Kukaan lapsi ei käyttäydy tahallaan hankalasti, sillä kaikilla ihmisillä on primitiivinen tarve kuulua ryhmään. Lapsen hankala käyttäytyminen johtuu siitä, että hän vasta harjoittelee sosiaalis-emotionaalisia taitoja, painottaa kasvatuskouluttaja Liisa Ahonen.

 

Liisa Ahoselta ilmestyi tänä vuonna kirja Haastavat kasva­tus­ti­lanteet. Hän on myös kasva­tus­tie­teiden tohtori ja kouluttaa päätoi­mi­sesti ammat­ti­kas­vat­tajia ja vanhempia. Työsken­nel­lessään aikai­semmin opetus­teh­tä­vissä esi- ja alakou­luissa häntä kiinnos­tivat erityi­sesti lapset, joilla oli haasteita käyttäy­ty­misen ja tunteiden sääte­lyssä.

− Valitet­tavan usein nämä lapset ovat vähiten ymmär­rettyjä, Ahonen sanoo.

Lasten vuoro­vai­ku­tus­tai­toihin vaikut­tavat Ahosen mukaan voimak­kaasti heidän sosiaa­liset ja emotio­naa­liset taitonsa. Jokainen lapsi tarvitsee aikuisen tukea tuntei­densa ja käyttäy­ty­mi­sensä säätelyyn, ja jotkut lapset tarvit­sevat sitä enemmän. Tuen tarpeen syynä voivat olla tempe­ra­ment­ti­piirteet.

Lapsi voi esimer­kiksi reagoida muutoksiin ja yllät­täviin tilan­teisiin hyvin voimak­kaasti. Taustalla saattavat olla neuro­lo­giset piirteet kuten autismin kirjo tai ADHD. Sosiaalis-emotio­naa­lista tuen tarvetta voivat aiheuttaa lisäksi traumaat­tiset kokemukset tai se, että lapsi on jäänyt kotona vaille turval­lista vuoro­vai­ku­tusta.

Jos kasva­tus­ti­lanne on haastava, ei vika ole lapsessa, vaan pulma on yleensä vuoro­vai­ku­tuk­sessa.

− Meidän pitäisi muuttaa kasva­tus­käy­tän­tei­tämme siten, että ne toimivat erilaisten lasten kanssa eri tilan­teissa työsken­nel­lessä, Ahonen muistuttaa.

Rauhoita voimakas tunnetila

Haasta­vassa kasva­tus­ti­lan­teessa lapsi saattaa käyttäytyä aggres­sii­vi­sesti, uhmak­kaasti tai ylivilk­kaasti. Hän voi saada voimakkaan itkukoh­tauksen tai tunteen­pur­kauksen tai vetäytyä itseensä ja sulkeutua sosiaa­li­selta kanssa­käy­mi­seltä.

− Kaikkein tärkeintä siinä hetkessä on, että aikuinen kohtaa lapsen niin lämpi­mästi kuin mahdol­lista ja vastaa hänen voimak­kaisiin tuntei­siinsa ensim­mäisenä empatialla.

Jos kasvatustilanne on haastava, ei vika ole lapsessa, vaan vuorovaikutuksessa.

Voimakkaan tunteen varaan joutu­minen on Ahosen mukaan kuin hermoston kaappaustila: valot ovat päällä mutta kukaan ei ole ohjaa­mossa. Tällöin ei auta järkipuhe. Lasta ei kannata käskeä, eikä vedota sääntöihin tai tuttuihin toimin­ta­käy­tän­töihin, eikä puuttua suoraan lapsen käyttäy­ty­miseen, sillä se saattaa hanka­loittaa tilan­netta entisestään.

Empatian tehtävänä on ottaa vastaan ja rauhoittaa voimakas tunne, jolloin päästään myöhemmin keskus­te­lemaan.

− Se toimii voimak­kaaseen tunteeseen samoin kuin vesi tulipaloon.

Empatia viestii lapselle, että hän on arvokas ja hänet hyväk­sytään, vaikka ei hyväk­syt­täisi hänen tekoaan, kuten esimer­kiksi sylke­mistä tai kiroilua. Jos lapsi haluaa, otetaan hänet syliin. Jos lapsi ei halua, että häntä kosketaan, pysytään siitä huoli­matta samassa tilassa.

Empatia ei vaadi sanoja. Aluksi voi olla hiljaa ja rauhassa. Kun lapsi kestää puhetta, voidaan rauhoit­ta­vasti alkaa jutella. Alle kolme­vuo­tiaiden lasten kanssa keskus­telut käydään suoraan tilan­teessa, ja ne ovat paljon konkreet­ti­sempia kuin keskus­telut vanhempien lasten kanssa.

Käy läpi tilanne kuvien avulla

Kun tunnetila alkaa laskea ja lapsi alkaa olla koske­tuk­sissa omaan itseensä, voidaan hetken aikaa jutella ihan muista asioista tai voidaan käydä välipa­lalla. Tarkoi­tuksena on varmistaa, että lapsi on riittävän rauhal­linen keskus­te­lemaan tilan­teesta.

Tämän jälkeen käydään lapsen kanssa hänen kehitys­ta­sonsa huomioiden kasva­tus­kes­kustelu. Keskus­tellaan rauhal­li­sesti siitä, mitä tapahtui, mitä lapsi teki, mitä siitä seurasi, miten siinä tilan­teessa olisi pitänyt toimia ja miten jatkossa toimitaan. Näin lapsi oppii sosiaalis-emotio­naa­lisia taitoja, ja samalla aikuinen tukee hänen moraa­li­ke­hi­tystään.

Lapsi tarvitsee aikuisen tukea tunteidensa ja käyttäytymisensä säätelyyn.

