Lapin yliopiston sosiaalityön koulutuksen aloittamisesta on kulunut 35 vuotta. Kyösti Urponen luottaa siihen, että sosiaalityö on yhteiskuntatieteellisen koulutuksen merkittävin osa Lapin yliopistossa.

 

Sosi­aal­i­työl­lä on eniten näyt­töjä osaamis­es­ta mui­hin yhteiskun­tati­eteisi­in ver­rat­tuna Lapis­sa. Esimerkik­si opetuk­sen laatuyk­sikkö­palkin­non oppi­aine on saanut kolme ker­taa, sanoo emer­i­tus­pro­fes­sori Kyösti Urpo­nen.

Vielä 1980­-luvul­la tilanne oli aivan toinen.

– Eri­tyis­es­ti van­hat yliopis­tot vas­tus­ti­vat sosi­aal­i­työn koulu­tuk­sen aloit­tamista Lapis­sa. Toisaal­ta myös uudet yliopis­tot halu­aisi­vat koulu­tuk­sen itselleen vahvis­taak­seen ope­tus­tar­jon­taansa.

Kyösti Urpo­nen muis­telee olleen­sa Lapin kesäyliopis­ton jär­jestämässä sosi­aal­i­työn koulu­tussem­i­naaris­sa vuo­den 1980 kesäku­us­sa.

– Sem­i­naarin pääe­sitelmöit­si­jä, sosiaali­ ja ter­veysmin­is­teri Katri-Hele­na Eske­li­nen Siil­in­järveltä antoi puheessaan tukea Kuo­pi­on yliopis­tolle. Itse olin rehtori Heik­ki Kirkisen lähet­tämänä sem­i­naaris­sa ja vakuutin Joen­su­un sovel­tuvu­ut­ta sosi­aal­i­työn koulu­tu­s­paikkana.

Jo tuol­loin ilmeni, että Lapis­sa sosi­aal­i­työn koulu­tuk­sen suun­nitel­mat ja peruste­lut oli­vat pidem­mäl­lä kuin muual­la. Lisäk­si koulu­tuk­sen aloit­tamisel­la oli laa­ja kan­na­tus maakun­nas­sa. Kyösti Urposen mukaan 1980-­lu­vul­la oli monia asioi­ta, jot­ka aut­toi­vat uuden koulu­tusyk­sikön saamista Lap­pi­in. Yhteiskun­nan nopea ja osin hal­lit­se­ma­ton rak­en­teelli­nen ja sosi­aa­li­nen muu­tos haas­toi­vat sosi­aalipoli­ti­ikan, sosi­aali­palve­lut ja niiden rahoituk­sen.

– Elämän­ta­pa muut­tui rajusti, eikä sopeu­tu­mi­nen ollut kaikille help­poa.

Aluepolitiikka vahvisti Lappia

Korkeak­oulupoli­ti­ikas­sa oli val­lal­la alue­poli­it­ti­nen aikakausi, joka pohjoises­sa alkoi Lapin korkeak­oulun perus­tamisel­la vuon­na 1979. Rovanie­mi sai oikeusti­eteel­lisen ja kas­va­tusti­eteel­lisen koulu­tuk­sen, mut­ta lap­pi­laiset toim­i­jat vaa­ti­vat määräti­etois­es­ti ope­tus­tar­jon­nan lisäämistä.

Erityisesti vanhat yliopistot vastustivat sosiaalityön koulutuksen aloittamista Lapissa.

Sosi­aal­i­huolto­la­ki uud­is­tui 1980-­lu­vun alus­sa ja samaan aikaan määritelti­in myös sosi­aal­i­työ ja työn­tek­i­jöi­den pätevyys­vaa­timuk­set.

– Pätevyys­vaa­timuk­set täyt­täviä sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä ei ollut riit­tävästi ja tuli kiire lisätä koulu­tus­ta. Lapis­sa päätök­sen­tek­i­jät näkivät tässä mah­dol­lisu­u­den vahvis­taa Lapin korkeak­oulua sosi­aal­i­työn koulu­tuk­sen avul­la.

Eduskun­ta päät­ti, että koulu­tus alkaa syksyl­lä 1982. Korkeak­oulun hallinto kut­sui kevääl­lä sosi­aal­i­työn yliopet­ta­ja Simo Koskisen Tam­pereelta suun­nit­tele­maan val­in­takoet­ta ja ope­tus­su­un­nitel­maa. Kut­su oli myös Simo Koskisen elämässä merkit­tävä, sil­lä hänkin on jät­tänyt vuosikym­me­nien aikana poikkeuk­sel­lisen jäl­jen sosi­aal­i­työn koulu­tuk­seen Lapis­sa.

