Mököttääkö tiimi? Eikö tieto kulje? Puhutaanko asioista selän takana? Parempaa työilmapiiriä esimiehen kannattaa hakea tutkimalla sitä, miten työpaikalla kommunikoidaan. Sari Kuusela tietää, miten tiimin saa toimimaan.

 

Lähi­Ta­pio­lan hen­ki­lös­tö­joh­taja, tie­to­kir­jai­lija Sari Kuusela väit­teli vuonna 2010 sosi­aa­lip­sy­ko­lo­giasta yhteis­kun­ta­tie­tei­den toh­to­riksi. Väi­tök­ses­sään hän tutki, miten val­taa käy­te­tään ja mil­lai­seksi val­lan­käyttö vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa koe­taan.

Kuusela huo­masi nopeasti, että sinänsä kel­vol­li­nen­kin esi­mies­toi­minta saa­tet­tiin kokea hyvänä tai huo­nona: kaikki riip­pui siitä, mil­lai­set välit ihmi­sillä työ­pai­kalla oli­vat.

– Hyvää joh­ta­mista ei edes pidetä val­lan­käyt­tönä: asiat tun­tu­vat vain kul­ke­van. Jos taas työ­pai­kalla on jän­nit­tei­nen ilma­piiri, esi­mie­hen hyvät­kään teot eivät vält­tä­mättä auta vaan hänen toi­min­tansa koe­taan kiel­tei­sesti, Sari Kuusela sanoo.

Arkiset kuulumiset tärkeitä

Toi­mi­vat välit syn­ty­vät perus­hy­vistä käy­tös­ta­voista. Niillä pää­see pit­källe.

– Ter­veh­di­tään kaik­kia, kat­so­taan sil­miin ja ollaan kiin­nos­tu­neita tois­temme olosta ja asioista niin ammat­ti­lai­sina kuin ihmi­si­nä­kin. Arkis­ten kuu­lu­mis­ten kysely inhi­mil­lis­tää toi­sen ja lähen­tää välejä.

– Hiek­ka­laa­tik­ko­me­ta­fo­raa käyt­tääk­seni pääs­tään jo pit­källe, kun suos­tu­taan leik­ki­mään yhdessä, ei koko ajan viedä tois­ten leluja ja yhdessä kor­ja­taan jäl­jet. Tun­teita täy­tyy sanal­lis­taa eli uskal­taa puhua läpi juuri ne vai­keat asiat ja ris­ti­rii­dat.

Esimiestyö ja johtaminen ovat ammatti, eikä se hoidu vasemmalla kädellä.

Puhu­mi­nen vaa­tii aikaa. Esi­mies­työ ja joh­ta­mi­nen ovat ammatti, eikä se hoidu vasem­malla kädellä, Kuusela muis­tut­taa.

– Jos esi­mie­hellä on lii­kaa työ­kuor­maa, on orga­ni­saa­tion joh­don vas­tuulla jär­jes­tää hyvälle joh­ta­mi­selle aikaa. Jos yksi asian­tun­tija tii­mistä nousee tois­ten esi­mie­heksi, hänen on usein jätet­tävä van­hat teh­tä­vänsä ja kes­ki­tyt­tävä aut­ta­maan muita onnis­tu­maan töis­sään.

Ex-kol­le­goit­tensa esi­mie­heksi nouse­van täy­tyy hyvässä mie­lessä unoh­taa van­hoja suh­teita ja kiin­nit­tää tie­toi­sesti tas­a­puo­li­seen ajan­käyt­töön huo­miota.

– On hyvin tär­keää, että esi­mies käy mui­den­kin kuin entis­ten par­hai­den työ­to­ve­reit­tensa kanssa lou­naalla ja kah­villa.

– Hen­ki­lö­koh­tai­sen ajan anta­mi­nen koe­taan mer­kiksi arvos­tuk­sesta. Jos sitä ei tahdo löy­tyä, se koe­taan usein arvos­tuk­sen puut­teeksi. Yksi par­haista tavoista osoit­taa arvos­tusta on kysyä toi­sen mie­li­pi­dettä johon­kin asi­aan. Sil­loin toi­nen kokee, että hänen osaa­mi­sensa ja mie­li­pi­teensä ovat tär­keitä.

Luottaako vai eikö luottaa?

Uskotko, että alai­sesi halua­vat tehdä par­haansa vai pitääkö heitä val­voa, komen­taa ja käs­keä? Tämä on suu­ressa mää­rin ihmis­ku­va­ky­sy­mys, Kuusela miet­tii.

