Koskettamisessa ei saisi kitsastella. Runsas hellittely auttaa lasta oppimaan ja rakentamaan minäkuvaansa, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

 

Pörrö­te­täänkö teillä hiuk­sia ohi­men­nen? Rutis­te­taanko muu­ten­kin kuin loh­du­tuk­seksi? Run­sas halailu ja sylit­tely kan­nat­taa, sillä se edis­tää lap­sen kehi­tystä. Mitä pie­nempi lapsi on, sitä enem­män hän tar­vit­see lähei­syy­den koke­muk­sia, sanoo las­tenp­sy­kiatri Jukka Mäkelä Ter­vey­den ja hyvin­voin­nin lai­tok­selta (THL).
Toista ihmistä kos­ket­ta­malla saa aikaan pal­jon hyvää. Kos­ke­tus on kai­kista vuo­ro­vai­ku­tuk­sen muo­doista alku­kan­tai­sin. Se puhut­te­lee sil­loin­kin, kun sanat tai eleet eivät riitä. Mikä hie­nointa, hellä kos­ke­tus lie­vit­tää stres­siä ja alen­taa veren­pai­netta. Sili­tellä kan­nat­taa myös pipiä puhal­taessa, sillä tut­ki­jat ovat toden­neet kos­ke­tuk­sen lie­vit­tä­vän kipua.

Voimaa ihmisenä olemiseen

Kos­ke­tus kul­kee aivoi­hin sekä pin­nal­li­sia että syviä ais­ti­ka­na­via pit­kin. Pin­ta­tunto saa ihmi­sen vireäksi ja tie­toi­seksi siitä, että joku tai jokin tuli hyvin lähelle. Syvä­tun­tona kul­keva lem­peä kos­ke­tus vies­tit­tää: haluan olla kans­sasi ja tah­don sinulle hyvää. Yksi kos­ke­tuk­sen tär­keim­mistä teh­tä­vistä onkin kyt­keä lapsi yhtey­teen tois­ten ihmis­ten kanssa.
– Tämä yhteys on hen­gissä säi­ly­mi­sen ja kehi­tyk­sen kan­nalta kes­keistä, Mäkelä sanoo.
Kos­ke­tus aut­taa lasta raken­ta­maan koke­musta itses­tään.

Lapsille on tärkeää opettaa, että kaikkea kosketusta ei tarvitse suvaita eikä toisia ihmisiä saa koskea mihin tahansa.

Minä­kuva muo­dos­tuu käsi­tyk­sestä, mil­lai­nen minä olen ja mil­lai­nen on suh­teeni ympä­röi­vään maa­il­maan. Minuus kehit­tyy koko elä­män ajan, kun ihmi­nen saa muilta palau­tetta ole­muk­ses­taan ja toi­min­nas­taan. Syvä­tun­toais­ti­mus välit­tyy aivoissa nii­hin kes­kuk­siin, jotka kokoa­vat minä­ku­vaa ja kuvaa itsestä suh­teessa toi­siin. Hellä kos­ke­tus siis ker­too lap­selle: olet hyvä ja sinua rakas­te­taan.

Myön­tei­sestä vies­tistä seu­raa mie­li­hy­vän tunne, joka tukee oppi­mista ja kehit­ty­mistä.
– Kun on hyvä olla, pys­tyy luo­vuu­teen, oppi­mi­seen ja sosi­aa­li­suu­teen. Kos­ke­tus on voi­ma­vara mihin tahansa, Mäkelä tii­vis­tää.

Ei palkinto, vaan perustila

Vielä Mäke­län lap­suu­dessa oli taval­lista aja­tella, että lap­sen halaa­mi­nen on tur­haa hem­mot­te­lua ja tekee hänestä hei­kon. Tämän ole­tuk­sen tiede on sit­tem­min kumon­nut.

– Tut­ki­mus näyt­tää hyvin yksi­se­lit­tei­sesti, että run­sas, oikean­lai­nen lähei­syys tukee lap­sen kas­vua niin, että hän oppii pitä­mään puo­li­aan. Jos lapsi ei saa tar­vit­se­maansa kos­ke­tusta, hänestä voi kas­vaa epä­varma sosi­aa­li­sissa suh­teissa. Se voi myös lisätä ris­kiä tulla myö­hem­min vää­rin kos­ke­te­tuksi ja hyväk­si­käy­te­tyksi.

Osa vir­heel­listä käsi­tyk­sistä elää yhä. Las­tenp­sy­kiat­rin sydäntä sär­kee ajat­te­lu­malli, jonka mukaan kiu­kut­te­le­van tai surul­li­sen lap­sen pitää rau­hoit­tua ennen kuin hän pää­see syliin.
– Kos­ke­tus ei ole pal­kinto vaan perus­tila. Lap­selta ei kos­kaan saisi evätä halaa­mista tai kos­ke­tusta.

