Lapin yliopiston sosiaa­lityön koulu­tuksen aloit­ta­mi­sesta on kulunut 35 vuotta. Kyösti Urponen luottaa siihen, että sosiaa­lityö on yhteis­kun­ta­tie­teel­lisen koulu­tuksen merkit­tävin osa Lapin yliopis­tossa.

 

Sosiaa­li­työllä on eniten näyttöjä osaami­sesta muihin yhteis­kun­ta­tie­teisiin verrattuna Lapissa. Esimer­kiksi opetuksen laatu­yk­sik­kö­pal­kinnon oppiaine on saanut kolme kertaa, sanoo emeri­tus­pro­fessori Kyösti Urponen.

Vielä 1980­-luvulla tilanne oli aivan toinen.

– Erityi­sesti vanhat yliopistot vastus­tivat sosiaa­lityön koulu­tuksen aloit­ta­mista Lapissa. Toisaalta myös uudet yliopistot haluai­sivat koulu­tuksen itselleen vahvis­taakseen opetus­tar­jon­taansa.

Kyösti Urponen muistelee olleensa Lapin kesäy­li­opiston järjes­tä­mässä sosiaa­lityön koulu­tus­se­mi­naa­rissa vuoden 1980 kesäkuussa.

– Seminaarin pääesi­tel­möitsijä, sosiaali­ ja terveys­mi­nisteri Katri-Helena Eskelinen Siilin­jär­veltä antoi puheessaan tukea Kuopion yliopis­tolle. Itse olin rehtori Heikki Kirkisen lähet­tämänä seminaa­rissa ja vakuutin Joensuun sovel­tu­vuutta sosiaa­lityön koulu­tus­paikkana.

Jo tuolloin ilmeni, että Lapissa sosiaa­lityön koulu­tuksen suunni­telmat ja perus­telut olivat pidem­mällä kuin muualla. Lisäksi koulu­tuksen aloit­ta­mi­sella oli laaja kannatus maakun­nassa. Kyösti Urposen mukaan 1980-­luvulla oli monia asioita, jotka auttoivat uuden koulu­tusyk­sikön saamista Lappiin. Yhteis­kunnan nopea ja osin hallit­se­maton raken­teel­linen ja sosiaa­linen muutos haastoivat sosiaa­li­po­li­tiikan, sosiaa­li­pal­velut ja niiden rahoi­tuksen.

– Elämäntapa muuttui rajusti, eikä sopeu­tu­minen ollut kaikille helppoa.

Aluepo­li­tiikka vahvisti Lappia

Korkea­kou­lu­po­li­tii­kassa oli vallalla aluepo­liit­tinen aikakausi, joka pohjoi­sessa alkoi Lapin korkea­koulun perus­ta­mi­sella vuonna 1979. Rovaniemi sai oikeus­tie­teel­lisen ja kasva­tus­tie­teel­lisen koulu­tuksen, mutta lappi­laiset toimijat vaativat määrä­tie­toi­sesti opetus­tar­jonnan lisää­mistä.

Erityisesti vanhat yliopistot vastustivat sosiaalityön koulutuksen aloittamista Lapissa.

Sosiaa­li­huol­tolaki uudistui 1980-­luvun alussa ja samaan aikaan määri­teltiin myös sosiaa­lityö ja työnte­ki­jöiden pätevyys­vaa­ti­mukset.

– Pätevyys­vaa­ti­mukset täyttäviä sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä ei ollut riittä­västi ja tuli kiire lisätä koulu­tusta. Lapissa päätök­sen­te­kijät näkivät tässä mahdol­li­suuden vahvistaa Lapin korkea­koulua sosiaa­lityön koulu­tuksen avulla.

Eduskunta päätti, että koulutus alkaa syksyllä 1982. Korkea­koulun hallinto kutsui keväällä sosiaa­lityön yliopettaja Simo Koskisen Tampe­reelta suunnit­te­lemaan valin­ta­koetta ja opetus­suun­ni­telmaa. Kutsu oli myös Simo Koskisen elämässä merkittävä, sillä hänkin on jättänyt vuosi­kym­menien aikana poikkeuk­sel­lisen jäljen sosiaa­lityön koulu­tukseen Lapissa.

