Sosiaalialan epäkohtatutkimuksen mukaan enemmistö työn epäkohdista juontuu henkilökunnan vajeesta ja vaihtuvuudesta. Epäkohtia havaitaan yleisesti, mutta niistä raportointi ei johda muutoksiin. Moni on havainnut työyhteisössä rangaistuksia, kun epäkohtiin on puututtu, sanoo Lapin yliopiston tutkija Laura Tiitinen.

 

Tutki­mus koh­dis­tui sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jöi­den havait­se­miin työn epä­koh­tiin ja nii­den rapor­toin­tiin. Epä­koh­dat ovat lait­to­mia, epäeet­ti­siä tai toi­min­nan tavoit­tei­den vas­tai­sia käy­tän­töjä. Vuo­den 2016 alusta sosi­aa­li­huol­to­laki on vel­voit­ta­nut, että alan työn­te­ki­jät ilmoit­ta­vat havait­se­mis­taan asiak­kai­siin liit­ty­vistä epä­koh­dista. Kui­ten­kin val­taosa vas­taa­jista (57 pro­sent­tia) ilmoitti, ettei työyh­tei­sössä ole kes­kus­teltu siitä, kuinka epä­koh­dista raportoidaan.

Sosi­aa­li­huol­to­laki edel­lyt­tää, että työn­antajat tie­dot­ta­vat hen­ki­lös­töl­leen ilmoi­tus­vel­vol­li­suu­desta ja epä­koh­tien rapor­toin­tioh­jeista. Rapor­toin­nin ohjeis­ta­mi­sen sijasta lähes puo­let vas­taa­jista on havain­nut työyh­tei­söis­sään varoit­te­lua siitä, ettei jois­tain epä­koh­dista kan­nata puhua.

Suoranainen epäkohdista kertomisen kieltäminen on harvinaisempaa.

Vas­taa­jista 20 pro­sent­tia on havain­nut, että työyh­tei­sössä kiel­le­tään puhu­masta epä­koh­dista. Useim­mi­ten epä­koh­dista kiel­let­tiin ker­to­masta orga­ni­saa­tion joh­dolle ja pai­kal­lis­po­liit­ti­sille päät­tä­jille sekä mediaan.

Val­ta­kun­nal­li­seen kyse­ly­tut­ki­muk­seen vas­tasi 183 sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jää, jotka ovat kou­lu­tuk­sel­taan pää­asiassa s sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä tai sosio­no­meja (AMK). Enem­mis­töllä vas­taa­jista on yli 10 vuo­den työ­ko­ke­mus sosi­aa­lia­lalta.  Kyse­lyyn vas­ta­si­vat pää­asiassa sel­lai­set hen­ki­löt, joilla on koke­muk­sia epä­koh­tien havait­se­mi­sesta ja nii­den rapor­toin­nista. Rajal­li­sen vas­taa­ja­pro­fii­lin vuoksi tulok­set eivät ole yleis­tet­tä­vissä koko sosi­aa­lia­lan työskentelykenttään.

Epäkohdat resursseissa ja asiakkaiden huomioinnissa

”Epä­koh­dissa on ollut useasti kyse joko lain­vas­tai­sista ohjeis­tuk­sista asiak­kai­den tuissa ja pal­ve­luissa tai asiak­kai­den oikeuk­sien ja hyvin­voin­nin vas­tai­sista ohjeis­tuk­sista. Lisäksi on ollut kyse tiet­ty­jen työn­te­ki­jöi­den epä­am­ma­til­li­sesta käy­tök­sestä asiak­kaita koh­taan. Kun asiak­kaat ovat teh­neet vali­tuk­sia, on yksit­täis­ten asiak­kai­den tilan­teita ja pää­tök­siä kor­jattu, mutta lain­vas­tai­sia ohjeis­tuk­sia ei ole muutettu.”

Kun­tien talous­ti­lan­teen vuoksi kiris­ty­neet sosi­aa­li­huol­lon resurs­sit ja työn kuor­mit­ta­vuus näky­vät sosi­aa­li­pal­ve­lui­den laa­dussa. Työn­te­ki­jä­mää­rän ali­mi­toi­tus ja työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus ovat taval­li­sem­mat syyt, jotka vaa­ran­ta­vat asiak­kai­den oikeuk­sien toteutumisen.Tutkija Laura Tiitinen

Vas­taa­jista 45 pro­sent­tia on sitä mieltä, ettei orga­ni­saa­tion pal­ve­lu­tar­jonta vas­taa asiak­kai­den tar­pei­siin. Hyvin taval­lista on myös se, ettei asia­kas­pa­lau­tetta kerätä − tai jos se kerä­tään, sitä ei käsi­tellä. Lähes 20 pro­sent­tia vas­taa­jista on havain­nut asiak­kai­den koh­te­lun ole­van ris­ti­rii­dassa lain­sää­dän­nön tai työyh­tei­sön ohjei­den kanssa. 12 pro­sent­tia vas­taa­jista ker­toi, että asiak­kaita koh­del­laan epäkunnioittavasti.

Pieni osa vas­taa­jien kuvai­le­mista epä­koh­dista on sel­keästi asiak­kai­den kal­toin­koh­te­lua, kuten nimit­te­lyä, sim­put­ta­mista tai fyy­sistä kaltoinkohtelua.

