Väkivaltainen radikalismi on nähtävä sosiaalisena ongelmana, jonka ehkäisyssä peruspalveluilla on tärkeä rooli.

 

 

Väki­val­tai­sen radi­ka­li­soi­tu­mi­sen myötä hen­kilö oikeut­taa väki­val­lan käy­tön tai sillä uhkaa­mi­sen omalla aate­maa­il­mal­laan. Radikalisoitumisen pro­sessi voi joh­taa väki­val­tai­seen ekstre­mis­miin eli ääria­jat­te­luun. Sen motiivi voi olla poliit­ti­nen, uskon­nol­li­nen tai muu aate­maa­ilma, ja sii­hen liit­tyy usein myös vihaa tai rasis­mia. Äärimmillään se voi joh­taa terrorismiin.

– Sen teki­jät pitä­vät käyt­tä­määnsä väki­val­taa oikeu­tet­tuna, eivätkä kadu uhreja tai teko­jaan, sanoo sisä­mi­nis­te­riön polii­sio­sas­ton kehi­tys­pääl­likkö Tarja Mankkinen.

Kun vuonna 2016 Helsingin rau­ta­tie­a­se­man edessä pidet­tiin Pohjoismaisen vas­ta­rin­ta­liik­keen mie­le­no­soi­tus ja eräs sen osal­lis­tu­jista pot­kaisi ohi­kul­ki­jaa niin, että tämä kuoli, sai tekijä omalta ryh­mäl­tään kunniamerkin.

– Jos hen­kilö jou­tuu tekonsa vuoksi van­ki­laan, hänen sta­tuk­sensa voi siellä olla hyvin­kin kor­kea. Hän voi jat­kaa van­ki­lassa mui­den radi­ka­li­soi­mista ja sieltä pääs­ty­ään väki­val­tai­sia tekoja.

Tarvitaan parempia vaihtoehtoja

Terrorismi on aina väki­val­taista ekstre­mis­miä, mutta kaikki väki­val­tai­nen ekstre­mismi ei ole ter­ro­ris­mia. Terroristisia tekoja kos­keva lain­sää­däntö kos­kee myös muuta toi­min­taa ter­ro­ris­ti­sen toi­min­nan edis­tä­mi­seksi kuten kou­lu­tusta, rahoi­tusta, joh­ta­mista tai matkustamista.

Väkivaltaisen radi­ka­lis­min ehkäi­se­mi­seksi on tar­jot­tava parem­pia vaih­toeh­toja. Työttömille nuo­rille mie­hille saat­ta­vat väki­val­tai­set ääri­ryh­mät tar­jota vaihtoehdon.

– Tärkeintä on, että heillä on tule­vai­suu­den näky­miä ja hei­dän elä­mäl­lään mer­ki­tystä, Mankkinen korostaa.

Väkivaltainen radikalisoituminen on Suomessa marginaalinen ilmiö.

Jotkut nuo­ret voi­vat liit­tyä ääri­ryh­miin tur­vat­to­muu­den tun­teen vuoksi. Mankkinen ker­too pojasta, jota hakat­tiin kou­lu­mat­kalla sään­nöl­li­sesti. Koska äiti epäili pojan itse aiheut­ta­van hyök­käyk­set käy­tök­sel­lään, poika hakeu­tui alu­eella toi­mi­vaan väki­val­tai­seen äärioi­keis­to­lai­seen ryh­mään saa­dak­seen turvaa.

Suojelupoliisin vuo­den 2020 vuo­si­kir­jan mukaan ter­ro­ris­min uhka­taso Suomessa on edel­leen kohon­nut. Väkivaltainen jiha­dismi tuli näky­väksi 2010-luvulla Syyrian konflik­tin myötä.

– Ääri-isla­mis­tis­ten ryh­mien kes­kus­telu netissä suo­meksi ei kui­ten­kaan ole kovin vil­kasta. Sitä käy­dään osaksi muilla alus­toilla, Mankkinen sanoo.

Laajasti sosiaalinen ongelma

Äärioikeistolaisen ter­ro­ris­min uhka on koros­tu­nut. Yksi näitä ryh­miä väki­val­taan ins­pi­roiva asia on niin sanottu väes­tön­vaih­to­teo­ria. Sen kan­nat­ta­jat usko­vat maa­han­muu­ton ole­van hal­li­tus­ten orga­ni­soi­maa toi­min­taa, jonka tavoit­teena on tuot­taa maa­han kan­ta­väes­tön tilalle vie­ras kult­tuuri ja uskonto.

