Vauvatyön asiantuntija Hanna Sellergren toivoo, että sosiaalialalla ymmärretään vauvasosiaalityön merkitys.

 

 

Vauva­kausi on eri­tyi­nen vaihe lap­sen elä­mässä. Siksi sosi­aa­li­työssä tar­vi­taan enem­män osaa­mista vau­va­työstä kuin sitä nyt on. Näin sanoo vaa­ti­van vau­va­työn kehit­tä­mis­pääl­likkö Hanna Sellergren, joka työs­ken­te­lee Ensi- ja tur­va­ko­tien liitossa.

Hän on kou­lu­tuk­sel­taan sosi­aa­li­työn­te­kijä ja ensi­ko­ti­työssä kou­liin­tu­nut vau­va­työn asiantuntija.

Hän toi­voo, että vau­va­so­si­aa­li­työ ote­taan osaksi sosi­aa­li­työn osaa­mista. Tällä haa­vaa koko termi vau­va­so­si­aa­li­työ on vakiin­tu­ma­ton, hän sanoo.

Helppo vauva on ehkä oppinut, että itkeminen on turhaa, koska kukaan ei huomaa sen hätää.

Sosiaalityössä ja sen ope­tuk­sessa vau­va­työ on miel­letty usein psy­ko­lo­gian puo­lelle kuu­lu­vaksi asiaksi. Ajatus on, että vau­va­työ liit­tyy ennen kaik­kea van­hem­man ja vau­van kiin­ty­mys­suh­tei­den tar­kas­te­luun ja mui­hin psy­ko­lo­gian alan kuu­lu­viin asioihin.

– Vauvatyö on siksi jää­nyt vähälle huo­miolle sosiaali­alan kou­lu­tuk­sessa ja esi­mer­kiksi las­ten­suo­je­lussa pereh­dy­tyk­sessä. Ero on suuri ver­rat­tuna esi­mer­kiksi nuo­ri­so­työ­hön. Siitä puhu­taan pal­jon, mutta vau­va­työstä ei.

– Vauva-aika on kui­ten­kin aivo­jen kehi­tyk­selle samalla lailla tär­keä vaihe kuin murrosikä.

Vanhempien vointi vaikuttaa vauvaan

Lapsiperheköyhyys on sosi­aa­li­puo­len perin­teistä osaa­mi­sa­laa. Vauvaperheköyhyys on kaik­kein haa­voit­ta­vin muoto lapsiperheköyhyyttä.

Tutkimukset osoit­ta­vat, että köy­hyys on sitä pahem­paa, mitä var­hai­sem­min sitä on koke­nut. Köyhyys aiheut­taa van­hem­mille pit­kään jat­ku­vaa stres­si­ti­laa ja ahdis­tusta. Niukkuus voi aiheut­taa ris­ti­rii­toja van­hem­pien välille.

Vanhempien vointi vai­kut­taa vau­vaan. Kun mieli on muissa asioissa, on vai­kea muis­taa, että vauva tar­vit­see läs­nä­oloa ja huo­len­pi­toa. Rasittuneen van­hem­man on vai­kea rea­goida empaat­ti­sesti, kun vau­valla on hätä ja vauva tar­vit­see sitä, että hänet huomataan.

– Jos van­hem­man mieli täyt­tyy huo­lesta, se on pois vauvalta.

Vauvan vointi on vah­vasti kiinni siitä, että vauva saa riit­tä­vän hyvää hoi­toa, Sellergren kuvaa. Vauva ei pysty ker­to­maan sanoilla, jos sillä on hätä. Vauva vies­tii sen muilla tavoilla, mutta se edel­lyt­tää, että joku huo­maa ja ymmär­tää vau­van viestit.

– Vanhempi voi sanoa, että tämä on iha­nan helppo lapsi eikä vauva itke kos­kaan. ”Helppo” vauva on ehkä oppi­nut, että itke­mi­nen on tur­haa, koska kukaan ei huo­maa sen hätää.

Perheiden ongelmat ovat lisääntyneet, mutta palveluihin ohjaaminen on vähentynyt.

