Etsivää työtä on tehty järjestöissä ja diakoniatyössä aina. Nyt ikääntyneiden määrän ja kotona asumisen lisäännyttyä tarvitaan etsivää vanhustyötä ja sen tekijöille yhteisiä foorumeita verkostoitua ja kehittää työtä.

 

 

Vanhus- ja lähim­mäis­palvelun liiton Val­li ry:n suun­nit­teli­ja Päivi Tiit­tula tukee Vallin Etsivän van­hus­työn verkos­tokeskuk­ses­sa etsivän työn tek­i­jöitä ja kehit­täjiä. Työlle on STEA-rahoi­tus.

– Etsivää van­hus­työtä tehdään hajal­laan 1–2 työn­tek­i­jän tiimeis­sä niin kun­nis­sa kuin jär­jestöis­sä ja seu­rakun­nis­sa. Koke­musten vai­h­dolle on val­tavasti tarvet­ta, sil­lä täl­lainen työote on van­hus­työssä yhä uut­ta, ker­too Päivi Tiit­tula.

– Jär­jestämis­sämme koulu­tuk­sis­sakin jätämme osan­ot­ta­jille aina sovi­tun ohjel­man lisäk­si aikaa keskustelulle, yhteiske­hit­tämiselle ja koulu­tuk­sen annin peilailu­un oman työar­jen näkökul­mas­ta.

Vanhustyö vei mennessään

Päivi Tiit­tula on pitkän lin­jan van­hus­työn ammat­ti­lainen. Ensim­mäiseltä poh­jak­oulu­tuk­seltaan hän on sosi­aalio­h­jaa­ja. Myöhem­min hän valmis­tui yhteiskun­tati­etei­den mais­terik­si sosi­aaligeron­tolo­gias­ta ja on työsken­nel­lyt ikään­tyvien palvelu­iden paris­sa kehit­täjänä ja johtote­htävis­sä.

– Työu­rani alku­vu­osi­na olin perus­ta­mas­sa demen­ti­ayk­sikköä, ja oma ala löy­tyi sil­loin.

Ikään­tyvien palvelu­iden kent­tä­työssä toimies­saan Tiit­tula havait­si, ettei van­hus­ten palveluis­sa suun­ta ole kovin hyvä.

– Van­huk­sia on paljon, ja koh­ta heitä on val­tavasti. Palveluis­sa toim­i­taan vah­vasti kor­jaavien palvelu­iden puolel­la eikä mata­lan kyn­nyk­sen ja ennakoivien palvelu­iden merk­i­tys­tä nähdä. Jär­jestö­jenkin osaami­nen ja voimavarat ovat yhä ali­hyö­dyn­net­tyä.

Meillä on kokemuksia siitä, että ikääntyviä tipahtaa palveluista.

Päivi Tiit­tulas­ta meil­lä on nykyti­lanteessa vah­va tilaus etsivälle van­hus­työlle. Sen tavoite on, että ikään­tyvät ihmiset löytäi­sivät ajois­sa – tai hei­dät löy­de­tään niiden palvelu­iden ja tuen piiri­in, joi­ta he esimerkik­si omaishoita­ji­na, leskek­si jää­tyään tai vaikka­pa juuri eläkeiän kyn­nyk­sel­lä työt­tömyy­den sattues­sa tarvit­si­si­vat, eivätkä vaikeudet ennätä syven­tyä.

– Meil­lä on koke­muk­sia siitä, että ikään­tyviä tipah­taa palveluista. Kaikesta tar­jon­nas­ta ei tiede­tä tai niiden piiri­in ei halu­ta ennakkokäsi­tys­ten vuok­si tai palvelu­iden dig­i­taal­isu­us tulee esteek­si. Helpoiten osa­taan hakeu­tua ter­veyskeskuk­seen, sil­loinkin kun avun­tarpeen syyt ovat sosi­aaliset.

– Etsivässä van­hus­työssä on kyse sekä inhimil­lis­es­ti että kus­tan­nusten näkökul­mas­ta isos­ta asi­as­ta, jos pystymme varhaisen tuen keinoin tuke­maan ikään­tyvien toim­intakykyä ja siirtämään raskaampia palvelui­ta tai laitosasumisen aloit­tamista muu­tamil­la vuosil­la eteen­päin.

Tehdään yhdessä!

Työssään Päivi Tiit­tula toimii verkos­to­jen ja yhteistyön mah­dol­lisuuk­sien vauhdit­ta­jana, jot­ta etsivän van­hus­työn tek­i­jät saisi­vat tukea työlleen ja hyö­ty­i­sivät aidos­ta yhteistyöstä.

Yhdek­si hyväk­si yhteistyön muodok­si ovat osoit­tau­tuneet verkos­to­työ­pa­jat, joi­ta on jär­jestet­ty kaht­e­na vuon­na ja tänä vuon­na työ­pa­jo­ja on tehty yhteistyössä Kirkkopalvelu­iden IkäAr­vokas-han­kkeen kanssa. Vuon­na 2018 peruste­tut verkos­to­työ­pa­jat jäivät toim­i­maan itsenäis­es­ti.

Verkos­to­työstä puhutaan paljon, mut­ta sen tekem­i­nen ei ole itses­tään selvää, sanoo Tiit­tula.

– Esimerkik­si jär­jestöken­täl­lä kil­pail­laan rahoituk­ses­ta, ja se tuo jän­nit­teitä aidolle yhteistyölle. Ajatuk­semme on kan­nus­taa verkos­toi­tu­maan ja toim­i­maan win–win-ajatuksella: yhteistyölle annetaan yhtä paljon kuin siitä saadaan.

– Etsivää työtä ei voi tehdä yksin. Jot­ta ikään­tyvien mon­et avun tarpeet tule­vat huo­matuk­si ja vas­tatuk­si tarvi­taan usei­ta tek­i­jöitä ja mon­en­laista osaamista. Vain näin ikään­tyvä ihmi­nen saa avun, joka tukee hän­tä parhait­en.

Hele­na Jaakko­la