– Meillä on usein ali­ta­jui­sia kiel­tei­siä ennak­ko­suh­tau­tu­mi­sia tie­tyn­tyyp­pi­siin ihmi­siin, kun taas toi­sen­lais­ten per­soo­nien kanssa kaikki sujuu lei­ki­ten. On tär­keää pysäh­tyä miet­ti­mään hyvin raa­dol­li­sesti ja rehel­li­sesti itsek­seen, mitä oikein lopulta ajat­te­lee­kaan muista ihmi­sistä ja tar­vit­taessa muut­taa käsi­tyk­si­ään.

– Eri­lai­suus kan­nat­taa nähdä rik­kau­tena. Esi­mie­hen haaste on ottaa huo­mioon ne alai­set, joi­den kanssa muu­alla ei vält­tä­mättä olisi teke­mi­sissä.

Sään­nöl­li­nen palaute on aina tär­keää. Eril­li­siä palau­te­kes­kus­te­luja ei silti tar­vitse lisätä kalen­te­riin.

Uskotko, että alaisesi haluavat tehdä parhaansa vai pitääkö heitä valvoa ja käskeä?

– Palau­tetta ovat kaikki arki­set ja nopeat huik­kauk­set käy­tä­vällä, kuten ”erin­omai­sesti val­mis­teltu se sun jut­tusi”. Yli­päänsä kan­nat­taa pitää mie­luum­min pal­jon lyhyitä kes­kus­te­luja kuin pit­kiä pala­ve­reja kuu­kausit­tain. Sään­nöl­li­set koh­taa­mi­set tutus­tut­ta­vat puo­lin ja toi­sin.

Moniammatillisen tiimin kiemurat

”Tieto ei kulje” on vuo­ro­vai­ku­tuson­gel­mien klas­sik­koil­miö orga­ni­saa­tiosta riip­pu­matta. Sil­loin on mie­tit­tävä, eivätkö toi­set ole huo­man­neet ker­toa tai eikö ole itse kysytty.

– Usein ajat­te­lemme, että tieto pitää ker­toa minulle eikä niin, että minun teh­tä­väni on ottaa asiasta sel­vää. Jos yhteis­työ tii­missä toi­mii ja jotain jää tie­dot­ta­matta, yleensä asiasta kysy­tään eikä ker­to­matta jät­tä­mistä pidetä tahal­li­sena.

Moniam­ma­til­li­sissa tii­meissä vuo­ro­vai­ku­tuk­sen lisä­haas­teena ovat ihmis­ten eri­lai­set amma­til­li­set iden­ti­tee­tit. Kun tie­dot ja tai­dot ovat eri­lai­sia, ymmär­ryk­sen var­mis­ta­mi­seksi kaik­kein yksin­ker­tai­sim­mis­ta­kin asioista pitää puhua. ”Kaik­ki­han tämän tie­tä­vät” ‑asioita ei ole.

– Esi­mie­hen on var­mis­tet­tava, että kaikki on sel­vää. ”En keh­taa selit­tää juurta jak­saen, nehän ajat­te­lee että minä pidän niitä yksin­ker­tai­sina” ‑ajat­telu on virhe. Isoissa yri­tys­fuusiossa olen huo­man­nut, miten tutuin­kin käsite kuten ’asia­kas’ voi­daan käsit­tää eri sisäl­töi­seksi eri ammat­ti­ryh­mien välillä.

Pomokaan ei ole teflonia

Muu­tos­ti­lan­teissa vuo­ro­vai­ku­tusta pitää rut­kasti lisätä. Muu­tok­sista pitää aina ker­toa etu­kä­teen. Työn­te­ki­jät kai­paa­vat tie­toa pro­ses­sin ete­ne­mi­sestä ja mikä siinä liit­tyy omaan työ­hön.

Moni toivoo mahdollisuutta osallistua valmisteluun ja vähintäänkin tulla kuulluksi.

– Lähie­si­mies pys­tyy sano­maan missä men­nään, ja myös missä ei mennä: On tär­keää kuulla sekin, että lisää asioita sel­viää ”vasta kuun lopussa”. Tämä luo tur­val­li­suu­den tun­netta ja lisää työ­rau­haa. Lopul­lis­ten pää­tös­ten perus­teet tulee sel­vit­tää huo­lella ja tuoda esiin myös, miksi mui­hin rat­kai­sui­hin ei pää­dytty. Täl­löin itselle epä­mie­lui­sa­kin pää­tös on hel­pompi sulat­taa.

Lopuksi on hyvä muis­taa, ettei esi­mies­kään ole teflo­nia. Kaikki tyk­kää­vät kuulla onnis­tu­mi­sis­taan ja pomoa­kin voi kiit­tää.

– On hie­noa, jos kaikki voi­si­vat tavan­omai­sesti kysellä ja kom­men­toida asioita ja kehaista toi­si­aan. Siinä kelpo tavoite.

Tapio Olli­kai­nen

Jutussa käy­tetty myös Sari Kuuse­lan kir­jaa Esi­mie­hen vuo­ro­vai­ku­tus­tai­dot (2013).