua, Hiilamo sanoo. Suomalaisten pitää miet­tiä uudel­leen, mikä on ihmi­selle kun­nial­li­nen paikka yhteis­kun­nassa ja millä eri tavoilla ihmi­nen osal­lis­tuu kun­nial­li­sesti yhteis­kun­nan rakentamiseen.

–  Moni ajat­te­lee, että ihmi­sen pitää hal­lita omaa talout­taan ja elä­määnsä ilman ulko­puo­lista apua. Se lisää työt­tö­män häpeää ja edis­tää syr­jäy­ty­mistä. Meidän pitää tar­kas­tella uudel­leen arvoja ja asenteita.

Eriarvoisuus johtaa jopa levottomuuksiin

Eriarvoisuuden kasvu Suomessa huo­les­tut­taa Heikki Hiilamoa.
– Elimme kauan talou­del­li­sesti vakaissa oloisssa, jossa kaikki sai­vat osansa hyvin­voin­nista. Nyt tilanne on muut­tu­nut dra­maat­ti­sesti. Se vai­kut­taa yhteis­kun­nan ilma­pii­riin. Keskiluokan vajoa­mi­nen ja ihmis­ten pit­kit­ty­nyt epä­toivo voi­vat hor­jut­taa yhteis­kun­nan rau­haa. Levottomuus saat­taa lisään­tyä ja natio­na­lismi nousta. Sama ilmiö näkyy monissa muissa Euroopan maissa.

Kun talous sak­kaa ja monien toi­meen­tulo vai­keu­tuu, se hei­jas­tuu maan iden­ti­teet­tiin, Hiilamo sanoo.
– Suomen kan­sal­li­selle minä­ku­valle on ollut tär­keää, että me pär­jäämme, meillä on osaa­mista ja hyvin­voin­tia. Nyt jou­dumme miet­ti­mään, mikä on mei­dän paik­kamme tässä maa­il­massa. Yhteiskunnan vakau­teen vai­kut­taa suu­resti se, miten yhteis­kun­nal­li­nen kes­kus­telu onnis­tuu, Hiilamo uskoo.

Viime aikoina myös kes­kus­telu on eriy­ty­nyt. Hiilamo viit­taa aggres­sii­vi­seen some­kir­joit­te­luun, joka koh­dis­tuu muun muassa maa­han­muut­ta­jiin ja moniar­voi­sen yhteis­kun­nan puolustajiin.
– Yhteiskunnan ylä­re­kis­teri tuo­mit­see some­kes­kus­te­lun. Se ei kui­ten­kaan näe, mil­lai­sesta tilan­teesta se kum­puaa ja mistä näkö­kul­masta some­kes­kus­te­li­jat kat­so­vat tätä yhteiskuntaa.

Somessa saattaa purkautua huoli siitä, että rahat eivät enää riitä turvalliseen elämään.

Päätöksentekijät ja yhteis­kun­nal­li­set kes­kus­te­li­jat eivät ota tosis­saan alis­tet­tu­jen ja ahdin­gossa ole­vien huo­lia, ”vaikka kaikki hei­dän mie­li­pi­teensä eivät aina ole­kaan perus­tel­tuja”, sanoo Hiilamo

− Keskustelijoita ei pidä oiko­päätä lei­mata rasis­teiksi. Sen sijaan pitää aidosti tun­nus­taa, että moni suo­ma­lai­nen on jou­tu­nut ahtaalle ja se on meille suuri yhteis­kun­nal­li­nen haaste.
− Jos tie­tyt mie­li­pi­teet mää­ri­tel­lään kiel­le­tyiksi ilman että kat­so­taan, mistä ne kum­pua­vat, se on huono asia. Jos ihmi­set koke­vat, että kes­kus­telu ei vie asioita eteen­päin, se voi pur­kau­tua  levot­to­muuk­sina ja väkivaltana.

Myös pet­ty­mys poli­tiik­kaan voi lisätä epä­va­kautta. Perussuomalaisten kan­na­tus las­kee, kun äänes­tä­jät koke­vat, ettei puo­lue ole teh­nyt, mitä on luvan­nut. Samaan aikaan luot­ta­mus koko poliit­ti­seen jär­jes­tel­mään voi alkaa hiipua.

– Suomessa ei ole ollut toi­min­ta­ky­kyistä hal­li­tusta viime vuo­sina. Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hal­li­tuk­set pys­tyi­vät teke­mään toi­mi­kausien alussa lähinnä hal­li­tus­oh­jel­maan kir­jat­tuja asioita. Sitten ne hal­vaan­tui­vat. Sipilän hal­li­tuk­sen uudis­tuk­set ovat puheen asteella. Monessa asiassa maali hää­möt­tää vielä kau­em­pana kuin hal­li­tuk­sen aloittaessa.

Jaana Laitinen