Tek­sti: Jaana Laiti­nen | Kuvat: Esko Jäm­sä

Etsivän lähityön työpari Miita Puska ja Kirsi Ekström tekevät sosiaali­alan työtä kadulla Helsingissä. Talentia-lehti kulki heidän mukanaan työpäivän ajan heinäkuussa.

Ei mihinkään kiiret­tä. Etsivän lähi­työn työ­pari, sosiono­mi (AMK) Kir­si Ekström ja sosiono­mi (AMK) Miita Pus­ka, seisoo Helsin­gin Kan­nelmäessä Sitra­torin aamus­sa. Kel­lo kul­kee kohti yhdek­sää. Sil­loin pien­tä aukio­ta reunus­ta­vat pari kapakkaa ja lähikaup­pa aukea­vat.

Asi­akkai­ta on ker­tynyt odot­ta­maan sitä het­keä. He ovat kes­ki-ikäisiä ja hie­man van­hempia miehiä. Osa on työ­parin van­ho­ja tut­tu­ja.

Naiset vai­h­ta­vat rauhal­lis­es­ti huome­nia miesten kanssa. Kumpikaan ei hyökkää kysymään, miten teil­lä menee. Pitää ede­tä hitaasti, jot­ta lop­ul­ta päästään puhu­maan asi­akkaiden kanssa asi­aa.
Hekalla” on vauhti pääl­lä. Jut­tu kiertää vähitellen Hekan ongel­maan: hän pelkää, että työvoima­toimis­to määrää karenssin. Hän kyse­lee, voisiko jom­pikumpi työ­parista selvit­tää asian.

Tari­nan­pala­sista syn­tyy kuva tapah­tu­maketjus­ta, jos­sa Heka yrit­ti men­nä kuntout­ta­van työ­toimin­nan haas­tat­telu­un. Paikan piti löy­tyä kah­den tien risteyk­ses­tä kaupun­gin keskus­tan ulkop­uolelta. Heka ei löytänyt per­ille. Eikä hän voin­ut soit­taa työn­jo­hta­jalle, sil­lä hänel­lä kyl­lä on puhe­lin, mut­ta siinä ei ole soit­toaikaa.

Hekalle voi soit­taa, mut­ta hän ei voi soit­taa.
Heka meni haas­tat­telu­un jok­er­il­in­jan bus­sil­la. Siinä ei tarvitse näyt­tää bus­siko­rt­tia, kun nousee kyyti­in. Niin pystyy aja­maan pum­mil­la. Bus­siko­rt­ti­in ei ole rahaa.

Asiakkaillamme ei usein ole varaa asioihin, jotka muille ovat itsestään selviä.

– Juuri näitä ongelmia mei­dän asi­akkail­lamme on. Ei ole varaa asioi­hin, jot­ka muille ovat itses­tään selviä, Miita Pus­ka ker­too.

Heka ja työ­pari miet­tivät, käytäisi­inkö porukalla kat­so­mas­sa viereisen kir­jas­ton tieto­koneelta, onko karenssi mätkäisty. Käy ilmi, että kuntout­ta­van työ­toimin­nan oharista on pari, kolme viikkoa. Pus­ka sanoo, että kyl­lä se karenssi on toden­näköis­es­ti tul­lut. Kir­jas­toon ei tarvitse men­nä.

Työ­pari vai­h­taa Hekan kanssa puhe­lin­nu­meroi­ta vas­taisen var­alle. Miestä mieti­tyt­tää, miten hän tulee toimeen, kun työt­tömyys­tu­keen tulee katkos. Heka heit­tää, että läh­tee osta­maan lapi­on ja kaivaa itselleen kuopan. Pus­ka top­pu­ut­telee sel­l­aisia puhei­ta. Sit­ten Heka kek­sii, että pitäisi löytää rikas nainen, niin rahamurheista pää­sisi. Olet­teko te rikkai­ta, hän kysyy Ekströmiltä ja Puskalta. Naiset pud­is­ta­vat päätään.

