Sosiaalialan epäkohtatutkimuksen mukaan enemmistö työn epäkohdista juontuu henkilökunnan vajeesta ja vaihtuvuudesta. Epäkohtia havaitaan yleisesti, mutta niistä raportointi ei johda muutoksiin. Moni on havainnut työyhteisössä rangaistuksia, kun epäkohtiin on puututtu, sanoo Lapin yliopiston tutkija Laura Tiitinen.

 

Tutkimus kohdis­tui sosi­aalialan työn­tek­i­jöi­den havait­semi­in työn epäko­hti­in ja niiden rapor­toin­ti­in. Epäko­h­dat ovat lait­to­mia, epäeet­tisiä tai toimin­nan tavoit­tei­den vas­taisia käytän­töjä. Vuo­den 2016 alus­ta sosi­aal­i­huolto­la­ki on velvoit­tanut, että alan työn­tek­i­jät ilmoit­ta­vat havait­semis­taan asi­akkaisi­in liit­tyvistä epäko­hdista. Kuitenkin val­taosa vas­taa­jista (57 pros­ent­tia) ilmoit­ti, ettei työy­hteisössä ole keskustel­tu siitä, kuin­ka epäko­hdista rapor­toidaan.

Sosi­aal­i­huolto­la­ki edel­lyt­tää, että työ­nan­ta­jat tiedot­ta­vat henkilöstölleen ilmoi­tusvelvol­lisu­ud­es­ta ja epäko­h­tien rapor­toin­tio­hjeista. Rapor­toin­nin ohjeis­tamisen sijas­ta läh­es puo­let vas­taa­jista on havain­nut työy­hteisöis­sään varoit­telua siitä, ettei jois­tain epäko­hdista kan­na­ta puhua.

Suoranainen epäkohdista kertomisen kieltäminen on harvinaisempaa.

Vas­taa­jista 20 pros­ent­tia on havain­nut, että työy­hteisössä kiel­letään puhu­mas­ta epäko­hdista. Useim­miten epäko­hdista kiel­let­ti­in ker­tomas­ta organ­isaa­tion johdolle ja paikallispoli­it­tisille päät­täjille sekä medi­aan.

Val­takun­nal­liseen kyse­ly­tutkimuk­seen vas­tasi 183 sosi­aalialan työn­tek­i­jää, jot­ka ovat koulu­tuk­seltaan pääasi­as­sa s sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä tai sosionome­ja (AMK). Enem­mistöl­lä vas­taa­jista on yli 10 vuo­den työkoke­mus sosi­aalialal­ta.  Kyse­lyyn vas­ta­si­vat pääasi­as­sa sel­l­aiset henkilöt, joil­la on koke­muk­sia epäko­h­tien havait­semis­es­ta ja niiden rapor­toin­nista. Rajal­lisen vas­taa­japrofi­ilin vuok­si tulok­set eivät ole yleis­tet­tävis­sä koko sosi­aalialan työsken­te­lykent­tään.

Epäkohdat resursseissa ja asiakkaiden huomioinnissa

”Epäko­hdis­sa on ollut use­asti kyse joko lain­vas­tai­sista ohjeis­tuk­sista asi­akkaiden tuis­sa ja palveluis­sa tai asi­akkaiden oikeuk­sien ja hyv­in­voin­nin vas­tai­sista ohjeis­tuk­sista. Lisäk­si on ollut kyse tiet­ty­jen työn­tek­i­jöi­den epäam­matil­lis­es­ta käytök­ses­tä asi­akkai­ta kohtaan. Kun asi­akkaat ovat tehneet val­i­tuk­sia, on yksit­täis­ten asi­akkaiden tilantei­ta ja päätök­siä kor­jat­tu, mut­ta lain­vas­taisia ohjeis­tuk­sia ei ole muutet­tu.”

Kun­tien talousti­lanteen vuok­si kiristyneet sosi­aal­i­huol­lon resurssit ja työn kuor­mit­tavu­us näkyvät sosi­aali­palvelu­iden laadus­sa. Työn­tek­i­jämäärän alim­i­toi­tus ja työn­tek­i­jöi­den vai­h­tu­vu­us ovat taval­lisem­mat syyt, jot­ka vaaran­ta­vat asi­akkaiden oikeuk­sien toteu­tu­misen.Tutkija Laura Tiitinen

Vas­taa­jista 45 pros­ent­tia on sitä mieltä, ettei organ­isaa­tion palve­lu­tar­jon­ta vas­taa asi­akkaiden tarpeisi­in. Hyvin taval­lista on myös se, ettei asi­akas­palautet­ta kerätä − tai jos se kerätään, sitä ei käsitel­lä. Läh­es 20 pros­ent­tia vas­taa­jista on havain­nut asi­akkaiden kohtelun ole­van ris­tiri­idas­sa lain­säädän­nön tai työy­hteisön ohjei­den kanssa. 12 pros­ent­tia vas­taa­jista ker­toi, että asi­akkai­ta kohdel­laan epäkun­nioit­tavasti.

Pieni osa vas­taa­jien kuvailemista epäko­hdista on selkeästi asi­akkaiden kaltoinko­htelua, kuten nimit­te­lyä, sim­put­tamista tai fyy­sistä kaltoinko­htelua.

