Ilmastonmuutoksen hillitseminen on meidän kaikkien asia – ja me pystymme siihen. Tämä on ekososiaaliseen työhön erikoistuneen Satu Ranta-Tyrkön viesti sosiaalialalle ja koko maailmalle.

 

 

Troop­pi­nen sykloni oli pyyh­käis­syt tiel­tään koko­nai­sia kyliä. Tiet, säh­kö­verkko ja liki kor­juu­kyp­sät sadot oli­vat tuhou­tu­neet het­kessä, kun tuu­len voi­mak­kuus oli nous­sut pahim­mil­laan 70 met­riin sekun­nissa ja rank­ka­sa­teet nos­tat­ta­neet tul­van.

Aina­kin kym­me­nen­tu­hatta itäin­tia­laista oli kuol­lut – ja mil­joo­nat oli­vat menet­tä­neet kotinsa.

Pari­kym­mentä vuotta sit­ten tam­pe­re­lai­nen Satu Ranta-Tyrkkö kuuli sel­viy­ty­mis­ta­ri­noita, kun työsti väi­tös­kir­jaansa Intiassa. Hän tutki sosi­aa­li­työtä teke­vää teat­te­ri­ryh­mää, jonka jäse­nistä moni oli mukana myrs­kyn jäl­kei­sissä hätä­apu­töissä.

Sosiaali­työssä jos jossakin on ­osaamista muutoksen ­työstämiseen.

Ranta-Tyrkkö ymmärsi, että ilmas­ton­muu­tok­sen ede­tessä ihmis­kunta koh­taa yhä useam­min inhi­mil­listä kär­si­mystä aiheut­ta­via luon­non­ka­ta­stro­feja. Kun hän oli saa­nut väi­tös­kir­jansa val­miiksi, hän halusi­kin ryh­tyä tut­ki­maan ympä­ristö- ja sosi­aa­lis­ten kysy­mys­ten yhteen­kie­tou­tu­mista.

Mitä pidem­mälle Ranta-Tyrkkö on aiheen kanssa pääs­syt, sitä sel­vem­mäksi on käy­nyt, että ympä­ris­tö­krii­siin vas­taa­mi­nen on sosi­aa­li­työn ja ihmis­kun­nan koh­ta­lon­ky­sy­mys. Esi­mer­kiksi ilmas­ton hal­lit­se­ma­ton läm­pe­ne­mi­nen voisi pahim­massa tapauk­sessa tuhota jär­jes­täy­ty­neet yhteis­kun­nat ja kai­ken, minkä puo­lesta sosi­aa­li­työ on kamp­pail­lut.

Ympäristönsuojelua lapsuudesta lähtien

”Var­rella vir­ran, var­rella vir­ran. Kalan kuol­leen sil­loin näin. Var­rella vir­ran.”

1970-luvun puo­li­vä­lissä suo­ma­lais­ko­deissa soi taa­jaan Kir­kan hitti, jossa luon­to­ret­ken idylli sär­kyy saas­tei­den vuoksi. Lau­lun sanoma puhut­teli alle kou­lui­käistä Satu Ranta-Tyrk­köä, joka teki äitinsä ja isänsä kanssa telt­ta­ret­kiä Näsi­jär­ven saa­riin.

Maa­seu­dulla kas­va­neet työ­läis­van­hem­mat eivät olleet var­si­nai­sia luon­non­suo­je­li­joita, mutta he opet­ti­vat tyt­tä­rel­leen luon­non kier­ron mukaan elä­mistä. Toi­si­naan pieni tyttö kuuli aikuis­ten poh­ti­van, minkä ver­ran teh­tai­den vai­ku­tus­pii­rissä ole­vien jär­vien kalaa uskal­taa syödä.

– Kir­kan biisi nivou­tui monin tavoin koke­mus­maa­il­maani ja toi­saalta kiteytti lap­sen jär­keen ja mie­li­ku­viin osu­valla tavalla, että kaikki ei vält­tä­mättä ole tule­vai­suu­dessa yhtä hyvin, Ranta-Tyrkkö muis­te­lee.