Hekalla ja kahdel­la muul­la miehel­lä, jot­ka pysähtyvät jut­tusille, on asun­to. Tois­taisek­si, kaik­ki lisäävät nopeasti. Toimeen­tu­lo­tukea myön­tävä Kela on kehot­tanut miehiä etsimään halvem­mat asun­not.
Miten se Helsingis­sä onnis­tuu?

Kan­nelmä­ki kel­lo 8.55: Helsin­gin etsivän lähi­työn län­nen pari Miita Pus­ka ja Kir­si Ekström tapaa­vat asi­akkai­ta Sitra­to­ril­la. Useim­mat asi­akkaat ovat 30–65-vuotiaita.

Etsivän lähi­työn pare­ja on liikkunut Helsingis­sä nyt kymme­nen vuot­ta. Aja­tus uud­es­ta työ­muo­dos­ta tuli alun perin kaupun­gin ja poli­isin johdol­ta. Ongel­mak­si nähti­in, että asun­not­tomat ja muut ulkotilois­sa oleske­li­jat aiheut­ti­vat tur­vat­to­muut­ta muille ihmisille.

Tarkoi­tus oli kokeil­la, voisiko kaduil­la oire­htivia ihmisiä aut­taa sosi­aal­i­työn keinoin. Heitä etsimään ja kohtaa­maan palkat­ti­in etsivän lähi­työn työn­tek­i­jöitä aluk­si Itä- ja Pohjois-Helsinki­in. Sit­ten työ laa­jeni etelään eli Pasi­lan ase­malle ja siitä kaupun­gin keskus­taan päin.

Miita Pus­ka ja Kir­si Ekström aloit­ti­vat län­nessä työ­pa­ri­na 2017. Hei­dän tukiko­htansa sijait­see län­nen aikuis­sosi­aal­i­työn tilois­sa Las­si­las­sa. Lähi­työn piir­it vas­taa­vat aikuis­sosi­aal­i­työn alue­jakoa: pohjoinen, itä, etelä ja län­si.

Työn­tek­i­jät etsivät Helsin­gin alueel­la ulkona asu­via ja palvelu­iden ulkop­uolel­la ole­via sekä heikosti palvelui­hin kiin­nit­tyneitä ihmisiä. Apua saa­van ei tarvitse asua Helsingis­sä, riit­tää, kun hänet tavataan kaupun­gin alueelta.
Kun Pus­ka ja Ekström jut­tel­e­vat Sitra­to­ril­la miesten kanssa, paikalle pyörähtää poli­isin mai­ja. Sil­lä on omia asioi­ta, mut­ta se seu­raa het­ken etäältä lähi­työn työsken­te­lyä. Mai­jas­ta ei puu­tu­ta tapaamiseen.

On tärkeää, että asiakkaat ymmärtävät, että me olemme heidän puolellaan.

Etsivän lähi­työn asi­akkai­ta ovat kaikkein vaikeim­mas­sa tilanteessa elävät ihmiset. Heitä ovat asun­not­tomat, monel­la taval­la syr­jäy­tyneet ja ulkona aikaansa viet­tävät ihmiset. Elämässä on mon­ta sol­mua: ei ole työtä tai rahaa, päi­hteitä kuluu liikaa, ter­veys ja mie­len­ter­veys rakoil­e­vat, kotia ei ole tai se uhkaa men­nä alta.

Luot­ta­mus vira­nomaisi­in tai palvelui­hin on heikkoa. Monil­ta se on men­nyt kokon­aan.

– On tärkeää, että asi­akkaat ymmärtävät, että me olemme hei­dän puolel­laan. Että me ei halu­ta heille pahaa. Me tulemme kysymään, tarvi­taanko apua. Meille ei tarvitse ker­toa edes nimeä, Ekström ker­too.

Hekaakin pahem­mas­sa ase­mas­sa ole­via kaduil­ta löy­tyy, työ­pari ker­too. Hekalla on sen­tään pas­si ja pankki­tun­nuk­set, eli hän pääsee hoita­maan asioitaan.

