Talou­del­linen eriar­voisuus on lisään­tynyt jo parikym­mentä vuotta. Jos talou­del­li­sesti ahtaalle joutuneet kokevat, ettei heitä kuulla, Suomessa voidaan vielä nähdä jopa väkival­tai­suuksia, sanoo Heikki Hiilamo.

 

Helsingin yliopiston sosiaa­li­po­li­tiikan professori Heikki Hiilamo katsoo suoma­laista yhteis­kuntaa näköala­pai­kalta. Hänen omaa tutki­musa­laansa ovat köyhyys, syrjäy­ty­minen ja eriar­voisuus yhteis­kun­nassa. Viime vuosina niissä on riittänyt tutkittavaa.

− Suomi on pysynyt euroop­pa­lai­sittain tuloe­roiltaan tasa-arvoisten maiden joukossa. Kuulumme yhä samaan kastiin kuin muut Pohjoismaat ja muutamat Itä-Euroopan maat, joissa talou­del­linen kehitys on ollut tasapai­noista. Näin on esimer­kiksi Tsekissä, Slova­kiassa ja Slove­niassa, sanoo Hiilamo.

– Suomi on kuitenkin erkaan­tu­massa muista Pohjois­maista. Meillä tuloerot ovat kasvaneet nopeammin kuin naapu­ri­maissa, joihin Suomea on totuttu vertaamaan. Eriar­vois­tu­minen alkoi 1990-luvulla Talou­del­lisen eriar­vois­tu­misen juuret yltävät 1990-luvulle, lamaan, jota seurasi it-alan nousu, Hiilamo sanoo.

Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny.

Nokian menestys imi mukaansa muita it-alan yrityksiä. Syntyi ammatteja ja töitä, joista maksettiin korkeita palkkoja. Yrityksen avain­hen­kilöt tekivät rahaa optioilla, joita heille tarjottiin.

– Jotkut alat menivät eteenpäin turbo­vauh­dilla.  Toisilla aloilla palkkataso ja kehitys junna­sivat  paikoillaan. Tuloerot kasvoivat. Talou­del­linen  eriyty­minen lähti liikkeelle. Teollisuus ajautui vaikeuksiin 2000-luvulla. Työtä alkoi siirtyä halvan työvoiman maihin Aasiaan ja itäiseen Eurooppaan.

Teolli­suuden hyväpalk­kaiset miesten ammatit vähenivät, kun muun muassa paperi­teol­lisuus sulki tehtaita. Keski­luokan ydin eli teolli­suuden hyvin palkatut miehet jäivät vaille työtä, ja osa ajautui pitkä­ai­kais­työt­tö­myyteen. Keski­luokka alkoi kurjistua, ja monet alat ja työnte­kijät valuivat keski­luo­kasta alaspäin. Työvoimaa siirtyi matalammin palka­tulle palvelusektorille.
– Se on uusi ilmiö Suomessa, Hiilamo kertoo.

Vuodesta 2008 lähtien Suomi on elänyt uuden­laista taantuman aikaa. Itse talouden romah­duk­sesta maa toipui pian, mutta kasvu ei lähte­nytkään liikkeelle kuten muissa Euroopan maissa.
– Vuoden 2008 jälkeen meillä ei ole nähty talous­kasvua. Se on suoma­lainen ongelma, eikä se enää liity Euroopan talous­kriisiin. Muut Europan maat pärjäävät paremmin kuin me. Sekin on uusi tilanne meille.

Myös veropo­li­tiikka on kasvat­tanut eri väestö­ryhmien tuloeroja. Pääoma­ve­rotus uudistui 1993. Se teki mahdol­li­seksi muuttaa ansio­tuloja pääoma­tu­loiksi. Monet hyvätu­loiset, esimer­kiksi lääkärit, lakimiehet ja konsultit, alkoivat kierrättää tuloja yritysten kautta. Reittejä on sittemmin tukittu, mutta mahdol­lisuus kasvatti aikoinaan tuloeroja suuresti.

Samaan suuntaan vaikutti se, että varal­li­suus­ve­rosta luovuttiin. Talou­del­lista eriar­voi­suutta, köyhyyttä ja syrjäy­ty­mistä lisää sekin, että yhteis­kunnan tukia on pakko leikata. Leikkaukset kohdis­tuvat niihin, jotka tukia saavat, eli kaikkein heikoim­massa asemassa oleviin suomalaisiin.

Työpaikka erottaa pärjääjät ja köyhät

Tällä haavaa työ erottaa väestö­ryhmät, joilla menee talou­del­li­sesti hyvin tai huonosti, Heikki  Hiilamo kuvaa. Pärjääjiä ovat ne, jotka ovat ”jollakin lailla mukana työmark­ki­noilla”, vaikka palkka olisikin vaatimaton.

Meillä nähdään usein, että vain palkkatyö on kunniallista työtä.

Häviäjiin kuuluvat pitkä­ai­kais­työt­tömät ja ne, jotka eivät pääse työmark­ki­noille. Ryhmään kuuluu esimer­kiksi kotiäitejä, jotka ovat olleet vuosia poissa työmark­ki­noilta. Myös vajaa­kun­toi­silla ja vammai­silla on vaikeuksia päästä työhön, vaikka he pystyi­sivät työtä tekemään.

– Meillä on uskottu, että kun uusi nousu alkaa ja talous taas kasvaa, työpaikkoja tulee. Nyt näyttää siltä, että niin ei toden­nä­köi­sesti käy pitkään aikaan.