Myös hil­jai­suus, kon­tak­tista pois vetäy­ty­mi­nen ja kat­seen vält­tely voi­vat ker­toa vau­van hädästä. Vauva voi vetäy­tyä kaa­relle tai jäy­kis­tyä, kun sen ottaa syliin.

Vauvan vies­tejä oppii luke­maan, kun niistä on tie­toa ja koke­musta. Tietoa tar­vi­taan, kun sosi­aa­li­työn puo­lella mie­ti­tään, min­kä­laista tukea perhe tarvitsee.

– Sosiaalityöntekijöiden ei tar­vitse olla vau­va­vai­heen eks­pert­tejä. Sen ver­ran pitää tie­toa vau­va­vai­heesta kui­ten­kin olla, sillä se vai­kut­taa pää­tök­siin, joita las­ten­suo­je­lussa tehdään.

Esimerkiksi per­he­kun­tou­tusyk­sikkö, jossa on kai­ke­ni­käi­siä lap­sia, ei ole aina paras rat­kaisu vau­va­per­heelle, Sellergren sanoo. Vauvat voi­vat jäädä huo­miotta, kun isom­mat lap­set ja tei­nit saa­vat enem­män huomiota.

Jos yksi­kössä on kai­ken ikäi­siä lap­sia, työn­te­ki­jöi­den osaa­mi­nen vau­va­vai­heesta ei vält­tä­mättä kehity.

Sosiaalialan osaamista tarvitaan

Vauvasosiaalityö avaa näky­miä raken­teel­li­seen sosi­aa­li­työ­hön. Vauvojen hyvin­voin­tiin vai­kut­taa myös se, miten yhteis­kunta suh­tau­tuu vau­va­per­hei­siin, mil­laista tukea ne saa­vat ja miten vau­vo­jen ja per­hei­den osal­li­suus yhteis­kun­nan jäse­ninä toteutuu.

Rakenteellisia asioita vau­va­so­si­aa­li­työssä ovat esi­mer­kiksi lap­si­li­sät ja hoitovapaat.

Vauvatyössä tar­vi­taan sosiaali­alan osaa­mista, Sellergren sanoo. Vauvaperheillä voi olla monia toi­siinsa limit­ty­viä psy­ko­so­si­aa­li­sia ongelmia.

Esimerkiksi ensi­ko­deissa näkyy sel­västi, että asiak­kaille on kasaan­tu­nut ongel­mia. Kolmella nel­jästä asia­kas­per­heestä on kon­takti las­ten­suo­je­luun. Liki joka toi­sesta vau­vasta oli tehty enna­kol­li­nen lastensuojeluilmoitus.

Vauvoista kolme nel­jästä tuli ensi­ko­tiin las­ten­suo­je­lun avo­huol­lon tuki­toi­mena tai kii­reel­li­sesti sijoitettuna.

Sellergreniä huo­les­tut­taa, mitä jäl­kiä korona-ajasta jää nykyis­ten vau­vo­jen ja pien­ten las­ten elä­mään. Perheiden ongel­mat ovat lisään­ty­neet, mutta pal­ve­lui­hin ohjaa­mi­nen on vähentynyt.

– Neuvolassa käyn­tejä on har­ven­nettu. Perheet ovat jää­neet yksin, eikä mikään ammat­ti­lai­nen koh­taa heitä tar­peeksi usein. Vauvojen hätä ja per­heet ongel­mat jää­vät näkemättä.

Vauvavaiheeseen satsaaminen kannattaa

Aivotutkimus on todis­ta­nut, että äidin pit­kä­ai­kai­nen stressi sikiö­ai­kana vai­kut­taa vau­vaan, Sellergren ker­too. Se on hyvä tie­tää sosi­aa­li­työssä, jotta odot­tava perhe ja sitä kautta lapsi saa tar­vit­se­mansa avun tar­peeksi ajoissa.

– Perheillä voi olla suu­ria haas­teita, esi­mer­kiksi päihde- tai mie­len­ter­vey­son­gel­mia tai yli­su­ku­pol­vi­sia vai­keuk­sia. Silloin pitää ymmär­tää, että pie­nen lap­sen perhe tar­vit­see riit­tä­vän pit­kää ja inten­sii­vi­sesti tukea.

Pienen lapsen perhe tarvitsee riittävän pitkää ja intensiivistä tukea.