Ensim­mäiseen valin­ta­ko­keeseen osallistui 123 pyrkijää, joista neljännes sai opiske­lu­paikan. Simo Koskisen lisäksi ensim­mäisen vuoden opetuk­sesta vasta­sivat maisteri YTM Anneli Pohjola ja YTT Kauko Kämäräinen. Myöhemmin opetus­teh­täviin tulivat myös YTL Mirja Satka ja YTM Ulla-Maija Ranta­laiho.

Kyösti Urposen työsarka Lapissa alkoi syksyllä 1984, kun hänet nimitettiin sosiaa­li­po­li­tiikan ja erityi­sesti sosiaa­lityön profes­sorin virkaan. Urponen kertoo, että Tampereen yliopiston professori Jorma Sipilä antoi hänelle toimin­taohjeen Rovanie­melle.

– Sipilä muistutti, että minun tehtäväni ei ole tehdä tutki­musta, vaan antaa muille mahdol­lisuus tutkia. Toinen tehtäväni oli Sipilän mielestä kehittää nuorta laitosta. Niillä ohjeilla olen yrittänyt edetä. Sosiaa­lityön koulutus aloitettiin Rovanie­mellä Tampereen mallin mukai­sesti. Kyösti Urponen kertoo, että yhteis­kunnan ja lainsää­dännön muutokset vaativat myös koulu­tus­oh­jelman päivit­tä­mi­sestä.

– Simo Koskinen tosin sanoi minulle, että muutoksia saa tehdä vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Totesin hänelle leikilläni, että kuole sitten pian.

Tutki­mus­rahaa yhteis­työ­kump­pa­neilta

Opetuksen teoreet­tisia ja käytännön opetuksen osioita muutettiin Kyösti Urposen johdolla sisäl­löl­li­sesti ja samalla laadittiin suunni­telmat tieteel­li­selle jatko­kou­lu­tuk­selle. Myöhemmin sosiaa­lialan säädöksiä muutettiin niin, että kunnille ja yliopis­toille tuli mahdol­li­seksi sopia niin sanotuista sosiaa­lityön opetus­kes­kus­so­pi­muksia.

– Tämä auttoi siinä, että harjoittelu kunnissa voitiin kehittää aidoksi käytännön opetuk­seksi kuntien palve­lu­pis­teissä eli yliopiston opettajat toteut­tivat opetus­työtä oikeissa työsken­tely­-ympäris­töissä.

Tutki­muksen aloit­ta­minen uudessa korkea­kou­lussa ei ollut helppoa, sillä rahaa ei ollut. Kyösti Urponen lähtikin kehit­tämään tutki­mus­hank­keita, jotka saattai­sivat kiinnostaa Lapin kuntia ja yrityksiä.

Lastensuojelu, kuntoutus, nuorten ja ikäihmisten ongelmat vaativat yliopistotason koulutusta, mutta sosiaalipalvelut siirtyvät entistä enemmän sosionomeille.

– Saimme vähitellen raken­nettua monira­hoit­teisia projekteja, joihin pääsi mukaan muuta­milla sadoilla tai tuhan­silla markoilla. Näin onnis­tuimme aloit­tamaan useita pieniä ajankoh­taisiin ongelmiin liittyviä hankkeita. Kun projektit onnis­tuivat, luottamus laitoksen tutki­mus­toi­mintaan lisääntyi ja rahoi­tuksen saaminen helpottui.

1990-­luvun lama toi jälleen keskus­teluun sen, tarvi­taanko Suomessa sosiaa­li­po­li­tiikan opetusta kuudessa eri yliopis­tossa. Kyösti Urponen oli nimitetty erityi­sesti sosiaa­lityön profes­so­riksi vuonna 1984, ja hän päättikin ryhtyä itsenäis­tämään oppiaineen irti sosiaa­li­po­li­tii­kasta. Vastustus oli kovaa niin henki­lö­kunnan kuin opiske­li­joiden keskuu­dessa.

