Etsivää työtä on tehty järjestöissä ja diakoniatyössä aina. Nyt ikääntyneiden määrän ja kotona asumisen lisäännyttyä tarvitaan etsivää vanhustyötä ja sen tekijöille yhteisiä foorumeita verkostoitua ja kehittää työtä.

 

 

Vanhus- ja lähim­mäis­pal­ve­lun lii­ton Valli ry:n suun­nit­te­lija Päivi Tiit­tula tukee Val­lin Etsi­vän van­hus­työn ver­kos­to­kes­kuk­sessa etsi­vän työn teki­jöitä ja kehit­tä­jiä. Työlle on STEA-rahoi­tus.

– Etsi­vää van­hus­työtä teh­dään hajal­laan 1–2 työn­te­ki­jän tii­meissä niin kun­nissa kuin jär­jes­töissä ja seu­ra­kun­nissa. Koke­mus­ten vaih­dolle on val­ta­vasti tar­vetta, sillä täl­lai­nen työ­ote on van­hus­työssä yhä uutta, ker­too Päivi Tiit­tula.

– Jär­jes­tä­mis­sämme kou­lu­tuk­sis­sa­kin jätämme osa­not­ta­jille aina sovi­tun ohjel­man lisäksi aikaa kes­kus­te­lulle, yhteis­ke­hit­tä­mi­selle ja kou­lu­tuk­sen annin pei­lai­luun oman työ­ar­jen näkö­kul­masta.

Vanhustyö vei mennessään

Päivi Tiit­tula on pit­kän lin­jan van­hus­työn ammat­ti­lai­nen. Ensim­mäi­seltä poh­ja­kou­lu­tuk­sel­taan hän on sosi­aa­lioh­jaaja. Myö­hem­min hän val­mis­tui yhteis­kun­ta­tie­tei­den mais­te­riksi sosi­aa­li­ge­ron­to­lo­giasta ja on työs­ken­nel­lyt ikään­ty­vien pal­ve­lui­den parissa kehit­tä­jänä ja joh­to­teh­tä­vissä.

– Työ­urani alku­vuo­sina olin perus­ta­massa demen­tiayk­sik­köä, ja oma ala löy­tyi sil­loin.

Ikään­ty­vien pal­ve­lui­den kent­tä­työssä toi­mies­saan Tiit­tula havaitsi, ettei van­hus­ten pal­ve­luissa suunta ole kovin hyvä.

– Van­huk­sia on pal­jon, ja kohta heitä on val­ta­vasti. Pal­ve­luissa toi­mi­taan vah­vasti kor­jaa­vien pal­ve­lui­den puo­lella eikä mata­lan kyn­nyk­sen ja enna­koi­vien pal­ve­lui­den mer­ki­tystä nähdä. Jär­jes­tö­jen­kin osaa­mi­nen ja voi­ma­va­rat ovat yhä ali­hyö­dyn­net­tyä.

Meillä on kokemuksia siitä, että ikääntyviä tipahtaa palveluista.

Päivi Tiit­tu­lasta meillä on nyky­ti­lan­teessa vahva tilaus etsi­välle van­hus­työlle. Sen tavoite on, että ikään­ty­vät ihmi­set löy­täi­si­vät ajoissa – tai hei­dät löy­de­tään nii­den pal­ve­lui­den ja tuen pii­riin, joita he esi­mer­kiksi omais­hoi­ta­jina, les­keksi jää­ty­ään tai vaik­kapa juuri elä­keiän kyn­nyk­sellä työt­tö­myy­den sat­tuessa tar­vit­si­si­vat, eivätkä vai­keu­det ennätä syven­tyä.

– Meillä on koke­muk­sia siitä, että ikään­ty­viä tipah­taa pal­ve­luista. Kai­kesta tar­jon­nasta ei tie­detä tai nii­den pii­riin ei haluta ennak­ko­kä­si­tys­ten vuoksi tai pal­ve­lui­den digi­taa­li­suus tulee esteeksi. Hel­poi­ten osa­taan hakeu­tua ter­veys­kes­kuk­seen, sil­loin­kin kun avun­tar­peen syyt ovat sosi­aa­li­set.

– Etsi­vässä van­hus­työssä on kyse sekä inhi­mil­li­sesti että kus­tan­nus­ten näkö­kul­masta isosta asiasta, jos pys­tymme var­hai­sen tuen kei­noin tuke­maan ikään­ty­vien toi­min­ta­ky­kyä ja siir­tä­mään ras­kaam­pia pal­ve­luita tai lai­to­sa­su­mi­sen aloit­ta­mista muu­ta­milla vuo­silla eteen­päin.

Tehdään yhdessä!

Työs­sään Päivi Tiit­tula toi­mii ver­kos­to­jen ja yhteis­työn mah­dol­li­suuk­sien vauh­dit­ta­jana, jotta etsi­vän van­hus­työn teki­jät sai­si­vat tukea työl­leen ja hyö­tyi­si­vät aidosta yhteis­työstä.

Yhdeksi hyväksi yhteis­työn muo­doksi ovat osoit­tau­tu­neet ver­kos­to­työ­pa­jat, joita on jär­jes­tetty kah­tena vuonna ja tänä vuonna työ­pa­joja on tehty yhteis­työssä Kirk­ko­pal­ve­lui­den Ikä­Ar­vo­kas-hank­keen kanssa. Vuonna 2018 perus­te­tut ver­kos­to­työ­pa­jat jäi­vät toi­mi­maan itse­näi­sesti.

Ver­kos­to­työstä puhu­taan pal­jon, mutta sen teke­mi­nen ei ole itses­tään sel­vää, sanoo Tiit­tula.

– Esi­mer­kiksi jär­jes­tö­ken­tällä kil­pail­laan rahoi­tuk­sesta, ja se tuo jän­nit­teitä aidolle yhteis­työlle. Aja­tuk­semme on kan­nus­taa ver­kos­toi­tu­maan ja toi­mi­maan win–win-ajatuksella: yhteis­työlle anne­taan yhtä pal­jon kuin siitä saa­daan.

– Etsi­vää työtä ei voi tehdä yksin. Jotta ikään­ty­vien monet avun tar­peet tule­vat huo­ma­tuksi ja vas­ta­tuksi tar­vi­taan useita teki­jöitä ja monen­laista osaa­mista. Vain näin ikään­tyvä ihmi­nen saa avun, joka tukee häntä par­hai­ten.

Helena Jaak­kola