Esimerkiksi lyhyt, kah­den kuu­kau­den jakso ensi­ko­dissa ei riitä, Sellergren sanoo. Vanhempi voi kokea, että hän on epä­on­nis­tu­nut, kun jakso lop­puu ja tuki ei kanna enää arjessa. Se taas saat­taa vähen­tää halua ottaa uudel­leen apua vastaan.

Perhettä kan­nat­taa tukea juuri lap­sen vau­va­vai­heessa, sillä sil­loin sat­saus apuun tuot­taa par­haan tuloksen.

– Tutkimuksissa on havaittu, että kun lapsi voi elä­män alku­vai­heessa eli vau­vana hyvin, se vai­kut­taa koko elä­mään ja psyyk­ki­seen ja fyy­si­seen hyvin­voin­tiin. Se vai­kut­taa myös toi­min­ta­ky­kyyn sekä esi­mer­kiksi sosi­aa­li­siin tai­toi­hin myö­hem­min elämässä.

– Asiat kan­nat­taa tehdä oikeassa jär­jes­tyk­sessä. Tukea pitää antaa heti. Ei pidä odot­taa, että ongel­mat kasaan­tu­vat ja tar­vi­taan kor­jaa­vaa työtä. Kun vau­va­vai­heessa sat­sa­taan kun­nolla, se kan­taa myö­hem­min elämässä.

Vauvoihin satsattu raha tuottaa

Mitä var­hai­sem­min per­heen tuke­mi­seen lai­te­taan rahaa, sitä parempi sat­saus se on yhteis­kun­nalle talou­del­li­sesti. Kun apua anne­taan vau­va­vai­heessa, raha tuot­taa seitsenkertaisesti.
Luvut on esit­tä­nyt talous­tie­tei­lijä Sixten Korkman, joka on tar­kas­tel­lut per­hei­den tuke­mista talou­del­li­sesta näkö­kul­masta. Hän toteaa, että panos­ta­mi­nen pien­ten las­ten hyvin­voin­tiin on kan­san­ta­lou­del­li­sesti kan­nat­tava investointi.

Köyhyyttä koke­neet lap­set menes­ty­vät muita huo­nom­min kou­lussa. Heillä on enem­män käy­tö­son­gel­mia. Nuorena heillä on useam­min mie­len­ter­vey­son­gel­mia ja tei­ni­ras­kauk­sia. Köyhyyttä koke­neet ajau­tu­vat rikok­siin useam­min kuin talou­del­li­sesti hyvin voi­vissa per­heissä kas­va­neet. Lasten huos­taa­no­tot ja mie­len­ter­vey­son­gel­mat ovat vah­vasti yhtey­dessä van­hem­pien toimeentulovaikeuksiin.

Korkman sitee­raa pro­fes­sori James Heckmania, joka sai talou­den Nobel-pal­kin­non vuonna 2000.
Heckmanin mukaan panos­tuk­set ongel­ma­per­hei­den tuke­mi­seen ja var­hais­kas­va­tuk­seen ovat inves­tointi, jolla on kan­san­ta­lou­del­li­sesti erit­täin kor­kea tuotto.
Tuki paran­taa toden­nä­kö­syyttä, että lapsi kou­lut­tau­tuu ja työllistyy.

Investointi mak­saa itsensä takai­sin ja jopa vah­vis­taa jul­kista taloutta, kun sosi­aa­li­ku­lut pie­ne­ne­vät ja veroja ker­tyy paremmin.
Heckman tun­ne­taan myös var­hais­kas­va­tuk­sen pio­nee­rina. Hänen sanoo, että var­hais­kas­va­tus vai­kut­taa koko yhteis­kun­nan talou­del­li­seen tilan­tee­seen enem­män kuin mikään muu inves­tointi koulutukseen.

Heckmanin tulok­set eivät päde suo­raan Suomessa, sillä ne kuvaa­vat Yhdysvaltoja. Myös poh­jois­mai­sissa tut­ki­muk­sissa on huo­mattu, että las­ten tuke­mi­nen per­hei­den ongel­ma­ti­lan­teissa ja eten­kin vau­va­vai­heessa on yhteis­kun­nan etu.

Jaana Laitinen