Taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt jo parikymmentä vuotta. Jos taloudellisesti ahtaalle joutuneet kokevat, ettei heitä kuulla, Suomessa voidaan vielä nähdä jopa väkivaltaisuuksia, sanoo Heikki Hiilamo.

 

Helsin­gin yliopis­ton sosi­aalipoli­ti­ikan pro­fes­sori Heik­ki Hiil­amo kat­soo suo­ma­laista yhteiskun­taa näköala­paikalta. Hänen omaa tutkimusalaansa ovat köy­hyys, syr­jäy­tymi­nen ja eri­ar­voisu­us yhteiskun­nas­sa. Viime vuosi­na niis­sä on riit­tänyt tutkit­tavaa.

− Suo­mi on pysynyt euroop­palaisit­tain tulo­eroil­taan tasa-arvois­t­en maid­en joukos­sa. Kuu­lumme yhä samaan kasti­in kuin muut Pohjo­is­maat ja muu­ta­mat Itä-Euroopan maat, jois­sa taloudelli­nen kehi­tys on ollut tas­apain­oista. Näin on esimerkik­si Tsekissä, Slo­va­ki­as­sa ja Slove­ni­as­sa, sanoo Hiil­amo.

– Suo­mi on kuitenkin erkaan­tu­mas­sa muista Pohjo­is­maista. Meil­lä tulo­erot ovat kas­va­neet nopeam­min kuin naa­puri­mais­sa, joi­hin Suomea on totut­tu ver­taa­maan. Eri­ar­vois­tu­mi­nen alkoi 1990-luvul­la Taloudel­lisen eri­ar­vois­tu­misen juuret yltävät 1990-luvulle, lamaan, jota seurasi it-alan nousu, Hiil­amo sanoo.

Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny.

Nokian men­estys imi mukaansa mui­ta it-alan yri­tyk­siä. Syn­tyi ammat­te­ja ja töitä, joista mak­set­ti­in korkei­ta palkko­ja. Yri­tyk­sen avain­henkilöt tekivät rahaa optioil­la, joi­ta heille tar­jot­ti­in.

– Jotkut alat menivät eteen­päin tur­bo­vauhdil­la.  Toisil­la aloil­la palkkata­so ja kehi­tys jun­na­si­vat  paikoil­laan. Tulo­erot kasvoivat. Taloudelli­nen  eriy­tymi­nen lähti liik­keelle. Teol­lisu­us ajau­tui vaikeuk­si­in 2000-luvul­la. Työtä alkoi siir­tyä hal­van työvoiman mai­hin Aasi­aan ja itäiseen Euroop­paan.

Teol­lisu­u­den hyvä­palkkaiset miesten ammatit vähenivät, kun muun muas­sa paperi­te­ol­lisu­us sul­ki tehtai­ta. Keskilu­okan ydin eli teol­lisu­u­den hyvin palkatut miehet jäivät vaille työtä, ja osa ajau­tui pitkäaikaistyöt­tömyy­teen. Keskilu­ok­ka alkoi kur­jis­tua, ja mon­et alat ja työn­tek­i­jät valui­v­at keskilu­okas­ta alaspäin. Työvoimaa siir­tyi mata­lam­min palkat­ulle palvelusek­to­rille.
– Se on uusi ilmiö Suomes­sa, Hiil­amo ker­too.

Vuodes­ta 2008 läh­tien Suo­mi on elänyt uuden­laista taan­tu­man aikaa. Itse talouden rom­ah­duk­ses­ta maa toipui pian, mut­ta kasvu ei läht­enytkään liik­keelle kuten muis­sa Euroopan mais­sa.
– Vuo­den 2008 jäl­keen meil­lä ei ole nähty talouskasvua. Se on suo­ma­lainen ongel­ma, eikä se enää liity Euroopan talouskri­isi­in. Muut Europan maat pär­jäävät parem­min kuin me. Sekin on uusi tilanne meille.

Myös veropoli­ti­ik­ka on kas­vat­tanut eri väestöryh­mien tulo­ero­ja. Pääo­mavero­tus uud­is­tui 1993. Se teki mah­dol­lisek­si muut­taa ansio­tu­lo­ja pääo­mat­u­loik­si. Mon­et hyvä­tu­loiset, esimerkik­si lääkärit, lakimiehet ja kon­sul­tit, alkoi­vat kier­rät­tää tulo­ja yri­tys­ten kaut­ta. Reit­te­jä on sit­tem­min tukit­tu, mut­ta mah­dol­lisu­us kas­vat­ti aikoinaan tulo­ero­ja suuresti.