Ahonen neuvoo käyttämään keskus­te­lussa apuna kuvia, sillä joidenkin asian­tun­ti­joiden mukaan jopa 80 prosenttia puhutusta kielestä menee lapselta ohi.

− Tilanne voidaan piirtää vaikka tikku-ukkosar­ja­ku­villa, mitä tapahtui ja miten pitäisi jatkossa toimia.

Itsesää­te­ly­taitoon liittyy Ahosesta tunteiden ja käyttäy­ty­misen säätelyn lisäksi myös erittäin keskei­sesti kyky säädellä kogni­tioitaan, kuten esimer­kiksi tarkkaa­vai­suutta ja työmuistia.

Itsesää­te­ly­taidot ovat yhtey­dessä aivojen kehit­ty­miseen, ja niiltä osin ne kehit­tyvät noin 25 ikävuoteen asti. Toisilla lapsilla kyky tarkkaa­vai­suuden säätelyyn kehittyy aikai­semmin kuin toisilla. Taustalla voivat vaikuttaa muun muassa tempe­ra­ment­ti­piirteet. Esimer­kiksi aktii­vi­suuden taso on toisilla lapsilla huomat­ta­vasti korkeampi kuin toisilla.

− Meidän ei saisi toteuttaa lauma­pe­da­go­giikkaa, jossa ohjattua toimintaa suunni­tel­les­samme odotamme, että kaikki osallis­tuvat toimintaan samalla tavalla ja kaikille on tismalleen samat tavoitteet.

Jos lapsi on esimer­kiksi hyvin vilkas, hänelle järjes­tetään mahdol­lisuus osallistua toimintaan aktii­vi­sesti, ettei hänen tarvitsisi istua hiljaa paikoillaan pitkiä aikoja.

Lapsilla, joilla on runsaasti tuen tarvetta sosiaalis-emotio­naa­lissa taidoissa, on suurempi riski tulevai­suu­dessa ajautua moniin ikäviin tilan­teisiin: päihteiden väärin­käyttöön, rikos­kier­teeseen tai syrjäy­ty­miseen yhteis­kun­nasta.

− Tutki­musten mukaan kuitenkin lämmin suhde ammat­ti­kas­vat­tajaan on merkittävä suojaava tekijä. Tästä syystä lämpimän kasvattaja-lapsi-suhteen luominen on äärim­mäisen tärkeää paitsi inhimil­li­sesti, myös talou­del­li­sesti.

Kannusta – älä painosta

Jos lapsi on voimak­kaasti vetäytyvä ja häneen on vaikea saada kontaktia ryhmä­ti­lan­teessa, kannattaa arjesta nipistää pieniä kahden­kes­kisiä hetkiä lapsen kanssa. Tällainen lapsi hyötyy kannus­tuk­sesta, mutta kärsii painos­tuk­sesta.

− Lapsen voi antaa seurata ryhmän toimintaa sivusta vaikka ensim­mäisen viikon ajan. Sitten hänet ohjataan hiljalleen aikuisen tukemana yhteiseen toimintaan.

Pienryh­mä­toi­min­nasta on hyötyä kaikille lapsille, joilla on sosiaalis-emotio­naa­lisen tuen tarvetta, sillä pienessä ja turval­li­sessa ryhmässä he uskal­tavat ilmaista itsensä hyväksi kokemallaan tavalla.

− Pienryh­mäs­säkin on tärkeä muistaa se, ettei kaikkien tarvitse puhua yhtä paljon, vaan että jokainen saa sanoa oman tärkeän asiansa ääneen silloin, kun kokee siihen tarvetta.

Kahden­kes­kisen ajan ottaminen helpottaa lämpimän suhteen luomista lapseen, joka tarvitsee paljon tukea sosiaalis-emotio­naa­lisiin taitoi­hinsa. Kahden­kes­ki­sessä tilan­teessa kasvattaja näkee lapsessa helpommin myönteisiä piirteitä, jotka saattavat ryhmä­ti­lan­teessa jäädä huomaa­matta. Myös lapsi voi nähdä kasvat­ta­jassa muutakin kuin häntä komen­tavan tai kieltävän aikuisen.

Lisälukemista: Kasvustuo-verkkosivu,

− Tärkeää tässä on kielteisen kehän katkai­se­minen ja sen ymmär­tä­minen, että kukaan lapsi ei käyttäydy hanka­lasti tahallaan.

Liisa Ahonen pitää koulu­tuksia eri puolella Suomea. Ylivoi­mai­sesti suosituin teema on haastavat kasva­tus­ti­lanteet. Aiheeseen on Ahosen mukaan kovasti kysyntää, koska haastavat kasva­tus­ti­lanteet kuormit­tavat eniten ammat­ti­kas­vat­tajia heidän työssään ja tarve käytän­nön­lä­heiseen koulu­tukseen on suuri.

Koulu­tusten pääpaino on ajatuk­sessa, että lasta ei aleta muuttaa, jotta hän sopeu­tuisi vallit­sevaan ryhmään. Sen sijaan aletaan muuttaa ryhmän ja aikuisen toimin­ta­käy­täntöjä siten, että ne sovel­tui­sivat vastaamaan erilaisten lasten erilaisia tarpeita.

Kasva­tus­ti­lan­teita käydään läpi yksityis­koh­tai­sesti konkreet­tisin esimerkein.

− Uudessa varhais­kas­va­tus­suun­ni­telman perus­teis­sakin koros­tetaan, että lasten yksit­täisten taitojen arvioi­misen sijaan meidän tulee arvioida pedago­giikkaa, vuoro­vai­ku­tusta ja toimin­ta­kult­tuuria, Liisa Ahonen muistuttaa.

Iita Kettunen

Liisa Ahonen (2017): Haastavat kasva­tus­ti­lanteet. PS-kustannus.