Vii­si­toista vuotta myö­hem­min sama aja­tus alkoi kyteä yhä useam­man suo­ma­lai­sen mie­lessä. 1980-luvun lopussa Yhdis­ty­nei­den kan­sa­kun­tien alulle panema Brundt­lan­din raportti oli vaa­ti­nut päät­tä­jiltä kes­tä­vää kehi­tystä. Suo­meen oli perus­tettu vih­reä puo­lue, ja tie­do­tus­vä­li­neet kir­joit­ti­vat otso­ni­ker­rosta tuhoa­vista freo­neista.

On väärin olettaa, ettei maapallon tulevaisuus kiinnosta huono-osaisia.

Myös pari­kymp­pi­nen Ranta-Tyrkkö ystä­vi­neen oli mukana luon­non­suo­je­lu­liik­keessä. Aja­tus ympä­ris­tön­suo­je­lun tar­peel­li­suu­desta vain vah­vis­tui Intiassa, jossa Ranta-Tyrkkö suo­ritti sosi­aa­li­työn opin­toi­hinsa kuu­lu­vaa har­joit­te­lua ja keräsi aineis­toa gra­duunsa.

Kehit­ty­vässä maassa esi­mer­kiksi kai­vok­sista joh­tu­vat ympä­ris­tö­on­gel­mat näkyi­vät arjessa.

– Tajusin, että meillä on menossa saman­kal­tai­sia pro­ses­seja kuin Intiassa. Miksi koh­kata niistä vain siellä?

Sosiaalityössä tulee tukea kestävää elämäntapaa

Nyt eko­so­si­aa­li­seen työ­hön eri­kois­tu­nut yli­opis­ton­leh­tori herät­te­lee sosi­aa­li­työn teki­jöitä ja tut­ki­joita tor­ju­maan ilmas­to­ka­ta­stro­fia. Tavoit­teita on hänen mukaansa kolme.

Sosi­aa­lia­lan on ensin­nä­kin autet­tava ihmi­siä ymmär­tä­mään, että luon­non hyvin­vointi on elä­män eli­nehto.

– Ei ole ole­massa sosi­aa­lista kes­tä­vyyttä ilman eko­lo­gista kes­tä­vyyttä. Tämän sisäis­tä­mi­seksi on tar­peen vah­vis­taa sosi­aa­li­työn toi­mi­joi­den ja pal­ve­lu­jen käyt­tä­jien luon­to­suh­detta, Jyväs­ky­län yli­opis­tossa työs­ken­te­levä Satu Ranta-Tyrkkö koros­taa.

On siis tär­keää raken­taa alalle käy­tän­töjä, joissa luonto on läsnä. Tämä voi olla green carea, met­tä­te­ra­piaa ja sitä, että eko­lo­gia ote­taan huo­mioon pal­ve­luja jär­jes­tet­täessä.

Kol­man­neksi sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den pitää olla mukana luo­massa raken­teita, jotka mah­dol­lis­ta­vat kes­tä­väm­män elä­män­ta­van kai­kille yhteis­kun­nan jäse­nille.

Sosiaalityön etiikkaan pitäisi saada enemmän ylisukupolvista ja globaalia ­ulottuvuutta.

– Esi­mer­kiksi ilmas­to­te­koja tuke­vien raken­tei­den kehit­te­lyyn kie­tou­tuu val­ta­vasti kek­se­liäi­syyttä, luo­vuutta ja uuden­lai­sia yhteis­työ­ku­vioita – ja myös ole­massa ole­van osaa­mi­sen jaka­mista. Kyse on siis myös siitä, miten tehdä asioita yhteis­työssä riit­tä­vän samaan suun­taan ajat­te­le­vien ihmis­ten kanssa.

Suo­messa on Ranta-Tyr­kön mukaan jo havah­duttu sii­hen, että sosi­aa­li­työllä olisi pal­jon annet­ta­vaa ilmas­to­krii­sin hil­lit­se­mi­sessä. Ongelma on, ettei nykyi­sessä pal­ve­lu­jär­jes­tel­mässä tunnu ole­van aikaa eikä tilaa ympä­ris­tö­ky­sy­mys­ten käsit­te­lyyn.

Hans­koja ei kui­ten­kaan kan­nata lyödä tis­kiin, pai­not­taa Ranta-Tyrkkö.