– Mon­et ovat täysin ulkona yhteiskun­nas­ta. Heil­lä ei ole pankki­til­iä, henkkare­i­ta, puhe­lin­ta tai juuri mitään muu­ta. Lom­pakko ja paper­it on varastet­tu, Pus­ka kuvaa.

Etsivä lähi­työ tekee paikan pääl­lä arvion asi­akkaan tilas­ta ja avun tarpeesta. Sen mukaan asi­akkaalle annetaan neu­vo­ja ja apua. Heitä aute­taan saa­maan heille kuu­lu­vat tuet ja palve­lut.

– Me myös saatamme usein asi­akkai­ta palvelui­hin, jos he eivät pysty sinne itse men­emään, työ­pari ker­too.

Luot­ta­muk­sen rak­en­t­a­mi­nen vie aikaa. Usein tarvi­taan monia tapaamisia ja jutustelua, ennen kuin asi­akas ottaa apua vas­taan. Sik­si meil­lä ei ole aikataulu­ja, Pus­ka sanoo. Joskus asi­akkaan kanssa vietetään use­ampi tun­ti ker­ral­la.

– Kun me tapaamme ihmisiä, meil­lä on aikaa kuun­nel­la ja koh­da­ta. Saamme siitä usein hyvää palautet­ta. Monis­sa palveluis­sa aikaa varataan vain sille, että asia ehditään juuri ja juuri hoitaa

Kan­nelmä­ki kel­lo 9.45: Lähi­työn län­nen pari tietää, mis­sä nuku­taan ulkona. He käyvät läpi kaup­pakeskus Kaaren takana ole­vat, sodan ­aikaiset linnoitus­käytävät.

Miita Pus­ka ja Kir­si Ekström aloit­ta­vat työpäivän­sä työhuoneesta tai mis­tä vain län­nen alueelta. Usein he sopi­vat edel­lisenä päivänä, mis­sä aamul­la tavataan.

Tänään naiset aja­vat Sitra­to­ril­ta kaup­pakeskus Kaa­reen toiselle laidalle Kan­nelmäkeä.

Tun­nel­ma on siel­lä vielä aamunverkkainen. Muu­tamia eläkeläisiä kävelee asioil­laan pitk­iä käytäviä.

Työ­pari astuu ulos kaup­pakeskuk­sen takaoves­ta, ylit­tää pienen nur­mikon ja katoaa met­sän­läm­päreeseen kaup­pakeskuk­sen ja vilkkaan Hämeen­lin­nan­väylän väli­in. Siel­lä tulee vas­taan maa­han kaivet­tu­ja, betonil­la vahvis­tet­tu­ja käytäviä. Ne kuu­lui­v­at sotien aikana län­tisen Helsin­gin lin­noi­tus­ketju­un.

Naiset kolu­a­vat kym­meniä metre­jä pitk­iä käytäviä. Nukku­jia ei labyrin­tistä löy­dy. Käytävil­lä kuitenkin tulee eteen roskia ja pöm­pelin jään­nök­set.

– On tääl­lä joku ollut, Ekström miet­tii.
Tätä etsivä lähi­työ on, ihan konkreet­tista etsimistä, naiset ker­to­vat. He kiertävät asemia, tore­ja, ostare­i­ta, puis­to­ja ja met­siä, jois­sa asun­not­to­mia ja syr­jäy­tyneitä ihmisiä oleilee. Sateel­la asi­akkai­ta löy­tyy esimerkik­si asemil­ta ja kir­jas­toista. Muual­takin heitä löy­tyy.

Asiakkaita oleilee ulkona, vaikka olisi 20 astetta pakkasta.

– Ikinä ei tiedä, mis­sä mei­dän asi­akkaamme ovat. Aina sääkään ei sitä määrää. Asi­akkai­ta oleilee ulkona, vaik­ka olisi 20 astet­ta pakkas­ta, Ekström ker­too.

