Lapin yliopiston sosiaalityön koulutuksen aloittamisesta on kulunut 35 vuotta. Kyösti Urponen luottaa siihen, että sosiaalityö on yhteiskuntatieteellisen koulutuksen merkittävin osa Lapin yliopistossa.

 

Sosi­aa­li­työllä on eni­ten näyt­töjä osaa­mi­sesta mui­hin yhteis­kun­ta­tie­tei­siin ver­rat­tuna Lapissa. Esimerkiksi ope­tuk­sen laa­tu­yk­sik­kö­pal­kin­non oppiaine on saa­nut kolme ker­taa, sanoo eme­ri­tus­pro­fes­sori Kyösti Urponen.

Vielä 1980­-luvulla tilanne oli aivan toinen.

– Erityisesti van­hat yli­opis­tot vas­tus­ti­vat sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen aloit­ta­mista Lapissa. Toisaalta myös uudet yli­opis­tot haluai­si­vat kou­lu­tuk­sen itsel­leen vah­vis­taak­seen opetustarjontaansa.

Kyösti Urponen muis­te­lee olleensa Lapin kesäy­li­opis­ton jär­jes­tä­mässä sosi­aa­li­työn kou­lu­tus­se­mi­naa­rissa vuo­den 1980 kesäkuussa.

– Seminaarin pää­e­si­tel­möit­sijä, sosiaali­ ja ter­veys­mi­nis­teri Katri-Helena Eskelinen Siilinjärveltä antoi puhees­saan tukea Kuopion yli­opis­tolle. Itse olin reh­tori Heikki Kirkisen lähet­tä­mänä semi­naa­rissa ja vakuu­tin Joensuun sovel­tu­vuutta sosi­aa­li­työn koulutuspaikkana.

Jo tuol­loin ilmeni, että Lapissa sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen suun­ni­tel­mat ja perus­te­lut oli­vat pidem­mällä kuin muu­alla. Lisäksi kou­lu­tuk­sen aloit­ta­mi­sella oli laaja kan­na­tus maa­kun­nassa. Kyösti Urposen mukaan 1980-­lu­vulla oli monia asioita, jotka aut­toi­vat uuden kou­lu­tusyk­si­kön saa­mista Lappiin. Yhteiskunnan nopea ja osin hal­lit­se­ma­ton raken­teel­li­nen ja sosi­aa­li­nen muu­tos haas­toi­vat sosi­aa­li­po­li­tii­kan, sosi­aa­li­pal­ve­lut ja nii­den rahoituksen.

– Elämäntapa muut­tui rajusti, eikä sopeu­tu­mi­nen ollut kai­kille helppoa.

Aluepolitiikka vahvisti Lappia

Korkeakoulupolitiikassa oli val­lalla alue­po­liit­ti­nen aika­kausi, joka poh­joi­sessa alkoi Lapin kor­kea­kou­lun perus­ta­mi­sella vuonna 1979. Rovaniemi sai oikeus­tie­teel­li­sen ja kas­va­tus­tie­teel­li­sen kou­lu­tuk­sen, mutta lap­pi­lai­set toi­mi­jat vaa­ti­vat mää­rä­tie­toi­sesti ope­tus­tar­jon­nan lisäämistä.

Erityisesti vanhat yliopistot vastustivat sosiaalityön koulutuksen aloittamista Lapissa.

Sosiaalihuoltolaki uudis­tui 1980-­lu­vun alussa ja samaan aikaan mää­ri­tel­tiin myös sosi­aa­li­työ ja työn­te­ki­jöi­den pätevyysvaatimukset.

– Pätevyysvaatimukset täyt­tä­viä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä ei ollut riit­tä­västi ja tuli kiire lisätä kou­lu­tusta. Lapissa pää­tök­sen­te­ki­jät näki­vät tässä mah­dol­li­suu­den vah­vis­taa Lapin kor­kea­kou­lua sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen avulla.

Eduskunta päätti, että kou­lu­tus alkaa syk­syllä 1982. Korkeakoulun hal­linto kut­sui keväällä sosi­aa­li­työn yli­opet­taja Simo Koskisen Tampereelta suun­nit­te­le­maan valin­ta­koetta ja ope­tus­suun­ni­tel­maa. Kutsu oli myös Simo Koskisen elä­mässä mer­kit­tävä, sillä hän­kin on jät­tä­nyt vuo­si­kym­me­nien aikana poik­keuk­sel­li­sen jäl­jen sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­seen Lapissa.

