Suleika avaa silmänsäSuleika avaa silmänsä on romaani Stalinin työleireistä, pelosta ja elämän rakentamisesta epäinhimillisissä oloissa.

 

Romaanin päähenkilö on Sulei­ka, pieni vihreäsilmäi­nen tataari­nainen, joka kas­vaa alis­te­tus­ta tytöstä vah­vak­si naisek­si. Suleikan ilon läh­teenä on leir­il­lä syn­tynyt Jusuf.

Kir­jan toinen päähenkilö on intomieli­nen kom­mu­nisti Ivan Igna­tov, joka vas­toin tah­toaan joutuu saat­ta­maan ihmis­lastin Siperi­aan ja pää­tyy leirin komen­dan­tik­si. Val­lanku­mous syö las­taan, Igna­tov huo­maa ole­vansa peli­nap­pu­la, alko­holisoituu ja lop­ul­ta tur­tuu osaansa. Kol­mas päähenkilö on syn­ny­tysopin pro­fes­sori Volf Karlovitš Leibe, joka pää­tyy leir­i­matkalle sik­si, että hänen koti­a­pu­laisen­sa halu­aa hal­tu­un­sa isän­tän­sä asun­non kokon­aan. Ilmianto riit­tää, ja Leibeä viedään.

Neljäs hah­mo on Stal­in­in rin­tapys­te­jä aiem­mas­sa elämässään tehtail­lut kuvataiteil­i­ja Ilja Petro­vits Ikon­nikov, joka koris­telee klu­bitalon, ja saa perus­taa taideart­telin tuot­tamaan myyn­ti­in agi­taa­tio­taulu­ja puna­poski­sine maat­alous­naisi­neen ja lihak­sikkaine isku­ri­työläisi­neen. Hän sytyt­tää myös Jusu­fi­in taiteen tekemisen palon.

Guzel Jahi­na (s. 1977) ei mässäile kauhukuvil­la, vaan ker­too kazani­laisen isoäitin­sä kohtaloista innoituk­sen saanut­ta tari­naa vetävästi. Mat­ka työleir­ille ja leirin rak­en­t­a­mi­nen umpimet­sään ovat sankar­il­lisia selviy­tymis­tari­noi­ta. Leir­il­lä ihmiset hake­vat itselleen kohtu­ullisen elämän, etsivät onnea, kauneut­ta ja iloa. Vaik­ka taustal­la ovat nälkä, sairaudet, pakotet­tu tois­t­en­sa ilmi­ant­a­mi­nen, pelko, järkyt­tävä koneis­to.

Avain kir­jan sanomaan on tari­na Sem­rug-lin­nus­ta, jota Jusuf halu­aa äitin­sä ker­to­van ilta toisen­sa jäl­keen. Keskenään soti­vat lin­nut päät­tävät lähteä tapaa­maan kaikkein vii­sain­ta lin­tua Sem­ru­gia, jol­la oli vas­taus kaik­keen.

Löytääk­seen Sem­ru­g­in lin­tu­jen täy­tyy vaeltaa hal­ki Pyrkimyk­sen laak­son, jos­sa henken­sä menet­tivät kaik­ki, joiden pyrkimys päämää­rään ei ollut riit­tävän vah­va. Sit­ten tul­ti­in Rakkau­den laak­soon, jonne jäivät onnet­tomas­ta rakkaud­es­ta kär­sivät. Tiedon laak­sos­sa kuo­li­vat ne, joiden äly ei ollut etsivä eikä avoin uudelle. Välin­pitämät­tömyy­den laak­sos­sa menet­ti val­taosa henken­sä, sil­lä he eivät kyen­neet anta­maan samaa arvoa surulle ja ilolle, rakkaudelle ja vihalle, vihol­lisille ja ystäville, eläville ja kuolleille.

Jäl­jelle jääneet tuli­vat Yhdis­tymisen laak­soon, jos­sa jokainen tun­si itsen­sä kaikik­si ja kaik­ki jokaisek­si. He oli­vat iloisia, mut­ta mat­ka ei päät­tynyt tähän. Tuli vielä Järky­tyk­sen laak­so ja Luop­umisen laak­so, jos­sa odot­ti ran­na­ton vesi ja sen takana Ikuisu­u­den maa, jonne elävil­lä ei ole pääsyä. Luop­umisen laak­sos­sa lin­nut taju­si­vat, että jokainen heistä oli Sem­rug, erik­seen ja yhdessä.

Kris­ti­ina Koskilu­o­ma

Guzel Jahi­na: Sulei­ka avaa silmän­sä. Into 2016.