Hiilamo huomauttaa, että hallitus voi tukitoimin vaikuttaa työlli­syy­sas­teeseen vain vähän.
– Ihmerat­kaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny. Hiilamon mielestä nyt pitäisi miettiä uusia ratkaisuja ihmisten työllis­tä­miseen ja työelämän raken­teisiin. Niin ihmiset pääsevät ylös köyhyy­destä ja syrjäy­ty­misen vaarasta.

Palkkatyö pitää keksiä uudelleen, hän sanoo. Jos kaikille eri riitä perin­teistä palkka­työtä, pitää luoda ratkaisuja, joilla tekeminen ja tulo ulottuvat myös palkka­työtä vailla jääneille. Hiilamo odottaa kiinnos­tu­neena, mitä perus­tu­lo­ko­kei­lusta tulee. Sitä valmis­televa työryhmä esitti raport­tinsa eduskun­nalle maaliskuun lopussa. Sen pohjalta eduskunta päättää, mikä perus­tulon malli valitaan tarkempaan valmis­teluun. Kokeilu sijoittuu vuosiin 2017 – 18.

– Perustulo ei ole itsei­sarvo. Sen sijaan pitää miettiä, mitä sillä halutaan saada aikaan. Tavoite on, että nyt syrjäy­ty­mis­vaa­rassa olevat ja pitkä­ai­kais­työt­tömät pääsevät työhön kiinni ja saavat järkevää tekemistä.
Jos perustulo otetaan käyttöön Suomessa, yhteis­kunnan ilmapiirin pitää muuttua, Hiilamo sanoo. Suoma­laisten pitää miettiä uudelleen, mikä on ihmiselle kunnial­linen paikka yhteis­kun­nassa ja millä eri tavoilla ihminen osallistuu kunnial­li­sesti yhteis­kunnan rakentamiseen.

–  Moni ajattelee, että ihmisen pitää hallita omaa talouttaan ja elämäänsä ilman ulkopuo­lista apua. Se lisää työttömän häpeää ja edistää syrjäy­ty­mistä. Meidän pitää tarkas­tella uudelleen arvoja ja asenteita.

Eriar­voisuus johtaa jopa levottomuuksiin

Eriar­voi­suuden kasvu Suomessa huoles­tuttaa Heikki Hiilamoa.
– Elimme kauan talou­del­li­sesti vakaissa oloisssa, jossa kaikki saivat osansa hyvin­voin­nista. Nyt tilanne on muuttunut dramaat­ti­sesti. Se vaikuttaa yhteis­kunnan ilmapiiriin. Keski­luokan vajoa­minen ja ihmisten pitkit­tynyt epätoivo voivat horjuttaa yhteis­kunnan rauhaa. Levot­tomuus saattaa lisääntyä ja natio­na­lismi nousta. Sama ilmiö näkyy monissa muissa Euroopan maissa.

Kun talous sakkaa ja monien toimeentulo vaikeutuu, se heijastuu maan identi­teettiin, Hiilamo sanoo.
– Suomen kansal­li­selle minäku­valle on ollut tärkeää, että me pärjäämme, meillä on osaamista ja hyvin­vointia. Nyt joudumme miettimään, mikä on meidän paikkamme tässä maail­massa. Yhteis­kunnan vakauteen vaikuttaa suuresti se, miten yhteis­kun­nal­linen keskustelu onnistuu, Hiilamo uskoo.

Viime aikoina myös keskustelu on eriytynyt. Hiilamo viittaa aggres­sii­viseen somekir­joit­teluun, joka kohdistuu muun muassa maahan­muut­tajiin ja moniar­voisen yhteis­kunnan puolustajiin.
– Yhteis­kunnan yläre­kisteri tuomitsee somekes­kus­telun. Se ei kuitenkaan näe, millai­sesta tilan­teesta se kumpuaa ja mistä näkökul­masta somekes­kus­te­lijat katsovat tätä yhteiskuntaa.

Somessa saattaa purkautua huoli siitä, että rahat eivät enää riitä turvalliseen elämään.

Päätök­sen­te­kijät ja yhteis­kun­nal­liset keskus­te­lijat eivät ota tosissaan alistet­tujen ja ahdin­gossa olevien huolia, ”vaikka kaikki heidän mieli­pi­teensä eivät aina olekaan perus­teltuja”, sanoo Hiilamo

− Keskus­te­li­joita ei pidä oikopäätä leimata rasis­teiksi. Sen sijaan pitää aidosti tunnustaa, että moni suoma­lainen on joutunut ahtaalle ja se on meille suuri yhteis­kun­nal­linen haaste.
− Jos tietyt mieli­piteet määri­tellään kielle­tyiksi ilman että katsotaan, mistä ne kumpuavat, se on huono asia. Jos ihmiset kokevat, että keskustelu ei vie asioita eteenpäin, se voi purkautua  levot­to­muuksina ja väkivaltana.

Myös pettymys politiikkaan voi lisätä epäva­kautta. Perus­suo­ma­laisten kannatus laskee, kun äänes­täjät kokevat, ettei puolue ole tehnyt, mitä on luvannut. Samaan aikaan luottamus koko poliit­tiseen järjes­telmään voi alkaa hiipua.

– Suomessa ei ole ollut toimin­ta­ky­kyistä halli­tusta viime vuosina. Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin halli­tukset pystyivät tekemään toimi­kausien alussa lähinnä halli­tus­oh­jelmaan kirjattuja asioita. Sitten ne halvaan­tuivat. Sipilän halli­tuksen uudis­tukset ovat puheen asteella. Monessa asiassa maali häämöttää vielä kauempana kuin halli­tuksen aloittaessa.

Jaana Laitinen