Taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt jo parikymmentä vuotta. Jos taloudellisesti ahtaalle joutuneet kokevat, ettei heitä kuulla, Suomessa voidaan vielä nähdä jopa väkivaltaisuuksia, sanoo Heikki Hiilamo.

 

Helsin­gin yli­opis­ton sosi­aa­li­po­li­tii­kan pro­fes­sori Heikki Hii­lamo kat­soo suo­ma­laista yhteis­kun­taa näkö­ala­pai­kalta. Hänen omaa tut­ki­musa­laansa ovat köy­hyys, syr­jäy­ty­mi­nen ja eriar­voi­suus yhteis­kun­nassa. Viime vuo­sina niissä on riit­tä­nyt tut­kit­ta­vaa.

− Suomi on pysy­nyt euroop­pa­lai­sit­tain tuloe­roil­taan tasa-arvois­ten mai­den jou­kossa. Kuu­lumme yhä samaan kas­tiin kuin muut Poh­jois­maat ja muu­ta­mat Itä-Euroo­pan maat, joissa talou­del­li­nen kehi­tys on ollut tasa­pai­noista. Näin on esi­mer­kiksi Tse­kissä, Slo­va­kiassa ja Slo­ve­niassa, sanoo Hii­lamo.

– Suomi on kui­ten­kin erkaan­tu­massa muista Poh­jois­maista. Meillä tuloe­rot ovat kas­va­neet nopeam­min kuin naa­pu­ri­maissa, joi­hin Suo­mea on totuttu ver­taa­maan. Eriar­vois­tu­mi­nen alkoi 1990-luvulla Talou­del­li­sen eriar­vois­tu­mi­sen juu­ret yltä­vät 1990-luvulle, lamaan, jota seu­rasi it-alan nousu, Hii­lamo sanoo.

Ihmeratkaisuja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny.

Nokian menes­tys imi mukaansa muita it-alan yri­tyk­siä. Syn­tyi ammat­teja ja töitä, joista mak­set­tiin kor­keita palk­koja. Yri­tyk­sen avain­hen­ki­löt teki­vät rahaa optioilla, joita heille tar­jot­tiin.

– Jot­kut alat meni­vät eteen­päin tur­bo­vauh­dilla.  Toi­silla aloilla palk­ka­taso ja kehi­tys jun­na­si­vat  pai­koil­laan. Tuloe­rot kas­voi­vat. Talou­del­li­nen  eriy­ty­mi­nen lähti liik­keelle. Teol­li­suus ajau­tui vai­keuk­siin 2000-luvulla. Työtä alkoi siir­tyä hal­van työ­voi­man mai­hin Aasi­aan ja itäi­seen Euroop­paan.

Teol­li­suu­den hyvä­palk­kai­set mies­ten amma­tit vähe­ni­vät, kun muun muassa pape­ri­teol­li­suus sulki teh­taita. Kes­ki­luo­kan ydin eli teol­li­suu­den hyvin pal­ka­tut mie­het jäi­vät vaille työtä, ja osa ajau­tui pit­kä­ai­kais­työt­tö­myy­teen. Kes­ki­luokka alkoi kur­jis­tua, ja monet alat ja työn­te­ki­jät valui­vat kes­ki­luo­kasta alas­päin. Työ­voi­maa siir­tyi mata­lam­min pal­ka­tulle pal­ve­lusek­to­rille.
– Se on uusi ilmiö Suo­messa, Hii­lamo ker­too.

Vuo­desta 2008 läh­tien Suomi on elä­nyt uuden­laista taan­tu­man aikaa. Itse talou­den romah­duk­sesta maa toi­pui pian, mutta kasvu ei läh­te­nyt­kään liik­keelle kuten muissa Euroo­pan maissa.
– Vuo­den 2008 jäl­keen meillä ei ole nähty talous­kas­vua. Se on suo­ma­lai­nen ongelma, eikä se enää liity Euroo­pan talous­krii­siin. Muut Euro­pan maat pär­jää­vät parem­min kuin me. Sekin on uusi tilanne meille.

Myös vero­po­li­tiikka on kas­vat­ta­nut eri väes­tö­ryh­mien tuloe­roja. Pää­oma­ve­ro­tus uudis­tui 1993. Se teki mah­dol­li­seksi muut­taa ansio­tu­loja pää­oma­tu­loiksi. Monet hyvä­tu­loi­set, esi­mer­kiksi lää­kä­rit, laki­mie­het ja kon­sul­tit, alkoi­vat kier­rät­tää tuloja yri­tys­ten kautta. Reit­tejä on sit­tem­min tukittu, mutta mah­dol­li­suus kas­vatti aikoi­naan tuloe­roja suu­resti.

