Kukaan lapsi ei käyttäydy tahallaan hankalasti, sillä kaikilla ihmisillä on primitiivinen tarve kuulua ryhmään. Lapsen hankala käyttäytyminen johtuu siitä, että hän vasta harjoittelee sosiaalis-emotionaalisia taitoja, painottaa kasvatuskouluttaja Liisa Ahonen.

 

 

Liisa Ahoselta ilmes­tyi tänä vuonna kirja Haastavat kas­va­tus­ti­lan­teet. Hän on myös kas­va­tus­tie­tei­den toh­tori ja kou­lut­taa pää­toi­mi­sesti ammat­ti­kas­vat­ta­jia ja van­hem­pia. Työskennellessään aikai­sem­min ope­tus­teh­tä­vissä esi- ja ala­kou­luissa häntä kiin­nos­ti­vat eri­tyi­sesti lap­set, joilla oli haas­teita käyt­täy­ty­mi­sen ja tun­tei­den säätelyssä.

− Valitettavan usein nämä lap­set ovat vähi­ten ymmär­ret­tyjä, Ahonen sanoo.

Lasten vuo­ro­vai­ku­tus­tai­toi­hin vai­kut­ta­vat Ahosen mukaan voi­mak­kaasti hei­dän sosi­aa­li­set ja emo­tio­naa­li­set tai­tonsa. Jokainen lapsi tar­vit­see aikui­sen tukea tun­tei­densa ja käyt­täy­ty­mi­sensä sää­te­lyyn, ja jot­kut lap­set tar­vit­se­vat sitä enem­män. Tuen tar­peen syynä voi­vat olla temperamenttipiirteet.

Lapsi voi esi­mer­kiksi rea­goida muu­tok­siin ja yllät­tä­viin tilan­tei­siin hyvin voi­mak­kaasti. Taustalla saat­ta­vat olla neu­ro­lo­gi­set piir­teet kuten autis­min kirjo tai ADHD. Sosiaalis-emo­tio­naa­lista tuen tar­vetta voi­vat aiheut­taa lisäksi trau­maat­ti­set koke­muk­set tai se, että lapsi on jää­nyt kotona vaille tur­val­lista vuorovaikutusta.

Jos kas­va­tus­ti­lanne on haas­tava, ei vika ole lap­sessa, vaan pulma on yleensä vuorovaikutuksessa.

− Meidän pitäisi muut­taa kas­va­tus­käy­tän­tei­tämme siten, että ne toi­mi­vat eri­lais­ten las­ten kanssa eri tilan­teissa työs­ken­nel­lessä, Ahonen muistuttaa.

Rauhoita voimakas tunnetila

Haastavassa kas­va­tus­ti­lan­teessa lapsi saat­taa käyt­täy­tyä aggres­sii­vi­sesti, uhmak­kaasti tai yli­vilk­kaasti. Hän voi saada voi­mak­kaan itku­koh­tauk­sen tai tun­teen­pur­kauk­sen tai vetäy­tyä itseensä ja sul­keu­tua sosi­aa­li­selta kanssakäymiseltä.

− Kaikkein tär­keintä siinä het­kessä on, että aikui­nen koh­taa lap­sen niin läm­pi­mästi kuin mah­dol­lista ja vas­taa hänen voi­mak­kai­siin tun­tei­siinsa ensim­mäi­senä empatialla.

Jos kasvatustilanne on haastava, ei vika ole lapsessa, vaan vuorovaikutuksessa.

Voimakkaan tun­teen varaan jou­tu­mi­nen on Ahosen mukaan kuin her­mos­ton kaap­paus­tila: valot ovat päällä mutta kukaan ei ole ohjaa­mossa. Tällöin ei auta jär­ki­puhe. Lasta ei kan­nata käs­keä, eikä vedota sään­töi­hin tai tut­tui­hin toi­min­ta­käy­tän­töi­hin, eikä puut­tua suo­raan lap­sen käyt­täy­ty­mi­seen, sillä se saat­taa han­ka­loit­taa tilan­netta entisestään.

Empatian teh­tä­vänä on ottaa vas­taan ja rau­hoit­taa voi­ma­kas tunne, jol­loin pääs­tään myö­hem­min keskustelemaan.

− Se toi­mii voi­mak­kaa­seen tun­tee­seen samoin kuin vesi tulipaloon.

