Kosket­ta­mi­sessa ei saisi kitsas­tella. Runsas hellittely auttaa lasta oppimaan ja raken­tamaan minäku­vaansa, sanoo lastenp­sy­kiatri Jukka Mäkelä.

 

Pörröte­täänkö teillä hiuksia ohimennen? Rutis­te­taanko muutenkin kuin lohdu­tuk­seksi? Runsas halailu ja sylittely kannattaa, sillä se edistää lapsen kehitystä. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee lähei­syyden kokemuksia, sanoo lastenp­sy­kiatri Jukka Mäkelä Terveyden ja hyvin­voinnin laitok­selta (THL).
Toista ihmistä kosket­ta­malla saa aikaan paljon hyvää. Kosketus on kaikista vuoro­vai­ku­tuksen muodoista alkukan­taisin. Se puhut­telee silloinkin, kun sanat tai eleet eivät riitä. Mikä hienointa, hellä kosketus lievittää stressiä ja alentaa veren­pai­netta. Silitellä kannattaa myös pipiä puhal­taessa, sillä tutkijat ovat todenneet koske­tuksen lievit­tävän kipua.

Voimaa ihmisenä olemiseen

Kosketus kulkee aivoihin sekä pinnal­lisia että syviä aisti­ka­navia pitkin. Pinta­tunto saa ihmisen vireäksi ja tietoi­seksi siitä, että joku tai jokin tuli hyvin lähelle. Syvätuntona kulkeva lempeä kosketus viestittää: haluan olla kanssasi ja tahdon sinulle hyvää. Yksi koske­tuksen tärkeim­mistä tehtä­vistä onkin kytkeä lapsi yhteyteen toisten ihmisten kanssa.
– Tämä yhteys on hengissä säily­misen ja kehityksen kannalta keskeistä, Mäkelä sanoo.
Kosketus auttaa lasta raken­tamaan kokemusta itsestään.

Lapsille on tärkeää opettaa, että kaikkea kosketusta ei tarvitse suvaita eikä toisia ihmisiä saa koskea mihin tahansa.

Minäkuva muodostuu käsityk­sestä, millainen minä olen ja millainen on suhteeni ympäröivään maailmaan. Minuus kehittyy koko elämän ajan, kun ihminen saa muilta palau­tetta olemuk­sestaan ja toimin­nastaan. Syvätun­toais­timus välittyy aivoissa niihin keskuksiin, jotka kokoavat minäkuvaa ja kuvaa itsestä suhteessa toisiin. Hellä kosketus siis kertoo lapselle: olet hyvä ja sinua rakas­tetaan.

Myöntei­sestä viestistä seuraa mieli­hyvän tunne, joka tukee oppimista ja kehit­ty­mistä.
– Kun on hyvä olla, pystyy luovuuteen, oppimiseen ja sosiaa­li­suuteen. Kosketus on voimavara mihin tahansa, Mäkelä tiivistää.

Ei palkinto, vaan perustila

Vielä Mäkelän lapsuu­dessa oli taval­lista ajatella, että lapsen halaa­minen on turhaa hemmot­telua ja tekee hänestä heikon. Tämän oletuksen tiede on sittemmin kumonnut.

– Tutkimus näyttää hyvin yksise­lit­tei­sesti, että runsas, oikean­lainen läheisyys tukee lapsen kasvua niin, että hän oppii pitämään puoliaan. Jos lapsi ei saa tarvit­se­maansa koske­tusta, hänestä voi kasvaa epävarma sosiaa­li­sissa suhteissa. Se voi myös lisätä riskiä tulla myöhemmin väärin koske­te­tuksi ja hyväk­si­käy­te­tyksi.

Osa virheel­listä käsityk­sistä elää yhä. Lastenp­sy­kiatrin sydäntä särkee ajatte­lu­malli, jonka mukaan kiukut­te­levan tai surul­lisen lapsen pitää rauhoittua ennen kuin hän pääsee syliin.
– Kosketus ei ole palkinto vaan perustila. Lapselta ei koskaan saisi evätä halaa­mista tai koske­tusta.