– Muu­tos on oikeasti mah­dol­li­nen, ja eri­tyi­sesti sosi­aa­li­sissa liik­keissä sitä jo teh­dään.

Supistuvan kasvun yhteiskuntaan

Enne toi­meen ryh­ty­mistä on ymmär­ret­tävä ja myön­net­tävä ongel­man ydin. Ympä­ris­tö­kriisi joh­tuu nykyih­mis­ten kes­tä­mät­tö­mästä elä­män­ta­vasta, eli yli­tuo­tan­nosta ja ‑kulu­tuk­sesta. Jopa hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tamme raken­tuu jat­ku­van talous­kas­vun varaan. Meitä keho­te­taan kulut­ta­maan, jotta pal­ve­lut ja työ­pai­kat säi­lyi­si­vät.

Tämä kaikki on pai­sut­ta­nut eko­lo­gi­sen velan niin mit­ta­vaksi, ettei sitä ole mah­dol­lista kui­tata pel­käs­tään uutta tek­no­lo­giaa kehit­tä­mällä. Tar­vi­taan siis rau­han­omai­nen eko­so­si­aa­li­nen siir­tymä nol­la­kas­vun tai supis­tu­van kas­vun yhteis­kun­taan.

Toi­sin sanoen ihmis­kun­nan on teh­tävä glo­baali elä­män­ta­pa­re­montti.

– Tässä isossa siir­ty­mässä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöillä pitäisi olla kes­kei­nen rooli, Satu Ranta-Tyrkkö sanoo.

– Käy­tän­tö­jen muut­ta­mi­nen ja yli­päänsä se, että tulee toi­meen ilmas­to­ky­sy­mys­ten muser­ta­vuu­den kanssa, vaa­tii pal­jon tun­ne­työtä. Sosi­aa­li­työssä jos jos­sa­kin on osaa­mista vai­kei­den asioi­den raken­ta­vaan puheeksi otta­mi­seen ja muu­tok­sen työs­tä­mi­seen niin yksilö‑, yhteisö- kuin yhteis­kun­nal­li­sel­la­kin tasolla.

Hän muis­tut­taa, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ymmär­tä­vät huono-osai­suu­den syitä ja seu­rauk­sia ja tun­te­vat pai­kal­li­set olo­suh­teet. Jo nyt ilmas­ton­muu­tok­sesta kär­si­vät eni­ten kaik­kein köy­him­mät ja haa­voit­tu­vim­massa ase­massa ole­vat ihmi­set. Mitä heille tapah­tuu, kun yhteis­kun­nan pali­koita ale­taan jär­jes­tellä uusiksi?

– Ei ole oikein, jos vas­tuu sysä­tään niille, joilla on jo val­miiksi vai­keaa. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den pitää huo­leh­tia siitä, että muu­tos tapah­tuu rei­lusti.

Oleel­lista on muis­taa suo­jella myös ”kau­kai­sia toi­sia”.

– Sosi­aa­li­työn etiik­kaan pitäisi saada enem­män yli­su­ku­pol­vista ja glo­baa­lia ulot­tu­vuutta. Mei­dän pitää olla kiin­nos­tu­neita, mitä tapah­tuu niille ihmi­sille, jotka eivät ole vielä syn­ty­neet­kään tai jotka elä­vät toi­sella puo­lella maa­pal­loa.

Yhteisöllisyyttä ja kekseliäisyyttä

Käy­tän­nössä eko­so­si­aa­lista työtä voi ujut­taa esi­mer­kiksi raken­teel­li­seen sosi­aa­li­työ­hön.

Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten kan­nat­taa haas­taa sekä itsensä että asiak­kaansa poh­ti­maan, miten yhtei­söt voi­si­vat toi­mia ympä­ris­tön hyväksi ja kuinka ruo­an­tuo­tanto ja mie­le­käs toi­meen­tulo jär­jes­te­tään kas­vun jäl­kei­sessä yhteis­kun­nassa.

– Mitä mah­dol­li­suuk­sia köy­hillä on saada vaik­kapa lähi- tai luo­mu­ruo­kaa? Voi­siko sosi­aa­li­toi­mella olla yhteis­työ­maa­tila? Satu Ranta-Tyrkkö kysyy.