Tulokseton epäkohtaraportointi turhauttaa

”Esille tuo­mani epäko­h­dat kään­netään min­un ongel­mak­seni: henkilöko­htaisek­si heikkoudek­seni,  jak­samat­to­muudek­seni, nuoru­u­den ide­al­is­mik­si tai jopa vedo­taan mie­len­ter­vey­teeni. … usein vedo­taan ammat­ti­lais­ten osaa­mat­to­muu­teen, eikä koskaan päästä tart­tumaan esimerkik­si todel­lisi­in organ­isatorisi­in epäko­hti­in, jot­ka kuitenkin saat­ta­vat monis­sa tapauk­sis­sa vaikut­taa taustal­la.”

Useim­miten epäko­hdista ilmoite­taan lähies­imiehelle, työ­tover­ille tai johta­jalle. Työyk­sikön ulkop­uolelle eniten rapor­toidaan työter­vey­den­huoltoon ja kun­nas­sa toimin­nas­ta vas­taavalle viran­halti­jalle tai lau­takun­nalle. Vas­taa­jat rapor­toi­vat vain har­voin toim­intaa valvo­valle vira­nomaiselle, poli­isille, asi­amiehelle tai medi­alle.

Sen jäl­keen, kun epäko­hdas­ta on rapor­toitu, tulisi sosi­aal­i­huolto­lain mukaan organ­isaa­tios­sa ryhtyä käsit­telemään ja pois­ta­maan epäko­htaa. Tämä kuitenkin on yksi merkit­tävim­mistä rapor­toin­tipros­essin pul­lonkauloista. Val­taosa vas­taa­jista (56 pros­ent­tia) ilmoit­ti, ettei epäko­h­ta pois­tunut siitä rapor­toin­nin jäl­keen. Näi­den lisäk­si 28 pros­ent­tia vas­taa­jista kuvaili epäko­hdan pois­tuneen vain osit­tain rapor­toin­nin jäl­keen.

Rangaistusten pelot estävät raportointia

Työy­hteisöis­sä suh­taudu­taan hyvin vai­htel­ev­asti henkilöi­hin, jot­ka rapor­toi­vat epäko­hdista. 41 pros­ent­tia vas­taa­jista on havain­nut työy­hteisössä ran­gais­tuk­sia epäko­htaan puut­tumis­es­ta ja 25 pros­en­til­la oli sel­l­ainen käsi­tys, että jonkun työ­suhde on päät­tynyt epäko­htaan puut­tumisen vuok­si.

Enemmistö vastaajista (88 %) on joskus jättänyt ilmoittamatta havaitsemastaan epäkohdasta.

Epäko­h­tien rapor­toin­nista rankaisemisel­la on yksilö­ta­soa laa­jem­mat vaiku­tuk­set. Yhdenkin työn­tek­i­jän rankaisem­i­nen vaikut­taa muun työy­hteisön halukku­u­teen rapor­toi­da havait­semis­taan epäko­hdista. Enem­mistö vas­taa­jista ei ole itse kokenut epäko­hdan rapor­toin­nista johtu­vaa rankaisemista tai sil­lä uhkailua esimieheltä tai johta­jal­ta, silti 37 pros­en­til­la vas­taa­jista on näistä koke­mus­ta.

Vas­taa­jien koke­mat ran­gais­tuk­set ovat enim­mäk­seen kiusaamisek­si luokiteltavia reak­tioi­ta, kuten syr­jimistä, ulos­sulkemista ja sanal­lista häir­in­tää tai muu­ta kiel­teistä suh­tau­tu­mista. Hyvin har­va on saanut viral­lisen varoituk­sen tai huo­mau­tuk­sen rapor­toin­nin vuok­si. Myös rapor­toin­nista johtu­va irti­sanomi­nen sekä määräaikaisen työ­suh­teen päät­tämi­nen ovat harv­inaisia seu­rauk­sia.

Enem­mistö vas­taa­jista (88 pros­ent­tia) on joskus jät­tänyt ilmoit­ta­mat­ta havait­se­mas­taan epäko­hdas­ta.
Ilmoit­ta­mat­ta jät­tämisen syyt liit­tyvät enim­mäk­seen siihen, että työn­tek­i­jät pelkäävät sen aiheut­ta­van kiel­teistä suh­tau­tu­mista, han­kalan työn­tek­i­jän mainet­ta ja vaiku­tuk­sia työ­suh­teen jatku­miselle.

Asi­akkaan oikeuk­sien kannal­ta täy­del­listä jär­jestelmää tai toim­intayk­sikköä tuskin on ole­mas­sa, mut­ta parem­mak­si tul­laan, kun epäko­hdista voi keskustel­la ja niitä saa ratkoa. Epäko­h­tien käsit­te­ly kan­nat­taa ottaa vakavasti, sil­lä se vaikut­taa työssä jak­samiseen. Epäko­h­tien vakavu­ud­es­ta ker­too sekin, että 52 pros­ent­tia vas­taa­jista on poht­in­ut alan vai­h­toa työn epäko­h­tien vuok­si.

 

Lau­ra Tiiti­nen
yliopis­to-opet­ta­ja
Lapin yliopis­to

Kir­joi­tus liit­tyy Sosiopo­lis-han­kkeessa tehtyyn epäko­htaky­se­lyyn. Kyse­lyn on rahoit­tanut ammat­ti­jär­jestö Tal­en­tia.