Huostaa­no­tet­tujen lapsien ja heidän vanhem­piensa kanssa työsken­te­le­minen ei usein vastaa oppikir­joissa kuvattua ideaalia asiakkaan kohtaa­mi­sesta. Tahdon­vas­taiset päätökset ja eettiset jännitteet hämmen­tävät harjoit­teluun tulleita opiske­li­joita.

 

Osa vanhem­mista käy koko ajan taistelua viran­omaisia vastaan, vaikka lapset olisivat olleet jo vuosi­kaudet huostassa. Lapsen asema siinä välissä on hankala. Näihin työti­lan­teisiin liittyy paljon risti­riitoja ja jännit­teitä, käytän­nön­opet­tajana toimiva sosiaa­li­työn­tekijä Päivi Sinko kuvailee.

− Lasten­suojelu ja erityi­sesti työ sijais­huol­lossa poikkeavat muusta sosiaa­li­työstä juuri näiden vaativien piirteiden vuoksi.

Sinkon mielestä opiske­lijat eivät saa riittä­västi valmiuksia tällaiseen asiakas­työhön teoreet­tisten opinto­jensa aikana.

− Siellä lähdetään liikkeelle sellai­sesta sosiaa­lityön ihmis­ku­vasta, jonka mukaan ihminen on ratio­naa­linen olento. Oletetaan, että työnte­kijän kohdel­lessa asiakastaan arvos­ta­vasti hän saa vastaavaa kohtelua myös asiak­kaalta.

− Meillähän se ei kuitenkaan aina niin mene. Metsä ei vastaa niin kuin sinne huudetaan, Sinko toteaa.

Kuinka yliopiston opinnoissa valmennetaan lastensuojelun arkeen?

Sosiaa­li­työn­tekijä kuvit­telee neuvot­telun onnis­tuneen hienosti, mutta tunnin päästä tapaa­mi­sesta asiakas lähettää muistu­tuksen hänen esimie­helleen ja valittaa työnte­kijän toimin­nasta. Nämä kokemukset ovat hyvin hämmen­täviä käytän­nön­ope­tukseen osallis­tu­ville opiske­li­joille.

− Molemmat viime kevään harjoit­te­li­joistani sanoivat, ettei heitä valmenneta tällaiseen yliopis­tolla. Toki ymmärrän paino­tuksen koulu­tuk­sessa, koska vain pieni osa valmis­tu­vista tulee tämän­tyyp­piseen työhön.

Opiskelija näkee työrytmin

Espoon kaupungin lasten­suojelun sijais­huollon sosiaa­li­työn­te­kijänä vuoden työsken­nellyt Sinko on palannut nykyisen työnsä päätyttyä jälleen käytän­nön­opet­ta­jaksi. Hän toimi sosiaa­li­työn­te­kijänä edellisen kerran Helsingin lasten­suojelun avohuol­lossa 1990-­luvulla kymmenen vuoden ajan.

− Opiskelija oli harjoit­te­lussa kuukausien ajan, mutta vain parina päivänä viikossa.

Nykyään jakso on tiivis. Opiske­lijat ovat paikalla lähes koko ajan, mikä on hyvä asia, Sinko kehuu muutosta.

− Opiskelija näkee nyt paremmin työn rytmin. Hän pystyy myös seuraamaan tiettyjä asiakas­ta­pauksia tarkemmin.

Valtio­tie­teiden lisen­si­aa­tiksi valmis­tunut Sinko toimi ennen nykyistä työtään parin­kym­menen vuoden ajan lasten­suojelun täyden­nys­kou­lut­tajana eri puolilla maata Helsingin yliopiston palve­luk­sessa. Hän osallistui lisäksi erilaisiin kehit­tä­mis­hank­keisiin.

− Sitä kautta tunnen lasten­suojelun kentän hyvin. Olen tehnyt tutki­musta jonkin verran ja kirjoit­tanut niin ammatil­lisia kuin tieteel­li­siäkin artik­ke­leita, Sinko mainitsee.

Sinkon käytän­nön­ope­tukseen on kuluvan vuoden aikana osallis­tunut jo kaksi opiske­lijaa, toinen Helsingin yliopiston ruotsin­kie­li­seltä puolelta ja toinen Tampereen yliopis­tosta. Kolmas opiskelija tulee Helsingin yliopis­tosta syyskuussa.

Oman ammattitaidon kannalta on hyödyllistä joutua arvioimaan ja selittämään omaa työtään. 

Sosiaa­lityön opiske­li­joiden pitkä harjoit­te­lu­jakso sijoittuu kandio­pin­tojen loppu­vai­heeseen. Maiste­rio­pin­noissa tulee vastaan käytän­tö­tut­ki­mus­jakso. Silloin opiske­lijat tulevat opinto­jensa loppu­vai­heessa työyh­teisöön tekemään tutki­musta.

− Nämä opiske­lijat ovat haluttuja, koska tutkimus tuottaa yhtei­sölle tärkeätä tietoa. Meillä he voisivat tutkia vaikkapa sitä, minkä takia meille on tullut viime vuosina niin paljon kiireel­lisiä sijoi­tuksia.

Kysee­na­lais­ta­minen opettaa

Espoon lasten­suojelun sijais­huollon yksikössä toimivat erikseen perhe­hoidon ja laitos­hoidon yksiköt. Laitos­hoidon puolella on kuusi sosiaa­li­työn­te­kijää johtavan sosiaa­li­työn­te­kijän lisäksi. Koko työyh­teisö osallistuu mahdol­li­suuk­siensa mukaan käytän­nön­ope­tukseen ja ohjaukseen.