Ensim­mäiseen val­in­tako­keeseen osal­lis­tui 123 pyrk­i­jää, joista neljännes sai opiskelu­paikan. Simo Koskisen lisäk­si ensim­mäisen vuo­den opetuk­ses­ta vas­ta­si­vat mais­teri YTM Anneli Pohjo­la ja YTT Kauko Kämäräi­nen. Myöhem­min ope­tuste­htävi­in tuli­vat myös YTL Mir­ja Sat­ka ja YTM Ulla-Mai­ja Ranta­lai­ho.

Kyösti Urposen työsar­ka Lapis­sa alkoi syksyl­lä 1984, kun hänet nimitet­ti­in sosi­aalipoli­ti­ikan ja eri­tyis­es­ti sosi­aal­i­työn pro­fes­sorin virkaan. Urpo­nen ker­too, että Tam­pereen yliopis­ton pro­fes­sori Jor­ma Sip­ilä antoi hänelle toim­intao­hjeen Rovaniemelle.

– Sip­ilä muis­tut­ti, että min­un tehtäväni ei ole tehdä tutkimus­ta, vaan antaa muille mah­dol­lisu­us tutkia. Toinen tehtäväni oli Sip­ilän mielestä kehit­tää nuor­ta laitos­ta. Niil­lä ohjeil­la olen yrit­tänyt ede­tä. Sosi­aal­i­työn koulu­tus aloitet­ti­in Rovaniemel­lä Tam­pereen mallin mukaises­ti. Kyösti Urpo­nen ker­too, että yhteiskun­nan ja lain­säädän­nön muu­tok­set vaa­ti­vat myös koulu­tu­so­hjel­man päivit­tämis­es­tä.

– Simo Kosk­i­nen tosin sanoi min­ulle, että muu­tok­sia saa tehdä vain hänen kuolleen ruumi­in­sa yli. Totesin hänelle leikil­läni, että kuole sit­ten pian.

Tutkimusrahaa yhteistyökumppaneilta

Opetuk­sen teo­reet­tisia ja käytän­nön opetuk­sen osioi­ta muutet­ti­in Kyösti Urposen johdol­la sisäl­löl­lis­es­ti ja samal­la laa­dit­ti­in suun­nitel­mat tieteel­liselle jatkok­oulu­tuk­selle. Myöhem­min sosi­aalialan säädök­siä muutet­ti­in niin, että kun­nille ja yliopis­toille tuli mah­dol­lisek­si sopia niin san­o­tu­ista sosi­aal­i­työn ope­tuskeskus­sopimuk­sia.

– Tämä aut­toi siinä, että har­joit­telu kun­nis­sa voiti­in kehit­tää aidok­si käytän­nön opetuk­sek­si kun­tien palvelupis­teis­sä eli yliopis­ton opet­ta­jat toteut­ti­vat ope­tustyötä oikeis­sa työsken­te­ly­-ympäristöis­sä.

Tutkimuk­sen aloit­ta­mi­nen uudessa korkeak­oulus­sa ei ollut help­poa, sil­lä rahaa ei ollut. Kyösti Urpo­nen lähtikin kehit­tämään tutkimushankkei­ta, jot­ka saat­taisi­vat kiin­nos­taa Lapin kun­tia ja yri­tyk­siä.

Lastensuojelu, kuntoutus, nuorten ja ikäihmisten ongelmat vaativat yliopistotason koulutusta, mutta sosiaalipalvelut siirtyvät entistä enemmän sosionomeille.

– Saimme vähitellen raken­net­tua moni­ra­hoit­teisia pro­jek­te­ja, joi­hin pääsi mukaan muu­tamil­la sadoil­la tai tuhan­sil­la markoil­la. Näin onnis­tu­imme aloit­ta­maan usei­ta pieniä ajanko­htaisi­in ongelmi­in liit­tyviä han­kkei­ta. Kun pro­jek­tit onnis­tu­i­v­at, luot­ta­mus laitok­sen tutkimus­toim­intaan lisään­tyi ja rahoituk­sen saami­nen helpot­tui.

1990-­lu­vun lama toi jälleen keskustelu­un sen, tarvi­taanko Suomes­sa sosi­aalipoli­ti­ikan ope­tus­ta kuudessa eri yliopis­tossa. Kyösti Urpo­nen oli nimitet­ty eri­tyis­es­ti sosi­aal­i­työn pro­fes­sorik­si vuon­na 1984, ja hän päät­tikin ryhtyä itsenäistämään oppi­aineen irti sosi­aalipoli­ti­ikas­ta. Vas­tus­tus oli kovaa niin henkilökun­nan kuin opiske­li­joiden kesku­udessa.