Samaan suun­taan vaikut­ti se, että var­al­lisu­usveros­ta luovut­ti­in. Taloudel­lista eri­ar­voisu­ut­ta, köy­hyyt­tä ja syr­jäy­tymistä lisää sekin, että yhteiskun­nan tukia on pakko leika­ta. Leikkauk­set kohdis­tu­vat niihin, jot­ka tukia saa­vat, eli kaikkein heikoim­mas­sa ase­mas­sa ole­vi­in suo­ma­laisi­in.

Työpaikka erottaa pärjääjät ja köyhät

Täl­lä haavaa työ erot­taa väestöryh­mät, joil­la menee taloudel­lis­es­ti hyvin tai huonos­ti, Heik­ki  Hiil­amo kuvaa. Pär­jääjiä ovat ne, jot­ka ovat ”jol­lakin lail­la mukana työ­markki­noil­la”, vaik­ka palk­ka olisikin vaa­ti­ma­ton.

Meillä nähdään usein, että vain palkkatyö on kunniallista työtä.

Häviäji­in kuu­lu­vat pitkäaikaistyöt­tömät ja ne, jot­ka eivät pääse työ­markki­noille. Ryh­mään kuu­luu esimerkik­si kotiäite­jä, jot­ka ovat olleet vuosia pois­sa työ­markki­noil­ta. Myös vajaakun­toisil­la ja vam­maisil­la on vaikeuk­sia päästä työhön, vaik­ka he pysty­i­sivät työtä tekemään.

– Meil­lä on uskot­tu, että kun uusi nousu alkaa ja talous taas kas­vaa, työ­paikko­ja tulee. Nyt näyt­tää siltä, että niin ei toden­näköis­es­ti käy pitkään aikaan.

Hiil­amo huo­maut­taa, että hal­li­tus voi tuk­i­toimin vaikut­taa työl­lisyysas­teeseen vain vähän.
– Ihmer­atkaisu­ja ei ole. Jos vien­ti ja talous eivät vedä, uut­ta työtä ei syn­ny. Hiil­a­m­on mielestä nyt pitäisi miet­tiä uusia ratkaisu­ja ihmis­ten työl­listämiseen ja työelämän rak­en­teisi­in. Niin ihmiset pää­sevät ylös köy­hyy­destä ja syr­jäy­tymisen vaaras­ta.

Palkkatyö pitää kek­siä uudelleen, hän sanoo. Jos kaikille eri riitä per­in­teistä palkkatyötä, pitää luo­da ratkaisu­ja, joil­la tekem­i­nen ja tulo ulot­tuvat myös palkkatyötä vail­la jääneille. Hiil­amo odot­taa kiin­nos­tuneena, mitä perus­tu­lokokeilus­ta tulee. Sitä valmis­tel­e­va työryh­mä esit­ti raport­tin­sa eduskun­nalle maalisku­un lopus­sa. Sen poh­jal­ta eduskun­ta päät­tää, mikä perus­tu­lon malli val­i­taan tarkem­paan valmis­telu­un. Kokeilu sijoit­tuu vuosi­in 2017–18.

– Perus­tu­lo ei ole itseis­ar­vo. Sen sijaan pitää miet­tiä, mitä sil­lä halu­taan saa­da aikaan. Tavoite on, että nyt syr­jäy­tymis­vaaras­sa ole­vat ja pitkäaikaistyöt­tömät pää­sevät työhön kiin­ni ja saa­vat järkevää tekemistä.
Jos perus­tu­lo ote­taan käyt­töön Suomes­sa, yhteiskun­nan ilmapi­irin pitää muut­tua, Hiil­amo sanoo. Suo­ma­lais­ten pitää miet­tiä uudelleen, mikä on ihmiselle kun­ni­alli­nen paik­ka yhteiskun­nas­sa ja mil­lä eri tavoil­la ihmi­nen osal­lis­tuu kun­ni­al­lis­es­ti yhteiskun­nan rak­en­tamiseen.

–  Moni ajat­telee, että ihmisen pitää hal­li­ta omaa talout­taan ja elämään­sä ilman ulkop­uolista apua. Se lisää työt­tömän häpeää ja edis­tää syr­jäy­tymistä. Mei­dän pitää tarkastel­la uudelleen arvo­ja ja asen­tei­ta.