Ensimmäiseen valin­ta­ko­kee­seen osal­lis­tui 123 pyr­ki­jää, joista nel­jän­nes sai opis­ke­lu­pai­kan. Simo Koskisen lisäksi ensim­mäi­sen vuo­den ope­tuk­sesta vas­ta­si­vat mais­teri YTM Anneli Pohjola ja YTT Kauko Kämäräinen. Myöhemmin ope­tus­teh­tä­viin tuli­vat myös YTL Mirja Satka ja YTM Ulla-Maija Rantalaiho.

Kyösti Urposen työ­sarka Lapissa alkoi syk­syllä 1984, kun hänet nimi­tet­tiin sosi­aa­li­po­li­tii­kan ja eri­tyi­sesti sosi­aa­li­työn pro­fes­so­rin vir­kaan. Urponen ker­too, että Tampereen yli­opis­ton pro­fes­sori Jorma Sipilä antoi hänelle toi­min­taoh­jeen Rovaniemelle.

– Sipilä muis­tutti, että minun teh­tä­väni ei ole tehdä tut­ki­musta, vaan antaa muille mah­dol­li­suus tut­kia. Toinen teh­tä­väni oli Sipilän mie­lestä kehit­tää nuorta lai­tosta. Niillä ohjeilla olen yrit­tä­nyt edetä. Sosiaalityön kou­lu­tus aloi­tet­tiin Rovaniemellä Tampereen mal­lin mukai­sesti. Kyösti Urponen ker­too, että yhteis­kun­nan ja lain­sää­dän­nön muu­tok­set vaa­ti­vat myös kou­lu­tus­oh­jel­man päivittämisestä.

– Simo Koskinen tosin sanoi minulle, että muu­tok­sia saa tehdä vain hänen kuol­leen ruu­miinsa yli. Totesin hänelle lei­kil­läni, että kuole sit­ten pian.

Tutkimusrahaa yhteistyökumppaneilta

Opetuksen teo­reet­ti­sia ja käy­tän­nön ope­tuk­sen osioita muu­tet­tiin Kyösti Urposen joh­dolla sisäl­löl­li­sesti ja samalla laa­dit­tiin suun­ni­tel­mat tie­teel­li­selle jat­ko­kou­lu­tuk­selle. Myöhemmin sosi­aa­lia­lan sää­dök­siä muu­tet­tiin niin, että kun­nille ja yli­opis­toille tuli mah­dol­li­seksi sopia niin sano­tuista sosi­aa­li­työn opetuskeskussopimuksia.

– Tämä aut­toi siinä, että har­joit­telu kun­nissa voi­tiin kehit­tää aidoksi käy­tän­nön ope­tuk­seksi kun­tien pal­ve­lu­pis­teissä eli yli­opis­ton opet­ta­jat toteut­ti­vat ope­tus­työtä oikeissa työskentely-ympäristöissä.

Tutkimuksen aloit­ta­mi­nen uudessa kor­kea­kou­lussa ei ollut help­poa, sillä rahaa ei ollut. Kyösti Urponen läh­ti­kin kehit­tä­mään tut­ki­mus­hank­keita, jotka saat­tai­si­vat kiin­nos­taa Lapin kun­tia ja yrityksiä.

Lastensuojelu, kuntoutus, nuorten ja ikäihmisten ongelmat vaativat yliopistotason koulutusta, mutta sosiaalipalvelut siirtyvät entistä enemmän sosionomeille.

– Saimme vähi­tel­len raken­net­tua moni­ra­hoit­tei­sia pro­jek­teja, joi­hin pääsi mukaan muu­ta­milla sadoilla tai tuhan­silla mar­koilla. Näin onnis­tuimme aloit­ta­maan useita pie­niä ajan­koh­tai­siin ongel­miin liit­ty­viä hank­keita. Kun pro­jek­tit onnis­tui­vat, luot­ta­mus lai­tok­sen tut­ki­mus­toi­min­taan lisään­tyi ja rahoi­tuk­sen saa­mi­nen helpottui.

1990-­lu­vun lama toi jäl­leen kes­kus­te­luun sen, tar­vi­taanko Suomessa sosi­aa­li­po­li­tii­kan ope­tusta kuu­dessa eri yli­opis­tossa. Kyösti Urponen oli nimi­tetty eri­tyi­sesti sosi­aa­li­työn pro­fes­so­riksi vuonna 1984, ja hän päät­ti­kin ryh­tyä itse­näis­tä­mään oppiai­neen irti sosi­aa­li­po­li­tii­kasta. Vastustus oli kovaa niin hen­ki­lö­kun­nan kuin opis­ke­li­joi­den keskuudessa.