Län­tisen Helsin­gin majapaikat ovat tulleet tutuik­si. Haa­gan ison liiken­neympyrän keskel­lä ei viime aikoina ole nukut­tu. Aiem­min se tun­net­ti­in asun­not­tomien yöpaikkana. Helsingis­sä oleilee kol­ma­sosa koko maan asun­not­tomista. Joka kymmenes helsinkiläi­nen elää köy­hyy­dessä, Ekström luet­telee tylyjä luku­ja.

– Kävelemme met­siä läpi. Saat­taa olla, että men­emme ihan vier­estä ohi ja vas­ta tois­es­ta suun­nas­ta huo­maamme, että tuos­sa­han onkin jonkun nukkuma­paik­ka. Ne on piilotet­tu hyvin. Niitä voi löy­tyä ihan tien vier­estä. Joskus yösi­ja on maku­u­pus­si puis­tossa, Miita Pus­ka ker­too.

Vau­raak­si miel­letyssä Län­si-Helsingis­sä on vähem­män ulkona asu­via kuin muual­la Helsingis­sä. Silti hei­hin tör­mää tääl­läkin.

– Län­nessä on enem­män piiloa­sun­not­to­muut­ta. Kodit­tomat asu­vat kaverei­den ja tut­tavien nurkissa.

Kan­nelmä­ki, 9.55: Lin­noituk­ses­ta löy­tyi jälk­iä asumuk­ses­ta. Myös Län­si-Helsingis­sä ihmisiä nukkuu öitä ulkona, ­vaik­ka piiloa­sun­not­to­muus on yleisem­pää.

Kan­nelmäestä naiset aja­vat Pitäjän­mä­keen. Joskus he kulke­vat koko päivän jalka­pelil­lä met­siä ja puis­to­ja pitkin.

– Sil­loin työpäivän päät­tyessä askelmit­tari näyt­tää 15 000 askelta, Kir­si Ekström ker­too.

Pitäjän­mä­ki on pien­talo­val­tainen asuinalue, jos­sa sijait­see lähekkäin kolme asun­not­tomien asun­to­laa: kaupun­gin oma, Niemiko­tisäätiön mie­len­ter­veyspoti­laille tarkoitet­tu asun­to­la ja Pelas­tusarmei­jan asum­isyk­sikkö. Yhdessä niistä asuu ”Ville”. Ekströmil­lä on miehelle pos­tia.

Naiset jät­tävät auton pienelle parkkipaikalle ja kävelevät met­sän hal­ki yhtä asun­to­laa kohti. Katse kiertää met­sän poh­jaa ja etsii jälk­iä nukku­jista.

Ekström soit­taa toisen ker­ran aamun aikana Vil­lelle. Ville on asioil­la, miehen kaveri vas­taa. Ekström kuitenkin katoaa läheiseen taloon. Pus­ka jää odot­tele­maan talon lähet­tyville.

Hän tarkas­taa, nukkuuko parkkipaikalla seiso­vas­sa autossa ketään. Autos­ta puut­tuvat rek­isterik­il­vet. Ainakaan tänään ei näy jälk­iä siitä, että joku asu­isi autossa.

Ekström palaa pian ilman kir­jeitä. Ville löy­tyi ja sai postin­sa.

On hyvä, että me liikumme joka puolella ja tiedämme kaikista alueista jotakin.

Työ­pari kään­tää auton kohti keskus­taa. Kaik­ki etsivän lähi­työn työn­tek­i­jät kokoon­tu­vat yleen­sä yhdessä lounaalle. Tänään syödään Kampin Sähkö­talos­sa.

Vaik­ka työ­pareil­la on omat alueen­sa, kaik­ki kulke­vat koko Helsingis­sä. Joskus joku työ­pari tarvit­see apua, ja sil­loin sille työn­tek­i­jä tulee lainaksi toiselta alueelta.

– On hyvä, että me liikumme joka puolel­la ja tiedämme kaik­ista alueista jotakin ja mitä eri puolel­la kaupunkia tapah­tuu. Myös asi­akkaat liikku­vat pitkin kaupunkia. Saatamme tava­ta mei­dän län­nen tut­tu­ja Kon­tu­las­sa asti, Pus­ka ker­too.