Rajojen opettamisessa voi käyttää apuna leikkejä ja THL:n julkaisemaa Turvataitoja lapsille -opasta.

Mäkelän mielestä suoma­laiset keskit­tyvät liikaa siihen, mikä on lapselta tuhmaa tai kilttiä käytöstä.
– Lapset toimivat usein haluten hyvää, mutta he eivät pysty sääte­lemään omaa kiihty­mys­ta­soaan. Silloin syli on heidän palaut­ta­mistaan sääte­ly­alu­eelle. Syliin ottami­sesta ja tilanteen sanoit­ta­mi­sesta hyötyvät myös ryhmän muut lapset. Aivojen peilaus­jär­jes­telmä tuottaa sivus­ta­seu­raa­jille kokemuksen siitä, kuin he olisivat itse rauhoi­tel­tavana.
– Tekemällä yhdelle tekee itse asiassa kaikille, jotka katsovat, Mäkelä kiteyttää.

Kosket­tamaan voi oppia

Arvos­tettu lastenp­sy­kiatri tietää, ettei kosket­ta­minen ole kaikille helppoa. Hän on itsekin oppinut oikean­laisen kosket­ta­misen taidon  aikuisena omien lastensa ja asiak­kai­densa ansiosta.
– On ihanaa, että meillä on muovau­tuvat aivot. Lapset voivat auttaa myös varhais­kas­va­tuk­sessa työsken­te­leviä löytämään sellaista, mitä ei ole itse pienenä kokenut.

Varhais­kas­vat­ta­jilla on Mäkelän mukaan keskeinen rooli koske­tus­kult­tuurin vaali­joina. Kun vanhemmat eivät ole saata­villa, päivä­kodin työntekijä tarjoaa lapselle turval­lisen kiinty­mys­kohteen, jonka sylissä voi jäsentää ja säädellä tunteitaan. Fyysiset rakkauden osoitukset  ovat erityisen tärkeitä alle koului­käi­sille lapsille, jotka eivät vielä kykene työstämään minäku­vaansa pelkkien ajatusten voimalla.

Pelko kosketuksen väärinkäytöstä ei saa estää hyvän fyysisen kulttuurin kehittymistä.

Mäkelä kannustaa varhais­kas­vat­tajia halaamaan, vaikkei se tuntuisi itsestä luonte­valta. Ei tarvitse pelätä, että lapsi pitäisi halausta teennäisenä ja kokisi olevansa vasten­mie­linen. Kun tarkoitus on hyvä, viesti kyllä välittyy lapselle. Mäkelän mielestä lapselle kannattaa kertoa avoimesti, jos on tottu­maton halailija. Huonoin vaihtoehto on vetäytyä tilan­teesta mitään selit­tä­mättä.
– Voi sanoa vaikka, että ”minua ei otettu pienenä syliin, joten en ole niin hyvä syliin ottaja kuin Maija”. Sanoit­ta­minen auttaa lasta ymmär­tämään, että ihmiset ovat erilaisia.

Hieno­va­raisuus vie pitkälle

On hyvä tiedostaa, etteivät kaikki lapsetkaan samalla tavalla pidä kosket­ta­mi­sesta. Taustalla voi olla erityis­herk­kyyttä, jolloin lapsi aistii arkisetkin ärsykkeet voimak­kaina. Koske­tuksen välttely saattaa kertoa myös siitä, että lapsi on aiemmin kokenut satut­tavaa koske­tusta.  Varhais­kas­va­tuksen tehtävä on Mäkelän mukaan etsiä se kohta, jossa lapsi voi kokea mieli­hyvää ja yhteyttä toisiin ikävistä kokemuk­sistaan huoli­matta.

– On hyvä etsiä minimiraja, joka lapsen on helppo ottaa vastaan, ja kulkea sitä pitkin. Työntekijä voi esimer­kiksi laskea käden pieneksi hetkeksi lapsen olkapäälle tai silittää ohimennen hiuksia. Jos lapsi vastus­telee, reaktio kannattaa pukea sanoiksi: ”Etkö tykän­nytkään tästä?”

Minna Kurvinen