Samaan suun­taan vai­kutti se, että varal­li­suus­ve­rosta luo­vut­tiin. Talou­del­lista eriar­voi­suutta, köy­hyyttä ja syr­jäy­ty­mistä lisää sekin, että yhteis­kun­nan tukia on pakko lei­kata. Leik­kauk­set koh­dis­tu­vat nii­hin, jotka tukia saa­vat, eli kaik­kein hei­koim­massa ase­massa ole­viin suo­ma­lai­siin.

Työpaikka erottaa pärjääjät ja köyhät

Tällä haa­vaa työ erot­taa väes­tö­ryh­mät, joilla menee talou­del­li­sesti hyvin tai huo­nosti, Heikki  Hii­lamo kuvaa. Pär­jää­jiä ovat ne, jotka ovat ”jol­la­kin lailla mukana työ­mark­ki­noilla”, vaikka palkka oli­si­kin vaa­ti­ma­ton.

Meillä nähdään usein, että vain palkkatyö on kunniallista työtä.

Häviä­jiin kuu­lu­vat pit­kä­ai­kais­työt­tö­mät ja ne, jotka eivät pääse työ­mark­ki­noille. Ryh­mään kuu­luu esi­mer­kiksi kotiäi­tejä, jotka ovat olleet vuo­sia poissa työ­mark­ki­noilta. Myös vajaa­kun­toi­silla ja vam­mai­silla on vai­keuk­sia päästä työ­hön, vaikka he pys­tyi­si­vät työtä teke­mään.

– Meillä on uskottu, että kun uusi nousu alkaa ja talous taas kas­vaa, työ­paik­koja tulee. Nyt näyt­tää siltä, että niin ei toden­nä­köi­sesti käy pit­kään aikaan.

Hii­lamo huo­maut­taa, että hal­li­tus voi tuki­toi­min vai­kut­taa työl­li­syy­sas­tee­seen vain vähän.
– Ihme­rat­kai­suja ei ole. Jos vienti ja talous eivät vedä, uutta työtä ei synny. Hii­la­mon mie­lestä nyt pitäisi miet­tiä uusia rat­kai­suja ihmis­ten työl­lis­tä­mi­seen ja työ­elä­män raken­tei­siin. Niin ihmi­set pää­se­vät ylös köy­hyy­destä ja syr­jäy­ty­mi­sen vaa­rasta.

Palk­ka­työ pitää kek­siä uudel­leen, hän sanoo. Jos kai­kille eri riitä perin­teistä palk­ka­työtä, pitää luoda rat­kai­suja, joilla teke­mi­nen ja tulo ulot­tu­vat myös palk­ka­työtä vailla jää­neille. Hii­lamo odot­taa kiin­nos­tu­neena, mitä perus­tu­lo­ko­kei­lusta tulee. Sitä val­mis­te­leva työ­ryhmä esitti raport­tinsa edus­kun­nalle maa­lis­kuun lopussa. Sen poh­jalta edus­kunta päät­tää, mikä perus­tu­lon malli vali­taan tar­kem­paan val­mis­te­luun. Kokeilu sijoit­tuu vuo­siin 2017–18.

– Perus­tulo ei ole itsei­sarvo. Sen sijaan pitää miet­tiä, mitä sillä halu­taan saada aikaan. Tavoite on, että nyt syr­jäy­ty­mis­vaa­rassa ole­vat ja pit­kä­ai­kais­työt­tö­mät pää­se­vät työ­hön kiinni ja saa­vat jär­ke­vää teke­mistä.
Jos perus­tulo ote­taan käyt­töön Suo­messa, yhteis­kun­nan ilma­pii­rin pitää muut­tua, Hii­lamo sanoo. Suo­ma­lais­ten pitää miet­tiä uudel­leen, mikä on ihmi­selle kun­nial­li­nen paikka yhteis­kun­nassa ja millä eri tavoilla ihmi­nen osal­lis­tuu kun­nial­li­sesti yhteis­kun­nan raken­ta­mi­seen.

–  Moni ajat­te­lee, että ihmi­sen pitää hal­lita omaa talout­taan ja elä­määnsä ilman ulko­puo­lista apua. Se lisää työt­tö­män häpeää ja edis­tää syr­jäy­ty­mistä. Mei­dän pitää tar­kas­tella uudel­leen arvoja ja asen­teita.