Väkivaltaista radi­ka­li­soi­tu­mista ehkäi­sevä toi­minta aloi­tet­tiin polii­sissa vuonna 2012. Myöhemmin sii­hen liit­tyi ope­tus­toimi, ja nyt mukana ovat myös sosi­aali- ja terveystoimi.

– Nyt ymmär­re­tään, että tämä ei ole vain tur­val­li­suuson­gelma, vaan myös laa­jasti sosi­aa­li­nen ongelma, Mankkinen kertoo.

Poliisin ennalta estä­vän työn yti­messä ovat moniam­mat­til­li­set ryh­mät kuten ris­ki­nar­vioin­tia tekevä Marak sekä Ankkuritiimi, ja poliisi on teh­nyt pit­kään yhteis­työtä muun muassa mus­li­miyh­tei­sö­jen kanssa.

– On tär­keää, että polii­sin ja mui­den viran­omais­ten työ tun­ne­taan ja että he raken­ta­vat luot­ta­musta eri­lais­ten ryh­mien parissa.

Tärkeintä turvata peruspalvelut

Johtava sosi­aa­li­työn­te­kijä Anu Inkinen työs­ken­te­lee osana Ankkuritiimiä Malmin polii­si­ta­lolla. Helsingin ank­ku­ri­toi­minta poik­keaa maan muista 38 Ankkuritiimistä, sillä se on osa polii­sin ennalta estä­vän toi­min­non (EET) kol­mesta ryhmästä.

– Poliittis-ideo­lo­gi­set ja uskon­nol­li­set radi­ka­li­saa­tio­asiat kuu­lu­vat kai­kille EET-toi­min­noille, Inkinen kertoo.

Helsingin Ankkuritiimissä on kolme sosi­aa­li­työn­te­ki­jää, viisi polii­sia ja yksi psy­kiat­ri­nen sai­raan­hoi­taja. Tiimin asiak­kaat ovat yleensä alle 18-vuo­tiaita rikok­sen teki­jöitä ja ohjau­tu­vat tii­mille pää­osin polii­sin kir­jaa­mien tut­kinta- ja riko­sil­moi­tus­ten kautta.

– Meille tulee pal­jon soit­toja kou­luilta ja las­ten­suo­je­lusta, ja me työs­ken­te­lemme jon­kin ver­ran radi­ka­li­soi­tu­mi­sen ehkäi­se­mi­sen parissa.

Työttömille nuorille miehille väkivaltaiset ääriryhmät saattavat tarjota vaihtoehdon.

Varsinkaan nuo­relle ei Inkisen mukaan saisi antaa sig­naa­lia, että hänen mah­dol­li­sesta radi­ka­li­soi­tu­mi­ses­taan ollaan huo­lis­saan. Nuori saat­taa hänen mukaansa voi­maan­tua vää­rällä tavalla, kun hän huo­maa saa­vansa huomiota.

Inkinen koros­taa, että radi­ka­li­soi­tu­mi­sen ehkäi­se­mi­seksi on tär­keintä tur­vata asiak­kaille peruspalvelut.

– Toki yksit­täi­set exit-hank­keet ovat bonusta, mutta perus­pal­ve­lut ovat kai­ken tukijalka.

Marginaalinen ilmiö Suomessa

Anneli Portman työs­ken­te­lee THL:n Radik-hank­keessa, joka on osa Kansallisen väki­val­tai­sen radi­ka­li­soi­tu­mi­sen ja ekstre­mis­min ennalta ehkäi­syn toi­men­pi­deoh­jel­man edel­lyt­tä­miä kehitystoimia.

– Tehtäväni on kehit­tää sote-ammat­ti­lai­sille ris­ki­nar­vioin­ti­mal­lia. Malli aut­taa tun­nis­ta­maan mah­dol­li­sesti tuki­toi­mia tar­vit­se­vat hen­ki­löt, jotta nämä eivät ajau­tuisi väki­val­tai­siin ääriliikkeisiin.

Tarkoitus on laa­tia verk­ko­kou­lu­tus sekä täy­den­nys­kou­lu­tusta ammat­ti­lai­sille ja viran­omai­sille väki­val­tai­sen radi­ka­lis­min ja sii­hen liit­ty­vien uhkien tun­nis­ta­mi­seksi. Hankkeessa tuo­te­taan myös tut­ki­muk­seen perus­tu­vaa tie­toa ilmiöstä, väli­neitä moniam­mat­til­li­sen arvioin­nin teke­mi­seksi ja tie­toa jatkopalveluista.