– Ker­roin aikeestani Jor­ma Sip­ilälle ja pro­fes­sori Pauli Niemelälle Kuo­pios­sa ja he innos­tu­i­v­at asi­as­ta. Jos Lap­pi saa sosi­aal­i­työlle itsenäisen ase­man, he seu­raa­vat perässä.

Sosi­aal­i­työn ase­ma vahvis­tui. Yliopis­to­jen yhteistyön tulok­se­na sosi­aal­i­työ sai ensim­mäiset Suomen Akatemi­an tutk­i­jak­oulu­tu­s­paikat, syn­tyi val­takun­nalli­nen sosi­aal­i­työn tutk­i­jak­oulu, SOSNET ja monia mui­ta verkos­to­ja. Kan­sain­välistymi­nen tuli keskeisek­si osak­si sosi­aal­i­työn koulu­tus­ta Lapis­sa.

– Koulu­tus vaki­in­tui sel­l­aiselle tasolle, että kyken­imme täyt­tämään tulok­sel­lisu­us­vaa­timuk­set. Työ sai monia merkit­täviä ulkop­uolisia tun­nus­tuk­sia tieteel­lisen laatuyk­sikkö­palk­in­to­jen lisäk­si.

Yliopistotasoista koulutusta tarvitaan

Sosi­aal­i­työn ase­ma yliopis­tol­lise­na oppi­aineena säi­lyy Kyösti Urposen mielestä vah­vana, sil­lä mon­et ongel­mat mon­imutkaistu­vat ja ne vaa­ti­vat vah­vaa teo­reet­tista osaamista. Myös sosi­aal­is­ten vaiku­tusten arvioin­nin pitäisi kuu­lua sosi­aal­i­työn tehtäväkent­tään, mut­ta sitä ei vielä yhteiskun­nas­sa nähdä riit­tävän tarpeel­lisek­si.

– Esimerkik­si las­ten­suo­jelu, kuntou­tus, nuorten ja ikäih­mis­ten ongel­mat vaa­ti­vat yliopis­to­ta­son koulu­tus­ta, mut­ta sosi­aali­palve­lut siir­tyvät entistä enem­män ammat­tiko­rkeak­oulus­ta valmis­tuville sosionomeille. Meil­lä on analysoimat­ta laa­jasti se, miten toimet vaikut­ta­vat yhteiskun­nal­lis­es­ti.

Täysipäiväisek­si eläkeläisek­si Kyösti Urpo­nen ei vielä ole jät­täy­tynyt.

Sosiaalityö on säilynyt vetovoimaisena opiskelijoiden keskuudessa.

– Tarkoituk­se­nani on kuitenkin jos­sakin vai­heessa keskit­tyä enem­mänkin val­oku­vauk­seen ja ehkä matkustelu­un. Sosi­aal­i­työn tutkimus ja teo­reet­ti­nen ope­tus on osaltani joka tapauk­ses­sa tehty.

Urposen mukaan sosi­aal­i­työn ase­ma vai­htelee eri kun­nis­sa. Osas­sa sosi­aal­i­työn rooli on sosi­aalilain­säädän­nön toimeen­panoa, mut­ta jois­sakin kun­nis­sa työn­tek­i­jät ovat hyvin kan­sain­välisiä ja kieli­taitoisia kuten asi­akaskun­takin.

Sosi­aal­i­työ on säi­lynyt vetovoimaise­na opiske­li­joiden kesku­udessa. Työ on yhä huonos­ti palkat­tua asiantun­ti­jatyötä, mut­ta jokin siinä kiehtoo.

– Työl­listymi­nen on var­maa ja jos opiske­li­ja halu­aa tehdä ihmis­ten kanssa töitä, tätä kaut­ta pääsee ihmis­suhde­työhön.

Kymme­nen vuo­den kulut­tua Kyösti Urpo­nen uskoo, että sosi­aal­i­työn koulu­tus on hyvis­sä voimis­saan Lapin yliopis­tossa. Hän toivoo, että myös tule­vaisu­udessa sosi­aal­i­työn koulu­tuk­sen ja ken­tän yhteistyön säi­lyy vah­vana ja kan­sain­välisyys tuo oman lisä­maus­teen­sa oppi­aineen kehit­tämiseen.

– Onhan tämä ollut mie­lenki­in­toista. Sosi­aal­i­työn yksikkömme on ollut vaiku­tus­val­tainen myös suh­teessa val­tio­val­taan, sil­lä asian­ tun­te­mus­tamme on hyö­dyn­net­ty usein.

Maar­it Simos­ka