– Miten löy­tää uusia yhtei­söl­li­siä tapoja tehdä asioita? Yhdessä voi­tai­siin yllä­pi­tää vaikka kah­vi­laa, sau­naa tai vil­je­ly­osuus­kun­taa.

Lop­pu­jen lopuksi sosi­aa­li­työssä pii­lee val­ta­vasti mah­dol­li­suuk­sia.

Kun­tout­ta­vaan työ­toi­min­taan voi­daan ottaa ympä­ris­tö­nä­kö­kulma. Las­ten­suo­je­lun pii­rissä ole­vaa nuorta on mah­dol­lista kas­vat­taa kulu­tus­kriit­ti­syy­teen. Käy­tän­nössä kokeil­tuja toi­min­ta­vink­kejä saa myös kan­sa­lais- ja ympä­ris­tö­liik­keiltä.

Voisiko sosiaali­toimella olla yhteistyö­maatila?

Ja jos omalla paik­ka­kun­nalla on isoa ympä­ris­tö­huolta, asiasta voi hyvin kes­kus­tella asiak­kai­den kanssa. Tut­ki­jan mie­lestä on vää­rin olet­taa, ettei maa­pal­lon tule­vai­suus jak­saisi kiin­nos­taa köy­hiä, sai­raita ja huono-osai­sia.

– Par­haim­mil­laan heille voi olla voi­maut­ta­vaa tajuta, että pie­ni­tu­loi­sina he saat­ta­vat osata jotain sel­laista, mitä mui­den­kin pitäisi oppia. Ja että oma ilmas­to­syn­ti­lista on toden­nä­köi­sesti suh­teel­li­sen mal­til­li­nen.

Ranta-Tyrkkö mur­taa myös myy­tin, että ilmas­to­teot onnis­tui­si­vat vain pal­jon ansait­se­vilta.

– Hal­pa­kin kas­vis­ruoka voi olla ravit­se­vaa ja hyvää. Toi­nen asia, joka ei juu­ri­kaan näy kuk­ka­rossa, on uusiu­tu­valla ener­gialla tuo­tettu sähkö. Osal­lis­tua voi monella pie­nellä ja arki­sella tavalla.

Toi­veik­kuu­den kan­nat­telu on ilmas­ton­muu­tok­sen hil­lit­se­mi­sessä olen­naista, sillä toivo pitää yllä toi­min­ta­ky­kyä. Ranta-Tyrkkö muis­tut­taa, että ihmis­kunta on jo nyt saa­nut pal­jon aikaan. Hänen omaa onnis­tu­mi­sen usko­aan pön­kit­tä­vät sekä yksit­täis­ten ihmis­ten että orga­ni­saa­tioi­den teke­mät kes­tä­vät valin­nat.

– Kun riit­tä­vän moni tart­tuu tuu­masta toi­meen, ei enää hait­taa, että jot­kut sin­nik­käästi vähät­te­le­vät ja kiel­tä­vät ilmas­ton­muu­tosta. Muu­tos hii­pii raken­tei­siin joka tapauk­sessa.

 

Satu Ranta-Tyrkkö

Kuvassa Satu Ranta-Tyrkkö.

  • s. 1969 Ylö­jär­vellä.
  • Yhteis­kun­ta­tie­tei­den toh­tori 2010, yhteis­kun­ta­tie­tei­den mais­teri 1997.
  • Sosi­aa­li­työn yli­opis­ton­leh­tori ja dosentti Jyväs­ky­län yli­opis­tossa vuo­desta 2017.
  • Työs­ken­nel­lyt aiem­min lähes 20 vuotta tut­ki­mus- ja ope­tus­teh­tä­vissä Tam­pe­reen yli­opis­tossa, muun muassa tut­ki­ja­toh­to­rina, yli­opis­to­tut­ki­jana ja ylias­sis­tent­tina.
  • Per­hee­seen kuu­lu­vat 11-vuo­ti­aat kak­sos­po­jat.
  • Har­ras­taa neu­lo­mista, ulkoi­lua, joo­gaa, lau­lua, sau­no­mista ja romaa­nien luke­mista.

Minna Hotokka