Työ­par­it vai­h­ta­vat lounaal­la kuu­lu­misia. Etelän työ­pari ker­too aamus­ta rautatiease­mal­la. He menivät jutut­ta­maan miestä, joka näyt­ti pois­saol­e­val­ta. Kävi ilmi, että mies oli kadon­nut psyki­a­tris­es­ta sairaalas­ta. Työ­pari ilmoit­ti asi­as­ta eteen­päin. Paluukyytiä odotel­lessa mies sai epilep­tisen kohtauk­sen. Miestä piti pitää lat­tial­la kiin­ni, ettei hän sat­ut­tanut itseään.

Kun lounas katoaa sui­hin, työ­par­it sopi­vat, että pohjoisen Janne Lesk­i­nen, sosiono­mi (AMK) läh­tee län­nen kak­sikon mukaan iltapäiväk­si. Leskisen työ­pari saat­taa sil­lä aikaa asi­akkaan tapaamiseen. Jalka­u­tu­vaa työtä tehdään aina pari­na.

Kamp­pi kel­lo 11.40: Työ­par­it vai­h­ta­vat lounaal­la kuu­lu­misia.

Kel­lon kään­tyessä iltapäivän puolelle Ekström, Pus­ka ja Lesk­i­nen käväi­sevät Munkkivuoren ostar­il­la. Siel­lä ihmisiä kävelee touhukkaasti. Yksi pariskun­ta istuskelee kaiteel­la kesäpäivän kuumuudessa. Lähi­työ­pari läh­estyy heitä ja kokeilee, läh­teekö jutustelu liik­keelle.

Pariskun­ta vaikut­taa vaivaan­tuneelta. Ekström ja Pus­ka käyvät pariskun­nan kanssa läpi säät ja lomat ja jatka­vat sit­ten matkaa. Kon­tak­ti syn­tyi, ja täl­lä ker­taa se riit­ti.

– Yleen­sä mei­dät ote­taan hyvin vas­taan. Suurin osa ihmi­sistä on tyy­tyväisiä, että saa­vat jut­tuseu­raa. Jos joku ei halua puhua, he sanovat sen, ja me lähdemme eteen­päin, Pus­ka sanoo.

Hänen ja Ekströmin vyötäröl­lä roikkuu kak­si pus­sukkaa. Onko niis­sä sumut­timet?

– Ei ole, vaan puhe­lin, kalen­teri, esit­teitä ja muu­ta tarpeel­lista. Mon­et luule­vat, että tämä työ on vaar­al­lista. Ei ole mitään sat­tunut, naiset ker­to­vat.

Jos joku ei halua puhua, he sanovat sen, ja me lähdemme eteenpäin.

Sit­ten kolmikko suun­taa Malminkar­tanoon. Sieltä on tul­lut ilmoi­tus, että yhdessä lähiön puis­tossa vietetään häir­it­sevää elämää. Naa­pu­rit ovat valit­ta­neet. Työ­pari menee tarkas­ta­maan puis­ton.

Etsivä lähi­työ saa tietoa mon­elta tahol­ta mah­dol­lis­es­ti apua tarvit­se­vista ihmi­sistä. Se tekee tiivistä yhteistyötä muun muas­sa kaupun­gin eri sosi­aal­i­työn toim­i­joiden, kir­jas­to­jen ja jär­jestö­jen kanssa.

– Toim­imme verkos­tossa. Saamme vinkke­jä, että käykääpä kat­so­mas­sa mitä tälle ihmiselle kuu­luu tai rapus­sa tai met­sässä on jälk­iä nukku­mis­es­ta. Me men­emme kat­so­maan.