Tulokseton epäkohtaraportointi turhauttaa

”Esille tuo­mani epä­koh­dat kään­ne­tään minun ongel­mak­seni: hen­ki­lö­koh­tai­seksi heik­kou­dek­seni,  jak­sa­mat­to­muu­dek­seni, nuo­ruu­den idea­lis­miksi tai jopa vedo­taan mie­len­ter­vey­teeni. … usein vedo­taan ammat­ti­lais­ten osaa­mat­to­muu­teen, eikä kos­kaan päästä tart­tu­maan esi­mer­kiksi todel­li­siin orga­ni­sa­to­ri­siin epä­koh­tiin, jotka kui­ten­kin saat­ta­vat monissa tapauk­sissa vai­kut­taa taustalla.”

Useim­mi­ten epä­koh­dista ilmoi­te­taan lähie­si­mie­helle, työ­to­ve­rille tai joh­ta­jalle. Työyk­si­kön ulko­puo­lelle eni­ten rapor­toi­daan työ­ter­vey­den­huol­toon ja kun­nassa toi­min­nasta vas­taa­valle viran­hal­ti­jalle tai lau­ta­kun­nalle. Vas­taa­jat rapor­toi­vat vain har­voin toi­min­taa val­vo­valle viran­omai­selle, polii­sille, asia­mie­helle tai medialle.

Sen jäl­keen, kun epä­koh­dasta on rapor­toitu, tulisi sosi­aa­li­huol­to­lain mukaan orga­ni­saa­tiossa ryh­tyä käsit­te­le­mään ja pois­ta­maan epä­koh­taa. Tämä kui­ten­kin on yksi mer­kit­tä­vim­mistä rapor­toin­ti­pro­ses­sin pul­lon­kau­loista. Val­taosa vas­taa­jista (56 pro­sent­tia) ilmoitti, ettei epä­kohta pois­tu­nut siitä rapor­toin­nin jäl­keen. Näi­den lisäksi 28 pro­sent­tia vas­taa­jista kuvaili epä­koh­dan pois­tu­neen vain osit­tain rapor­toin­nin jälkeen.

Rangaistusten pelot estävät raportointia

Työyh­tei­söissä suh­tau­du­taan hyvin vaih­te­le­vasti hen­ki­löi­hin, jotka rapor­toi­vat epä­koh­dista. 41 pro­sent­tia vas­taa­jista on havain­nut työyh­tei­sössä ran­gais­tuk­sia epä­koh­taan puut­tu­mi­sesta ja 25 pro­sen­tilla oli sel­lai­nen käsi­tys, että jon­kun työ­suhde on päät­ty­nyt epä­koh­taan puut­tu­mi­sen vuoksi.

Enemmistö vastaajista (88 %) on joskus jättänyt ilmoittamatta havaitsemastaan epäkohdasta.

Epä­koh­tien rapor­toin­nista ran­kai­se­mi­sella on yksi­lö­ta­soa laa­jem­mat vai­ku­tuk­set. Yhden­kin työn­te­ki­jän ran­kai­se­mi­nen vai­kut­taa muun työyh­tei­sön haluk­kuu­teen rapor­toida havait­se­mis­taan epä­koh­dista. Enem­mistö vas­taa­jista ei ole itse koke­nut epä­koh­dan rapor­toin­nista joh­tu­vaa ran­kai­se­mista tai sillä uhkai­lua esi­mie­heltä tai joh­ta­jalta, silti 37 pro­sen­tilla vas­taa­jista on näistä kokemusta.

Vas­taa­jien koke­mat ran­gais­tuk­set ovat enim­mäk­seen kiusaa­mi­seksi luo­ki­tel­ta­via reak­tioita, kuten syr­ji­mistä, ulos­sul­ke­mista ja sanal­lista häi­rin­tää tai muuta kiel­teistä suh­tau­tu­mista. Hyvin harva on saa­nut viral­li­sen varoi­tuk­sen tai huo­mau­tuk­sen rapor­toin­nin vuoksi. Myös rapor­toin­nista joh­tuva irti­sa­no­mi­nen sekä mää­rä­ai­kai­sen työ­suh­teen päät­tä­mi­nen ovat har­vi­nai­sia seurauksia.

Enem­mistö vas­taa­jista (88 pro­sent­tia) on jos­kus jät­tä­nyt ilmoit­ta­matta havait­se­mas­taan epäkohdasta.
Ilmoit­ta­matta jät­tä­mi­sen syyt liit­ty­vät enim­mäk­seen sii­hen, että työn­te­ki­jät pel­kää­vät sen aiheut­ta­van kiel­teistä suh­tau­tu­mista, han­ka­lan työn­te­ki­jän mai­netta ja vai­ku­tuk­sia työ­suh­teen jatkumiselle.

Asiak­kaan oikeuk­sien kan­nalta täy­del­listä jär­jes­tel­mää tai toi­min­tayk­sik­köä tus­kin on ole­massa, mutta parem­maksi tul­laan, kun epä­koh­dista voi kes­kus­tella ja niitä saa rat­koa. Epä­koh­tien käsit­tely kan­nat­taa ottaa vaka­vasti, sillä se vai­kut­taa työssä jak­sa­mi­seen. Epä­koh­tien vaka­vuu­desta ker­too sekin, että 52 pro­sent­tia vas­taa­jista on poh­ti­nut alan vaih­toa työn epä­koh­tien vuoksi.

 

Laura Tii­ti­nen
yliopisto-opettaja
Lapin yliopisto

Kir­joi­tus liit­tyy Sosio­po­lis-hank­keessa teh­tyyn epä­koh­ta­ky­se­lyyn. Kyse­lyn on rahoit­ta­nut ammat­ti­jär­jestö Talen­tia.