Opettajana voi toimia vain pätevä sosiaa­li­työn­tekijä, joten lyhytai­kaiset sijaiset tai valmis­tu­mat­tomat eivät voi siihen ryhtyä.

− Vaikka itse olenkin pääasial­linen opettaja ja vastuussa opetus­jak­sosta, opiske­lijat voivat olla kolle­goiden mukana asiakas­ta­paa­mi­sissa ja työmat­koilla.

− Tämä on tärkeää, jotta he näkevät mahdol­li­simman monen­laisia tilan­teita ja erilaisia työot­teita. Näin he rohkais­tuvat toimimaan kentällä itsensä näköi­sellä tavalla, Sinko selittää.

Opiske­lijat osallis­tuvat kahden kuukauden mittaisen harjoit­te­lu­jakson aikana kaikkiin tiimi­pa­la­ve­reihin, kehit­tä­mis­päiviin, koulu­tuksiin ja muihin toimin­toihin, joita työryh­mällä sattuu kulloinkin olemaan.

− Harjoit­te­lu­jakso vaatii käytän­nön­opet­ta­jalta paljon ohjausta, minkä vuoksi monet kyseisen täyden­nys­kou­lu­tuksen hankkineet työnte­kijät eivät halua siihen oman raskaan työnsä vuoksi ryhtyä. Voi olla myös vaikeaa sopeutua siihen, että koko ajan joku seuraa sinun työsken­te­lyäsi.

− Itse pidän tästä juuri sen takia, että opiske­li­joilla on tuoreita näkökulmia. He kykenevät kysee­na­lais­tamaan asioita. Oman ammat­ti­taidon kannalta on hyödyl­listä joutua arvioimaan ja selit­tämään omaa työtään.

Muistiin­panot ja kirjaukset

Päivi Sinkon mukaan harjoit­te­lu­jaksot ovat nykyi­sellään tarkasti jäsen­nettyjä, mikä on edisty­saskel entiseen verrattuna. Hän on erityisen innos­tunut Tampereen yliopiston käytän­nön­ope­tus­mal­lista. Se on osoit­tau­tunut todella hiotuksi ja toimi­vaksi.

− Harjoit­te­lu­jak­solle asetetaan tarkat tavoitteet ja niiden toteu­tu­mista arvioidaan säännöl­li­sesti. Teemme opiske­lijan kanssa henki­lö­koh­taisen opetus­suun­ni­telman, jonka ohjaava opettaja yliopis­tolla hyväksyy.

Kaikki yliopistot järjes­tävät jakson kuluessa ohjaus­kes­kus­telun. Ohjaava opettaja tulee työpai­kalle tapaamaan opiske­lijaa ja käytän­nön­opet­tajaa. Sen lisäksi käytän­nön­opettaja käy opiske­lijan kanssa lukuisia muitakin ohjaus­kes­kus­teluja, joista suurimman osan vapaa­muo­toi­sesti työn ohessa.

Opiskelija pyysi minua keväällä suosittelijakseen ja ilman muuta suostuin.

Sinko antaa jakson jälkeen palautteen yliopis­tolle ja opiske­li­jalle, opiskelija puolestaan hänelle ja yliopis­tolle.

− Päätteeksi on yhteinen seminaari, missä palau­tetta käydään vielä suulli­sesti läpi.

Käytän­nön­opet­tajat voivat siellä kertoa, minkä­laisia kehit­tä­mis­koh­teita he opetuk­sessa näkevät.

Tampereen yliopisto järjesti Sinkolle ennen käytän­nön­ope­tuksen aloit­ta­mista koko päivän kestäneen seminaarin. Siellä käytiin läpi opinto­jakson tavoit­teita ja kerrottiin, millaisiin asioihin opiske­lijan toimin­nassa tulee kiinnittää huomiota palaut­teen­antoa varten.

− Miten itsenäi­sesti hän pystyy toimimaan ja kuinka aloit­teel­linen hän on? Mitä hänen tulee jakson aikana oppia? Miten hän selviytyy vuoro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa? Kuinka hän hallitsee tunteensa ja kykenee säilyt­tämään ammatil­lisen roolinsa?

Lasten­suojelun sijais­huol­lossa on itsenäi­sestä asiakas­työstä luovuttava. Huostaa­no­te­tuilla lapsilla on usein traumaat­tisia kokemuksia, mistä syystä monet heistä ovat lasten­ tai nuori­sop­sy­kiatrian asiak­kaita.

− He ovat kärsineet monista menetyk­sistä ja kokeneet isoja muutoksia. Heidän kanssaan ei ole helppoa työsken­nellä. Näin haastaviin tilan­teisiin ei opiske­lijaa voi yksin laittaa.

− Opiskelija toimii mahdol­li­suuksien mukaan työparina. Toimenkuva muodostuu kunkin opiske­lijan valmiuk­sista, osaami­sesta ja uskal­luk­sesta.

Tyypil­li­sesti opiskelija kirjoittaa tapaa­misen tai neuvot­telun aikana muistiin­panoja. Se on vaativaa, koska neuvot­telut voivat olla haastavia ja edetä hyvin epäjoh­don­mu­kai­sesti. Opiskelija tekee myös kirjaukset asiakas­tie­to­jär­jes­telmään. Ne käytän­nön­opettaja tietenkin tarkistaa.

− Opiskelija pyysi minua keväällä suosit­te­li­jakseen ja ilman muuta suostuin. Käytän­nön­opettaja oppii kuukausien aikana tuntemaan tosi hyvin harjoit­te­lijan toimin­ta­tapoja ja näkemään hänen vahvuuk­siaan.

Markku Tasala