Yhtey­de­not­to­ja kut­su­taan huoli-ilmoituk­sik­si. Joka viides huoli-ilmoi­tus tulee yksi­ty­isiltä ihmisiltä.
Naiset suun­taa­vat puis­toon, jos­ta heille on ilmoitet­tu. Puis­tossa radio tykit­tää ään­tä ympäristöön. Siel­lä viet­tää päivää 6–7 kes­ki-ikäistä naista ja miestä. Yksi heistä tun­nistaa lähi­työ­parin ja kap­sah­taa vuoron perään nais­ten kaulaan.

Malminkar­tano kel­lo 13.00: Lähi­työlle oli ilmoitet­tu tois­tu­vas­ta melus­ta puis­tossa. Yhteyden­ottoja kut­su­taan huoli-­il­moituk­sik­si.

Ekström ja Pus­ka menevät taas verkkaiseen mood­i­in. Mihinkään ei ole kiire. Kuu­lu­misia vai­hdel­laan. Jal­ka on parane­maan päin, halail­lut nainen esit­telee. Hänen piti men­nä koulun pääsyko­keeseen, mut­ta se meni ohi.

Mui­ta lähi­työ­pari ei tunne. ”Me tiede­tään, mitä te ootte”, poruk­ka sanoo naisille. Puskara­dio toimii.

– Joku tun­tee jonkun, joka ker­too meistä. Tämä on rauhal­lista tutus­tu­mista ja luot­ta­muk­sen rak­en­tamista. Se on hidas­ta. Jos yksi poruk­ka saa apua, tieto menee eteen­päin muille, naiset ker­to­vat.

Janne Lesk­i­nen ottaa pingis­matsin kevyesti juop­uneen asi­akkaan kanssa. Ryh­mään kuu­lu­vat naiset ker­to­vat, että paik­ka on juuri siiv­ot­tu porukalla.

Tämä on rauhallista tutustumista ja luottamuksen rakentamista.

Menee melkein tun­ti, kunnes lähi­työkolmikko läh­tee rauhal­lis­es­ti takaisin ase­maa ja autoa kohti.

Paras­ta on, kun voimme aut­taa konkreet­tis­es­ti. On ­saatu jär­jeste­tyk­si ­vuosia rem­pal­laan ollut asia

– Näin me liikumme aina, Kir­si Ekström vaku­ut­taa.

– Dress­mann-miesten vauh­tia, Lesk­i­nen kuvaa.

Miita Pus­ka sanoo, että jos­sakin vai­heessa työ­pari palaa puis­toon.

– Ei ehkä huomen­na mut­ta joskus. Sit­ten jutel­laan uudelleen. Niin he muis­ta­vat mei­dät. Jos joku tarvit­see apua, meille ker­ro­taan sit­ten siitä.

Malminkar­tano kel­lo 13.20: Janne Lesk­i­nen otti ­pingis­matsin asi­akkaan kanssa.

Etsivälle lähi­työlle ker­tyy 3 000 kohtaamista vuodessa. Kohtaami­nen tarkoit­taa, että asi­akkaan kanssa on vähin­tään keskustel­tu. Yksi asi­akas voidaan koh­da­ta mon­ta ker­taa.

Kun työ­par­it liikku­vat eri puo­lil­la kaupunkia, heille syn­tyy kuva kaikkein vaikeim­mas­sa ase­mas­sa elävien ihmis­ten tilanteista. He toimi­vat sosi­aal­i­huol­lon korv­ina ja silminä kaduil­la, met­sis­sä, ostareil­la ja puis­tois­sa.

Tärkeä osa työtä on sosi­aa­li­nen rapor­toin­ti ja rak­en­teelli­nen sosi­aal­i­työ, Ekström ja Pus­ka ker­to­vat. He jaka­vat tietoa ja tekevät tilan­n­earvioi­ta kaduil­ta raporteis­sa, joi­ta julka­istaan kaupun­gin raport­ti­jär­jestelmän kaut­ta.

– Etsivän lähi­työn rapor­tit jae­taan laa­jalle verkos­tolle sosi­aalialan toim­i­joi­ta, jär­jestöjä, päät­täjiä ja medi­aa. Ymmärtääk­seni raport­te­ja lue­taan ahk­erasti, Kir­si Ekström sanoo.