Rajojen opettamisessa voi käyttää apuna leikkejä ja THL:n julkaisemaa Turvataitoja lapsille -opasta.

Mäke­län mie­lestä suo­ma­lai­set kes­kit­ty­vät lii­kaa sii­hen, mikä on lap­selta tuh­maa tai kilt­tiä käy­töstä.
– Lap­set toi­mi­vat usein halu­ten hyvää, mutta he eivät pysty sää­te­le­mään omaa kiih­ty­mys­ta­so­aan. Sil­loin syli on hei­dän palaut­ta­mis­taan sää­te­ly­alu­eelle. Syliin otta­mi­sesta ja tilan­teen sanoit­ta­mi­sesta hyö­ty­vät myös ryh­män muut lap­set. Aivo­jen pei­laus­jär­jes­telmä tuot­taa sivus­ta­seu­raa­jille koke­muk­sen siitä, kuin he oli­si­vat itse rau­hoi­tel­ta­vana.
– Teke­mällä yhdelle tekee itse asiassa kai­kille, jotka kat­so­vat, Mäkelä kiteyt­tää.

Koskettamaan voi oppia

Arvos­tettu las­tenp­sy­kiatri tie­tää, ettei kos­ket­ta­mi­nen ole kai­kille help­poa. Hän on itse­kin oppi­nut oikean­lai­sen kos­ket­ta­mi­sen tai­don  aikui­sena omien las­tensa ja asiak­kai­densa ansiosta.
– On iha­naa, että meillä on muo­vau­tu­vat aivot. Lap­set voi­vat aut­taa myös var­hais­kas­va­tuk­sessa työs­ken­te­le­viä löy­tä­mään sel­laista, mitä ei ole itse pie­nenä koke­nut.

Var­hais­kas­vat­ta­jilla on Mäke­län mukaan kes­kei­nen rooli kos­ke­tus­kult­tuu­rin vaa­li­joina. Kun van­hem­mat eivät ole saa­ta­villa, päi­vä­ko­din työn­te­kijä tar­joaa lap­selle tur­val­li­sen kiin­ty­mys­koh­teen, jonka sylissä voi jäsen­tää ja sää­dellä tun­tei­taan. Fyy­si­set rak­kau­den osoi­tuk­set  ovat eri­tyi­sen tär­keitä alle kou­lui­käi­sille lap­sille, jotka eivät vielä kykene työs­tä­mään minä­ku­vaansa pelk­kien aja­tus­ten voi­malla.

Pelko kosketuksen väärinkäytöstä ei saa estää hyvän fyysisen kulttuurin kehittymistä.

Mäkelä kan­nus­taa var­hais­kas­vat­ta­jia halaa­maan, vaik­kei se tun­tuisi itsestä luon­te­valta. Ei tar­vitse pelätä, että lapsi pitäisi halausta teen­näi­senä ja kokisi ole­vansa vas­ten­mie­li­nen. Kun tar­koi­tus on hyvä, viesti kyllä välit­tyy lap­selle. Mäke­län mie­lestä lap­selle kan­nat­taa ker­toa avoi­mesti, jos on tot­tu­ma­ton halai­lija. Huo­noin vaih­toehto on vetäy­tyä tilan­teesta mitään selit­tä­mättä.
– Voi sanoa vaikka, että ”minua ei otettu pie­nenä syliin, joten en ole niin hyvä syliin ottaja kuin Maija”. Sanoit­ta­mi­nen aut­taa lasta ymmär­tä­mään, että ihmi­set ovat eri­lai­sia.

Hienovaraisuus vie pitkälle

On hyvä tie­dos­taa, ettei­vät kaikki lap­set­kaan samalla tavalla pidä kos­ket­ta­mi­sesta. Taus­talla voi olla eri­tyis­herk­kyyttä, jol­loin lapsi ais­tii arki­set­kin ärsyk­keet voi­mak­kaina. Kos­ke­tuk­sen vält­tely saat­taa ker­toa myös siitä, että lapsi on aiem­min koke­nut satut­ta­vaa kos­ke­tusta.  Var­hais­kas­va­tuk­sen teh­tävä on Mäke­län mukaan etsiä se kohta, jossa lapsi voi kokea mie­li­hy­vää ja yhteyttä toi­siin ikä­vistä koke­muk­sis­taan huo­li­matta.

– On hyvä etsiä mini­mi­raja, joka lap­sen on helppo ottaa vas­taan, ja kul­kea sitä pit­kin. Työn­te­kijä voi esi­mer­kiksi las­kea käden pie­neksi het­keksi lap­sen olka­päälle tai silit­tää ohi­men­nen hiuk­sia. Jos lapsi vas­tus­te­lee, reak­tio kan­nat­taa pukea sanoiksi: ”Etkö tykän­nyt­kään tästä?”

Minna Kur­vi­nen