– Kerroin aikeestani Jorma Sipilälle ja professori Pauli Nieme­lälle Kuopiossa ja he innos­tuivat asiasta. Jos Lappi saa sosiaa­li­työlle itsenäisen aseman, he seuraavat perässä.

Sosiaa­lityön asema vahvistui. Yliopis­tojen yhteistyön tuloksena sosiaa­lityö sai ensim­mäiset Suomen Akatemian tutki­ja­kou­lu­tus­paikat, syntyi valta­kun­nal­linen sosiaa­lityön tutki­ja­koulu, SOSNET ja monia muita verkostoja. Kansain­vä­lis­ty­minen tuli keskei­seksi osaksi sosiaa­lityön koulu­tusta Lapissa.

– Koulutus vakiintui sellai­selle tasolle, että kykenimme täyttämään tulok­sel­li­suus­vaa­ti­mukset. Työ sai monia merkit­täviä ulkopuo­lisia tunnus­tuksia tieteel­lisen laatu­yk­sik­kö­pal­kin­tojen lisäksi.

Yliopis­to­ta­soista koulu­tusta tarvitaan

Sosiaa­lityön asema yliopis­tol­lisena oppiai­neena säilyy Kyösti Urposen mielestä vahvana, sillä monet ongelmat monimut­kais­tuvat ja ne vaativat vahvaa teoreet­tista osaamista. Myös sosiaa­listen vaiku­tusten arvioinnin pitäisi kuulua sosiaa­lityön tehtä­vä­kenttään, mutta sitä ei vielä yhteis­kun­nassa nähdä riittävän tarpeel­li­seksi.

– Esimer­kiksi lasten­suojelu, kuntoutus, nuorten ja ikäih­misten ongelmat vaativat yliopis­to­tason koulu­tusta, mutta sosiaa­li­pal­velut siirtyvät entistä enemmän ammat­ti­kor­kea­kou­lusta valmis­tu­ville sosio­no­meille. Meillä on analy­soi­matta laajasti se, miten toimet vaikut­tavat yhteis­kun­nal­li­sesti.

Täysi­päi­väi­seksi eläke­läi­seksi Kyösti Urponen ei vielä ole jättäy­tynyt.

Sosiaalityö on säilynyt vetovoimaisena opiskelijoiden keskuudessa.

– Tarkoi­tuk­senani on kuitenkin jossakin vaiheessa keskittyä enemmänkin valoku­vaukseen ja ehkä matkus­teluun. Sosiaa­lityön tutkimus ja teoreet­tinen opetus on osaltani joka tapauk­sessa tehty.

Urposen mukaan sosiaa­lityön asema vaihtelee eri kunnissa. Osassa sosiaa­lityön rooli on sosiaa­li­lain­sää­dännön toimeen­panoa, mutta joissakin kunnissa työnte­kijät ovat hyvin kansain­vä­lisiä ja kieli­tai­toisia kuten asiakas­kun­takin.

Sosiaa­lityö on säilynyt vetovoi­maisena opiske­li­joiden keskuu­dessa. Työ on yhä huonosti palkattua asian­tun­ti­ja­työtä, mutta jokin siinä kiehtoo.

– Työllis­ty­minen on varmaa ja jos opiskelija haluaa tehdä ihmisten kanssa töitä, tätä kautta pääsee ihmis­suh­de­työhön.

Kymmenen vuoden kuluttua Kyösti Urponen uskoo, että sosiaa­lityön koulutus on hyvissä voimissaan Lapin yliopis­tossa. Hän toivoo, että myös tulevai­suu­dessa sosiaa­lityön koulu­tuksen ja kentän yhteistyön säilyy vahvana ja kansain­vä­lisyys tuo oman lisämaus­teensa oppiaineen kehit­tä­miseen.

– Onhan tämä ollut mielen­kiin­toista. Sosiaa­lityön yksik­kömme on ollut vaiku­tus­val­tainen myös suhteessa valtio­valtaan, sillä asian­ tunte­mus­tamme on hyödyn­netty usein.

Maarit Simoska