Raporteis­sa lähi­työ kuvaa myös palvelu­jär­jestelmän ongelmia vaike­as­sa ase­mas­sa ole­vien näkökul­mas­ta. Uusim­mas­sa lähi­työn rapor­tis­sa huomio kiin­nitetään päi­hdekuntoutuk­sen saavutet­tavu­u­teen. Raportin mukaan katkolle pääsyä pitää odot­taa, ja sinä aikana moni ehtii ratke­ta uudelleen.

Monet luulevat, että tämä työ on vaarallista. Mitään ei ole sattunut.

Raport­ti kiin­nit­tää huomio­ta myös päi­hde- ja mie­len­ter­veysongel­mais­ten hoito-aiko­jen lyhyy­teen ja palveluketjun sir­paleisu­u­teen. Eräs päi­hdeon­gel­mainen, psykoot­ti­nen henkilö palautet­ti­in sairaalaan, jos­ta hän oli karan­nut. Sieltä hänet parin päivän jäl­keen toimitet­ti­in laitoskatkaisuhoitoon. Sen asi­akas keskeyt­ti. Sen jäl­keen asi­akas viet­ti kak­si yötä putkas­sa. Putkan jäl­keen hän ei päässyt enää takaisin katkaisuhoitoon tai psyki­a­triseen sairaalaan.

Raport­tien aineis­tona käytetään mobi­ilis­sa toimi­vaa Quest­Back-ohjel­maa. Sinne Pus­ka ja Ekströmkin kir­jaa­vat tiedot kaik­ista kohtaami­sista työpäivien aikana.

Kan­nelmä­ki kel­lo 14.45: Toisel­la käyn­nil­lään Kan­nelmäessä Kir­si Ekström istahti vai­h­ta­maan kuu­lu­misia van­han tutun kanssa, jon­ka asi­at oli­vat viime tapaamis­es­ta kohen­tuneet.

Työpäivän lopuk­si Ekström ja Pus­ka käväi­sevät uudelleen Sitra­to­ril­la Kan­nelmäessä. Sen laita­mil­la istuskelee nyt enem­män väkeä kuin aamul­la. Tut­tu­ja ja uusia tut­tavuuk­sia.

– Jut­telemme niitä näitä ja esit­telemme työtämme, Ekström kuvaa.

Pus­ka jutus­taa tutun, iäkkään naisen kanssa. Nainen pyytää kat­so­maan papere­i­ta, jot­ka hän oli saanut. Ekström istah­taa iäkkään miehen viereen. Jut­tu kier­tyy samoi­hin asioi­hin, joista miehen kanssa jutelti­in viikko aiem­min. Miestä motivoidaan men­emään Kelaan ja alko­ho­livieroituk­seen.

Parasta on, kun voimme auttaa konkreettisesti. On ­saatu järjestetyksi ­vuosia rempallaan ollut asia.

Työpäivä päät­tyy iloiseen kohtaamiseen. Ekström ja Pus­ka tapaa­vat miehen, jon­ka kanssa he tekivät aiem­min työtä. Miehel­lä oli ongelmia rahan ja päi­htei­den kanssa. Nyt mies ker­too, että hän kävi Min­neso­ta-hoi­dos­sa. Sen jäl­keen hän on pysynyt rait­ti­ina ja käynyt osa-aikatyössä.

Piti soit­taa teille ja ker­toa, että nyt menee parem­min, hän sanoo lähi­työ­par­ille.

– Paras­ta on, kun kuulee, että olemme pystyneet aut­ta­maan konkreet­tis­es­ti. On saatu jär­jestet­tyä asia, joka on ollut rem­pal­laan vuosia. Esimerkik­si asi­akas on saanut asum­i­s­paikan tai etu­udet, joi­ta hän ei kyen­nyt itse hake­maan, naiset ker­to­vat.

 

Sosi­aaliset rapor­tit löy­tyvät inter­netistä osoit­teesta hel.fi/sote/fi/palaute/sosiaalinen-raportointi/raportit.