Eriarvoisuus johtaa jopa levottomuuksiin

Eriar­voi­suu­den kasvu Suo­messa huo­les­tut­taa Heikki Hii­la­moa.
– Elimme kauan talou­del­li­sesti vakaissa oloisssa, jossa kaikki sai­vat osansa hyvin­voin­nista. Nyt tilanne on muut­tu­nut dra­maat­ti­sesti. Se vai­kut­taa yhteis­kun­nan ilma­pii­riin. Kes­ki­luo­kan vajoa­mi­nen ja ihmis­ten pit­kit­ty­nyt epä­toivo voi­vat hor­jut­taa yhteis­kun­nan rau­haa. Levot­to­muus saat­taa lisään­tyä ja natio­na­lismi nousta. Sama ilmiö näkyy monissa muissa Euroo­pan maissa.

Kun talous sak­kaa ja monien toi­meen­tulo vai­keu­tuu, se hei­jas­tuu maan iden­ti­teet­tiin, Hii­lamo sanoo.
– Suo­men kan­sal­li­selle minä­ku­valle on ollut tär­keää, että me pär­jäämme, meillä on osaa­mista ja hyvin­voin­tia. Nyt jou­dumme miet­ti­mään, mikä on mei­dän paik­kamme tässä maa­il­massa. Yhteis­kun­nan vakau­teen vai­kut­taa suu­resti se, miten yhteis­kun­nal­li­nen kes­kus­telu onnis­tuu, Hii­lamo uskoo.

Viime aikoina myös kes­kus­telu on eriy­ty­nyt. Hii­lamo viit­taa aggres­sii­vi­seen some­kir­joit­te­luun, joka koh­dis­tuu muun muassa maa­han­muut­ta­jiin ja moniar­voi­sen yhteis­kun­nan puo­lus­ta­jiin.
– Yhteis­kun­nan ylä­re­kis­teri tuo­mit­see some­kes­kus­te­lun. Se ei kui­ten­kaan näe, mil­lai­sesta tilan­teesta se kum­puaa ja mistä näkö­kul­masta some­kes­kus­te­li­jat kat­so­vat tätä yhteis­kun­taa.

Somessa saattaa purkautua huoli siitä, että rahat eivät enää riitä turvalliseen elämään.

Pää­tök­sen­te­ki­jät ja yhteis­kun­nal­li­set kes­kus­te­li­jat eivät ota tosis­saan alis­tet­tu­jen ja ahdin­gossa ole­vien huo­lia, ”vaikka kaikki hei­dän mie­li­pi­teensä eivät aina ole­kaan perus­tel­tuja”, sanoo Hii­lamo

− Kes­kus­te­li­joita ei pidä oiko­päätä lei­mata rasis­teiksi. Sen sijaan pitää aidosti tun­nus­taa, että moni suo­ma­lai­nen on jou­tu­nut ahtaalle ja se on meille suuri yhteis­kun­nal­li­nen haaste.
− Jos tie­tyt mie­li­pi­teet mää­ri­tel­lään kiel­le­tyiksi ilman että kat­so­taan, mistä ne kum­pua­vat, se on huono asia. Jos ihmi­set koke­vat, että kes­kus­telu ei vie asioita eteen­päin, se voi pur­kau­tua  levot­to­muuk­sina ja väki­val­tana.

Myös pet­ty­mys poli­tiik­kaan voi lisätä epä­va­kautta. Perus­suo­ma­lais­ten kan­na­tus las­kee, kun äänes­tä­jät koke­vat, ettei puo­lue ole teh­nyt, mitä on luvan­nut. Samaan aikaan luot­ta­mus koko poliit­ti­seen jär­jes­tel­mään voi alkaa hii­pua.

– Suo­messa ei ole ollut toi­min­ta­ky­kyistä hal­li­tusta viime vuo­sina. Jyrki Katai­sen ja Alexan­der Stub­bin hal­li­tuk­set pys­tyi­vät teke­mään toi­mi­kausien alussa lähinnä hal­li­tus­oh­jel­maan kir­jat­tuja asioita. Sit­ten ne hal­vaan­tui­vat. Sipi­län hal­li­tuk­sen uudis­tuk­set ovat puheen asteella. Monessa asiassa maali hää­möt­tää vielä kau­em­pana kuin hal­li­tuk­sen aloit­taessa.

Jaana Lai­ti­nen