Suleika avaa silmänsäSuleika avaa silmänsä on romaani Stalinin työleireistä, pelosta ja elämän rakentamisesta epäinhimillisissä oloissa.

 

Romaa­nin pää­hen­kilö on Suleika, pieni vihreäsilmäi­nen tataa­ri­nai­nen, joka kas­vaa alis­te­tusta tytöstä vah­vaksi nai­seksi. Sulei­kan ilon läh­teenä on lei­rillä syn­ty­nyt Jusuf.

Kir­jan toi­nen pää­hen­kilö on into­mie­li­nen kom­mu­nisti Ivan Igna­tov, joka vas­toin tah­to­aan jou­tuu saat­ta­maan ihmis­las­tin Sipe­ri­aan ja pää­tyy lei­rin komen­dan­tiksi. Val­lan­ku­mous syö las­taan, Igna­tov huo­maa ole­vansa peli­nap­pula, alko­ho­li­soi­tuu ja lopulta tur­tuu osaansa. Kol­mas pää­hen­kilö on syn­ny­ty­so­pin pro­fes­sori Volf Kar­lo­vitš Leibe, joka pää­tyy lei­ri­mat­kalle siksi, että hänen kotia­pu­lai­sensa haluaa hal­tuunsa isän­tänsä asun­non koko­naan. Ilmianto riit­tää, ja Lei­beä viedään.

Nel­jäs hahmo on Sta­li­nin rin­ta­pys­tejä aiem­massa elä­mäs­sään teh­tail­lut kuva­tai­tei­lija Ilja Pet­ro­vits Ikon­ni­kov, joka koris­te­lee klu­bi­ta­lon, ja saa perus­taa tai­deart­te­lin tuot­tamaan myyn­tiin agi­taa­tio­tau­luja puna­pos­ki­sine maa­ta­lous­nai­si­neen ja lihak­sik­kaine isku­ri­työ­läi­si­neen. Hän sytyt­tää myös Jusu­fiin tai­teen teke­mi­sen palon.

Guzel Jahina (s. 1977) ei mäs­säile kau­hu­ku­villa, vaan ker­too kaza­ni­lai­sen iso­äi­tinsä koh­ta­loista innoi­tuk­sen saa­nutta tari­naa vetä­västi. Matka työ­lei­rille ja lei­rin raken­ta­mi­nen umpi­met­sään ovat san­ka­ril­li­sia sel­viy­ty­mis­ta­ri­noita. Lei­rillä ihmi­set hake­vat itsel­leen koh­tuul­li­sen elä­män, etsi­vät onnea, kau­neutta ja iloa. Vaikka taus­talla ovat nälkä, sai­rau­det, pako­tettu tois­tensa ilmian­ta­mi­nen, pelko, jär­kyt­tävä koneisto.

Avain kir­jan sano­maan on tarina Sem­rug-lin­nusta, jota Jusuf haluaa äitinsä ker­to­van ilta toi­sensa jäl­keen. Kes­ke­nään soti­vat lin­nut päät­tä­vät läh­teä tapaa­maan kaik­kein vii­sainta lin­tua Sem­ru­gia, jolla oli vas­taus kaikkeen.

Löy­tääk­seen Sem­ru­gin lin­tu­jen täy­tyy vael­taa halki Pyr­ki­myk­sen laak­son, jossa hen­kensä menet­ti­vät kaikki, joi­den pyr­ki­mys päämää­rään ei ollut riit­tä­vän vahva. Sit­ten tul­tiin Rak­kau­den laak­soon, jonne jäi­vät onnet­to­masta rak­kau­desta kär­si­vät. Tie­don laak­sossa kuo­li­vat ne, joi­den äly ei ollut etsivä eikä avoin uudelle. Välin­pi­tä­mät­tö­myy­den laak­sossa menetti val­taosa hen­kensä, sillä he eivät kyen­neet anta­maan samaa arvoa surulle ja ilolle, rak­kau­delle ja vihalle, vihol­li­sille ja ystä­ville, elä­ville ja kuolleille.

Jäl­jelle jää­neet tuli­vat Yhdis­ty­mi­sen laak­soon, jossa jokai­nen tunsi itsensä kai­kiksi ja kaikki jokai­seksi. He oli­vat iloi­sia, mutta matka ei päät­ty­nyt tähän. Tuli vielä Jär­ky­tyk­sen laakso ja Luo­pu­mi­sen laakso, jossa odotti ran­na­ton vesi ja sen takana Ikui­suu­den maa, jonne elä­villä ei ole pää­syä. Luo­pu­mi­sen laak­sossa lin­nut tajusi­vat, että jokai­nen heistä oli Sem­rug, erik­seen ja yhdessä.

Kris­tiina Koskiluoma

Guzel Jahina: Suleika avaa sil­mänsä. Into 2016.