Empatia vies­tii lap­selle, että hän on arvo­kas ja hänet hyväk­sy­tään, vaikka ei hyväk­syt­täisi hänen teko­aan, kuten esi­mer­kiksi syl­ke­mistä tai kiroi­lua. Jos lapsi haluaa, ote­taan hänet syliin. Jos lapsi ei halua, että häntä kos­ke­taan, pysy­tään siitä huo­li­matta samassa tilassa.

Empatia ei vaadi sanoja. Aluksi voi olla hil­jaa ja rau­hassa. Kun lapsi kes­tää puhetta, voi­daan rau­hoit­ta­vasti alkaa jutella. Alle kol­me­vuo­tiai­den las­ten kanssa kes­kus­te­lut käy­dään suo­raan tilan­teessa, ja ne ovat pal­jon kon­kreet­ti­sem­pia kuin kes­kus­te­lut van­hem­pien las­ten kanssa.

Käy läpi tilanne kuvien avulla

Kun tun­ne­tila alkaa las­kea ja lapsi alkaa olla kos­ke­tuk­sissa omaan itseensä, voi­daan het­ken aikaa jutella ihan muista asioista tai voi­daan käydä väli­pa­lalla. Tarkoituksena on var­mis­taa, että lapsi on riit­tä­vän rau­hal­li­nen kes­kus­te­le­maan tilanteesta.

Tämän jäl­keen käy­dään lap­sen kanssa hänen kehi­tys­ta­sonsa huo­mioi­den kas­va­tus­kes­kus­telu. Keskustellaan rau­hal­li­sesti siitä, mitä tapah­tui, mitä lapsi teki, mitä siitä seu­rasi, miten siinä tilan­teessa olisi pitä­nyt toi­mia ja miten jat­kossa toi­mi­taan. Näin lapsi oppii sosi­aa­lis-emo­tio­naa­li­sia tai­toja, ja samalla aikui­nen tukee hänen moraalikehitystään.

Lapsi tarvitsee aikuisen tukea tunteidensa ja käyttäytymisensä säätelyyn.

Ahonen neu­voo käyt­tä­mään kes­kus­te­lussa apuna kuvia, sillä joi­den­kin asian­tun­ti­joi­den mukaan jopa 80 pro­sent­tia puhu­tusta kie­lestä menee lap­selta ohi.

− Tilanne voi­daan piir­tää vaikka tikku-ukko­sar­ja­ku­villa, mitä tapah­tui ja miten pitäisi jat­kossa toimia.

Itsesäätelytaitoon liit­tyy Ahosesta tun­tei­den ja käyt­täy­ty­mi­sen sää­te­lyn lisäksi myös erit­täin kes­kei­sesti kyky sää­dellä kog­ni­tioi­taan, kuten esi­mer­kiksi tark­kaa­vai­suutta ja työmuistia.

Itsesäätelytaidot ovat yhtey­dessä aivo­jen kehit­ty­mi­seen, ja niiltä osin ne kehit­ty­vät noin 25 ikä­vuo­teen asti. Toisilla lap­silla kyky tark­kaa­vai­suu­den sää­te­lyyn kehit­tyy aikai­sem­min kuin toi­silla. Taustalla voi­vat vai­kut­taa muun muassa tem­pe­ra­ment­ti­piir­teet. Esimerkiksi aktii­vi­suu­den taso on toi­silla lap­silla huo­mat­ta­vasti kor­keampi kuin toisilla.

− Meidän ei saisi toteut­taa lau­ma­pe­da­go­giik­kaa, jossa ohjat­tua toi­min­taa suun­ni­tel­les­samme odo­tamme, että kaikki osal­lis­tu­vat toi­min­taan samalla tavalla ja kai­kille on tis­mal­leen samat tavoitteet.

Jos lapsi on esi­mer­kiksi hyvin vil­kas, hänelle jär­jes­te­tään mah­dol­li­suus osal­lis­tua toi­min­taan aktii­vi­sesti, ettei hänen tar­vit­sisi istua hil­jaa pai­koil­laan pit­kiä aikoja.

Lapsilla, joilla on run­saasti tuen tar­vetta sosi­aa­lis-emo­tio­naa­lissa tai­doissa, on suu­rempi riski tule­vai­suu­dessa ajau­tua moniin ikä­viin tilan­tei­siin: päih­tei­den vää­rin­käyt­töön, rikos­kier­tee­seen tai syr­jäy­ty­mi­seen yhteiskunnasta.