Portman koros­taa, että Suomessa väki­val­tai­nen radi­ka­li­soi­tu­mi­nen on tois­tai­seksi mar­gi­naa­li­nen ilmiö. Radikalisoitumisen ele­ment­tien tun­nis­ta­mi­nen edel­lyt­tää asiak­kaassa tapah­tu­neen muu­tok­sen tunnistamista.

Huoli voi olla aiheel­lista, jos hen­kilö eris­täy­tyy omasta lähi­pii­ris­tään ja tuo­mit­see muista uskon­nol­li­sista, ideo­lo­gi­sista tai poliit­tista syistä, puhuu sala­liit­to­teo­rioista ja etsii ver­kosta niitä tuke­vaa materiaalia.

– Uhkakuvia liet­sova mus­ta­val­koi­nen ajat­telu ei ole hyväksi yhteis­kun­nalle eikä yksilöllekään.

Selkeä tavoite auttaa irtautumaan

Diakonissalaitoksen Exit-hank­keessa tue­taan moti­voi­tu­neita hen­ki­löitä irtau­tu­maan väki­val­tai­sesta aate­maa­il­masta ja ääriliikkeistä.
Tällä het­kellä asiak­kaita on kymmenkunta.
– Meidän ydin­työ­tämme on aate­maa­il­maan liit­ty­vien asioi­den käsit­tely. Tärkeää on myös arvioida ryh­mästä irtau­tu­mi­sen tur­val­li­suus, sanoo han­ke­työn­te­kijä Onni Sarvela.
Työssä käy­te­tään muun muassa moti­voi­vaa haas­tat­te­lua sekä rat­kai­su­kes­kei­siä työ­ta­poja. Muutosta tukee myös voi­ma­kas tulevaisuusorientaatio.
– Selkeä tavoite aut­taa irtau­tu­maan enti­sestä, kuten myös perhe- ja lähi­suh­tei­den eheyt­tä­mi­nen ja uusien ver­kos­to­jen rakentaminen.
Keskustelussa ei esi­tetä vasta-argu­ment­teja, vaan vaih­toeh­toi­sia tul­kin­toja ja kuun­nel­laan, mil­lai­sia aja­tuk­sia ja tun­teita irtau­tu­mi­nen herät­tää. Tärkeää on myös ei-tuo­mit­se­vuus ja myötätunto.
– Se ei kui­ten­kaan tar­koita, etteikö ihmi­sen pitäisi ottaa vas­tuu teois­taan. Niitä ei vähä­tellä, mutta sillä on mer­ki­tystä, mitä ihmi­nen päät­tää tehdä tästä eteenpäin.

Kriisi perheelle

Perheenjäsenen radi­ka­li­soi­tu­mi­nen on per­heelle aina kriisi, koros­taa Habiba Ali Kirkon Ulkomaanavun Reach Out-hankkeesta.
Perheet eivät usein osaa tai uskalla hakea apua, sillä nuo­ren liit­ty­mi­nen ääri­liik­kee­seen on suuri häpeä.
– Perheille ei myös­kään ole mitään mata­lan kyn­nyk­sen tukea, jos per­heen nuori on radi­ka­li­soi­tu­massa tai irtau­tu­massa ääri­liik­keestä, Ali huomauttaa.
Reach Out ‑hanke tukee viran­omais­ten, uskon­nol­lis­ten yhtei­sö­jen ja jär­jes­tö­jen välistä yhteis­työtä. Se tie­dot­taa ole­massa ole­vista pal­ve­luista ja roh­kai­see yhtei­sö­jen jäse­niä luot­ta­maan viran­omais­ten pal­ve­lui­hin radi­ka­li­saa­tion aiheut­ta­missa kriiseissä.
Hanke on jär­jes­tä­nyt lukui­sia semi­naa­reja, kou­lu­tuk­sia ja opin­to­mat­koja. Se on luo­nut kan­sain­vä­li­sessä levi­tyk­ses­sä­kin ole­via toi­min­ta­mal­leja yhtei­söille, asian­tun­ti­joille ja käy­tän­nön työtä teke­ville, kehit­tä­nyt tie­do­tusta sekä jär­jes­tä­nyt yhtei­siä har­ras­tus­toi­min­toja viran­omai­sille ja nuo­rille luot­ta­muk­sen rakentamiseksi.
– Suomessa eri­tyi­sen toi­mi­vaa on viran­omais­ten ja jär­jes­tö­jen väli­nen moniam­ma­til­li­nen yhteis­työ, Habiba Ali kiittelee.

Iita Kettunen