– Kerroin aikees­tani Jorma Sipilälle ja pro­fes­sori Pauli Niemelälle Kuopiossa ja he innos­tui­vat asiasta. Jos Lappi saa sosi­aa­li­työlle itse­näi­sen ase­man, he seu­raa­vat perässä.

Sosiaalityön asema vah­vis­tui. Yliopistojen yhteis­työn tulok­sena sosi­aa­li­työ sai ensim­mäi­set Suomen Akatemian tut­ki­ja­kou­lu­tus­pai­kat, syn­tyi val­ta­kun­nal­li­nen sosi­aa­li­työn tut­ki­ja­koulu, SOSNET ja monia muita ver­kos­toja. Kansainvälistyminen tuli kes­kei­seksi osaksi sosi­aa­li­työn kou­lu­tusta Lapissa.

– Koulutus vakiin­tui sel­lai­selle tasolle, että kyke­nimme täyt­tä­mään tulok­sel­li­suus­vaa­ti­muk­set. Työ sai monia mer­kit­tä­viä ulko­puo­li­sia tun­nus­tuk­sia tie­teel­li­sen laa­tu­yk­sik­kö­pal­kin­to­jen lisäksi.

Yliopistotasoista koulutusta tarvitaan

Sosiaalityön asema yli­opis­tol­li­sena oppiai­neena säi­lyy Kyösti Urposen mie­lestä vah­vana, sillä monet ongel­mat moni­mut­kais­tu­vat ja ne vaa­ti­vat vah­vaa teo­reet­tista osaa­mista. Myös sosi­aa­lis­ten vai­ku­tus­ten arvioin­nin pitäisi kuu­lua sosi­aa­li­työn teh­tä­vä­kent­tään, mutta sitä ei vielä yhteis­kun­nassa nähdä riit­tä­vän tarpeelliseksi.

– Esimerkiksi las­ten­suo­jelu, kun­tou­tus, nuor­ten ja ikäih­mis­ten ongel­mat vaa­ti­vat yli­opis­to­ta­son kou­lu­tusta, mutta sosi­aa­li­pal­ve­lut siir­ty­vät entistä enem­män ammat­ti­kor­kea­kou­lusta val­mis­tu­ville sosio­no­meille. Meillä on ana­ly­soi­matta laa­jasti se, miten toi­met vai­kut­ta­vat yhteiskunnallisesti.

Täysipäiväiseksi elä­ke­läi­seksi Kyösti Urponen ei vielä ole jättäytynyt.

Sosiaalityö on säilynyt vetovoimaisena opiskelijoiden keskuudessa.

– Tarkoituksenani on kui­ten­kin jos­sa­kin vai­heessa kes­kit­tyä enem­män­kin valo­ku­vauk­seen ja ehkä mat­kus­te­luun. Sosiaalityön tut­ki­mus ja teo­reet­ti­nen ope­tus on osal­tani joka tapauk­sessa tehty.

Urposen mukaan sosi­aa­li­työn asema vaih­te­lee eri kun­nissa. Osassa sosi­aa­li­työn rooli on sosi­aa­li­lain­sää­dän­nön toi­meen­pa­noa, mutta jois­sa­kin kun­nissa työn­te­ki­jät ovat hyvin kan­sain­vä­li­siä ja kie­li­tai­toi­sia kuten asiakaskuntakin.

Sosiaalityö on säi­ly­nyt veto­voi­mai­sena opis­ke­li­joi­den kes­kuu­dessa. Työ on yhä huo­nosti pal­kat­tua asian­tun­ti­ja­työtä, mutta jokin siinä kiehtoo.

– Työllistyminen on var­maa ja jos opis­ke­lija haluaa tehdä ihmis­ten kanssa töitä, tätä kautta pää­see ihmissuhdetyöhön.

Kymmenen vuo­den kulut­tua Kyösti Urponen uskoo, että sosi­aa­li­työn kou­lu­tus on hyvissä voi­mis­saan Lapin yli­opis­tossa. Hän toi­voo, että myös tule­vai­suu­dessa sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen ja ken­tän yhteis­työn säi­lyy vah­vana ja kan­sain­vä­li­syys tuo oman lisä­maus­teensa oppiai­neen kehittämiseen.

– Onhan tämä ollut mie­len­kiin­toista. Sosiaalityön yksik­kömme on ollut vai­ku­tus­val­tai­nen myös suh­teessa val­tio­val­taan, sillä asian­ tun­te­mus­tamme on hyö­dyn­netty usein.

Maarit Simoska