− Tutkimusten mukaan kui­ten­kin läm­min suhde ammat­ti­kas­vat­ta­jaan on mer­kit­tävä suo­jaava tekijä. Tästä syystä läm­pi­män kas­vat­taja-lapsi-suh­teen luo­mi­nen on äärim­mäi­sen tär­keää paitsi inhi­mil­li­sesti, myös taloudellisesti.

Kannusta – älä painosta

Jos lapsi on voi­mak­kaasti vetäy­tyvä ja häneen on vai­kea saada kon­tak­tia ryh­mä­ti­lan­teessa, kan­nat­taa arjesta nipis­tää pie­niä kah­den­kes­ki­siä het­kiä lap­sen kanssa. Tällainen lapsi hyö­tyy kan­nus­tuk­sesta, mutta kär­sii painostuksesta.

− Lapsen voi antaa seu­rata ryh­män toi­min­taa sivusta vaikka ensim­mäi­sen vii­kon ajan. Sitten hänet ohja­taan hil­jal­leen aikui­sen tuke­mana yhtei­seen toimintaan.

Pienryhmätoiminnasta on hyö­tyä kai­kille lap­sille, joilla on sosi­aa­lis-emo­tio­naa­li­sen tuen tar­vetta, sillä pie­nessä ja tur­val­li­sessa ryh­mässä he uskal­ta­vat ilmaista itsensä hyväksi koke­mal­laan tavalla.

− Pienryhmässäkin on tär­keä muis­taa se, ettei kaik­kien tar­vitse puhua yhtä pal­jon, vaan että jokai­nen saa sanoa oman tär­keän asiansa ääneen sil­loin, kun kokee sii­hen tarvetta.

Kahdenkeskisen ajan otta­mi­nen hel­pot­taa läm­pi­män suh­teen luo­mista lap­seen, joka tar­vit­see pal­jon tukea sosi­aa­lis-emo­tio­naa­li­siin tai­toi­hinsa. Kahdenkeskisessä tilan­teessa kas­vat­taja näkee lap­sessa hel­pom­min myön­tei­siä piir­teitä, jotka saat­ta­vat ryh­mä­ti­lan­teessa jäädä huo­maa­matta. Myös lapsi voi nähdä kas­vat­ta­jassa muu­ta­kin kuin häntä komen­ta­van tai kiel­tä­vän aikuisen.

Lisälukemista: Kasvustuo-verkkosivu,

− Tärkeää tässä on kiel­tei­sen kehän kat­kai­se­mi­nen ja sen ymmär­tä­mi­nen, että kukaan lapsi ei käyt­täydy han­ka­lasti tahallaan.

Liisa Ahonen pitää kou­lu­tuk­sia eri puo­lella Suomea. Ylivoimaisesti suo­si­tuin teema on haas­ta­vat kas­va­tus­ti­lan­teet. Aiheeseen on Ahosen mukaan kovasti kysyn­tää, koska haas­ta­vat kas­va­tus­ti­lan­teet kuor­mit­ta­vat eni­ten ammat­ti­kas­vat­ta­jia hei­dän työs­sään ja tarve käy­tän­nön­lä­hei­seen kou­lu­tuk­seen on suuri.

Koulutusten pää­paino on aja­tuk­sessa, että lasta ei aleta muut­taa, jotta hän sopeu­tuisi val­lit­se­vaan ryh­mään. Sen sijaan ale­taan muut­taa ryh­män ja aikui­sen toi­min­ta­käy­tän­töjä siten, että ne sovel­tui­si­vat vas­taa­maan eri­lais­ten las­ten eri­lai­sia tarpeita.

Kasvatustilanteita käy­dään läpi yksi­tyis­koh­tai­sesti kon­kreet­ti­sin esimerkein.

− Uudessa var­hais­kas­va­tus­suun­ni­tel­man perus­teis­sa­kin koros­te­taan, että las­ten yksit­täis­ten tai­to­jen arvioi­mi­sen sijaan mei­dän tulee arvioida peda­go­giik­kaa, vuo­ro­vai­ku­tusta ja toi­min­ta­kult­tuu­ria, Liisa Ahonen muistuttaa.

Iita Kettunen

Liisa Ahonen (2017): Haastavat kas­va­tus­ti­lan­teet. PS-kustannus.