Etsivää työtä on tehty järjestöissä ja diakoniatyössä aina. Nyt ikääntyneiden määrän ja kotona asumisen lisäännyttyä tarvitaan etsivää vanhustyötä ja sen tekijöille yhteisiä foorumeita verkostoitua ja kehittää työtä.

 

 

Vanhus- ja lähim­mäis­pal­velun liiton Valli ry:n suunnit­telija Päivi Tiittula tukee Vallin Etsivän vanhustyön verkos­to­kes­kuk­sessa etsivän työn tekijöitä ja kehit­täjiä. Työlle on STEA-rahoitus.

– Etsivää vanhus­työtä tehdään hajallaan 1 – 2 työnte­kijän tiimeissä niin kunnissa kuin järjes­töissä ja seura­kun­nissa. Kokemusten vaihdolle on valta­vasti tarvetta, sillä tällainen työote on vanhus­työssä yhä uutta, kertoo Päivi Tiittula.

– Järjes­tä­mis­sämme koulu­tuk­sis­sakin jätämme osanot­ta­jille aina sovitun ohjelman lisäksi aikaa keskus­te­lulle, yhteis­ke­hit­tä­mi­selle ja koulu­tuksen annin peilailuun oman työarjen näkökul­masta.

Vanhustyö vei mennessään

Päivi Tiittula on pitkän linjan vanhustyön ammat­ti­lainen. Ensim­mäi­seltä pohja­kou­lu­tuk­seltaan hän on sosiaa­lioh­jaaja. Myöhemmin hän valmistui yhteis­kun­ta­tie­teiden maiste­riksi sosiaa­li­ge­ron­to­lo­giasta ja on työsken­nellyt ikään­tyvien palve­luiden parissa kehit­täjänä ja johto­teh­tä­vissä.

– Työurani alkuvuosina olin perus­ta­massa demen­tiayk­sikköä, ja oma ala löytyi silloin.

Ikään­tyvien palve­luiden kenttä­työssä toimiessaan Tiittula havaitsi, ettei vanhusten palve­luissa suunta ole kovin hyvä.

– Vanhuksia on paljon, ja kohta heitä on valta­vasti. Palve­luissa toimitaan vahvasti korjaavien palve­luiden puolella eikä matalan kynnyksen ja ennakoivien palve­luiden merki­tystä nähdä. Järjes­tö­jenkin osaaminen ja voima­varat ovat yhä alihyö­dyn­nettyä.

Meillä on kokemuksia siitä, että ikääntyviä tipahtaa palveluista.

Päivi Tiittu­lasta meillä on nykyti­lan­teessa vahva tilaus etsivälle vanhus­työlle. Sen tavoite on, että ikään­tyvät ihmiset löytäi­sivät ajoissa – tai heidät löydetään niiden palve­luiden ja tuen piiriin, joita he esimer­kiksi omais­hoi­tajina, leskeksi jäätyään tai vaikkapa juuri eläkeiän kynnyk­sellä työttö­myyden sattuessa tarvit­si­sivat, eivätkä vaikeudet ennätä syventyä.

– Meillä on kokemuksia siitä, että ikään­tyviä tipahtaa palve­luista. Kaikesta tarjon­nasta ei tiedetä tai niiden piiriin ei haluta ennak­ko­kä­si­tysten vuoksi tai palve­luiden digitaa­lisuus tulee esteeksi. Helpoiten osataan hakeutua terveys­kes­kukseen, silloinkin kun avuntarpeen syyt ovat sosiaa­liset.

– Etsivässä vanhus­työssä on kyse sekä inhimil­li­sesti että kustan­nusten näkökul­masta isosta asiasta, jos pystymme varhaisen tuen keinoin tukemaan ikään­tyvien toimin­ta­kykyä ja siirtämään raskaampia palve­luita tai laito­sa­su­misen aloit­ta­mista muuta­milla vuosilla eteenpäin.

Tehdään yhdessä!

Työssään Päivi Tiittula toimii verkos­tojen ja yhteistyön mahdol­li­suuksien vauhdit­tajana, jotta etsivän vanhustyön tekijät saisivat tukea työlleen ja hyötyi­sivät aidosta yhteis­työstä.

Yhdeksi hyväksi yhteistyön muodoksi ovat osoit­tau­tuneet verkos­to­työ­pajat, joita on järjes­tetty kahtena vuonna ja tänä vuonna työpajoja on tehty yhteis­työssä Kirkko­pal­ve­luiden IkäAr­vokas-hankkeen kanssa. Vuonna 2018 perus­tetut verkos­to­työ­pajat jäivät toimimaan itsenäi­sesti.

Verkos­to­työstä puhutaan paljon, mutta sen tekeminen ei ole itsestään selvää, sanoo Tiittula.

– Esimer­kiksi järjes­tö­ken­tällä kilpaillaan rahoi­tuk­sesta, ja se tuo jännit­teitä aidolle yhteis­työlle. Ajatuk­semme on kannustaa verkos­toi­tumaan ja toimimaan win – win-ajatuk­sella: yhteis­työlle annetaan yhtä paljon kuin siitä saadaan.

– Etsivää työtä ei voi tehdä yksin. Jotta ikään­tyvien monet avun tarpeet tulevat huoma­tuksi ja vasta­tuksi tarvitaan useita tekijöitä ja monen­laista osaamista. Vain näin ikääntyvä ihminen saa avun, joka tukee häntä parhaiten.

Helena Jaakkola