Eriarvoisuus johtaa jopa levottomuuksiin

Eri­ar­voisu­u­den kasvu Suomes­sa huolestut­taa Heik­ki Hiil­amoa.
– Elimme kauan taloudel­lis­es­ti vakaissa oloiss­sa, jos­sa kaik­ki sai­vat osansa hyv­in­voin­nista. Nyt tilanne on muut­tunut dra­maat­tis­es­ti. Se vaikut­taa yhteiskun­nan ilmapi­iri­in. Keskilu­okan vajoami­nen ja ihmis­ten pitkit­tynyt epä­toi­vo voivat hor­jut­taa yhteiskun­nan rauhaa. Lev­ot­to­muus saat­taa lisään­tyä ja nation­al­is­mi nous­ta. Sama ilmiö näkyy monis­sa muis­sa Euroopan mais­sa.

Kun talous sakkaa ja monien toimeen­tu­lo vaikeu­tuu, se hei­jas­tuu maan iden­ti­teet­ti­in, Hiil­amo sanoo.
– Suomen kansal­liselle minäku­valle on ollut tärkeää, että me pär­jäämme, meil­lä on osaamista ja hyv­in­voin­tia. Nyt joudumme miet­timään, mikä on mei­dän paikkamme tässä maail­mas­sa. Yhteiskun­nan vakau­teen vaikut­taa suuresti se, miten yhteiskun­nalli­nen keskustelu onnis­tuu, Hiil­amo uskoo.

Viime aikoina myös keskustelu on eriy­tynyt. Hiil­amo viit­taa aggres­si­iviseen somekir­joit­telu­un, joka kohdis­tuu muun muas­sa maa­han­muut­ta­ji­in ja moni­ar­voisen yhteiskun­nan puo­lus­ta­ji­in.
– Yhteiskun­nan ylärek­isteri tuomit­see somekeskustelun. Se ei kuitenkaan näe, mil­lais­es­ta tilanteesta se kumpuaa ja mis­tä näkökul­mas­ta somekeskusteli­jat katso­vat tätä yhteiskun­taa.

Somessa saattaa purkautua huoli siitä, että rahat eivät enää riitä turvalliseen elämään.

Päätök­sen­tek­i­jät ja yhteiskun­nal­liset keskusteli­jat eivät ota tosis­saan alis­tet­tu­jen ja ahdin­gos­sa ole­vien huo­lia, ”vaik­ka kaik­ki hei­dän mielip­i­teen­sä eivät aina olekaan perustel­tu­ja”, sanoo Hiil­amo

− Keskustelijoi­ta ei pidä oikopäätä leima­ta rasis­teik­si. Sen sijaan pitää aidosti tun­nus­taa, että moni suo­ma­lainen on joutunut ahtaalle ja se on meille suuri yhteiskun­nalli­nen haaste.
− Jos tietyt mielip­i­teet määritel­lään kiel­letyik­si ilman että kat­so­taan, mis­tä ne kumpua­vat, se on huono asia. Jos ihmiset koke­vat, että keskustelu ei vie asioi­ta eteen­päin, se voi purkau­tua  lev­ot­to­muuksi­na ja väki­val­tana.

Myös pet­tymys poli­ti­ikkaan voi lisätä epä­vakaut­ta. Perus­suo­ma­lais­ten kan­na­tus las­kee, kun äänestäjät koke­vat, ettei puolue ole tehnyt, mitä on luvan­nut. Samaan aikaan luot­ta­mus koko poli­it­tiseen jär­jestelmään voi alkaa hiipua.

– Suomes­sa ei ole ollut toim­intakyky­istä hal­li­tus­ta viime vuosi­na. Jyr­ki Kataisen ja Alexan­der Stub­bin hal­li­tuk­set pystyivät tekemään toimikausien alus­sa lähin­nä hal­li­tu­so­hjel­maan kir­jat­tu­ja asioi­ta. Sit­ten ne hal­vaan­tu­i­v­at. Sip­ilän hal­li­tuk­sen uud­is­tuk­set ovat puheen asteel­la. Mon­es­sa asi­as­sa maali häämöt­tää vielä kauem­pana kuin hal­li­tuk­sen aloit­taes­sa.

Jaana Laiti­nen